Tutun norjanharmaahirvikoira kävi käteeni kiinni eilen. Menimme poikaystäväni kanssa taloon sisälle omistaja oli koiransa kanssa vastassa ja minä tulin viimeisenä ovesta. Koira juoksi ahtaaseen eteiseen luokseni(eteisessä oli ruuhkaa ja koira tunkeutui katsomaan väkisin ketä tuli sisälle) tervehdin koiraa ystävällisesti (olemme ennenkin tavanneet), mutta koira alkoi haukkua ja hyppäsi samantien vasempaan käsivarteeni kiinni. Riuhdoin kättäni irti mutta koira tarrasi kiinni useasti ennenkuin omistaja tuli irroittamaan koiran. Paniikissa aloin itkeä ja säikähtäneenä lähdin suoraan ulos takaisin. En siis muuta kerennyt tehdä kun sulkea oven perässäni ja koira oli jo kiinni. Käteeni tuli vain hampaanjäljet ja nyt se on kipeä ja turvonnut sekä pieni mustelma tulee.
Koiran omistaja kysyi myöhemmin vain että "ai käteenkö se otti? Aijaa" kukaan ei edes pyytänyt anteeksi. Myöhemmin keskustellessani asiasta koiran omistajan tutun kanssa, hän kertoi, että koira oli purrut aiemminkin erästä tuttuani mutta hän ei viitsinyt tehdä asiasta numeroa.
Huomautan että koira ei todellakaan ollut leikkituulella, hän haukkui ja murisi purressa kättäni. Monet ovat puhuneet, että koiran omistaja ei huolehdi koirastaan yhtään käyttää silloin tällöin lenkillä ja suurimman osan ajasta koora viettää aikansa (mielestäni sotkuisessa) ulkoaitauksessa. En ole sanonut omistajalle mitään sillä jo nyt poikaystäväni tuntuu pitävän minua ylireagoivana kun sanoin että minulle on opetettu, että pureva koira tulee aina lopettaa, enkä ollut edes ensimmäinen! Tai koiran tulisi päästä kotiin jossa häntä koulutetaan kunnolla.. Koira ei tiedä selvästikkään kuka hänen isäntänsä/omistajansa on (minun mielestäni) sillä omistaja ei mielestäni vietä koiran kanssa tarpeeksi aikaa tai kouluta häntä. ( ja metsästykseen tuosta koirasta ei varmasti ole hyötyä kun ei mitään tottele...)
Miten minun pitäisi toimia? En todellakaan haluaisi katsoa tätä läpi sormien. En tiedä tähän tilanteeseen oikeaa ratkaisua mikä se olisi, mutta selvästikkin koira on uhkana, tiedä kehen seuraavaksi käy kiinni ja kuinka pahasti voi käydä..
Voiko tälläisistä tehdä ilmoitusta johonkin esim mistä ilmoitettaisiin omistajalle ja neuvottaisiin tms sillä en tiedä mitä saisin kuulla jos minä (koiraton) menisin neuvomaan miten heidän täytyisi tämän koiran kanssa tässä tilanteessa.
Apua?
T. Uusi koirien pelkääjä
Tutun koira puri. Miten toimia?
36
7289
Vastaukset
- Uusikoirienpelkääjä
Lisäys: koira siis on fyysisesti terve ja saa ruokaa ym että niin hänestä kyllä huolta pidetään mutt käsitykseni mukaan seura ja kouluttaminen on hieman jäänyt vähäiseksi..
- Harmaa Veli
Miten sinun pitäisi toimia? Kieltäytyä enää menemästä kyseiseen huusholliin. Sinua on kohdeltu todella törkeästi. Omistajahan siis tulee päätymään vaikeuksiin purevan koiransa kanssa, ja koska on noin välinpitämätön koiransa tekosien takia, päätyy koira piikille ennemmin tai myöhemmin.
Yleisohje koiran puremille: hoidattakaa vammanne lääkärillä, pyytäkää lääkärintodistus ja tehkää rikosilmoitus. Vain tätä tietä nämä kädettömät omistajat pakotetaan tekemään asialle jotakin. Ei ole muuta "tahoa" joka vaatisi omistajaa kouluttamaan koiraansa. - Uusikoirienpelkääjä
En tiedä mitä lääkäri tästä kädestä sanoisi kun ei tullut suuria vammoja ja jo päivä siitä kun tämä tapahtui.. Rikosilmotus luultavasti pistäisi välit poikaystäväni kanssa poikki ja ainakin näiden tuttujen kanssa ja luulen että minut leimattaisiin jotenkin kusipääksi tai jotain, sillä minusta tuntuu että olen ainoa joka tätä asiaa yrittää viedä eteenpäin ja muut sanovat että vieläkö siitä jaksat puhua...
Olenko nyt joku idiootti kun tälläisestä teen "numeroa" vai onko tämä ihan aiheellista.. En haluaisi turhaan suututtaa muita ihmisiä.. :( onpa vaikeaa - umnybt
Ehkä voisit ehdottaa, että koira olisi tarhassa, kun/jos seuraavan kerran menette käymään.
Siis menikö sulla iho rikki, vai miten ne hampaanjäljet jäi siihen? Mutta siis typerä omistaja, ja kaikki muut tyypit siellä, jos vaan naureskelee tolle. Ja omistaja eritoten, kun ei heti kättelyssä puuttunut koiransa käytökseen, ja estänyt sitä kiihtymästä ja puremasta. Varmasti säikäytti, eikä koira tietenkään saisi käydä kiinni!
Minun mielestä tuo käytös johtuu nyt omistajasta, ei sitä mihinkään piikille tarviisi ensin viedä. Jos sen käytöksestä vieraitten ihmisten seurassa ei voi olla varma, tulisi koira pitää poissa heidän seurastaan, tai valvoa sen käytöstä koko ajan. Paras varmaan, jos koira pääsisi parempaan kotiin, mutta voi olla vaikeampi toteuttaa, jos omistaja ei halua siitä luopua kuitenkaan.
Tervehditkö muuten koiraa hymyillen hampaat näkyen, sen ylle kumartuen ja päähän taputtaen (tai noista osalla tavalla)? Kannattaa jättää koira huomiotta, ja yrittää olla näyttämättä pelkoa, jos vielä sen tapaat. Ja sano nyt myös sille poikaystävälles että oikeesti pelkäät sitä koiraa, voisko se sanoa omistajalle jotain. - Uusikoirienpelkääjä
Kiitos viestistä. Niin yleensä koira on ollut aitauksessa ja sieltäkin haukkuu.. Siis koira kipitteli eteeni ja katsoin häntä vaan ja sanoin että moikka iloisesti mutta en kyllä hymyillyt tai käynyt silittämään tms kun muutenkin olen pelännyt sitä koiraa kun se haukkuu ja riehuu sielllä aitauksessa.. en kyllä siinä tilanteessa edes kerennyt näyttämään pelkoani että koira olisi sen aistinut.
Käteen jäi siis takin läpi (takki ei mennyt rikki) , sellaiset punaiset hampaan jäljet ja vähän meni ihon pinta rikki, nyt käsi on puremakohdasta turvonnut ja kipeä koskiessa. Eli verta ei tullut tai mennyt koko iho paksuudeltaan rikki vaan pinnasta vähäsen, onneksi oli takki päällä..
Eilen illalla ajattelinkin, etten tästä tee poliisille tai muualle mitään ilmotusta vaan pyydän poikaystävääni sanomaan koiran omistajalle asiasta kun hänen lapsuudenkaveri on.. ja saa luvan kyllä sanoakkin jotain. Heti tilanteen jälkeen sanoin jo poikaystävälleni että en tule enää ikinä tänne, ainakin koira saa olla aitauksessa.. En osaa olla näyttämättä pelkoani jos koira sen aistii, tiedän että aistii sen ihan varmasti kun kävelen ohi kun on semmonen jännittynyt olo ym. - Järki käteen
Asiasta kannattaisi ehdottomasti tehdä ilmoitus! Koira on siis jo aiemminkin purrut, joten varmasti tulee puremaan uudestaan. Jollekin voi käydä vielä pahemmin!
Jotkin koiranomistajat tai muuten koiria rakastavat ihmiset vähättelevät koiran puremista, vaikka puremiseen tulisi aina suhtautua vakavasti. Koirassa, joka puree, on jotain pahasti vialla! Asiaan täytyy puuttua, muuten tilanne vain pahenee.
Järjetöntä, kuinka moni automaattisesti puolustelee koiraa, joka puree. Näin on esimerkiksi toisessa viestiketjussa "oma koira puri 3-vuotiasta".
AINA kun koira puree, se on vakava ongelma. - Uusikoirienpelkääjä
En kyllä antanut kättä, sanoin vain että moikka sullekkin :D
Olin juuri tullut taloon sisään, ja tiedän ettei koiralle tungeta kättä naamaan ja annetaan haistella, ja koira oli muutenkin tuttu, enkä muutenkaan mene ikinä silittelemään koiria tms, ellei se itse tule iloisesti nuuskimaan ja leikinhaluisena luokseni.
Turha tulla sanomaan tollasta :D Tulihan sieltä kuitenkin joku negatiivinen viesti! Odottelinkin jo. En ole mikään idiootti, olen pienestä asti ollut koirien kanssa jonkun verran tekemisissä, isovanhempien tms kautta ja aina on sanottu että anna koiran ensin tulla luokse rauhassa ja antaa haistella, en ole mikään idiootti, eläimet ovat arvaamattomia.
Olisinko ollut avaamassa takkiani siinä tilanteessa tms ottamassa hanskoja kädestä, mutta en mitenkään koiran naaman edessä tms lähestynyt koiraa. Koira hyppäsi käteeni kiinni ilman, että olisin sitä sille tyrkyttänyt tai, että se olisi ollut "saatavilla". En edes katsonut koiraa, vilkaisin vain moikatessani. Enkä edes uskalla tuijottaa koiria silmiin kun tiedä minkä viestin heille lähetän.. Isot koirat ovat mielestäni muutenkin pelottavia!
Koira tuskin edes tajusi, että hänelle moikkasin, ei tarvitse tulla tuomitsemaan :)
Ehkä en tästä kirjoittaisi tänne jos se olisi ollut oma vikani, tai syyttäisi siitä omistajaa tai koiraa, jos tietäisin, että okei mä tein nyt väärin tässä.- Anonyymi
Minulle sattui juuri äsken tosi samantyyppinen tilanne. Olemme kieltämättä outoja kun emme uskalla ilmoittaa poliisille purevista koirista. Ja tälläiset koiranomistajat ovat ihmisiä, joilla ei pitäisi koiria olla. Pidän itse koirista ja on ollutkin aikoinaan koira minulla. Koirat ovat silti koiria ja ihminen on ihminen. Ihmisen pitää kohdella hyvin koiria ja koiran totella ihmistä. Jos koiran omistaja ei pysty hallitsemaan koiraa niin että se puree ihmistä, koira pitää lopettaa tai antaa sellaiselle, joka osaa kouluttaa sitä. Näin yksinkertaista sen pitäisi olla.
- teeeeeeeeeeeeeee
Jees mutta juuri tuota tarkoitinkin. No talking , no eye contact, no touching. Koira joka on ollut aiemmin kiltti ei välttämättä ole sitä seuraavalla kerralla. Jos kyseessä on jollain pienelläkään alueella epätasapainossa oleva koira. No hellanlettas tentään. Kun ykskään koira ei syyttä käy kiinni. Tuohon mainitsemaasi -en lähesty ellei koira itse pyydä silityksiä tai halua leikkiä.. Tolloja ihmiset kun sittenkään vielä menevät lähestymään. Moni koira dominoi vieraita,leikillä, ja just tyyliin silitä minuu, mut seuraavassa hetkessä onkii jo käsi paketissa. Ihmiset vaan on niin tolloja etteivät erota a) yhtään b) mitään ja sit syytteleevät koiraa... Taikka omistajaa.Toiset tahvot on niitä kun sanotaan et älä silitä koiraa vielä,niin sanotaan-tuo on ihan kiltti se mulle mitään tee, tai et -eihän se viimeekskään mulle mitään tehny,työntää kätensä.. ja naps.
- teeeeeeeeeeeeeee
Pointti on se et ovella ei tulis koskaan huomioida koiraa millään tavalla. Vasta kun se on täysin rauhallinen. Innokkuuskin voi laukaista epätasapainoisessa olevassa koirassa agression. Ehkäpä sun pitäisi ehdottaa kohteliaasti tuolle koiran omistajalle ovi koulutusta parempaan hanskaan :).
- umnybt
Minun mielestäni tuo koira vaikuttaa 'perusäkeältä', eli ei ole rento, voi juurikin käydä kiinni ilman mitään syytä (tai syytä, jonka ihminen tajuaisi). On tullut sellaisia vastaan. Esim. jotkut koirat käy vanhana äkeiksi ja hieman arvaamattomiksi.
Aloittaja sanoi, ettei juurikaan huomioinut koiraa, joten en kyllä nää hänen toiminnassaan mitään vikaa. Tapahtuma on voinut johtua tuosta eteisen ahtaudesta, joka mainittiin alussa, mutta edelleen omistajan pitäisi huolehtia koirasta.
Lääkäriin ei tässä tapauksessa tarvi sinänsä mennä, kun hampaat ei menny ihon läpi -> ei tulehdusriskiä. Itse olen sitä mieltä, että tollanen asia ensisijaisesti pitäis käsitellä osapuolten kesken, jos ei tule selkeyttä asiaan (omistaja ei ota vastuuta tapahtuneesta & tulevasta) sitten ilmoitus.
- Koiria 23vuotta
Nuo ahtaat paikat ovat niitä joissa monesti nämä tapahtuvat.
Sinähän olit koiran reviirillä.
Koiran omistajalla ei ollut tilanne eikä koira hallinnassa. Koira luuli että sen tehtävä on puolustaa reviiriä. Omistajan väärää kasvatusta ja koulutusta, ja tietämättömyyttä, siinä suurin syy todennäköisesti.
Toki voi olla niin että koiran tällaista käyttäytymistä on tarkoituksella vahvistettu omistajan taholta. Onhan näitäkin tapauksia, ihmisiä on joka lähtöön.
Miten toimia? Sinä voit vain toimia siten, että et ainakaan pelkää koiria vaan suhtaudut niihin mahdollisimman luontevasti ja reippaasti, ja itsevarmasti. Jos koira huomaa epäröintiä, pelkoa tai vääränlaista elekieltä, esim. sanotaan vaikka alat rapsutella vierasta koiraa pään päältä / niskasta, voi olla että saat hyvinkin hammasta.
Lähesty koiraa ystävällisesti ja itsevarmasti, ja pistä käsi leuan alle, anna koiran haistaa ensin ja puhu sille ystävällisellä äänellä. Älä epäröi, mutta älä myöskään tee mitään ylhäältä alaspäin suuntautuvia liikkeitä, ne koira kokee uhkaavina. Älä myöskään tee äkkinäisiä liikkeitä. Älä myöskään yritä "halata" koiraa, se kokee sen ahdistavana, ja nuolee mahdollisesti sinua vain siksi, että lopettaisit. - Yorkshirenterrieri
Meillä on Yorkshirenterrieri koira uros puri minua tänään mustelman kohtaan annoin sille uusia namuja ja heti tuli jalkaani kimppuun. Minua sattui niin paljon että jo itkin sitä kirvelee kauheasti. Haluaisin tietää miten voin opettaa sitä. Toivon vain, että haavani parantuu.
- Luulisin että
on parasta kun isäsi(tai äitisi) kanssa yhdessä opetatte koiraa ottamaan namit nätisti ja rauhallisesti. Siis opetatte istumaan ensin ja odottamaan kunnes annat luvan ottaa namin avoimelta kämmeneltäsi. Kun isä tai äiti on vieressä vartioimassa niin sinulla on paremmat mahdollisuudet onnistua kuin ilman heitä. Heillä on koiran silmissä parempi auktoriteetti.
- ....................
Ihmiset ovat aika omituisia koiran puremisen suhteen. Juuri juttelin tuttavani kanssa, joka kertoi, että hänellä ongelmia koiransa kanssa esineiden luovuttamisen suhteen, koira purrut useasti ihan verelle asti, eli tosissaan. Olen itse kouluttanut useita kodinvaihtajia, joten aggressio, myös resurssi, on varsin tuttu. Kun sitten ehdotin, että tulisin katsomaan tilannetta ja koulutetaan koira, niin mitä tuumaa koiran omistaja: Ei olekaan mitään ongelmaa, kun koira yleensä antaa lelut sun muut. Paitsi silloin, kun puree ja lujaa. Ihmiset kieltävät ongelmat, kunnes ne levitetään niiden eteen ja ei voi enää laittaa päätä pensaaseen. Usein tapahtuu jotain riittävän pahaa, eikä ongelmien kieltäminen vain enää ole mahdollista. Odottelen vain, että tämä koira puree vaikka lasta joka yrittää leikkiä koiran kanssa, jokohan se herättäisi todellisuuteen..?
Kuten tuolla jo joku sanoikin, koira tulee puremaan jatkossakin. Kertomasi perusteella koira ei edes tarvitse mitään uhkaavia eleitä ihmisen suunnalta, ei se että koiralle sanoo terve, voi olla riittävä syy että koira puree, hullua että jotkut syyllistävät aloittajaa. Ja mitä sitten vaikka aloittaja olisi hymyillyt ja vaikka kumartunut päällekin ja hui vaikka koskenut koiraan? Niin tekee suurin osa ihmisistä, koiran täytyy sietää tämä ihmisen epäkohtelias käytös, koska koira elää ihmisen maailmassa, ei toisin päin. Onko tosiaan niin, että nämä jotka etsivät syytä aloittajasta kuittaisivat oman koiran samanlaisen käytöksen sillä, että kun sinä hymyilit, niin koiralla oli täysi syy purra sinua, oma vika?- Kkaaooll
Just oli jossain erään eläinlääkärin kommentti että nykyisin koiran paapomisessa on menty yli ja inhimillistetään koira jolloin ne ahdistuu ja tulee näitä käytös häiriöitä kun koira ei tiedä paikkaansa laumassa. Valitettavan monen koiran kohdalla koulutus jää kesken ja se myös pahentaa tilannetta.
Ihmiset ottaa koiria niiden maineen takia eikä käyttötarkoituksen mukaan ja silloin tulee näitä ongelmia enemmän kuin tarpeeksi. Esimerkiksi otetaan aussi kun se on pieni kokoinen ja kaunis mutta ei tajuta et tämä rotu tarvii lähes 20 km lenkin että se saa purettua energian muuten se järsii kaikki mahdollisen tai otetaan dopermanni, rotwaileri tai sakemanni ja laiminlyödään koulutus ja kun koiran vaistot herää eikä ole koulutettu niin koira toimii luonnollisesti omien vaistojen mykaan ja toivottavasti ei kohde ole pieni lapsi. Koira on koira ja sen paikka on totella johtajaa silloin kun kaikki on kunnossa koulutus, liikunta ja kuri niin koira voi hyvin ei stressaa ja koira ei ole paineen alla.
Suurin vääryys minkä omistaja voi tehdä on nostaa koira ihmisen tasolle ja kohdella sitä kuin ihmistä. Minulla on itselläni koira ja se on todella tärkeä minulle mutta jos se kävisi ihmisen päälle toistamiseen se olisi sen viimeinen teko ja pyytäisin anteeksi "uhrilta" ja soitto eläinlääkärille ja piikit käyttöön. Mutta tunnen koirani ja sen käytöksen ja koska olen kouluttanut sitä jatkuvasti muutakin kuin istu ja maahan komennot. Sen lisäksi olen käyttänyt palhon aikaa siihen ja harrastanut sen kanssa liikuntaa, aivotyötä ja etsintää ja oon sen kanssa 24/7. No tosin pientä lipsumista on siinä että se saa tulla sänkyyn ja monesti kun vammani kipeytyy se tulee lämmittämään kipeää raajaa tai jos olen nukahtanut ilman lääkkeitten ottoa niin silloin kömpii päälleni makaamaan ja koirani yrittää siten herättää minut ennen kuin vieroitusoireet alkaa tulla päälle. Mutta valitettavasti kaikki ihmiset ei välitä koulutuksesta tai aivojumpasta vaikka ne pitää koiran pään kunnossa, kuri ja koulutus sekä liikunta on parasta rakkautta mitä koiralle voi antaa.
Jos eläin puree: Mene mahdollisimman pian lääkäriin ja tarkista että jäykkäkouristusrokotus on voimassa. Jos haavat on syvät, saatat saada jäykkäkouristuksen vahvistuksen ja antibiootit. Ota lääkärintodistus, vaikka et tarvisisi sairaslomaa, onpahan sitten todiste tapahtuneesta, jos, tässä tapauksessa käsi, on ruhjoutunut niin että tarvitset jatkohoitoa myöhemmin.
Rikosilmoituksen tekeminen on sitten eri asia, mutta tarvitset tuon lääkärin todistuksen mahdollista myöhempää todistelua varten.- ERNO_PETE
Menet lääkäriin, hommaat todistuksen vammoista ja teet rikosilmoituksen. Muutoin et tule korvauksia näkemään.
Kannattaa vaatia myös lisää henkisistä kärsimyksistä, esimerkiksi tilanteen aiheuttamasta koirapelosta. - ddddacd
Kyllä olen sitä mieltä, että usein koiran pureminen johtuu omistajasta. Esim. tutulla OLI koira, oka eli kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa samassa talossa, lapsille ei kerrottu miten koiraa käsitellään (ei pidetty kuria), no koiraa kiusattiin, vedettiin hännästä jne, se oppi pienestä asti että leikeissä ihmistä sai näykkiä vaatteista jne, kun koiralle tuli sitten ikää 3 v niin se karkasi eräs päivä ja omistajan ottaessa sen kiinni se kävi käteen omistajan kiinni ja haava ei ollut mikään pieni. No homma jatkui samaa rataa ja viikko tuon jälkeen se puri lasta. Ennen noita kahta puremis tapausta se oli kuulama purrut jo lapsia.
Ja kaiken lisäksi koira lopetettin koska sillä oli "luonnevika".
Eli olikohan koiran vika?
Omat koirani eivät koskaan ole purreet ihmistä ja lapsien kanssakin pärjäävät, mutta jos pitäisin niitä niin kuin tuo tuttuni niin kyllä hyvä luontoisemmastakin koirasta saisi vihaisen.
En varmaan tekisi mitään rikosilmoituksia, tosin jos tuntuisi, ette koiranhoito ole hyvää niin eläinsuojeluun ilmoittaisin nimettömänä. - Luonnevikainen?
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että ei ole kiva tilanne. Itse jouduin kerran ystäväni kahden koiran hyökkäyksen kohteeksi, kun menin heille kylään. Ystäväni mies (kännissä... ja juu, en olisi mennyt kylään, jos olisin tiennyt, että heillä on otto päällä) päästi koirat pieneen ahtaaseen eteiseen ja koirat kävi samantien päälle. Ja oli vähän isommat vammat kuin pikku mustelma, isot vartiorotuiset koirat kun oli kysymyksessä. Tilanteeseen en itse (onneksi) ehtinyt suhtautua muuten kuin hokemalla itselleni: "ole rauhallinen, älä huuda, älä huido, seiso paikallasi". Onneksi koirat pikaisesti ymmärsivät, että nyt purraan tuttua ihmistä ja lopettivat hyökkäyksen, noloina (?) tervehtivät. Minulle ei tullut mieleenkään ilmoittaa koirista, eihän se niiden vika ollut, että omistaja toimi vastuuttomasti! En tunne minkäänlaista kaunaa enkä pelkoa näitä kyseisiä koiria kohtaan, vaan ymmärrän niiden reaktion, kun yhtäkkiä heidän pienessä pimeässä eteisessä onkin joku vieras tyyppi. Valitettavasti tällaisissa tilanteissa laskun maksajaksi joutuu useimmiten koira eikä vastuuton omistaja. Hullu koira piikille ja omistajille uusi koira?
- hirviöitä
haet heti aids rokotuksen JA laitat kuvasi ennen ja jälkeen f-buukkiin.
- koiraihminen143
Ei ole koiran vika jos se puree. Omistajan vika lähes aina. Toisaalta, mitä muuta on tehtävissä kuin lopetuspiikki? Meinaan että ryhdistäytyykö veltto omistaja koiransa suhteen? Tuskin. Entä antaako hän koiransa osaavalle kasvattajalle? tuskin.
Näitä purijoita on entistä enemmän, kun koirakouluistakin on tullut sellaisia puudeleiden temppukouluja, jossa vaan harjotellaan jotain tassunantoa ja seuraamista herkkupalan kanssa.
Kovaluontoisten koirien kanssa omistajan tulee aina olla "laumanjohtaja". Sellaiseen vaan ei kaikista ole. - teemukä
Tänään 21.7.2017 poikani meninaapuriin heidän poikansa kanssa pimpottamaan ovikelloa peheen äiti avasi oven ja heidän saksanpaimenkoira hyökkäsi tämän naisen takaa poikani päälle aiheuttaen pojalleni kynsillä huuleen tikattavan haavan poikani kaatui maahan ja koira raapi vielä paidan rikki selästä aiheuttaen alaselkään raapimajäljet vein pojan lääkäriin heti tapahtuman jälkeen kun tulimme kotia oli kerrostalomme aulaan jätetty lappu että viemme koiramme lopetettavaksi tänään kuulin muilta naapureilta että tämä ei ollut ensimmäinen hyökkäys samalta koiralta ehkä olivat tulleet siihen tulokseen että on järkevintä toimia näin aiemmat uhrit olivat olleet aikuisia aion viedä asiaa eteenpäin vaikka koira vietiin piikille koska omistajat eivät ole tehneet parannusta useamman hyökkäyksen jäkeen mihinkään suuntaan ainakaan onnistuneesti josko edes yrittäneet?
- 246728
Kaikilta piskeiltä hampaat pois. Ihmisiä on kärsinyt jo aivan liikaa. Lainsäätäjät hoi!
- minelan
En osaa antaa sinulle opastusta, mitä tekisi, kun omat koirani eivät ottavat kakki ihmiset iloisesti vastaan. Mutta periaatteeni on se, että koira ei saa olla vihainen yhdellekään normaalisti käyttäytyvälle ihmiselle. Omistajan asia on huolehtia, että koira ei joudu tällaisiin aggressiivisuutta herättäviin tilanteisiin. Mielestäni tässäkin syypäänä oli omistaja, tosin ei hyvin koulutettu koira reagoi noin herästi.
- Ttyer
Tämä on aika vanha aloitus, mutta se ei ole purrut aloittajaa oikeasti tosissaan vaan luultavasti leikisti, sillä norjanharmaa saa muutakin kuin mustelman aikaiseksi. Tiedän tapauksen missä ravihevonen jouduttiin lopettamaan kun norjanharmaa puri jalkaan ja vaurio olivat sitä luokkaa, että leikkauksista huolimatta ei olisi enään ravihevosta tullut.
- Jassekoira
Minulla kävi myös vastaavanlainen tapahtuma 90-luvulla. Tutun metsästyskoira puri käteen. Ei sen kummempaa, koira lähti ilmavoimiin isännän laukauksesta viikon päästä.
Noin se homma silloin meni minun kohdaltani. - gfhdftytur
Minua, koirapelkoista, saksanpaimenkoira raapaisi vahingossa käsivarresta niin, että verta pursui vaatteillenikin. Koiran rauhoituttua tervehtimisinnostaan näytin sille haavaa ja se 'nolona' nuoli siitä veret pois. Kävi vielä myöhemmin nuolemassa uudestaan myöhemmin vuotaneen ja kuivahtaneen veren. Eikä ole sen jälkeen hyppinyt sillä lailla ainakaan minun päälleni. Omistajalle kerroin tapahtumasta ja hän sanoi vaan jotain että '"Aijaa..." Tarjosi desinfiointiainetta, mutta haava oli jo umpeutunut, eikä aineesta varmaan olisi ollut apua, eikä haava tulehtunut, onneksi. Koira on muuten melko tottelevainen, mutta melko kouluttamaton. Siis luonteeltaan 'kiltti', mutta kahjo. Ei saa koskaan käytettyä energiaansa mihinkään ja sen elämä pienellä pihalla ketjussa mahtaa olla tylsää.
- pennunvalintatärkeää
Ihmisillä on agressiivisia ja luonnevikaisia koiria.Ne sitten puree muita ihmisiä.Minusta agressiivinen koira ei sovellu yhteiskuntaan, on turha riski muille ihmisille,ja usein myös koirille.Jos koira puree, syy on omistajassa, joka ei ole vahtinut koiraansa.Silloin on syytä omistajan luopua koirasta,tai viedä loeptukseen se.Yhteiskunnassa ei ole tarvetta vaarallisille eläimille.
Koiran pentu tulee valita tarkoin,tervepäisistä vanhemmista,ja hyväluonteisesta suvusta.Taustat on siis selvitettävä,jo ennen pennun ostoa.
Sellaisesta pennusta saa kelpokoiran,josta on kouluttamalla mahdollista saada sosiaalinen,ja hyvin käyttäytyvä koira.Heikkohermoisista vanhemmista,ei hyvää pentua saa.Joten ostajat,olkaapa tarkkoina.Pennusta on joko iso ilo koko suvulle, tai sitten siitä tulee pelkkä riesa,ja vaara kaikille.Kun pentua ostaa,ei raha,saa olla se tärkein.Mielummin maksaa muutaman satasen enemmän,kunhan pentu on hyvästä,tervepäisestä suvusta.Halvalla ei hyvää saa,huonon ,aran ja heikkohermoisen saa usein saa ilmaiseksikin.Kun ensimmäinen omistaja on siihen kyllästynyt.en suosittele ottamaan halpaa,arkaa/säikkyä pentua.Pennun on oltava iloinen, peloton ja reipas.Tultava heti vieraankin ihmisen luo häntä heiluen naamaa nuolemaan,siitä hyväluonteisen pennun tunnistaa.Ei pidä ottaa pentua,jonka saa väkisin houkuteltua luokse. - jberaöka
Kiinnitti huomiota se että olit huomioinut koiran olosuhteet "ei saa käytettyä energiaansa mihinkään". Voisitko ajatella että, koirapelostasi huolimatta, ja kun tulette ilmeisesti koiran kanssa "juttuun", niin että ottaisit tavaksi käydä joskus aina lenkillä sen kanssa? Koira varmasti pitäisi siitä kun saisi vähän vaihtelua elämään lyhyen langanpään sijaan. Varmista silti toki omistajan kanssa että pystyt pärjäämään sen kanssa niin että koirassa ei herää suojeluviettiä sinua kohtaan esim kohdattaessa toisia koiria.
Näin voisit saada hyviä kokemuksia koiran kanssa elämisestä ja kenties jonakin päivänä uskallat hankkia jopa itsellesi oman koiran.
- HullutElukat
Tuollainen hullu elukka kuuluu tappaa.
- koirakouluttajapitkälinj
Ihan ensiksi puhdistat haavat, sidot ne ja tarkastat terkkarista, onko jäykkäkouristusrokotus voimassa. Sitten joko opettelet olemaan koirien kanssa tai vaihtoehtoisesti pysyt niistä erossa. Näin lyhykäisesti ja pidempi vastaus veisi paljon enemmän tilaa.
- Anonyymi
Koirat eivät pure, vaan tervehtivät hampailla. Se on hassua ja leikkisää!
- Anonyymi
öö, tota juu...
Rottweiler narttu puri mua käteen viime kesänä 2023.
Sama koira puri poikaani käteen tänään 10.2.2024.
Puremiset ovat olleet sekunninsadasosien mittainen sessio ja jälki on ollut rumaa.
1. kerta (2023) seliteltiin omistajan toimesta niin että olin ollut hänen nuorimman lapsen ja koiran välissä, kohdatessa koiran terassilla tarkoitukseni oli rapsuttaa tuota vuorokauden vanhaa tuttavuutta (olin silittänyt ja rapsuttanut jo aiemmin), vaan se ei sitten sille rakille sopinutkaan, vaan nappasi käteen kiinni ja puri. Hurja ja nopea teko!
No nyt kävi niin että tuo samainen pikkulapsi oli n. 5 m päässä kun poikani kohtasi koiran ja sille ystävällisesti ojensi kättään (sisätiloissa), (eikä ole tuon kyläilevän piskin reviiriä) ja tämä rakki nappasi käteen kiinni ja jälki olikin sitten jo pahempaa kuin mitä itselleni kävi edelliskesänä.
Olimme isääni tapaamassa jossa tuo rakki oli hoidossa pienten lasten ja heidän mummon (koira asiantuntija) kera kun vanhemmat eli tuon (hienon ja koulutetun rakin) omistajat ovat jossakin juhlimassa.
Koira piti jo tullessa sellaiset murinat ja haukut että hiukan mietitytti mennä sisälle.
Ei tullut minua vanhaa tuttua (jota oli purrut edellikesänä) edes tervehtiin vaan kiersi ja kaarsi turvaan 5. luokkalaisen perheenjäsenensä huomaan.
Olen itse koiraihmisiä ja aikoinaan harrastanut ja kouluttanut Hovawart-merkkistä palveluskoiraa.
Kuopion yliopistollisen sairaalan 2014 silloinen apulaisylilääkäri Leena Setälä kirurgian johtaja sanoo koiran puremasta;
Infektioriski pitää ottaa tosissaan.
Pureman levittämä bakteeri ; Capnocytophaga canimorsus, joka 2-8 vrk kuluttua voi aiheuttaa verenmyrkytyksen.
Allergioilla ei ole infektioon mitään tekemistä,
Tuota bakteeria löytyy joka viidennen koiran syljestä ja puolella koirista on tuon bakteerin jokin laji syljessään.
Jäykkäkouritusrokote ei suojaa infektiolta.
Kennelliiton puheenjohtajan Helena Sunin mukaan:
Sama jos raapaisisi itsensä metsässä risuun ja saisi siitä verenmyrkytyksen.
Vastaavassa koiran purentatilanteessa ei voida koiraa syyttää.
-> mielestäni arvon Helena koettaa rynniä lääkärin mielipiteen yli raakasti piskejä puolustaen.
Apulaisylilääkäri Leena Setälän mukaan risujen tekemiä naarmuja ei voi verrata koiran puremiin.
En ole, eikä musta tule koirien vihaaja, mutta nyt riitti tuollaisten (koira-asiantuntijoitten) jäätävät kommentit joilla he jyräävät rakkiensa aiheuttamat tapaturmat ihmisille.
Suurin osa uhreista leimataan koiraa väärin kohdanneiksi. Totuus on että rakki kun puree, puree yhä uudelleen omistajansa arvomaailmasta ja ymmärryksestä huolimatta.
Koiran omistamiseen pitää saada ajokorttia vastaava lupa. - Anonyymi
Jotkut kusipää koiranomistajat saa kiksejä kun koira puree ja pitävät tahallaan sitä irti, kannattaa välttää tälläisiä taloja tai jos pakko on mennä käymään pesäpallomaila mukaan.
- Anonyymi
Lisään vielä edelliseen, jos pennulla on tapana purra käsiä tai jalkoja, niin rullalle teipattu aikakauslehti ja sillä tiukka isku kuononpäähän niin loppuu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912920Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991696Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461567- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031390Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031313Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381047Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329884Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855