Remonnttifirman laskutus lisätyönä tehdyst kahden seinän tasoituksesta,
YHTEENSÄ noin 11 neliötä, oli 16 t eli melkein 700 euroa. Seinät ovat
identtiset, molemmissa vain oviaukko, ei muita mutkia tai kiemuroita,
toinen betoniseinä, toinen jotain levyä. Hinta koski siis vain seinien
tasoitusta, vaikka ne entisten tapettien alla varsin kelvollisilta näyt-
tivätkin.
Toivon, että jollakin olisi kokemusta tai näkemystä kertoa, paljonko
minulta huijattiin ja mikä olisi kohtuullinen veloitus n. 11 neliön taoituk-
sesta.
Kiitoksin
YHTEENSÄ noin 11 neliötä, oli 16 t eli melkein 700 euroa. Seinät ovat
identtiset, molemmissa vain oviaukko, ei muita mutkia tai kiemuroita,
toinen betoniseinä, toinen jotain levyä. Hinta koski siis vain seinien
tasoitusta, vaikka ne entisten tapettien alla varsin kelvollisilta näyt-
tivätkin.
Toivon, että jollakin olisi kokemusta tai näkemystä kertoa, paljonko
minulta huijattiin ja mikä olisi kohtuullinen veloitus n. 11 neliön taoituk-
sesta.
Kiitoksin
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihan ohuen ylitasoituksen levittää liipillä sangosta reilusti alle 10min/metri 2,5m korkeeseen seinään. Aukotonta seinää nopeemmin ja yksityiskohtien kanssa menee vähän enemmän aikaa. Noista neliöistä tulis sellai 4,5m tolla korkeudella. Paksummankin levityksen tekee noin kymmenessä minuutissa per metri. Levitys siis noin tunnin homma. Jos levyseinien nauhotusta niin siinä voi mennä vähän enemmän aikaa.
Jos tekee pussitavarasta tasotteen niin sekotteluun ja kamojen pesuun voi varata sellasen puol tuntia. Tasotesäkki ~20e.
Hiontahommiin 5-15min / metri riippuen vähän tasoituskerroksen paksuudesta ja jäljestä kun oikein hyvää tekee.
Tehokasta työaikaa ehkä siis noin 3h kun vauhdilla tekee. Eihän sitä toki kukaan 3h laskutuksella tule tekemään mutta kyllä 16h on jo aika munakas laskutus. Ehkä 8h kehtais vielä laskuttaakin, mutta että 16h :D Kyllä sua kusetetaan.
Kiitos vastauksestasi, auttoi tosi paljon.
Firma kai näki hyvän tilaisuuden kun mies kuoli,
talo jouduttiin myymään ja itse olin varmaan
vähäb pois tolaltani kaikesta tästä. Nyt sain
sitten varmuuden, että kaikki ei mennyt oikein-
Kiitos kovasti!
Terv. st.
P.S. Tarvikkeet, lastan ostoa myöten, lasku-
tettiin erikseen
Olethan varmasti kertonut kaiken asiaan liittyvän?
Onko jouduttu suojaamaan, siirtelemään huonekaluja pois tieltä?
Tai jotain muuta, mitä et mainitse?
Jos ei, niin eka vastaus kertoi sitten jo paljon.
Kaikki kerroin, tyhjä kämppä, Ja tarvikkeet,
lastan ostoa myöten, laskutettiin erikseen.
Jos ei ole itsellä osaamista ja joutuu turvautumaan ammattiapuun, pitää varautua kustannuksiin.
Tuollaisen homman olisi joku sukulaismies tehnyt melkein 50 - 100 euron palkalla käytettävät tarvikkeet. Mutta tietty lopputuloksesta ei olisi voinut olla 100 prosentin varma.
Tosin ei voida läheskään aina olla varmoja myöskään ns. ammattilaisten tekemästä työstä! Omakotirakentajat ja remppaajat ovat varmasti todenneet monta kertaa, että moni työ olisi tullut paremmin tehtyä itse! Jos vain olisi ollut aikaa ja varsinkin sitä viitseliäisyyttä.
Olen sitä mieltä, että kannattaa varata remonttiin mieluummin enemmän aikaa ja tehdä se itse, kuin palkata joku tunari viikoksi! Ja ehkä vielä kuitenkin joutua itse paikkaamaan tämän sällin tekosia.