Haluaisin tehdä varakopion tietokonepelin CD-ROM-levystä, että pelin uskaltaisi antaa rauhassa myös lasten käyttöön. Kallis alkuperäinen levy on vaarassa naarmuntua lasten käsittelyssä, mutta kopion avulla voisi antaa lasten opetella koneen käyttöä myös ihan itse.
Kopiointi ei kuitenkaan tahdo onnistua. Kopio-ohjelma yrittää lukea levyä, mutta se käy todella hitaasti ja koko ajan tulee ilmoituksia lukuvirheestä tai jostain datavirheestä.
Kopiointia olen yrittänyt kolmella eri ohjelmalla:
Nero 6
Alcohol 120%
ja
BlindWrite
Kaikissa on kuitenkin sama ongelma. Voiko varakopion tekeminen onnistua vielä jotenkin, vai onko levyssä vain liian hyvät suojaukset?
Käyttöjärjestelmä oli Win XP HOME, jos sillä on merkitystä.
Varakopio tietokonepelistä
6
423
Vastaukset
- mää
tuntuu olevan likainen tai naarmuuntunut. Voi siinä olla kyllä suojauskin muttei se yleensä lukuvirheitä anna , vaan ei tunnista vain uutta levyä alkuperäiseksi. Eikä se sitä tee sittenkään vaikka poltto onnistuisikin, koska levyn tunnistus siinä on varmasti.
- turha
Tuolla olen kopioinut kopiointisuojatut, hyvin on toiminut.
http://www.cdfreaks.com/software/7 - Miewaan
Jos alcohol ei kopioi, saattaa olla niin, että levyssä tosiaan on hyvät suojaukset. On myös mahdollista ja jopa todennäköistä, että lukeva asema ei lue kaikkea ns sub-channel dataa. Tuo on hieman huvittavaa siksi, että vanhat 4-nopeuksiset onnistuvat tuossa paremmin, kuin nykyiset supernopeat. Clonecd:n ohjesivuilla aikanaan suositeltiin toshiban asemia juuri tuon ominaisuuden takia.
Jos jostain löydät vielä clonecd:n niin voit kokeilla sillä. Laitat vaan virheenkorjauksen kokonaan pois. Jos tuo ei auta, niin konstit on vähissä.
Clony ohjelmalla voi ensin tutkia, mikä suojaus levyssä on ja se neuvoo asetukset clonecd:lle.
http://www.clonecd.net/protection.htm
Ja tätähän saa tietenkin tehdä vain, kun omistaa aidon alkuperäisen lisenssit omaavan kappaleen. - TopiiButler
Jos ei onnistu, niin voithan yrittää etsiä kyseiselle pelille
NO-cd crakin, niin ei tarvitse silloin koko romppua olla tunkemassa koneeseen koko ajan.
Tosin yleensä päivitysten jälkeen joutuu etsimään aina uuden crakin. - jhghjghk
Mutta pitäis selvitä. Mikä versio Alcohol:ista ja mikä peli on kys?
- Huolestunut iskä
Alcohol 120% versionumero on 1.9.2
Peli on NHL 2004. Levyn lukeminen näyttää kyllä edistyvän, mutta todellakin erittäin hitaasti ja jatkuvasti tulee ilmoituksia virheistä. Onnistuuko kopion tekeminen virheistä huolimatta, jos vain jaksaa odottaa loppuun asti?
Ja aikaisemmille vastaajille vielä tiedoksi, että levy on silmämääräisesti tarkasteltuna aivan puhdas ja naarmuton. Ei ole edes sormenjälkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327