KKO palautti jutun käsiteltäväksi uudelleen käräjäoikeudessa. Onhan asiaa pähkäilty vasta kuusi vuotta! Mahtaako tällä menolla valmista tulla ollenkaan?
Auer farssi
Olisikaivattupäätöst
4041313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 404
Vanhimmat
Mennään katsomaan, kunhan tiedetään on missä ja milloin.
Ainakin tää on kaikkien aikojen juonirikkain dekkaritarina ja taatusti kallein mahdollinen oikeusjuttu rahalla mitaten.
Saakohan oikeussaliin viedä banderolleja? Minä voisin ottaa blakaatin, jossa lukee poliisi takaa ettei 10000euroa maksava henkilö jää murhasta kiinni....en uskalla pistää sentään blakaattiin osoitetta, mistä murhaajan tavoittaa. Poliisi ei kuitenkaan saa näyttöä aikaiseksi, joten siitä joutuisi itse syytteeseen.
Toinen vaihtoehto blaakaattiin veromarkojen tuhlarit, valehtelevat kuhnarit.
Mistä tuo 10 000 euron vouhotus on alkanut?
Missä sellaisia lukee?
No en ole seurannut palstaa aktiivisesti, että kaippa joku hourupää on sen keksinyt?
Antakaa linkki.
Samaa ihmettelen. Odotellaan vastausta, mistä on kyse.
Musta tuntuu siltä että nainen, jolle oli tehty tarjous 10000eurolla hoidamme puolisosi siten ettei siitä jää kiinni ei muista tapausta......tai halua muistaa. Todistajat, jotka paikalla olivat vuosia sitten eivät myöskään muista.......vuodet vievät muistot.....
Voimme siis todeta että huhut siitä että 10000eurolla tulee tappaja ruotsista ja poistuu maasta eivät ole toteennäytettävissä.....Käytännössä jos järki ei kerro keiltä tarjous naiselle tuli päässä on sahanpurua.
Minä en ole kuullut tästä teoriasta aikaisemmin. Voitko laittaa linkkejä, joista löytyisi lisää?
Miksi tappaja tulisi Ruotsista, eikä Virosta? Eikös Virosta saisi halvemmalla?
Eikö se ole itsestäänselvää?
Ruotsia suomalaiset osaavat venäjää useammin. Tietyt kyseenalaiset ryhmät ovat suuntautuneet kansainvälisessä yhteystyössä länsimaihin.
Onko jossain linkkiä, jossa kerrottaisiin tarkemmin noiden ryhmien toiminnasta? Olisi hyvä tietää, kun tätä teoriaa en ole aikaisemmin huomannutkaan mistään.
Hyvä teoria. Tutkiiko poliisi ?
aa osatakin ruotsia, mutta miksi kukaan olisi palkannut sen murhaamaan miehensä ja syyllinen joka tapauksessa, kertoopa motiivinsa tai ei.
En ota kantaa Auerin syyllisyyteen tai syyttömyyten, koska hovin päätös oli vapauttava. Juttu käsitellään uudelleen, mutta lopputulosta ei voi vielä tietää.
Lehdissä on ollut että A:lla olisi ollut todennäköisesti apuri. Murhan tapahtumapaikkakunnalla on toiminut taho, josta on väitetty että he olisivat antaneet rouva x:lle 10 000 euron hintaisen murhatarjouksen. En kuitenkaan ota kantaa jutun todenperäisyyteen netissä ja rouva x ei ole Auer. Mikäli rouva x:n väite pitää paikkansa on mahdollista että tarjouksia on välitetty muillekin, joilla on ollut tietynlaista kontaktipintaa ja luotettavuutta = eivät koskaan todista muuta kuin puhuneensa satuja tai eivät tiedä mitään asiasta. Rouva x:n mies on elossa eikä hän asu ko.paikkakunnalla, joten jutussa ei ole mitään tutkittavaa. Tietyt harrastukset luovat tuon kontaktipinnan, mutta jokainen arvelkoon itse mitä tahoa tarkoitan. En siis ota tarjoajiin kantaa.
Eihän tuosta tuollaisesta voi arvella yhtään mitään, joten parempi on, että kerrot, mitä tahoa tarkoitat. Vai onko sitä tahoa olemassakaan - muualla kuin omassa päässäsi?
Se ei varmasti osaa kertoa itsekään. Tuo P kirjoittelija ei taida olla aivan sieltä terveimmästä päästä tässä yhteiskunnassa. Häntä pitää ymmärtää, me kaikki tiedämme että yhteiskuntamme ei enää välitä syrjäytyneistä.Näillä palstoilla heille on tilaa.
Enää se ei pidä varmasti syyttömänä, mutta nuo jutut on kyllä melkoisen harhaisia.
En pidä varmasti syyttömänä, mutta oikeudenkäynti on vielä edessä.
Iltalehdestä luin jossain vaiheessa että poliisi epäilee Auerilla olleen apurin.
Juttu naisesta x on tosi. On helppo ajatella että hän halusi vain leveillä tietävänsä enemmän kuin muut. Se on myös turvallisinta.
Järjestäynyt rikollisuus tekee rahaa huumekaupoilla ja lehtitietojen mukaan kymmpitonni oli J.Lahden murhan aikoihin huume-erän ostohinta ulkomailla. Huume myydään voitolla kotimaassa, joten ihan mahdotonta olla totta tuo juttu ei ole. Käytännössä huumeveloissa olevat tekevät melkein mitä tahansa saadakseen aineita. Sen olen nähnyt käytännön elämässä.
Ei uskalla enää pitää varmasti syyttömänä. Sen verran on kehittynyt että ymmärtää jotain pelätä.
Sen sairas puoli nauttii siitä, että murhaajaa ei ole saatu tuomituksi elinkautiseen niin kuin lakien mukaan kuuluisi. Nauttikoon niin kauan kuin voi!
Premiata kirjoitaa: "Juttu naisesta x on tosi."
Voi olla, mutta miten se muka liittyisi juuri Ullvilan tapaukseen.
Tarjoajat takaavat ettei tilaaja jää kiinni. Miten muuten sen voi taata kuin siten että on suhteita poliisilaitokseen?
Juttu ei liity Auerin tapaukseen tai yhteyttä ei voi osoittaa. Jos Auerilla on ollut apuri, sillä on merkitystä että tietyntyyppisen kontaktipohjan omaavilla on Ulvilassa ollut mahdollista tilata tuhopolttoja, murhia jne juuri tuolla 10 000 eurolla.
Ulvilassa on vuoden 2004 alussa ollut ihan uudenlainen tilanne pillerimarkkinoilla. Paikallisesta apteekista katosi valtavia määriä lääkkeitä, kunnes katoaminen loppui. Pillerimarkkinoille tarvittiin silloin uusia toimittajia entisen ns. kylmetessä.
No, nyt mua kiinnostaa. Eli Jukka S. Lahden murhan on voinut tilata ihan kuka vaan 10 000 Eurolla Ulvilassa? Siis murhaa ei ole välttämättä tilannut vaimo, vaan joku joka vihasi Jukkaa? Eikös Jukalle ollut tullut tappouhkauksiakin?
Tämä teoria selittäisi miksi murhaaja ei ollut hiiskunut sanaakaan. Jos hän oli ulkomaalainen, niin ei osannut välttämättä hyvin (tai ollenkaan) Suomea, eikä halunnut tulla tunnistetuksi.
Tämä on siitä jännä teoria, että se yksi Annelia jahtaava poliisi on Ulvilasta kotoisin. Oisko sillä sitten ollut suhteita järjestäytyneeseen rikollisuuteen Ulvilassa? Eikös se Ulvila ole kuitenkin aika pieni paikka, että siellä olis niin kauheen paljon rikollisia ja huumehörhöjä?
Onks tää ollut yleistä tietoa tietyissä piireissä Ulvilassa, että murhia ja tuhopolttoja on voinut tilata? Asun Ulvilaa isommassa kaupungissa, eikä mulle tai mun tutuille ole koskaan tälläisiä tarjouksia tullut kohdalle.
Motiiveja miettiessäni ei mulle tule muuta mieleen kuin, et joku olis menettänyt Jukan takia työpaikkansa, ja kenties asunnon ja vaimonsa sen seurauksena. Siinä mielentilassa ois voinut kyl käydä imaiseksi hoitamassa homman itse. Ei sit tartte maksella rikollisille kiristysrahoja jälkikäteen. Ehkä tää hemmo oli vaan sokean raivon vallassa, ja sillä kävi hyvä tuuri, ettei jälkeen jäänyt mitään muuta kuin DNA, joka ei välttämättä edes kuulu murhaajalle.
Joskus vaan käy niin, että murhaajalla käy tuuri, eikä jää kiinni. Sitten nää poliisit on vaan keksineet, että meillä kaikki henkirikokset ratkaistaan, ei väliä miten?
tällainen ajatus kyllä lisäisi loogisuutta tähän keissiin
Erittäinkin loogista. Se vaan että normaali ihmisillä luulisi olevan rahoilleen parempaakin käyttöä kuin tuhlata niitä rikoksien ostamiseen...hohohoijaa.
Ai niin mutta tässä kai pitikin puhua rikollisista eikä normaaleista ihmisistä etenkään.
Palstan nimi näkyy olevankin henkirikokset. Viisainta häipyä muille palstoille, kun en ymmärrä mitään tällaisista.
joo, teepä se. Minua tämä kyllä kiinnostaa sillä vain pari viikkoa sitten joku kertoi minulle näissä vitjoissa etten minä ymmärrä miten rikollinen ajattelee!
Jos on ollut oikeat kontaktit niin kyllä. Käytännössä nainen x kertoi saamastaan tarjouksesta siinä vaiheessa kun juttua epäiltiin porukkakimpalla maksetuksi palkkamurhaksi.
Koska olen hävittänyt naisen puhelinnumeron ajat sitten ja hän on voinut vaihtaa sukunimen emme voi kuulla muistaako nainen x itse kertoneensa tarjouksesta ja tarjoajat vai vaikeneeko ikuisesti. Mitään arvoa kertomuksella ei olisi. Sille ei siis laskettaisi painoarvoa päätöksessä.
telkassa oli haastateltavana kaveri joka pyöritteli pistoolia kädessään ja jutteli:"sama se ystävä tai ei kunhan joku vaan maksaa niin se katoaa.Joskus poltamme ruumiin.Ei ruumista ei rikosta".Ei ollut ihan Suomen puolelta vaan Pietarista.Eihän matka kovin pitkä ole.
Matka Pietariin on lyhyt. Isäni vei joskus ns. suojelurahoja itämafialle. Seisoi portailla salkun kanssa ja niiden noutaja tuli autolla. Autosta noussut viilsi kurkun auki isäni vieressä seisovalta ja otti rahasalkun. Virallisesti juttu on satua....eikä sitä koskaan kukaan todeksi myönnä. Silti ennen noiden suojelurahojen maksamista oli 3 "firman" Pietarin johtajaa jäänyt rekan alle. Rekan alle jäänti loppui vasta kun sakemanni antoi periksi veli venäläiselle.
Tosijuttu on ikuisesti satujuttu, mutta itämafia ei Italian mafian lailla jätä tappamatta.
telkassa "asiantuntija" elilinnankundi jutteli että venäläinen leikkaa toiselta kurkun aukiyhtä tyynesti kuin siivun makkaraa aamiaisleivälle.Sanoi että kukaan suomalainen eipysty siihen.Rajan yli on vaikea tuoda aseita ja ehkä siksi ne olivat kirpputoritavaraa.Jos homma eiolisi onnistunut niin voinut sanoa että tuli murtovarkaisiin niin eiolisi kovin pitkä kakku ollut.Kun pääsi lähtemään niin tiesi että päivässä ei mitään etsintäkuulutusta saa aikaan ja kun pääsi rajan yli niin sinne meni.Valkama muistuttaa härkätaistelun haavoitettua härkää joka hyökkää sokeasti
Tuo viimeinen metafora on hauska ja jää mieleen.
Kyllä tässä Premiatan esille ottamassa "tutkimuslinjassa" saattaa olla paljon enemmän realismia takana kuin pikkuherra Auerin esille tuomassa tutkimuslinjassa.
Eihän tämä Suomi enää mikään lintukoto ole ja kauheuksia saattaa tapahtua. Jokaisessa lapsiperheessä on toki lapsien peppuja putsattu mutta harvemmin kuitenkin niin "kovilla" pesuaineilla että käräjille on menty.
Premiata kirjoittaa 31.10.12 klo 21.30 seuraavasti:
" Rouva x:n mies on elossa eikä hän asu ko.paikkakunnalla, joten jutussa ei ole mitään tutkittavaa."
Premiata kirjoittaa 2.11.12 klo 15.09 seuraavasti rouva x:stä:
"Koska olen hävittänyt naisen puhelinnumeron ajat sitten ja hän on voinut vaihtaa sukunimen emme voi kuulla muistaako nainen x itse kertoneensa ....jne"
Siis ensin kirjoittaja tuntuu hyvinkin tietävän, mitä rouva x:lle ja hänen miehelleen kuuluu .
Parin päivän kuluttua tuosta, hänellä ei ole mitään tietoa mitä edes rouva x:lle kuuluu eikä oikein tunnu tietäväm, kuka on rouva x.
Aikamoinen ristiriita.
Kuinkas toi nyt noin menee?
Tarkkuutta. Ensin premiata kertoo ettei rouva x:n mies asu paikkakunnalla.
Pari päivää myöhemmin hän kertoo ettei enää ole tietoa myöskään rouva X:stä.
Missä ristiriita?
siinä että asui yhdessä miehensä kanssa
Ei. Sanottiin ettei pidä epäillä murhatarjouksen hyväksymistä koska x:n ukko elää edelleen jollain toisella paikkakunnalla.
satuja, et erota enää satuja todellisuudesta.
Hän kirjoittaa 31.1012 :
" Rouva x:n mies on elossa eikä hän asu ko.paikkakunnalla" Tämä on preesens -muodossa kirjoitettu. Tässä ristiriita.
Niinpä.
Herää kysymys, onkohan tuolla yhdellä satutädillä edes kaikki muumit laaksossa.....
Kuullostaa olevan sitä luokkaa, että lääkehoidoksi tuo voisi kokeilla vaikkapa sitä yhtä lääkettä joka alkukirjaimet on Lit...jos lääkäri sitä vain antaa. Se tosin lihottaa, kun se vaikuttaa kilpirauhasten toimintaan hidastavasti.
Keitähän ovat nämä normaali-ihmiset? Olen kuullut, että normaali-naiset ostaa jotain 1.500 euron käsilaukkujakin. Eiks jokainen normaali-ihminen päätä itse mihin rahansa tuhlaa?
Muistan lukeneeni jonkun kirjoittaneen, että läheiseltä mökiltä oli kadonnut surmayön aikoihin sorkkarauta ja kirves ynnä muuta. Ei kai vaan se kalastusveitsikin ollut sieltä hävinnyt?
Aueria on väitetty vahvaksi naiseksi joka on vieläpä vahvistunut usean synnytyksen takia. Se on tällaista nettiasiantuntemusta joka perustuu siihen että mutu-tuomari valitsee faktat joihin hän johtopäätöksensä perustelee.
Minä väitän että potkunyrkkeilyn Suomenmestaritasoa edustava henkilö on huomattavasti fyysisesti vahvempi kuin Auer vaikka olisikin jäänyt kokematta kuntoa vahvistavat synnytykset.
Kun nyt on Oulussa posessa henkilö jota epäilään murhan tekemisestä maksua vastaan, on mielenkiintoista odotella tapahtuuko sellaista ihmettä että arvonsa tuntevat poliisit ryhtyisivät kyselemään, josko Ulvilakeissi voisi saada lisävalaistusta tätä henkolöä ahdistelemalla muutamalla utelulla. Vai onko tässä pohjattoman syvä arvovaltakysymysten muodostama este?
niin, nainen väitti minulle että murhan saa tilattua 10 000eurolla ja poliisilaitos takaa ettei tilaaja jää kiinni. Murhaaja tuli Ruotsista.
Valitettavasti huhut saavat uskottavuutta eli ovatko ne vain kansan mutujuttelua vai onko niissä perää?
takausko siis se syvä arvovaltakuilu jonka perusteella Auerkeississä muutamaan vuoteen ei ole (saanut/tarvinnut) hupparimiestä etsiä?
joka jutussa. Sinua ei ota kukaan vakavasti, paitsi toiset sekopäät auerskan puolustajat.
itkupotkunyrkkeilijä?
Joku talossa olleista potkunyrkkeilijä? Jukka, ei, sehän oli jalkavaivainen. Joku lapsista? Vanhin tyttö vai aa? No jos niin haluat uskoa.
Oulun poliisilta potkunyrkkeilijästä. Minä tiedän vain sen mitä luin Oululaisesta.
Näillä palstoilla todellakin on tilaa kaikenlaisille kirjoittajille.
Hyvä Ratkaisu KKO:lta.
Kun tässä kuluu nyt vielä jokunen vuosi, niin siihen mennessä yleinen oikeustaju on jo ehtinyt sulatella asiaa, eikä tuomiota koeta 'vääränä', oli se sitten puolesta tai vastaan. Ja toisekseen, KKO vastaanottamassa uutta näyttöä olisi vaikuttanut epätarkoituksenmukaiselta, koska alemmat oikeusasteet on sitä varten olemassa. Uudelleen KKOhon juttu ei enää mene, eikä välttämättä edes hoviin.
Hyvä päätös ja odotettu päätös. Sehän sanottiin ja ennustettiin selvästi jopa valtionsyyttäjän suulla kun hovi hali valituslupaa KKO:lta ja asiaa käsiteltiin A-Talkissa aikoinaan. En uskonut että menisi HO:n ja mutta juuri KO:n takaisin. Kaikki voidaan tarkistaa ja tutkia uudelleen missä vähänkäään on epäselvää.
Ja jos valitus KO:n jälkeen HO:n sielläkin on ollut pakko viisastua ja katsoa tosiasioita ja todisteita ja tuomio tulee pysymään eikä heru valituslupaa enää KKO:n. Keissi voi päättyä ensi vuoden puolella sillä uskon että myös HO ( jos valitus tulee) käsittelee pikaisemmin. Toisaalta AA:n puolustuksen pitäisi uskoa realiteetit kun uskon että myös Manner tietää että AA on syyllinen.
Valkamako se täällä kirjoittelee?
"Toisaalta AA:n puolustuksen tulee myös uskoa realiteetit kun uskon että myös Manner tietää...."
Keneltä SINÄ olet saanut oikeuden kirjoitella Mannerin tiedoista?
Realismista ei ole kyse vaan tieto-on-valtaa pyrkyryydestä.
Hoviin se todennäköisesti vielä menee. Syytetyn puoli valittaa sinne.Korkeimpaan tuskin enää valituslupaa myönnetään.
Annelin kannattais ottaa yhteyttä johonkin Hollywood tuottajaan...tästähän saisi maailmalaajuisen suosion saavan Tv sarjan...Draama josta meidän oikeuslaitos tekee huvittavan komedian.
Anneli ehtii lusia vankilassa elinkautisen oikeudenkäynnin aikana. Päätöksellä ei joskus tulevaisuudessa ole merkitystä, oli se mikä tahansa.
joko Auer on piakkoin ollut vankilassa 3,5 vuotta? Eikö kohta pitäisi päästä vapauteen, kun muilla tuomioilla ei ole lain voimaa.
Kukka ei varmaan vielä piankaan ole saamassa täyteen omaa ensikertalaisen(?) osuutta tuomiosta, eli 5 vuotta.
Palautti sinne mistä tämä farssi alunperin sai alkunsa. Toivottavasti käsittelevät asian pian. Tulee mieleen Annelin jaksaminen. Ajetaanko tässä syytön hulluuden partaalle. En ymmärrä tätä ajojahtia . Molemmilla on nyt näytöt koottu . . Syyttömyyteen uskon se ei muutu ikinä
Annelihan viihtyi vankilassa hyvin, siel on niin mukavaa ja kivoja kavereita sanoi KO:n tuomion jälkeen, ei häivääkään ahdistuksesta eikä vakuuttelua että olen syyttömänä vankilassa. Kyl hän tietää syyllisyytensä ja tajunnee sen et rangaistus pitää kärsii.
käytit taas kahta nimimerkkiä kun hyvin olisi mahtunuut "asiasi" edelliseen viestiin. Ei teitä aa-uskovaisia todellakaan montaa ole ja samat pitää kaikkia murhaajia syyttöminä.
Suomessa, kuten kaikissa länsimaisissa oikeusvaltioissa, jokainen on syytön kunnes on saanut lainvoimaisen tuomion. Auer ei ole saanut yhtään lainvoimaista tuomiota mistään rikoksesta joten hän on syytön.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen mikäli siitä on valitettu hovioikeuteen. Tämä koskee Auerin seksirikostuomiota. Murhajuttu alkaa kokonaan uudelleen alioikeudessa, murhaan hän on syytön ennen kuin asiasta on saatu lainvoimainen tuomio.
Sinä tunnut olevan sitä mieltä että Auer on syyllinen mikäli ei pysty osoittamaan syyttomyyttään. Se on juuri päinvastoin, syyttäjän pitää pystyä osoittamaan Auer syylliseksi ilman järkevää epäilystä. Epäselvässä tapauksessa pitää tuomita syytetyn eduksi. Auerin tapaus on epäselvä joten hänet tullaan kaikista syytteistä vapauttamaan.
heti alusta asti, että on syyllinen, kuten onkin, eikä siihen keskeneräinen oikeusjuttu vaikuta mitenkään. Onneksi on vankilassa minne kuuluukin ja pitkään vielä pysyykin.
Ai sulla oli todisteet? Mikset kertonut tutkijoille?
on jokainen voinut lukea lehdistä ellei usko satuolentoihin.
Naiset näemmä tykkää omien lapsien raiskaajista?
SInä olet siis varma, että kun HO tutustuu useita kuukausia kestäneen tutkinnan tuhansia sivuja käsittävään aineistoon; kaikkiin asiantuntijalausuntoihin, 30 tunnin tallenteisiin jne, se päättää että joopa jooooo, nää lapset valehtelee, iiihan hatusta vetelivät noita todistuksia heh heh, ja noi kymmenet asiantuntijatkin pyh, aikansa kuluksi vain sepittelivät lausuntojaan, mokomatkin laiskurit ja tyhjäntoimittajat? Äitee ja Jenssi vapaaksi ja heti? Ja lapset välittömästi takaisin muorin ja Jens-sedän hellään huomaan?
Onhan se AA tunnustanut muutaman kerran. Sit veti takaisin kun suomessa saa sellaisen tehdä ja syytetty / epäilty saa vaihtaa mieltä vaikka kuin montaa kertaa eikä ole totuudenpuhumispakkoa. Ja tuli Manner kuvioon neuvomaan et vedä takasin. On eduksi jos osaa parhasti valhetella ja kertoa ihan satuja , sillä ne voi mennä täydestä.. Hölmöläispolliisia voi juksata jos onnistuu hyvin hurmaamaan polliisit.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288335790830.html
Hyvä akka: Luehan tuosta miten A kertoo miten he riitelivät Jukan kanssa ko yönä.
On se merkillistä et samana yönä sattuu joku tappaj tunkemaan hampaisiin asti aseistettuna rikkomansa ikkunan kautta taloon... eikö olekin outo sattuma?
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Satakunta/1194639637783/artikkeli/nain anneli auer tunnusti kuulusteluissa.html
"Annelihan viihtyi vankilassa hyvin, siel on niin mukavaa ja kivoja kavereita sanoi KO:n tuomion jälkeen, ei häivääkään ahdistuksesta eikä vakuuttelua että olen syyttömänä vankilassa. Kyl hän tietää syyllisyytensä ja tajunnee sen et rangaistus pitää kärsii."
Annelin sanomiset ovat olleet hyvin rajoittuneita, sillä vankilasta käsin hänen on vaikea sanoa yhtään mitään, saati puolustautua hänen sanojaan vääntäviltä nettikommenteilta.
SINÄ sen sijaan roikut täällä aamusta iltaan joka päivä levittämässä vääristelevää sanomaasi.
Reilua, vai mitä?
Ja lehdistähän sitä luotettavaa tietoa löytyykin...
Jukka ei voi puolustautua mitenkään, mutta te roikutte täällä aamusta iltaan puolustamassa hänen murhaajaansa.
Lehdet joutuisivat vastuuseen vääristä tiedoista.
jukkakin sieltä pilven reunalta kauhistelee että miksi hänen lapsia revitään kappaleiksi netissä. Eivät he pystyneet mitään tappajalle ja lapsien patisteleminen riitelemään keskenään ja kostamaan isänsä puolesta on kovin inhimmillistä mutta väärin KAIKKIA 4 lasta kohtaan.
"syytös vs. puolustus": - Hyvin sanottu!
"Reilua?" - Huom! Ketään ei ole vieläkään Jukan murhasta tuomittu. Syytetty on, mutta se ei riitä. Murhaaja ei ole poliisinkaan tiedossa, niin miten täällä häntä puolustetaan?
Jukan murhaaja on huokaissut helpotuksesta, ettei kukaan ole hänen kintereillään. Hän jää kiinni jossain vaiheessa, kun on tappanut lisää. Ehkä DNA profiili löytyy lopulta ulkomailta?
Uhrin perhe on hajoitettu ja suurta kärsimystä aiheutettu monelle. Ehkä se oli murhaajan tarkoitus? Oliko Jukka aiheuttanut kärsimystä jollekulle, joka tuli näin totaalisesti kostettua?
Mikäli Anneli olisi Jukan tappanut, olisi hän sen jo tunnustanut aikoja sitten lapsiaan säästääkseen. Ironisesti, Anneli jo kertaalleen "tunnusti" lapsiaan säästääkseen. Tämä "tunnustus" sitten oikeudessa vääräksi ja laittomaksi todettiin.
Auerin perheen kärsimykset ovat olleet täysin kohtuuttomia, ja niistä ovat kärsineet eniten eloonjääneet.
TOIVOTTAVASTI !
A: En muista muuta kuin sen, että minua on lyöty veitsellä rintaan. En muista, että olisin iskenyt Jukkaa veitsellä. Koska poliisin tutkimusten ja lasteni kertomusten mukaan asunnossa ei ole ollut muita kuin minä ja Jukka, on ainoa vaihtoehto se, että Jukka on mahdollisesti ensin lyönyt minua ja minä olen sen jälkeen puolustaakseni itseäni vahingoittanut Jukkaa.
Kuulustelu 4.1.2010
===
A: En ole surmannut Jukka Lahtea 1.12.2006 vaikka poliisit saivat minut jossain vaiheessa niin uskomaankin.
===
Anneli tarkoittaa sitä, että poliisikuulustelijat valehtelivat hänelle, ettei todisteiden valossa ole ollut mitenkään mahdollista, että asunnossa olisi ollut ulkopuolista murhaajaa.
Poliisit ovat valehdelleet samaa Annelin vanhimmalle tyttärelle ja vaatineet tätä selittämään heille asiaa. Kyse oli siis n. 12-vuotiaasta lapsesta.
Poliisit olivat myös valehdelleet Annelille, että tytär olisi tunnustanut kuulusteluissa äidin tappaneen isän. Anneli pyysi puhua lapsensa kanssa. Videolla lapsi poliisin valheista tietämättä ihmettelee äidin tunnustusta, ja inttää järkyttyneenä vastaan.
Poliisi manipuloi ja painosti valheillaan väsynyttä ja järkyttynyttä äitiä tunnustamaan. Eikä asianajaakaan ollut kuulusteluissa paikalla. Tämähän ei tietenkään mennyt oikeudessa läpi.
Jos on kantanut lapsia sydänmensä alla , rakkaus lapsiin on aivan muuta kuin nuo sairaat kuvitelmat !!
Anneli synnyttänyt neljä lasta ,on todettu psyykkisesti terveeksi !mikään ei viittaa siihen mistä nyt syytetään .
Entisajan noitavainot oli totta ja näyttää huokuvan tänne meidän aikaankin.
Kaikesta päätellen tätä on paisutellut jonkun pienen vihreän miehen mielikuvitus !!!
”Kuulustelumoka uhkaa avata rikoksentekijöille Pandoran lippaan”
Harri Aalto
Päivitetty 23.10.2012 05:22, julkaistu 22.10.2012 14:15
Poliisi joutuu tästedes entistä tarkemmin kertomaan rikoksesta epäillylle hänen oikeuksistaan. Poliisihallitus on antanut tästä uudet ohjeet maan kaikille poliisilaitoksille sekä keskusrikospoliisille ja Liikkuvalle poliisille.
Syynä on korkeimman oikeuden (KKO) ennakkoratkaisu, joka johti kovasta ns. Helsingin Glo-hotellin huumejutusta annetun pitkän vankeusrangaistuksen purkamiseen. Täysin identtisestä jutusta on myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antanut aiemmin ratkaisunsa.
KKO:n mukaan ulkomaiselle epäillylle ei kerrottu hänen oikeudestaan olla edistämättä oman rikosepäilynsä tutkintaa ja pysyä vaiti. Epäiltyä myös kuulusteltiin, vaikka hänelle määrätty puolustaja ei ollut läsnä. Kaiken lisäksi kuulustelupöytäkirjat laadittiin suomeksi, jota afrikkalaistaustainen epäilty ei lainkaan osannut.
– Poliisi pelkää nyt, että tapaus johtaa Pandoran lippaan avaamiseen, sanoo poliisilähde, joka asian arkaluonteisuuden vuoksi haluaa pysytellä nimettömänä. Hänen mukaansa KKO voi varautua jopa useisiin kymmeniin tuomioiden purkuhakemuksiin.
Korkeimmasta oikeudesta vahvistetaan, että KKO on jo myöntänyt myös toisen tuomion purkuluvan. Lisäksi useita muita hakemuksia tuomioiden purkamiseksi on vireillä, kaikki samasta syystä.
Tapio Mäkinen Länsi Uudenmaan syyttäjävirastosta.
On aika ryhtyä selvittämään poliisin epäeettisiä painostusmenetelmiä JL:n surman kuulustelussa.
Tällaista menettelyä ei voi vierittää Joutsenlahden syyksi. En usko että Joutsenlahti on ollut tutkinnan johdossa silloin kun tuollaista on tapahtunut.
Mutta joutuvatko?
Mitenkä nyt vaikkapa Aallon Satakunnan kansaan otsikoimasta artikkelista pari päivää sitten, jossa väitettiin että Auerin tahdon mukaan nyt toimitaan, joutuuko siitä kukaan koskaan vastuuseen?
Kuitenkin artikkelin lukenut huomasi että Auerin tahdolla ei ollut minkään valtakunnan merkitystä, hän oli taas vain "häntäkärpänen" jolle määrätään aikataulut eikä hänellä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa niihin.
kirjoitettu. Tarkan päivämäärän tietysti määrää muut kuin rikollinen.
se miksi Ulvilan surman uusintakierros alkaa vasta elokuussa ensi vuonna. Alkuun tuli mieleen tietysti se, että kahta isoa oikeudenkäyntiä on mahdotonta käydä yhtäaikaa.
Tarvitaan myös pieni hengähdystauko niiden välille. Joku asiantuntija arvioi, että hovi käsittelee seri-asiaa toukokuulle asti. Auerin puolustukselle jää siis koko kesä aikaa valmistautua käräjäoikeutta varten. Hyvä niin.
Elokuuhun mennessä myös JJ on ehtinyt puhdistaa maineensa ja häntä voidaan jälleen käyttää uskottavana todistajana.
Porin poliisilta alkaa ammukset loppua. Heillä on vastassaan Auerin, Kukan, Tannerin ja Joutsenlahden perheet, ystävät ja tukijoukot. Miten he edes ehtivät (laittomasti) salakuunnella kaikkien puheluita ja hakkeroida kaikkien koneita? Hyvä, että rahaa ja resursseja kuitenkin poliisilla riittää...
Katso Salainen sota. Oikeuttaako huumeiden vastainen taistelu viranomaisia venyttämään lakeja ja oikaisemaan mutkia? Toimittaja Matts Dumell.
http://areena.yle.fi/tv/1677089
Niin ja puolustus uskoo vapauttavaan hovissa sitten sitä saa olla vapaalla koko kesän kun ei ole tarvetta vangitsemiseen. Sitten sitä onkin hyvä alkaa tekemään niitä korvaus vaatimuksia :) ja nehän onkin sitten suuruus luokaltaan isoimmat mitä kenellekkään on maksettu.
"väläyksesi". Ei ole mikään kiire, kun ensimmäisestäkin pysyy vankilassa ja auerskalla on vastassaan lähes kaikki suomalaiset.
Ei taida olla vastassaan kuin sinä =) ja pianhan sulla se häkkikin heilahtaa .. kun sunkin juttusi tutkitaan .Ja saat kaikenlaisia syytteitä naamalles. Ja eiköhän se insesti-korttikin sieltlä sunkin kohdalles osu .Yleensä se pilkka osuu omaan nilkkaan ,eli kaikki saa sen omalle kontolleen jossain välissä elämäänsä ,mitäs sitä on toiselle tehnyt !!!
Että hauskaa on siis sullakin todistella olemattomia syytteitä vastaan .
Puolustaakohan sua kukaan ...
Ja kuka sun rinnalla silloin seisoo .
Pidäs nyt kämppäsi siistinä ja suusi kiinni ettei niitä jonain päivänä käännellä sinua vastaan
Annelin "tunnustus" oli laiton ja valehtelulla, väsyttämälla sekä painostuksella tuotettu. Oikeuskin sen jo kertaalleen totesi.
Julkisuuteen vuotaa koko ajan tietoa siitä miten poliisi toimii yli valtuuksiensa lakia rikkomalla. Alla pari esimerkkiä.
”Kuulustelumoka uhkaa avata rikoksentekijöille Pandoran lippaan”
Päivitetty 23.10.2012 05:22, julkaistu 22.10.2012 14:15 SK
Harri Aalto
Poliisi joutuu tästedes entistä tarkemmin kertomaan rikoksesta epäillylle hänen oikeuksistaan. Poliisihallitus on antanut tästä uudet ohjeet maan kaikille poliisilaitoksille sekä keskusrikospoliisille ja Liikkuvalle poliisille.
Syynä on korkeimman oikeuden (KKO) ennakkoratkaisu, joka johti kovasta ns. Helsingin Glo-hotellin huumejutusta annetun pitkän vankeusrangaistuksen purkamiseen. Täysin identtisestä jutusta on myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antanut aiemmin ratkaisunsa.
KKO:n mukaan ulkomaiselle epäillylle ei kerrottu hänen oikeudestaan olla edistämättä oman rikosepäilynsä tutkintaa ja pysyä vaiti. Epäiltyä myös kuulusteltiin, vaikka hänelle määrätty puolustaja ei ollut läsnä. Kaiken lisäksi kuulustelupöytäkirjat laadittiin suomeksi, jota afrikkalaistaustainen epäilty ei lainkaan osannut.
– Poliisi pelkää nyt, että tapaus johtaa Pandoran lippaan avaamiseen, sanoo poliisilähde, joka asian arkaluonteisuuden vuoksi haluaa pysytellä nimettömänä. Hänen mukaansa KKO voi varautua jopa useisiin kymmeniin tuomioiden purkuhakemuksiin.
Korkeimmasta oikeudesta vahvistetaan, että KKO on jo myöntänyt myös toisen tuomion purkuluvan. Lisäksi useita muita hakemuksia tuomioiden purkamiseksi on vireillä, kaikki samasta syystä.
==
Silminnäkijä Jakso 12/131
Salainen sota. Oikeuttaako huumeiden vastainen taistelu viranomaisia venyttämään lakeja ja oikaisemaan mutkia? Toimittaja Matts Dumell.
http://areena.yle.fi/tv/1677089
Pelottavaa, eikö totta? Suomi taisteli kommunismia ja totalitääristä kontrolliyhteiskuntaa vastaan. Tällä palstalla jotkut ovat vapaaehtoisesti valmiita luopumaan oikeuksistaan ja luovuttamaan ne...kenelle?
kyllä varmaan aurinko jäähtyy ennenkuin Kukan tai Auerin perhe alkaa puolustamaan vankilan muurin sisällä olevia. Perheethän nämä kaksi on sinne muurien sisälle tuominneet.
että jokainen joutuu vastaamaan sanoistaan ja teoistaan, niin pääset sinäkin auerskan seuraksi vankilaan. Pääsisitpä samaan selliin, niin voisitte pitää perhekerhoa siellä keskenänne. Sisotaloa eivät varmaankaan naisten puolelle laskisi, vaikka hyvin sinne sopisi.
Kysymys nimimerkille "Annelin tunnustus"
Luin suurella mielenkiinnolla tuota jälkimmäistä osaa kommentissasi. Tänään nimimerkki "pahuksen juoruämmät" väittää ettei kommentti poliisin harhauttamisesta Anneli Auerin ja hänen tyttärensä kuulustelussa pidä paikkansa. Mistä tietosi voi varmistaa oikeiksi?
"Tänään nimimerkki "pahuksen juoruämmät" väittää ettei ..."
Mitenkä olisit jos opettelisit lukemaan?
Vastaan nimimerkille utelias pihalla.
Tämä on Vaasan hovioikeuden julkisissa asiakirjoissa olevaa tietoa. Kun tämä soppa lopulta valkenee kansalle, niin niitä päitä todellakin tippuu.
kiitos, "kannattaa tutustua".
Jatkanemme lukemisen opettelua "juoruämmän" kanssa.
http://anneliauer.blogspot.com/
kiitos, lue tämä.
Kyllä tämä Auer-nettioikeudenkäynti on todella outo ja sairas ilmiö. Mutta niinhän on ollut Satakunnan poliisin ja Syyttäjävirastonkin toiminta.
Kukalla on myös perheenjäseniä jotka puolustavat häntä. Hyvä niin. Mutta Kukan pojat ilmeisesti ajattelevat kuten sen ikäiset pojat useinkin: miksi minun isäni pitää olla maailman suurin kusipää?
Vaasan hovioikeus on siis todennut jo että Satakunnan poliisin kuulustelumenetelmät Auerin äidin ja tyttären kohdalla eivät täytä lain kirjaimen vaatimuksia. Turha siitä on "pahuksen juoruämmän" kanssa jatkaa väittelyä.
Olen edelleenkin sitä mieltä että tuo Vaasan hovioikeuden päätöksessä esiin tullut laiton kuulustelumenetelmä on paljon vakavampi virhe kuin Joutsenlahden virheet tunnistustapahtuman yhteydessä. Lapsen psyyken murtamisyritys ei ole ammattimaisen poliisin teko vaan kivisydämisen sadistin teko, olipa sitten mikä tahansa hänen virka-asemansa. Joten Tapio Mäkinen, työ kutsuu tekijäänsä.
Vastaan nimimerkille utelias pihalla.
Katso Annelin "tunnustus" pikkasen ylempänä. Kolmas lause Annelin kuulustelussa:
A: Koska poliisin tutkimusten ja lasteni kertomusten mukaan asunnossa ei ole ollut muita kuin minä ja Jukka, on ainoa vaihtoehto se, että Jukka on mahdollisesti ensin lyönyt minua ja minä olen sen jälkeen puolustaakseni itseäni vahingoittanut Jukkaa.
Tässä Anneli viittaa siihen, että poliisi oli valehdellut hänelle, että esikoinen oli muuttanut kertomustaan, ettei asunnossa ollut ulkopuolista. Anneli halusi "tunnustuksensa" jälkeen nähdä esikoisen, silloin n. 12v, lohduttaakseen lasta. Tämä osuus videoitiin.
Anneli yritti lohduttaa lasta, että ei ole mitään hätää (vaikka "tunnustikin" totuuden vastaisesti kovan painostuksen alla), ja samalla Anneli oli tunnustavinaan jotakin lapselle. Hän halusi viestiä lapselle, ettei se mitään, ettei tämä ole hänen vikaansa. Lapsi oli hätääntynyt ja itkuinen, eikä ymmärtänyt miksi äiti nyt tunnustaa vastoin totuutta. Kumpikaan ei tiennyt poliisin valheesta, jolla äiti ja tytär asetettiin vastakkain.
Lain mukaan lähisukulaisen ei tarvitse todistaa oikeudessa syytettyä vastaan. Miten on mahdollista, että poliisi on saanut käyttää hyväkseen alaikäistä lasta näin raalla tavalla?
Auer ja Kukka keississä käytetään lapsitodistajia omia vanhempiaan vastaan. Aivan kuten noitavainojenkin aikoina. Ihmeellinen paikka se Pori...
Kauhistuttavaa.
Tuon perusteella ilmeisesti Vaasan hovioikeus vapautti Auerin. Valitettavaa ettei syyttäjä Porissa pystynyt nielemään tappiotaan vaan jatkoi oman sairaan mielensä mukaista teoretisointiaan. Suomen valtiolle tulee kalliiksi maksaa palkaa syyttäjälle joka ei ymmärrä. Monta turhaa miestyövuotta on jo hukattu ja lisää on tilattu.
Kukas se joskus sanoi ääneen: saatanan tunarit
Et sitten vieläkään tiedä että näissä Auerin jutuissa on monta syyttäjää. Kyse ei ole mistään yhdestä "katkerasta Porin syyttäjästä".
saivartelulle ja saivartelijoille
Eiköhän se nyt ole ihan selvää kenestä tässä puhutaan? Valkamasta itsestään.
Kyllä kaikki tietää, että syyttäjiä on kokonainen kaarti. Mutta tietääkö kukaan paljonko se kustantaa?
No pointtihan on tietysti se että näitä syyttäjiä on niin monta että on ihan turha nillittää jonkun yhden syyttäjän "sairaasta mielestä". Ymmärtävätkö ne muut syyttäjät sitten paremmin? Vai onko heilläkin "sairas mieli"? Mitä tappiota ne muut syyttäjät eivät ole pystyneet nielemään?
Vai mennäänkö taas salaliittoteorioihin?
lapsia muitakin. Kukaan ei kuullut ulkopuolisen ääniä ja alkuun vanhin tyttökin kertoi, ettei nähnyt ulkopuolista. Tutkimuksista taa luonnollisesti ilmenee, ettei siellä ollut ulkopuolista.
No, kun sinäkin olet perännyt lähteitä täällä, niin oleppas hyvä ja laita suorat lainaukset materiaalista, jossa noin todetaan.
"lehdet joutuisivat vastuuseen vääristä tiedoista"
Uskotko Joulupukkiinkin?
vain hupparityyppiin uskovat.
Ehei, ei mennä salaliittoteorioihin.
Mutta pointti ei kyllä ole ollenkaan se että syyttäjiä on monta ja Manner ja Auer on melko kaksin.
Minä en edes kykene näkemään että joku nillittisi täällä yhden syyttäjän sairaasta mielestä.
Vai oletko sinä tunkenut nenäsi niin syvälle syyttäjien ajatusmaailmaan että et pysty kokonaisuutta hahmottamaan?
Tässä jutussa haisee . Liikaa syyttäjiä kuin todistamassa viisauttaan. Ei se määrä ratkaise vaan laatu . . . Ryhmä kiusaamista ! Harvoin kukaan yksin saa pahemmin kiusattua vaan tarvitsee tukea . Joukossa se tyhmyys tiivistyy sanotaan. Manner pärjää kyllä
Yksinkin pärjää, arvaas missä?
Huiskimassa naatiskellen mieheensä iskuja ja pintahaavoja. Se se vasta haiseekin.
Manner tietää vain rahan ja julkisuuden niin ja on hyvin perillä siitä, mikä on homman nimi?
Jos ei tiedä on helevetin huono juristi ja ihmistuntija.
Ikää hänellä on jo, kyllä pitäisi oivaltaa.
Jossain kirjoitettiin, että jos olisi syytön, olisi antanut lehtiin paljon haastatteluja.
Eikö tuo AA ole niin tehnyt?
Oli siis syytön, noilla kriteereillä!!
On tää tosi hullu juttu, kun tuollaisen vinksahtaneen ihmisen annetaan pyörittää suomalaista oikeuslaitosta, vain siksi , että on nainen.
Koko ajanhan tuo on suoltanut satuja ja hänestä on tehty haastatteluja televisioon ja lehtiin videoiden kanssa.
Mikä kumma siinä on, että 4 lasta synnyttänyt on kuin pyhä.
Ei se voi olla mitään pahaa tehnyt, edes saatuaan mittansa täyteen.
Sama määrä minulla lapsia, mutta kyllä te naiset tiedätte, miten voi kilahtaa miehelleen (ette te muuten niin helposti eroaisi), vai ihan ystävyydessäkö eroatte?
Jotkut vaan on niin laskelmoivia, että suunnittelevat tuollaisen tapahtuman.
Olihan sillä miehelläkin motiivina raha, joka sen 18 v sitten surmatun naisen tappoi.
Millaista mahtoi silläkin miehellä olla nämä 18 v, ennenkuin hänet saatiin "kiinni"?
Kyllä se Manner niin täysillä uskoo syyttömyyteen. Kyllähän kilahtaneita suomenmaahan mahtuu. Tässä ei vaan ole kyse siitä. Ihan normaali äiti joutunut virkavallan mielivallan kohteeksi. Mieti hetken asia omalle kohdallessi. Vai oletko niin kyyninen mt potilas ettet hetkeksikään kykene. Jos olisin Anneli tekisin vielä tutkinta pyynnön siitä miksi viranomaiset antavat murhaajan juosta vapaana ja miksi hänestä alettiin leipomaan murhaajaa. Törkeää , erittäin vastuutonta käytöstä !
mies joutunut akkansa tappamaksi. Mieti hetken asia omalle kohdallessi. Vai oletko niin kyyninen mt potilas ettet hetkeksikään kykene.
on täällä moneen kertaan todistettu linkkeineen.
Enpä usko, että uskoo.
Puolustaa rahalähdettä.
Kokemusta on hänestä, miten hän toimii?
Onko sinulla, tietäessäsi Mannerin uskovan täysillä?
Ei hänen tarvitse edes uskoa, hänhän vaan PUOLUSTAA. Jokaisella on puolustusasianajaja, uskoo asianajaja asiakkaaseensa tai ei.
Jumankauta, mistä sä tuon mt potilaan keksit?
Sulla on ihme tyyli, alat leimaamaan ihmisiä, kun jäät alakynteen.
Lue nyt herranjestas niitä esitutkintapöytäkirjoja, kuulusteluja ja Auerin esiintuloja omissa haastatteluissaan. Oletko ihan sokea?
Hän itse on auttanut siinä "leipomisessa".
Pieniä vihjeitä sinne, tänne kuulusteluissa, ennenkuin on ko asiasta ollut mitään julkisuudessa, hän on ollut "vihjeineen" julkisuudessa.
Mikä hemmetin jeesustelija sinä olet?
Tässä muutamia kysymyksiä sinulle.
1)Onko ihan tavanomaista"normaalin äidin" ostaa suht tyyris moottoripyörä miesystävälleen?
2)Oliko fiksua väittää, ettei veitsi ollut omasta taloudesta, vaikka olikin?
Manner tutkitutti senkin Fiskarsilla ja taas maksoi...
3)Miten alkoi edellisenä päivänä kertomaan insesti-asioista, kun lsh asiat tulivat julki?
4) kuinka ymmärsi letkauttaa, että olisi pitänyt nauhoittaa, jos asiat olisivat menneet kerrotusti.
5)Kenelle normaalille äidille tuollaiset asiat edes olisivat tulleet mieleen? SINULLEKO
Sorry, mutta tunnen tässä olevani keskustelemassa sinun kanssasi alta oman tasoni.
En viitsi noin tyhmiä edes kommentoida enää.
SINÄ olet törkeä ja vastuuton kirjoituksinesi.
No tuossahan se on hieman ylempänä yhden pahan juoruämmän kirjoittamana: "Valitettavaa ettei syyttäjä Porissa pystynyt nielemään tappiotaan vaan jatkoi oman sairaan mielensä mukaista teoretisointiaan. ".
Avaa silmäsi niin näet.
Kyse ei siis todellakaan voi olla yhden syyttäjän sairaasta mielestä. Joko mielestänne kaikki nämä syyttäjät ovat sairaita tai sitten kyseessä on salaliitto. Taikka tietysti se todellinen vaihtoehto: he kaikki tekevät vain työtään, ei mitään sen kummempaa.
Aika outoa.
Kirjoitin Pohjanmaan akalle vähän jälkeen klo 16.
Siinä oli tuo seuraava kirjoitus jo silloin, siksi laitoin kenelle tarkoitan.
Nyt siellä näkyy tuossa ajan paikalla, että olisi kirjoituksen aika jotain 06 ja risat, vihreä läpyskäkin peittyy sinisten ylös-alas peukkujen alle.
On tämä jo tarpeeksi vaikeaa muutenkin hakea monen sadan kirjoituksen joukosta , mitkä kirjoitukset ovat uusia?
Tänään lisäsin yhden ylöspäin peukutuksen.Siinä oli ennestään 4 ja seuraavaksi tulikin 13.Eli noin paljon hyväksyviä peukkuja yhdellä painalluksella.
Selvä SALALIITTO, en vain tiedä ketä vastaan.
En minä ole alakynnessä millään lailla. Oma kantani perustuu rehelliseen näkemiseen totuus. Mt potilailla vain usein heittää tuonne luulojen puolelle. Nuo sinun listaamasi asiat on juuri niitä asioita jotka on käännelty utopistisiin muotoihin. Kaikkeen löytyy järkevä selitys , sinä et kanna huolta että murhaaja on vapaana. Etkä sitä että tämä on tuhonnut yhden perheen asiat.
että sinulla on kokemusta mt puolelta potilaana. Teille omat näkemyksenne edustaakin totuutta eikä siitä voi syyttää, lääkitystä vaan ei ole saatu kohdalleen.
Ei haittaa jos pelkäätkit harhoinesi, tärkeintä, että Jukan lapset ovat turvassa.
Mikä sinun viestisi tässä keskusteluketjussa on?
Kuka nämä jutut tutkisi?
Eikö täällä ole sheriffi sitä varten, että plokkaa pois ihan kahelit?
Sinä uhkailet kuin joku oikeudenjakaja täällä, etkä osaa käyttää edes äidinkieltäsi oikein, etkä kirjoituksissa muita välimerkkejä kuin huutomerkkejä. Oletko kenties virolainen tai jonkun muun maan kansalainen alkujaan?
Yhtä pöhköjä sinä täällä heittelet.
Kirjoitatko yksin nämä, vai joku toinenkinko kanssasi söheltää?
Hyvä selvitys keskeisestä kysymyksessä Ulvilan surmassa. Tunnustuksella oli vakavat seuraukset. Anneli vangittiin ja perhe hajoitettiin. Pahinta oli, että poliisi pani "tunnustuksen" lehtiin. Anneli perutti sen heti kun oli tavannut Amandan ja saanut tietää, että Amanda ei ollut mitään perunnut.
Mistä tiedät, että lapset ovat turvassa? Jos niitä on käytetty hyväksi, niin onhan se voinut olla joku muu, kuin lasten äiti?
eli poliisi pysty äitiä höynäyttämään vakavin seurauksin.
Mutta nuori terve tyttö oli järkähtämätön. Sellainen luonteenpiirre lapsessa on sekä ihailtava että kunnioitettava.
minä en lähde spekuloimaan mitä Manner uskoo tai mitä Manner tietää.
Sitä ihmettelin pikkusiskoni kanssa Auerin tapauksessa että häntä syytetään mitä kauheimmista rikoksista mutta hän ei peitä kasvojaan käräjäsalissa. Yleensä käräjäsalissa syytetyt vetävät jonkinlaista peitettä päänsä päälle kuten Laamanen ja Tarkki.
Viestini tässä ketjussa on ihan suomenkielellä selvästi A on syytön ! Ja tietääkseni täällä aihetta käsitellään. Osoita nyt yksi fakta missä minä uhkailen ? Missä kirjoitan muulla kuin suomenkielellä ? Vähän täällä päässä alkaa jo naurattaan.
Sanoisin, että poliisin laittomalla toiminnalla tässä "tunnustuksessa" on ollut aivan valtavan vakavat seuraukset.
Anneli Auerin elämä ja perhe on tuhottu. Hänen lastensa elämä on tuhottu. Mikä voisi olla vakavampaa?
Toivon asianosaisten viranomaisten joutuvan vastuuseen teoistaan. Virka-asemansa mukaisesti.
Todellakin. Luulisin että rikosilmoitus jonka Tapio Mäkinen Uudenmaan syyttäjävirastosta on saanut pohdittavakseen, koskee juuri tätä menettelyä. Kyllä Joutsenlahden tekemät virhearvioinnit kalpenevat tällaisen törkeyden rinnalla.
Puhutte nyt rikollisesta, joka on NAINEN.
Kukaan muu nainen ei peitä kasvojaan kuin Katariina Lönnqvist myöh. Panttila ainoastaan yhdessä kuvassa, mitä Googlen kuvahaulla löytyy.
Ja sieltähän kuvia löytyy!!!
Ei paloittelusurmaaja Virpi Butt, ei insuliinisurmaaja Aino Nykopp-Koski, eikä edes suomalaistaustainen Aileen Vuornos.
Ne on hei kuulkaas MIEHET, jotka eivät halua itseään tunnistettavan.
Miksiköhän?
Miksi naiset ovat ilmeiltäänkin, niinkuin nauttisivat tuosta julkisuudesta?
Tämmöistä tää on, olkaapa tytöt tarkkoja.
Ottakaa asioista ensin selvää, ennenkuin kerrotte perättömiä.
Noista edellämainituista naisista päätellen = syyllisiä olivat, koska eivät peittäneet kasvojaan?
He ovat ainakin KAIKKI saaneet tuomion.
pohjanmaan akka26.10.2012 21:46
"pianhan sulla se häkkikin heilahtaa .. kun sunkin juttusi tutkitaan .Ja saat kaikenlaisia syytteitä naamalles. Ja eiköhän se insesti-korttikin sieltlä sunkin kohdalles osu ."
Siinähän niitä uhkauksia. Ei tarvinnut kaukaa hakea.
..."Auerskalla on vastassaan lähes kaikki suomalaiset"
Kärjistys - uhkailu
Näinhän nettiväittely toimii. Kun kärjistetään, seuraa puolustautumisreaktio joka yleensä on nopea eli vähemmän harkittu.
Niin kommunikointi tapahtuu kotiriidoissakin. Sitten viisaampi vaikenee.
Tällaisia yhteenottoja netistä löytää päivittäin.
Ei tarvinnut edes itse kommentoida.
Muutkin ovat samaa mieltä näköjään.
Jokainen uskoo, mitä uskoo?
Täällä et pysty väittämään, ettet uhkaile.
Ne näkyy kirjallisessa muodossa tässäkin ketjussa.
Pohjanmaan akalle
Johonkin tähän tapaanko se meni?: Heti ku mää totanoi äkkäsin ettei tää tytär sit ollutkaan kertonut miten tää juttu oikeesti meni, mää peruinkin kaikki puheeni ja palasin taas tähän mun aikaisempaan tarinaan. ???
Ja: Siin tunnustuksessani mää itseasiassa kuvailinkin meidän aikaisempaa riitaa missä meil oli kans veitsi käytössä ja jolloin mää myös huitasi vasaralla tätä mun miestä..... mut se ei siis ollut tää sama ilta missä tää mun mies sit tapeettiin sillä vasaralla. ????
Voi pyhä mielenterveys !!!!" Jos tuo oli uhkaus ,no jos oikein monimutkaisesti mennään ,sen voi ymmärtää vain jakomielitautinen sellaisena !! !
Mielestäni se on vain toteamus kuinka tulee käymään.Karman laki pitää siitä huolen =)
Jokaisen kannattaa elämässään pyrkiä hyvään.
Tee toiselle se mitä haluat isellesi tehtävän . Jos petät ,tulet petetyksi.
Jos valehtelet ,sinulle valehdellaan.Jos varastat ,joudut varkauden uhriksi .Jos panettelet ja syytät syytöntä, tulet huomaamaan olevasi itse syyllistettynä .
Tämä nyt vaan on taivahan tosiasia .Tulet sen huomaamaan.
Tämä Annelin tapaus on hyvä esimerkki .A on isojen syytöksien alla nyt ,mutta tämä kääntyy kohta näitä syyttelijöitä vastaan .
Nämä henkilöt istuvat kohta selittelemässä tekojaan ja sen seurauksia .
Siihen ei mene enää kauaa.
Toivottavasti nämäkin asiat saamme lukea silloin lehdestä .
Mielelläni vielä näkisin nämä syyttelijät myös mielentilatutkimuksissa .
Se näkee joka elää !
Uhkailet vankilalla, syytteillä ja erityisesti vielä insestisyytteillä ... etkä edes itse ymmärrä uhkailevasi.
Jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia. Valitettavasti.
akkana laittanut kolmannenkin viestin peräjälkeen. Olisikin hauskaa kun joutuisit istumaan tai mielisairaalaan vestiesi takia.
pitkän aikaa lehdissä "uhrina" naamallaan, niin turhahan se enää on naamaansa peitellä.
Valitettavasti sinulle =) kirjoita nyt samalla nimimerkillä niin en vahingossa vastaa sinulle , eikä sinun kannata vastailla mitään minulle . Näkemiin ja kuulemiin ,,
pohjanmaan akka lausui profetian, vaviskaa kaikki hullut täällä.
Olen seurannut hänen uhoaan ja ajatellut--MEITÄ ON MONEK.SI
VALITETTAVASTI
Rehellinen ,ei sen tarvitse naamaansa peittää .
Oletko lukenut liikaa lehtiä ?
Narsisti , se näyttää naamaansa mielellään.
Niin, miksiköhän poliisi pani tunnustuksen lehtiin?
Oliko se poliisin ratkaisu saadakseen yleisen mielipiteen muokatuksi mieleiseensä suuntaan?
Niin, miksikähän poliisi ylipäätänsä tiedottaa yhtään mitään asiasta?
Miksikähän poliisi piittaisi yhtään mitään siitä mikä yleinen mielipide on?
Kun Suomalaiset luottavat poliisiin niin sokeasti, niin poliisin ei tarvitse kuin antaa ilmaisukiellot puolustukselle, määrätä kaikki salaiseksi ja tiedottaa itse yksipuolisesti asioista, niin nettikäräjillä urpot pitävät Annelia syyllisenä.
"poliisin ei tarvitse kuin antaa ilmaisukiellot puolustukselle, määrätä kaikki salaiseksi"
Kaiknen maailman urpt eivät sitten vieläkään tiedä ettei poliisi ole antanut minkäänlaista ilmaisukieltoa puolustukselle eikä määrännyt kaikkea (tai edes yhtään mitään) salaisiksi. Oikeus on kylläkin julistanut osia oikeudenkäyntiainoistosta salaisiksi ja oikeus on kieltänyt pulustusta kertomasta lapsia koskevia asioita julkisuuteen.
Mutta eihän urpot ymmärrä mikä on poliisi ja mikä on oikeus.
Noin juuri. Oikeus päättää, siis tuomarit ja lain asiantuntijat.
Poliisi määräsi ilmaisukiellon asianajajille. Kyllä, poliisi Erik Salonsaari Satakunnan poliisilaitokselta.
Oikeuden olisi pitänyt käsitellä asia kolmen kuukauden kuluessa. Ei käsitellyt, joten ilmaisukielto oli laiton.
Käräjäoikeus toimi poliisin kumileimasimena, ei minään lain asiantuntijana.
Taas luulot ja tyhmyys tiivistyy täällä palstalla, kun tietämättömät kirjoittaa.
Aivan oikein. Tuomarit ja lain asiantuntijat ovat vastuussa siitä että Jens Kukalta JA hänen asianajajalta on otettu pois oikeus puolustautua netissä. Myöskään AA:lla itsellä ei sitä oikeutta tai mahdollisuutta ole. Mutta AA on saanut puolestaan kirjoittavia.
Milloinkahan tuomarit ja lain asiantuntijat hoksaavat että heillä on myös vastuu Auerin lasten hyvinvoinnista. Ei riitä että he tiedostavat oman hyvinvointinsa tärkeyden.
Vastuusta ei tässä ole puhuminen. Anneli Auer on joutunut viranomaisten vainon kohteeksi. KKO päätti 21.09, että Auer tulee pitää vangittuna vaikka hänellä kaksi valtavaa syyteaineistoa vastattavanaan ja neljä lasta hoidettavana. Sitten tuli se järjetön päätös että Ulvilan surma jätetään selvittämättä hamaan tulevaisuuteen. Murhaaja sai vielä pari lisävuotta etumatkaa. Elokuussa 2013 voisi ehkä hovi antaa vapauttavan tuomionsa Annelille lasten tukistamisesta, mutta luultavasti syyttäjä taas valittaa. Joskus vuoden 2014 puolella voidaan alkaa käsitellä uudelleen Ulvilan surmaa. Senkin aikana Anneli voidaan pitää vangittuna. Siis syytön neljän lapsen äiti pidetään vangittuna 2009-2014, lähes viisi vuotta.
Nyt on tarmokkaasti ajattava sitä, että Anneli saa perheterapian avulla yhdistää perheensä jo vankilassa ollen
"Nyt on tarmokkaasti ajattava sitä, että Anneli saa perheterapian avulla yhdistää perheensä jo vankilassa ollen"
Osut nappiin tässä. Laki määrää, että perheet on pidettävä kasassa. Nyt on Annelin perhe hajoitettu täysin. Annelin tukijoukot tekevät parhaansa.
Väität ettei oiekus käsitellyt ilmaisukieltoa. Seuraavaksi väität että oikeus on poliisin kumileimasin. Siis kumpaa oikein väität?
Määräsikö oikeus osan todistusaineistoa salaiseksi vai tekikö sen poliisi?
niin kauan, että murhaajat kuten aa on tuomittu vankilaan.
Lapsilla onkin lopulta hyvä perhe. Tytöstä en tiedä, mutta viranomaiset tekevät hänenkin suhteen minkä parhaaksi näkevät. aa ei enää kuulu, eikä pidäkään kuulua perheeseen.
Taposta saa muutaman vuoden tuomion ja kun se puolitetaan niin harva kai istuu 3,5 vuotta.
Mut kyseessä ei ollut tappo vaan murha. Murhasta saa elinkautisen ja se voi olla suomessa 15 vuotta. Kun juttuun liittyy vielä törkeää lasten hyväksikäyttöö ja pahoinpitelyä ym niin ei pääse vähällä. Onneksi ei .
http://fi.wikipedia.org/wiki/Elinkautinen_vankeus
En ole kuullut juttua, jossa murhaaja tyttärensä kanssa soittaa hätäkeskukseen ja pyytää apua.
Niin on että nythän siellä ilmeiseti on tämä tarina menossa käsittelyyn että tytär on mukana. Sen syyttäjien näytön minäkin haluan nähdä jolla tuomio tulee. Uskomatonta että ko antaa tuomion olemattoman näytön perusteella. Ai per. Ku on syyttäjillä mielikuvitus laukannut .
ja pikkuveli on saanut syyttäjän uskomaan moista.
Varmaan ollut sisarusilla joskus riitaa että kumpi saa istua isin sylissä
Voi teitä reppanoita jotka ootte sokeita. Miten AA olisi muuten toiminutkaan? Kun suunnitteli että teon pitää näyttää ulkopuolisen tekemältä? Olisko poliisin pitänyt olla selväväkijä ja älytä tulla paikalle noin vaan? Ilman häkesoittoa? Voi että pitää olla yksinkertaisia ihmisii...
Syyttäjällä on vielä/lisäksi aineistoa jota ei ole käsitelty missään oikeusasteessa, ei KKO:ssa, ei missään joten erittäin hyvä että juttu puidaa perin pohjin. Pohjamutia myöten. Se on myös syytetyn etu et saavat tuoda julki omia todisteitaan. Toivon, että tutkinta järjestää vielä uusia rekonstrukioita mm siitä miten ja missä ajassa rikotusta ikkunasta kuljetaan, ja sellaisissa varusteissa missä hupparin piti kulkea. Taskulamppu, pitkä veitsi , vasara tms mukanaan ja tyypin pitää olla kokoa 185-190( kuten A totes poliisille et sinun kokonen ) poliisi oli 188cm., ja vielä vatsakas ja tukeva muutenkin.
Noiden lisäksi tarkka nauhootus millaisia ääniä tulee liikkumista , millaista ähkintää jne... häkenauhan huppis on äänetön eli kykeni olemaan hengittämättä ja puhkumatta n 4 minuuttia... kannattasi mennä ennätystehtaaseen näyttään moista taitoa...toki muitakin kummallisuuksia väitetyllä tyypillä ollu, kykeni likistyään näkymättömäksi ymm
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012101916222866_uu.shtml
Hei tekijä on ammatti tappaja ehkä peräti poliisi . Tietoa löytyy tutkimuksista. Ehkä hätäpuhelu nauhalla ilmoitti radio puhelimella kuskilleen että "se jäi" ja "aja" tutkiko kukaan tätä linjaa . Monta kiveä kääntämättä.
Tytön käytös häkepuhelun aikana kielii paljon. Ensiksi se että tyttö uskaltaa tulla paikalle noin vaan. Ja monta kertaa. Jos talossa olis riehumassa tappaja ainakin minun lapsenlapseni huutaisi suoraa huutoo ja pakenis naapuriin tai ainakin ulos, eikä varmana tulisi lähelle. Ei mistään hinnasta.
Tyttö oli istutettu juoneen mukaan. Äiti sitoo tytön luurin päähän ja kun "mun täytyy ny..." ja tyttö vaan et "mitä mä sanon?" täh ja häh? Kuulostaako yhtään kummalta.
Noin 9, 5 v tyttö ja kysyy äidiltä ohjeita kun olettaisi että siinä tilanteessa vaan huutaisi suoraa huutoaan.... ei mitään sellaista.
Sitten se kirkaisu nauhalta. Voi olla etukäteen otettu ihan muualta talteen. kuin muitakin ääniä. A väittää ettei ole kuullut kirkaisua eikä tyttö itsekään muiste koko kirkaisua??? Se muistamattomuus on outoo.
Ja kuin pian tyttö on taas kirkaisun jälkeen suht tolpillaan, kuis ei mitään hätää. On kyllä niin outoa ettei istu mitenkään siihen et talossa olisi ollut ketään muita. Ja pitää muistuttaa että äitihän tunnusti vakuutti tytölle että minä se olin, ei siellä ollut ketään muita ja minä se olin joka teki pahaa isille. Tuo siellä vankeudessa.
nimimerkille "tytön käytös"
oletan että olet aikuinen ihminen.
Kuinka pystyt yösi nukkumaan kirjoitettuasi sen mitä tänään kirjoitit nuoresta, oletettavasti hyvin herkästä ja mielettömän traumaattisen kokemuksen kokeneesta ihmislapsesta.
Etkö ymmärrä että kirjoitat elävästä ihmislapsesta joka itse tai jonka koulukaverit lukevat kommenttisi ja yrittävät suhtautua lukemaansa, niin miten?!?
Kenen on vastuu jos lapsi ei jaksakaan tätä hänelle sälytettyä taakkaa kantaa?
Oletko tullut miettineeksi?
Missä sananvapauden rajat lienevät?
kuinka sinä nukut yösi kun kirjoitat ketjuissa elävästä ihmislapsesta, pojasta, että hän valehtelee ja sepittää satuja ?
melkoista kaksinaismoralismia sinulta...häpeäisit
Aivan seonneita nuo auerskan puolustajat.
Niin ja tämä raiskaus ja pahoinpitelyjuttu on siitä, kun lapset ovat riidelleet kumpi saa istua Jens Kukan sylissä ja Anneli on vain rahoittanut lapsia, että kukin vuorollaan
Minä en häpeä sitä mitä kirjoitan. Häpeän sitä mitä ME kirjoitamme. Tässähän tämä ydinkysymys on.
Kumpi valehtelee, 13-vuotias poika vai 15-vuotias tyttö?
Nettikirjoittajat eivät sitä pysty ratkaisemaan. ME pystymme vain "heittämään paskaa" toistemme niskaan ja uskomaan kukin mitä uskomme. Häpeällisempää on niiden nettikirjoittajien kohdalla, jotka tätä loanheittoa käyvät taloudellinen etu tai virkauran edistäminen tavoitteenaan. En pidä ollenkaan epätodennäköisenä etteikö sellaisia henkilöitä MEIDÄN nettikirjoittajien joukossa olisi. ITSEKUKIN tietää omat motiivinsa ITSETYKÖNÄNSÄ.
Sekä pojan että tytön kannalta olisi armeliasta jos VIRANOMAISTEN parista löytyisi johtajuutta jolla tämä tuhoava ja piinallinen väittely saadaan loppumaan. KUKAAN nettikirjoittaja ei voi olla se johtaja. Sekä tyttö että poika vahingoittuvat tästä väittelystä.
Minkä sananvapauden nimissä sinä saat kirjoittaa ja päätellä että lapset valehtelevat? Mistä sinulla on sellainen tieto? Oletko jututtanut lapsia? Oletko päässyt tutkimaan asiantuntijalausuntoja ja katsomaan videot joissa lapset kertovat kokemuksistaan?
Materiaalia on kerrottu olevan n 2000 sivua ja ne on salaisia ulkopuolisille.
Tosiaan kenen on vastuu jos lapselle tolkutetaan että valehtelet. Käy kuin Eerikalle ja sitäkö sinäkin haluat?
Minulla on seitsemän lasten lasta ja kaikki ovat reippaita ulospäinsuuntauvia koulussa pärjänneitä lapsia. Olen varma että jokainen heistä olisi käyttäytynyt kuten kirjoitin. Huutanut suoraa huutoa jos tappaja talossa tai rynnännyt naapuriin...ei varmana tullut puhelimeen kysymään äidiltään et mitä sanon??
Oletkohan itse aikuinen , epäilen et olet jäänyt ja jämähtänyt "jollekin asteelle" ...jostain syystä..? Jos olet isoisä kuten muistan jossain olet maininnut niin miten arvelet et omat lastenlapsesi olisivat käyttäyneet vastaavassa tilanteessa, jossa tuntematon huppari riehuu ninjan lailla talossa?
Ja miten itse suhtaudut lastenlapsesi kertomuksiin jos joku tulee kertomaan että vaikka et naapurin setä / täti minulle sellaista ( seksuaalista tekoa) josta minulle tuli paha olo tms... tai pahimmilaan oma äiti/isä tms... sinä leimaisit varmaan heti valehtelijaksi? Vai mitä? Kerro ihmeessä miten toimisit?
kysymyksiisi olen jo tämän heinäkuussa aikaneen nettiväittelijä-urani aikana vastannut.
Kovasti on tullut kritiikkiä että omista lapsista tai lapsenlapsista ei olisi saanut mitään kirjoittaa.
Siitä olen varma että olisin kirjoittanut olevani iso-isä. Sukupultani en ole missään vaiheessa unohtanut vaikka en sitä ole erikoisemmin korostanutkaan.
Huonostipa muotoilin tuon kolmanneksi viimeisen rivin. Tarkoitus oli kirjoittaa: olen varma etten koskaan ole kirjoittanut olevani iso-isä
mitähän nuo valehtelusyytökset saa lapsiraukoissa aikaiseksi....? mieti mitä kirjoitat ettei jo muutenkin kärsineitä lapsia kiusata koulussa ....olepas ensimmäinen joka lopettaa aiheesta kirjoittamisen nettiin ja kannusta esimerkilläsi muita.
tämä koskee sinua erityisesti siksi, että kylvät kaksinaismoralismia ja sekoitat lapsiraukkojen ajatusmaailmaa, häivytät oikean ja väärän rajaa omien tarkoitusperiesi mukaan.
ei sopivaa käytöstä äidiltä ja mummolta.
Jos et ole ukki niin mummi sitten. Olisi kiintoisaa tietää miten suhtautuisit omien lastenlastesi kertomuksiin jotka voivat olla "uskomattomia?" voinet kertoa kaikille kun suhtaudut tuntemattomien lasten kertomuksiin noin kuin teet. Että valhetta valhetta kaikki...
kiitos neuvosta. Testataanpa toimiiko resepti!
Eli se jäi tarkoittaa että tehtävä tuli suoritettua .
Aja tarkoittaa että nyt hyppään kyytiin .
JL tapettiin tarkoituksella ja nopeasti.
Jos Annelilla oli jotain verta hiojen takana,ne on voineet tulla myös silloin kun huppumies on lähtenyt perään ja koskettanut Anneliin . Anneli ei paniikiltaan ole tuntenut kosketusta .
Oletko sinä se sama henkilö, joka väität olevasi huolissasi Annelin lapsista? Tämä kommenttisi osoittaa sinun olevan henkisesti epävakaa. Laskettelet lasten kustannuksella sairasta huumoriasi. Luuletko olevasi kovinkin nokkela? Ei naurata.
Kyselet liikaa henkilökohtaisia kysymyksiä, joilla pyrit onkimaan tietoosi epäsuorasti muutakin.
sekopää sepitteli tänne juttujaan mitä lapsen lapset muka oli kertoneet. Aivan mielisairaalta vaikuttaa. Ei myöskään muista mitä on kirjoittanut pohjaanmaan akkana ))
ilmiselvästi 2 eri henkilöä. Olet väärillä jäljillä. Mistähän muusta olet vetänyt väärät johtopäätökset, nimimerkki "johan se"
No johan oot erikoinen , minä olen kuules ihan oma persoona ja mua ei kiinnosta mitäs musta luulet .Eikä mua kiinnosta kuka siellä kirjoittaa ,mutta yhden asian olen huomannut !sinulla on ihmeellinen tarve tietää ketkä täällä kirjoittavat ? MIKSI ?
Voinen hieman epäillä että olet se syyllinen ulvilan surmaan. Ja pelko on suuri kun täällä on ihmisiä !!!(monikossa huom ) jotka todellakin uskovat A syyttömyyteen.
Mitä sinä teet tiedolla kuka minä olen . Sinun ei kuulu sitä tietää ja jos jostain syystä tietäisit ,mitä sillä tiedolla tekisit /minulle tekisit ????
eT SINÄ TIEDÄ VAIKKA ASUISIN UTSJOEN ESSOLLA !!
ja jos saisit selville kuka akka täällä on ,epäilisin sinua poliisiksi.
Jos pohjanmaan akka sattuisi katoamaan ... jäljilläsi oltaisiin tämän palstan ja murhainfon kautta !
Tunnistan meinaan tyylisi kirjoittaa siellä
MINÄ ASUN UTSJOEN ESSOLLA.
Ei poliisi saa selville, kuka kirjoittaa.
Kokeiltu on.
Olen huomannut ainakin 3 henkilöä, jotka kirjoittavat samaan tapaan.
REVI SIITÄ.
Minä ainakaan näistä kirjoittajista en ole rekisteröitynyt Murhainfoon.
Siellä muutamalla on kylläkin samakaltaiset ajatukset kuin minulla.
Huom , en ole tuo kirjoittaja "johan se".
Nimimerkille
7 lasta? Horopillu.
päätellä. Kun auerska selvästi valehtelee, niin silloin tyttökin valehtelee.
Tyttö= äiti ja isä olivat kahdestaan makuuhuoneessa. Ei siellä ollut ketään muita kuin oma perhe, koko talossa.
http://yle.fi/uutiset/quotaiti_ja_isa_olivat_kahdestaan_makuuhuoneessaquot/1572294
entä poika?
Sehän todistaa silloin että A on ollut selin huppariin . Aivan ! Onkos tutkittu kuinka radio puhelimen käyttö samassa tilassa käy yksiin , nappaako häken nauhoitus sen ? Siinä nyt olisi poliisille rekota tämä :) aikaa on . . Mutta onko intoa ?
Sairasta huumoria sinulla.
me reppanat... Jos olisin ollut Auerin pöksyissä ja todella olisin suunnutellut itse tappavani mieheni, kyllä olisin valinnut tekopaikaksi paljon helpomman kuin oman kodin.
Kun Aueria niin analyyttiseksi on täällä mainittu, niin tekotapa ja tekopaikka eivät kyllä mitenkään tue suunntelmallisuutta.
No samaa minäkin olen ajatellut . Miksi ihmeessä soittaa hätäkeskukseen ?? Ei voi kuin ihmetellä tätä syyttäjien logiikkaa. Apureita ja nauhoja ja lavastuksia ,niin tietenkin.
Suuri osa suomalaisista uskoo syyttömyyteen.
kun mies yllättää ja tilanne tulee yks kaks. Näkikö koneella jotain, yllättikö heti kotiin tullessa tai kävikö aa yöllä lasten huoneessa touhuamassa. Tyttö ainakin ollut hereillä. Vai tuliko riita kun mies ilmoitti olevansa kyllästynyt sotkuihin ja haluavansa erota. Lähipiirissä tapahtuvia henkirikoksia harvemmin suunnitellaan.
lankapuhelimesta?
"ambumiehen mukaan eteisen pöydällä oli kaksi matkapuhelinta, communikator ja "joku nokian halvempi malli." Mies oli ihmetellyt miksei Anneli soittanut niillä. (Hah!) Asunnossa oli harvinaisen vähän verta puukostustapaukseksi: verta ei ollut kulkeutunut ympäri asuntoa ja Anneli oli hyvin puhdas. "Hänessä ei ollut verta juuri lainkaan." Tämä oli miehestä epätavallista. Toisaalta etuovessa oli kuitenkin verinen lääpäisyjälki, jonka mies oli huomannut ja pannut merkille. (Mutta poliisi sitten ei!) Anneli ei hänestä vaikuttanut shokissa olevalta."
minfosta
Oletteko koskaan nähneet, kun mielipuoli ihminen menettää malttinsa, mitä tapahtuu?
Tapahtuu sellaista, että jälki voi olla juuri sitä luokkaa, mitä siellä Ulvilan talossa oli.
Ellei kukaan ehdi nopeasti pakenemaan ja hakemaan apua!
Ja jos joku on niin hyväuskoinen, että yrittä yksinään aikuisena ihmisenä saada riehuja rauhoittumaan.
Lähiomaisten pitäisi tajuta se, että mielisairaista omaisista pitää tehdä ilmoitus terveydenhuollon viranomaisille eikä ruveta peittelemään ja salailemaan vakavia mielenterveyden sairauksia.
Myös terveydenhuoltoalan ihmisten asenteissa on jotain pielessä. Heidän pitäisi ymmärtää, että mielisairsat ihmiset ovat sairaita, jotka täytyy saada hoitoon ja heitä pitää myös vakavasti hoitaa!
että soittaa lankapuhelimesta vaikka muitakin olisi ollut käytettävissä?
Häkenauhoituksessa kuuluva paniikki kertoo siitä ettei siinä paljon mieti millä kapulalla soittaa.
Atavistiset vaistotkin saattavat olla mukana, lapsena tottunut lankapuhelimeen, ehkä se TUNTUI jopa ainoalta oikealta puhelimelta hätääntyneenä.
Miksi poliisi ei tutkinut etuovessa olevaa lääpäisyjälkeä?
1) Minfosta ei kannata lukea juttuja absoluuttisena totuutena. Sinne kirjoitellaan ihan mitä vaan, ja loput omia luuloja.
2) Kännykät olivat Jukan. Anneli ei tiennyt minne Jukka oli puhelimensa laittanut, tai oliko niissä paristot ladattuina. Kotipuhelin tuntui varmaankin varmimmalta vaihtoehdolta.
3) Ambulanssimies oli huomannut Annelin olevan shokissa. Anneli oli kysellyt häneltä lapsistaan. Ambulanssimies ei ole koulutukseltaan rikostekninen tutkija, eikä hänen kuulu tehdä mitään johtopäätöksiä, ainoastaan kertoa havainnoistaan.
Ambulanssimiehen kuulustelun voi lukea KKO:n kirjaamossa.
Katsos, kaikkeen löytyy selitys, muttei minfosta.
omakin ollut, prepaidilla jos ei muita tietoja löydy.
auerblogista ei kannata lukea juttuja absoluuttisena totuutena. Sinne kirjoitellaan ihan mitä vaan, ja loput omia luuloja.
Kukaan ei olisi niin sekaisin, että jäisi murhaajan lähelle pitkäksi aikaa, eikä molempien vanhempien kuoleminen auttaisi lapsia yhtään. Naapuriin lyhyt matka, jokainen menisi sinne ellei muka osaa soittaa kännykällä.
Jokainen ihmetteli rauhallisuutta. Jukan vointia ei tarvinut kyselläkään, olihan juuri tappanut.
Katsos, kaikkeen löytyy selitys, muttei auerblogista.
Onko www.anneliauer.blogspot.fi sivuilla kirjoitettu jotain ambulanssimiehistä tai näistä kännyköistä? Minä en ole ainakaan huomannut. Kerro millä sivulla?
Oletko huomannut omassa käytöksessäsi jotain outoa ? Vainoat Annelin kaikkia puolustajia ,jotka uskovat syyttömyyteen.Hyi
Ei ole tapana hävetä. Ei tarvitse, kun ei tee mitään häpeällistä.
Hyi, hyi, oletko joku lapsi täällä aikuaisten keskellä kirjoittamassa?
Tää on toi mikajaleijuu varmaan hän kirjoittaa niin lapsekkaasti, virheet kirjoituksessa samankaltaisia myös, hyi ittelles.
satusivuilta löytyvän, satuja.
MIKSI tämä sun Annelisi sitten kertoi vuosia myöhemmin poliiseille, että heille tuli Jukan kanssa riitaa ja sitten tapeltiin ja että hän otti veitsen.
Kai sä nyt sen verran tajuut, että tässä kohtaa se muija on nimenomaan puhunut TOTTA.
nyt sinulla on aihetta hävetä. Erehdyit tunnistuksessa. Vaikka samapa se. Sehän on yleisimpiä virheitä nettiväittelyssä. Saat anteeksi erehdyksesi.
Helppo paikka koti, olet tässä asiassa väärässä.
Muistatko sen naisen , joka ampui sen oman miehensä siellä jossain polulla. Jallitti ensin hänet sinne, itse tai joku muu, oliko peräti veljensä?
Saatiin hetimiten kiinni, hänellä taisi olla peräti 5 lasta.
Kyl me ämmät ollaan karseita.
Se analyyttisyys on Annelin itsensä luokittelema piirre itsestään, johon muut ovat hanakasti tarttuneet.
Suunitelma oli ihan nappiin. Metsässä tai muualla olisi ollut liikaa muuttuvia tekijöitä.
Sinä arvasit kirjoittajan?
Niin minäkin.
Haista nyt, sanonko mä mikä?
Oletko lestadiolainen, antaessasi noin kaikille anteeksi?
Arvasitko minun olevankin joulupukki?
No saat anteeksi. Häpeä.
Enkä minä tätä kirjoittanut, vai miten se oli?
Hölön pölön!
Syyttäjä nyt riemuitsee, kun kaikki ämmätuomarit ovat hänen takanaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288508996268.html
Mimmiliiga pitää puoliaan. Se oli odotettavissakin!
oikeuden päätös sisältää hienoisen määräyksen että syyllisyys pitää löytyä.Mahdollisesti löytyykin.Onkos niillä tappajilla otsassa leima kun tytön piti heti tietää että se on tappaja.Sille kai sanottiin että murtovaras joka lähti pakoon kun huomasi asukkaita paikalla.
Siis mitäh ? Syyllisyys pitää löytyä? Mistä se löytyy ja miten se löytyisi syyttömästä ja jos huppumies vaeltaa vapaana ? Sitä ei kukaan enää etsi . Sopivasti täydellinen murha . Huppumiehen löytämisen estää poliisi! Jo on suomi . . .
Ei vaella vapaana, siellähän se on lukkojen takana. Onkohan milloinkaan miettinyt kannattiko tähän "muistinmenetysleikkiin" lähteä, olisi hyvin tod.näk.pian jo vapaa nainen..
Mutta eipä olisi vielä 6 vuoden jälkeenkin uutislähetyksen ykkösaiheena.
KKO sanamuoto antaa selvän viitteen että A pitää tuomita vaikka todistusaineistoa ei löydy.Kenkiä ja ruskeita pyyhkeitä josta oli tehty kilpiä.Miten niitä kilpiä pyyhkeistä tehdään ei ilmeisesti tarvi selvittää.Eikä se taitas onnistuakaan.Ei taida rekonstruktiokaaan nauhoituksesta onnistua.
Odottele nyt vain. Käräjäoikeudessa KAIKKI uusi todistusaineisto lätkäistään pöydälle.
Jos poliisi esittää syytteen niin kaippa ne on rekonnut myös väitteensä .Minäkin haluan nähdä kuinka kilpi on valmistettu ja mitenkä sitä on käytetty !
kova askartelemaan ja kylpyhuoneessakin näkyy kuvassa pyykkien päällä irrallinen? kuivausteline. Siinäkin valmis kehikko mihin pyyhe helppo kiinnittää vaikka pyykkipojilla.
kauheeta kun lätkäistään. tuosta vaan.
varma.Mitään uutta todistuaineistoa ei löydy.Lapsen mielikuvitusta löytyy.Tällä kertaa se riittää.Masentavinta lieneee se että siitä tulee ennakkopäätös jos syyllistä ei löydy niin tuomio luetaan parhaiten sopivalle
Jaajaa. KKO piti syyttäjän lisänäyttöä niin vahvana, että palautti jutun takaisin alempaan oikeusasteeseen. Mutta juu, sinähän olet viisaampi kuin oikeusvaltiomme korkein oikeus, sehän on selvä :D
Minä uskon että Kko piti näyttöä jopa niin naurettavana että palautti sen tähden.Ja kun tuo näyttö on saanut mitä merkillisimpiä muutoksia. Ei ole siis samaa mielikuvitus tarinaa kuin alunperin ,oikeusturvan kannalta tämä oli pakko tehdä.
Olisivat varmaan yhtyneet hovin päätökseen jos se olisi ollut mahdollista.
Kertoo satakunnan käräjälaitoksen osaamattmuudesta kun ylemmät palauttaa sinne .
Hei kattokaas nyt vähän tarkemmin ennen kuin lätkäistään se syyte päälle. Hovi palutti JJ jutun samalla lailla .
eli ko joutuu nyt tosissaan katsomaan tämän jutun tosiasioita !
Syyttäjien mielikuvituksella ei ole rajoja ! todistaisivat ne väitteensä !
Pahalta tuntuu koko Annelin perheen puolesta, kun tietävät miten asia on ja viranomaiset ei tee muuta kuin vääntää joka asian päänlaelleen. Voimia syyttömille toivon ja jaksamista !
Totuus tulee julki jos huppumiehen metsästystä joku vähän viitsisi etsiäkkin
Kyllä sun pittää mennä ny neuvomaan ihan niitä syyttäjiä kun oot noin tietäväinen. mee ihmeessä ja kerro kaikki tietosi ja luulosi. Jos ottavat onkeensa. Tiedä vaikka. Saat viettää muuton unettomii öitä jos et mee kertoon. Heti arjen tullen , jookos?
Kulleppas mä olen sen verran tässä asian tiimellyksessä huomioinut että ei ole kyseessä muu kuin järjestäytynyt rikollisuus.Huppumies löytyy sieltä !!! Anneli on totisesti syytön Eiköhän ne luulot ole tulleet joltain muulta kuin multa ???? Lavastetaan vaan Anneli syylliseksi projekti.. Poliisi ei uskalla tutkia enää muita vaihtoehtoja .Haloo ,näkyykö mittään
sulle "jotta unettais"
Jotenkin tuo kommenttisi sisälsi uhkaavan sävyn -
tietämys voi olla luuloa - luulo voi olla tietoa !
Het arjen tullen
Jälleen kerran luulet väärin. Jos vaivautuisit ottamaan asioista selvää, tietäisit että KKO palautti jutun kokonaan uudelleen käsiteltäväksi siksi, että piti syyttäjän lisänäyttöä Auerin syyllisyydestä niin merkittävänä! Ymmärrätkö muuten, mitä NÄYTTÖ tarkoittaa? Epäilen.
Kko sai paljon uutta materiaalia. Sitä ei ole käsitelty missään oikeus asteessa . Odotin minäkin jo ratkaisua ja vapauttavaa tämän tiimoilta. Mutta nyt ymmärrän että oikeusturvan kannalta näin on mentävä. Ja syyttäjien on Todistettava ! Mistä syyttää . Eli syyttäjillä onkin nyt se homma edessä. Todistaa syyllisyys! Pitää vissiin mennä katsomaan kuinka se tapahtuu. Mikä sitoo nämä henkilöt niin että horjuttaa fakta tiedon ulkopuolisesta. Sitte tässä ajassa tutkitaan myös ne asiat mitä on tullut esiin. Materiaali joka on jätetty pois . Syyttäjien ja poliisien menetelmät. Ei niitä voi hyvällä katsoa. Anneli saa korvaukset myös seksi rikos asian selvittyä samanlaiseksi kuvitelmaksi. Valheella on lyhyet jäljet.
Jos se näyttö kerran oli niin merkittävä niin miksei KKo itse tuominnut.
Oijoi, sinähän varsinainen vitsiniekka olet! :D Että oikein "fakta tiedot ulkopuolisesta"! :D:D:D
Jos se olisi ollut merkittävää , sen päätöksen olisi vonut tehdä ja tuomion lukea !
Siinä ei ollut mitään ,ei yhtään mitään !paljon melua ja mielikuvituksen luomaa tarinaa vuosien kuluessa !
Naapurikin siellä yks kaks muistaa vuosien jälkeen muka oikein !!
Itse antoi vihjeen Tanneriinkin ,,, eli täyttä kakkaa.
Uusien todisteiden painoarvon päättää käräjäoikeus
Helsingin yliopiston Vaasan yksikön oikeustieteen määräaikainen professori Mikko Vuorenpää pitää todennäköisenä, että uusi todistusaineisto oli syynä jutun palauttamiseen uuteen käsittelykierrokseen. Muita johtopäätöksiä uusista todisteista ei tässä vaiheessa voi tehdä.
- Korkeimman oikeuden palautuspäätöksen perusteella en arvioisi uusien todisteiden painoarvoa. Käräjäoikeus arvioi sen ihan itsenäisesti.
Uuden käsittelyn hyödyllisyyttä kummallekaan osapuolelle Vuorenpää ei halua arvioida. Hän pitää kuitenkin selvänä, että asian pitkittyminen on ikävää kaikille.
YLEn sivuilta
lukea tuollaista kielen raiskausta. Näyttää nuo lasten raiskaajien puolustajat tykkäävän kaiken raiskaamisesta. Taidat olla sama sekopää, joka minfossakin näpyttelee noita ,,, merkkejään joka paikkaan, etkä osaa huutomerkkiäkään laittaa oikein! Eipähän noissa viesteissäsi mitään asiaa olekaan.
onkin saanut kielipoliisin kannoilleen. Onko jo kolmas kommentti akan välimerkkien käytöstä. Alkaako kuumottaan?
Dna ja kuidut ,hätäpuhelun taustalla kuuluva mäisket .Koira ei yhdistänyt veistlä Anneliin ......
Anteeksi vajavainen äidinkieleni ! pilkkuni ja pisteeni =)
Lainkuuliainen ihminen olen ja rehellisyys on pääaineeni .
Mitkä mäiskinnän äänet???
Ne, kun Jukkaa tapettiin Annelin ollessa puhelimessa.
Siinäpä se, kun sitä mäiskintää ei kuulu vaikka A kuin yrittää korostaa et mäiskintää kuuluu. Jos oikeasti joku olis tikkaamassa kymmeniä iskuja niin kuuluis jatkuva ulina ja kiljuminen kuin sikaa tapettais pitkän kaavan mukaan. Mut ei kuulu sanovat jotka ovat nauhan kuunnelleet.
Mäiskintä ja avunhuudot kuuluvat nauhalta todella selvästi. Nauha kuunneltavissa KKO:n kirjaamossa. Mene sinne, mars, mars! Tule sitten uudestaan kertomaan tänne mitä nauhalta kuuluu.
kun vajavainen älykkyydeltäsi olet.
Ei sitä ainakaan koulussa opeteta, sitä rehellisyyttä.
Moneen kertaan olen lukenut tällä palstalla joidenkin nauravan sille ajatukselle, että Anneli ja vanhin tyttärensä puhuisivat totta huppumiehestä. Mitään huppista tai "ninjaa" ei kuulema ole voinut olla olemassakaan.
Nyt on Suomessa taas tapettu mies julmasti. Jollei ole vaimoa hänellä, niin ehkä naapurista tai veljestä leivotaan syyllinen? Pakkohan sen on olla joku läheltä, kun ketään muuta ei löydetty. Laiskaa poliisitutkintaa Suomessa.
Poliisi pyytää havaintoja Kotkan henkirikoksesta: "Julma ja poikkeuksellinen"
Julkaistu: 17.11.2012 14:37
Kotkan Marinkylässä surmattiin perjantain vastaisena yönä vuonna 1952 syntynyt kotkalainen mies. Poliisin mukaan rikosta voi luonnehtia ”väkivaltarikollisuuteen yleisemmin peilaten julmaksi ja poikkeukselliseksi”.
Kymenlaakson poliisi tutkii tapausta murhana yhdessä Keskusrikospoliisin kanssa.
Marinkylän alueen asukkaita ottamaan yhteyttä keskusrikospoliisin tutkijoihin.
Havaintoja kaivataan etenkin Marintiellä ja muualla alueella torstaina kell0 20-24 liikkuneista, alueelle kuulumattomista henkilöistä ja ajoneuvoista.
Tutkijoille voi soittaa numeroihin 040 5453305 ja 040 5802021.
IS
NYT KAIKKI MINFON "TIETÄJÄT" SOITTAMAAN POLIISILLE! Poliisi tarvitsee teitä. Ilman apuanne ei Suomessa rikokset ratkea.
ruskeita pyyhketä kerran löytyy niin miksi ne sitten pitää salata
Farssin siemenet kylvi heti murhan jälkeinen tutkijajohto, sillä jos olisi paneuduttu kunnolla tutkimaan ja huomioitu et murhaaja löytyy 90% varmuudella lähimmistä niin juttu olisi ratkennut kahdessa viikossa. Jopa aiemmin.
Jos näin yksinkertaista olisi, niin sittenhän jokaisen murhatuksi tulleen puoliso saisi elinkautisen heppoisin ja/tai tekaistuin todistein.
Olet älykkyytesi täällä moneen kertaan osoittanut...
Nimim. Kenen syy
Joutsenlahti halusi siirtää tutkinnan KRP:lle, mutta ylipoliisijohtaja Paatero esti sen. Hänen mielestä Porin poliisi osaa hoitaa. On itsekin sieltäpäin Suomea kotoisin nääs.
Kohta kuusi vuotta on mennyt, kallista rahaa palanut, eikä vieläkään ole selvyyttä siitä kuka murhasi Jukka S. Lahden.
Joutsenlahden kolleegoista Santaojasta ja Kuusirannasta on tehty rikosilmoitukset. Päitä tulee putoamaan sitten, kun tämä farssi on loppuun asti puitu.
tutkinta voi löytää sellaista mitä ei ole.Tutkinnanjohto ei tee kenttätyötä vaan organisoi tehtävät.Tutkija eivät ole mitään armeijan alokkaita joille pitää kädestä näyttää mitä tekee vaan huippukolutettuja ja kokeneta ammattilaisia
Jonkun täytyy määrätä mitä tutkitaan missäkin rikoksessa. Vai jokainen juoksee ja etsiin mitä itse haluaa ja mikä kiinnostaa? Kysyjä kuulutti tutkinnanjohdon vastuuta. Mikä taho päätti ko tapauksessa linjasta mitä ja ketä haetaan? Hälytyskellot ei soineet pääsä?
"Tutkija eivät ole mitään armeijan alokkaita joille pitää kädestä näyttää mitä tekee vaan huippukolutettuja ja kokeneta ammattilaisia"
No, laitas Tapio Santaojan ja Pauli Kuusirannan CVeet tänne, niin katsotaan...
Kielitaitoisina ovat varmaan paljon maailmaa matkustaneita? Porista Turkuun ja takaisin Ulvilan kautta? Matkalaukussa mukana hammasharjan lisäksi raamattu?
Ainakin yksi poliisi oli fiksu. Näki enemmän kuin joku muu. Eikä retkahtanut satuihin ja tarinoihin...
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=SKA_newssite/AMLayout&cid=1194641579655&p=1194596255446&packedargs=packedargs=AMArticleCommentThreadDetails%3AcurrentPage=11&pagename=SKAWrapper
tarkoitatko tuota artikkelia "kuulustelumoka uhkaa avata rikollisille Pandoran lippaan"?
ei aloiteta niin että ensin määritellään lopputulos.Ensin katsotaan jälkiä ja niiden suunta ja sieltäpäin aletaaan etsiä.Vähännkuin kettumetsällä katsotaan minnepäin jäljet kulkee.Kyllä jokainen juoksee sillä alueella mihin on määrätty itsenäisesti.Ei siitä muuten mitään tule.Jos joka askeleella pitäs olla holhooja niin ei siinä mitään tutkijaaa erikseen tarvii.Tekijä pääsi pakoon.Turha rypistellä jälkikäteen.Poliisin maine vaatii yhden sivullisen lynkkaamista joka ilmeisesti myös tapahtuu
Joku jossain väläytti että A paidassa ei olisi ollut reikää . Sehän todistaa vaan että A on suojannut paidalla kasvonsa . Tukee siis A kertomusta !
Lukekaa Kari Uotin ko päätöksestä oleva tuore blogi. Se avaa toivon mukaan monen silmät:
http://www.oikeus.pro/fi/blogi/:action/viewentry/entryid/663?PHPSESSID=e1060dcd7a941e3f85b68e0dbd878f28
sekoilee Uoti tuon seksuaalirikossyytöksen alkamisajankohdan.
Mutua näyttää olevan. Asialline blogisti ei viittaa Aueriin sanalla akka. Se on leimaavaa, ei neutraalia.
Voi voi ! Jos on oikeasti tuota mieltä. Ei uskoisi sen jälkeen mitä on itse kokenut . Pyhä narsismi elää ja hengiittää .
Akka on meillä päin joillain lempinimi vaimolle joten ei tarvii pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Mutta Uotin sanassa on painoa. Itse kiinnitin huomiota tuohon;
"on luultavaa, että tästä pahuudenpesästä paljastuu nyt aika karmea tarina, jota ei ole vielä kuultu."
Oikein nousi kananlihalle iho. Kuten laamannikin totesi telkussa juttu on laaja erikoinen ja laaja. Sietääkin tutkia pohjamutia myöten.
Vai että entisen vankilakundin sana oikein painaa...
auerskakin tyytynyt talousrikoksiin.
Oikeusteietteen tohtori/asianajaja on muodostanut kantansa, - asiakirjoja lukematta?
Jyrkästi osoittaa kantansa kirjoituksellaan. WAU! Lisää näitä ammattinsa osaavia!
Luulenpa että hänellä on enemmän asiakirjoja luettavana kuin kellään näillä palstoilla. Eikä kaikkeen tarvita asiakirjaa kun tiettyjä väitettyjä tapahtumia voi testata, rekonstruoida.
Ja Wau, miten sitten kukaan ottaa kantaa mihinkään kun ei ole niitä asiakirjoja lukenut/nähnyt. Iso osa on ja pysyy salaisina.
Otin kantaa kommentillani Uotin blogiin, en muuhun.
Uotinkin kannattaisi ottaa kantaa vain niihin asiakirjoihin, jotka hän on lukenut. Auerin keissin kanssa hänellä ei ole mitään tekoa, eli tuskinpa on niitä asiakirjoja ollut hänen nähtävillään.
Yksinkertaista eikös?
Niin. Ja kaikkien muidenkin kannattaa muistaa sama. Älä kommentoi mitään mitä et ole omin silmin nähnyt ja lukenut. Eikö olekin yksinkertaista?
Ja mitäs helvettiä sä luulet mun kommentoineen?
"Pahuudenpesästä paljastuva tarina jota ei vielä ole kuultu".
Onhan se jo kuultu mutta vain harvat ja valitut ovat sen tarinan kuulleet. Se tarina on julistettu salaiseksi seuraavat 60 vuotta. Kukka istuu sen tarinan takia 10 vuotta ja Auer 7 vuotta.
Uotin kirjoitus oli muutenkin ala-arvoista. Luulee tietävänsä jotain, muttei todellisuudessa tiedä mitään.
Luulis, että ton tason koulutus olis opettanut miehen oleen antamasta typeriä alatyylisiä lausuntoja. Luulis miehen tietävän myös, että syytteenkin voi saada julkaisustaan.
No ei kai kukaa Uotia ole minään älykkönä pitänyt. Enemmänkin testosterin vietävissä oleva koheltaja.
osaltaan tekeekin miehistä naisia äykkäämpiä ja vaihdevuodet näyttää surkastuttavan akoilta sen vähänkin järjen.
Noh, Auer leimasi julkisesti omat lapsensa valehtelijoiksi, suu vaahdossa kailotti asiaa jokaisessa mediassa joka vielä viitsi häntä haastatella.
""Mitään uutta todistuaineistoa ei löydy.Lapsen mielikuvitusta löytyy.Tällä kertaa se riittää.Masentavinta lieneee se että siitä tulee ennakkopäätös jos syyllistä ei löydy niin tuomio luetaan parhaiten sopivalle ""
Tätähän on tapahtunut jo pitkään niin maailmalla kuin Suomessakin. Pahinta näissä on se että todennäköisesti mitään rikosta ei edes ole tapahtunut, vaan kaikki on ainoastaan valeita tai pienten lasten tapauksessa aivopesun avulla istutettuja valemuistoja.
Murhassa on sentään ruumis, todisteena siitä että joku rikos on todennäköisesti tapahtunut., mutta seksuaalirikoksissa tuomitaan usein ilman mitään muuta näyttöä kuin väite tapahtuneesta.
Seksuaalirikoksesta valehtelua ei huomaa jos asianomistaja on käynyt sitä useita kertoja päässään läpi. Valhe tuntuu kertojasta todelta, koska kyse on ns. valemuistoista.
Esim. jos asianomistajalla on ollut seksuaalifantasiota syytetystä ja asianomistaja on päässään kuvitellut miltä seksi syytetyn kanssa tuntuisi, niin asianomistajan reaktio on samantapainen kuin se olisi oikeasti tapahtunut.
Jokainen on varmaankin kokenut tälläistä kun on nähnyt jostain tutusta, tai työkaverista seksuaalisen unen, niin seuraavana päivänä tuntuu kokoajan kuin oikeasti olisi harrastanut seksiä kyseisen henkilön kanssa.
Järkevä ihminen tietenkin tajuaa että kyse on vain mielikuvituksesta, mutta teini joka kärsii mielenterveyshäiriöistä, kuvittelee että kyse onkin todellisesta tapahtumasta, varsinkin jos väitetystä tapahtumasta on kulunut vuosia.
Tälläistä valetta ei pysty edes valheenpaljastusmenetelmin paljastamaan.
Oletteko siis varmoja että kyse on todellisista tapahtumista vai omista seksuaalifantasioistanne?
Usein teinit fantasioivat mm. opettajistaan, valmentajistaan tai kavereidensa vanhemmista, sekä myös sisarustensa tyttö- tai poikaystävistä ja vanhempiensa uusista puolisoista.
Tämä seksuaalifantasiointi ei tietenkään päde pikkulapsiin, mutta aivopesu onnistuu paremmin. Riittää että joku läheinen toistelee istutettavaa muistoa, eikä mene kauaa kun keksitty muisto muuntautuu todeksi aivopesun kohteen mielessä. Sen jälkeen sitä on lähes mahdoton erottaa todellisista tapahtumista, koska vaikka koehenkilöille on todistettu että istutettu muisto on täysin väärä ja manipuoloitu, he uskovat siihen. Aivot ovat kumma kapistus.
Tästä syystä on täysin mahdotonta että lasten "muistamat" asiat olisivat absoluuttinen totuus. Joka kerta kun asia palautetaan mieliin, se muuttuu. Eli kun näitäkin Auer asioita on lapsille jankattu vuodesta toiseen, totuudesta ei ole enää jälkeäkään, eikä kukaan psykologikaan pysty tunnistamaan mikä niissä on totta ja mikä ei. Tästä syystä valheenpaljastuslaitteen käytöstäkään ei ole apua.
Älä laita omia fantasioitasi todellisuuden hämärtymisiäsi toisten päähän. Jos sinä ja aa olette sairaita, niin ei kaikki muut ole.
mistäs opistosta olet psykiatrin paperisi kopioinut?
"Jos se näyttö kerran oli niin merkittävä niin miksei KKo itse tuominnut."
Halusivat antaa hupulle vielä valitusmahdollisuuden, ettei jää mitään hampaankoloon..
:-)
eläytyvät tarinoihinsa niin voimakkaasti että se muuttuu todellisuudeksi.Taito erottaa keksitty ja tosi kertyy kasvun ja opiskelun myötä.Kolussa itse keksitty tuo huonon koenumeron ja todistuksen.Siksi on opittava erottamaan ne toisistaan.Lain mukaan KKO ei voi käsitellä jos siinä on uutta asiaa.Lain kirjain on hyvin selkeä joten palautus alioikeuteen on ainoa mahdollisuus.
Voi että. Mikä vahinko ettet SINÄ ollut niiden kymmenien asiantuntijoiden joukossa, jotka arvioivat lasten kertomusten uskottavuuden!
Annelilta lipsastanut kun kertonut lähipiirille ( =paljastanut) että olisi pitänyt nauhoittaa ??? Voihan vitalis! Kuin tunnustus tai vihje. Nauhoite on varmana ollut mukana. Miten lipsahtikin ihan omasta suustaan...
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194741925331/artikkeli/il syyttajien mielesta on mahdollista etta auer nauhoitti miehensa murhan aanet.html
liikaa innostua. Toki Auer jälkiviisaasti voisi todeta että hänen suusta on paljon sammakoita ulos molskahdellut joita häntä vastaan on innokkaasti käytytty ja olisi ollut parempi olla mykkä...
Ihminen on siittä kummallinen että voi päästää ns freudilaisia paljastuksia, lipsahduksii totuudesta..Varmaan jokainen muistaa kohdallaan niin tapahtuneen ja ei muuta kuin pure kieltäsi jos se helpottais...
Tuo osoittaa ainoastaan Valkaman ja Kulmalan olevan täysin epätoivoisia. Ei oma mielikuvitus riitä keksimään syytöksiä Annelista, niin on pakko turvautua lasten mielikuvitukseen.
Mitä tyyppejä!
Nuo lapset nyt sattuivat olemaan paikalla kun heidän isänsä murhattiin heidän omassa kodissaan, aivan siinä nenän edessä
Mutta juu, SINÄhän tietysti tiedät paikalla olleita lapsia paremmin, mitä heidän kodissaan tuona yönä TODELLA tapahtui ja mitä he näkivat ja mitä he kuulivat.
:/
Aiemminhan ne pennut lymysivät huoneessaan piilossa tai nukkuivat. ..
Ai jaha. No ei sitten mitään ;)
Kotona oli myös heidän äitinsä ja isosiskonsa, jotka MOLEMMAT NÄKIVÄT SURMAAJAN. Nuo pienimmät eivät nähneet yhtään mitään. He ovat omasta pelonsekaisesta mielikuvituksestaan kehittäneet kaikki kauhutarinat äidistään, siskostaan ja taksarista.
Olisi parasta saada heiltä tunnustus ajoissa, ennenkuin syyttömät ihmiset saavat kärsiä liikaa. Itsekin tulevat kärsimään aikuisiällä omalle äidilleen aiheuttamasta painajaisesta .
olisi parasta saada tunnustus Annelilta. Syyttömät ihmiset ovat saaneet kärsiä aivan liikaa.
oven takaa, ettei siellä ketään sivullista ollut. Sitten vielä käski valehdella poliiseille.
saa kaikki tedot eteensä jutusta ? Molemmista ?
Toivotaan niin. Mitä useampi ihminen saa paperit eteensä, niin sitä suurempi todennäköisyys on, että löytyy porukasta a) niitäkin, jotka jaksaa lukea tarkasti koko paperipinon läpi, ja b) näkee suoraan koko tekaistun tarinan läpi.
Lasten mielikuvista koko juttu, johon syyttäjät lähteneet antaumuksella mukaan.
Tulee mielenkiintoinen oikeudenkäynti. Annelin puolustus keskittyy kaikin voimin mustamaalaamaan Annelin lapsia. Annelin pyynnöstä, tottakai.
Anneli on maailman paras äiti.
Olet sairas tyyppi. Keksit juttuja omasta päästäsi. Anneli ei ole ainakaan minulta mitään pyytänyt.
Toisekseen, vaikka Annelin puolustaja olenkin, en ole pyrkinyt mustamaalaamaan Annelin lapsia. He ovat täysin syyttömiä tähän tilanteeseen.
Puolustan Annelin lisäksi luonnollisesti myös Annelin lapsia. Onko asia sinulle nyt selvä?
Anneli on todellakin hyvä ja rakastava äiti, joka kärsii kaikessa hiljaisuudessa. Vankilasta käsin, kun on vaikea vaikuttaa.
Nyt sä alat jo vähän säälittämään mua....voi toista...
Anyway, eikö olekin hassua miten vakka aina löytääkin kantensa:
"49-vuotias Jens Kukka on aiemmin tuomittu lastensa pahoinpitelystä ja ex-vaimo kertoo Kukan nauttineen lyömisestä."
..
Tuossa olis yksi valheenpaljastus testi. Värähtääkö viisari? Selviää katsomalla.
http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/vid-1288334603447.html
Niin missä kohdin? Ja analyysi, poliisin siis.
Miksi siirryit pois aiheesta? Mustamaalaat täällä Annelia aamusta iltaan ja esität suojelevasi hänen lapsiaan. Miten voi olla lasten psyykelle hyvästä tuollainen panettelu, jota täällä harrastat? Nuorimmaiset pelkäävät jo nyt äitiään. Olet onnistunut tavoitteessasi.
Meille aikuisille ei sun juttusi uppoa.
Miten niin pois aiheesta?
Lapset pelkäsivät äitiään, SYYSTÄ.
"Käräjäoikeuden mukaan Auer ja hänen entinen miesystävänsä syyllistyivät molemmat 11 rikokseen. Miesystävän rikoksista 10 oli seksuaalirikoksia sekä yksi pahoinpitelyrikos. Auerin rikoksista kahdeksan oli seksuaalirikoksia, kaksi pahoinpitelyrikosta sekä yksi laiton uhkaus." Lähde: YLE
.
.
Jenssin pojat on minusta lähteneet rahan perään. Isä on varmaan tukeutunut kova kouraiseen kasvatus tyyliin kun muu ei poikiensa kanssa auttanut. Nämä samaiset pojat on nyt jopa murhajutussa todistaja listalla . Heh hee . Mitähän varten. Onko rahan tarvetta ? En aivan allekirjoittaisi heidän puheitaan. Haisee tuokin juttu
"Anneli on todellakin hyvä ja rakastava äiti, joka kärsii kaikessa hiljaisuudessa. Vankilasta käsin, kun on vaikea vaikuttaa. "
Tykkäähän hän antaa haastatteluita ja on asettanut lapsensa ihan julkisesti huonoon valoon syyttäen mm. valehtelusta. Ei ole (tiettävästi) koskaan sanonut kaipaavansa lapsiaan, olevansa pahoillaan heidän (kohtalonsa) puolesta tms. mitä voisi normaalisti olettaa lapsistaan erotetun äidin tärkeimmät mietteet ja sanoman olevan.
olla sinulla valikoiva muisti!
Tiettävästi et ole ikinä päässyt panemaan. Etkä ole ikinä edes pahoitellut tuota asiantilaa.
Tää sun kampanja Annelia vastaan on todella törkeetä. Muistan lukeneeni Annelin sanoneen kaipaavansa lapsiaan, silloin kun oli vapautunut vankilasta.
Anneli yritti tavoittaa lapsiaan, mutta eno oli vienyt heidät pitkälle merimatkalle, jossa nämä lasten kauhutarinat saivat alkunsa. Eiks tässä ole mitään hämärää sun mielestä? Kaukana merellä poissa puhelimenkin äärestä...ahtaassa hytissä kuvataan videolle kauhukertomuksia...
Itse muistan lapsena nauttineeni kauhukertomuksista kesämökin vintillä muiden lasten kanssa. Emme nukkuneet silmänräpäystäkään. Kilpailimme siitä, kuka keksii karmivimman tarinan.
Viäläks Ilpå sää siäl Pallivahas asus?
Asuuks se "huppumiäs" siäl päi?
Mää tiätyste tarkota tätä tän ketju rinsessa.
Sää näys diggava sitä kamalast.
Miksi Auerin veli kääntyi siskoaan vastaan?
Tiistai 6.9.2011 klo 20.35
Syyttäjät saivat uudet tietonsa Anneli Auerin veljeltä, joka vielä käräjä- ja hovioikeudessa todisti siskonsa puolesta.
Anneli Auerin veli antoi syyttäjälle uudet tiedot. (JOHN PALMÉN)
Näin Auer selittää syyttäjän uudet todisteet
Veli otti elokuun alussa yhteyttä syyttäjä Jarmo Valkamaan ja kertoi haluavansa tulla esittelemään materiaalia, joka voisi viitata Auerin syyllisyyteen. Jutut olivat peräisin Auerin 12- ja 9-vuotiailta lapsilta, jotka olivat kertoneet enolleen omaehtoisesti tietoja murhayöstä.
- Kaikesta päätellen hänen mielensä on muuttunut. Ei hän ole suoraan sanonut, mitä mieltä hän on, mutta tietysti jos hän tuo tällaista esiin, niin se viittaa siihen, että hän epäilee siskoaan, Valkama sanoo.
Myös veljen motiivit ovat herättäneet pohdintaa syyttäjissä.
Auerin kolme nuorinta lasta on sijoitettu veljen ja tämän vaimon luo. Syyttäjät ovatkin pohtineet, tuliko veli tiedoillaan esiin sen vuoksi, että saisi pitää Auerin lapset itsellään.
- Meillä ei ole herännyt epäilystä sellaisesta, mutta tietenkin olemme pohtineet vaikuttaako se mahdollisesti asiaan. Puolustus tulee varmasti ensimmäisenä vetoamaan tähän. Siitä ei ole tässä vaiheessa näyttöä, Valkama sanoo.
Auer itsekin ihmettelee veljensä käytöstä.
- En ymmärrä miksi hän tämän teki. Haluaisin kuulla sen häneltä. Hän on tosin itsekin ollut kovilla ja joutunut kärsimään tämän tapauksen vuoksi.
Auer ei ole tavoittanut veljeään. Hän uskoo, että myöhemmin he voivat vielä keskustella asiasta.
Syyttäjän mukaan lasten psykologit tulevat arvioimaan ja analysoimaan lasten kertomukset tarkkaan.
- Jos he katsovat lasten kertomukset luotettaviksi, niin sitten voidaan todeta, että manipulointia ei ole tapahtunut. Meille välittyi kuva, että veli on aidosti huolissaan lapsista eikä hänen motiivinsa ole lasten saaminen itselleen.
Auerin veli ei halunnut eilen kommentoida asiaa Iltalehdelle.
TIIA [email protected]
==
Ari Auer otti yhteyttä syyttäjä Valkamaan 01.08.2011. Heti samana päivänä herra Valkama ilmoitti tekevänsä valituksen korkeimpaan. Eipä jäänyt paljoa aikaa Valkamalle miettiä Ari Auerin motiiveja tai tutkia onko väitteissä edes mitään perää. Hyvin saumatonta tuo Ari A:n ja Valkaman yhteistyö.
puolustus kun tuollaista täytyy motiiviksi keksiä. Ei veli tuollaista rahan takia tee ja lapset eivät varmasti valehtelisi. Puolustaaksen valehtelee helpommin, kuten vanhin lapsi.
Kääntyi siksi sisartaan vastaan, koska moraali sen sanelee alkaako suojella verisukulaistaan sellaisessa tapauksessa että tietää että sukulainen on tehnyt vakavan rikoksen. Itse käyttäytyisin täysin samoin jos kyseessä on henkirikos. Sama juttu jos sukulainen lähtee juovuksissa ajamaa autolla jne... ei jättäisi omatunto rauhaan, eikä noissa auta yhtään että kyseessä olisi oma lapsi, sisar tai puoliso. On toimittava omantuntonsa mukaan. Luulisin että valtaosa suomalaisista on yhtä oikeudentuntoisia ja tekisi samoin. Ei rikollisia voi suojella ja on olemassa laki ja oikeus. Emme voi armahtaa emmekä tuomita, niistä pitää oikeuslaitos huolen.
nettiväittelijöiden on aika tyhjänpäiväistä spekuloida siskon ja veljen välejä ja miksi tapahtui heinä-elokuussa 2011 se mitä tapahtui. Kummalla heistä ei ole kanttia keskustella tapahtumista keskenään? Se on ratkaisevaa verisukulaisten kesken. Huono omatunto kyllä silloin paljastuu. Ei kun avoimuutta sisarusten välille, pohtimaan miksi kävi kuten kävi. Aika kovaksikeitetty pitää olla jos asiat ei sillä tavalla selkene sisarusten välillä.
Niinpä varsinkin kun sisar melkein tunnusti ( sellaiseksi moni tulkinnut) veljelleen että hän on varmaan tekijä... tais soittaa veljelleen silloin kun vangittuna ja kertoi että kuka vaan voi "pimahtaa" .... eikös vaan. Varsinkin oli ne naisten päivät menos jolloin keittää niin p....i. Tuttu olotila.
ja kukahan senkin tiedon siskon ja veljen välisestä puhelusta julkisti?. Sisko? Veli? Joku 3. osapuoli?
tilakuuntelu
onko varma tieto?
haen sen sulle, kun kerkeän.
Autan ja hain sen puolestasi: tässä , olkaa hyvä:
http://iltalehti.fi/uutiset/2011041613557985_uu.shtml
Tämä sisarten välinen puhelinkeskustelu tapahtui sen jälkeen, kun Anneli oli valvonut viisi yötä ja oli vahvassa lääkepöllyssä. Poliisi oli painostanut neljän pienen lapsen yksinhuoltajaleskeä törkeällä tavalla väittäen valheellisesti, että ketään ulkopuolista ei asunnossa voinut olla. Lopen väsynyt ja murtunut Anneli oli ilmaissut epätoivonsa tianteessa veljelleen. Mistään tunnustuksesta ei ole kysymys.
Tämä asia käsiteltiin hovissa, mutta nähtävästi se joiltakin on mennyt ohi korvien. Ilmeisesti niiltä, jotka eivät halua rekisteröidä mitään syyttömyyttä tukevaa tietoa.
Nimimerkille "pimahdus oli".
Kiitos kaunis.
Löysin sen Minfon kackkelista kans.
Nimim "oikaistaan taas", oikaisee omalla tavallaan, itsellen asiat sopiviksi.
Lukekaa myös se KKo:lta haettava lupa, niin siellä sivut-20-25 tukevat mielestäni tuota veljen kanssa keskustelun teemaa.
Tottahan sitä on lääkepöllyssä kun 1,5 v on luullut pääsevänsä tilanteesta.
Toki se pistää valvottamaankin, muttei missään tapauksessa SYYTÖNTÄ ihmistä.
terveiset menee ensimmäiseksi "naisten päiville".
sun kuukautiskivuilla ym. vaivoilla ei ole mitään merkitystä. Auer on tästä asiasta läpivalaistu ja hovioikeuskin on jo todennut poliisien painostuksen syksyllä 2009 olleen LAITON.
Yritä painaa tämä asia pikku päähäsi ja lopeta naisenvaivoilla levittely, se on epäkorrektia ja vastenmielistä.
7 vuoden vankeustuomio seksuaalirikoksista, seuraavia haastatteluita odotellessa..
Amandan kertomus vs Allun kertomus.
Poliisin turhautuminen kun Amanda ei ole muuttanut kertomustaan tapahtumista joulukuun 1 päivänä 2006.(Amandan äiti on muuttanut, ilmeisesti useinkin.)
Sana sanaa vastaan-tilanne on syntynyt kun Allu-veljen muisti on "parantunut"
Auer/Manner haluaa itse pitkittää oikeudenkäyntiä. Haluavat että käsittely on vasta elokuussa 2013 ?? Saamansa pitää. Sitä ennen HO antaa tuomion LSH :sta ja sen pitäisi tulla keväällä. Maaliskuussa viimeistään.
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/10/1641102/ulvilan-murhajuttu-karajaoikeuteen-vasta-syksylla-2013
Mainio veto puolustukselta. Minä ainakin tajusin tämän :) yes !
"Nuorimmaiset pelkäävät jo nyt äitiään. Olet onnistunut tavoitteessasi".
Heh, se onkin varmaan suoli24 kirjoittajien aikaansaannosta ;D
tunnen hyvin erään toisen henkilön josta myös on kirjoitettu erittäin paljon valheita myös Suomi 24:llä vuosikausia. Läheiset eivät toki pelkää häntä koska he tietävät valheet valheiksi. Tämä henkilö ryöstettiin Satakunnassa samoihin aikoihin kun Lahti surmattiin.
Suuren ryöstön selvittely jatkuu oikeudessa vieläkin. Mutta nettikirjoittajat eivät anna rauhaa uhrilleen. Huhujen levittely netissä on luultavasti paljon helpompaa kuin ennen vanhaan suusta korvaan-menetelmällä.
Farssia on myös tuolla minfossa;) Siellä tärkeät "tutkijat" keskustelevat vakavissaan tapahtumien mahdollisista yksityiskohdista, eivätkä näe kokonaisuuksia eivätkä selviä AA: n syyllisyyteen viittaavia asioita.
Naurettavaa touhua;)
IL: "Kanta-Hämeen käräjäoikeus langetti keskiviikkona viiden ja puolen vuoden vankeustuomion 52-vuotiaalle miehelle, joka käytti lasta seksuaalisesti hyväkseen liki kahdeksan vuoden ajan.
...
Mies kiisti oikeudessa kaikki syytteet. Tuomio perustuu uhrin ja kahden todistajan kertomuksiin sekä asiantuntijalausuntoihin."
Onko taas väärä tuomio kun perustuu "vain" kertomuksiin ja asiantuntijalausuntoihin vai mitä sanovat seksirikostuomion saaneen puolustajat tähän??
Oho mikä väite ! En tiedä uskoisko ,riippuu niin tilanteesta.no viisi ja puoli vankeutta siis hmmmm kahdeksan vuoden ajan hmmmm
No enpäs aivan heti allekirjoittaisi !
On se nyt kumma kun noin kauan salannut asian .Mun mielestä vanhempien pitää sanoa lapselle jos jotain kamalaa tapahtuu,ja siitä välittömästi poliisin ja lääkärin luo .
Ei tuollaisen kans saa elää
En välltämättä kyllä uskois tuota tarinaa .
No eikös tässä ole kummallista tuo tuomion pituus, kun vertaa Auerin ja Kukan juttuun?
Tässä tuomio on vain viisi ja puoli vuotta kahdeksan vuoden hyväksikäytöstä. Auerin ja Kukan on väitetty käyttäneen hyväksi alle vuoden päivät.
Toinen mielenkiintoinen seikka oli syyllisen nimen salaaminen. Miksi? Koska henkilön lapsia halutaan suojella? Aueria ja Kukkaa on julkisesti nöyryytetty, ja välittääkö kukaan heidän lapsistaan?
Älkää vaan sanoko, että kyseessä on lestadiolainen pedofiili jota suojellaan?
Tässä tapauksessa lsh-rikoksilla kaiketi yritettiin myös salata totuutta toisesta rikoksesta, totuutta lasten isän murhasta.
---
Moderaattorit eivät ole pysyneet perässä Auerin puolustajien julistaessa palstoilla alaikäisten lasten nimiä ja henkilötietoja, ja panetellassa näitä alaikäisiä lapsia.
kyllä viiraa pahasti, rikos 3.
Yhdistelet asioita joita oikeuslaitoskin yrittää erottaa toisistaan.
Ymmärrätkö edes mitä tarkoittaa PANETTELU ja mitä tarkoittaa VALEHTELU? Sun kannattais tänään vain miettiä sitä pientä eroa!
Viittaat tuomioon jossa mies käytti YHTÄ LASTA hyväkseen. Auerin tapauksessa on usean lapsen hyväksikäytöt pahoinpitelyt, uhkailut, kiristykset ym....ei voi verrata tuomioita. Ja Auerin tapaus liittyy kytkeytyy lasten isän murhaan.
Meneekö tajuntaan?
Oho, tosiasian toteaminen taisi kirpaista ;)
Auerin tapauksessa kun ei ole mitään näyttöä, pelkkiä lasten puheita. Ja täällä netissä hysteeristen aikuisten puheita. Ne ei riitä tuomioon.
Ja miten nämä hyväksikäyttöväitteet kytkeytyy lasten isän murhaan? Isä oli murhattu kauan ennenkuin pikkuiset pelokkaat lapset keksivät näitä tarinoita. Keksivätkö omasta päästään, vai auttoiko joku, se on vielä auki.
Oho sinun kirpaisusi on luettavissa noissa plussissa ja miinuksissa ! Ethän ole okeasti tuota mieltä että lasten puheet olisi totta ???
Lapsilla on usein myös mielikuvitusystäviä .Sinä uskot ihan kaiken syyttäjien vääristellyn materiaalin mieti nyt vähän ennen kuin alat syyttämään.
Sehän nyt on sanomattakin selvä asia että on olemassa yksi SYYTTÖMYYSOLETTAMA. Pitää kohdella kuulusteltavaa syyttömänä .
Annelin kohdalla on unohdettu tämä tosiasia.Syyttäjä kommentoi lehdille kaikki pervoimmat luulonsa .Hyi yäk !
Kyseenalaistaisit välillä mitä lehdetstä luet .Sinähän luet kaiken niinkuin piru raamattua ....
Kaikki liittyy kaikkeen.
Kuuleppas pohjanmaan akka.
Sovitaanko:Jukka S Lahti oli vain "mielikuvitusisä".??
Ethän oikeesti usko, että Annelin puheet ovat totta?????????????
Jatketaan tältä
usko mielikuvitusystävien olevan oikeasti olemassa, vain lapselliset aikuiset uskovat hupparityyppiin.
Niinkö? Suomessa siis tuomitaan pelkkien juorujen ja satujen perusteella linnaa peräti seitsemän vuotta? Jokaisen on syytä laittaa liimalappua suun ympärille sillä tuomio voi tulla, jos vaikka lipsahtais pikkasen. Edes totuuden siementä niin eikun tuomio
Ootas ny ihan rauhassa HO:n kannanotto helmi/maaliskuussa ja palaa sitten saman asiaan. Miten muuten arvelet kun HO ei muuta tai lievennä KO:n tuomioita? Riittääkö sulla vielä uskosi A syyttömyyteen?
Huppumies ei ole sitä mielikuvitusta joka tappoi jukan !!!
ehditkö jo unohtaa että käräjäoikeuden tuomarit äänestivät - höynäytettävät idiootit vs realisti. Kuinka kukaan pystyy tosissaan uskomaan että tuollaisen tuomaroinnin varaan luottamusta voi rakentaa.
"Jokaisen on syytä laittaa liimalappua suun ympärille sillä tuomio voi tulla, jos vaikka lipsahtais pikkasen. Edes totuuden siementä niin eikun tuomio"
Niin, mitäs täällä sitten ei saa lipsauttaa? Sitä miten asiat oikeasti ovat? Ei edes totuutta saa lipsauttaa?
Jos sulla on jotain tunnustettavaa, niin tee se ennenkuin on liian myöhäistä. Väärästä valasta seuraa rangaistus.
Totuus vaan lipsahtaa ilmi, ei sille nyt voi mitään. Satuilua on ollut tämän jutun ympärillä riittämiin.
Pysy kanavalla.
Se totuus lipsahti jo kun KKO otti juttuun kantansa. siitä voi lukea rivien välistä jotta mittavaa ja merkittävää uutta näyttöö on uusien todisteiden kanssa. Samaa viestiä kertoi rikosoikeuden proffa telkussa. Turhaa spekiloida kun lopputulos on tiedossa. Elinkautinen, n 20v...
Älä unta näe.
Koko juttu on tähän asti ollut satuilua ja rivien välistä tai takaperin luettua. Ei tämä enään kauan jatku.
Ja sitten kun solmu purkautuu aletaan tutkia miten kaksi syytöntä istuu vankilassa? Ketkä heidät on sinne toimittaneet?
Eikös ne tuomiot yleensä näihin perustu. Kai se vaan joillain on ylitsepääsemättömän vaikea sisäistää että nainenkin voi pahoja tehdä.
Suomessa on tuomittu monta naista elinkautiseen. Tuossa listaa. Ei nainen ole harvinaisuus murhaajana. Nainen voi olla hyvin julma ja laskelmoiva. Tulee muutama tapaus mieleen joista ollut telkussa.
http://hejac.createforumhosting.com/elinkautisen-tuomion-saaneet-naiset-t78.html
Zorro murhaaja osasi tai luuli osaavansa lavastuksen...kuinkas kävikään?
fiksummat poliisit olivat liikkeellä...
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/rikostarinoita_suomesta_zorro-murha_35657.html#media=35658
Nainen suunnittellut ja murhannut. Kylmästi.Ja omatunto ei liene koputtanu tuossakaan:
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/syyttaja-kampaaja-moron-murha-oli-hirmuteko/2008/11/750749
Mitä tuo paskanjauhanta liittyy otsikkoon?
Onhan tapaus, jossa koirakin on ampunut metsässä isäntänsä. En tiedä kumpaa sukupuolta piski oli, mutta veikkaan urosta.
Joten haistakaapa oikein iso ja leveä viddu.
Onhan ne naiset miehiä tyhmempiä, mutta kai nyt sentään vähän koiria älykkäämpiä.
Eihän sitä nyt villua haisteta, eihän? Eikös miehillä kulleroinen?
Etkö huomaa naisten kirjoittavan täällä enimmäkseen?
Älä nyt vaan väitä niiden lepakkoja olevan.
Nii ja äidit, jotka ovat tappaneet lapsensa?
Haistetaanks me niidenkin puolest se kulleroinen?
tuomioita ei tilastolla lueta.Ei myöskään "ei tutkittu" teemalla.Mutta kukas se sanoikaan"laki,ennen mua syntynyt jo jälkeheni jää"
Täällä kirjoitellaan asian vierestä. Faktoja tapahtuneesta. HÄKE-nauha pitäisi julkaista äänitteenä! Miksi ei julkaista, kun kirjallinen versio on luettavissa. Sehän on faktaa, todellisuutta. Kirjoitettuna tuntuu ihan pöllötä: lähettää lapsi katsomaan, joko surmaaja lähti, ym.
Kyllä tässä asiassa sekin mättää, että A. ei ole saanut esim.vanhempiensa tukea? Tai todellisten sukulaisten, ystävien. Jotkut nettiystävät pitävät blogia.
Silti sydämessäni toivon, että A. olisi syytön kaikkiin syytteisiin, mutta tosiasiat puhuu muuta ; (
Totta.
Valtio saisi rahaa äänitteestä.
Niiden monistaminen ei paljoa maksa.
Laitettaisiin vaikka 50 euroa hinnaksi, niin moni tilaisi, eikä tarvitsisi luulla enää mitään.
Tuosta vanhempien tuesta nyt ei kukaan tiedä.
Ei kaikki ihmiset ole sukulaistensa kanssa tekemisissä, mitä heillä olisi A:lle sanottavaa, jos eivät edes tuntisi?
Kai ne nettiystävätkin jotain on, jos ei muita ole?
Eivät kaikki halua mitään ystäviäkään.
Totta.
Valtio saisi rahaa äänitteestä.
Niiden monistaminen ei paljoa maksa.
Laitettaisiin vaikka 50 euroa hinnaksi, niin moni tilaisi, eikä tarvitsisi luulla enää mitään.
Tuosta vanhempien tuesta nyt ei kukaan tiedä.
Ei kaikki ihmiset ole sukulaistensa kanssa tekemisissä, mitä heillä olisi A:lle sanottavaa, jos eivät edes tuntisi?
Kai ne nettiystävätkin jotain on, jos ei muita ole?
Eivät kaikki halua mitään ystäviäkään.
On toivotonta hakea tällaisestakin ketjusta, jossa on 265 vastausta. Miten löydätte uusimmat?
Onko teillä joku konsti, ettei tarvitsisi silmät sikkuralla plarata kaikkia läpi.
muualla kuin tässä olen huomannut vastauksen laitettavan viimeisen kirjoituksen jälkeen viitaten johonkin edelliseen kirjoitukseen. Täällä joku vastaa johonkin, vaikka viimevuotiseen ja se saattaa olla tuolla----ihan missä vaan.
Samaa asiaa miettynyt. Parempi olisi jos viestit näkyisivät siten että uusin on aina viimeisenä. Ja jos vastaa johonkin vanhempaan viestiin, näkyy se viesti (tai osa viestistä) lainauksena ja oma vastaus samassa näkymässä.
vuorokauden sisällä tulleissa tuo "uusi" lätkä, mutta jää usein piiloon osittain. Ennen oli selkeämpi mielestäni.
Kutista kommentit. Eli kohta kutista kommentit löytyy ketjun alusta oikeasta kulmasta. En ole muuta keksinyt ja vihreä lätkä uusimmissa. Jos ei sitä olisi ois aika hankalaa...ja kun et halua enää kutistaa löydät samasta kohtaa näytä kaikki kommentit jota klikkaat.
Muutama ajatus. Hätäkeskuspuhelusta voi varmaan päätellä kokenut tutkija paljon. Itse olen kerran joutunut tilanteeseen, josssa oli tulipalo ja ihmisen henki vaarassa. Olin niin järkyttynyt,etten muistanut 112 numeroa! Siinä on syke niin koholla, että järki ei juokse ja huutta suoraa huutoa, tai ehkä ei saa sanaa suustaan?
Katsoin Ulvilan asunnon pohjakuvaa. Asunto tosi pieni. MIetin, miten äiti oli saanut pienet lapset nukkumaan...toinen lasten huone tosi pieni 3 lapselle. Onko A. antanut unilääkettä lapsille. Helppo todeta, jos vanhemmilla oli unilääke käytössä, kuinkamonta tablettia käytetty tiettynä aikana. Tämä tulee mieleen kun on itse yrittänyt yksin nukuttaa 3 pientä lasta. Vanhemmat nukkuivat takkahuoneessa kapeassa sängyssä, joka oli seinässä kiinni. Miettikääs nukkuuko jotkut varakkaat ihmiset parisänky seinässä kiinni. Kapea sänky ei ole uskottava, kun ilmeisesti avioliitto oli karilla.
Tilanteesta ei ole kerrottu esim. oliko lapset hereillä poliisin tullessa.
Auer kenties väittää että nuoremmat lapset nukkuivat läpi koko tapahtuman, mutta omien kertomustensa mukaan keskimmäiset lapset eivät kai nukkuneetkaan. He olivat tottelevaisesti hiljaa mutta eivätköhän olleet ihan kartalla siitä kuka talossa hääräili.
tyttö, 2 vuotta . On sen jälkeen oppinut puhumaan mutta...
Tyttö, 4 vuotta. Tämäkö tiesi että mulhaaja mulhasi?
Poika, 6 vuotta. ??? Muistikuvia , mutta kuinka paljon vääristyneet kun vuosikausia on kuunnellut aikuisten tarinointia?
Tyttö, 9 vuotta. Hänen muistikuvistaanhan on Vaasan hovioikeuden päätöksessä lausunto. Oliko se niin että jokseenkin luotettava vaikka pieniä ristiriitaisuuksia yksityiskohdissa.
Kuinka joku voi totena jauhaa silkkaa p..a..s..k..a..a????
Jos et tiedä älä jauha tuollaista.?
Siinä perheessä on kolme lasta syntynyt kesäkuussa, joten joulukuussa olivat 2.5 v 7.5 v ja 9,5 v. Se nelivuotias on syntynyt aika liki vuoden vaihdetta, tammikuussa, puolenvälin jälkeen muistaakseni.
Eli hän olisi ollut silloin jo melkein viiden.
Siis isänsä kuolinpäivänä.
SINÄ OLET TOSI EPÄLUOTETTAVA TIETOINESI.
Hovioikeuden päätökssä ne lasten iät muistaakseni olivat ja valitettavasti kaikkien muidenkin henkilöiden, jotka olivat esim todistamassa siellä.
Yritätkö muuttaa lasten iät, että eivät muka osaisi kertoa mitään asioita?
Onko tämä äiti -Anneli sitten enemmän totuutta puhuva? Eihän tommoset penskat muuta tee kuin valehtele, vai?
.
Kokemuksesta tiedän, että jo puoli vuotta tekee ihmeitä lapsen kehityksessä. Olen seurannut läheltä omia lapsiani ja lasteni lapsia.
Saletti on , että kakrut tietää
asioita, joita ette ikinä ole luulleet niiden tietävän.
Ne muuten" heittelee" sellaisia huomioitakin monesta asiasta, ettei mitään rajaa.
Kaikenlisäksi ihan nappiin vielä osuvat.
Mistä kutistit pojan iän yhdellä vuodella? Poika oli 7v ja kuin paljon yli siitä? Tuskin oli just täyttänyt...koulua käyvä poika.
Sorry, sorry, kun ärsytin liikaa. Heitin nuo iät aivan lonkalta ilman sen suurempia pahoja aikeita. Nythän ovat sitten lähes 6 vuotta vanhempia kaikki.
Kaikenkaikkiaan mielenkiintoista miettiä miten vuodet vaikuttavat lasten muistoihin. Siinä suhteessa luen kyllä mieluummin tutkimustuloksia kuin arvelen itse mitään.
Olet näköjään vanha pieru ja kuivapillu. Ja kaheli...
Eikö se tuosta selvinnyt, poika oli 7,5 vuotias?
Katso Perhekerho, vanhemmat-- Matkailu.
Perhe oli 6-henkinen silloin .Lapset 2,4,7 ja 9 v. AA itse ilmoitti siinä niin.
Se oli se viimeinen reissu, jonka kapsekit oli siinä olkkarin lattialla vielä kuukausi jälkeen reissun--purkamatta.
SIELLÄ ON SILLÄ TAVALLA MYÖS
Olivat Puerto de la Gruzilla--- kuvatkin matkalta.
Huomenna töitä--omia.
Mä meen koismaan nyt.
"Onko A. antanut unilääkettä lapsille."
Pieneen kämppään tunkeudutaan ikkunat särkien, mäiskitään puukolla, karjutaan tuskasta, juostaan ja huudetaan puhelimeen etc.etc. Ja vieressä nukutaan kuin murmelit..heh.
Jos lapset ovat kuulovammaisia?
Vaitoehto 2. Lapset on niin nuijttu tottelemaan, ettei mitään asiaa muualle huoneustoon nukkumaan menon jälkeen.
Veikkaan jälkimmäistä
että pienimmät lapset pelkäsivät tulla huoneistaan. Tuolloin 7v poika oli itse kertonut poliisille niin. Sitä pienemmät olivat 4v ja 2v.
9v tyttö oli tullut huoneestaan ja koki äidin läsnäolon riittävän turvalliseksi. Joten kova kuri teoriasi ei saa kannatusta.
Varmasti lapsia pelotti. Silti, 7-vuotias naskali on taatusti ollut tarkkana kuin porkkana.
Niin tarkkana, kuin oven takaa peitto ja tyyny korvilla voi vaan olla...
Tottuneet jo siihen "mäiskintään" etteivät jaksaneet korvaa lotkauttaa?
Se vanhin lapsi olikin erikoisasemassa äitiinsä nähden.
Näkynyt useissa asioissa.
Samassakin perheessä lapset ovat eri arvoisia, mitä kuriin tulee?
Tähän kaikkeen ensin asiaa: A & veli keskustelevat puhelimessa.
Murhainfo -Tuomioistuimen kautta, Kackkelsbergiä Ulvilan tapaus (ketju 2) sivu 127.
Nimim Rantakoski 31.10 klo 5.33, se on siitä tilakuuntelusta, kun A oli välillä kotona pari päivää.
Jatkakaa sitä eteenpäin sivuille128 ja 129. Siinä on aivan kuin vanhoja arkkiveisuja.
Ei voi kuin ihailla Minfolaisten runosuonia. Tosi kamala asia, hienosti riimitellyt viisut.
Toivottavasti ei kukaan pahastu?
Esikoinen tuppaa olemaan erikoisasemassa perheissä joissa on enemmän kuin 2 lasta. Eikä esikoiset yleensä ole kovin kiitollisia erikoisasemastaan. Vanhemmiten enemmänkin katkeria. Heille sälytetään liikaa pikkulasten hoitoa usein, siitä minun isosiskoni ainakin minulle on vähän napissut
esikoiset joutuvat ottamaan vastuuta nuoremmista sisaristaan. vanhimpina heillä on myös luonnollisesti kypsin suhde vanhempaansa. pienimmille ei kerrota kaikkea, ei keskustella kaikesta samasta kuin esikoisen kanssa.
anneli auerin poika oli ilmeisesti tästä suhteesta kateellinen isosiskolleen. väitti kuulleensa supatusta ja hihitystä äidin ja isosiskon taholta. oli huomannut, ettei kaikesta puhuta pienimpien kuullen.
nyt on poika sitten keksinyt, että se salailu ja supattelu johtui satavarmasti siitä, että ne kaksi murhasivat isän yhdessä. voi poikaraukkaa, kun hän vähän kasvaa ja huomaa omien luulojensa vääryyden.
tässä tarvitaan ammattilaisten apua kommunikoimaan ja ohjaamaan lasten ajatuksia oikeille raiteille. turhat pelot pitää karistaa pois.
Just. Äitimuorihan vielä linnastakin käsin yritti ohjailla poikaa "oikeille raiteille" äidillisellä viestillään "H"ELOU KULLAT.
Että näin.
Pyh mitä sontaa sä suollat täällä. Minkähän sadun väännät sanasta "kikkara" ..mitäh löysitkö jotain salamerkityksiä ? Murhainfossa oli mielenkiintoinen juttu . Kuole sanan sanoja ei kuullosta Annelilta ,vaan mieheltä =)
Lue enemmän Minfoa ja TARKEMMIN.
Juupa juu.Edes Anneli ei ollut niin tyhmä että olisi kieltänyt sanoneensa tuon =)
Annelin duuni oli Perhekerhon pitäminen. Perhekerhoonsa Anneli kehitteli lapsille mm. askarteluohjeita, sanaleikkejä....
.
Entä sitten.Mihin tämä nyt liittyy?
Siihen miehenkolkkaukaukseen vai?
Oikeudessa varmuudella poliisin äänitarkastaja sanoi kuulevansa vain ...ole.....
u ääntyy epävarmasti eli voi olla uole.
Sanoja on selvästi Anneli. Sanaa kuole ei nauhalla ole vaan tavu sanasta, jonka osa on ole tai epävarmennin uole. Lausuja ei ole niin lähellä hätäpuhelun soittajaa että koko sana olisi tarttunut nauhalle. Tähän perustuu käsitys, jonka mukaan lopullinen kuolinisku annettiin hätäpuhelun aikana. Siksi A sanoo että talossa oli ulkopuolinen, sillä ilman ulkopuolista A on antanut ratkaisevan iskun.
Tyttären hengitysäänet kuuluvat puhelimesta.
Helou kullat.
Vai niin. Kuuluitko sinäkin siihen perhekerhoon?
En kuulu mihinkään perhekerhoon. Olen kuullut häkenauhan kummankin version....minulla ei ole juttuun mitään yhteyttä.............paitsi jos A hylkäsi saman miehen kuin minä aikoinaan......(uusi mieheni kun sai uhkauspuheluita 2 viikkoa ennen murhaa, ja puhelut loppuivat siihen kun tekstiviestistä sai salaisen puhelinnumeron tai prepaidnumeron. )
Se A oli kotirouva ja ei ainakaan ennen ole tullut julkisuuteen mitään sellaista tietoa, että hänellä olisi ollut tapahtuman aikoihin muita miehiä kuin se aviopuolisonsa. Vai onko sellaistakin tietoa ollut liikkeellä?
eli ALLU KUOLE ! . perheessä taidettiin käyttää piiloviestintää muulloinkin.
Ja nyt on moni hokannut, että kun häkenauhelta kuuluu UOLE .. siis kuole se oli osoitettu pojalle joka hipihiljaa tuli paikalle.. kuin se LOPETA myös... tarkoittaa ala mennä huoneesees.. Poika myös kirkaisi, ei tyttö. Tapahtumat alkavat selvitä ja ovat varmaan aika lailla selvillä. Uotikin sanoi kun oli ollut tekemässä rekonstruktiota yön tapahtumista, että tytön kertomukset eivät voi pitää paikkaansa ja se tuli selville rekossa. Eli oottakaas vaan niin tulee vielä tapahtumaselvitys joka täsmää. Voi spekuloida ja väittää et AA ei ollut tekijä mutta kyllä hän oli ja on. Suunniteltu teko. osan nauhoitti jo aiemmin.
ja suoli toimii!
Tosi hienoo, et sulla toimii... eikös vaan helpota kummasti?
Ja kukahan on tämä mieleltään sairastunut ihminen, joka keksi lukea Annelin kirjoittaman tervehdyksen takaperin? Jotkut ovat kuunnelleet Beatlesin levyjä takaperin keksien piiloviestejä sieltäkin.
Kirjoitat tänne harhoja omasta mielikuvituksestasi. Poika ei ole kertonut missään vaiheessa kirkaisseensa. On kertonut olleensa omassa huoneessaan ovi kiinni ja peitto korvillaan.
Jos nojaudut Uotiin asiantuntijana tässä asiassa, niin heikoilla olet. Uoti munasi itsensä ottamalla kantaa asiassa, josta hänellä on heikot tiedot. Asiavirheet kertovat sen.
Allun äiti rakastaa Allua, eikä kirjoittele mitään uhkauksia Allulle vankilasta. Jos joku aikuinen Allun elämässä on halunnut saada Allun uskomaan muuta, niin se onkin jo toinen asia.
Mistä mahdat päätellä et mm Uotilla olis heikot tiedot? Aika outoa päättelyä.
Ja tuskin kukaan pitää Uotia muuten asiantuntijana jutussa ( vai ovatko polliisit ottaneet?) mutta kaiken mukaan hän on ollut mukana tekemässä rekonstrukiota. Ja vanha sanonta lienee tuttu: kyllä konna konn tuntee.
Mistä tiedät mitä poika on nähnyt ja mitä paljastanut sittemmin? Eihän kukaan lapsista uskaltanut puhua muuta kuin mitä äitinsä oli vaatinut ja tehostanut vaatimuksiaan kaikilla hirveillä ja iljettävillä teoilla. Jotta pitäkää vaan suu kiin tai lisää seuraa ja puhukaa näin..
uhkailetko?
Kerro sitten kaikki Uotin rekunstruktiosta, kun olet niin tietäväinen. Kerro sekin, ettei Uotin ohjelmaa näytetty koskaan televisiossa, koska se oli niin huonosti ja vääristäen tehty. Televisiokanava olisi joutunut maksumieheksi.
Uoti on täysi pelle, joka on nyt suuttunut Annelille, koska herran televisioura tyssäsi. Annelilla ei kuitenkaan ole mitään tekoa asian kanssa.
Oisko sulla jotain täydennettävää näihin tietoihin?
Jos sulla on jotain henkilökohtaista Anneli Aueria vastaan, niin sekin selviää. Luuletko, ettei nettipoliisi Forss tiedä mistä IP-osoitteista tänne itse kukin kirjoittelee? Jatka vain uhkailulinjalla, niin saat itsellesi isomman tuomion.
AIneisto on suurelta osin salattu.SInä et tiedä eikä kukaan muukaan tavallinen pulliainen, mitä poika tai muut lapset ovat kertoneet.
Anneli Auer lähetti vankilasta uhkaavan viestin lapsille, joka oli selvästi osoitettu erityisesti pojalle. Äiti, joka pahoinpitelee, uhkailee, raiskaa, käyttää seksuaalisesti hyväkseen lapsiaan EI rakasta lapsiaan! Anneli Auer istuu 7 vuoden tuomiota lapsiin kohdistuneista rikoksistaan, rikoskumppaninsa Jens Kukka 10 vuoden tuomiota.
Kuules nyt paskanjauhaja pulliainen, AA ei ole lähettänyt vankilasta lapsilleen uhkaavaa viestiä. Viestissä luki otsakkeena Helou kullat. Jollei sun kielitaito riitä, niin se tarkoittaa heippa kullat.
Ketä sinä yrität vakuuttaa, ettei Anneli rakastaisi lapsiaan? Toivottavasti sinulla ei ole mitään tekoa Annelin lasten kanssa!
Tuomiot eivät ole lainvoimaisia. Tässä saattaa käydä niin, että aivan joku muu saa tuomion.
Ei taida mennä sinulle jakeluun, että Auer tuomittiin 7 vuodeksi lapsiin kohdistuneista rikoksista, niistä joita tuossa ed viestissäkin lueteltiin. Tuomio perustui näyttöön. Siellä linnassa se Anneli nyt istuu, halusit tai et. Eikä Hovi tuomiota pura, ei varmasti. 7 vuottahan on sitäpaitsi todella lievä tuomio lapsenraiskaajalle. Onkin erittäin valitettavaa että lapsenraiskaajien tuomiot ovat niin lepsuja tässä maassa.
vielä pidäkään näyttää kun juttu kesken.
Enpä ole nähnyt kenenkään muun vääntävän "hello" tuolla tavalla, mutta en silti suoraksi uhkaukseksi väittäisi. Outoja ne piirroksetkin kyllä oli, ei normaalin äidin piirroksia.
maakutsuu,tuomio perustui äänestykseen. Näytön salaaminen on epäilyttävä koska paljastusyritys Kukan taholta on PUOLUSTUKSEN vaientamista poliisin tai oikeuslaitoksen mahtikäskyllä.
Eikä sulle mene jakeluun, että tuomioilla ei ole lainvoimaa?
Tuomio ei perustunut näyttöön, ainoastaan lasten kertomuksiin. Hovissa niiden uskottavuutta arvioidaan uudelleen.
Sulla näyttää olevan jotain henkilökohtaista Anneli Aueria vastaan.
Mikä mahtoi olla laiton uhkaus josta tuli tuomio? Jotenkin tulee mieleen se ALLU KUOLE ! mutta näyttöö on pitänyt ollut tuomiohin , muuten ei linnaa.
http://www.hs.fi/juttusarja/nakokulmat/artikkeli/Tuomiot tulivat näistä rikoksista/1329104375622
on kaikkia murhaajia ja raiskaajia vastaan.
Sinä siis väität näitä lapsia valehtelijoiksi. Väität myös jutussa kuultuja lukuisia muita todistajia valehtelijoiksi, asiantuntijoita valehtelijoiksi, asiantuntijalausuntoja (ml. lääkärinlausunnot) väärennöksiksi?
Premiata kirjoitti ensin:...."minulla ei ole juttuun mitään yhteyttä"
Entä jos tuo ei olekaan totta...päätellen toteamusta seuraavasta perustelusta.Hmm...
Olipas nokkelaa! Vain alaikäiseltä tai vajakilta odotettavaa argumentointia.
Josko minäkin laitan tänne tietoa.
Enää ei niitä HÄKE-nauhoja voi kuunnella KKO:n kirjaamossa.
Ne on palautettu jo 19.10 Satakunnan käräjäoikeuteen PORIIN.
Nyt on satakuntalaisilla mahdollisuus mennä niitä omin korvin kuuntelemaan, ilmeisesti siellä sama käytäntö on kuin KKO:ssa.
Nauha, joka on jaettu muutamille on ilmeisesti ns "laittomasti" hankittu.
Kiitos tiedosta. KKO on varmaankin lähettänyt kaiken materiaalin Satakunnan käräjäoikeuteen heti tehtyään päätöksen, ettei käsittele asiaa, vaan palauttaa käräjäoikeuteen.
Onko alkuperäinen häke-nauha ollut salaiseksi julistettu jossain vaiheessa? Eikös ne olleet vain nämä uudet seri-syytökset kun salattiin?
Aina kun palautetaan juttu jonnekin alempaan oikeusasteeseen, kaikki materiaali seuraa mukana kerrottiin KKO:n kirjaamosta.
Näissä uusissa on jotain salattua, (ilmeisesti lasten kuulusteluja, virkailija ei muistanut, itse päättelin) jota ei saa kuunnella, muttei niissä käräjäoikeuden jutuissa ymmärsin.
Ei kai se Häke-nauha mikään salattu ole ollut, kun joku sen on "keittiön kautta" saanutkin ja laittanut ilmeisesti levitykseen!! (Tieto Murhainfosta)
S.Isotalon mukaan ei saanut kuin kuunnella, ymmärsin ettei saanut nauhoittaa.
Häkeä sai vain kuunnella, ei nauhoittaa KKO:n kirjaamossa. Tietääkseni sitä ei oltu julistettu salaiseksi missään vaiheessa.
Eiköhän Porin kyrrpänaamat pian hävitä sen äänitteen "vahingossa"...
On se nyt kumma ettei tuo nauha ole vielä vuotanut kaiken kansan kuultavaksi kun turhemmatkin tekeleet on löytäneet tiensä youtubeen.
Koko kansako hirttotuomareiksi?
KKO teki pelkurin ratkaisun siirtäessään jutun alioikeuteen, hovioikeus olisi riittänyt. Alioikeushan on ollut syyttäjän juoksupoika. Käytiinhän Ruandassakin kaksi kertaa, kunnes päätös tuli. Miksi tätä juttua pitää aina aloittaa alusta?
Vapauttavan tuomion tullessa joskus kaukaisessa tulevaisuudessa menetettyä lasten perhe-elämää ei enää pelasta mikään. Lisäksi lasten aikuistuessa jatkuvan oikeusprosessin aikana on enemmän kuin todennnäköistä, että heille tulee vaikeuksia henkisesti ja muutenkin. Olkoon oikeusprosessin päätös mikä tahansa. Kyllä se äidin kohtalo tulee kolkuttelemaan heidän omatuntoaan, kun ymmärtävät valheidensa seuraukset.
Oikealla ratkaisulla ei ole paljon merkitystä enää.
tule vapauttavaa ja tärkeintä, että ainakin lapset pelastui.
Millä ihmeellä ne muka saisivat tuomion aikaiseksi? Tonni vetoa, niin Vapauttava tulee!
"Kyllä se äidin kohtalo tulee kolkuttelemaan heidän omatuntoaan, kun ymmärtävät valheidensa seuraukset."
Kolkutteleekohan se isän kohtalo ja puoliorvot lapset äidin omaatuntoa? Hirveä hässäkkä yhden kuolleen miehen takia.. eikö se äippä jotenkin näin myötätuntoisesti ole asiasta lausunut.
perjantai, 13. heinäkuuta 2012
Vain yksi mies on tapettu...
Viime lauantaina vankilassa käydessäni juttelin Annun kanssa A-Studion Ulvilan murhamysteerin jäljillä -ohjelmasta. Sanoin Annulle, ettei ollut ihan loppuun saakka harkittua mennä sanomaan, että miksi ihmeessä kauheat määrät poliisivoimia on käytössä tähän juttuun, vaikka vain yksi mies on tapettu… tai jotain sinne päin - vaikka se täysin totta onkin. Kommenttini oli osittain huumoria, koska tiedän kyllä, ettei Annulla ole tapana laskelmoida sanomisiaan. Osittain kuitenkin myös siksi, että arvasin siihen takertuvan niiden, jotka haluavat ristiinnaulita Annun. Jostain syystä toiset ihmiset haluavat väkisin ymmärtää kaiken väärin ja nimenomaan pahalla tavalla väärin. Toisaalta aivan kaikkea mitä Annu sanoo, kirjoittaa tai piirtää voidaan käyttää todisteena häntä vastaan.
Annu muistutti minua, että sinähän niin sanoit ja että hänelle tuli vaan se mieleen. Se on totta. Kotona ohjelmaa katsoessani pärisinkin miehelleni, että voihan hitto, minä olen sanonut noin. Ja olen sitä myös todella tarkoittanut. Minä olen sanonut juuri noin tai hiukan vielä karskimmin, mutta samaa tarkoittaen. Kysyin Annulta muistaakseni ensimmäisellä kahvittelukerralla, että mitä perkeleen merkillistä sun miehessä on ollut, kun poliisit käyttää kaikki ”vähäiset” resurssit tähän juttuun vaikka vain yksi mies on tapettu. Tosin jatkettiin keskustelua ja todettiin, että eihän poliisi ilmeisesti edes etsi murhaajaa enää vaan yrittää runnoa murhasyytteen Annua kohtaan läpi hinnalla millä hyvänsä ja keinoja kaihtamatta. Miksi näin, saammekohan koskaan tietää syytä tälle.
Se mitä Annu sanoi, ei tarkoittanut, ettei hän olisi välittänyt Jukasta. Päinvastoin hän menetti hänelle rakkaan ja läheisen ihmisen järkyttävällä tavalla. Luonnollisesti Annu haluaisi, että oikea murhaaja saataisiin kiinni, mutta ei realistina enää jaksa uskoa siihen, etenkään kun poliisi ei asiaa edes tutki.
Olkaa hyvät ja ristiinnaulitkaa siis minut. Minä kyseenalaistin poliisivoimien ja pakkokeinojen suhteettoman käytön suhteessa tapahtuneeseen, kun kuitenkin vain yksi mies on tapettu. Tämä yksi mies oli läheisilleen tärkeä ihminen, mutta asiassa ei ole mitään sen dramaattisempaa noin Suomen tai edes Porin poliisin mittakaavassa - vai onko?
http://www.anneliauer.blogspot.co.uk/2012/07/vain-yksi-mies-on-tapettu.html
Anneli on syytön, vaikka sä kuinka yrität jauhaa muuta. Annelilla on paljon puolustajia, joten muutaman nettitrollin jutut ei paljoa paina. Vetele vaan lisää miinuksia ja plussia kommentteihin. Ne ei auta sun asiaasi.
Kukahan älykääpiö siellä nyt väittää laittaneensa auerskan suuhun nuo sanat. Ihan itse se sitä mieltä on ja varmaan suunnitellut alun alkaen, että kun on tarpeeksi hyväksikäytettäviä ja jos jää kiinni, niin sitten mies hengiltä. Otti vielä pienen ja heikon, että helpompi tappaa.
Oletko sellainen älykääpiö joka vielä ei tiedä että netissä on väittelijöillä tapana jopa pistää liikkeelle vihamielisiä perättömiä huhuja syntipukeista.
Tällaiset hyväntahtoisessa hengessäkin käydyt pohdinnat tai sanomiset voivat johtaa juuri tällaiseen kestosyytteeseen nettidemonisoinnin takia.
Yritä nauraa vähemmän ja tiedostaa enemmän.
"tiedän kyllä, ettei Annulla ole tapana laskelmoida sanomisiaan"
Juu ei se ´annu´sitä tekisi "ehkä, mahdollisesti, kysyttäessä" milloinkaan :-D
"Anneli on syytön, vaikka sä kuinka yrität jauhaa muuta. Annelilla on paljon puolustajia, joten muutaman nettitrollin jutut ei paljoa paina"
Heh. Suomessa on tosiaan uskonvapaus. Onneksi kenenkään meidän uskomuksilla ja netti/blogihöpinöillä ei ole osaa eikä arpaa mihinkään. Plussista ja miinuksista riippumatta.
ps.Olitko silminnäkijänä paikalla vai mihin uskosi perustuu?
Taiskin käyvä just nii notta anto pahalle pikkusomen ja sittä se veikii koko käen !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ei kannata saa......an kanssa veljeillä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Siinä menee koko elämä ihan hel.....ks useemmalta immeiseltä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Suomessa on taas tapettu useampi mies, joista osa kotonaan. Tappaja on ollut mitä varmimmin toinen mies. Taustalla on varmasti joku hyvä syy.
Mitenkähän löydettäisiin se mies, ja se syy, miksi JSL tapettiin?
Murhia näyttää tapahtuvan tiheään tahtiin nyt iltojen pimennyttyä. Täällä netissäkin on lynkkausmieliala kohollaan.
Mikä Suomalaisia niin kiristää?
Onkohan niilläkin ollut sekopää hyväksikäyttäjä eukkona?
Voisko tältä palstalta poistaa Auerin lasten nimet?
Vaikka ne ilmeisesti ovatkin laajasti tiedossa, niin ei niitä tarvitse silti toitottaa yhä uudelleen ja uudelleen.
Lasten nimien jatkuva pallottelu julkisuudessa ei ole kenenkään etu ja ennenkaikkea se on lapsille erittäin haitallista.
Lapsille pitää antaa mahdollisuus toipua traumoistaan ja se ei varmasti onnistu niin kauan kuin tätä asiaa jauhetaan julkisuudessa ja varsinkin heidän nimillään.