Olin 15-vuotiaana lähtemässä koulusta päivän päätteeksi. Pihalla minua vastaan tuli Svetlana. Blondi Venäjältä Suomeen muuttanut kurvikas povipommi, jonka rintsikat näkyivät aina hänen ohuiden paitojensa läpi. Tällä kertaa näin ettei hänellä ollut rintsikoita. Hänen suuret hunajameloninsa nännit sojottivat pystyssä ja hän tuli puhumaan minulle. "Haluaisitko Sampo tulla auttamaan minua pukuhuoneiden luo etsimään lapasiani. Hävitin nimittäin ne." Tietenkin suostuin ja menimme tyttöjen tyhjään pukuhuoneeseen. Pukuhuoneen lattialla lojui käsipyyhepapereita kasoittain. Ilmeisesti tytöt olivat vähän leikkineet. Svetlana alkoi kaivelemaan kasoja ja kumartui. Hänen paitansa nousi paljastaen runsaan kiihottavan perseen ja pitsistringit. Mulkkuni alkoi seistä. Hän kumartui entistä alemmas ja sain nähdä enemmän hänen ihanaista vakoaan. Hän nousi ylös ja nosti housujaan ylemmäs. "Piditkö näkymästä hän kysyi?" Vastasin myöntävästi. Hän siis selvästikin halusi minun katsovan hänen persettään. Hän käveli eteeni ja sanoi "Koske minuun." Laitoin käteni hänen ohuen paidan päälle ja koskettelin nännejä. Laitoin sitten käteni paidan alle ja kähmin kunnolla. Hän oli laittanut liukastetta rinnoilleen. Sitten hän tarttui toiseen käteeni ja laittoi sen housujensa vetoketjulle. Avasin sen. Laskin housut alas pikkuhousuja myöten ja hengitin syvään nähdessäni hänen posliinin. Hän otti päästäni kiinni ja asetti sen hänen kasvojensa eteen. "Nyt pannaan." Riisuuduimme molemmat täysin alasti. Hän antoi minulle kondomin ja panin sen päälleni. Aloimme panna lattialla ratsastaen. Hän alkoi heti voihkimaan. Pian hän nousi päältäni otti kullista lämpimän ja tiukan otteen, otti sivulta sakset ja leikkasi kullini irti. Tunsin uskomatonta tuskaa kun hän samalla alkoi imeä ja lipoa irtonaista kulliani. Gotcha!!!
Vastaukset 3
- Bulgakov
lisää
- hyyyyyyi
.... kamalaa.. kuka muka haluu että kyrpä leikataan irti? oikeesti? helvetin masokistit...
- jones1231
Hyi helvetti
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1072227- 103896
- 66843
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561