milloin kävelykyky, puhuminen tai vaikkapa syöminen loppuu? Ovat jokapäiväiseen elämään kuuluvia asioita siinä kuin paljon keskusteltu seksi. Kaikki eivät enää varmaan pysty tanssimaankaan. Mitä pitäisi tehdä, että taito vielä elpyisi? Entäs ruoanlaittotaito, pitääkö tilata kotiin valmista tai käydä ulkona. Paljon on asioita, joista joskus pitää luopua, mutta milloin?
Pitäisiköhän välillä miettiä,
joka.päiväinen
14127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kaikki vanhenemme, ja kannattaahan siihen nyt tässä iässä vähän varautua.
Mutta ei sitä minun mielestäni pidä sen enempää miettiä. Itse en näe vanhuudessa mitään, mitä innolla ja uteliaana odottaisin, ehkä siksi oma vanhuuteni ei oikeastaan koskaan nouse ajatuksiini.
Jokainen uskoakseni on kiinnostunut omasta terveydestään, mietintää mitä sitten jos ...Sitä voi mennä ehtoolla ns. terveenä nukkumaan ja seuraavana aamuna viedään kiireellä ensiapuun / teholle.
Eipä siinä tuumailut auttaisi... meinaan ennakkoon.
Niin kullakin unelmansa, jotka useimmin siihen jäävätkin. Itse en makuukammarin asioita selvittele sivulla, olen huomannut ettei tutummat nikitkään ole - ei ennen eikä nytkään.
"meeriamanda"
Jotenkin tuntuu tämän aloituksen tyyli "tutulta"
Liekö uusin yritys?
Noh, katsellaan ja ei kosketella enempää, jos sattuu olemaan.
Elämä-kommenttisi kanssa olen samaa mieltä.
H.
Terveys on suhteellinen asia, yksi monista.
Joku syntyy jalattomana, ja viettää onnellisen ja tyydyttävän elämän.
Joku syntyy jalallisena ja kädellisenä, mutta valittaa koko elämänsä, milloin mistäkin.
" Ollakseen terve ei tarvitse olla terve." Sanoi Jorma Palo aikoinaabn. Hän, jos joku, sen tiesi.
Elämä on luopumista, vähitellen, kaikesta, senhän jokainen aivollinen ymmärtää.
Mieleeni tuli oivallukseni 1990-luvulta, kun osallistuin syöpäyhdistyksen avannepotilaiden kurssille aviopuolisona. Kyllä voi olla tyytyväinen, kun kaikki reiät toimivat normaalisti eikä uusia väyliä arjen toiminnoille tarvitse avata.
Miksi niitä pitäisi vasiten miettiä, kyllä jokainen meistä on nähnyt tähän ikään mennessä monenlaisia sairauksia lähipiirissään.
Joku niistä saattaa osua omalle kohdalle, se on sitten sen ajan murhe. Mitä sitä etukäteen suremaan.
Kaikki ajallaan, elämää eletään tämän päivän mukaan.
Luovutaan sitten, kun on luopumisen aika ja pidetään siihen asti itsestämme ja toisistamme huolta.
kuljen,,
on huomattu kävelykyky on huomattavasti jo heikentyny, askel muuttuu lyhemmäksi vauhti hidastuu, ei pysty enään kiirehtimään samoin kuin silloin ennen
Tovon että askeleesi riittää matkasi pituuteen. Lämpimin ajatuksin.
Meerille
Toi sun tokasusi on kerrassaan hieno,mä laitan sen muistiin.
Alan heti miettimään.
Ihan lystikseni en minäkään noita asioita ala miettimään, siis mitä sitten, jos jalat menevät alta tai pää pehmenee niin, ettei muista miten ruokaa laitetaan. Silti nuo asiat piirittävät meistä monia, ellei omalla kohdalla niin läheisten tai kaukaisempien kautta.
Itse ajattelen, että jokainen meistä vaikuttaa toisiin enemmän kuin tahdotaan nähdä. Sillä miten oman osamme kannamme ja miten tonttimme hoidamme on aina heijastusvaikutus toisiin. Siksi toivoisinkin, että itse osaisin elää niin, etten antaisi huonoa mallia siitä, miten kohtata vanhuus ja sen vaivat, vaikka en vanhuutta ilolla tervehdikään.
Nuo seksialoitukset vähän huvittavat minuakin. Ikäänkuin seksi olisi tämän elämänvaiheen ainoa ilo ja ongelmat siinä isommat kuin muualla. Jotkut aloitukset taitavat olla silkkaa provoa. Tai sitten joillakuilla on vain tarve osoittaa, että ovat vielä viriilejä/haluttuja, lukuun otettavia miehinä ja naisina. Saahan sitä tietysti keskustella, vakuutellakin, jos se helpottaa...
mitekää enään muuttua niin että ympäristö sitäisi minut paremmin,,
mä en itse kykene itseäni muuttaa,
kuka siihen pystyy, onko terapiasta apua,,,,,
mä mietin ### pitäsikö tai kuinka saisin aikaan mennä terapiaa, olen ajatellu että minussa on kaikki vialla,
pääseeko näin vanha terapiaan vai onko seki yhteiskunnastamme karsittu pois,,
pennut hyppii silmille, huutavat ja haukkuva alinpaa h el ,,, tiin ,, kaikki syy on minussa,
pelaan hedelmä pelejäki, vaikka olisin voitolla pelaan niinkauan että varmasti raha loppuu,
MIKÄ ihme minnuun on menny, en ole enään sama kuin silloin ennen,,
käytäydyn itsetuhoisesti,
elän kuin viimeistä päivää,
ON paha mieli,
miten VOI ihminen muuttua paremmaksi, kun kaikki kaatuu päälle, ja kaikkeen on syyllinen, ainaki toisten mielestä,,
mä en jaksa enään,,,
Olen huono neuvomaan, mutta huolestuttavalta näyttää tilanteesi. Onko Sinulla ystäviä? Onko asuinpaikkakunnallasi vapaaehtoistyötä? Lapset saisivat hyppimisen sijasta auttaa Sinua. Oletko yrittänyt keskustella heidän kanssaan vakavasti? Ei varmaan lohduta, kun kerron, että minäkin noita pelejä pelaan, mutta hallitusti. Ja parempi ehkä elää kuin viimeistä päivää kuin jättää elämä kokonaan elämättä.
Pahalta kuulostaa "voiko vanha ihminen". Toisaalta kuvaamasi tilanne ja tuntemasi tunteet saattavat olla tuttuja muillekin. Ikääntyminen heikentää ihmisen normaaleja suojavarustuksia, saa helposti tuntemaan, että elämä ei ole hallittavissa, eikä se ehkä kaikilta osin olekaan. Nuorempana sitä vain oli jotenkin sokeampi ja luuli olevansa kaikkivoipa.
Näet kuitenkin selkeästi oman tilanteesi ja olet rehellinen itsellesi, vaikka tuon pelaamisen suhteen. Meidän ikäisten mielenterveyspalvelut taitavat olla kiven alla, ainakin julkisella puolella, mutta terveyskeskuksesta on hyvä lähteä liikkeelle. Sieltä pitäisi osata ohjata eteenpäin, soveltuvan avun piiriin.
Se mihin tuossa kirjoituksessasi kiinnittyy huomio on se, että syyllistät vahvasti itsesi. Et sinä ole itseäsi tehnyt, eikä elämä välttämättä kohtele sinua hyvin tälläkään hetkellä. Ole oma ystäväsi, puolusta itseäsi, äläkä anna muiden polkea sinua alas. Haet apua, jotakin kautta se varmasti löytyy, eikä sinun tarvitse saada asioitasi tolalleen hetkessä, kunhan otat ensimmäisen askelen. Kaikki me joudumme sietämään itseämme ja omaa keskeneräisyyttämme, "eikä kukaan ole niin vahva astia kuin luullaan"... sanoo runoilija... Tsemppiä !