moi, onko oasis salinasiin loka- marraskuussa varanneisiin otettu yhteyttä finnmatkoilta, hotellin valmistumisen vuoksi. Mihin hotelliin ovat siirtämässä ?
tripavresorin sivujen mukaan se ei avaudu vielä vähään aikaan. Itsellä varattu 6.12
kyseiseen hotelliin.
oasis salinas sea hotel
17
1650
Vastaukset 17
- loman tarpeessa
Juu, hotelli valmistuu joulukuun puolivälissä - näin ilmoitettiin sähköpostissa. Meille ilmoitettiin, että olemme vaihtaneet teidän hotellin Riu Funanaan, saadaan All Inclusive samaan hintaan. Nooh, vähän potutti, mutta eipä siellä ole oikein vaihtoehtoja. Meillä lähtö myös 6.12 - kaksi viikkoa.
- bruge
samoin meille ilmoitettiin, että hotelli vaihtuu funanaan. En hyväksynyt vaihtoa ja sain vaihdettua melia tortugaan, tiedä sitten onko parempi vaihtoehto, mutta luulen että funana on melko täynnä, kun sinne työnnetään kaikki tui konsernin matkustajat. Samoin kahden viikon reissu kyseessä.
- bruge
bruge kirjoitti:

ps. hyvä jos oasis salinas valmistuu edes ensi sesonkiin.
- tiina20
bruge kirjoitti:
ps. hyvä jos oasis salinas valmistuu edes ensi sesonkiin.
Riu Funana tosi hyvä hotelli, olisi kannattanut ottaa.
http://www.tripadvisor.com/Hotel_Review-g482848-d599817-Reviews-Riu_Funana-Santa_Maria_Sal.html
- Kati
Moi!
Mitenkäs mahtaa olla joulukuun lähtöjen käynyt hotellin suhteen?
Itse ollaan lähdössä tammikuun puolivälissä ja vielä ei ole otettu yhteyttä meihin hotellin vaihdon suhteen.Omatoimisesti otettiin yhteyttä Finnmatkoihin ja vastauksena saimme tylyyn sävyyn, että lisäpaikkoja muista hotelleista ei hankita ja jos mielii vaihtaa muihin hotelleihin, niin väliraha on maksettava itse.
Oasis Salinas Sea aukeaa Finnmatkoilta saadun tiedon mukaan 31.1.2013 - näinpä näin
Sitten teillä onkin edessä yöpyminen taivasalla.
Ei se hotelli aukea nytkään, on niin monta vuotta myöhässä. Niin kuin siellä näyttää olevan tilanne useampien hotellejen suhteen. Valmiiksi niitä ei ole saatu, mutta rahat otettu parempaan talteen sijoittajilta.
Kannattaa aina googlettaa ennen matkan varaamista. Tosta hotellista on pitkät tarinat ja facebook sivutkin, joista näkyy sangen selvästi tilanne.- kohta matkalle
Siis mitä ihmettä, Kati?! Meillä on lähtö 10pvä tammikuuta salinas sea hotelliin, ensin soitin itse finnmatkoille ja eivät osanneet varmaksi sanoa kerkeääkö valmistua. Parin päivän päästä erittäin ystävällinen virkailija soitti ja kertoi siirtäneensä meidät toiseen hotelliin koska tuo ei valmistu vielä aikoihin. Euroakaan emme itse siirrosta tietenkään joudu maksamaan.
- Kati
Moi!
Mekin siis soittelimme Finnmatkoilla omatoimisesti ja oli kovin nuiva virkailija tuolla päivystysnumerossa...
Tänään soitettiin meille Finnmatkoilta ja tarjottiin tilalle Tortuga beach hotellia perhehuoneella all inclusiven kera. Tuo kuulosti mielestämme ihan hyvältä ja sinne suuntamme kolmen viikon päästä..- kohta lomalle
Meillä sama hotelli ja lähtö 10pv tammikuuta. Meillä oli oasiksessakin all incl ja nyt saatiin 4mh ja 3 kylpyhuoneen villa omalla uima-altaalla tortuga beachista. Joten en valita :-) Hirmuinen matkakuume jo!!
- bru1
kohta lomalle kirjoitti:

melia tortuga on rauhallinen ja ihan asiallinen hotelli. Toivottavasti saatte villan rannalta, näyttivät ihan asiallisilta.salinas tuskin valmistuu tänä talvena, tosin taisi olla ainoa hotelli työmaa, jossa oli rakennus toimintaa.
- kohta lomalle
bru1 kirjoitti:

bru1; voisitko kertoa tortugabeachista enemmän? Toivoin, että olisi siisti ja kohtuu uudehko hotelli....katsoin googlesta, että lähellä rantaa olisi niitä villa asumuksia. Meillä on mukana 4 lasta ja vilinää vilskettä omasta takaa....sinällään siis hotellialueen rauhallisuus ei haittaa :-). Mietin tuota asiallinen termiä nyt vain.....heh, matkatoimistojen nettisivuilla "pelkistetyt huoneet, huoneistoissa kuluneisuutta" ei houkuttele pikkupojua lattioille autoleikeille. Silläkin maksetiin nyt lomasta hiukan enemmän kuin perinteisestä kanarianmatkasta, että asumukset olisi todella siistit ja mukavat.

tortuga on 1,5 vuotta vanha, enkä juuri kuluneisuutta huomannut, ei tosin 5 tähden hotelli kuten itse mainostavat, ehkä 3 ja 4 tähden väliin on osuvampi kuvaus.Siistit huoneet ja laattalattiat ja tuo kylppäreiden määrä on iso plussa. Ne villat jotka eivät ole rannalla sijainti on mielestäni väärinpäin auringon suhteen( altaat varjossa) Lapsille sopiva ranta löytyy 600 metriä vasemmalle. (tuulivaraus) 3km keskustaan, ilmainen kuljetus neljästi päivässä, taksi 3 eur suunta.

Kiitos infosta bru1! Nyt toivotaan sitten merenrantsu villaa kovasti. Tarkoitin tuolla hieman kuluneisuutta ilmaisulla muutamia kanarian kokolattiamatto hirvityksiä. Ja tiedän, että lomalla EI lähdetä hotellihuoneeseen maarottamaan, mutta lapsille pitää olla siistiä ja puhdasta. Oliko ruoka hyvää ja hlökunta ihan jees? Sori, kun ahdistelen näillä kysymyksillä...
- bru1
ei mitään hyvä jos näistä on jotain hyötyä. Ruoka oli voisko sanoa vaihtelevaa välillä maistui ja toisella kertaa ei ehkä niin hyvin. Siellä on 3 ala carte ravintolaa joista 2 tosin toimii päivisin lounasravintoloina ja bufferavintola. Henkilökunta ihan jees ja paiski todella kovaa töitä. Ainoa miinus voisi olla hidas hotelliin sisäänkirjautuminen.
- menossa sinne
Mikäs tämän hotellin tilanne on nyt? Joko on matkakokemuksia jakaa?
- M.D.
Hotelli ei ole vielä auki. Finnmatkojen mukaan pitäisi olla toiminnassa lokukauussa. Tripadvisorin keskustelujen perusteella paikalla käyneiden mukaan näyttää jo ulospäin aika valmiilta. Siellä oli tosin rakennusmies sanonut, että aukeaa ensi vuoden alussa. Hotellin oma sähköpostiosoite ei ollut toiminnassa, kun yritin viestiä lähettää. Oasiksen yleisestä sähköpostiosoitteesta en ole saanut vastausta kun olen hotellista kysynyt. Elämäni ensimmäinen kerta, kun hotelliin lähetettyyn sähköpostiin ei ole vastattu. Ei siis oikein herätä luottamusta. Itseänikin tuo olisi kyllä kovin kiinnostanut, koska hotellin sijainti on todella hyvä, ja huoneistot näyttävät ainakin kuvissa hienoilta. Sen lisäksi, että hotellista ei ole yhtään kokemuksia, toinen minua arveluttava seikka on se, että ainakin Finnmatkojen mukaan All Inclusive oli rajoitettu yhteen hotellin buffet ravintolaan ja paikallisiin juomiin. Snacksejä tms. ei kuulunut hintaan. Tämä siis hyvin erilainen konsepti kuin Riuissa tai esim. Melia Tortugassa.
- M.D.
M.D. kirjoitti:

Hotelli on nyt osittain avattu. Sähköpostiosoite ei ollut silti vielä toiminnassa. Lisätietoja ja kuvia: http://www.oasisatlantico.com/en/salinassea/galeria
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 711128
- 981084
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23953Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔67933Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126880- 129828
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20820- 58785
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27751- 45686
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6683Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46671Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142632- 19627
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128621Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 35600
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12589