Tangon alkeet

Onko yleistynyt laajemminkin opettaa tangon alkeet HHNNH perusaskeleella. Aika monen ohjaajan kurssille olen parin vuoden aikana ja aikaisemminkin osallistunut missä on jo alkeissa opetettu tällä askeleella. Olenko sattunut vain vahingossa näille kursseille missä alkeita näin opetetaan.
13828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vaihtoaskeleilla pärjää ja katso Elixir:in tangoaskeleet.

Äänestä
  • Joo ja kannattaa opetella vaihtoaskel kummallekin puolelle.

    HHNNHNN

    Sarjan ensimmäinen NN jälkimmäinen askel tulee oikea jalka vasemman viereen ja toinen NN jälkimmäinen askel tulee vasen jalka oikean viereen. Tällä periaatteella opetetaan useammassakin paikassa.

    Todellisuudessa tangon NN ei ole vaihtoaskel vaan jälkimmäisen askeleen paino kehittyy ennen seuraavan askeleen painoa. Nopean foksin ja esimerkiksi swingissä yleisen tripletin toinen ja kolmas askel muodostaa vaihtoaskeleen koska siinä jalka vaihtaa vauhdissa niin että rinnalle tulevan askeleen paino ei ehdi kehitttyä ennen seuraanvan askeleen liikkeelle lähtöä. Puhekielessä vaihtoaskeleella tarkoitetaan yleensä kaikkia askeleita missä jalka tulee toisen viereen.

    Äänestä

  • Noiden pätkien perusteella Elixirin tango on tyypillista suomalaista tagomusiikkiin tanssittua foksia.

    Äänestä

  • Foksitango kirjoitti:

    Joo ja kannattaa opetella vaihtoaskel kummallekin puolelle.

    HHNNHNN

    Sarjan ensimmäinen NN jälkimmäinen askel tulee oikea jalka vasemman viereen ja toinen NN jälkimmäinen askel tulee vasen jalka oikean viereen. Tällä periaatteella opetetaan useammassakin paikassa.

    Todellisuudessa tangon NN ei ole vaihtoaskel vaan jälkimmäisen askeleen paino kehittyy ennen seuraavan askeleen painoa. Nopean foksin ja esimerkiksi swingissä yleisen tripletin toinen ja kolmas askel muodostaa vaihtoaskeleen koska siinä jalka vaihtaa vauhdissa niin että rinnalle tulevan askeleen paino ei ehdi kehitttyä ennen seuraanvan askeleen liikkeelle lähtöä. Puhekielessä vaihtoaskeleella tarkoitetaan yleensä kaikkia askeleita missä jalka tulee toisen viereen.

    Tämä on varsinaisen aiheen vierestä, mutta tartunpa kuitenkin.

    Foksitango: "Nopean foksin ja esimerkiksi swingissä yleisen tripletin toinen ja kolmas askel muodostaa vaihtoaskeleen koska siinä jalka vaihtaa vauhdissa niin että rinnalle tulevan askeleen paino ei ehdi kehitttyä ennen seuraanvan askeleen liikkeelle lähtöä."

    Swingtansseissa (tässä lindy ja boogie) paino tulee jokaiselle askeleelle, myös triple-stepin a-askeleelle. Samoin foksissa jokainen askel on painotettu. Samba-humpassa paino ei IMHO siirry kokonaan.

    Vai puhutaankohan me eri asiasta?

    Äänestä

  • old_profile_38808 kirjoitti:

    Kaikki askeleet on tripleteissä painollisia. Mutta viereen tulevan paino kehittyy vasta sen jälkeen kun lähtevä jalka on liikkeellä. Tästä tulee myös nimitys "chase", ja se tarkoitta tilannetta missä saalistaja iskee (tuleva jalka) ja saalis (lähtevä jalka) ehtii juuri nipin napin karkuun. "Chase" on edellä esitetyn mukainen saalistustermi minkä mukaan usein triplettejä nimitetään. Aika useinkin kuulee käytettävän kaikista triplettiaskelista chase nimitystä vaikka niissä ei chase edes toteudu.

    Äänestä

Siis mikä hölynpöly on taas leviämässä tango-nimikkeen alla?

Äänestä
  • Kun 70-luvulla tangoon vakiintui foksin HHNN askel, niin tangon taitajat ja harrastajat ovat onneksi saaneet ylläpidettyä myös oikean tangon tanssitapaa ja askelia. Jo 80-luvulta alkaen on järjestetty tango-kursseja missä on pyritty tanssimaan tangoa tangolle tyypillisillä erilaisilla askelsarjoilla. Kun tangoa kuitenkin aika yleisesti opetettiin "niin kuin foksia" olikin luonnollista että tangon tyypillisyys lähes kokonaan näivettyi foksitangoksi. Tangomaisempikin tango on onneksi pysynyt elossa tangon taitajien toimesta ja nyt tangoa opetetaan taas vanhanajan tapaan erilaisilla vaihtelevilla askelilla. Foksimainen tango on kuitenkin juurtunut erittäin tiukasti suomalaiseksi tangoksi, niin että moni pitääkin foksimaista tangoa ainoana oikeana tangona. Onkin jo korkea aika elvyttää tango laajemminkin, tai muuten tango vakioituu vain tangomusiikkiin tanssituksi foksiksi. Käytännössähän suomalainen tango on ollut foksi jo 70-luvulta alkaen.

    Äänestä

  • 70-luvun foksia kirjoitti:

    Kun 70-luvulla tangoon vakiintui foksin HHNN askel, niin tangon taitajat ja harrastajat ovat onneksi saaneet ylläpidettyä myös oikean tangon tanssitapaa ja askelia. Jo 80-luvulta alkaen on järjestetty tango-kursseja missä on pyritty tanssimaan tangoa tangolle tyypillisillä erilaisilla askelsarjoilla. Kun tangoa kuitenkin aika yleisesti opetettiin "niin kuin foksia" olikin luonnollista että tangon tyypillisyys lähes kokonaan näivettyi foksitangoksi. Tangomaisempikin tango on onneksi pysynyt elossa tangon taitajien toimesta ja nyt tangoa opetetaan taas vanhanajan tapaan erilaisilla vaihtelevilla askelilla. Foksimainen tango on kuitenkin juurtunut erittäin tiukasti suomalaiseksi tangoksi, niin että moni pitääkin foksimaista tangoa ainoana oikeana tangona. Onkin jo korkea aika elvyttää tango laajemminkin, tai muuten tango vakioituu vain tangomusiikkiin tanssituksi foksiksi. Käytännössähän suomalainen tango on ollut foksi jo 70-luvulta alkaen.

    "Käytännössähän suomalainen tango on ollut foksi jo 70-luvulta alkaen"

    Ja mitähän suomalainen tango mahtoi olla ENNEN 70-lukua? Siis mitähän ollaan elvyttämässä? Tahvan & kump keksimää rahastushölynpölyäkö?

    Olen tuota tangoa-asiaa muutaman vuoden tutkinut ja voin vakuuttaa, ettei sen kummempaa "wanhaa tangoa" ole koskaan OIKEASTI ollut. Se (wt) on keksitty NYT. Se on siis UUSIN tangotyyli, ei vanhin.

    Se on totta, että vasta 80-luvun puolivälissä suomalainen tango alkoi muokkautua omaksi tanssikseen ja erkaantua foksista. Mutta se eroaa nykyisin foksista joissakin aivan muissa kuin tuollaisissa keksityissä HHNNH askellusviritelmissä. Se eroaa foksista mm. karakterinsa suhteen, liikkumistapansa suhteen, taivutusten, pivottien ja nousujen ja laskujen suhteen, jalkatekniikan suhteen, vastaliikkeiden jne jne suhteeen.

    Totta kai voidaan ängetä perusaskellukseen muutama hidas tai nopea lisää ja väittää, että nyt kyseessä on jotakin uutta (tai wanhaa). Mutta OIKEASTI siinä ei sillä tavoin muutu mikään. Älkää nyt antako itseänne huijata tässä tango-asiassa.

    Minulla on kyllä aivan hyvin tiedossa, mistä suunnasta näitä wiritelmiä ja hölynpölyväittämiä muka uudelleeen löydettyyn wanhaan tangoon tulee, mutta ne ovat vain hölynpölyä, ei sen enempää. Kyse on rahastuksesta.

    Äänestä

  • Tangon taitaja kirjoitti:

    Romaneilla on ollut omat tyylit useampaankin tanssilajiin ja osaa tanssilajeista romanit eivät ole edes tanssineet. Romanien tyyli perustuu siihen että naisen jalkojen väliin ei oteta askelia eli ei tanssita romaninaisten hameen helmoille. Tätä tyyliä vastaavaa tangoa on alettu nimittämään vanhaksi tangoksi. eli vanha tango tyyli on vakioitu omaksi tanssilajiksi sallimalla siihen tietyn tyyliset askeleet. Romanien tanssimassa tangossa ei ollut mitään ellaista mitä ei valkolaiset voineet tanssia omaan tangoonsa. Romanien käyttämiä kuvioita ja askelia on tanssittu perinteisessä tangossa oleellisena osana valkolaisten perinteistä tangoa. Netistä olen löytänyt muutaman videon vanhaa tangoa, ja niissä en ole huomannut mitään sellaista mikä poikkeaa tavalliseen tangoon kuuluvista kuvioista ja askelista. "Vanha tango" koostuu tietyistä rajatuista tangon kuvioista, eli pääasiassa romaanien tanssimista tangokuvioista, sekä muutamasta tyyliin mukautetusta "tavallisen tangon" kuviosta. Erittäin yksinkertaisesti on saatu uusi rahastustanssi ja sille on annettu nimi "vanha tango".

    Äänestä

Nykyisin muotia oleva "rahastusvanhatango" on oma juttunsa ja sillä ei ole mitään tekemistä vanhan vapaasti askellettevan tangon kanssa. Rahastusvanha tango on vain vastine h,h,n,n, askelviritelmä tangolle ja on muka keksitty joku uusi vanha tango ja se on tungettu lähes yhtä kaavamaiseen muottiin kuin h,h,n,n, askelviritelmä tangokin. Ja todellisuudessa kysymyksessä on vain romanien tanssityyli, mikä on nimetty "vanha tango" nimiseksi.

Nyt kun on askellettu h,h,n,n, askelviritelmää jo lähes 40 vuotta, ja kun lavoilla myös tanssitaan sitä perinteisempää vapaampaa askellusta, niin ei ole mikään ihme että myös halutaan jotain muuta kuin sitä h,h,n,n, askelviritelmää.

Äänestä
  • Sitä minä vaan ihmettelen miten jaksat peukuttaa noita omia jorinoitasi. Onpahan todella huvittavan epäuskottavaa :)

    Äänestä

Tango ei ole tanssi se on mielentila, eikä sitä voi tanssia millään kaavamaisella perusaskeleella.

Äänestä
  • Just six joku vaihtelevampi onkin tangoon monin verroin käyttökelpoisempi, kuin tikuttaa sitä hidashidasnopnoppia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

HHNNHNN kirjoitti:

Onko yleistynyt laajemminkin opettaa tangon alkeet HHNNH perusaskeleella. Aika monen ohjaajan kurssille olen parin vuoden aikana ja aikaisemminkin osallistunut missä on jo alkeissa opetettu tällä askeleella. Olenko sattunut vain vahingossa näille kursseille missä alkeita näin opetetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu