~ Mies ja uikkaRit.

kuin luin tuon tarinasi. oli niin kiihottava.

Se loppui kesken?:(

Todella hyvä kirjoitus

Viehtättävä teksti. Kun luin tämän, muistelin kaiholla edesmennyttä vaimoani Kaijaa, hän kuoli AUTO-ONNETTOMUUDESSA. Olimme tuolloin kesälomamatkalla perässä vedettävän traileri-asuntomme kanssa. Trailerin keittössä oli kaasuliesi, Gorenje. Saatanan hyvä liesi.
No, Kaija siinä sitten kahvia juodessaan kehtasi kysyä paljonko kello on. Kelasin, että mitä vittua se nainen taas tuollaista kyselee, meidän Meidän Pajerossa oli kallistusmittarin vieressä digitaalikello. Eikö se akka osaa lukea numeroita?
-En osaa, Kaija vastasi ajatuksiini. Kadutti että menin Kaijan kanssa naimisiin. Tyhmä ja lihava oli siitä tullut. Tai - ei se ollut kauhean viisas silloin herran vuonna 1977 kun hänet kihlasin. Mutta fiksumpi. Kokeneemmat näkevät tekstistäni läpi että tuolloin Kaijalla oli vielä rinnat siinä kunnossa että niitä kehtasi katsoa ilman että sekoittaisi ne kahteen loheen, joiden suussa kasvaisi nänni.
Ajoimme lestadiolaisleiriin. Kaija oli lesta. Minä vihasin sitä. Sitä vitun pihtaamista ja ei-televisiota. Urheilua olisin katsellut, mäkihyppyä ja juoksua. Suomalaiset menestyivät Barcelonassa, saatana, eikä Kaija antanut katsoa.
Keskiyöllä kello 23.44 otin astiakaapista pastakauhan ja kävin pihalla syömässä hiekkaa ja toivoin että kuolisin ripuliin. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta ripuli tuli. Hiekkaa ja kakkaa pyllystä, kuvitelkaas. Jos perseen haavat olisivat joulu, no, silloin oli kaksi aattoa peräkkäin eikä lahjoissa säästelty.
Kaija nukkui. Sillä oli ne vitun laput silmillä. Toivottavasti se nukkuu pois, ajattelin. Poltin tupakkaa asuntovaunun sisällä vaikka Kaija oli kieltänyt. Jätin punaisen mallun tumpin palamaan tuhkakuppiin Gorenjen päälle ja käänsin kaasun päälle.
-Perkele nyt lähtee, sopersin kun astuin trailerista pihalle. Irrotin mokoman asuntohirvitysvaunun vetokoukusta ja istahdin Pajeroon. Huoh.
Lähdin ajamaan. Vaunu alkoi valua mäkeä alas kohti lestojen telttoja. Puolimatkassa vaunu räjähti liekkeihin ja palava Kaija juoksi kirkuen telttojen keskellä. Toinen käsi puuttui. Noin puolen minuuttia se jaksoi juosta, tyypertyi sitten, saatanan tyhmä akka.
Sytytin punaisen mallun. Ajoin pois. Muutin Hämeenlinnaan ja rupesin ahdistelemaan naisia. Se jos mikä on elämää - mikä tahansa on, ilman Kaijaa.
En käynyt Kaijan hautajaisissa, paitsi kaksi viikkoa myöhemmin kusin hänen haudalleen. Siitä tuli perinne.