Testamentin tiedoksiannolla on aikaa peräti 10 vuotta. Voko testamentin saanut kiusata toisia perijöitä viivyttämällä tiedoksiantoa? Miten tulisi toimia tällaisessa tapauksessa?
Miten tulisi toimia
toissiajainen peril.
1022972
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 102
Vanhimmat
On viivyttää tiedoksiantoa?
Käsittääkseni jakoprosessin voi laittaa vireille vaikkei testamenttia ole tiedoksiannettu.
Ei muuta kuin käräjäoikeuteen vaatimus pesänselvittäjän/jakajan määräämistä varten.
Testamentinsaaja tietää, että ainoa perijä hänen lisäkseen on toissijaisten puolella syöpää sairastava ensiksi kuolleen puolison sisar ja tämä kuolee mitä ilmeisemmin ellei muutaman kuukauden niin muutaman vuoden sisällä. Tosi sikamaista, mutta tilanne sivustakatsojan silmin näyttäisi tältä.
Ei auta. Jollei rintaperillisiä eikä testamenttia, menee valtiolle.
Korppi Korppinen nyt unohtaa täälläkin mainitun:
"Jos nimittäin kiinteistö oli alunperin tämän ensiksi kuolleen henkilön omistama, niin hänen sukulaisensa saattavat haluta sen sukuun takaisin ja silloin heillä on etulyöntiasema."
Eihän se viivyttely tosiaan tuon syöpäsairaan toissijaissen perillisen tapauksessa auta mitään.
Jos siis oli puolisot A ja B, joista A kuoli ja B peri hänet lain nojalla ja kuoli itse myöhemmin. B:n kuolinpesän jakavat A:n toissijaiset perilliset eli tämä syöpäsairas sisar ja B:n testamentinsaaja. Jos B on kuollut ennen tätä A:n sisarta, on sisar ehtinyt jo periä B:n. Jos sisar ehtii kuolla ennen kuin viivyttelevä testamentinsaaja antaa testamentin tiedoksi, ei sillä ole vaikutusta mihinkään. Sisaren sijaan vain tulevat hänen lakimääräiset perillisensä tai hänen testamentinsaajansa.
Moni kuvittelee, että perinnönjako olisi omaisuuden saantohetki. Ei ole, vaan perittävän kuolinhetki.
Korppi Korppinen viittasi juuri tuohon seikkaan että tilanne kuolinhetkellä ratkaisee.
Mutta jollei pesänjakoa ole ehditty tehdä ennen sisaren kuolemaa eikä sisarella laillisia perillisiä eikä testamenttia ja B:n testamentannut viittaa sukunsa omistamaan kiinteistöön, eikö silloin testamentin saajalla ole etulyöntiasema kun omaisuutta ryhdytään jakamaan? Joutuuko maksamaan valtiolle?
Jos sisar on ehtinyt periä B:n, perintöosuus on sisaren omaisuutta. Jos sisarella ei ole perillisiä tai testamentinsaajia, menee hänen omaisuutensa valtiolle, myös tuo puolet B:n pesästä. Pesänjaon toimittamishetkellä ei ole merkitystä.
Kyseessä on siis viivyttely pesänjakamisessa siten, että toisen haaran ainoa perillinen ehtii kuolla ennen kuin sai omaisuutensa irrotettua pesästä.
Kysyn mielenkiinnosta: Missä kohti sitten sovelletaan sääntöä:
"Jos nimittäin kiinteistö oli alunperin tämän toiseksi kuolleen henkilön omistama, niin hänen sukulaisensa saattavat haluta sen sukuun takaisin ja silloin heillä on etulyöntiasema."
Testamentin saajalla on oikeus omaansa vaikka vastapelurina olisikin valtio.
Se lainkohta on tässä eli PK 3:5:
"Viimeksi kuolleen puolison pesää jaettaessa on ensiksi kuolleen puolison perillisillä oikeus saada osalleen mitä haluavat siitä omaisuudesta, joka avioliiton aikana on kuulunut tälle puolisolle. Vastaava oikeus, myös sen omaisuuden osalta, mikä on saatu ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, on viimeksi kuolleen puolison perillisillä. Kiinteistö saadaan ottaa pesästä, vaikka sen arvo ylittäisi osuuden arvon, jos annetaan rahaa toisen puolen osuuden täytteeksi."
Eli säännöstä sovelletaan aina kun jaetaan puolisonsa perineen lesken pesää. Sen puolison suvulla, josta kiinteistö on tullut, on etusija saada se. Jos kuitenkin pesässä on vain tämä kiinteistö, saavat perilliset vain puolet siitä perintönä ja toinen puoli pitää ostaa (mistä menee myös varainsiirtovero).
Ja tämäkö pätee mys valtioon?
Lainsäätäjän tarkoituksena on ollut turvata omaisuuden pysyminen siinä suvussa, josta se on alunperin tullut. Ehkäpä valtiokin voisi vedota tuohon lainkohtaan, onhan sekin kuitenkin perillinen. Mene tiedä sitten valtion intresseistä. Tietysti jos kiinteistö on jollain strategisella paikalla, tässä voisi olla oiva tilaisuus maanhankintaan. Valtiokonttorista voinee tiedustella toimintatapoja. Siellä hoidetaan valtion perimystä koskevat asiat.
Ei taida pesänselvittäjästä tai jakajasta olla apua. Sen sijaan käräjäoikeudelta voisi hakea perintökaaren 16 luvun 1 § 2 momentin mukaista määräystä:
PK 16:1.2:
"Oikeus voi kuitenkin sen hakemuksesta, jolla on perillisen tai testamentin saajan ohella tai lähinnä hänen jälkeensä oikeus jäämistöön, määrätä, että tämän on saatettava oikeutensa voimaan tietyn, enintään vuoden pituisen määräajan kuluessa siitä, kun hänelle on annettu tieto määräyksestä."
Perintöasioissa lakia luetaan kuin piru raamattua. Tässäkin yksi pykälä lupaa 10 vuotta aikaa ja toisella pykälällä siitä otetaan yhdeksän vuotta kerralla pois!?
Vanhentumisaika on lähtökohtaisesti 10 vuotta. Voihan olla, että testamentinsaaja ei lainkaan tiedä hyväkseen tehdystä testamentista, joten pitkä vanhentumisaika on paikallaan. Jos tieto tulee vaikka päivänkin myöhässä, testamenttiin perustuva oikeus on vanhentuneena menetetty.
Tilanne on toinen, jos testamentinsaaja on tietoinen testamentista, mutta jostain syystä viivyttelee oikeuden voimaan saattamisessa. Tällöin ei ole mitenkään kohtuutonta, että määräaika lyhennetään yhteen vuoteen siitä, kun testamentinsaajalle on annettu tieto määräyksestä.
Ennen vanhaan testamentti tuli valvoa käräjillä 6 kk:ssa siitä lukien, kun testamentinsaaja oli saanut tiedon testaattorin kuolemasta ja hyväkseen tehdystä testamentista. Jos valvontaa ei lyhyessä määräajassa suoritettu, testamenttioikeus oli menetetty. Yhden testamentinsaajan suorittama valvonta tuli kaikkien niiden testamentinsaajien hyväksi, joiden valvonta-aika ei ollut päättynyt. Muiden kuin valvojan tai hänen valvonnassa edustamiensa tuli kuitenkin erikseen 10 vuodessa testaattorin kuolemasta saattaa oikeutensa voimaan PK 16:2:ssa säädetyllä tavalla.
Aioin aiemmin vastata ja vedota samaan säännökseen, mutta sitten huomasin, että eihän siinäkään velvoiteta antamaan testamenttia tiedoksi, vaan ainoastaan saattamaan testamenttiin perustuva oikeus voimaan. Voimaan saattaminen taas määritellään PK 16:2:ssa:
"Perillinen, joka tahtoo saattaa perintöoikeutensa voimaan, ottakoon perinnön vastaan tai ilmoittakoon vaatimuksensa sille tahi niille, jotka ovat ottaneet perinnön vastaan, taikka, jollei perintöä ole jaettu, sille, joka hoitaa pesää. Tällainen vaatimus voidaan esittää myös oikeudelle tai kihlakunnanoikeuden tuomiopiirissä tuomarille. Milloin perilliselle on määrätty uskottu mies valvomaan hänen oikeuttaan perintöön, on perillisellä lupa tehdä ilmoitus myös uskotulle miehelle, jonka tulee viivytyksettä antaa siitä tieto oikeudelle tai tuomarille.
Perillisen on katsottava vastaanottaneen perinnön, jos hän on yksin tai muiden kanssa ottanut pesän hoitoonsa, osallistunut perunkirjoitukseen tai perinnönjakoon taikka perillisenä muutoin ryhtynyt jäämistöä koskeviin toimiin.
Mitä 1 ja 2 momentissa on säädetty perillisestä, on soveltuvin osin voimassa myös testamentin saajasta."
Eipä taida mainituista säännöksistä analogiallakaan johtua vaatimusta, että testamentti olisi annettava tiedoksi perillisille ko. määräajassa. Minkähän vuoksi sananvalinta ei voinut olla "... että tämän on säädetyin tavoin annettava testamentti tiedoksi perillisille ..."?
Jos testamenttiin perustuva oikeus vanhentumisen takia on menetetty, mitään sijaantulijaa ei ole, koska testamentti on samassa ajassa vanhentunut myös sijaantulijan osalta.
Oleellista lienee kuitenkin se, onko olemassa jokin keino, jolla saadaan testamentinsaaja tai perillinen päättämään, ottaako hän omaisuuden vastaan vai ei. Kyllä minä näkisin, että tämä on juuri se keino.
Oikeus testamentin vastaanottamiseen on menetetty kun tuo tuomioistuimen asettama max. 1 v määräaika on kulunut. Jollei oikeutta ole määräajan kuluessa saatettu voimaan, se on menetetty. Testamentin tiedoksiantaminen ei varsinaisesti liity tähän, testamenttihan saattaa jo olla lainvoimainen. Ja jollei ole, niin kyllä tuo oikeuden voimaan saattaminen sisältää myös testamentin tiedoksiannon.
Onhan tämä se keino, jos testamentinsaaja ei ole osannut päättää, ottaako hän testamentin vastaan vai ei.
Nyt oli kuitenkin kysymys siitä, "Voko testamentin saanut kiusata toisia perijöitä viivyttämällä tiedoksiantoa? Miten tulisi toimia tällaisessa tapauksessa?" (Ap)
Testamentinsaaja voi saattaa testamenttiin perustuvan oikeutensa voimaan esimerkiksi esittämällä vaatimuksensa ja samalla testamentin käräjäoikeuden tuomiopiirin tuomarille.
Tämä menettely ei ole testamentin tiedoksiantoa eikä tee testamentista lainvoimaista. Jos ei ole muita testamentinsaajia, joista joku olisi tiedoksiannon perillisille toimittanut, testamentti on siis oikeuden voimaansaattamisen jälkeenkin vailla lainvoimaa. Täten testamentinsaaja voi kiusata perillisiä.
Voisiko ehkä pesänjakaja velvoittaa testamentinsaajan, mikäli tämä aikoo testamenttiin vedota, toimittamaan testamentin tiedoksi perillisille määräajassa uhalla, että jako muussa tapauksessa tehdään testamentti sivuuttaen? Pesänjakaja jatkaisi toimitusta sitten, kun testamentti olisi saanut lainvoiman. Toki perilliset voivat ilmoittaa hyväksyvänsä testamentin heti, vaikkei sen tiedoksiantoa olekaan heille säädetyin tavoin toimitettu.
Jos tuo PK 16:1.2 ei tarjoaisi ulospääsyä pattitilanteesta, se olisi aika turha säännös. En oikein keksi mistä muusta syystä se olisi säädetty.
Jos testamentinsaajia on useampia, joku muista voi hoitaa testamentin tiedoksiannon. Ja sitten joku osakkaista voi hakea pesänjakajan (ja tarvittaessa pesänselvittäjän). Näin kuolinpesän asiat saadaan hoidettua ja pesä jaettua.
Jos taas on vain tämä yksi kenkkuileva testamentinsaaja, niin hänhän joutuisi kuitenkin maksamaan perintöverot ryhdyttyään pesään. Sen luulisi vauhdittavan muita toimia.
Itse asiassa sama ongelmahan voi tulla vastaan, jos joku lakimääräisistä perillisistä kenkkuilee vastaavalla tavalla. Perinnönjakoa ei saada toimitetuksi ilman pesänjakajaa ja jos pesänjakaja toimittaa jaon, voi perillinen kieltäytyä vastaanottamasta omaa osuuttaan (ei esim. ilmoita tilinumeroaan tai hae lainhuutoa saamaansa kiinteistöön).
>>Jos testamentinsaajia on useampia, joku muista voi hoitaa testamentin tiedoksiannon. Ja sitten joku osakkaista voi hakea pesänjakajan (ja tarvittaessa pesänselvittäjän). Näin kuolinpesän asiat saadaan hoidettua ja pesä jaettua.>Jos taas on vain tämä yksi kenkkuileva testamentinsaaja, niin hänhän joutuisi kuitenkin maksamaan perintöverot ryhdyttyään pesään. Sen luulisi vauhdittavan muita toimia.>Jos tuo PK 16:1.2 ei tarjoaisi ulospääsyä pattitilanteesta, se olisi aika turha
säännös. En oikein keksi mistä muusta syystä se olisi säädetty.
Kysymys on siis siitä, mitä tapahtuu jos testamentinsaaja ilmoittaa oikeuden asettamassa määräajassa, että hän vastaanottaa testamentatun omaisuuden, mutta jättää testamentin tiedoksiannon hoitamatta. Kukaan muukaan ei hoida tiedoksiantoa ja sitten kuluu 10 vuotta testamentintekijän kuolemasta.
Asian ratkaisemisessa pitää mielestäni lähteä siitä, että erotetaan toisistaan kaksi eri asiaa: 1) perinnön vastaanottaminen ja 2) testamentin tiedoksianto. Toisessa on määräaika, toisessa taas ei.
PK 14:4:ssä säädetään testamentin tiedoksiannosta eikä siinä ole mitään määräaikaa. Sen sijaan määräaika on asetettu tuossa 16:1:ssä eli yleinen 10 vuotta tai erikseen määrätty max. 1 vuosi.
Kun testamentinsaaja on ilmoittanut ottavansa vastaan perinnön, on tuo määräaika katkaistu. Se, milloin ja miten hän hoitaa testamentin tiedoksiannon on sitten hänen oma asiansa. Testamentattua omaisuuttahan ei kuitenkaan voi saada haltuunsa ilman sitä.
>>Kysymys on siis siitä, mitä tapahtuu jos testamentinsaaja ilmoittaa oikeuden asettamassa määräajassa, että hän vastaanottaa testamentatun omaisuuden, mutta jättää testamentin tiedoksiannon hoitamatta. Kukaan muukaan ei hoida tiedoksiantoa ja sitten kuluu 10 vuotta testamentintekijän kuolemasta.
En näkisi, että testamentin tiedoksiannolla on enää tuon PK 16:1.2:n soveltamisen ja tuomioistuimen asettaman määräajan hakemisen jälkeen mitään merkitystä.
Tiedoksiannon viivyttelystä ei siis ole mitään kiusaa kenellekään, ainoastaan haittaa testamentinsaajalle itselleen, kun hän ei pääse omaisuuteen käsiksi.
Kuten Jäämistöoikeus II:ssa vuodelta 2008 todetaan (s.679-680):
"MISSÄ AJASSA TESTAMENTTI ON ANNETTAVA TIEDOKSI?
Tiedoksiannolle ei ole säädetty erityistä minimiaikaa, joka luettaisiin siitä kun testamentin saaja itse on saanut testamentista tiedon. Määräajan asettamisen on pelätty johtavan samoihin vaikeuksiin, joista on haluttu päästä irti valvontainstituution kumoamisella. Käytännön elämää ajatellen testamentin saajan ja perillisten välinen luontainen eturistiriita on omiaan pakottamaan testamentin saajan olemaan aktiivinen. Asiallisesti viivyttely tiedoksiannossa toimii nimittäin testamentinsaajan vahingoksi.
Määräajan asettaminen olisi mielekäs ainoastaan edellytyksin, että sen laiminlyönnistä seuraisi oikeudenmenetys. Se taas olisi monien riitojen aihe mm. silloin, kun on epäselvää, onko tiedoksianto tapahtunut säädetyssä ajassa. Testamentin selvitysjärjestelmän tavoitteiden kannalta onkin pidetty riittävänä sitä, että testamentin saajan ja perillisen välinen luonnollinen eturistiriita on omiaan jouduttamaan tiedoksiantoja."
Seuraavassa kappaleessa kästitellään PK 16 lukua, mutta lainkohta on kattavammin selvitetty Jäämistöoikeus I:ssä. V. 2009 painoksessa todetaan näin (s.184-185):
"VASTAANOTTOAJAN LYHENTÄMINEN
PK 16 luvun kymmenen vuoden määräaika voi osoittautua liian pitkäksi esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa on epävarmaa, tuleeko perillinen koskaan ottamaan jäämistön vastaan. Näitä tilanteita varten laissa on tehty mahdolliseksi lyhentää PK 16:1:ssä säädettyä vastaanottamisaikaa. Perinnön vastaanottamisajan lyhentämistä voi vaatia henkilö, jolla perillisen tai testamentin saajan ohella tai lähinnä hänen jälkeensä on oikeus jäämistöön.
- - -
Vastaanottamisajan lyhentämissäännös on sikäli erikoinen perintökaaren järjestelmässä, että se antaa presumtiiviselle sijaisperilliselle puhevallan, vaikka muutoin sijaisperillisellä ei ennen oikeutensa realisoitumista ole asialegitimaatiota jäämistöä koskevissa asioissa."
Tämän jälkeen teoksessa käsitellään lesken hyväksi tehtyä testamenttia ja nyt jo kumottua testamentin valvontamenettelyä, jota pidettiin tehokkaana ilmaisuna testamentin vastaanottamisesta, vaikka tiedoksiantoa ei olisi hoidettu.
Nykyisen järjestelmän mukaan testamenttia ei siis enää tarvitse valvoa, eikä laissa ole muutakaan samanlaista tiedoksiannosta erillistä tahdonilmaisua oikeuden voimaansaattamisesta. Silti esimerksi lesken perilliset voivat vedota lesken hyväksi tehtyyn omistusoikeustestamenttiin ja antaa sen tiedoksi ensiksi kuolleen puolison perillisille vaikka puolison kuolemasta olisi yli 10 vuottakin.
Tältä pohjalta toteaisin uudelleen, että kun testamentinsaaja on PK 16:1.2:n mukaisesti ilmoittanut haluavansa saattaa oikeutensa voimaan, on asia lopullisesti ratkaistu, eikä hän voi perinnön vastaanottamiseen liittyvällä asialla kiusata enää ketää.
Ja korjaan vielä aiemmin sanomaani eli testamenttiin perustuvan oikeuden voimaan saattaminen ei tosiaan tarkoita sitä, että testamentti tulisi antaa tiedoksi tuossa oikeuden asettamassa määräajassa (kuten aluksi kirjoitin). PK 16:1.2 tarjoaa kuitenkin ulospääsyn pattitilanteesta, mikä oli ymmärtääkseni kuitenkin keskustelun pointti.
Nix_nax taas oli sitä mieltä, että PK 16:1.2 on huonoa lainsäädäntöä ja että testamentinsaaja voi kiusata perillisiä sillä, ettei testamentti ole lainvoimainen.
Lainvoimaisuuden puutteesta ei kuitenkaan aiheudu haittaa perillisille, eli ei sitä mielestäni voi pitää kiusaamisena.
Lisäksi nix_nax mietti, voisiko pesänjakaja velvoittaa testamentinsaajan toimittamaan tiedoksiannon määräajassa uhalla, että jako muussa tapauksessa tehdään testamentti sivuuttaen? Tällaiselle menettelylle ei löydy lain tukea eli se ei ole mahdollista - eikä myöskään tarpeen. Eihän jakajalla ole mitään jaettavaakaan, jos on vain yksi testamentinsaaja.
Lopputulema on siis se, että PK 16:1.2 on käyttökelpoinen säännös eikä mikään lapsus. Alkuperäinen kysyjä voi pyytää tuomioistuinta asettamaan tuon max. 1 vuoden määräajan, jonka kuluessa testamentinsaajan pitää päättää, ottaako hän perinnön vastaan vai ei.
>>Tältä pohjalta toteaisin uudelleen, että kun testamentinsaaja on PK 16:1.2:n mukaisesti ilmoittanut haluavansa saattaa oikeutensa voimaan, on asia lopullisesti ratkaistu, eikä hän voi perinnön vastaanottamiseen liittyvällä asialla kiusata enää ketää.>Nix_nax taas oli sitä mieltä, että PK 16:1.2 on huonoa lainsäädäntöä>Lopputulema on siis se, että PK 16:1.2 on käyttökelpoinen säännös eikä mikään lapsus.>Lainvoimaisuuden puutteesta ei kuitenkaan aiheudu haittaa perillisille, eli ei sitä mielestäni voi pitää kiusaamisena.>Eihän jakajalla ole mitään jaettavaakaan, jos on vain yksi testamentinsaaja.
Homma on nyt eipäs joopas tilanteessa.
Itse en ainakaan jaksa lukea tuollaisia pitkiä novelleja ja vastanovelleja.
Vaihtakaa s-postiosoitteet ja käykää keskustelua siellä.
Keskustelu lienee tosiaan järkevintä lopettaa tähän, sillä nix_naxin sepustukset menevät jo melkoisen sekaviksi, eikä hän vieläkään ymmärrä, että ongelma on jo ratkaistu ja lisäksi nostaa esiin ongelmia, jota ei oikeasti ole.
Itse olen vain yrittänyt löytää (ja löytänytkin) ratkaisun aloittajan ongelmaan. Olen selvittänyt, miten saadaan epätietoisuuden tila päättymään ja perustellut sen.
En aluksi edes ymmärtänyt, että nix_nax haluaakin vain vängätä siitä, että totesin yhdessä kommentissani tiedoksiannon sisältyvän oikeuden voimaansaattamiseen (mietin asiaa käytännön, esim. lainhuudon hakemisen ja tilivarojen noston kautta).
Nix_nax tietää näistä perintöasioista paljon, mutta ollessaan väärässä ei pysty hyväksymään sitä. Sama tuli ilmi tällä palstalla käydyssä testamentista luopumista koskevassa keskustelussa. Olen aiemminkin huomauttanut hänelle tästä vänkäämisestä, joka vain sekoittaa muita lukijoita.
Totean vielä muutaman asian koskien nix_naxin esittämiä asioita, koska jollekulle on saattanut jäädä se käsitys, että asiaa ei pystyttäisi PK 16:1.2:n perusteella ratkaisemaan.
Miksei PK 16:1.2:ssä velvoiteta lisäksi antamaan testamenttia tiedoksi tuossa samassa max. 1 vuoden määräajassa? Vastaus: siksi, ettei sillä olisi mitään merkitystä ja se voisi olla testamentinsaajan kannalta aika kohtuutonta. Suku voi olla laaja, eikä kaikkia perillisiä välttämättä ehditä tavoittaa oikeuden asettamassa määräajassa, varsinkin jos he asuvat ulkomailla, tai jos joku heistä ehtii kuolla tuon määräajan aikana ja testamentti pitäisikin antaa tiedoksi sijaantuloperillisille.
TIIVISTELMÄ:
Jos testamentinsaajia on vain yksi, haetaan PK 16:1.2:n mukainen määräaika ja sen jälkeen on testamentinsaajan oma ongelma, jollei hän hoida testamentin tiedoksiantoa. Se on vain ja ainoastaan testamentinsaajan omassa intressissä.
Jos taas testamentintekijä on määrännyt tälle kenkkuilevalle testamentinsaajalle vain osan omaisuudesta ja lakimääräisille perillisille loput, niin silloinhan asia on hyvin helppo ratkaista. Kun PK 16:1.2:n mukainen ilmoitus on testamentinsaajalta saatu, haetaan pesänjakaja, joka jakaa pesän. Ja jos on tarpeen, voidaan toki hakea myös pesänselvittäjä.
Kukahan tässä on sekoittanut ja vängännyt?! Ja kuka on ollut väärässä - eikä kykene sitä myöntämään? Vastaus selviää, kun debatista karsitaan turhat rönsyt ja keskitytään oleelliseen. Se on alla:
1. Ap:
>Testamentin tiedoksiannolla on aikaa peräti 10 vuotta. Voko testamentin saanut kiusata toisia perijöitä viivyttämällä tiedoksiantoa? Miten tulisi toimia tällaisessa tapauksessa?<
2. LW:
>Ei taida pesänselvittäjästä tai jakajasta olla apua. Sen sijaan käräjäoikeudelta voisi hakea perintökaaren 16 luvun 1 § 2 momentin mukaista määräystä:
PK 16:1.2:
"Oikeus voi kuitenkin sen hakemuksesta, jolla on perillisen tai testamentin saajan ohella tai lähinnä hänen jälkeensä oikeus jäämistöön, määrätä, että tämän on saatettava oikeutensa voimaan tietyn, enintään vuoden pituisen määräajan kuluessa siitä, kun hänelle on annettu tieto määräyksestä." <
3. nix_nax:
>Aioin aiemmin vastata ja vedota samaan säännökseen, mutta sitten huomasin, että eihän siinäkään velvoiteta antamaan testamenttia tiedoksi, vaan ainoastaan saattamaan testamenttiin perustuva oikeus voimaan. Voimaan saattaminen taas määritellään PK 16:2:ssa: // Eipä taida mainituista säännöksistä analogiallakaan johtua vaatimusta, että testamentti olisi annettava tiedoksi perillisille ko. määräajassa.<
4. LW:
>Ja korjaan vielä aiemmin sanomaani eli testamenttiin perustuvan oikeuden voimaan saattaminen ei tosiaan tarkoita sitä, että testamentti tulisi antaa tiedoksi tuossa oikeuden asettamassa määräajassa (kuten aluksi kirjoitin).<
5. LW:
>En näkisi, että testamentin tiedoksiannolla on enää tuon PK 16:1.2:n soveltamisen ja tuomioistuimen asettaman määräajan hakemisen jälkeen mitään merkitystä.
Tiedoksiannon viivyttelystä ei siis ole mitään kiusaa kenellekään, ainoastaan haittaa testamentinsaajalle itselleen, kun hän ei pääse omaisuuteen käsiksi. <
6. nix_nax
>Mitenkäs se perintö mielestäsi jaettaisiin, kun perilliset ovat tietoisia testamentista, mutta testamentti ei ole lainvoimainen. Jakaisivatko perilliset perinnön keskenään testamentista välittämättä? Vai antaisivatko he perinnön suosiolla testamentinsaajalle (jos siinä niin seisoo)?
Jos testamentinsaaja on järkevä, hän tietysti toimittaa testamentin tiedoksiannon ja saa perinnön. Mutta jos hän on keljukalle, kiusaamismahdollisuus on olemassa. Teoriastahan tässä on kysymys eli siitä, onko mahdollisuus periaatteessa olemassa.<
"Tiivistelmässäsi" taas tapasi mukaan oiot asioita ja sivuutat siten hankalat osiot:
Jatkuu ...
... jatkoa
"Tiivistelmässäsi" taas tapasi mukaan oiot asioita ja sivuutat siten hankalat osiot:
LW: "Jos taas testamentintekijä on määrännyt tälle kenkkuilevalle testamentinsaajalle vain osan omaisuudesta ja lakimääräisille perillisille loput, niin silloinhan asia on hyvin helppo ratkaista. Kun PK 16:1.2:n mukainen ilmoitus on testamentinsaajalta saatu, haetaan pesänjakaja, joka jakaa pesän. Ja jos on tarpeen, voidaan toki hakea myös pesänselvittäjä."
Kun PK 16:1.2:n mukainen ilmoitus on saatu, se ei merkitse sitä, että testamentti olisi lainvoimainen. Ilman testamentinsaajan myötävaikutusta pesää ei voida jakaa sopimusjaolla. Ei pesänjakajakaan voi ottaa lainvoimaa vailla olevaa testamenttia jaon perusteeksi - paitsi jos perilliset sen tiedoksiantamattomanakin hyväksyvät, jolloin se lainvoiman saa. Siis juuri niin kuin olen esittänyt. Pesänselvittäjällä taas ei tässä vaiheessa ole asiassa mitään roolia.
>>Olen aiemminkin huomauttanut hänelle tästä vänkäämisestä, joka vain sekoittaa muita lukijoita.
>>Itse en ainakaan jaksa lukea tuollaisia pitkiä novelleja ja vastanovelleja.
Sivuutan muut vänkäyksesi :-) mutta muistutan parista asiasta: Ensinnäkin kannattaa lukea useampaa kuin vain yhtä lähdeteosta. Testamentista luopumisasia on todettu oikeuskirjallisuudessa täysin selväsanaisesti ainakin jo vuonna 1967 ja lukuisissa muissa instansseissa sen jälkeen. Ja toiseksi, toimeenpanijan tehtävästä luopumiskäytännöstä minulla taas on käytännön tietoa. Esim. pankki ei anna osakkaiden määrätä tilivaroista, jollei toimeenpanijan vapauttamisesta ole käräjäoikeuden päätöstä (jollei toimeenpanija ole luopunut tehtävästä ennen testamentin lainvoimaiseksi tuloa). Käytännön menettelyjä ja ohjeitahan tällaisella palstalla haetaan!
Sitten takaisin tämän keskustelun aiheeseen. Toteat näin: "Kun PK 16:1.2:n mukainen ilmoitus on saatu, se ei merkitse sitä, että testamentti olisi lainvoimainen. Ilman testamentinsaajan myötävaikutusta pesää ei voida jakaa sopimusjaolla. Ei pesänjakajakaan voi ottaa lainvoimaa vailla olevaa testamenttia jaon perusteeksi - paitsi jos perilliset sen tiedoksiantamattomanakin hyväksyvät, jolloin se lainvoiman saa. Siis juuri niin kuin olen esittänyt. Pesänselvittäjällä taas ei tässä vaiheessa ole asiassa mitään roolia."
Ylempänä jo kerroin tähän ratkaisun. Kerrataanpa:
1) Jos muita testamentinsaajia ei ole, on tämän yhden asia miten toimii.
2) Jos tämä ongelmatapaus on vain yksi testamentinsaajista, eikä sopimusjako ole mahdollinen, niin muut testamentinsaajat voivat hoitaa tiedoksiannon ja sitten hakea pesänjakajan.
Mikä sinusta enää tämän jälkeen on ongelma?
Pesänselvittäjällä taas on tärkeä rooli siinä tapauksessa, että pesän omaisuus on sen laatuista, että sitä pitää myydä, jotta jako saadaan toimitettua. Yhteisomistussuhteen perustaminen esim. kiinteistöön ei ole järkevää, jos osapuolet ovat riidoissa.
>>Testamentista luopumisasia on todettu oikeuskirjallisuudessa täysin selväsanaisesti ainakin jo vuonna 1967 ja lukuisissa muissa instansseissa sen jälkeen.> Kerrataanpa:
1) Jos muita testamentinsaajia ei ole, on tämän yhden asia miten toimii. // Mikä sinusta enää tämän jälkeen on ongelma?>Ja toiseksi, toimeenpanijan tehtävästä luopumiskäytännöstä minulla taas on käytännön tietoa.
Väität näin:
”Etpä vain ole referaattia tuonut esiin muilta kuin A&K:lta 2009 ja Puroselta samoin 2009.”
Kannattaisi lukea näitä minun vastauksiani.
Olen 15.10.2012 kirjoittamassani kommentissa viitannut Martti Rautialan teokseen Perintö ja testamentti uuden perintökaaren mukaan vuodelta 1967 ja kertonut, että siinä todetaan nimenomaisesti, että PK 11:6 voi tulla sovellettavaksi silloin jos testamentinsaaja kieltäytyy testamenttia hyväkseen käyttämästä. Rautiala oli ymmärtääkseni mukana perintökaarta koskevassa lainvalmistelussa.
Olen edelleenkin hieman ihmeissäni siitä, miten näin oleellinen asia kuin sijaantulo testamentista luovuttaessa on voinut jäädä sinulta ymmärtämättä, kun asia on tuttu perintöoikeuteen sinua huomattavasti vähemmänkin perehtyneille. Se, ettei asia ollut sinulle selvä, ei tarkoita sitä, ettei se olisi ollut selvä muille.
Ja sitten palataan taas tämän keskustelun aiheeseen. Tässä kommenttisi/kysymyksesi:
”No kerropa, miten pesänjakaja suhtautuu lainvoimaa vailla olevaan testamenttiin (jolla jämistö on puolitettu test.saajalle ja perillisille), testamentinsaajan kuitenkin saatettua testamenttiin perustuvan oikeuden voimaan. Minä esitin, että ongelma on ja se ratkaistaan ehkä siten, että pesänjakaja lykkkää toimitusta niin, että testamentti ehditään antaa tiedoksi. Ongelma ei tällä ratkea, jos tiedoksiantoa ei sittenkään toimiteta eikä testamentti lainvoimaa saa. Se ratkeaa sillä, että perilliset ilmoittavat hyväksyvänsä testamentin. Sinä kun et ongelmaa näe, niin kerropa, miten pesänjakajana jaon tekisit!”
Jos testamentinsaajalle on testamentilla määrätty esim. 1/2 omaisuudesta ja lakimääräisille perillisille 1/2, ovat lakimääräiset perilliset tietysti myös testamentinsaajia. Mitä tarkoitat tuolla ”jos tiedoksiantoa ei sittenkään toimiteta”? Nämä muut testamentinsaajathan voivat antaa testamentin tiedoksi toinen toisilleen, jolloin testamentti saadaan lainvoimaiseksi. Sitten haetaan pesänjakaja, pesä saadaan jaettua ja ongelma on ratkaistu.
Jos taas koko testamentinsaajien joukko kenkkuilee, eikä suostu tekemään mitään, niin silloinhan tilanne on sama kuin ainoan testamentinsaajan kenkkuillessa. Silloin on ihan heidän oma ongelmansa, jolleivät asioita hoida.
Sivuhuomautuksena todettakoon, että jos he eivät tee edes perunkirjoitusta, verottaja voi kuitenkin toimittaa arvioverotuksen.
Toimeenpanija-asiaa en ehdi nyt käsitellä, voimme palata siihen myöhemmin.
Tiedoksiannontarkoitus. Noita kommentteja edellä lukiessa saa sen käsityksen, että tiedoksiannolls olisi merkitystä vain testamentisaajalle. Minusta testamentintiedoksiannolla on merkitystä myös muille perillisille, sillä ilman tiedoksiantoa he eivät pääse moittimaan testamenttia. Edellä on oletettu, että testamentti on jo sinällään pätevä, mutta monesti asia ei ole näin. Jos tuollaista noudattaa kuten edellä on jotkut ohjeistaneet, niin testamentinsaaja, joka on hoksaa saamassaan testamentissa joitakin asiapuutteita ja pelkää menettävänsä oikeuden kannattaakin koetella viivytellä ja odotella jos vaikka jako saataisiinkin ilman tiedoksiantoa tehtyä ja hän vaikkapa puolet omaisuutta. Antaa tiedoksi vasta perinnönjaon jälkeen, mutta seuraukset voisivat olla ikävät.
No niin, jatketaan testamentin toimeenpanijaa koskevaa keskustelua - tai oikeastaan kerrataan sitä, sillä asia on mielestäni tullut jo täysin selväksi.
Kuten olen 13.10.2012 tällä palstalla kertonut, testamentin toimeenpanijan asema perustuu lakiin.
PK 19:21: Mitä edellä on sanottu pesänselvittäjän hallinnosta, vastuusta, VAPAUTTAMISESTA TOIMESTAAN sekä oikeudesta palkkioon, sovelletaan vastaavasti testamentin toimeenpanijaan.
Ja se, mitä ”edellä” sanotaan, on:
PK 19:6: Jos pesänselvittäjä tahtoo luopua toimestaan ja näyttää pätevän syyn, VAPAUTTAKOON OIKEUS hänet siitä.
Asian ymmärtämistä auttaa ehkä se, että lähestytään kysymystä toisesta näkökulmasta. Osoita se lainkohta tai muu oikeuslähde, jossa mainitaan jotakin testamentin toimeenpanijan vapauttamisesta. Laista ei taida löytyä muuta kuin tuo yllä oleva. Oikeuskirjallisuudessa kuitenkin todetaan, että ”Jos toimeenpanijaksi nimetty henkilö haluaa luopua tehtävästään ennen testamentin lainvoimaiseksi tuloa, luopumistahdonilmaisuksi riittää vapaamuotoinen ilmoitus osakkaille.” Mikä merkitys tuossa lauseessa on sanoilla ENNEN TESTAMENTIN LAINVOIMAISEKSI TULOA? Jos vapaamuotoinen luopuminen olisi mahdollinen milloin tahansa, Aarnio ja Kangas olisivat kirjoittaneet ”Jos toimeenpanijaksi nimetty henkilö haluaa luopua tehtävästään, luopumistahdonilmaisuksi riittää vapaamuotoinen ilmoitus osakkaille.
Vapaamuotoinen luopuminen on siis poikkeus laissa selvästi sanottuun pääsääntöön ja mahdollinen vain ennen testamentin lainvoimaiseksi tuloa.
Edellä olevien laista ja oikeuskirjallisuudesta löytyvien perusteluiden lisäksi olen kertonut esimerkin käytännön elämästä (pankki). Eivätköhän pankkien käytännöt perustu ole nimenomaan kuolinpesäasioihin erikoistuneiden lakimiesten laatimiin ohjeisiin.
En siis ole sivuuttanut juridista kysymystä vetoamalla käytäntöön, vaan kertonut käytännöstä oikeuslähteillä perustelemisen LISÄKSI. Tuo KKO:n ratkaisu, jota peräänkuulutit on aika utopistinen vaatimus tällaisessa asiassa. Mietipä miten se käytännössä tulisi. Jos rahoja ei saada pankista ulos tai asuntoa myytyä, kuolinpesän osakkaat vain hakevat oikeudelta testamentin toimeenpanijan vapauttamispäätöksen ja pääsevät etenemään asioiden hoidossa.
Nyt jäämme mielenkiinnolla odottamaan sinun oikeuslähdeopin mukaista perusteluasi sille, miksi testamentin toimeenpanijan vapauttamiseen kävisi jokin muukin kuin lain määräämä toimintatapa. Perusteluksi ei käy se, ettei ketään voida velvoittaa ilman hänen omaa myötävaikutustaan mihinkään. Minäkään en haluaisi esim. maksaa veroja, mutta laki velvoittaa minut siihen. Nyt en halua siis kuulla mikä on oma mielipiteesi asiasta, sillä se on jo tullut selväksi.
Voi voi sinua, kun et vieläkään ymmärrä peruskysymystä. Puhut ja perustelet pesänselvittäjään vertaamalla TESTAMENTIN TOIMEENPANIJAN VAPAUTTAMISESTA TEHTÄVÄSTÄÄN. Mutta eihän sellaista voida vapauttaa tehtävästä, joka ei edes ole ottanut tehtävää vastaan. EI OLE TESTAMENTIN TOIMEENPANIJAA, koeta nyt vihdoin ymmärtää tuo.
Sitähän minä olen KOKO AJAN sinulta tivannut, että millä perusteella mielestäsi testaattorin toimeenpanijaksi "määräämä" olisi toimeenpanija, kun hän ei ole missään vaiheessa ilmoittanut tehtävään suostuvansa eikä millään toimellaan ole osoittanut ottaneensa tehtävän vastaan.
Tämän paremmin en osaa sinulle rautalankaa vääntää. Todella yllättävää, kun sentään lakialalla toiminet, missä JOHDONMUKAINEN AJATTELU on pykälien ulkomuistia tärkeämpää.
>>Minäkään en haluaisi esim. maksaa veroja, mutta laki velvoittaa minut siihen.
Testamentissa on toimeenpanija silloin kun testaattori on niin määrännyt. Kenelläkään ei kuitenkaan ole velvollisuutta ottaa tehtävää vastaan. Tämän olen moneen kertaan täysin selvästi kertonut, mutta silti vielä kyselet, mikä laki velvoittaa ryhtymään tehtävään. Lue nyt näitä minun vastauksiani... Välillä tuntuu, että kirjoitan ihan turhaan kun tivaat samaa asiaa uudelleen ja uudelleen.
Toimeenpanijaksi ei siis kenenkään ole pakko ryhtyä ja sama on sanottu oikeuskirjallisuudessakin. Menettelytapa tehtävästä luovuttaessa vain vaihtelee sen mukaan, onko testamentti lainvoimainen vai ei, koska toimivalta alkaa testamentin tultua lainvoimaiseksi.
Tästä on turha enää enempää väitellä. Jolleivät laki ja Aarnio&Kangas riitä, niin sitten en vain saa sinua millään ymmärtämään tätä. Senkin olen kertonut, että jouduin itse muuttamaan mieltäni, kun kuulin itse asiassa useammankin juristin perustelut, miksi vapauttamiskuvio menee näin. Vaikka oletkin intohimoinen perintöoikeuden harrastaja, uskon mieluummin näitä mainitsemiani tahoja kuin sinua.
Joka tapauksessa käytännön toimintatapa on se, että testamentin toimeenpanijalta pyydetään luopumisilmoitus ennen kuin testamentti annetaan tiedoksi. Näin toimiminen on järkevää ja säästää osakkaat turhilta koukeroilta. Voihan olla, että joissain instansseissa hyväksytäänkin vapaamuotoinen luopuminen, vaikka testamentti olisi lainvoimainen, mutta ei pidä yllättyä, jos oikeuden päätöstä vaaditaan.
Ylipäätään testamentin toimeenpanijamääräyksen ottamista testamenttiin pitäisi harkita tarkasti. Lapset eivät välttämättä ilahdu, jos heidät on syrjäytetty pesän hallinnosta jollei siihen ole mitään syytä. Monet testamentteja laativat henkilöt vain ottavat toimeenpanijamääräyksen testamentteihin ikään kuin vakioehtona, tarkoituksenaan varmistaa itselleen jatkotoimeksianto sitten kun testamentintekijä on kuollut. Usein on myös saman testamentin ja toimeenpanijamääräyksen allekirjoittanut leskikin ihmettelemässä, miksi toimeenpanija on määrätty, kun eivät he sellaista halunneet, eikä testamentin laatija kertonut mitä se tarkoittaa. Tämä on itse asiassa paljon suurempi ongelma kuin se, millä menettelyllä toimeenpanija voidaan saada vapautettua.
>>Menettelytapa tehtävästä luovuttaessa vain vaihtelee sen mukaan, onko testamentti lainvoimainen vai ei, koska toimivalta alkaa testamentin tultua lainvoimaiseksi.>Testamentissa on toimeenpanija silloin kun testaattori on niin määrännyt.
Riippuu myös keitä perijät ovat vai onko niin,että joku aikamiespoika testamenttasi vain yhdelle sisarelle kaikki niin silloin ei tuon sisaren tarvitse mitään muille ilmoitella mistään.Vain rinnakkaisperijät on siihen oikeutettuja eli vaimo,avopuoliso,lapset ja lapsen lapset ei muut.
Hups, nyt kannattaisi kerrata mitä perimysjärjestyksestä sanotaan perintökaaressa. Vaimo ja avopuoliso eivät todellakaan ole sijaisperillisiä, eivätkä välttämättä lapsetkaan, jos testamentista muuta johtuu.
Ja jos testamentti tehdään yhden sisaren hyväksi ja muitakin on, niin tottakai se edellyttää sisarelta toimenpiteitä.
>>Olen 15.10.2012 kirjoittamassani kommentissa viitannut Martti Rautialan teokseen Perintö ja testamentti uuden perintökaaren mukaan vuodelta 1967...>Jos testamentinsaajalle on testamentilla määrätty esim. 1/2 omaisuudesta ja lakimääräisille perillisille 1/2, ovat lakimääräiset perilliset tietysti myös testamentinsaajia.
No mutta nyt kyllä sinä lähdet kikkailemaan. Haloo, eihän testamentteja tuolla tavalla laadita!! Kyllä hyvä testamentti laaditaan niin, että murto-osien loppusumma on 1.
Et ilmeisesti itse keksinyt mitään ratkaisua tähän?
Mutta okei, let's play the game:
Jos testamentissa määrätään, että puolet menee X:lle ja muuta ei mainita, on kuolinpesässä on testamentinsaajan lisäksi muitakin osakkaita eli lakimääräiset perilliset - jollei muita niin valtio. He hakevat pesänjakajamääräyksen. Pesänjakaja jakaa pesän ja X:n osuus talletetaan viranomaissäilytykseen siksi aikaa kunnes X hoitaa tiedoksiannon ja on oikeutettu saamaan omaisuuden haltuunsa.
Kiitoksia vastauksesta! Siis tiedoksianto hyödyttää vain testamentin saajaa edellyttäen että testamentti on pätevä ("X:n osuus talletetaan viranomaissäilytykseen").
Päättelen tuosta edelleen, että perintö voidaan jakaa syyllistymättä rikokseen vaikkei testamenttia ole annettu tiedoksi. Testamentin saaja ei pääse nauttimaan testamentilla peritystä omaisuudesta ennen kuin antaa testamentin tiedoksi. Mikäli käyttää omaisuutta hän on tästä vastuullinen. Ongelmaksi näyttää muodostuneen, ettei missään kohden suoraan sanota, että tiedoksiannon jättäminen ei ole este perinnön jaolle - tuollaista kohtaa te etsitte. Mutta ratkaiseisin maallikkona asian siten, että testamentin saaja ei voi kiusata laillisia perijöitä viivyttämällä tiedoksiantoa, hän kiusaa korkeintaan itseään.
Se, mitä aiemmin mainitsit siitä, että moiteaika alkaa kuitenkin vasta siitä, kun testamentti annetaan tiedoksi oli hyvä pointti. En tiedä, voisiko perillinen moittia testamenttia jo ennen moiteajan alkamista - ainakaan sitä ei taideta suoraan sanoa missään. Oleellisempaa käytännön elämässä onkin toki se, mlloin perillisen on VIIMEISTÄÄN nostettava moitekanne.
Perinnönjako voitaneen siis toimittaa ongelmallisesta testamentinsaajasta huolimatta, kunhan hänen osuutensa talletetaan siksi kunnes selviää, kuka siihen on oikeutettu.
Jos siis testamentinsaajan perintöosuus on viranomaissäilössä ja hän haluaa sen sieltä ulos, on hänen annettava testamentti tiedoksi. Siitä alkaa moiteaika ja jos alkuperäinen lakimääräinen perillinen on tuolloin jo kuollut, siirtyy moiteoikeus hänen kuolinpesälleen. Tuolloin sovelletaan perintökaaren yhteishallintosäännöksiä, mistä tietysti voi aiheutua omat ongelmansa (jos osakkaat ovat erimielisiä).
>>Pesänjakaja jakaa pesän ja X:n osuus talletetaan viranomaissäilytykseen
Kukaan testamentinsaaja ei liene vielä lähtenyt hakemaan oikeuksiaan oikeuden kautta. En tiedä, millä pykälällä oikeus voisi kyseenalaistaa tai jopa tuomita perinnönjakajan. Oikeus varmaankin olisi kiinnostunut tietämään, millä perusteella tiedoksiantoa on viitytelty, mutta oikeutta kylläkin perätään. Voi olla päteväkin syy. Mutta näkisin, että lain tarkoitus ei ole ollakaan tiukka kun tietää millaisia tarinoita arkinen elämä pitää sisällään. Lain kirjain jo näikin tiukilla sanamuodoillaan kohtelee monesti ihmisiä epäoikeudenmukaisesti. Järjekäytöllekin halutaan antaa sijaa. Niinpä kenenkään etu ei ole pitää pesää jakamatta kymmentä vuotta vain sen takia, että testamentin saaja ei muista antaa testamenttiaan tiedoksi. Näin sanoo järki, laki ei välttämättä.
Sarjassa tyhmiä kysymyksiä kysyn: kuka muu kuin testamentin saaja tietää testamentin sisällön siihen asti kunnes se annetaan tiedoksi?
Koko tämä juttu on nyt jo niin spekulatiivista, että en todellakaan usko, että tällaista on tässä maassa nähty. Mutta ehdottamani ratkaisu voisi hyvinkin toimia ja tarjota ulospääsytien pattitilanteesta.
X:n osuus voi hyvinkin olla 0.Sehän oli se pointti. Tämähän on vähän vastaava tilanne kuin jos joku perillisistä on kadoksissa, eikä tiedetä, tuleeko hän vastaanottamaan perinnön. Samalla tavalla poissaolevan osuus voidaan tallettaa, ja aikanaan sitten selviää, saako hän sen vai jakavatko muut tuonkin osan.
Pesänjakajanhan tulee ensin yrittää saada osapuolet sopimaan, mutta jos sovintoa ei tule, hän tekee jaon niin, että jokaiselle osakkaalle tulee yhtä suuri osa kaikenlaisesta omaisuudesta (tai perintöosuutta vastaava, nehän voivat toki olla eri suuruiset).
Ai niin, jos jotakuta kiinnostaa, mihin viranomaiseen nämä epävarman saajan varat voi tallettaa, niin se on AVI eli aluehallintovirasto (ennen lääninhallitus). Valtionhallinnossa vain eletään niin vilkasta muutosten aikaa, etten aluksi ajatellut mainita tuota ollenkaan, kun viiden vuoden päästä voi taas olla uusi virasto. No, ehkä jollekulle on hyötyä tästäkin tiedosta.
Ei ollenkaan tyhmä kysymys.
Tämä riippuu siitä, missä testamentti on ja kenelle testaattori on siitä kertonut. Monesti esim. vanhemmat kertovat asioista hyvin avoimestikin lapsilleen, mutta joskus testamentti tulee lakimääräisille perillisille täytenä yllätyksenä.
Testamenttihan saattaa olla tekijän tallelokerossa tai piironginlaatikossa taikka testamentinsaajalla.
Jos testamentti on tallelokerossa, ei siitä saa tietoa kukaan muu kuin se, jolla on oikeus saada tietoja vainajan pankkiasioista kuoleman jälkeiseltä ajalta. Näitä ovat leski, jos hän on pesän osakas, lakimääräiset perilliset ja testamentinsaajat.
Joskushan testamentti voi ilmaantua vasta vähän alle 10 vuoden kuluttua perittävän kuolemasta. Kuolinpesähän saattaa tuolloin olla jo jaettu ja varatkin tuhlattu. Välttämättä kukaan ei edes ole pitkittänyt testamentin esiin tuomista, vaan sen katoamiseen saattaa olla joku ihan muu selitys. Siinä sitten onkin setvimistä, mitä tehdään. Ja heitetään vielä lisää vettä myllyyn: perintöä saaneethan ovat voineet jo kuollakin. Tuolloin voi testamentinsaaja miettiä, lähteekö peräämään oikeuksiaan. Testamenttiinhan ei ole pakko vedota, mikä lienee jo tullut selväksi.
NIin, kysymys liittyy siihen onko olemassa edellytyksiä pesänjakoon jos testamentin olemassaolo on yleisesti tiedossa mutta mahdollisesti ei sen sisältö kaikille perillisille. Moitteen mahdollisuus tuli vasta tiedoksiantamisen jälkeen. On siinä solmua kerrakseen!
Moittimisella ei ole sinänsä mitään tekemistä sisällön kanssa. Testamenttiahan voi moittia vain muotovirheen perusteella (esim. vain yksi todistaja tai todistajat eivät olleet yhtäaikaa paikalla) tai sillä perusteella, että testamentin tekijä oli esim. alaikäinen tai pakotettu testamentin tekoon.
Ylempänä ehdottamani pesänjakajan toimittama osittainen jako voi olla mahdollinen vain siinä tilanteessa, että on selvää, että muutkin tulevat saamaan jotain. Jos vain tiedetään, että on testamentti, mutta sen sisällöstä ei ole tietoa, ei jakoa tietenkään voida tehdä.
Oikeudelle tuskin riittä se, että joku on suullisesti tai muuten kautta rantain selvittänyt perijälle testamentin sisällön. Tiedoksiannosta sanotaan, että se on tehtävä todistettavasti. Jos testamentin tekijä veisi asian oikeuteen esimerkiksi sillä perusteella, että suoritettu perinnönjako ei mene yhteen testamentin hengen kanssa, oikeudessa mitä ilmeisimmin tarkistetaan ensimmäiseksi, onko testamentti annettu tiedoksi lain vaatimalla tavalla, ennen kuin lähtee asiaa eteenpäin puimaan? Mitä luulette?
Ei tyhmä, mutta asiantuntematon kysymys.
Testamentinsaaja on voinut antaa testamentin kopion pesänhoitajalle tai perunkirjoituksen toimittajalle perukirjaan liitettäväksi. Kyllä sen sisältö tällä tavoin on tullut tunnetuksi. Tuollainen menettely ei kuitenkaan ole perintökaaressa tarkoitettua testamentin tiedoksiantoa, joten tiedoksianto on toimitettava erikseen (antamalla kullekin perilliselle testamentista oikeaksi todistettu jäljennös).
>>Tämähän on vähän vastaava tilanne kuin jos joku perillisistä on kadoksissa, eikä tiedetä, tuleeko hän vastaanottamaan perinnön. Samalla tavalla poissaolevan osuus voidaan tallettaa, ja aikanaan sitten selviää, saako hän sen vai jakavatko muut tuonkin osan.
Kyllä se AVI on ihan oikea osoite perintöosuuden tai vaikkapa henkivakuutuskorvauksen tallettamiseen jos oikeasta saajasta on riitaa, perillinen kieltäytyy suoritusta vastaanottamasta tai häntä ei tavoiteta.
Kadoksissa olevalle on toki syytä hakea edunvalvoja, jotta kuolinpesän asiat saadaan hoidettua. En ymmärrä mitä tarkoitat sillä, ettei testamentinsaajalle voida määrätä edunvalvojaa toimittamaan testamentin tiedoksiantoa tai edustamaan häntä perinnönjaossa. Edunvalvojaahan tarvitaan nimenomaan edustamaan poissaolevaa perinnönjaossa ja mahdollisesti myös testamentin tiedoksiannossa ja moitteessa.
Tuossa sinun hoitamassasi jaossa oli siis päässyt unohtumaan tällä palstallakin viime päivinä paljon puhuttu 10 vuoden määräaika perinnön vastaanottamiseen. Tuon Neuvostoliittoon kadonneen henkilön osuus olisi pitänyt 10 vuoden kuluttua jakaa niille, joilla siihen oli oikeus, eikä enää pitää edunvalvojan hallussa.
Jos nämä asiat olivat outoja, niin AVI:n sivuilta sekä holhoustoimilaista löytyy tietoa.
No enpä todellakaan, olen kaikkea muuta kuin asiantuntija. Edellä käyty kiivas keskustelu vaan antaa asiantuntemattomalle sellaisen kuvan, että testamentti on jo lähtökohtaisesti kaikille laillisille perillisille tuttu ja että se riittää perinnönjaon aloittamiseen.
Nyt jonkin verran asiassa valistuneenpana katson kuitenkin, että ainakin hyvää käytäntöä olisi se, että perinnönjako aloitettaisiin vasta kun testamentti on tiedoksiannettu. Ap:n kymmentä vuotta ei tarvitse sietää jos vain joku perijöistä ymmärtää lähteä vaatimaan oikeusteitse tiedoksiannon kiirehtimistä. Tämä kuitenkin vaatii aktiivisuutta muilta laillisilta perijöiltä.
Sitä tiedoksiantoa ei siis voi kiirehtiä (jos on vain yksi testamentinsaaja), mutta oikeus voi määrätä testamentinsaajan tai perillisen ilmoittamaan, ottaako perinnön vastaan.
Jos on useampia testamentinsaajia, niin jako voidaan tehdä kenkkuilijasta huolimatta, kunhan hänen osuutensa laitetaan sivuun. Tällöin muut hoitavat tiedoksiannon, jolloin testamentti tulee lainvoimaiseksi. Esim. varoja ei saada pankista ulos, asuntoa tai kiinteistöä myytyä tai kirjattua saajan nimiin, jos testamentti ei ole lainvoimainen.
Ymmärrän hyvin, että nämä asiat tuntuvat monimutkaisilta. Ei perintöoikeutta turhaan sanota vaikeimmaksi oikeudenalaksi! :-)
>>Tuossa sinun hoitamassasi jaossa oli siis päässyt unohtumaan tällä palstallakin viime päivinä paljon puhuttu 10 vuoden määräaika perinnön vastaanottamiseen.
Tarkennan, että luonnehdin kysymystäsi asiantuntemattomaksi vain vastapainoksi LW:n määritteelle "ei ollenkaan tyhmä". Jos kysymys nimittäin liittyi edellä käsiteltyyn tapaukseen - kuten oletan -, LW:nkin olisi tullut vastatessaan kertoa, että testamentti kyllä oli voinut kertomillani tavoin tulla perillisten tiedoon. Jos kysymys taas koski yleisemmin sitä, keillä testamentista voi olla tieto ennen perintökaaren mukaista tiedoksiantoa, kysymys oli hyvä - ja LW:n vastaus siihen hyvä.
>> En ymmärrä mitä tarkoitat sillä, ettei testamentinsaajalle voida määrätä edunvalvojaa toimittamaan testamentin tiedoksiantoa tai edustamaan häntä perinnönjaossa.>Tuon Neuvostoliittoon kadonneen henkilön osuus olisi pitänyt 10 vuoden kuluttua jakaa niille, joilla siihen oli oikeus
En vieläkään ymmärrä mitä tarkoitat sillä, ettei testamentinsaajalle voitaisi määrätä edunvalvojaa. Tottakai edunvalvoja voidaan määrätä, mutta vain siinä tapauksessa, että määräämisen edellytykset ovat olemassa. Jos henkilö on edunvalvonnan tarpeessa, eikä testamentin tiedoksiantoa ole hoidettu ja/tai perinnönjako on tekemättä, niin silloin hänelle on suorastaan välttämätöntä määrätä edunvalvoja. Millä muulla tavalla asiat saataisiin hoidettua?
Jos taas edunvalvojan määräämisen edellytyksiä ei ole olemassa, ei edunvalvojaa tietenkään voida määrätä kenellekään, mutta senhän nyt luulisi olevan selvä asia. Laissahan nuo edunvalvojan määräämisen edellytykset on aivan selvästi sanottu. Vai tarkoititko, että olit miettinyt sitä, että jos tällaiselle ”kenkkuilevalle” testamentinsaajalle määrättäisiinkin edunvalvoja? Siihen ei laki tosiaan anna mahdollisuutta.
Mielenkiintoista, että siirrät vastuun tuon 10 vuoden vanhentumisajan huomioon ottamisesta maistraatin tilintarkastajalle ja virkaholhoojalle (edunvalvojalle).
Jos kerran sinä teit jaon, eikö olisi ollut nimenomaan sinun tehtäväsi kertoa osakkaille, että heillä on oikeus saada tuo osuus, jollei kadonnut ilmaannu määräajan puitteissa. Sinun neuvominasi he olisivat varmaan osanneet asian hoitaa ja vaatia 10 vuoden kuluttua omaisuuden itselleen.
Et voi siirtää vastuuta maistraatin tilintarkastajalle, joka ei välttämättä edes ole juristi. Maistraatin tehtävänä on valvoa, että edunvalvojat toimivat päämiestensä edun mukaisesti. Maistraatti ei ole mikään yleinen lainvalvoja, jonka tehtävänä olisi huolehtia mm. kaikissa kuolinpesäasioissa kaikkien osapuolten etujen toteutumisesta.
Toivottavasti perilliset ovat tosiaan lopulta saaneet omaisuuden, johon he ovat oikeutettuja. Tietoa tästä oikeudesta heillä ei ilmeisesti ainakaan alun alkaen ollut.
No, erehtyminen on inhimillistä ja perintöoikeus on yllättävän vaikea oikeudenala.
>>En vieläkään ymmärrä mitä tarkoitat sillä, ettei testamentinsaajalle voitaisi määrätä edunvalvojaa. Tottakai edunvalvoja voidaan määrätä, mutta vain siinä tapauksessa, että määräämisen edellytykset ovat olemassa. Jos henkilö on edunvalvonnan tarpeessa, eikä testamentin tiedoksiantoa ole hoidettu ja/tai perinnönjako on tekemättä, niin silloin hänelle on suorastaan välttämätöntä määrätä edunvalvoja. Millä muulla tavalla asiat saataisiin hoidettua?>Mielenkiintoista, että siirrät vastuun tuon 10 vuoden vanhentumisajan huomioon ottamisesta maistraatin tilintarkastajalle ja virkaholhoojalle (edunvalvojalle).>Tuossa sinun hoitamassasi jaossa oli siis päässyt unohtumaan tällä palstallakin viime päivinä paljon puhuttu 10 vuoden määräaika perinnön vastaanottamiseen.
Voisitko nix_nax säilyttää asialinjan ja lopettaa tuollaiset kommentit kuten "Onko ymmärryskyvyssäsi vikaa?" Tuo on erittäin epäasiallista käytöstä, etkä varmasti sanoisi minulle noin, jos tapaisimme kasvotusten. Keskustelupalstoillakin pitäisi pystyä käyttäytymään sivistyneesti.
Asiatonta on myös se, että letkauttelet muille, että heidän kysymyksensä ovat asiantuntemattomia. Ei tällä palstalla tarvitse kenenkään olla asiantuntija vaan kuka tahansa saa kysyä ihan mitä vaan. Tyhmiä kysymyksiä ei sitä paitsi ole, vaan on hyvä asia, että ihmiset selvittelevät ja yrittävät ymmärtää näitä asioita. Ei kukaan ole kaikkien alojen asiantuntija - eikä tarvitsekaan.
Luitko edes mitä kirjoitin ennen tuota yllä olevaa kommenttiasi? Selvitin siellä jo kertaalleen tuon edunvalvoja-asian. Miksi halusit vielä toistaa sen? Edunvalvojasta ei todella ole apua tämän keskustelun aiheena olevassa ongelmassa. Jos olisi, olisin kertonut sen jo silloin kun ensimmäisen kerran tähän keskusteluun vastasin.
Koko edunvalvojan otit sitä paitsi puheeksi sinä itse, kun et tiennyt mahdollisuudesta tallettaa varat AVI:in. Annoit vieläpä väärää tietoa siitä, todetessasi, että "Ei kadoksissa olevan perintöosuutta myöskään AVI:hin talleteta".
Tuosta kadonneen henkilön omaisuuden hoidosta todettakoon, että aivan sama, oliko omaisuutta hoitamassa yksityinen uskottu mies vai virkaholhooja. Oleellista on se, kerroitko sinä osakkaille vanhentumisajasta ja ohjeistitko heitä toimimaan niin, että he saavat lopulta omaisuuden, johon ovat oikeutettuja. Jos ottaa perinnönjaon hoitaakseen, pitää tehdä työ kunnolla, ja tämä oli tuossa tapauksessa erittäin oleellinen asia.
Olin aikeissa huomauttaa sinulle epäasiallisesta tyylistäsi jo aikaisemmin, mutta luulin, ettei se ole tarpeen, Toivottavasti otat tästä opiksesi, etkä enää pahoita muiden keskustelijoiden mieliä.
Niksnaksun käyttäytymisestä on huomautettu lukemattomia kertoja näiden vuosien aikana, jotka hän on täällä mellastanut itseasettamanaan "hintansa väärttinä asiantuntijana". Luonnevikainen narsisti; ei suvaitse mielipiteitään arvosteltavan vaan pitää itseään jumalana, joka ei erehdy. Pilkkaa kaikkia. On ilkeä. On ehkä ollut jsokus jossain lakitoimistossa töissä ja on saanut potkut epäsosiaalisuutensa takia. Täällä voi kuvitella olevansa joku "lakimies", nimettömänä, herjata kanssakeskustelijoita vapaasti. Hänen asiattomat kommenttinsa voi pyytää poistamaan, kuten usein on tehtykin.
>>Voisitko nix_nax säilyttää asialinjan ja lopettaa tuollaiset kommentit kuten "Onko ymmärryskyvyssäsi vikaa?" Tuo on erittäin epäasiallista käytöstä, etkä varmasti sanoisi minulle noin, jos tapaisimme kasvotusten. Keskustelupalstoillakin pitäisi pystyä käyttäytymään sivistyneesti.
Onpa koomista keskustelua. Ja vielä lopuksi koomikot ryhtyvät haukkumaan toisiaan.
Edellä on väitetty, että testamentinsaaja voisi ottaa testamentin vastaa ilman, että hän antaa testamentin lakimääräisille perillisille tiedoksi. Näin asia periaatteessa onkin.
Käytännössä tällä ei kuitenkaan olisi merkitystä kuin testamentisaajan asemaan ja vahingoksi.
Lakimääräiset perilliset voivat ryhtyä perinnönjakoon ilman testamentin saamista tiedokseen. Joko he jakavat perinnön sivuuttaen koko testamentin (tosin tämä ei hyvä vaihtoehto, koska testamentinsaaja voi ilmaantua myöhemmin ja jako menee uusiksi) tai hyväksyvät testamentin ja jakavat perinnön siten kuin laki ja testamentti määräävät (edellyttää tietenkin tietoa testamentin sisällöstä).
Tässä viimeksi mainitussa vaihtoehdossa auttaa sitten juuri keskustelussa mainittu PK 16:1,2 määräika, jota perilliset voivat hakea tuomioistuimesta. Testamentinsaajan on saattaessaan voimaan oikeuttaan, ilmoitettava tuomioistuimelle testamentin sisältö, mistä perillisetkin sen saavat halutessaan ja he voiva ryhtyä jakoon. (Testamentisaajan lienee mahdollista saattaa testamenttioikeutensa voimaan myös olemalla yhteydessä lakimääräisiin perillisiin, mutta silloin hänen täytyy antaa testamentin sisältö heidän tietoonsa, ja jälleen perilliset voivat ryhtyä jakoon.)
Niinpä testamentin tiedoksiannolla ei ole merkitystä kuin testamentinsaajalle. Jollei hän anna sitä tiedoksi lakimääräisille perillisille, testamentti voidaan saattaa voimaan hyväksymällä testamentti perillisten toimesta ja jakamalla perintö. Jos lakimääräisen perillisen mielestä testamentissa on virhe, joka olisi moiteperuste, mikään ei estä moittimasta testamenttia tuomioistuimessa, vaikka sitä ei olekaan annettu tiedoksi perillisille, kunhan moittija on saanut testamentin virheestä tiedon muulla tavalla.
Heh, koomiseksihan tuo keskustelu välillä meni, mutta ratkaisu ongelmaan on kuitenkin tuolla jossakin - vaikka se ehkä saattoi jäädä erilaisten letkautusten ja vänkäysten varjoon.
Tiivistät tässä juuri sen, mikä oli minunkin ajatukseni ja jonka yritin tuoda keskustelussa esille.
Toteat, että "mikään ei estä moittimasta testamenttia tuomioistuimessa, vaikka sitä ei olekaan annettu tiedoksi perillisille". Tästä en ollut itse varma, sillä en löytänyt asiasta mistään suoraa mainintaa, ainoastaan sen, että moiteaika ALKAA siitä kun testamentti on annettu tiedoksi. Mutta hyvä siis jos näin on, eli asiaan voidaan saada ratkaisu testamentinsaajasta riippumatta - jos nyt tällainen tilanne jollekulle elävässä elämässä eteen tulisi.
>>"mikään ei estä moittimasta testamenttia tuomioistuimessa, vaikka sitä ei olekaan annettu tiedoksi perillisille". Tästä en ollut itse varma, sillä en löytänyt asiasta mistään suoraa mainintaa, ainoastaan sen, että moiteaika ALKAA siitä kun testamentti on annettu tiedoksi.>>
Testamentin moittimista ei käsittääkseni mikään logiikka voi estää ennen kuin se olisi tiedoksiannettu perillisille. Tämän voi perustella siten, että tiedoksianto tapahtuu lakimääräisten perillisten suojaksi eikä henkilön suojaksi säädettyä menettelyä tietenkään voida tulkita hänen vahingokseen. Tämä periaate lienee kaikkien helppo hyväksyä.
Kysymys oli alun pitäen siitä, voidaanko kenkkuileva testamentinsaaja pakottaa antamaan testamentti tiedoksi perillisille. Siitä eli PK 16:1.2:n soveltumisesta tähän tarkoitukseen minä ja LW olimme aluksi eri mieltä ja lopuksi käsittääkseni samaa mieltä.
nix_nax 18.10.
"Aioin aiemmin vastata ja vedota samaan säännökseen, mutta sitten huomasin, että eihän siinäkään velvoiteta antamaan testamenttia tiedoksi, vaan ainoastaan saattamaan testamenttiin perustuva oikeus voimaan. Voimaan saattaminen taas määritellään PK 16:2:ssa.
>>Testamentin moittimista ei käsittääkseni mikään logiikka voi estää ennen kuin se olisi tiedoksiannettu perillisille.
En ole jaksanut kaikkea tuota keskustelua lukea, mitä on käyty aiheesta.
>>Muussa tapauksessa, perillisten hyväksyessä, jako voitaisiin toteuttaa LW:n esittämällä tavalla eli jakaa se osuus, mikä testamentin mukaan ei tulisi testamentinsaajalle, ja tallettaa jakamaton osa AVI:hin, kunnes testamentti on lainvoimainen.>>
Tämä kohta kirjoituksestasi jäi oudoksuttamaan. Siis ei kai sentään lainvoimaa vailla olevan testamentin nojalla voida tehdä mitään jakoa?
Ainoat vaihtoehdot ovat (kuten edellä on jo tullut esitettyä):
A. Läkimääräiset perilliset hyväksyvät testamantin, vaikka sitä ei olekaan tiedoksiannettu (jakoa varten sen sisältö on kuitenkin tunnettava), jolloin tetstamentti tulee lainvoimaiseksi.
B. Lakimääräiset perilliset (tai osa heistä) moittivat testamenttia ja tuomioistuinprosessin jälkeen se tulee lainvoimaiseksi heidän osaltaan (ja ne perilliset hyväksyvät testamentin, jotka eivät sitä moittineet.)
C. Lakimääräiset perilliset jakavat jäämistön sivuuttaen tiedoksiantamattoman testamentin.
A ja B tapauksissa jako saadaan aikaiseksi pesänjakajan toimittamalla perinnönjaolla. Pesänjaka jakaa jäämistön, kun testamentti on lainvoimainen. Testamentinsaajan / -jien osuus voidaan tallettaa säilöön tarvittaessa.
C-tapauksessa perilliset voivat jakaa pesän myös sopimusjakona keskenään. Tässä vaihtoehdossa on kuitenkin monia ongelmia. En puutu niihin nyt tässä.
Sellainen vaihtoehto ei nähdäkseni ole mahdollinen, että lakimääräiset perilliset tekevät osittaisen jaon lainvoimaa vailla olevan testamentin ollessa heidän tiedossaan ja vieläpä laittaisivat tämän testamentisaajan / -jien osuuden jonnekin säilöön. Sellaista sopimusjakoa ei ilman testamentinsaajan myötävaikutusta voi tehdä, koska perinnönjaon voi tehdä ainoastaan kaikki perillisasemassa olevat yhdessä. Myöskään pesänjakaja ei voi jakaa perintöä, jollei testamentti ole saanut lainvoimaa.
Testamentin tulo lainvoimaiseksi edellyttää PK 14:4:n mukaista menettelyä eli
”testamentin tekijän kuoltua on testamentin saajan annettava testamentti tiedoksi perillisille haastemiehen välityksellä tai muutoin todistettavasti ja heille on annettava samalla oikeaksi todistettu jäljennös testamentista.”
Jos perilliset vain itse hyväksyvät testamentin, menettely ei vastaa tuota lain säännöstä. Laillinen tiedoksianto voi tapahtua vain testamentin saajan aktiivisin toimenpitein.
Tuo minun ehdottamani tapa koski nix_naxin kehittelemää tilannetta, jossa testamentintekijä olisi määrännyt puolet omaisuudesta testamentinsaajalle, eikä maininnut toisesta puolikkaasta mitään, mutta testamentin sisältö olisi kuitenkin jostakin syystä lakimääräisten perillisten tiedossa.
Tällainen tilanne oli mielestäni aivan absurdi, koska testamentit tehdään käytännössä niin, että määrätään koko omaisuudesta, ei vain yhdestä murto-osasta. Jos testamentti olisi tehty normaalitavalla, ei nix_naxin kehittelemää ongelmaa tietenkään olisi. Tällöin testamentti olisi tehty siis niin, että puolet määrätään testamentinsaaja T:lle ja puolet lakimääräisille perillisille A:lle ja B:lle. Näin myös A ja B ovat testamentinsaajia ja voivat hoitaa testamentin tiedoksiannon. Tämän jälkeen he voivat hakea pesänjakajan ja T:n osuus voidaan tarvittaessa tallettaa AVI:in.
Osittainen perinnönjako voidaan siis nähdäkseni tehdä, vaikka testamentti ei olisi lainvoimainen, mutta se voi koskea vain sitä omaisuutta, josta ei ole testamentilla määrätty. Ja jos omaisuutta on muuten mahdotonta jakaa, voidaan hakea pesänselvittäjä, joka myy omaisuuden, minkä jälkeen jaon kohteena on vain tietty summa rahaa.
Lawandorderin ehdotuksista toteaisin muutaman pointin:
A-kohta on siis siltä osin väärä, että testamentti ei tule tuolla menettelyllä lainvoimaiseksi.
B-kohta voi toimia, JOS moitekanne tosiaan voidaan nostaa ennen testamentin tiedoksiantoa.
C-kohtaa ei varmaan kukaan meistä suosittele.
Tämä koko keskustelu pitkittyi siis siksi, että nix_nax halusi keskustella nimenomaan siitä, voidaanko testamentinsaaja pakottaa antamaan testamentti tiedoksi, vaikka alkuperäinen kysyjä ymmärtääkseni haki vain ratkaisua siihen, miten päästään pattitilanteesta, jossa testamentinsaaja ei tee mitään. Kun totesin (jo hyvin varhaisessa vaiheessa keskustelua), että tiedoksiannolla ei sinänsä ole merkitystä ja siitä on haittaa vain testamentinsaajalle itselleen alkoi nix_nax kehitellä näitä erilaisia tilanteita ja testamenttikummajaisia, jonka jälkeen keskustelussa kärryillä pysyminen on ymmärrettävästi alkanut olla lähes mahdotonta - jos nyt kukaan enää on koko keskustelua jaksanut lukea.
>>Tämä koko keskustelu pitkittyi siis siksi, että nix_nax halusi keskustella nimenomaan siitä, voidaanko testamentinsaaja pakottaa antamaan testamentti tiedoksi
Meni edellä kappaleiden järjestys vähän sekaisin. Tässä korjattuna:
>>Tämä koko keskustelu pitkittyi siis siksi, että nix_nax halusi keskustella nimenomaan siitä, voidaanko testamentinsaaja pakottaa antamaan testamentti tiedoksi>Jos perilliset vain itse hyväksyvät testamentin, menettely ei vastaa tuota lain säännöstä. Laillinen tiedoksianto voi tapahtua vain testamentin saajan aktiivisin toimenpitein.
Jos testamentti saa lainvoimaisuuden sitä kautta että lailliset perilliset hyväksyvät testamentin ilman että sitä olisi annettu tiedoksi PK 14:4:n mukaan, onko testamentti silloin lainvoimainen myös itse testamentin saajalle? Luulisi, että laki on sama kaikille.
>>onko testamentti silloin lainvoimainen myös itse testamentin saajalle?
Eli vaikka lailliset perilliset ovat hyväksyneet testamentin, eiväkä aio moittia sitä, testamentin saajan on silti tiedoksiannettava testamentti, että pääsisi käsiksi testamentissa määrättyyn perintöön. Kun muut perilliset ovat ilmaisseet hyväksyvänsä testamentin ennen kuin se on muodollisesti heille tiedoksi annettu, tiedoksiannolla on merkitystä enää testamentin saajalle itselleen.
>>Eli vaikka lailliset perilliset ovat hyväksyneet testamentin, eiväkä aio moittia sitä, testamentin saajan on silti tiedoksiannettava testamentti, että pääsisi käsiksi testamentissa määrättyyn perintöön.
"Puolestani pidän tuota selvänä asiana. Jos kaikki perilliset siis nostavat moitekanteen (vaikkei testamenttia ole säädetyin tavoin annettu heille tiedoksi), testamentti saa lainvoiman, kun moitteen johdosta on annettu lainvoimainen päätös.
Saman asian ajaa se, että kaikki perilliset ilmoittavat hyväksyvänsä (tiedoksiantamattoman) testamentin. Tällöin se voidaan ottaa perinnönjaon perusteeksi (kuten olen aiemmin todennut)."
Tuo lainaamasi pitää täysin paikkansa. Mikä siinä siis jäi sinulle epäselväksi?
"Eli" .... Eli mitä?
>>Sellainen vaihtoehto ei nähdäkseni ole mahdollinen, että lakimääräiset perilliset tekevät osittaisen jaon lainvoimaa vailla olevan testamentin ollessa heidän tiedossaan ja vieläpä laittaisivat tämän testamentisaajan / -jien osuuden jonnekin säilöön.>C-tapauksessa perilliset voivat jakaa pesän myös sopimusjakona keskenään. Tässä vaihtoehdossa on kuitenkin monia ongelmia.
Sopimusjako ei olekaan mahdollinen jos testamentti on vailla lainvoimaa, mutta pesänjakaja voi nähdäkseni jaon toimittaa.
Jos taas kyseessä on erityistestamentti, ei koko ongelmaa sitä paitsi edes ole, vaan pesä saadaan aina jaettua sopimusjaolla lakimääräisten perillisten kesken.
Jos muuten kyseessä on rahalegaatti, on perillisten syytä maksaa se testamentinsaajalle joutuisasti, tai tallettaa summa AVI:in, jos halutaan välttyä siltä, että testamentinsaajalle tulee oikeus saada vielä korkoakin tuolle rahalle!
TOIVOTTAVASTI VIIMEINEN TIIVISTELMÄ
En oikein ymmärrä mitä hyötyä on kenellekään siitä, että tämä sama keskustelu käydään uudelleen ja uudelleen, mutta teen nyt vielä kerran yhden tiivistelmän, jos se selventäisi asiaa.
Tässä keskustelussa oli siis kysymys siitä, miten tulisi toimia, jos testamentinsaaja viivyttelee testamentin tiedoksiannossa, eivätkä toissijaiset perinnön saajat tiedä, ottaako testamentinsaaja perinnön vastaan vai tuleeko omaisuus toissijaiselle saajalle.
Kuten jo 18.10.2012 totesin, tämä ongelma ratkaistaan PK 16:1.2:n nojalla eli tuomioistuin voi määrätä testamentinsaajan ilmoittamaan, ottaako hän omaisuuden vastaan.
Jos testamentinsaajia on vain tämä yksi, on aivan hänen oma asiansa, milloin hän tämän jälkeen hoitaa testamentin tiedoksiannon. Jollei hoida elinaikanaan, niin ehkä hänen perillisensä ovat viisaampia, eivätkä viivyttele. Totesin kyllä jossain kohtaa keskustelun alkupäässä, että oikeuden voimaan saattaminen sisältää myös testamentin tiedoksiannon. Testamentinsaajahan ei pysty esimerkiksi hakemaan lainhuutoa kiinteistöön tai saamaan rahoja ulos pankista, jollei testamentti ole lainvoimainen. Tätä ajattelin, kun mietin oikeuden voimaan saattamista eli lähdin siitä, että ilmoitettuaan ottavansa perinnön vastaan testamentinsaajan intressissä on myös siirtää tuo perimänsä omaisuus omiin nimiinsä.
Pitäisi varmaan muistella, mitä alunperin oikein kysyttiin. ”Miten tulisi toimia?” ja ”Voiko testamentin saanut kiusata toisia perijöitä viivyttämällä tiedoksiantoa?”
Se, miten tulisi toimia oli siis tuo kertomani PK 16:1.2:n mukainen menettely ja vastaus tuohon kiusaamisasiaan on että ei voi kiusata, sillä viivyttelystä ei ole kiusaa kuin testamentinsaajalle itselleen.
Tämä oli oleellinen osa keskustelusta ja kysyjä sai vastauksen - jos nyt sattui löytämään sen tämän viestitulvan lomasta.
Tämän jälkeen käsiteltiin myös se, miten toimitaan jos oikutteleva testamentinsaaja saakin vain osan omaisuudesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hän saa joko legaatin (eli tietyn omaisuuden) tai että on muitakin yleistestamentinsaajia.
Näissäkään tilanteissa testamentinsaaja ei pysty kiusaamaan muita, sillä jos hän on legaatinsaaja, legaatti maksetaan pesästä päältäpäin ja pesän osakkaat voivat toimittaa muun omaisuuden osalta sopimusjaon. Jos taas testamentinsaaja on yksi monien joukossa, voivat nämä muut hoitaa testamentin tiedoksiannon ja hakea sen jälkeen pesänjakajan.
Lopuksi vielä mietittiin sitä, mitä menettelyä testamentin tiedoksiannossa noudatetaan ja voiko joku muukin tehdä sen kuin testamentinsaaja itse.
Testamentinsaajalla on aktiivisuusvelvoite. Tämä tarkoittaa sitä, että laillinen tiedoksianto voi tapahtua vain niin, että testamentinsaaja on joko itse aktiivinen tai käyttää valtuutettua tiedoksiannon hoitamisessa. Jos siis perillinen saa muulla tavoin kuin testamentin saajan toimenpitein tiedon testamentista, ei kyse ole PK 14:4:ssä tarkoitetusta tiedoksiannosta. Moiteaikakaan ei ala kulua. Jos alkuperäinen testamentti on testamentinsaajan hallussa, saattaa lain edellyttämän oikeaksi todistetun jäljennöksenkin aikaansaaminen olla mahdotonta.
Yksi keino, jota ei kukaan ole ehdottanut, on se, että perilliset nostavatkin kanteen sen toteamiseksi, että testamenttia ei ole lainkaan tehty. Jos mahdollisen testamentin sisällöstä ei ole tietoa ja henkilö, jonka hallussa asiakirja on, ei suostu sitä esittämään, voi tällainen menettely tuoda tilanteeseen ratkaisun. Tiedoksiantoa ei ehkä tälläkään tavalla saada hoidettua. Jos alkuperäinen testamentti esitetään oikeudessa, voinee siitä toki saada tuon vaadittavan jäljennöksen.
Testamentinsaajan itsensä lisäksi on kuitenkin kaksi tahoa, jotka saattaisivat voida hoitaa testamentin tiedoksiannon. Jos nimittäin testamentissa on määrätty toimeenpanija, kuuluu tiedoksianto hänen tehtäviinsä. Myös pesänselvittäjä voinee hoitaa tiedoksiannon.
Käytännössä kuitenkin testamentin tiedoksiannon hoitaminen on aina vain testamentinsaajan omassa intressissä ja se, kenelle perintö menee voidaan saada selville juuri tuolla PK 16:1.2:lla. Tämä lainkohta oli siis avain koko alkuperäisen kysymyksen ratkaisemiseen.
En puutu enää "tiivistelmääsi", joka kuvaa sinun käsitystäsi siitä, mistä debattia on käyty.
Testamentin lainvoimaistumisen edellytyksestä esitit kuitenkin viimeistä edeltävässä viestissäsi niin omaperäisen mielipiteen, että olisin mieluusti lukenut vastauksesi siitä esittämääni kommenttiin. Toistan ne tässä:
LW:
*Testamentin tulo lainvoimaiseksi edellyttää PK 14:4:n mukaista menettelyä eli
”testamentin tekijän kuoltua on testamentin saajan annettava testamentti tiedoksi perillisille haastemiehen välityksellä tai muutoin todistettavasti ja heille on annettava samalla oikeaksi todistettu jäljennös testamentista.”
Jos perilliset vain itse hyväksyvät testamentin, menettely ei vastaa tuota lain säännöstä. Laillinen tiedoksianto voi tapahtua vain testamentin saajan aktiivisin toimenpitein.*
nix_nax:
*Käsityksesi, että testamentin lainvoimaiseksi tulemisen ehdottomana edellytyksenä olisi sen PK 14:4:n mukaisesti toimitettu tiedoksianto perillisille, mistä seuraisi, ettei mainituin tavoin tiedoksiantamaton testamentti voisi saada lainvoimaa, vaikka perilliset olisivat sen kirjallisesti hyväksyneet, on omituinen. Ko. säännöshän on säädetty perillisten suojaksi, johon nämä harkintansa mukaan voivat olla vetoamatta. Perillisellä ei ole testamentin moiteoikeutta, "jos hän on hyväksynyt testamentin tai muulla todistettavalla tavalla luopunut moiteoikeudestaan" (PK 14:5). Kun perillisellä ei ole moiteoikeutta, testamentti on lainvoimainen.*
Olenkohan ymmärtänyt sinut väärin, vai oletko todella sitä mieltä, että testamentti, johon tehdyin merkinnöin perilliset ovat ilmoittaneet sen hyväksyvänsä (päiväys, allekirjoitus, todistajat) ei ole lainvoimainen, jolleivät perilliset ole saaneet testamentista oikeaksi todistettua jäljennöstä?
PK 14:4 on aika yksiselitteinen. Siinä sanotaan kuka antaa antaa testamentin tiedoksi, kenelle ja miten.
Testamentin lainvoimaisuuden edellytyksenä on nimenomaan testamentinsaajan aktiivisuus. Tätä korostetaan oikeuskirjallisuudessakin. Eikös sinulla ole se Jäämistöoikeus II, lue sieltä lisää.
Lisäksi tiedän tapauksen, jossa tuli ongelmia, kun testamentin tiedoksisaantitodistuksesta puuttui tieto siitä, että perillisille oli annettu testamentista oikeaksi todistettu jäljennös. En muista oliko kyse lainhuudosta vai mistä. Järkevintä siis aina toimia laissa määrätyn menettelytavan mukaisesti.
Joka tapauksessa ongelma on niin hypoteettinen, ettei sitä varmaan kannata tämän enempää vatvoa. Ja testamentinsaajan täytyy kuitenkin hankkia ne tiedoksisaantitodistukset itselleen kun hakee sitä lainhuutoa. Tutkiiko sitten kukaan, millä tavalla ja kenen toimenpitein ne aikanaan ovat syntyneet, on eri asia.
Olisiko tämä aihe nyt jo käsitelty?
Maanmittauslaitos on tätä mieltä:
"Laillisen tiedoksiannon ja moiteajan alkamisen ehdottomana edellytyksenä on, että perilliselle on samalla annettu oikeaksi todistettu jäljennös testamentista. Tämä tulee myös käydä ilmi todistuksesta."
Tässä tulee jälleen konkreettisesti esiin loogisen ajattelukykysi vakava puute. Eikä se korjaannu Jäämistöoikeus I:n tai II:n lukemisella, jos niitäkään ei osata ajatuksella lukea.
Eihän nyt nimittäin ole kysymys siitä, miten testamentin tiedoksianto tulee oikein toimittaa. Jos se on oikein tehty, siitä alkaa 6 kk:n moiteaika. Totta kai moiteajan alkamisen edellytys on oikein toimitettu tiedoksianto - tuohan on itsestäänselvyys, mihin ei Maanmittauslaitoksen mielipiteitä tarvita!
(>>Lisäksi tiedän tapauksen, jossa tuli ongelmia, kun testamentin tiedoksisaantitodistuksesta puuttui tieto siitä, että perillisille oli annettu testamentista oikeaksi todistettu jäljennös.
Olettepa saaneet taas tekstiä aikaan. Hyvä asiahan se on kun keskustellaan.
Kertaan vielä tähän, mitä itse sanoin:
Ainoat vaihtoehdot ovat (kuten edellä on jo tullut esitettyä):
A. Läkimääräiset perilliset hyväksyvät testamantin, vaikka sitä ei olekaan tiedoksiannettu (jakoa varten sen sisältö on kuitenkin tunnettava), jolloin tetstamentti tulee lainvoimaiseksi.
B. Lakimääräiset perilliset (tai osa heistä) moittivat testamenttia ja tuomioistuinprosessin jälkeen se tulee lainvoimaiseksi heidän osaltaan (ja ne perilliset hyväksyvät testamentin, jotka eivät sitä moittineet.)
C. Lakimääräiset perilliset jakavat jäämistön sivuuttaen tiedoksiantamattoman testamentin.
A ja B tapauksissa jako saadaan aikaiseksi pesänjakajan toimittamalla perinnönjaolla. Pesänjaka jakaa jäämistön, kun testamentti on lainvoimainen. Testamentinsaajan / -jien osuus voidaan tallettaa säilöön tarvittaessa.
C-tapauksessa perilliset voivat jakaa pesän myös sopimusjakona keskenään. Tässä vaihtoehdossa on kuitenkin monia ongelmia. En puutu niihin nyt tässä.
Sellainen vaihtoehto ei nähdäkseni ole mahdollinen, että lakimääräiset perilliset tekevät osittaisen jaon lainvoimaa vailla olevan testamentin ollessa heidän tiedossaan ja vieläpä laittaisivat tämän testamentisaajan / -jien osuuden jonnekin säilöön. Sellaista sopimusjakoa ei ilman testamentinsaajan myötävaikutusta voi tehdä, koska perinnönjaon voi tehdä ainoastaan kaikki perillisasemassa olevat yhdessä. Myöskään pesänjakaja ei voi jakaa perintöä, jollei testamentti ole saanut lainvoimaa.
Edellä kommentoitiin C-kohtaa siten, että se ei olisi mahdollinen, jos testamentti on perillisten tiedossa. Näin varmaankin on. Sen vuoksi kirjoitinkin edellä varauman siihen, että tämä vaihtoehto sisältää monia ongelmia, joista yksi on juuri tämä. Oletuksenani kirjoittaessani olikin C-vaihtoehdon totetumiselle, että perilliset eivät olisi riittävästi tietoisia ko. testamentista eikä sen sisällöstä. On luonnollista, että he voivat silloin jaon tehdä keskenään sivuuttaen testamentin. Ei kai mikä tahansa epäily voine johtaa siihen, että riidanalaisuussääntö aiheuttaa perinnönjaon esteen, koska VOI olla olemassa jokin testamentinsaaja, joka estää perinnön jakamisen??
C-kohtakin on siis teoreettisena vaihtoehtona mielekästä ajatella mukaan kuvioon. Se sisältää monia muitakin ongelmia, mutta en lähde niin pitkälle tähän aiheeseen.
A ja B vaihtoehdot ovat totetutettavissa. Testamentin hyväksyminen tekee sen lainvoimaiseksi (PK 14:5). Tiedoksiantoa ei sen jälkeen tarvita. Pesänjakaja suorittaa sen jälkeen jaon, kun kyseessä on yleisjälkisäädös.
Oletin tällöin, että puhumme yleisjälkisäädöksestä. Erityisjälkisäädöksen kohdalla ei puhuta lainkaan perinnön jakamisesta vaan testamentin toimeenpanosta/täytäntöönpanosta. Se tehdään joko pesästä päältäpäin tai joku perillistä toimeenpanee testamentin, jos näin testamentissa on määrätty. Silloin täytäntöönpano on mahdollinen perillisten ollessa yksimielisiä myös ilman testamentin lainvoimaa, tai jos se on perillisen toimeenpantava, se on tämän peillisen asia, odottaako lainvoimaisuutta. Mutta käytännössä jos yksimielisyys on olemassa, testamenttihan on (perillsten hyväksyessä sen) silloin tavallaan "lainvoimainen", vaikka muodollisesti näin ei olisikaan.
Pesänjakajan surittaman jaon edllytyksenä on ehdottomasti yleisjälkisäädöksen lainvoimaisuus.
Tutkailin uudelleen tuota testamentin hyväksymisasiaa ja aivan oikein, testamentti tulee tosiaan lainvoimaiseksi myös ilman tiedoksiantoa niin, että perilliset sen hyväksyvät. Laillinen tiedoksianto kuitenkin edellyttää aina sitä, että perilliselle annetaan oikeaksi todistettu jäljennös testamentista ja tiedoksiannossa testamentinsaajan tulee itse olla aktiivinen. Jos nämä kaksi edellytystä eivät täyty, 6 kk moiteaika ei ala kulua.
Onko tällä sitten merkitystä käsiteltävänä olevan ongelman kannalta? Onko perillisten omatoimisesti hoitama testamentin hyväksyminen ongelman ratkaisun edellytys?
Jos testamentinsaajia on vain yksi ja hän oikuttelee tiedoksiannon kanssa, miksi perilliset hyväksyisivät testamentin? Voihan testamentin moiteperuste tulla heidän tietoonsa vasta myöhemmin, joten miksi he luopuisivat moiteoikeudestaan? Jos taas testamentinsaajia on useita, testamentin tiedoksianto voitaneen toteuttaa PK 14:4:n mukaisella menettelyllä oikuttelemattomien testamentinsaajien toimesta. Tämän jälkeen oikuttelijalle luovutetaan hänelle määrätty legaatti tai se talletetaan AVI:in taikka jos kyse oli yleistestamentista, haetaan pesänjakaja ja tarvittaessa pesänselvittäjä.
Auktoriteettiuskovaisuudesta toteaisin vain sen, että oikeustiede on nimenomaan auktoriteetti- eikä mielipidelaji ja ratkaisut pitää pystyä perustelemaan oikeuslähteillä. Outoa siis, että tällä palstalla edes käytetään tällaista termiä kuin ”auktoriteettiuskovaisuus”. Se kertonee vain siitä, että oikeuslähdeoppi ei ole kommentoijalle tuttu tai että hänen argumentointikyvyssään on puutteita.
Kyselet, onko testamentin lainvoimaisuudella merkitystä ongelman kannalta?
Perimmäinen haitta niskuroivasta testamentisaajasta oli kaiketi se, että muut perilliset eivät pääse oikeuksiinsa eli saa perintövarallisuutta käyttöönsä, jos joku kampittaa prosessin etenemistä perinönjaossa.
Tähän voidaan puuttua hakemalla oikeudesta määräaika, johon mennessä testamentisaajan on saatettava oikeutensa voimaan.
Toinen ongelma jäi silti vielä jäljelle, eli testamentinsaaja voi edelleen jättää tiedoksiantamatta testamentin perillisille. Kun yleisjälkisäädös ei ilman kertomiani vaihtoehtoja A tai B saa lainvoimaa, perilliset eivät pääse perinnönjakoon. (Erityisjälkisäädöksen osalta ongelmaa ei ole, koska se toimeenpannaan muulla tavoin ja ilman lainvoimaakin yksimielisten perillisten toimesta.)
Moiteoikeudesta luopuminen
Lakimääräisten perillisten kannattaa hyväksyä testamentti lainvoimaiseksi, jotta pääsevät perinnönjakoon. Ilman lainvoimaisuutta jako ei yleisjälkisäädöksen kohdalla onnistu mitenkään, jollei myös testamentinsaaja suostu jakoon. Perilisten on siis tehtävä valinta: joko odottavat yhteisymmärrystä kaikkien perillisten ja testamentinsaajien osalta tai hakevat pesänjakajan suorittamaan jaon sen jälkeen, kun ovat toteuttaneet A tai B vaihtohdon mukaiset toimenpiteet.
Odottamiselle voi tietenkin olla sekin syy, että perilliset selvittävät aikansa testamentin moiteperusteita. Kun heille selviää moittiako testamenttia vai ei, heidän tuskin kannattaa enempää odotella jaon aikaansaamista.
Lainvoimaisuus on toki perusedellytyksenä perinnönjaolle ja lainhuutojen saamiselle ym.
Jos kyseessä on yleistestamentti ja tämä niskuroija saa esim. 1/5:n, määrätään testamentissä käytännössä aina kuitenkin myös siitä, kuka saa loput 4/5. Jos loppu menee näille lakimääräisille perillisille, niin hehän ovat myös testamentinsaajia, ja tällöin he voivat (tai vaikka vain yksi heistä voi) hoitaa tiedoksiannon.
Yhden testamentinsaajan toimittamanahan tiedoksianto tulee myös muiden testamentinsaajien hyväksi (kollektiivitiedoksianto) eli jokaisen viiden ei tarvitse erikseen sitä hoitaa. Ja näin testamentista tulee lainvoimainen. Toinen vaihtoehto toki on tuo, että perilliset vain hyväksyvät testamentin.
Keskustelussa tuli esiin jossain puolivälissä se nix_naxin kehittämä skenaario, että testaattori olisi määrännyt vain puolikkaasta omaisuudestaan. Toinen puoli olisi mennyt lain mukaan. Itse ajattelin, että tällaisessa tilanteessa (jos vaikka pesänselvittäjä olisi realisoinut kaiken omaisuuden) ei testamentin lainvoima olisi välttämätön vaan perinnönjako voisi koskea vain sitä omaisuutta (1/2) jota testamentti ei koske. Ehkä myös sopimusjako voisi olla mahdollinen?!
Koko skenaario on sinänsä aivan järjetön, koska testamentteja ei oikeasti tehdä noin, eli tällainen tilanne tuskin tulee koskaan eläväsä elämässä eteen.
>>Auktoriteettiuskovaisuudesta toteaisin vain sen, että oikeustiede on nimenomaan auktoriteetti- eikä mielipidelaji ja ratkaisut pitää pystyä perustelemaan oikeuslähteillä. Outoa siis, että tällä palstalla edes käytetään tällaista termiä kuin ”auktoriteettiuskovaisuus”. Se kertonee vain siitä, että oikeuslähdeoppi ei ole kommentoijalle tuttu tai että hänen argumentointikyvyssään on puutteita.
Ratkaisu tämän keskustelun ongelmaan oli kuitenkin tuo PK 16:1.2 ja testamentin tiedoksianto / hyväksyminen vain menettelytapakysymys. Normaalisti testamentinsaaja tai joku heistä on aktiivinen, eli mennään ihan normimeiningillä. Hyvä kuitenkin, että varsinainen asia sivujuonteineen tuli kaikille osapuolille selväksi.
On hyvä muistaa, että myös joku perillisistä saattaa samalla tavalla pantata ratkaisuaan perinnön vastaanottamisen suhteen ja kiusata muita perilisiä perinnönjakoa viivyttämällä. Selvyys asiaan saadaan silloinkin samalla menettelyllä.
Tällaista keskustelua järjettömyyksiin asti rönsyävine uusine ongelmineen on kuitenkin raskasta lukea jopa keskusteluun osallistuneen, joten koko ketjun hyöty hämärtyy.
Debatti on taitolaji ja siinä lienee itse kunkin syytä hioa taitojaan. Sivistynyt ja asiallinen tyyli olisi kuitenkin toivottavaa, vaikka forum ei tämän ylevämpi olekaan.
>>skenaario, että testaattori olisi määrännyt vain puolikkaasta omaisuudestaan. Toinen puoli olisi mennyt lain mukaan. Itse ajattelin, että tällaisessa tilanteessa (jos vaikka pesänselvittäjä olisi realisoinut kaiken omaisuuden) ei testamentin lainvoima olisi välttämätön vaan perinnönjako voisi koskea vain sitä omaisuutta (1/2) jota testamentti ei koske.>>
Aivan, tästä käytiin debattia. Mielestäni tällainen osittaisjako lakimääräisten perillisten kesken ei ole mitenkään mahdollinen. Yleistestamentin saaja on yksi osakkaista, ja hänen myötävaikutuksensa on välttämätön jaolle. Testamentin saajan on siis oltava mukana sopimusjaossa ja hyväksyttävä osittainen jako lakimääräisten perillisten kesken. (Sinänsä siis mahdollista ilman lainvoimaista testamenttia, jos em. tahot ovat yksimielisiä. Eri asia sitten, että ilman lainvoimaa ei saa esim. lainhuutoa.)
Myöskään pesänjakaja ei voi tehdä (osittaista) jakoa ilman yleisjälkisäädöksen lainvoimaisuutta. Tällä turvataan jako-osakkaiden oikeusturva.
En tiedä, mihin perustat mahdollisuuden tuollaiseen osittaiseen jakoon. Mainittu osittaisjako voisi vaarantaa testamentin saajan / -jien oikeusturvan.
Esimerkiksi tilanne voisi olla sellainen, että perittävä (naimaton ja lapseton) on aikaisemmin tehnyt yleisjälkisäädöksen (T1) koko omaisuudestaan yhden lakimääräisen perillisensä hyväksi (vaikkapa yhdelle veljelleen, jolle tämä myöhempikin testamentti on tehty). Myöhemmin hän muuttaa testamenttiaan (aiemmat määräykset peruuttaen) niin, että määrää vain puolesta omaisuudestaan (T2). Hänen väitettäisiin kuitenkin tehneen jälkimmäisen testamentin (T2) dementoituneena ja testamenin siten olevan pätemätön. (Näin väittää em. veli, joka on edunsaajana testamentissa.)
Jos mainitun jälkimmäisen testamentin (T2) vielä saamatta lainvoimaa muut lakimääräiset perilliset jakaisivat puolet jäämistöstä (olkoonpa pelkästään rahavaroja), aiemmin laaditun testamentin (T1) saaja (esimerkissä itse asiassa sama henkilö kuin jälkimmäisenkin testamentin saaja) voisi kärsiä menetyksiä, koska puolet jäämistöstä olisi jaettu, vaikka myöhemmin testamentin saajan vireille laittamassa moiteoikeudenkäynnissä jälkimmäinen testamentti (T2) julistettaisiin pätemättömäksi ja testamentin (T1) saajalle kuuluisi siis KOKO jäämistö.
Jos lakimääräiset perilliset (esim. muut sisaret) olisivat osittaisen jaon jälkeen kuluttaneet saamansa omaisuuden, testamentin saajana olleen veljen oikeusturvaa olisi vakavasti loukattu lainvoimaa vailla olevan testamentin mukaisessa jaossa.
Esimerkki riittänee osoittamaan testamentin lainvoiman tärkeän merkityksen.
Jos testamentin moitekanne olisi vireillä, ei tietenkään pitäisi lähteä tekemään tällaista osittaista jakoa. Ja toki järkevintä aina odottaa testamentin tuloa lainvoimaiseksi.
Oleellista on myös tehdä testamentti järkevällä tavalla eli huolehtia siitä, että siinä määrätään KOKO omaisuudesta. Ikävä tilanne tulee eteen esimerkiksi jos testaattori määrää asuntonsa A:lle ja pörssiosakkeensa B:lle, eikä mitään muuta. Lakimääräiset perilliset ovat tällöin pesän osakkaita, mutta tuskin heitä kiinnostaa tehdä jaon eteen mitään, jos he olisivat saamassa vain tilile hautajaiskulujen jälkeen jäävän 100 euroa (eli jakokulujen jälkeen ei mitään). Tällöin A ja B saattaisivat joutua odotttamaan legaattejaan kauankin.
>>Esimerkki riittänee osoittamaan testamentin lainvoiman tärkeän merkityksen.
Nyt kyllä väistit kysymyksenasettelun väitteellä, että moitekanteen vireillä ollessa ei pitäisi lähteä jakoon.
Moiteaikahan on - kuten usein jo todettu - kuusi kuukautta testamentin tiedoksiantamisesta lukien. Ja jos testamenttia ei ole edes annettu tiedoksi, moiteoikeus voi säilyä määräämättömän ajan.
Aikaa siis olisi oikeusturvaa varantavan osittaisen jaon tekemiselle ennen moitekanteen vireille tulemista. Testamentin lainvoimaiseksi tuloa ei ole vain "järkevintä odottaa", vaan testamentin lainvoimaisuus on ehdoton edellytys lailliselle perinnönjaolle.
Testamentin lainvoimaisuus on erittäin tärkeä elementti perinnönjako-opissa testamentin saajien ja lakimääräisten perillisten keskinäisessä suhteessa. Sitä EI SAA sivuttaa eikä muutenkaan väheksyä.
Sinänsä hyvä huomio, mitä totesit legaataarien asemasta. Tällöin legataari voisi turvata oikeustensa tehokkaasti hakemalla pesänselvittäjän määräystä pesään, jolloin pesänselvittäjä täytäntöönpanisi testamenttisaannot.
Kyllä T2 lainvoimaisuudella kuitenkin on tärkeä merkitys T1 edunsaajalle, vaikkakin testamentisaajien kanteet ovat mahdollisia senkin jälkeen, kun testamentti on saanut lainvoiman.
Syy on (jälleen kerran) se, että moitekanteen määräaika on niin pitkä kuin kuusi kuukautta. Useimmiten testamentin pätevyyttä koskeva epäselvyys ratkeaa sanotun määräajan sisällä. Se siten suojaa MYÖS testamentisaajan asemaa, vaikka onkin säädetty varsinaisesti lakimääräisten perillisten suojaksi.
Lisäksi on huomattava, että testamentinsaajankin on vedottava kanneoikeuteensa kohtuullisessa ajassa, mikä voi edellyttää nopeaakin toimintaa siitä lukien, kun hän on saanut tietää tai olisi pitänyt saada tieto perusteesta, jolla ajaa kannetta kilpailevaa testamenttia vastaan.
>>Sivistynyt ja asiallinen tyyli olisi kuitenkin toivottavaa, vaikka forum ei tämän ylevämpi olekaan.
Koska keskustelu ja debattikin voivat olla parhaimmillaan hyvinkin hedelmällistä ja opettavaista kaikille siihen osallistujille, ehdottaisin, että alatyyliset ilmaisut unohdetaan ja keskitytään asiaan. Kuten olen jo aiemmin todennut, kukaan ei tiedä kaikkea ja kaikille sattuu virheitä. Aivan sama, kuka löytää ratkaisun, kunhan se löydetään. Joku pitää joskus tiukasti kiinni omasta kannastaan, mutta silloin toisen pitää vain perustella asia paremmin, eikä heittää ilkeitä letkautuksia. Itsekin sain tehdä melkoisesti töitä ja kaivaa esiin referoida ikivanhojakin teoksia, että sain sinut uskomaan, että PK 11:6 tulee ja on aina tullut sovellettavaksi myös testamentista luovuttaessa. Asiaa, asiaa, normipohjaa, asiantuntijakirjoituksiiin ja oikeustapauksiin viittaamista. Niillä ne ongelmat ratkaistaan. Monta viisasta päätä yhdessä saattaa sitä paitsi löytää paljon paremman ratkaisun kuin kukaan yksinään. Miksi tällä palstalla keskustelu ei voisi olla kivaa ja hyödyllistä?