HS: Helsinki hakkaa Berliinin

Sain vasta nyt käteen Mikko-Pekka Heikisen matkakertomuksen sunuuntai-hessarissa 30.9..

Kyllä on typerä kirjoitus.

Heikkinen vertaile neljän päivän "kokemuksillaan" 3,5 miljoonan asukan kaupunki pikkukaupunkiin Helsinki ja totea, että kivitaloaavikkoahan tämä ja keksi mahdollismman paljon negatiivisia aspektia mielialansa tueksi.

Mutta Suomessahan luetaan innolla kaiken, mitä morkkaa saksalaisia. Tähän hän luottaa, totuudesta ei siinä niin väliä, kunhan sepittää.

Oikeasti Berliini on eloisa, monivivahteinen ja ennenkaikki vihreä kaupunki, mutta jossain on asukaidenkin asuttava, joten talojakin pitää olla, vaikka se nyt yhtä Heikkistä häiritsee.

Berlinissä ja ennenkaikki Berlinin ympäristössä on aivan upea luonto ja mm. eniten kuudenkymmen kilometrin päässä valtavat ja ainutlaatuiset Uckermarkin luonnonsuojelualueet ja paljon muuta.

Sillä ei voi nyt Heikkisen harmiksi mitään, että Berliini on niin isoksi kasvanut sodan täystuhojen jälkeen ja perustettiin tähän nykyiseen upeaan paikaan, eikä merenrantaan, selkä itämertaa vastaa, vain hedelmäiseen ja monipuolista elantoa antavaan seutuun, senaikaisen Euroopan keskipisteeseen, johon kului niin lännen ja idänkin maita.

Voisi Heikkinen hiukan paremmin selvittää kohteensa piirteitä, ennen kuin näin tyhmän-naivia juttuja antaa painettavaksi.

4

274

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ghtytyt

      Näin se usein menee. Suomalainen mitättömyydessään yrittää pönkittää kaiken tavoin pientä egoaan. Kirjoitetaan "totuuksia" kansalle joka matkustaa pääosin vain Kanarialle, Thaimaaseen, Kreikkaan ynnä muihin lämpimiin kohteisiin. Berliini on valoisa ja elävä kaupunki Helsinkiin verrattuna vaikka meren rannalla ei sijaitsekaan. Joku on joskus sanonut että Suomi ei ole Saksaa edellä muussa kuin hinnoissa.

      • Käteistä mukaan

        Suomi on saksaa edellä ainakin elektronisessa maksamisessa...
        Hinnat ovat muuten Saksassa edukkaat, mutta merkkivaatteet ja kengät usein kalliimmat kuin täällä.


    • Sinappi von Senf

      Jep, jos pitäisi valita, niin ottaisin 85% Berliiniä ja 15% Helsinkiä.
      Helsingistä suurin plussa on meri.

      Maksutapakritiikkiin totean, että pidän itse varsin turhauttavana suomalaista tapaa maksaa kaikki muovipusseista kahvikuppeihin kortilla.

      Kokonaisuutena Berliini on vakava muuttokohde upeine, erilaisine pikkukaupukialueineen, ihanine ihmisineen ja elämiskykyisine hintatasoineen.

      • Mutta kun

        Niinpä, mutta kun ei pysty edes satojen eurojen ostoksia maksamaan ulkomaisella kortilla...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      74
      1234
    2. 72
      1149
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      74
      999
    4. 95
      879
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      796
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      757
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      27
      695
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      54
      666
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      659
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      600
    Aihe