haluan kiittää

näitä kanarian "asiantuntijoita",jotka ainakin minulle ovat olleet enemmän kuin
iso apu.
Olen saanut neuvoja ja vinkkejä,mitkä oikeasti olen matkalla kokenut
hyviksi ja hyödyllisiksi.
Meitä Kanarian matkailijoita on moneksi,eli myös niitä ekakertalaisia,johon
itsekkin kuuluin muutama vuosi taaksepäin.
Varsinkin heille nämä ohjeet ja neuvot ovat oikeesti kullanarvoisia.
Eli haluan kiittää kaikkia minua neuvoneita ja toivottaa heille ja tietysti myös kaikille muille
palstalaislle lämmintä syksyä!
5435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kiitos, jos olen hiukankin ollut avuksi.

Äänestä

Usein ajatellaan että kaikkihan Kanarialla ovat käyneet, itse oli yli 20 v. matkustellut ennenkuin tuli tehtyä ensimmäinen Kanarian matka eikä siitä ole kuin muutama vuosi. Itse ennen ensimmäistä matkaa etsin tietoa keskustelupalstoilta. Mukavaa jos löytää asiallisia vastauksia, viisastelijoita on liiankin kanssa liikkeellä.

Äänestä

Samaa mieltä. Itse neuvon muita mielelläni jos on kohde yms mistä tiedän. Kysyjälle avartaa paljon, kun saa usemman mielipiteen.
Toisaalta taas itse kyselen tältä muilta kohteista, jotka ovat mulle outoja.
Sekin pitää muistaa, että yksi tykkää kohteesta A ihan jumalattomasti ja osaa kertoa paikan ihanuudet. Siis ne missä kannattaa käydä jne.
Toinen, joka ei ole pitänyt kohteesta lainkaan löytää ne negatiiviset.

Mutta olen ollut tyytyväinen pääosin täältä lukemaani. Ja ainahan netissä saitilla, kun saitilla on osattava pitää jonkinlainen "suodatin".

Äänestä

Kiitos kaikille että keskustelun taso tällä palstalla on noussut ja riidat, kärhämät ja muille kettuilut ovat taakse jäänyttä elämää. Toivottavasti koko talvikauden voimme keskustella Kanarian matkailusta asiallisesti typerät lapsellisuudet unohtaen.

Mukava asia myös se että "sinne toiselle Kanarian keskustelupalstalle" on ilmaantunut uusia nimimerkkejä keskustelemaan. Kiva homma jos senkin palsta heräisi "ruususen unestaan" ja keskustelua syntyisi useamman kuin parin henkilön kesken.

Tästä on hyvä jatkaa!

Äänestä
  • Samaa mieltä siitä, että tällä palstalta saa asiallista tietoa ja mielipiteitä.
    Makuasioista ei tietenkään voi kiistellä.
    Olen lomaillut puolisoni kanssa työelämässä ollessani noin 30 vuoden aikana hieman. Muutamia kaukomatkoja mutta pääasiassa kevättalvisin olemme olleet Kanarian eri saarilla ja keväisin ja syksyisin Kreikan- ja muilla Välimeren saarilla.
    Nyt eläköityämme olemme miettinet, olisiko Teneriffalla tai Gran Canarialla mukava viettää talven kylmimmät kuukaudet. Onko asunnon ostamisessa Kanarialta tässä Euroopan taloustilanteessa älyä? Näyttäisi siltä että pienen kaksion siedettävän läheltä merta saisi noin 60...70 tonnilla. Onko suomalaisten omistamille asunnoille saatavissa suomalaisia vuokralaisia esim. touko-syyskuun jaksoille?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


misska e kirjoitti:

näitä kanarian "asiantuntijoita",jotka ainakin minulle ovat olleet enemmän kuin
iso apu.
Olen saanut neuvoja ja vinkkejä,mitkä oikeasti olen matkalla kokenut
hyviksi ja hyödyllisiksi.
Meitä Kanarian matkailijoita on moneksi,eli myös niitä ekakertalaisia,johon
itsekkin kuuluin muutama vuosi taaksepäin.
Varsinkin heille nämä ohjeet ja neuvot ovat oikeesti kullanarvoisia.
Eli haluan kiittää kaikkia minua neuvoneita ja toivottaa heille ja tietysti myös kaikille muille
palstalaislle lämmintä syksyä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu