Epävakaat moi!

Mä saan epävakaaseen Optiparia 60 mg/vrk, Zyprexaa 15 mg/vrk ja Seroquelia 200 mg/vrk.

Myös mulla menee Lamictal ja Seroquel Prolong. Tarvittavana Diapamia. Koen, että saan apua vain Diapamista ja siitäkin siis vain hetkellisesti. Lääkkeet tuntuu aika turhille, koska ei ne ongelmia poista. Seroquelia ollaan onneksi purkamassa pois.

outoa. mun lääkäri ei ole puhunut mitään, että epävakaaseen pitäisi olla tasaava lääkitys, ja se diagnoosi kuitenkin multa löytyy. cipralexia masennukseen, aiemmin oli seronil mistä oli enemmän haittaa kuin hyötyä, ja opamox ahdistukseen tarvittaessa. harvoin on päiviä kun en opamoxia ota, kahta päivää putkeen en ilman pärjää tai päällä on paniikki:( sama cipralexin kanssa, viime viikolla jäi parina päivänä ottamatta, sitten muistin ottaa lauantaina, sunnuntaina unohtui taas ja maanantaina olikin taas sama toivoton olo, kuin aikoinaan ennen lääkettä. joskus se toivoton masennus on jopa kaunista.

seroquelia lääkäri on ehdotellut milloin milläkin syyllä, yhdessä vaiheessa oli paljon unettomuutta ja rauhattomuutta, parempi muka kuin opamox, minkä aloittamisen jälkeen sain olla rauhassa ekaa kertaa vuosiin eikä heti aamulla pyörineet pakkotoiminnot mielessä, mutta neurolepteista niin hirveitä kokemuksia, että niitä en suostu enää ottamaan.

miten epävakaus teillä ilmenee? kun on jotenkin vaikea tajuta, mitä tää on...

Mulla on älytöntä levottomuutta, ahdistusta ja mielialojen heilahtelua.

Moi epävakaat!

Olen yrittänyt etsiä muita epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosin saaneita ja nyt löytyi! Minulla on lääkityksenä peratsin 4mg kahdesti päivässä ja cymbalta 60mg mielialaan. Toimivat hyvin. Rauhoittavia otan joskus tarvittaessa.

Miten pärjäätte elämässä? Minulla on ollut alkoholiongelmia, työelämässä vaihtelevalla menestyksellä, kaksi pilalle mennyttä avioliittoa...

Minullekin heittivät epävakaa-diagnoosin osastolla, mielestäni aiheetta. Testeissä ei siitä ollut viitteitä. Masennus on siis se varsinainen vaivani. Pariin vuoteen ei ole ollut yhtään minkäänlaista psyykenlääkitystä, enkä kuulemma tarvitse mitään hoitokontaktiakaan...

Sertralin Hexal 50mg aamuisin, Risperidon 1mg iltaisin ja Ketipinoria 50-200mg tarpeen tullen.

Mulla on tarv. ketipinor ja ooon huomannu, että autta tosi paljon. tasaa mieialan ja aggression hyvin. Mulla ihan täsmälääke.

Seroquel prolong ketipinor 100-200mg, oxamin, sertralin aloitettu just. Mielialanvaihtelut on välillä kovia ja levottomuutta on, ahdistusta ja "minätilojen" heilahteluita, epävakautta identiteetissä, masennusta.

Onkos teille mitenkään selvinnyt syy teidän häiriöllenne? Itse olen jo saanut suurinpiirtein kokonaiskuvan siitä kuinka tämä kehittyi, mutta alku on edelleen epäselvää. Usein kun päädyn ajattelemaan lapsuuttani ja tapahtumia niiltä ajoilta kun en kunnolla edes muista, minut valtaa tuntemus surusta/pelosta ja ahdistuksesta varhaislapsuudesta, ja saan jopa tunnin pituisia itkukohtauksia jotka tuntuvat todella hyvälle.

Ne ovat niitä tukahdettuja tunteita, ja kertoo rakkauden merkityksen lapseen jota en itse siinä "terveessä" mielessä ikinä saanut. En ole osannut itkeä vuosiin, olen vain osannu raivota, satuttaa, syyttää ja riehua, ja nyt syy on jo melkein selvillä. Itken tälläkin hetkellä :)

Se kuinka perheväkivalta sekä hyväksikäyttö tekee ihmisistä täysiä psykopaatteja on itselleni täysi selvyys. Antakaa heillekin anteeksi, syy pahuuteen lähtee sieltä pidemmältä kuin ihmisen "omasta tahdosta".

Mun persoonallisuushäiriö saattaa johtua siitä kun lapsuudessa vaan haukuttiin, olin huono ja laiska ja tyhmä ja sairas... Nyt aikuisena on ollut vaikea käsittää, että olen jotain ja ihan arvokas ihminen. Mulla on kaikki nyt hyvin, mutta se huonommuuden tunne ja epävarmuus iskee aina välillä. Lisäksi lapsuudessa oli alkoholismia, seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Mulla on Lamictal annoksella 300 mg, Seroquel 400 mg ja Seronil syömishäiriöön 60 mg.

moimoi, ei lääkitystä , unilääkkeitä ja masennuslääkkeitä kokeillu mut pelkkiä haittavaikutuksia ilmenny ni empä oo kyl mitää uutta suostunu kokeileenkaa

Mä en pärjää ilman lääkitystä. Joskus oon jättäny lääkkeet pois tai vähemmälle, niin kestää pari päivää kun se kaaos alkaa taas.

Mulla on muitakin diagnooseja kuin epävakaa persoonallisuus, masennus ja ollut psykoosi ja syömishäiriöitä 15v, nyt niistä olen ollut "terve" yli 10 vuoden ajan. Mulla menee zyprexa 5mg ja seronil 30mg. Tuntuu toimivan ihan hyvin, saan nukuttua ja yleensä olen ihan iloinen/tavallinen, vaikka jonkin verran mielialat vaihtelee nopeastikin.
Mulla on ollut itsetuhoisuutta; päihteiden käyttöä, anorexiaa ja rajua bulimiaa, olin usein nuorena tiputuksessa sen takia. Lisäksi riskinottoa muutenkin, seksisuhteita ym. Sitten en ole peruskoulun jälkeen saanut mitään aloittamaani vietyä loppuun, en terapiaa, en kursseja, en kouluja en mitään. Innostun ja kyllästyn saman tien. Ihmissuhteet oli lyhyitä, otin ja jätin. Nykyinen avoliitto on kestänyt 8v, olen nelikymppinen nainen, eli olen rauhoittunut vanhetessa. Nuorena mulla ei ollut mitään identiteettiä vaan haahuilin kuvitellen olevani milloin mitäkin.. Kävin punkkarijutuissa, sitten seurakunnissa, sitten narkkiporukoissa.. Mietin, että miksi "rupean". Vanhemmiten olen tajunnut, ettei sitä tarvii rueta miksikään; mähän olen jo jotakin ja voin koota omista asioista identiteettini, mitä mieltä mistäkin olen, mitä tykkään harrastaa, mitkä arvot on mulle tärkeitä.. Ei tarvii ettiä mitään kuorta/lokeroa, johon voisin pujahtaa.
Mulla oli jatkuvaa muuttamista. Eri kaupunkiin tai vähintään eri kaupungiosaan. Pienempään asuntoon ja isompaan asuntoon.. Haalin kamaa yltäkylläisesti ja sitten annoin pois, kun "käännyin" askeesin kannalle.
Mun elämä siis oli pitkään haahuilua ja en saanut mistään kiinni. Nyt tavoitan jo jotakin. Tykkään lukea, ahmin tietoa ja tarinoita. Jaksan tehdä käsitöitä ja saan ne valmiiksikin. Olo on tasaantunut, aivan kuten vanhempi viisas psykiatrinen sairaanhoitaja sanoi, että jos jaksat sinne asti, niin yleensä teikäläisillä kolmenkympin jälkeen helpottaa. Mulla onneksi näin on käynyt. Tietysti stressi ja muu ajoittain huonontaa oloa, mutta niin käy terveillekin.
Luulen, että mun persoonallisuudelle ei ollut lapsena tilaa kehittyä, kun isän mielisairaus vei meidän perheessä kaiken tilan. Lisänä suku- ja naapuririidat ja vanhemmilla hirveät velat.. Me lapset mentiin miten kuten siinä sivussa. Jatkuva turvaton olo ja pelot.. Olin arka ja sitten koulussakin kiusattiin.. Paha olo kertautuu elämässä, p*ska kasautuu samoille. Lapsuus huono, seurauksena arkuus ja ahdistus, käytös sitten erilaista sen takia koulussa, vetäydyin ja itkin helposti ja se "houkuttelee" muita tökkimään lisää. Ja kaikki mennyt sitten taas painolastina tulevissa ihmissuhdekuvioissa.. Epäilevä ja pelokas olo heijastuu käytökseen ja sitten tulkitsee toisia väärin ja sama toisinpäin..
Luottotiedot menny, tuloina pienin kansaneläke, velat perässä, mutta nyt elän elämäni parasta aikaa kuitenkin.. Tämä ihmissuhdekin on tärkeä ja ihan tavallinen arki.. kun maataan vierekkäin ja katotaan vaikka telkkua ja käydään kävelyllä. Ja kun se hemmetin jatkuva "tuli p*rseen alla" olo on lieventynyt..
Että ei tähänkään "vikaan" välttämättä kuole.. ;)

mä löysin teidät

Elli-epävakaa ja beatrixx juuri kuvaavat sitä kaaosta joka mulla oli ja tulee hetkessä takaisin jos en ota lääkkeitäni. Aivan samanlaista minulla. Että jos joku haluaa tietää mikä on se epävakaa persoonallisuushäiriö, niin lukekoon nuo 2 kirjoitusta, se on juuri sitä! Oon jo itsekin yli 40 v ja onhan tuo tasoittunut, mutta esim töissä en pysty käymään ikinä. Ammattikoulu oli suuri saavutus aikoinaan ja senkin kävin erityiskoulussa. Täytyy vaan hyväksyä tämä tilanne ja hyvä niin. :))

mä aion käydä ton mun tarjoilijakoulun lopppuun. kyse on puolesta vuodesta, MUTTA se vaatii että paikka on täydellinen eli hyvä porukka (siis ravintola) ja rento meininki. olen jo löytänyt sellaisen :) mut pääsenkö sinne, toinen juttu.. vitkuttelen taas liikaa ja sit menee mahd. ohitse... like always..

kuin teidän ala-aste ja ylä-aste menestys? mä vasta NYT opettelen englantia ja matikkaa en edes halua opetella...
viime vuonna lähdin mun huonolla englannin kielen taidolla kiertää yksin aasiaa.. pärjäsin johdatuksen ja intuition voimalla :) osaan läyttää kuitenkin henkisiä avujani joita hippiluonteeni mulle suonut ja hulluuteni ja heittäytymiseni elämään. RAKKAAT, ONHAN MEISSÄ PALJON HYVÄÄKIN!
itse olen taiteilija, laulan tunteella ja osaan matkia laulajia harjoittelemalla ja sen jälkeen teen omat versioni.. olemme kekseliäitä, mulla 1000 kirja ideaa taskussa, vaan keskittyminen kirjoittamisen puuttuu. osaamme pitää puolemme, toisinaan ei..
Ei kaikkien kuulukaan täs maailmas olla "Tuollaisia kuin nuo tuolla, rientää töihin ja pelkää kuolla"
Miten teidän adrenaliiniriippuvuus? mulla on jäätävä, jännityksen etsiminen kaikesta ja hullu pelottomuus vie välillä ongelmiin... mut jos oppii hillitsemään.... en kyl opi :D

haleja kaikille ja kertokaa vahvuuksistanne?

Bee

Juu tiedän...mullakin tuli se henkinen kausi.. rakkauden ja itsen etsintä astrologian, maailmankaikkeuden katsomuksen kautta.. kunnes näitä opettanut ystäväni "flippasi" näihin ja alkoi kutsua itseään jumalaksi niin silloin nousi pelko että mulle käy samallai.. toki ääripää enkä ollut yhtä fanaattinen kun hän mutta kuitenkin.. kerrotko Dyerin kirjojen nimiä? esim?
mulla alko 9 v myös viha omaa kehoa kohtaan ja siitä bulimia ym... kylmä työnarkomaani äiti ja alkoholisti isä joka lähti elämöstäni ollessani seitsemän. sen jälkeen vapaakasvatus ym.. sitten huumeet..repsahdin tossa aika pahasti ja vedin viime syksynä kokaiinia, pilveä,kaljaa jalääkeitä joka viikonloppu... tuolla sitte mentii ku kingit mukamas...
aikamoinen taantuma siitä seuras..
jooga onki hyvä mutta en oikee tän kaiken keskellä saa siitäkään enää kiinni...
ajattelin jos alkaisin kirjottaa kirjaa sillä yksi ihan kuuluisa kirjailija on kaverini ja hän on luvannut oiko kirjoittaa sen kuhan kerron tarinan.. niinkun näette että kirjotukseni on aika menevää sekä en pal pilkkuja ja pisteitä osaa laitella.. mutta tarinaa.. sitä löytyy tän elämän jäljistä.. ehkä se kirjottaminen on henkireikä, musiikki toinen...

tsempit

no joskus elin noin, kunnes se lähti lapasesta... nyt täytyy yrittää hillitä itseään.. ei ole sitä perkeleen kultasta keskitietä.. enkä ees pidä kullasta, aina hopeeta tarjolla.

koitan tutustuu dyerin herraan :) kiitos

mun isoäiti on ortodoksi ja olen kovin hänenlaisensa ihminen.. kiitos... se voikin olla joku juttu.. joka musta on ... ikäänkuin puuttunut... hmm...

kiitos

Mun selviytymistä elämässä tukee kyllä tuo lääkitys. Joudun varmaan syömään lopun ikää. Töihin en kyllä pysty. Alkoholikäytön lopetus kokonaan olis kans erittäin hyvä, jos siihen pystyn. Koen myös voivani paremmin, kun huolehdin tästä pyhästä kolminaisuudesta: liikuntaa, terveellistä ruokaa sopivasti ja riittävästi unta. Liikunta väsyttää ja tuo hyvän olon ja unen. Osan aikaa halittsen sanan "kohtuus" eri asioissa ja se on hyvä.. Niin helposti hakee ääripäitä asiassa kuin asiassa.
Me puolison kanssa päätettiin aikanaan, että tavallaan "ylimääräinen" stressi raivataan pois; ei otettu asuntolainaa tai tehty lapsia, kun kummankin puolella on näitä päänuppiongelmia. Ei omisteta edes autoa. Oisko näissäkin se onni, että jonkinverran pystyy vointiinsa vaikuttamaan, kun iän myötä itsetuntemus vahvistuu; huomaa kun on menossa huonompaan kuntoon.. Mulla se yleensä ilmenee ärtymyksen kasvuna, en millään meinaa kestää vaikka kassajonoja.. Sit se menee ohi, kun ymmärrän vaikka päivän nukkua ja muuten olla omissa oloissani.. Neulominen on hyvää meditaatiota, kun on joku tarpeeksi helppo juttu.. Kädet vaan tekee ja sit ajatukset vaeltaa ja mieli tyyntyy.. Nykyään ei oikein ammattiapuakaan saa, niin semmonen oman itsensä tunteminen ja hoitaminen voimauttaa, kun huomaa, että ei ole täysin huluutensa vietävissä kuitenkaan. Mulla toimii myös musiikin kuuntelu. Ja toisaalta muhun on turha "hukata" terapiaresursseja, kun nekin oon aina lopettanu kesken yks kaks.. Metsässä kuljeskelu ehkä mulla ajaa saman asian.. Mun pää ei oikein vatvomalla tunnu paranevan.. Yritän tietyn pyörittelyn jälkeen kylmästi ohjailla ajatuksia johonkin mukavaan.. :)

Näihin edellisiinkin viitaten, kaikkien huumaavien aineiden käyttö pitäisi ehdottomasti lopettaa, myös alkoholin. Sairauteen määrätyt lääkkeet vaikuttavat aivoissa ja muut aineet sotkevat tämän avun. Itse olen ollut alkoholisti ja nyt absolutisti. Henkisen kasvun avulla en kaipaakaan enää alkoholia tai huumeita. Näin vietän hyvää elämää enkä kadehdi niitä, jotka alkoholia voivat käyttää.

Itsen tarkkailu on tosi hyvä ja minäkin uskon vakaasti liikunnan, levon ja ravinnon merkitykseen. Minullakin stressi vie nopeasti ärtymykseen. Mieli pitäisi välillä tyhjentää ja keskittyä syvinpään olemukseen, esim.meditoimalla.

Onko täällä epävakaita, joille oma seksuaalinen suuntautuminen on itseä häiritsevää?
Entä kuinka monella ns. lapsuuden epämääräiset pelot tai pelko on seurannut mukana pitkälle aikuisikään?

itse seureustelen epävakaan henkilön kanssa jatkuvasti saa jännitää milloin tulee riita ja jos hänele jotain itseään kohtaan antava kritiikiä antaa niin sota on taatu ei auta vaika kuinka rauhalisesti puhua koittaisin. onko yleistä tässä sairauden kuvassa ehdoton hoitoon hakematomuus ja hoidon tarvetsematomuus kun ei itse tiedosta näitä ogelmiaan ja kuuluuko valehtelu ja huono itsetunto tähän samaiseen sairauden kuvaan? tämä on aivan kauheeta kun saa jänitää päivistä toiseen koska räijähtää millon mistäkin joskus on parempi olla ihan hiljaa useinmiten kääntää asiankun asian toisten syyksi itsessä ei mitään syytä ole muissa ainavika ja huutaminen karjuminen ja itku kohtaukset raivarin jälkeen ja jopa agresiivisuutakin.

Mulla oli huutamista ja kiljumista teini-iässä, mutta aikuisena en niinkään huuda tai ees kauheesti oikuttele.. Ehkä epävakaatkin on erilaisia? Me ei kumppanin kanssa hirveesti riidellä ja kinat ei kestä kauaa.. Mun on ollut vaikea oppia selvittämään asiat.. Ennen vaan keräsin kiukkua hiljaa ja sitten "poistuin" koko ihmissuhteesta selittämättä mitään.. Vaikka muutin pois koko paikkakunnalta. Mutta haasteellista on rauhallisesti sanoa kantansa ja käydä keskustelua ja tehdä kompromissi.. Välillä oon itkenykin, että en pysty tähän ja kumppani sanoo, että kyllä pystyt.. Onneksi hän on tosi rauhallinen, vaikka hänelläkin on ongelmia..

Oon opetellu pieniä kiukuntuiskahduksia hallitsemaan, että menen toiseen huoneeseen ja kuuntelen jonkun itelle tärkeän biisin muutamaan kertaan ja samalla pohdin kiukkuni suhteellisuutta tilanteeseen nähden.. Meillä on koirakin ja senkään takia ei rähistä ja huudeta, saati viskota tavaroita.. Meillä huumori auttaa paljon, on arjen voiteluainetta. Kyllä epävakaakin pystyy ottamaan (halutessaan) vastuuta omista tunnetiloistaan. Kyllä mä useimmiten tajuan, että tää olo on mua, eikä kenenkään muun syy... Jos kerran vaikka joskus ruuhkassa hermostun ja toisen kerran ihan samankaltainen tilanne vaan naurattaa.. Eli se muutos tapahtuu minussa, eikä syy ole edessä hidastelevan ihmisen..
Ja näkökulman vaihtamisen taito, mietin asiaa toistenkin kannalta. Jos mulla on paha olo 5min, onko mulla oikeus v*ttuilla vaikka kumppanille raskaati ja aiheuttaa hänelle pitkäksi aikaa paha mieli, kun ite kohta oon taas hilpeä? Tai joku edessä hiihtävä vanhus, kauppareissu voi olla hänen ainoa kontakti ulkomaailmaan viikon aikana, niin onko mulla sairauteni takia oikeus edes mulkoilla pahasti ja pilata se?
Kyllä mäkin oon ollu "kuumakalle", mutta lääkkeet tasaa ja sitten omaehtoinen henkinen kasvu tuo vakautta sekin.. Mulla on myös kanttia pyytää anteeksi, jos sorrun ylilyönteihin.. Nää on hankalia nää mielen ongelmat.. Mieluummin olisin terve, mutta eipä tuo ole mun vallassa.. Huoh.

Mulla kans epävakaa todettu n.viis vuotta sitten ja voin kyllä sanoa että elämä on yhtä vuoristorataa. mulla monta osasto jaksoa takana, mutta nyt ei muutamaan vuoteen oo ollu onneksi. Oon työelämässä teen osa aika töitä ja osin siis oon eläkkeellä ja oon kyllä kokenu, että työ on mulle tosi tärkeä voimavara.
mulla lääkityksenä triptyl ja tenox.

mitä lääkityksiäteillä on? mulle kokeiltu kaikki muttane sivarit :P hyi vittu! voisin koittaa viel jotain????? antakee esimerkkejä... lithiumii oon meinannu..? kokemuksia?
mulla ei ole valehtelua vaan päin vastoin, jos joku valehtelee nii eliminoin sen ihmisen elämästäni tai jos en sitä tee, pidän turvaetäisyyttä... valtiolle tosin tulee lipsautettuu valkosia ;) mut se ei satuta ketään ;)

Kiva lukea teidän kohtalotovereiden juttuja! Täällä kans yks epävakaa. Mulla on hyväksikäyttötausta. Sittemmin olen löytänyt kumppaneiksi tyyppejä, jotka olivat henkisesti väkivaltaisia. Ensimmäinen tällainen huono suhde kesti 3 vuotta ja toinen myöhemmin saman verran. Löydän nähtävästi aina kumppaniksi jotakin sekopäisiä miehiä mitä tulee seurustelusuhteisiin. Tai minulla ollut suhteita myös "normaaleihin" miehiin ,mutta nämä suhteet eivöt ole ikinä syventyneet. Olen käynyt terapiassa muutamaan otteeseen, naisterapeutin asiat menivät ok. Yritin mennä miesterapeutille, josko suhteeni miehiin olisi parantunut, mutta jopa siitä terapiasuhteesta tuli itsetuhoinen ja se terapia piti lopettaa..Eli elämäni menee jotenkin ok jos en ole tekemisissä miesten kanssa, nähtävästi..Ehkä tämä johtuu siitä että isä oli sadistinen enkä jotenkin osaa olla miesten kanssa vaan aina syntyy joku sekasotku. Olen tällä hetkellä sairaslomalla ja yritän käydä läpi traumaattista lapsuuttani. Epäilen pystynkö palaamaan täysipainoisesti työelämään, tai ehkä voisin jatkossa tehdä osa-aikaista työtä.

Lääkkeistä oon käyttänyt opamoxia, keskushermostoa rauhoittavat lääkkeet ovat ainoastaan auttaneet minua. Kaamosaika on minulle vaikeaa aikaa, kesät ovat helpompia. En tiedä, onko epävakailla joku aivokemiallinen vika ettei serotoniinia erity kunnolla. Tai en tiedä sitten.

Mullakin on vaikeus rentotutua, joudun suorastaan pakottamaan itseni rentoutumaan.. Olen ollut aina tosi levoton, luulen että se johtuu perusturvattomasta lapsuudesta. Olen meditoinut ahkerasti viime vuodet ja se on vähän auttanut. Yritän nyt harjoitella paikallaanolemista ja omien tunteiden hyväksymistä ja niistä puhumista. Turvalliset ihmisuhteet olisivat hyväksi, mutta niitä tuntuu olevan vaikeaa löytää.

Täällä yksi epävakaan diagnoosin saanut 25-vuotias nainen.

Mielenkiintoista miten lapsuuden asiat vaikuttavatkin tähän, minun isäni oli poissaoleva (aina töissä tai työmatkoilla), vaikka olisi ollut kotona, niin huomiota ei saanut, koska tv:stä tuli urheilua tms. Kännissä myös aggressiivinen ja syyttävä.

Äiti heittäytyy edelleen marttyyriksi. Itsekin olen oppinut sen taidon aika hyvin. Olen päässyt monenmoisesta pälkähästä sen avulla.

Olen tasaantunut paljon viimeisen 2 vuoden aikana, mutta edelleen alkoholinkäyttö on holtitonta, ja käytös kännissä sitäkin pahempaa. Lukuisat seksisuhteet, pettämiskuviot jne...

Hoidossa olen ollut tähän asti vain masennuksen takia, ja lääkityksenä on anafranil juurikin siihen. Ahdistuneisuuteen en ole saanut mitään lääkettä enkä apua. Ahdistus tulee uniinkin, näen hirveitä painajaisia lähinnä "entisestä elämästäni" kun meni lujaa ja tuli tehtyä asioita joita en voi enää ottaa takaisin.

Unissa myös raivoan ihmisille ja huudan ja riehun, kun en sitä oikeassa elämässä enää pysty tekemään. Patoan kaikki vihan ja raivon tunteet sisälleni ja vaan hymyilen, kun tiedän että raivareilla saan vaan hullun leiman otsaani. (Jos en ole sitä jo saanut)

3 koulua olen jättänyt kesken, nyt olisi enää vuosi jäljellä tätä koulua jos kykenisin siellä käymään. Tällä hetkellä käyn noin kerran viikossa, yritän parhaani, mutta se ei riitä kun ei ahdistukseltaan pääse kotiovesta ulos.

Täällä kanssa yksi vastadiagnosoitu epävakaa,pari vuotta sitten saanut kakssuuntasen diagnoosi.
Diagnoosi mulle tuli SCID:n myötä ihan puskista,mutta nyt kun kuuden viikon osastojakson myötä olen käynyt elämää taakse päin,naksahteleepi palaset kohdilleen.Kaks kariutunutta liittoa,peruskoulun jälkeen ei loppuun saatettua koulutusta ja älytön määrä lyhyitä,kieroutuneita ihmissuhteita.Yhdenillanjuttuja.Äkkipikainen ja ailahtelevainen luonne ja varmaankin ikuinen kameleontti,mielipiteet ja tyyli kiinni seurasta.Bulimiaa,sekakäyttöä ja viinan kanssa läträämistä.Lapsuudessa hyväksikäyttöä ja olen isoäitini kasvattama.

Nyt olis ihan kiva kuulla tasottuneimmilta että mitenkäs jatkossa.Miten löytää sen oman identiteettinsä ja suunnan elämälleen?Lääkitys (lamictal ja seroguel) on himpun verran tasannut mielialoja,mutta vuoristorataa tässä mennään vieläkin,loivemmilla nousuilla ja laskuilla tosin.