"Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole..."

Taqasko otan kuolema-aiheen esille - no, on siitä jo aikaa. Eikähän kuolema ole minulle mikään tabu.
Tuli tuosta sanomastani mieleeni: Ihminen itse tekee oman elämänsä, omat ratkaisunsa.

Ajattelin tässä viimeisen 10-11 vuoden aikana poislähteneitä läheisiä ihmisiäni, niin oikeastaan he ovt olleet "poistuvien listoilla" koko elämänsä. Jonkinlainen - tietynlainen - itsetuho kuului heidän elämäänsä.
Ei kuulunut ajatustakaan elämänsä tarkoituksellisesta pidentämisestä niin sanotuilla terveillä elämäntavoilla....elää pitkä elämä "terveenä." Vaikka oikeastaan terveinähän he elivätkin, ottaen elämän vastaan kaksin käsin.

Onkohan tällainen itsetuho - elämäntapa mahdollisesti ihan synnynnäistä tai muuten vain elämänkulussa kehittyvää. Puhummehan täysillä elämisestä, he elivät kaiketi niin, oman mieltymyksensä mukaan. En tiedä, perätikö hälläväliä, mitä se muille kuuluu.

Kun nyt ajattelen, en lainkaan melankolisena, näitä läheisiksi tulleita ihmisiäni, kyllä heidän aikansa olikin lähteä. Ei elämän pituus, sairastelevana, ollut heillä mielessäkään. Ei heillä kenties ollut mitään kiintopisteitä, tavoitteita tulevaisuuteen. Elämä kului tiettyyn pisteeseen, jolloin elämänhalu alkoi olla tiensä päänsä. Sillä tavalla päättivät elämänsä pituudesta, aivankuin tahallisella kiirehtimisellä, elämäntapojaan muuttamatta, päästä pois....elämä on tässä, ennenkuin sairaudet yllättävät. Ei väkisin elämään.

Saa jäädäkin nyt torsoksi ajatukseni kulku. Mutta onhan siinä itua, jos tuntee, ettei elämällä ole enää mitään annettavaa, merkitystä...joutaa lähteä.

Mieleni tekee kirjoittaa tähän Juicen Syksyn Sävel - sanat, siinäkin on uumoilevaa lähtöä. Niinhän Juicekin teki, kun elämä oli hänen mielestään valmis.

"Katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista
pane käsi käteen, ollaan hiljaa.
Pyydä minut aamuteelle, anna vettä kuihtuneelle,
nyt on elokuu ja minä olen viljaa.

En ilosta itke, en surusta itke,
jos itken, niin itken muuten vaan
ja muualla oon ennekuin huomaatkaan.

Häntä rakastin paljon, sua rakastan joskus enemmän,
ole mulle vähän aikaa hän.

Ota minut sinun uniin, vaikka nousen toisiin juniin,
nyt on lokakuu ja minusta näkee sen.
Kun tulen kiinni sinuun,jumalatkin uskoo minuun,
vaikka itse aina usko en.

En ilosta itke, en surusta itke, niin itken muuten vaan
ja muualla oon ennenkuin huomaatkaan.

Häntä rakastin paljon, sua rakastan ehkä enemmän.
Ole mulle vähän aikaa hän. "
6412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Huomenta!
Katselin Yle 1tä haastattelua jossa keskusteltiin rintasyöpää valokuvanäyttelynä, kuinka kaikki kuvatut 'liittoutuivat' ystäviksi ja tsemppaavat jokaista tarkastusta ja kehon muutoksia samalla myös itsessään.
Näyttely kai avataan pian, sitä en huomannut koska kun tuo kahvin valmistus vei oman huomioni.

Kohti suurta mutta hiljaista kuolemaa me tässä jokainen taivallamme kukin omalla vauhdillan, liian moni valitsee lähdön oman käden kautta.
Olen myös monen kuullut odottavan tuskissaan ja huonokuntoisena, meillä jokaisella se kuitenkin vielä edessä, hyvänä tai pelättynä.
Itse tunnen olevani tasapainossa mitä tulossa on, mutta onhan tässä ollut sen verran kokemuksia, eivätkä ne unohdu vuosittaiset toimen piteet pitävät asian mielessä.



"En ilosta ite en surusta itke, niin itken muuten vaan"
Tuohon mahtuu niin paljon sitä on vaikea edes ymmärtää, Juicella oli hyvä kynä ja käsi joka sitä kynnä liikutti.
Läheisen lähtö on liikuttava ja kestää kunnes viimeiset havut nostellaan kauniiseen järjestykseen ja hiljaisuus peittää saattajatkin, viimeiset jäähyväiset kukkien muodossa.
Vain muisto jää.

Äänestä
  • Kun - 70 v jakso näyttää olevan tosi monen kohdalla, siis tässä tallaillaan kohti viimeistä kynnystä. Elämä on elämistä varten, ei lopun odottamista, se on varmaa ettei kukaan maailmaan ole ikiajoiksi maamerkiksi jäänyt.

    Aina sykähdyttää kun joku tuttava on lähtenyt lentojoukkoihin, jättänyt tyhjän paikan lähipiirin ja tuttavien elämään. Tämä elo nyt on tätä aikaa tässä ikäkaudessa, eteenpäin mennään katsotaan mitä uusi päivä tuo tullessaan. Turha on surra päivää joka jäi jo taakse, turha miettiä päiviä tulevia, paras elää tätä päivää.

    Synkkää, sateista, jokainen pudonnut lehti on eletty elämä, joten voi hieman miettiä kun pudonneiden lehtien joukossa matkaa taapertaa.
    Jos depressio uhkaa, tieto lohduttaa, siitä voi selviytyä, vapaaehtoisia kuuntelijoita löytyy, jos ei omasta takaa ole, yhdistyksistä löytyy.

    Omar Khaijam:
    "Kun vierii virta, aavikolla tuuli puhaltaa,
    niin päivistäni taas yksi katoaa.
    Mut milloinkaan en murehtinut ole päivää kahta:
    en päivää joka jäi jo taa, en päivää tulevaa".

    Kaikki järjestyy aikanaan, todetaan Sananlaskuissa, on hyvä ohje.

    Äänestä

Olisit tuohon voinut vielä
liittää -Maamme- laulun-
kin sanat!
Ja vähän mainintaa rus-
kasta!

Äänestä

Psalmien kuvaukset ihmisestä ruohona ovat hyvin luonnollisia, muistuttaen että olemme vain pieni silmänräpäys ajassa. Ikirauhaa toivotetaan lähtijöille, se on minullekin lohduttava näky kuolemasta. Juicen tekstissä näyttäytyy suomalaisen miehen herkkyys hienoimmillaan, rakkaus toisiin kaltaisiimme tuo lohtua.

Myös Lassi Nummi aavisti varmaan lähtönsä. Hänen kuolemankuvansa ovat hyvin luonnonläheisiä ja rauhoittavia. Tässä on Lux aeterna kokoelmasta Requiem. Tämän runon voisi lukea minun hautajaisissani.

Lux aeterna

Lumi on peittänyt vihreän niityn ja peittää kedon kukkaset.
Silloin me nostamme silmämme ja näemme koivujen metsän.
Nuori koivikko on ojentanut valkeat käsivarret taivasta kohden,
latvat kuin sormet, kuin kevään ruoho – nyt mustina talvitaivasta vasten.

On tyyntä ja kylmää. Kuura verhoaa oksat,
kaiken yllä on lohduton kaipaus. Kaiken yllä on ihmeellinen valo.

Sinä, jonka eteen me kumarrumme, kun sanomme: sinä,
sinä tuntematon, läheinen – ota vastaan koivujen rukous,

käsivarsien rukous, joka maan syvyyksistä kohoaa taivaan puoleen ja meidän käsivarsiemme rukous, meidän sormiemme mykkä rukous.

Anna rauhasi heille, jotka lepäävät alhaalla, maan syvyydessä,
ja meille, jotka harhailemme täällä, korkeuden ja syvyyden välissä.

Suuri kevät koittaa! Silloin kaikki puhkeaa viheriöimään,
silloin jokainen lehti on sana, jokainen puu on kieli ja kaikki ne ylistävät sinua, ylistävät kevättä ja aamun ikuista valoa.

Äänestä

Ulkona ulapalla . . .

Ulkona ulapalla myrskyt ne pauhaa,
täällä on lämmintä ja täällä on lauhaa.
Suomi 24 on luvattu maa
tääll ei oo tapana murjottaa.

Vuodet ne vierii ja laulajat vaihtuu,
katsotaan, ken seurastamme ensimmäisnä haihtuu.
Suomi 24 on luvattu maa
täällä ei viitsisi murjottaa.

Kerranhan sen täytyy mun vuoroni tulla:
siitä nyt on huoli ja ikäväkin mulla -- --
sill suomi 24 on luvattu maa
täällä ei moni jaksa murjottaa.

Muistakaatte aina vain aikoja näitä
kun olette jo vanhuksia harmajapäitä:
ett suomi 24 on luvattu maa
täällä ei kauan jaksa murjottaa.

Äänestä

Luulin kyllä eläväni itsetuhoista elämää, mutta yliarvioin kykyni, en ole tuhoutunutkaan vaan vielä haittona pyöriskelen täällä. Nyt se on myöhäistä se voimakas elämä. Nyt on viisautta niin paljon etten lähde tuonne torin nurkille aamuyöllä seikkailemaan, edes kärkkärimakkaran persolla.

Luinhan taasen kuinka joku mies oli siellä potkittu, lyöty ja ryöstetty. Tapahtui sitä silloinkin minun parhaana itsetuhoutumisen aikoina kun minun kaverikin pankkiautomaatin viereen tuhoutu kerrassaan, ryöstäjien toimesta. Kaveri oli juuri aikaisemmin sanonut minulle olevansa itsemurhakanditaatti, mutta ryostäjät ehätti ensin.

Tuurilla sitä elellään ei pelkät terveelliset elämäntavatkaan paljon hyövää, jos jostakin on hyötyä niin peloittava ulkonäkö ja koko ne on hyvät henkivakuutuksena. Syvällisyyttä ei nyt tähän tarinaan tullut, mutta toisella kertaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7759675 kirjoitti:

Taqasko otan kuolema-aiheen esille - no, on siitä jo aikaa. Eikähän kuolema ole minulle mikään tabu.
Tuli tuosta sanomastani mieleeni: Ihminen itse tekee oman elämänsä, omat ratkaisunsa.

Ajattelin tässä viimeisen 10-11 vuoden aikana poislähteneitä läheisiä ihmisiäni, niin oikeastaan he ovt olleet "poistuvien listoilla" koko elämänsä. Jonkinlainen - tietynlainen - itsetuho kuului heidän elämäänsä.
Ei kuulunut ajatustakaan elämänsä tarkoituksellisesta pidentämisestä niin sanotuilla terveillä elämäntavoilla....elää pitkä elämä "terveenä." Vaikka oikeastaan terveinähän he elivätkin, ottaen elämän vastaan kaksin käsin.

Onkohan tällainen itsetuho - elämäntapa mahdollisesti ihan synnynnäistä tai muuten vain elämänkulussa kehittyvää. Puhummehan täysillä elämisestä, he elivät kaiketi niin, oman mieltymyksensä mukaan. En tiedä, perätikö hälläväliä, mitä se muille kuuluu.

Kun nyt ajattelen, en lainkaan melankolisena, näitä läheisiksi tulleita ihmisiäni, kyllä heidän aikansa olikin lähteä. Ei elämän pituus, sairastelevana, ollut heillä mielessäkään. Ei heillä kenties ollut mitään kiintopisteitä, tavoitteita tulevaisuuteen. Elämä kului tiettyyn pisteeseen, jolloin elämänhalu alkoi olla tiensä päänsä. Sillä tavalla päättivät elämänsä pituudesta, aivankuin tahallisella kiirehtimisellä, elämäntapojaan muuttamatta, päästä pois....elämä on tässä, ennenkuin sairaudet yllättävät. Ei väkisin elämään.

Saa jäädäkin nyt torsoksi ajatukseni kulku. Mutta onhan siinä itua, jos tuntee, ettei elämällä ole enää mitään annettavaa, merkitystä...joutaa lähteä.

Mieleni tekee kirjoittaa tähän Juicen Syksyn Sävel - sanat, siinäkin on uumoilevaa lähtöä. Niinhän Juicekin teki, kun elämä oli hänen mielestään valmis.

"Katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista
pane käsi käteen, ollaan hiljaa.
Pyydä minut aamuteelle, anna vettä kuihtuneelle,
nyt on elokuu ja minä olen viljaa.

En ilosta itke, en surusta itke,
jos itken, niin itken muuten vaan
ja muualla oon ennekuin huomaatkaan.

Häntä rakastin paljon, sua rakastan joskus enemmän,
ole mulle vähän aikaa hän.

Ota minut sinun uniin, vaikka nousen toisiin juniin,
nyt on lokakuu ja minusta näkee sen.
Kun tulen kiinni sinuun,jumalatkin uskoo minuun,
vaikka itse aina usko en.

En ilosta itke, en surusta itke, niin itken muuten vaan
ja muualla oon ennenkuin huomaatkaan.

Häntä rakastin paljon, sua rakastan ehkä enemmän.
Ole mulle vähän aikaa hän. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu