Mulla asiat huonosti? Nojaa, en tiedä. On mulla harrastus, missä oon ihan hyvä. Siinä ihana joukkue, kuitenkin kaikki ovat paljon minua vanhempia, enkä ole heidän kanssaan tekemisissä harjoitusten ulkopuolella. Paitsi yhen joka on mun paras (ainoo) kaveri. Tai no on mulla muutama 'vanha' kaveri joiden kanssa välillä törmäillään. Koulussa oon ihan hyvä, lukuunottamatta paria ainetta jotka tuottaa mulle tosi paljon ongelmia. Vanhemmat on ok, sillonku ne on hyvällä tuulella. Pari kertaa oon ottanu vähä iskältä osumaa. Se satutti henkisesti ja fyysisesti.
Ongelmat alko siitä, kun erosin mun poikaystävän kanssa. Oltiin yhdessä, rakastin häntä ja olin hänen kanssa kokoajan. Sitte kaikki meni yhtenä päivänä pieleen ja me erottiin. Kaipaan häntä suunnattomasti. Liikaa. Oon yrittäny saada sitä takas, mut ei sitä kiinosta.. Paskat niskaa vaa saan aina ku koitan ottaa uudestaa yhteyttä. Mun on paha olla, ku mietin et se on toisen kans. Erottii 1,5v sitten.
Toiseks mulla oli paljon kavereita viel vuos pari sitte. Menetin ne ku aloin panostaa suhteesee ja harrastuksee. Nyt menetin poikaystäväni ja ne kaverit.
Koulussa oon suht. ilonen ja hymyilen ja näin, mut ku pääsen kotii ni saatan vaa lysähtää sohvalle ja purskahtaa itkuu. Oon niin loppu. Tuntuu pahalta.
Mun paraskaveri o ainoo kuka saa mut jaksaa ees jotenki.
Kesällä yritin tappaa itteni lääkkeillä, mut yks ihmine repi ne mult pois ja se meni siin sit. (Luulen kyl etten ois ehkä kuollu ees siihe määrää). Sen jälkee oon lähes päivittäi miettiny, et kui helppoo ois jos oisin sillo kuollu. Toivon et oisin.
Kaikki tää ahdistaa mua. Tiiän et on ihmisii kenel on asiat huonomminkin. Mut must tuntuu etten vaa jaksa ja et elämäs ei oo mitää syyt miks elää. Turha mun o elää sitä varte et mul o yks ainoo ystävä? (Täl ystäväl o paljo kavereita, joiden kans on paljon myös). Miks just minä? Mitä oon tehny vääri et oon näi yksinäine ja loppuu palanu? Mitä voin tehdä? Mitämitämitä oon hukas. Voin myöntää.
Ongelmat alko siitä, kun erosin mun poikaystävän kanssa. Oltiin yhdessä, rakastin häntä ja olin hänen kanssa kokoajan. Sitte kaikki meni yhtenä päivänä pieleen ja me erottiin. Kaipaan häntä suunnattomasti. Liikaa. Oon yrittäny saada sitä takas, mut ei sitä kiinosta.. Paskat niskaa vaa saan aina ku koitan ottaa uudestaa yhteyttä. Mun on paha olla, ku mietin et se on toisen kans. Erottii 1,5v sitten.
Toiseks mulla oli paljon kavereita viel vuos pari sitte. Menetin ne ku aloin panostaa suhteesee ja harrastuksee. Nyt menetin poikaystäväni ja ne kaverit.
Koulussa oon suht. ilonen ja hymyilen ja näin, mut ku pääsen kotii ni saatan vaa lysähtää sohvalle ja purskahtaa itkuu. Oon niin loppu. Tuntuu pahalta.
Mun paraskaveri o ainoo kuka saa mut jaksaa ees jotenki.
Kesällä yritin tappaa itteni lääkkeillä, mut yks ihmine repi ne mult pois ja se meni siin sit. (Luulen kyl etten ois ehkä kuollu ees siihe määrää). Sen jälkee oon lähes päivittäi miettiny, et kui helppoo ois jos oisin sillo kuollu. Toivon et oisin.
Kaikki tää ahdistaa mua. Tiiän et on ihmisii kenel on asiat huonomminkin. Mut must tuntuu etten vaa jaksa ja et elämäs ei oo mitää syyt miks elää. Turha mun o elää sitä varte et mul o yks ainoo ystävä? (Täl ystäväl o paljo kavereita, joiden kans on paljon myös). Miks just minä? Mitä oon tehny vääri et oon näi yksinäine ja loppuu palanu? Mitä voin tehdä? Mitämitämitä oon hukas. Voin myöntää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Turha mun o elää sitä varte et mul o yks ainoo ystävä?
Elätkö siis itseäsi varten vai kavereita varten?
Mitä oon tehny vääri et oon näi yksinäine ja loppuu palanu?
Vastasit tähän jo itse.
Mun kaveri sanoo, etten sais tehdä mitää itelleni, koska samall satutan sitä ja se ei kestä mun menettämistä. Kai mä elän vähä sen takii. Samoin vanhempien ja isovanhempien. Ja veljen.
mulla on sama tilanne ihan just sama.. erosin poikakaverista melkein 1v ja 3kk sit ja muutenki kaikki samalla tavalla... itken nytki ja mietin et kidutanko itteeni vaan turhaa elämällä täällä..
Tunnen tuskas