Kirkko ryöstää

"Satojen hautausmaiden omistussuhteissa yhä epäselvyyttä

Valtaosa hautausmaista on niin vanhaa perua, että seurakuntien omistusoikeus niihin on yhä epäselvä. Satoja vuosia hautausmaakäytössä olleet alueet ovat syntyneet asukkaiden yhteisestä sopimuksesta ilman asiakirjoja. Muutaman vuoden voimassa ollut laki kuitenkin vaatii, että hautausmaat virallistetaan seurakuntien haltuun kiinteistökaupoilla.

Suomessa on yli 700 epäselviin omistussuhteisiin perustuvaa hautausmaata, jotka pitäisi kiinteistökaupoilla hoitaa seurakuntien nimiin. Niin vaatii kuuden vuoden takainen hautaustoimilaki. Tarkoituksena on taata hautarauha rahanahneessa yhteiskunnassa, sanoo yli-insinööri Sakari Haulos Maanmittauslaitoksen keskushallinnosta.

- Hautausmaita on monesti hyvillä paikoilla kirkonkylissä ja kaupungeissa. Kaavoituksessa on paineita saada maan käyttöä tehostettua sillä alueella, Haulos sanoo.

Kalmistokaupoissa riittää miettimistä

Räikein tapaus on Varsinais-Suomesta, jossa uusi maanomistaja aikoi matkailubisnestä vanhan hautausmaan paikalle. Yleensä ongelmia ei kuitenkaan ole ollut, mutta nyt esimerkiksi valtion maihin kuuluva Puolangan Lylysaari halutaan lain mukaiseen ruotuun ja kaupat Metsähallituksen kanssa ovat tekeillä.

- Laki on periaatteessa oikealla asialla. Onhan tämä outo järjestely, että seurakunta käyttää tätä omanaan, vaikka tämä on valtion maata, pohtii kirkkoherra Hannes Seppänen.

Metsähallituksella ei ole aiempaa kokemusta kalmistokaupoista, ja käyvän arvon määrittelyssä onkin miettimistä. Hintasopuun aiotaan päästä, sillä alueesta ei ole valtiolle hyötyä, myöntää Laatumaan myyntineuvottelija Tuomo Leinonen:

- Ei ole järkevää, kun ei tätä voi Metsähallitus käyttää eikä puuta hakata. Varmasti ei voida myöskään myydä lomatuotantoa varten, kun ei kukaan osta eikä tänne saa rakentaa.

Ensimmäiset viralliset merkinnät hautausmaista ovat isojaon ajoilta 1700-luvulta, kun kylien maista erotettiin alueita yleisiin tarpeisiin. Lisämaita seurakunnat saivat myöhemmin suupuheella.

Nyt seurakuntia patistellaan lain kuuloon uhkasakon voimin."

http://yle.fi/uutiset/satojen_hautausmaiden_omistussuhteissa_yha_epaselvyytta/5648129

Outoa, että kirkko on noin vaan voinut ottaa haltuunsa muiden maita.
87329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

"Outoa, että kirkko on noin vaan voinut ottaa haltuunsa muiden maita."

Keiden muiden? Ketä ovat ne, joitten maita kirkko on ottanut haltuunsa???

Äänestä
  • Etkö ymmärtänyt lukemaasi? Kirkko on näköjään ominut käyttöönsä maita, joista ei ole mitään kauppakirjoja ja tuossa uutisessa mainittiin, että seurakunta käyttää maita omanaan, vaikka Metsähallitus omistaa maa-alueen.

    Äänestä

  • 2+5 kirjoitti:

    Etkö ymmärtänyt lukemaasi? Kirkko on näköjään ominut käyttöönsä maita, joista ei ole mitään kauppakirjoja ja tuossa uutisessa mainittiin, että seurakunta käyttää maita omanaan, vaikka Metsähallitus omistaa maa-alueen.

    Kuka möi maat metsähallitukselle?
    Kumpi oli ennen, kirkko vai metsähallituksen kauppakirja?

    Äänestä

  • Kerropa tarkemmin kirjoitti:

    Kuka möi maat metsähallitukselle?
    Kumpi oli ennen, kirkko vai metsähallituksen kauppakirja?

    Tunnut olevan oikein kristityn perikuva. Jos kirkko varastaa, niin sillä ei ole mielestäsi mitään merkitystä.

    Äänestä

  • 2+5 kirjoitti:

    Tunnut olevan oikein kristityn perikuva. Jos kirkko varastaa, niin sillä ei ole mielestäsi mitään merkitystä.

    DDD

    Äänestä

Eroaisin kirkosta jos olisin nuorempi.
Vaikka on ikänsä maksanut kirkollisveroa pitää hautapaikasta vielä maksaa. Saati sitten jos ei kuulu kirkkoon, saa maksaa ryöstöhinnan.
Kuoleminen on muutenkin kallista, harva alkaa tinkimään ruumisarkun hinnasta.
Valtio pitää erottaa kirkosta ja hautausmaiden ylläpito muualle kuin kirkolle. Minut saisi polttaa ja tuhkan heittää menemään.
Moni kuitenkin haluaa tulla haudatuksi, voi heidät siunata jos sitä ovat toivoneet, mutta hautapaikka voi olla vaikka kunnan omistuksessa eikä kirkon.

Äänestä
  • Minä erosin kirkosta, siis laitoksesta johon en itse ollut liittynyt. Kyllä sinä erota voit, ei se iästä kiinni ole. Hautapaikan hinta on sama, kuuluu kirkkoon tai ei.

    http://evl.fi/evlfi.nsf/Documents/BE00B946230E4710C225709A004A871A?openDocument&lang=FI

    Minä kannatan hautaustoimen kunnallistamista. On olemassa myös vapaa-ajattelijoiden hautausmaita, joissa hautamaksut ovat paljon pienemmät kuin seurakunnissa.

    Äänestä

  • rp kirjoitti:

    Minä erosin kirkosta, siis laitoksesta johon en itse ollut liittynyt. Kyllä sinä erota voit, ei se iästä kiinni ole. Hautapaikan hinta on sama, kuuluu kirkkoon tai ei.

    http://evl.fi/evlfi.nsf/Documents/BE00B946230E4710C225709A004A871A?openDocument&lang=FI

    Minä kannatan hautaustoimen kunnallistamista. On olemassa myös vapaa-ajattelijoiden hautausmaita, joissa hautamaksut ovat paljon pienemmät kuin seurakunnissa.

    elinikäinen kirkollisverojen makseleminen ole mitään!!

    Äänestä

  • Outoa, ettei kirjoitti:

    elinikäinen kirkollisverojen makseleminen ole mitään!!

    Miten kirkollisverot hautaustoimeen liittyvät? Yhteisöverostahan hautaustoimi maksetaan ja sen lisäksi vainajan jäämistöstä otetaan hautamaksut.

    Äänestä

  • rp. kirjoitti:

    Miten kirkollisverot hautaustoimeen liittyvät? Yhteisöverostahan hautaustoimi maksetaan ja sen lisäksi vainajan jäämistöstä otetaan hautamaksut.

    Jos on jäämistöä.
    Muuten yhteiskunta maksaa.

    Kirkko on tärkeä hyväntekijä, mm. diskoniatyöllään.
    Auttaa mm. työttömiä, vanhuksia, lapsiperheitä.

    http://evl.fi/evlfi.nsf/Documents/97A6F5F6EBC1273FC2256FEA0041A6FF?openDocument&lang=FI

    Äänestä

Ryöstää se kirkkoon kuulumattoman vainajan kuolinpesääkin. Todella härskiä touhua, että vaikka ei ole kirkkoon kuulunut, niin kuolinpesästä otetaan kirkollisvero.

Äänestä

suomalaisia jo tuhat vuotta! - Sitä ennen meillä oli uskonto,
joka ei ryöstänyt ketään. Uskoimme Luoja lumalaan, elimme rauhassa täällä järviemme ja jokiemme rantamilla kalastaen, metsästäen, rakentaen takojamme, maatamme viljellen.

Tuo kristinusko ryöstää myös mielenterveyttämme.

Kun Ruotsi hyökkäsi Someen "uskonsodalla" kolme perättäistä kertaa vv. 1155 - 1323, niin ihmisoikeuksista ei vielä tiedetty mitään.
Meille saatettiin tehdä ihan mitä vain.
Ei ollut fyysisen koskekattomuuden suojaa, voitiin raiskata mennen tullen, tappaa, polttaa roviolla elävältä,
ei ollut uskonnon vapautta kuten nykyisin on.

...

Mielisairaalat ovat täynnä ihmisiä, jotka ovat lapsesta asti rukoilleet ja rukoilevat yhä Jeesusta Kristusta Vapahtajaa Armahtamaan heidät suuresta veriruskeasta syntiyydestään.

Heille on pienestä pitäen syötetty uskontoa turvana. Mikäs turva se on? Toden paikan tullen. Ei mikään.

Pelkkää taikauskoa, jota on tappaen ja verta vuodattaen meidän kansamme pakotettu uskomaan. Jos et usko niin joudut elävänä roviolla poltettavaksi!!

Miksi ihmeessä emme lakkaa jo toistamasta tuota jankutusta?

Äänestä
  • "Kirkko on ryöstänyt"

    Ilmeisesti olemme oppineet jankutuksen tältä kirjoittajalta.
    H.

    Äänestä

  • ''Kuulua kirkkoon''
    on maaseudulla eräänlainen ''samanlaisuudem'' pakko,
    siksi tuo jankkaaminen jatkuu. Siellä vahditaan toisiaan.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    ''Kuulua kirkkoon''
    on maaseudulla eräänlainen ''samanlaisuudem'' pakko,
    siksi tuo jankkaaminen jatkuu. Siellä vahditaan toisiaan.

    Hmm. Minä olen maaseudulta kotoisin ja erosin kirkosta heti 18-vuotiaana. Minulle oli yks hailee mitä muut siitä ajattelivat. Eipä kukaan tarjoutunut kirkolisverojani maksamaan ja omapa oli asiani.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    ''Kuulua kirkkoon''
    on maaseudulla eräänlainen ''samanlaisuudem'' pakko,
    siksi tuo jankkaaminen jatkuu. Siellä vahditaan toisiaan.

    Madonreikää pitkinkö palstalle tupsahdit. Minäkin olen maaseudulta, ja eronnut kirkosta 18 vuotiaana. Ei katsellut kieroon kukaan muu kuin Pohjois-Karjalasta paikkakunnalle muuttaneen silloisen poikaystävän äiti. On olemassa tavallista nykyaikaista maaseutua ja jonnekin menneisyyteen jumahtanutta maaseutua. Ja sen nyt tietää jokainen, mistä niitä jälkimmäisiä löytyy.

    Ihmisen suhde uskontoon on jokaisen oma asia, eikä sen pitäis naapureille kuulua. Minä en osaa edes veikata, kuka naapureista kuuluu kirkkoon, kuka ei. Yhen mummon tiedän käyvän joka toinen sunnuntai kirkossa. Vois veikata, että kuuluu kirkkoon. Niin, ja yhen kyläläisen näin naapurikunnan marketin edessä jakamassa jehovantodistajien materiaalia. Minua on joskus epäily buddhalaiseksi, mutta huhu ei ilmeisesti ole enää voimissaan.

    Äänestä

  • vapaa maaseudun asuk kirjoitti:

    syntyperäisille rantasuomalaisille, ruåtsalaisten vaikutuspiirissä kasvaneille.

    Te olette olleet omillanne siellä Pohjois-Karjalassa, ei ole "bättre folk" nokka pystyssä ollut nöyryyttämässä.

    Äänestä

  • Tuu kertoon tuo kirjoitti:

    syntyperäisille rantasuomalaisille, ruåtsalaisten vaikutuspiirissä kasvaneille.

    Te olette olleet omillanne siellä Pohjois-Karjalassa, ei ole "bättre folk" nokka pystyssä ollut nöyryyttämässä.

    En minä ole Pohjois-Karjalasta, vaan poikaystävä ja 'anoppi' olivat. Minä olen syntynyt ja elänyt eteläisessä Suomessa, mutta tykkään kyllä Pohjois-Karjalan aidoista ja välittömistä suomalaisista.

    Kertokaa itse niille länsirannikon kielipuolille se, mikä on tarpeen. Kyllä täällä muuallakin Suomessa on ollut henkisesti ahdasta elämää joskus ennenvanhaan, mutta ajan virta on tuonut tullessaan nykyajan ja huuhtonut menneisyyden pois.

    pysyy aina, sitä emme voi muuttaa, eikä sen vaikutuksia kumarassa kulkevaan kansaamme.

    Voihan sitä tietenkin VALEHTELEVA desantti Bäckman käydä Wikipediaan muuntelemassa, mutta kaikkea ei pidä uskoa, sillä: Totuus ei pala tulessakaan.

    Täällä mul.kulle näytetään kansainvälistä käsimerkkiä sivun vas. yläkulmassa:
    http://hikipedia.info/wiki/Johan_Bäckman

    Äänestä

  • Menneisyys on ja kirjoitti:

    ku sanoi ja kirjoitti:

    "Karjalan lopullinen menetys oli täysin oikeutettu. Syynä oli suomalaisten sotarikollisten omalta kansaltaan salaa masinoima mielipuolinen hyökkäys- ja tuhoamissota Neuvostoliittoa vastaan."

    Neukku-mulkvisteille maksoimme vielä sotakorvauksetkin ainoana maana maailmassa --- sen jälkeen, kun se idän jättiläinen yritti uudelleen viedä meiltä itsenäisyytemme.

    Saimme kuin saimmekin itsenäisyytemme säilytettyä
    KIITOS urhoollisten suomalaisten sotilaiden, joista sinne
    rintamalle tapettiin neukkujen toimesta 100 000 nuorta, ja saman verran haavoittui niin henkisesti kuin ruumiillisestikin, ja koko Suomen kansa haavoittui henkisesti ja aineellisesti.

    Jos näette svedu-neukku-mulk.ku- Bäckmanin, sylkekää häntä!

    Äänestä

  • Johan B-mulk- kirjoitti:

    Juu syljetään ilman muuta. Syntyperästään kumpuava ahdistus ajaa hänet epätoivoiseen jorinaan. En silti tunne jaloa myötätuntoa häntä kohtaan. Se tässä on positiivista, että ruotsalaisella sukunimellä varustettu puolivenäläinen ei ilmeisestikään koe syntyperäänsä täällä Suomessa arvokkaaksi, kun kerjää hyväksyntää ja huomiota Venäjältä. Ja toinen hauska piirre on se, että venäläiset paljastivat jälleen kerran, etteivät kykene käsittelemään asioita järkevästi. Mitä me impulssikontrollia vailla olevien kuumakallein puheista suututaan. Sen kun nauretaan niille. Hulluilta saatu hyväksyntähän olis suorastaan noloa.

    svedu-venäläinen, fifty - fifty.

    Äänestä

  • Hän on syntyperältää kirjoitti:

    svedu-venäläinen, fifty - fifty.

    Suomalaisuus on siis ansaitsemassaan arvossa, kun sveduvenäläinen kokee alemmuutta. Maailma on muuttunut. Itsekin olen ostanut venäläistä kotisiivousta.

    Äänestä

  • vapaa maaseudun asuk kirjoitti:

    Suomalaisuus on siis ansaitsemassaan arvossa, kun sveduvenäläinen kokee alemmuutta. Maailma on muuttunut. Itsekin olen ostanut venäläistä kotisiivousta.

    kyllä osta.

    Äänestä

  • En sitäkään kirjoitti:

    kyllä osta.

    Johan Bäckmanille siitä, että se yrittää pitää suomalaiset
    ruotsinkielisten tossun alla.

    Äänestä

  • RKP maksaa tuolle kirjoitti:

    Johan Bäckmanille siitä, että se yrittää pitää suomalaiset
    ruotsinkielisten tossun alla.

    kää etuoikeuksiensa tasoittuvan samoiksi kuin suomalaisillakin on.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    ''Kuulua kirkkoon''
    on maaseudulla eräänlainen ''samanlaisuudem'' pakko,
    siksi tuo jankkaaminen jatkuu. Siellä vahditaan toisiaan.

    .......

    Ei seurakunta saa sitä muille kuuluttaa, jos joku eroaa kirkosta.

    Äänestä

  • *'*' kirjoitti:

    .......

    Ei seurakunta saa sitä muille kuuluttaa, jos joku eroaa kirkosta.

    Ei saakaan, mutta aina ei siitä säännöstä pidetä kiinni. Luin kerran eräältä palstalta jonkun miehen kirjoituksen, jossa hän sanoi, että kävi kirkkoherranvirastossa sanomassa sopimuksen irti ja kun hän kotiin oli fillarilla polkenut, niin jo äiti tiesi, että poika on eronnut irkosta. Tuo on selvä virkavirhe. Ei kirkkoherranviraston kanslistilla tai kirkkoherrallakaan ole mitään oikeutta ilmoittaa asiasta omaisille ta kellekään muullekaan.

    Äänestä

Omistusasiat on aina sekavia.

Tässä pöndellä kirkonkylä on käytännössä kaksi hautausmaata, kirkko ja pappila. Lisäksi osula ja yks kerrostalo. Ongelma on, kirkko omistaa koko keskustan. Eip mahdu kylän ainoaan risteykseen liikenneympyrä, kun kaikki maat on kirkon omistuksessa.

Sitä, miten ne on joutuneet kirkolle, ei tiedä oikein kukaan. Vanha kirkko oli kans keskellä kylää, se paloi. Kirkonkirjat ja muuta asiapaperit kans. Mun tietojen mukaan mitään kauppakirjoja ei löydy, eikä kukaan edes tiedä, ketkä maat on omistanut ennen kirkkoa, ne vaan on kirkon omaisuutta nykyään. Ja siinä kirkollakin ongelma, kylän kalleimmat maat on tosiaan hautausmaina. Hitto, vanha hautausmaa on kylän kalleimmalla paikalla joentörmässä. Rahapulassa kirkko luopui pappilasta, se on jonain päiväkotina nykyään, kirkon omistuksessa tietenkin. Pappi taitaa asua jossain ok- talossaan ja kanttorila on purettu ja tontille tehty vanhustentalo. Kanttorila oli kans hyvällä paikalla, mutta tontin omisti kunta.

Vanhat hautausmaat ongelmallisia monissa paikoissa. Niille ei oikein voi kehittää muuta käyttöä, eikä niitä välttämättä voi enää pitää hautuusmainakaan. Höh, vanhalla hautuumaalla maa elää, vainajien luut saattaa olla satojen metrien päässä hautakivistä, aikanaan niitä kai voi onkia sitten joesta.

Maahan hautaaminen loppunut monissa paikoissa, maapulan takia. Ei tsadista enää tahdo hautapaikkaa saada, suositaan polttohautaamista. Ihan järkevä asia, tulee ongelmajäte käsiteltyä asianmukaisesti. Ihmisessä nykyään niin paljon kaikenmaailman kemikaaleja ja mitä lie keinoniveliä, ei ne edes mätäne ikinä.

Tässä pitää nyt muistaa. Kirkkoa tai pappia ei tarvita yhtään mihinkään. Ihmiselle voidaan antaa nimi ja se voidaan hävittää kuoltuaan kyllä muutenkin. Paljon menee tuhkia mereen tai niitä kipataan jonnekin maastoon. Hautausmaa ei ole mikään pakollinen asia ollenkaan. Enenpi ympäristöhaitta monesti.

Hautausmaata kyllä on olemassa, siis vaikka kuinka paljon sopivaa maata olemassa. Kirkolla ei taida olla varaa ostaa sitä, ihmiset kun haluavat rahaa maastaan. Toisekseen, kirkolla on kyllä maaomaisuutta, mutta net ei raski kaavoittaa niitä mettiäään hautauskäyttöön, taitaa metsästä saada paremmin katetta kuin raadon viljelyksestä. Maksut nousussa, kohta persaukisilla ei ole varaa hautapaikkaan.

=DW=

Äänestä
  • Kyllä yhteiskunta varattomatkin hautaan saattaa.
    Monet vuosittain.

    Äänestä

  • .*. kirjoitti:

    Kyllä yhteiskunta varattomatkin hautaan saattaa.
    Monet vuosittain.

    Totta.

    Sitä joskus miettinyt, miksi nimenomaan haudataan, polttaminen olisi paljon järkevämpää ja halvenpaakin. Kuoleminen kallista, omaisille, jos on omaisia, jotka suostuu maksamaan.

    Tossa oli muuten viikolla yhdet tutun ja sukulaisenkin hautajaiset. Soittelin ja ilmoittelin, että suren tavallani, ei adressia, en mene hautajaisiin, muistan tyypin mieluusti itsenään, en välitä muistella, kuinka vittumaiset hautajaiset silläkin oli. Paljon parempi muisto jäi näin.

    Noita ulkomailla kuolleitas ihmetellyt, ei ole halpaa lennättää raatoa lentsikassa maapallon toiselta puolen suomeen montutettavaksi. Jos ei vakuutuksia, joillain melkoinen lasku maksettavana, sinällään tarpeettomasta rahdista. Puhutaan ekologiasta ja kasvihuoneilmiöstä ja ties mistä, mutta raatoja vaan rahdataan kalliilla kerosiinilla. Ei siinä ole järjen häivääkään. Valtio ei roudaa ketään suomeen ulkomailta, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, net on niitä, joilla valtiolliset hautajaiset.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Silloin valtio roudasi vainajat Suomeen, kun se tsunami oli 2004 joulukuussa. Aikamoista farssia. Jos suomalaisia kuoli vajaat 200, niin oli presidentti ja kaikki mahdollinen rekvisiitta paikalla, mutta jos joku pariskunta kuolee lomareissulla, niin ei valtio kotiinkuljetusta maksa.

    Äänestä

  • oigh kirjoitti:

    Matkavakuutus.

    Tossa vainajien valtiollisessa roudaamisessa tiettyjä asioita. Net ei ehkä löydy lakikirjoista tai ohjeistuksistakaan, mutta olemassa jonkinlainen koodi. Ensiksikin, kaikki sodassa ja maanpuolustustehtävissä menehtyneet pyritään viimmesen päälle saamaan kotimaahan haudattavaksi. Näille kuuluu myös valtiolliset hautajaiset, jos omaiset ei halua järjestää omiaan. Isommille päälliköille, pressoille jne tulee valtion hautajaiset joka tapauksessa.

    Meillä muuten nykyisin yks pressa, joka asustelee paljon ulkomailla, Ahtisaari, se jos kuolee ulkomailla, valtio tuo sen suomeen ja hautaa. Ja onhan noita sotilaita, diplomaatteja jne ulkona jatkuvasti, samaten monet muutkin matkustelevat ja lomailevat ulkomailla, jos sattuvat kuolemaan, se niinkuin tapauskohtainen kysymys.

    Tämä tapauskohtaisuus on todellakin tapauskohtaista. Tässä tsunamihässäkässä oli tavallaan kyse suomalaisuudesta ja isänmaallisuudesta. Ja paljonkin logistiikasta. Valtio osoitti, että suomen kansalainen on suomen kansalainen, vaikka ei sattuisikaan aina olemaan suomessa. Lisäksi raatoja oli niin paljon, roudaaminen oli paljon helpompaa ja järkevämpää hoitaa keskitetysti. Tollasiakin asioita varten maassa on UM.

    Kun joku satunnainen kuolema tapahtuu kadun tallaajalle, se on niinkuin sen ja sen sukulaisten asia. Hyvä esimerkki on tämä surullisen kuuluisa Estella alus Israelissa. Vaikka sillä onkin suomen lippu, se ei ole virallisesti suomen asialla. Laivalla pari yksityistä suomalaista, mitäpä se valtiolle kuuluu, mitä yksityishenkilö hommailee maailmalla. Ja taas. UM kyllä auttaa suomen kansalaisia maapallon laajuisesti, jos ovat avun tarpeessa. Vaikka itse olisivatkin ongelmiinsa joutuneet. Mutta suomen asia ei ole pyyhkiä jokaisen kansalaisen percettä.

    OK. Noit parit Estellan porukat luultavasti karkoitetaan maasta. Siis palatkoon suomeen. Omilla kustannuksillaan. Ei ole olemassa "konsulikyytiä". Israel roudaa ne maastaan ulos. Sieltäpähän toikkaroitkoon suomeen miten haluavat. Tässä vaiheessa UM voi auttaa, auttaa järjestämään henkilöille rahoitustakuun jostain sukulaisilta tms. Mutta valtion kyydillä net ei suomeen tule matkustamaan.

    Niin siis vainajien roudaamisesta. Muutamiakin tapauksia tiedän, että kuolema sattunut suomen rajojen ulkopuolella. Kyllä siinä maksuista on isot riidat, isommat kuin ehkä perinnönjaoista. Sukulaisten kesken. Loppujen lopuksi, mitä käyttöä kenelläkään on ihmisen kalmalle?

    =DW=

    Äänestä

Ruotsinkielisten etuoikeudet 1.

Suomi on ainoa maa maailmassa, jonka kouluissa enemmistön lapset pakotetaan lukemaan vähemmistön kieltä. Viisiprosenttisen vähemmistön kieltä. Pienen naapurimaan kieltä, jolla ei ole mitään käyttöarvoa Euroopassa. Sitä ei tarvita edes Ruotsissa, koska suomalainen kommunikoi siellä englannilla, kuten muutkin ulkomaalaiset.
Sillä ajalla, kun suomalaiset koululaiset pänttäävät ruotsia, muiden maiden koululaiset, Ruotsi mukaan luettuna, lukevat jotakin suurta kieltä, englantia, saksaa, ranskaa jne.
Kun suomalainen nuori Euroopassa osallistuu kansainväliseen tapahtumaan, hänen täytyy pyytää joku ruotsalainen tulkikseen. Tähän tähtää kielten opetus Suomen kouluissa. Näin ruotsalaiset ovat sen suunnitelleet. Me suomalaiset kumarramme ja tottelemme. Näin meitä nöyryytetään. Itsenäinen kansa emme vieläkään ole. Henkisesti olemme Ruotsin alamaisia.

Nöyryytys alkaa jo koulusta. Siitä muutamia lukuja.
Syksyllä 1989 Helsingissä ruotsinkieliseen lukioon pääsi 5,28 keskiarvolla ja kaikki pyrkijät otettiin sisään. Mutta suomenkieliseen lukioon vaadittiin 7,40 keskiarvo ja yli 400 pyrkijää jäi ilman paikkaa. Samana syksynä Vaasassa keskiarvot olivat 5,8 ja 7,6. Seitsemän ruotsinkielistä paikkaa jäi siellä täyttämättä, kun suomenkielisistä jäi ilman lukiopaikkaa 40 pyrkijää.
Syksyllä 1995 pääkaupunkiseudun ruotsinkielisiin lukioihin pääsi keskimäärin 1,5 numeroa huonommalla keskiarvolla kuin suomenkielisiin lukioihin.
Jatko-opinnoissa sama vielä korostuu.
"Ruotsinkielisille esitetään omaa sisäänottoa Helsingin yliopiston tähtitieteelliseen, maa- ja metsätaloustieteelliseen ja oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Ruotsinkielisille nykyisin varatut kiintiöt eivät ole täyttyneet, koska hakijat eivät ole yltäneet vaadittuun pisterajaan." (HS 23.6.89)

Äänestä

Suomen kansa saa mitä haluaa. Täällä on kaksikielisyyden puolustajia pilvin pimein. Ovatkohan mielestään fiksumpia kuin Suomalisuuden puolustajat.
Olen ihmetellyt asiaa kauan, kukaan ei tee mitään, mediakin on vaiennettu.

Äänestä
  • Miten tuo liittyy aiheeseen "Kirkko ryöstää"?

    Äänestä

  • -mj-
    Sinä olet vainoharhainen,
    sisäsiittoisuuden tuote!

    Äänestä

DW - miksi puhut raadoista, ihmisiä silti ja muutenkin teksti kulkee sopivuuden - rienauksen rajoilla, sananvapautta toki.
Suomessa kirkko on erotettu valtiosta, miten niin ryöstää - eihän kukaan pakota kuulumaan kirkkoon.Maksut ovat seurausta tehdystä työstä, kuulut kirkkoon tai et ja haluat kuitenkin tulla haudatuksi - siunatuksi, ei siinä mitään ihmeellistä ole.
Keneltä kirkko ne maat *ryösti? Puhutaan ajoista jolloin lainsäädäntöä rustattiin Ruotsin edesvastuun alla ja hallintokieli oli Ruotsi. Muistutan, että laki pysyi samana autonomian loppupuolelle saakka 1905 alkaneisiin sortovuosiin asti.
Ne saattoivat kuulua läänityksien kautta johonkin rälssitilaan, joka esim. lahjoitti alueen sekä pappilalle, kirkolle että hautausmaalle. Tiedot voivat löytyä jonkin suvun historiasta tai kirkonkirjoista tai viranomaisten - vallesmannin kirjauksista.

Jokainen muodostaa arvomaailmansa omista näkökulmistaan ja omaani kuuluu kirkko ja sen nykyinen rooli huolehtia ihmisistä hädän tai puutteen keskellä sekä tukea surun kohdatessa. En voisi kuvitella että äskettäin kuollut perheenjäsen olisi kipattu metsään tuhkana, kun hänellä on nyt paikka sukuhaudassa jossa minullekin on paikka. Olen tapakristitty, arvostan kirkon työtä ja kulttuuria mihin se liittyy.
On jotain mikä hoidetaan arvokkaasti, näinä surullisten uutisten lisääntyvinä aikoina.
(J. Bäckman - perhesurmat - vauvasurmat - välinpitämättömyys kovat arvot)
Ne sotakorvaukset eivät loppuneet maksettuihin, vaan sinne on syydetty ties kuinka paljon eri muodoissa, kyllähän te tiedätte......

Äänestä
  • ?

    Aloitus ei ollut mun, parit kommentit kirjoitin.

    Noin faktisesti, huomioitava. Suomessa eikä oikein missään ole ollut mitään kristinuskoa, ennen kuin se väkipakolla on levitetty vähän jokapuolelle. Suomen perinneuskonnoista ei ole noitarumpuakaan jäljellä. Uskontokuntia, virallisesti hyväksyttyjä, maassa noin 30, päälle mm scientoligit, wiccalaiset jne. Uskonnottomia ei ole laskettu, arvio, noin neljäsosa kansalaisista.Nyt kun muutamia islamisteja muuttanut maahan, ekumeeniasta toitottavat tyypit on päällimmäisenä häätämässä niitä pois.

    Suomessa on valtion kirkko. Toki nimellisesti erotettu valtiosta, mutta ei käytännössä. Luterilaisilla veronkanto-oikeus. Muilla ei. Elikkäs aina kun s
    yöt kepapin islamilaisesta kioskista, kolahtaa killinki yhteisöveroa kirkon kirstuun, oli syöjä vaikka budhalainen.

    Sivumennen mainiten, suomen laissa mainitaan evlutit ja ortodoksit omissa kirkkolaeissaan, muita uskontokuntia ei mitenkään.

    Mä en tajua, miten meitsi voi muka rienata jotain kahelijengiä, joka uskoo taruolentoihin? Luterilaiset on salakavalasti ottaneet käyttöön lapsikasteen. Sillä ei ole mitään tekemistä nimenannon kanssa. siinä kastetaan täysin puolustyskyvytön vauva johonkin huuhaajengiii. Eikä siitä voi erota, kuin vasta täysikäisenä. Ihmeesti jostain joulupukkiuskonnosta voi luopua milloin tahansa, mutta ei voi erota kirkosta ei. Ja sieltä net "tapauskovaiset" tulee. Aivopestyjä kehdosta asti uskomaan ties mihin ääliömäisyyksiin.

    Monissa uskonnoissa kastetaan vasta aikuisiällä, sitten kun ihmisellä on oma tieto ja tahto johonkin asiaan, ei täälläpäin. Tokikin on mahdollista liittyä kirkkoon aina. Aina niille veroeurot kelpaavat. Harvempi kirkosta eronnut on enää liittynyt kirkkoon.

    Kirkko ja valtio on erotettava toisistaan. Tämä on ydinkysymys. Sitä on ajettu satoja vuosia, mtta esim. itelläs on olemassa harhakäsitys, että ne ois suomessa erillään. No ei ole. Perehdy edes pikkasen asiaan, täältä hyvä aloittaa:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkon_ja_valtion_ero

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkon_ja_valtion_erottamispyrkimykset_Suomessa

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaa-ajattelijain_liitto

    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/

    =DW=

    Äänestä

Kristinusko tuotiin tappaen, raiskaten, verta vuodattaen.
Ja Suomi valloitettiin ja laskettiin vainolaisten verotettavaksi, sotiin pakotettavaksi. kuningas otti Suomen maat, ja lahjoitti ne suosikeilleen läänityksiksi, antoi suosikeilleen aatelisarvon, ja suomalaiset heidän torppareikeseen, vuokralaisikseen, palvelijoiksi.

Ellet ''uskonut'', jouduit elävältä poltettavaksi roviolla.

Kirkkojen eteisiin tehtiin jalkapuita häpeä-rangaistuksia varten tottelemattomuudesta.

Suomalaisille luettiin "sinun syntiesi tähden ristiinnaulittu"-litaniaa, jolla saatiin syy vieritettyä uhrien päälle.

Tämäkö kaikki on sinusta oikein?

Äänestä
  • "...kaikki maat on kirkon omistuksessa.

    Sitä, miten ne on joutuneet kirkolle, ei tiedä oikein kukaan. "

    Äänestä

Tästähän kehkeytyi ihan *periaatekysymys.
Olen opiskellut historiaa - että tietäisin edes jotain. Kun noita sotia ym. käytiin ja käydään siellä on mukana aina muutakin kuin ideologia. Meidän veljessotamme oli vapaussota joka liittyi mm. eriarvoisuuteen ja yhteiskunnan tarpeelliseen muutokseen, mutta se mitä siitä seurasi on oleellista Suomi itsenäistyi. Tämänkaltaisia konflikteja käydään, usein on kyse vallasta, asumisen alueista olosuhteista - nyt myös vedestä. On hyvä nähdä kokonaisuus ja se paljastuu usein vasta myöhemmin mitä kukin oli sodassa hakemassa tai puolustamassa.
Historia on eletty - sitä ei voi muuttaa.
Minulla ei ole, kuten mainitsin, sellaista uskonkäsitystä kuin uskovilla he uskovat armoon - minulla ei myöskään ole tuomiovaltaa se kuuluu asiantuntijoille. Kirjoitin vain jotain omia ajatuksia - joita arvostan näin maallikkona.
DW et tehnyt aloitusta, mutta suht provoa tekstiä, jos mahdollista mieti meidän kirkkomme roolia nykypäivän kautta - aiemmat virheet tekivät aikalaiset, miten nyt on niin kuin syytetyn penkillä olisin.

Äänestä
  • Kirkon rooli= olematon. Suurimmat virheet tehtiin antaessa hävittää suomen kansallisuskomukset ja liittymällä väkipakolla kristittyihin, sinne hävisi suomalainen identiteetti.

    Älä sä aina hyökkää mun nimmaria vastaan, koko netti perustuu anonyymiteettiin. Täällä pitää keskustella asioista, ei nimimerkkien mielipiteistä tai nimimerkkien persoonista.

    Uskikset haisee, pahalle ja kauas, se mun mielipitteeni.

    =DW=

    Äänestä

Ei ole edes opiskellut historiaa mutta sen verran tietää että Suomi itsenäistyi
6.12.1917 ja sisällissota taas oli vähän myöhemmin eli, 27.1.1918-16.5.1918.

Äänestä
  • "Jos hminen ei tunne menneisyyttä, ei voi ymmärtää nykyaikaakaan!"

    Lähi-Idän maiden uskonto kidutuskuolemineen olisi saanut jäädä sinne, missä syntyikin. Se ei sovi meille. joilla vastuuntunto on suurempaa.
    Meidän "syntisyytemme" tähden ristiinnaulittu... jne...on tänne liian rankkaa tekstiä, mutta Lähi-Idän sotaisiin maihin sopii kuin nenä päähän.

    Joka päivä siellä tapetaan joukoittain, ja huijataan lapsetkin itsemurhapommittajiksi.

    Heidän luonteensa on aivan erilainen kuin meidän.

    .

    Äänestä

ne ja yhteenkuuluvuus
on kirkkoon minutkin liittänyt,
ja olenkin siksi mukana kyllä vapaaehtoistyössäkin.
Luojaan olen uskonut koko ikäni, pienestä asti.

Jeesus-puheita kestän huonosti,
oikein lapsellisesti hurskaanmaireasti henkilöpalvonnan
tapaan kun jankutetaan aina samoin sanoin,
niin siinä on
kyllä usein lähtö ollut ainoa keino sietää niitä mummoja.

Mutta on toimintoja, esim. laulu, joka yhdistää ja luo
hyvän tunnelman.

Verta ja kidutusta en siedä lainkaan. suljen korvani niiltä.

Puhdistusta sisältä päin vaatisi korkko kipeästi.
Silloin voisi poismuuttavien virta pienentyä.

Emme elä keskiaikaa, jolloin ihmisille voitiin tehdä mitä vain.
Ihmisoikeuksista ei välitetty.

Nykyaikana voivat papit, piispat ja paavi vastustaa muutosta kaikin voimin, sillä he pelkäävät rahavirtojen pankkitileilleen pienentyvän.
Eräänlainen vallan tunne se kai on saarnata helvettiin joutumista saarnastuolista.

Hehhee. :DDD

Äänestä

Kaikkein kamalinta on ristinmerkkien sohiminen ja eräänkin papin oudot toimet kappelin oöydän takana.

Nehän tietenkin hänelle itselleen antavat sitä vallan tunnetta, hän voi käyttäytyä käsittämättömästi, eikä kukaan voi muuta kuin katsoa.

Äänestä
  • "ortodoksit" --- se sanookin paljon siitä typeryydestä!
    Mukamas "oikeaoppiset"! ja PAH.

    Äänestä

P-unikki kyllä olen opiskellut historiaa myös kirjallisuutta, taidehistoriaa ym. ja *oikeassa olet - jotta voi rakentaa tulevaisuutta on hyvä tuntea, mille sen rakentaa eli pohja. = historiallinen tausta. Tuo punikki - lahtari asetelma voisi jo jäädä muistoihin koska se sukupolvi joka sen on kokenut alkaa olla poissa.
Aina kaivetaan samat asiat esiin, ymmärrän toki sen surun ja kauhun, jota *molemmat osapuolet aiheuttivat, mutta ei se ole meidän jälkipolvien syy.
Yritetään antaa tilaa sille mikä meidän yhteiskunnassamme on hyvää = uskonnon-, sanan-, kirjoittamise-, puheen vapaus esimerkkeinä ja tietysti vapaus äänestää demokraattisesti itsenäisessä kansallisvaltiossa.
DW olen *pahoillani jos provosoiduin, mutta tekstille en sinulle. Nämä ovat vain niin kovasti arvo kysymyksiä ja siksi puolustan niitä.

Tämä on ollut hieno keskustelu ja voimme todistaa jokaisen mielipiteen vapautta - rohkeutta ilmaista tuntojaan.

Äänestä
  • "kawe"

    Itsenäisyytemme alkoi, kunnes sisällis-sotamme oli ohi.
    Sitä ennen itsenäisyys oli toispuolinen.
    Lahtari-Punikki saa vieläkin olla nuorisomme tietoisuudessa, muuten he eivät ymmärrä miksi maailmassa soditaan vieläkin.
    Siksi katson että L-P asiaa ei saa peittää historian hiekkaan, vaan niiden pitää aina loistaa Majakkana arvo-kysymyksissä.
    Kansalliset arvot syntyvät vain tappamalla.

    H.

    Äänestä

  • Huomioitava.

    Uskonnottomana aina saa kuukka arvottomuudestaan. Ihan noin tiedoksi, uskisten "arvot" ei ole kissanpissankaan merkityksellisiä minulle :DDDD

    Kunhan sekoilevat keskuudessaan, ei yritä väkipakolla tunkea "arvojaan" muille pakollisiksi. Nokia mission entinen johtaja muuten ongelmissa homoseksuaalisuusasiansa kanssa. Outo juttu, suomen laissa ei homoutta ole kielletty. Mutta onhan noita lestaateja ja ties mitä katolisia kirkkoja ongelmissa lainkin kanssa. plaaplaaplaaaplaaa. Ai juu ja jehovat joutuu pian linnaan kaikki :DDD

    =DW=

    Äänestä

Kuka hölmö haluaa maksaa kirkollisveroa, no onhan Suomessa paljon ns,heikkoja joita viedään kuin pässejä narussa.
Voin uskoa vain iseeni enkä laumaan, kiitos itselleni

Äänestä
  • Lähi-Itä ja sen ihmisten luonteenlaatu on niin erilainen kuin suomalaisilla,
    nytkin tuo Israelin karkoittama Estelle-laiva, joka meni vain avustuslaivan ominaisuudessa Gasaan, - ja sen miehistö, josta yksi oli uutisissa kertomassa Israelin ihmisoikeuksista piittaamattomasta toiminnasta, todistavat sen.

    Heidän uskontonsa, siellä syntynyt kristinusko kidutuskuolemineen ja kummallisuuksineen ... tänne meille, vastuuntuntoisille suomalaisille, se oli kyllä niin väärä teko kuin olla voi!

    Meillähän oli oma Luoja-uskontomme, meillä oli omat 'suuret kertomuksemme', tarina maailman luomisesta, tarusto, joka liittyi meidän kansamme kuonteeseen ja olemukseen.

    Väkivalta oli silloin aivan totaalista, ei ihmisoikeuksia, ei uskonnon vapautta: sota, verilöyly, murhat, pakottamiset, maan valtaaminen ja alistaminen hyväksikäytön alle.
    Vv. 1155 - 1323.

    Äänestä

  • Esielle + muut asiat kirjoitti:

    Lähi-Itä ja sen ihmisten luonteenlaatu on niin erilainen kuin suomalaisilla,
    nytkin tuo Israelin karkoittama Estelle-laiva, joka meni vain avustuslaivan ominaisuudessa Gasaan, - ja sen miehistö, josta yksi oli uutisissa kertomassa Israelin ihmisoikeuksista piittaamattomasta toiminnasta, todistavat sen.

    Heidän uskontonsa, siellä syntynyt kristinusko kidutuskuolemineen ja kummallisuuksineen ... tänne meille, vastuuntuntoisille suomalaisille, se oli kyllä niin väärä teko kuin olla voi!

    Meillähän oli oma Luoja-uskontomme, meillä oli omat 'suuret kertomuksemme', tarina maailman luomisesta, tarusto, joka liittyi meidän kansamme kuonteeseen ja olemukseen.

    Väkivalta oli silloin aivan totaalista, ei ihmisoikeuksia, ei uskonnon vapautta: sota, verilöyly, murhat, pakottamiset, maan valtaaminen ja alistaminen hyväksikäytön alle.
    Vv. 1155 - 1323.

    "Esielle muut asiat"

    Estelle, kuten korjasitkin.
    Hyvin tuo pursimies lateli raamattunsa sanaa, oli väkivaltaa ja raakaa kohtelua.
    Sähkömiekoillakin pistivät.
    Kansainvälisillä vesillä tapahtunutta sotaa ja merirosvousta, ja Suomen lähetystö vain nauroi.
    Minä nauroin hänen lapsellisuudelleen.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Hyvä Hunksz, juuri noin Suomestako olisi pitänyt lähettää laivasto pelastamaan verta nenästään kaivaneet Estelle henkilökunta.
    Hyvä ettei lähteneet hävittäjineen olis voinu käydä kylmät.Nato vastassa

    Äänestä

  • Nato kirjoitti:

    Hyvä Hunksz, juuri noin Suomestako olisi pitänyt lähettää laivasto pelastamaan verta nenästään kaivaneet Estelle henkilökunta.
    Hyvä ettei lähteneet hävittäjineen olis voinu käydä kylmät.Nato vastassa

    Syyria...koko Lähi-Itä s o t i i keskenään aina ja ikuisesti!

    Äänestä

  • nimim. itsekin

    Kyllä niitä hölmöjä tuntuu riittävän, jotka maksavat huuhaasta, jollaista kirkkokin julistaa. Minun hölmöyteni kesti vuoden verran ennen kuin havahduin miettimään, että mistä minä oikein maksan. Menin jo nuorena töihin ja tietenkin kirkko niistä tienesteistä osansa otti. En ajatellut koko asiaa heti täysi-ikäiseksi tultuani, kunnes sitten erään kerran katsoin verotustietojani ja ajattelin, että nyt tämä kuppaaminen loppuu.

    Äänestä

- - -

Äänestä

Me olemme ne kirkollisveroillamme ylläpitäneet, elämänikäisillä,
samoin vanhempamme ja isovanhempamme, esivanhempammekin...

Oman historiansa tunteminen on tärkeää.

Ellei tunne menneisyyttään, se tapahtuu sinulle uudestaan.

Äänestä

Meillähän oli oma Luoja-uskontomme, meillä oli omat 'suuret kertomuksemme', tarina maailman luomisesta, tarusto, joka liittyi meidän kansamme kuonteeseen ja olemukseen.

Väkivalta oli silloin aivan totaalista, ei ihmisoikeuksia, ei uskonnon vapautta: sota, verilöyly, murhat, pakottamiset, maan valtaaminen ja alistaminen hyväksikäytön alle.
Vv. 1155 - 1323.

Äänestä

Onhan uskonto ensin katolilaisuus alk. 1150 ja sitten Luterilaisuus 1500lap. tuonut sentään jotain hyvääkin. Meidän järjestäytynyt yhteiskunta sai alkunsa. Suomalaiset saivat 1500l oman kieliset saarnat kirkkoihin (latinan tilalle) tosin kalkkimaalaukset peitettiin ja kirkot alettiin rakentaa ristikirkoiksi puusta jne.
Sitten tuli rippikoulu ja lukemaan piti opetella, että pääsi naimisiin, eli villi järjestys loppui. Samoin lainsäädäntö pohjautui kristillisten arvojen kautta laadittuihin lakeihin, joista kotirauhan rikkominen on edelleen voimassa.
Kirkko on paljon muutakin kuin *uskovaisuutta, se on luonut tapakulttuurin jota yhdessä vallesmannin kanssa aluksi valvottiin. Sieltä on noustu tähän päivään polveilevin kääntein.
Tämän tekstin focus on järjestäytynyt yhteiskunta, joka pohjautuu protestanttiseen etiikkaan.

Jokainen kulttuuri löytää historiastaan ihmisoikeusloukkauksia - ei siihen uskontoa tarvita - Henkka Mauritzin hikipajat ovat tätä päivää reaali ajassa Kambodzassa ym......

Äänestä
  • Oikeudentunto on terveellä ihmisellä olemassa itsessään, sitä ei todellakaan lueta kirjasta tai kirjoista.

    Kehitys olisi tapahtunut paljon nopeammin, ellei sodat ja sorto olisi köyhdyttänyt kansaa, riistänyt miehiä sotiin, sairaudet tulivat ja kansa heikentyi.

    Kehitys olisi tapahtunut, - ja se olisi ollut paljon nopeampi ja voimakkaampi, iloisempi!

    Äänestä

  • Oikeudetonta, sortoa kirjoitti:

    Oikeudentunto on terveellä ihmisellä olemassa itsessään, sitä ei todellakaan lueta kirjasta tai kirjoista.

    Kehitys olisi tapahtunut paljon nopeammin, ellei sodat ja sorto olisi köyhdyttänyt kansaa, riistänyt miehiä sotiin, sairaudet tulivat ja kansa heikentyi.

    Kehitys olisi tapahtunut, - ja se olisi ollut paljon nopeampi ja voimakkaampi, iloisempi!

    Joo, ihmisellä on luontaista oikeudentajua. Käyttäytymistutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että ihmisellä on synnynnäisenä eräänlainen moraaliaisti tai luontainen oikeudentaju. Tehdyissä kokeissa on havaittu, että hyvin pienilläkin lapsilla näyttää olevan kyky erottaa kiltti ja tuhma toiminta toisistaan, vaikka toiminta ei liity millään tavalla heihin itseensä. Useimpia lapsia miellyttävät kiltit hahmot enemmän kuin väärintekijät.

    Uskonto on ollut lähinnä vallankäytön väline, jolla on lohdutettu kurjuudessa eläviä köyhiä ja pidetty heidät hiljaisina 'syntisinä maan matosina'. Tänä päivänäkin eri uskontojen vanhoillisissa piireissä miehet käyttävät uskontoa välineenä ylläpitää omaa valtaansa ja estävät naisia saamasta samoja oikeuksia kuin heillä itsellään on.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    Mutta,..miksi alkuasukkaat ovat kannibaaleja, tai olivat?

    Äänestä

  • UPDATE_9973482 kirjoitti:

    Mutta,..miksi alkuasukkaat ovat kannibaaleja, tai olivat?

    alkuasukkaitasi! Eivät kuulu tähän.

    - Suomen kansa oli täällä Somnniemellä asunut kauniin maansa järvien ja vesien rantamilla, rakentanut talojaan ja teitään, viljellyt maataan, kalastanut, metsästänyt ja hoitanut lapsiaan, runoillut, laulanut laulujaan, esittänyt lapsilleen "suuret kertomuksensa" Ahdista ja Vellamosta, Tapiosta ja Tellervosta, jo 10 000 vuotta sitä ennen,

    (TEKI MIELI ALOITTAA UUSI KAPPALE, vaikka pilkun paikka onkin)

    kun Ruotsin hullut kuninkaat päättivät tehdä Ruotsista suurvallan ja hyökkäsivät ensiksi Suomeen jonka alistivat ja muka "uskonsodilla" vierittivät syytä meidän syntisyytemme päälle.

    Äänestä

Olen aina uskonut Jumalaan ja häntä rukoillut hädän hetkellä lapsena kun asuin erossa vanhemmistani koulua käydäkseni,
ja usein koin saavani vastauksen rukouksiini.
Rukoilin tietenkin kymppiä geometrian eli jomman kokeista, ja se tuli, kaksinkertaisella punaisella alleviivauksella, mikä tarkoitti, että se oli ainoa kymppi 44:n oppilaan luokassani. Kun sain kirjoittaa sitten kirjeen kotiini äidille, niin tiesin, miten iloiseksi hän tuli.

Jeesus-puheita kestän kuitenkin huonosti,
oikein lapsellisesti hurskaanmaireasti henkilöpaalvonnan
tapaan kun jankutetaan aina samoin sanoin,
niin siinä on kyllä usein lähtö ollut ainoa keino sietää niitä saarnoja.

Nämä ovat minun vilpittömiä tuntojani uskonnosta.

Äänestä

Mikä etuoikeus ja ilo, että uskonnostakin voidaan keskustella jo kiihkottomasti, tarkastellen sitä kuten muitakin elämän ilmiöitä. Ei enää inkvisitiota eikä rovioita tai jalkapuita kirkon eteisessä, vaan uskonnon vapaus.
Olemmeko jo kaikki sen tasalla, olemmeko sisäistäneet tuon vapautumisen? Ajattelun vapaus, sananvapaus, perustuslakiimme kirjattuja oikeuksia. :)
Iloista lauantaita.

Äänestä
  • linjoilla olen, mutta näistähän on ollut puhekielto olemassa pitkään, koska pelätään toisiaan. Kysyit olemmeko sisäistäneet vapauden uskonnon suhteen? Kai se on jo perittyä tuo vanha jäykkä pelko, siitä pitää jatkossa pyrkiä vapautumaan.

    Ja se ei tarkoita moraalittomuutta, kuten jotkut haluavat tulkita. Moraali on t e r v e e s s ä ihmisessä itsessään. Perheessään, lapsissaan silloin myös.

    Äänestä

  • Kyllähän samoilla kirjoitti:

    linjoilla olen, mutta näistähän on ollut puhekielto olemassa pitkään, koska pelätään toisiaan. Kysyit olemmeko sisäistäneet vapauden uskonnon suhteen? Kai se on jo perittyä tuo vanha jäykkä pelko, siitä pitää jatkossa pyrkiä vapautumaan.

    Ja se ei tarkoita moraalittomuutta, kuten jotkut haluavat tulkita. Moraali on t e r v e e s s ä ihmisessä itsessään. Perheessään, lapsissaan silloin myös.

    Joku kysyi:

    "Miksi ihmeessä emme lakkaa jo toistamasta tuota jankutusta?"

    ...ja jatkoi:

    " Ehkä siksi, että ajattelemme, että näin on aina ollut.
    Mutta vain viime tuhatluku suomalaisten 10 tuhannesta vuodesta Suomenniemellä on ollut tätä kristinuskoa,
    sodalla tänne pakotettua."

    MUTTA:

    Vaihteluakin siihen samaan jargoniin on nyt saatu eilen: MURTEELLA sama!

    Äänestä

Tavoitteena kasvatuksessakin on aina ollut onnellinen ihminen. Ihmissuku on aina tavoitellut onnellisuutta.

Hyvät ohjeet antoi kreikkalainen filosofi Aristoteles jo satoja vuosia (eli yli 300 vuotta) ennen Jeesuksen syntymää.

Helsinkiläinen pappi Antti Kylliäinen
sanoo: "Hyveet nousevat järjestä!" ja neuvoo: "Kannattaa luottaa ihmisen omaan järkeen. Onhan se saatu Jumalalta!"

Uudessa kirjassaan "Paksunahkaisuudesta suurisieluisuuteen" hän sanoo, että oma luonne ja temperamentti vaikuttavat siihen, mitkä hyveet ihmisessä pääsevät kukoistamaan. Jos on saanut kärsimättömän luonteen, itseään voi yrittää kasvattaa kärsivällisyyteen. Lisäksi tarvitaan käytännön järkeä.

Aristoteles on tulossa muotiin. Antti Kylliäinen ei ole aivan ensimmäinen, joka on kaivanut hyveet esiin historian hämärästä työelämää varten. Britti Alexandre Havard julkaisi hyvejohtamiseen liittyvän teoksen viisi vuotta sitten. Kummatkin pyrkivät yhdistämään klassiset hyveet nykypäivän johtajuuteen, mutta Kylliäinen laajentaa hyveiden sovelluksen sekä yhteisöihin että yksilön elämään.

Kylliäinen käy Aristoteleen hyveet läpi ensin yleisellä tasolla ja esittelee kaikki 12 hyvettä. Sitten hän poimii niistä työyhteisölle tärkeät hyveet, johtajan työssä välttämättömät hyveet ja yksilölle merkittävät hyveet.

– Hyveiden harjoittaminen ja niihin pyrkiminen on palkitsevaa siksi, että monet hyveet toimivat kaikilla elämän alueilla ja tekevät elämästä mielekkäämpää.

Vaikka monet hyveet, kuten kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus, rauhallisuus ja seurallisuus, ovat toimivia kaikilla elämänalueilla, toiset hyveet painottuvat selvemmin yhteisöiden toimivuuden varmistajiksi tai yksilön omiksi hyveiksi.

Reiluus, hyväntahtoisuus, suvaitsevaisuus ovat tärkeitä yhteisöissä, koska ne tukevat työpaikan toimivuutta. Yksilön hyveistä sinnikkyys, innostuvuus, kekseliäisyys ja myönteisyys tekevät harjoittajistaan erityisen hyviä työntekijöitä.

Vanhempain esimerkki ja kasvatus ihmistä oikeaan ohjaavat.
Kyllä nämä ihmisen hyveet ja moraali ovat ihmisessä itsessään olleet ikiaikaisesti, ei niitä kirjasta ihmiseen laiteta.

Lähde: Kirkko&kaupunki

Äänestä
  • Kenelle sinä mahdoit vastata?

    Äänestä

  • väärään ketjuun. - Menköön rönsyilyn nimissä sitten. :D

    Äänestä

En ole viittinyt lukea muitten vastauksia, mutta mun maita se ei ainakaan ole ryöstänyt. Ja eiköhän noikin maat ole aikoinaan yhteisymmärryksessä annettu hautausmaaksi koko yhteisön hyväksi.

Äänestä
  • En minäkään ihan kaikkea ole ehtinyt/jaksanut lukea (nitta), mutta se tuli jo aloituksessa selväksi, että taas on kirkko ollut pahanteossa..)) Kyllä me vielä se hengiltä saadaan, kun kaikki rötökset paljastetaan..))

    Mutta ihan mielenkiintoista keskustelua siltä osin kuin sitä luin. Kuten tuokin näkemys siitä, että ihmisellä on luontainen oikeudentaju, eikä hän tarvitse mitään ulkoa tullutta eettistä ohjeistoa (näin ymmärsin). Itse olen aina ollut toista meiltä ihan näkemästäni, kokemastani ja lukemastani päätellen.

    Äänestä

  • demeter kirjoitti:

    En minäkään ihan kaikkea ole ehtinyt/jaksanut lukea (nitta), mutta se tuli jo aloituksessa selväksi, että taas on kirkko ollut pahanteossa..)) Kyllä me vielä se hengiltä saadaan, kun kaikki rötökset paljastetaan..))

    Mutta ihan mielenkiintoista keskustelua siltä osin kuin sitä luin. Kuten tuokin näkemys siitä, että ihmisellä on luontainen oikeudentaju, eikä hän tarvitse mitään ulkoa tullutta eettistä ohjeistoa (näin ymmärsin). Itse olen aina ollut toista meiltä ihan näkemästäni, kokemastani ja lukemastani päätellen.

    perheessä kasvava lapsi on oikeudentuntoinen.
    Siitä on aivan varma kokemus itsellä, ja varmoja esimerkkejä muista.

    Äänestä

  • Terveiden ihmisten kirjoitti:

    perheessä kasvava lapsi on oikeudentuntoinen.
    Siitä on aivan varma kokemus itsellä, ja varmoja esimerkkejä muista.

    Olen samaa mieltä: terveiden ihmisten perheesså kasvava lapsi on oikeudentuntoinen. Mutta ovatko kaikki terveitä ? Ja millä mittarilla terveyttä mitataan ? Olen myös nähnyt, että oikeudentuntoinenkin ihminen voi muuttua pelkästään omaa etuaan varjelevaksi, jos hänet ajetaan tarpeeksi ahtaalle.

    Äänestä

  • Terveiden ihmisten kirjoitti:

    perheessä kasvava lapsi on oikeudentuntoinen.
    Siitä on aivan varma kokemus itsellä, ja varmoja esimerkkejä muista.

    En oikein allekirjoita väittämääsi, vasta oli juttua kun tuomarin poika lahtasi kylmäverisesti ihmisen ja upotti punnus jalassa järveen..tainnu tulla kasvatusvirhe perheessä..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    En oikein allekirjoita väittämääsi, vasta oli juttua kun tuomarin poika lahtasi kylmäverisesti ihmisen ja upotti punnus jalassa järveen..tainnu tulla kasvatusvirhe perheessä..

    pelkästään ole mikään terveyden mittari? Miten voit niin kokea?

    Äänestä

  • Ei kai ammatti kirjoitti:

    pelkästään ole mikään terveyden mittari? Miten voit niin kokea?

    No ei kai ihan sairaat tuomareiksi kelpaa, eikä tyhmätkään pääse, - mutta kun se äly ei näköjään korvaa viisautta.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    No ei kai ihan sairaat tuomareiksi kelpaa, eikä tyhmätkään pääse, - mutta kun se äly ei näköjään korvaa viisautta.

    esim. sadismi voi aivan hyvin olla naamarin takana
    missä ammatissa vain,
    eihän se nyt ammatista johdu ihmisen terveys!

    Lääkäreissä ja sairaanhoitajissakin voi olla
    narkomaanaeja tai muita mielenterveyden heittelyitä.

    Tuomari voi olla narsisti, joka osaa usein erittäin hyvin
    peittää omat dilemmansa muilta ihmisiltä, mutta
    perheessä kaikki kärsivät siitä, hän itsekin lopuksi.

    Äänestä

  • Henkinen sairaus, kirjoitti:

    Samaa mieltä (Henkinen sairaus).
    Aikaisemmin kai nuo väkivallanteot ja muu häiriköinti helposti yhdistettiin yleiseen huono-osaisuuteen, mutta esim. näiden toistuvien perhesurmien kohdalla on saatu todeta, että hyvä yhteiskunnallinen asema ja/tai muu nuhteettomuus ei takaa sitä, etteikö mieli voisi järkkyä ja ihminen syyllistyä äärimmäisiin tekoihin.
    Juuri äsken taidettiin uutisoida eräästä perhesurmaajasta, joka oli teot tehdessään psykoottinen, syyntakeeton, eikä häntä tuomittu vankeuteen vaan vankimielisairaalaan.

    Äänestä

  • Henkinen sairaus, kirjoitti:

    esim. sadismi voi aivan hyvin olla naamarin takana
    missä ammatissa vain,
    eihän se nyt ammatista johdu ihmisen terveys!

    Lääkäreissä ja sairaanhoitajissakin voi olla
    narkomaanaeja tai muita mielenterveyden heittelyitä.

    Tuomari voi olla narsisti, joka osaa usein erittäin hyvin
    peittää omat dilemmansa muilta ihmisiltä, mutta
    perheessä kaikki kärsivät siitä, hän itsekin lopuksi.

    Tartuin vaan tuohon oikeudentuntoinen, ja oletuksena että tuomari jos kuka pitää olla oikeudentuntoinen..., vaan kulkihan ne suutarinkin lapset ilman kenkiä..

    Äänestä

Tuskin hautausmaat ovat suuria.

Mikä on ollut kirkon olkoon ja kaikille paikka minkä kukin haluaa, Suomi on suuuri maa ja harvassa asukkaat.

Äänestä
  • Jaha. no jos sinulla ja sukulaisillasi olisi maita ja minä tulisin ja sanoisin että hus pois täältä, tämä on nyt minun, enkä näistä mitään maksa, niin miltäs se mahtaisi sinusta tuntua?

    Äänestä

  • ?!? kirjoitti:

    Jaha. no jos sinulla ja sukulaisillasi olisi maita ja minä tulisin ja sanoisin että hus pois täältä, tämä on nyt minun, enkä näistä mitään maksa, niin miltäs se mahtaisi sinusta tuntua?

    ei mitään koska en ole nolla .

    Äänestä

  • aivot2 kirjoitti:

    ei mitään koska en ole nolla .

    Tyhmä ainakin tunnut olevan.

    Äänestä

  • ?!? kirjoitti:

    Tyhmä ainakin tunnut olevan.

    Miljonääriä kaikki ???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rp kirjoitti:

"Satojen hautausmaiden omistussuhteissa yhä epäselvyyttä

Valtaosa hautausmaista on niin vanhaa perua, että seurakuntien omistusoikeus niihin on yhä epäselvä. Satoja vuosia hautausmaakäytössä olleet alueet ovat syntyneet asukkaiden yhteisestä sopimuksesta ilman asiakirjoja. Muutaman vuoden voimassa ollut laki kuitenkin vaatii, että hautausmaat virallistetaan seurakuntien haltuun kiinteistökaupoilla.

Suomessa on yli 700 epäselviin omistussuhteisiin perustuvaa hautausmaata, jotka pitäisi kiinteistökaupoilla hoitaa seurakuntien nimiin. Niin vaatii kuuden vuoden takainen hautaustoimilaki. Tarkoituksena on taata hautarauha rahanahneessa yhteiskunnassa, sanoo yli-insinööri Sakari Haulos Maanmittauslaitoksen keskushallinnosta.

- Hautausmaita on monesti hyvillä paikoilla kirkonkylissä ja kaupungeissa. Kaavoituksessa on paineita saada maan käyttöä tehostettua sillä alueella, Haulos sanoo.

Kalmistokaupoissa riittää miettimistä

Räikein tapaus on Varsinais-Suomesta, jossa uusi maanomistaja aikoi matkailubisnestä vanhan hautausmaan paikalle. Yleensä ongelmia ei kuitenkaan ole ollut, mutta nyt esimerkiksi valtion maihin kuuluva Puolangan Lylysaari halutaan lain mukaiseen ruotuun ja kaupat Metsähallituksen kanssa ovat tekeillä.

- Laki on periaatteessa oikealla asialla. Onhan tämä outo järjestely, että seurakunta käyttää tätä omanaan, vaikka tämä on valtion maata, pohtii kirkkoherra Hannes Seppänen.

Metsähallituksella ei ole aiempaa kokemusta kalmistokaupoista, ja käyvän arvon määrittelyssä onkin miettimistä. Hintasopuun aiotaan päästä, sillä alueesta ei ole valtiolle hyötyä, myöntää Laatumaan myyntineuvottelija Tuomo Leinonen:

- Ei ole järkevää, kun ei tätä voi Metsähallitus käyttää eikä puuta hakata. Varmasti ei voida myöskään myydä lomatuotantoa varten, kun ei kukaan osta eikä tänne saa rakentaa.

Ensimmäiset viralliset merkinnät hautausmaista ovat isojaon ajoilta 1700-luvulta, kun kylien maista erotettiin alueita yleisiin tarpeisiin. Lisämaita seurakunnat saivat myöhemmin suupuheella.

Nyt seurakuntia patistellaan lain kuuloon uhkasakon voimin."

http://yle.fi/uutiset/satojen_hautausmaiden_omistussuhteissa_yha_epaselvyytta/5648129

Outoa, että kirkko on noin vaan voinut ottaa haltuunsa muiden maita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu