Olen 17 vuotias naisen alku pääkaupunkiseudulta, minulla on maailman ihanin poikaystävä ja olemme seurustelleet 2 ja puoli vuotta. Opiskelen unelma-ammattiani kaksoistutkinnossa ja valmistun lähihoitajaksi.
Minulla on todella suuri ongelma.. Olen 13 vuotiaasta asti halunnut oman lapsen. Oma lapsuuteni on ollut turvallinen ja tasapainoinen, vanhempani ovat hyvätuloisia ja edelleen naimisissa onnellisesti. Minulla on 15 nuorempaa serkkua, joita olen aina hoitanut innoissani ja näin vanhemmalla iällä myös vahtinut viikonloppuisin.
Nuorin heistä on vasta 5kk.
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, jotta saisin ajatukseni pois vauvoista ja palavasta halusta olla äiti. Koen, että minulla on niin paljon rakkautta annettavana ja haluan nyt tässä ja heti antaa sitä jollekkin josta pitää huolta. Olen kovin peloissani ja ahdistunut tuntemuksistani.. Poikaystäväni tietää ajatukseni ja sairaalloisesta vauvakuumeestani.. onhan se kestänyt koko lyhyen suhteemme ajan ja onkin ihme, että hän eden uskaltaa minuun koskea :D Olen käyttänyt kolmisen vuotta täysin oikein oppisesti kuitenkin pillereitä, eikä ole aikomus niitä lopettaa..
En halua olla vastuuton ja hankkia ehdoin tahdon lapsia tässä iässä vaikka kuinka niin itse haluaisin. Olisi todella itsekästä lasta kohtaan ja myöskin poikaystävääni kohtaan, joka ei vielä lapsia halua.
Joten siis, tänne oli jotenkin helppo kirjoittaa, koska kukaan ei tiedä todellisuudessa, kuinka kovasti tämä minua vaivaa. Itken lähes joka ilta itseni uneen.. Olen todella masentunut ja alakuloinen. Tiedän, että on muillakin ollut vauvakuumetta nuorena yms. mutta tuntuu, että tämä oma sairas haluni tulla äidiksi on jotain aivan toisenlaista..
toivoisin, että jollain teistä hieman minua vanhemmilla (äideillä tai ei) olisi joitain neuvoja minulle, miten saisin nämä tuntemukset pois tai edes hälvenemään..
kiitos vastauksista !
surettaa ja ahistaa !
13
293
Vastaukset
- samassatilanteessa
Itselläni on täysin sama tilanne, tosin täytän pian 17.
Itseäni ahdistaa tilanne, mutta minua on helpottanut kirjottaminen.
Ostin ''päiväkirja'' ja sinne kirjoitin monta monta sivua tästä asiasta. Musiikin kuuntelu samalla helpotti. Hetkeksi vauvan haluaminen on mennyt pois, mutta kun tulee takaisin jonain päivänä puran kaiken pv kirjaan! - liiannuoriäidiksi
Vähän tuntuu "hyvältä" kuulla, että olet ollut samassa tilanteessa, mutta olet päässyt hieman lievittämään sitä. Voisin kyllä kokeilla tuota päiväkirjaa.. mutta jotenkin tuntuu ettei se minua henkilö kohtaisesti auttaisi :/ pitää varmaan jollekkin kallonkutistajalle mennä, että tämä loppuisi :D
kiitos vastauksesta sulle :> ja tsemppiä, ettei iske uuestaa iha heti ! - Ei vielä äidiksi
Jos tuollainen pakkomielle hallitsee elämää täydellisesti, asialle kannattaisi tehdä jotakin. Ehdotan psykoterapiaa.
Muuten voi käydä niin, että kun vihdoin saatte lapsen, pudotus todellisuuteen voi olla aivan liian rajua, kun arki vauvan kanssa ei välttämättä olekaan niin ihanaa ja auvoisaa kuin olette unelmissanne kuvitelleet.
Teiltä jää hirveästi elämää elämättä, jos teette lapsen hyvin nuorena. Myöhemmin saatatte katua, että ette viettäneet nuoruuttanne toisin.Mielestäni lapsi kannattaa hankkia vasta sitten,kun suhde on vakavalla pohjalla ja kumpikin haluaa lapsen.
Se on kivempi jos lapsella on kummatkin vanhemmat.
Eikä niin,että jäät yh-äidiksi.
- Ninpula
Ah että minua raivostuttaa tuo että elämää jää muka elämättä ja sitten se että lapsen on paremp kun on molemmat vanhemmat, eikä ole yh.
Mä olen itse 19, haluttiin lapsi poikaystävän kanssa. Minusta riippumattomista syistä kuitenkin minusta tuli yksinhuoltaja. Joo siis tottakai on lapselle parempi että olis molemmat vanhemmat, mutta milloin voi sanoa että parempi? Minun tilanteessa ainakin asia niin että eihän ketään voi isäksi pakottaa, vaikka tietysti lapsi oli suunniteltu.
Ja sitten mitä tulee tohon elämän elämiseen :D Siis lapsihan kuuluu myös elämään? että tarkottaako se sitä että sun elämä tavallaan kuolee pois kun lapsi syntyy?:D itsekästä. Mä oon ainaki saanu niiin paljon sisältöä mun elämään mun tytöstä.- ..............
Tein esikoiseni 28-vuotiaana ja jos nyt olisi tilaisuus elää elämäni uudelleen, synnyttäisin ensimmäisen lapseni vasta n. 38-vuotiaana. :)
En ole yksinhuoltaja, vaan lasten isän kanssa naimisissa edelleen ja lapsemme ovat jo aikuisia.
Joillekin sopii tehdä lapset aikaisin, mutta itselleni olisi sopinut paremmin elää lapsettomana parisuhteessa pidempään. Hyvinhän meillä nytkin on mennyt, mutta yhteinen aikamme on kulunut lapsia hoitaessa. Itse olisin mieluummin nauttinut kahdenkeskisestä ajastamme nuorena, kuin nyt keski-ikäisenä.
- liiannuoriäidiksi
En oikein tiedä miten hakea apua esim psykologilta yms.
Kun ongelma kuulostaa aivan helvetin tyhmältä, en edes tajua miten jollain voi olla sairas vauvaakuume tämän ikäisenä.. Mutta kiitos vastauksista! Ehkä kokeilen tuota psykologia, jos sellainen voisi auttaa.. - Hei!
Hei!
En osaa vastata sinulle mitään yhtä tyhjentävää vastausta, mutta voin kirjoittaa jotakin omasta kokemuksesta.
Olen pitänyt aina lapsista, ja tunsin jo hyvin nuorena suurta hoivaamisen tarvetta. Haaveilin omasta lapsesta jo silloin kun olin vielä itsekin aivan lapsi.
Toivoin että saisin edes yhden lapsen, mieluummin nuorena kuin vanhana.Toivoin että saisin lapsen ennen kuin täytän 25- vuotta, ja sitten mietin, mitä jos en saa koskaan biologista lasta.. Ajatukset asian suhteen heittelivät.
Tiedostin aina, ettei lapsen saaminen ole kenellekään mikään itestään selvä asia. Kaikki eivät lasta voi saada monista yrityksistä huolimatta. Joskus pelkäsin kuuluvani siihen joukkoon, silloin olo oli vähintäänkin surullinen. Mielestäni jokainen lapsi on lahja.
Välillä toive raskaudesta ja lapsesta oli ajatuksissani useinkin, välillä muut asiat veivät asian hetkeksi pinnan alle. En usko, että kukaan ulkopuolinen olisi uskonut, miten kovasti odotin ikää jossa voisin hyvällä omalla tunnolla toivoa raskauden alkamista.
Kun tapasin 14- vuotiaana ihanan mieheni, ja rakastuin samantien, oli ajatus yhteisestä vauvasta usein mielessäni.
Jossain vaiheessa elämäntilanteeni oli todella hankala, mutta silti sisälläni oli aina ajatus ja toive, että saisin lapsen nuorena.
Olin 18 kun tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Se raskaus meni jo melko alussa kesken. Neuvolassa ehdin kuitenkin käymään.
Muistan vieläkin, kuinka minua suututti, kun terveydenhoitaja kehotti keskenmenon jälkeen odottelemaan vielä joitakin vuosia. Tuntui, aivan kuin hän olisi pitänyt tapahtunutta jollain tapaa hyvänä asiana minulle. Itse koin tuolloin, että oli sopiva ikä ja tilanne antaa lapselle mahdollisuus tulla, jos on tullakseen..
Meni muutama kuukausi, ja tein taas positiivisen raskaustestin. Olin onnellinen, mutta en uskaltanut vielä täysin iloita raskaudesta. Meni pitkään että kerroin asiasta kenellekään muulle kuin miehelle ja kaikkein läheisimmille ihmisille.
Joka ikinen päivä toivoin koko sydämestäni, että lapsi pysyisi matkassa loppuun asti.
Onneksi lapsi pysyi! Hän syntyi minun ollessa vielä 19- vuotias, täytin pian 20.
En voi sanoin kuvata sitä tunnetta, kun tajusin synnyttäneeni terveen, virkeän ja niin täydellisen pienen lapsen. Tuntui uskomattomalta miten hyvin kaikki oli mennyt.
------>- Hei!
Ajattelin, että saisin ikäviä ajatuksia osakseni, siis siksi että olen halunnut ja saanut lapsen nuorena. Niin ei onneksi käynyt. En ole huomannut, että minua olisi missään kertaakaan kohdeltu eritavoin kuin vanhempia äitejä. Omat vanhempani ovat olleet lapsenlapsesta onnellisia, ja ylpeitä siitä, että hoidan lapseni hyvin, rakkaudella ja itse. Huolimatta siitä, että sain lapseni nuorena.
Nyt, kun lapsi on jo vanhempi, voin rehellisesti sanoa, että kaikki pelottelut vauva ajasta olivat kohdallani turhia. Koin vauva ajan ihanana aikana. Sain olla kotona ihanan lapseni kanssa, hoitaa, syöttää, ulkoilla ja leikkiä. Teimme kaiken yhdessä ja nautimme elämästä(toki nautimme edelleen).
Olen kokenut vanhemmuuden juuri sellaisena, kuin mitä sen ajattelin olevan, iloineen ja suruineen. Ei elämä ole koskaan täysin mutkatonta tai jatkuvasti helppoa, mutta ihanaa se on! Etenkin raskauden ja lapsen syntymän jälkeen.
En pidä vauvakuumetta sinun iässäsi lainkaan outona tai vääränä asiana.
Uskon että sinusta tulee vielä hyvä, rakastava ja välittävä äiti, sitten kun sen aika on. Sinua kehottaisin ainoastaan odottamaan siihen saakka, että myös poikaystäväsi toivoo lasta(niin kuin olet tehnytkin). Kun olette molemmat varmoja että tahdotte yhteisen lapsen, en näe mitään mikä estäisi sinua jättämästä ehkäisyä pois ja toivomaan parasta. Mikäli siis taloudelliset asiat ovat kunnossa, ja ajatukset lapsesta, lapsen hoidosta sekä vanhemmuudesta ovat realistisia. Lapsi kuitenkin tuo paljon vastuuta, ja vaatii jatkuvaa läsnäoloa. Pienelle lapselle tuttu, läsnäoleva aikuinen sekä turvallinen ympäristö ovat niin tärkeitä.
Vaikutat vastuuntuntoiselta ihmiseltä, ja mietit tätä asiaa todella tarkoin ja harkiten.
En tosiaan pitkästä viestistä huolimatta osaa neuvoa, kuinka tunteet saisi pois tai edes lievemmiksi. Ymmärrän sen kaipuun tunteen. Ehkä keskittyminen tämän hetkisiin asioihin (opiskeluun, työn hakuun, poikaystävään, harrastuksiin, kavereihin..?), ja eteneminen sillä tavoin kohti toivetta vauvasta, voisi auttaa. Itse uskon että äidin (ja isän) nuori ikä ei ole este hyvälle vanhemmuudelle. Tarkoitan nuorella nyt noin 17- 22 vuotiaita, tätä nuoremmat ovat ehkä asia erikseen. Enkä todellakaan tahdo yleistää, olemme kaikki niin erilaisia. Luulen kuitenkin, että esimerkiksi 15- vuotias tarvitsee vielä itsekin niin paljon vanhempiaan, ettei hän välttämättä ole valmis ottamaan täyttä vastuuta omasta lapsesta.
Tästä ei varmaankaan sinulle ollut apua, hankala ehkä kenenkään muun on tuollaisessa asiassa auttaa.
Haluan sinun vain tietävän, että et tosiaan ole mitenkään outo tai epänormaali vauvakuumeinesi.
Muistan itsekin itkeneeni asiaa joskus aikoinaan, vaikka se nyt hullulta tuntuukin.
Omalla kohdallani toive vauvasta helpotti, kun sain lapsen syliini.
Kaikkea hyvää! - liiannuoriäidiksi
Hei! kirjoitti:
Ajattelin, että saisin ikäviä ajatuksia osakseni, siis siksi että olen halunnut ja saanut lapsen nuorena. Niin ei onneksi käynyt. En ole huomannut, että minua olisi missään kertaakaan kohdeltu eritavoin kuin vanhempia äitejä. Omat vanhempani ovat olleet lapsenlapsesta onnellisia, ja ylpeitä siitä, että hoidan lapseni hyvin, rakkaudella ja itse. Huolimatta siitä, että sain lapseni nuorena.
Nyt, kun lapsi on jo vanhempi, voin rehellisesti sanoa, että kaikki pelottelut vauva ajasta olivat kohdallani turhia. Koin vauva ajan ihanana aikana. Sain olla kotona ihanan lapseni kanssa, hoitaa, syöttää, ulkoilla ja leikkiä. Teimme kaiken yhdessä ja nautimme elämästä(toki nautimme edelleen).
Olen kokenut vanhemmuuden juuri sellaisena, kuin mitä sen ajattelin olevan, iloineen ja suruineen. Ei elämä ole koskaan täysin mutkatonta tai jatkuvasti helppoa, mutta ihanaa se on! Etenkin raskauden ja lapsen syntymän jälkeen.
En pidä vauvakuumetta sinun iässäsi lainkaan outona tai vääränä asiana.
Uskon että sinusta tulee vielä hyvä, rakastava ja välittävä äiti, sitten kun sen aika on. Sinua kehottaisin ainoastaan odottamaan siihen saakka, että myös poikaystäväsi toivoo lasta(niin kuin olet tehnytkin). Kun olette molemmat varmoja että tahdotte yhteisen lapsen, en näe mitään mikä estäisi sinua jättämästä ehkäisyä pois ja toivomaan parasta. Mikäli siis taloudelliset asiat ovat kunnossa, ja ajatukset lapsesta, lapsen hoidosta sekä vanhemmuudesta ovat realistisia. Lapsi kuitenkin tuo paljon vastuuta, ja vaatii jatkuvaa läsnäoloa. Pienelle lapselle tuttu, läsnäoleva aikuinen sekä turvallinen ympäristö ovat niin tärkeitä.
Vaikutat vastuuntuntoiselta ihmiseltä, ja mietit tätä asiaa todella tarkoin ja harkiten.
En tosiaan pitkästä viestistä huolimatta osaa neuvoa, kuinka tunteet saisi pois tai edes lievemmiksi. Ymmärrän sen kaipuun tunteen. Ehkä keskittyminen tämän hetkisiin asioihin (opiskeluun, työn hakuun, poikaystävään, harrastuksiin, kavereihin..?), ja eteneminen sillä tavoin kohti toivetta vauvasta, voisi auttaa. Itse uskon että äidin (ja isän) nuori ikä ei ole este hyvälle vanhemmuudelle. Tarkoitan nuorella nyt noin 17- 22 vuotiaita, tätä nuoremmat ovat ehkä asia erikseen. Enkä todellakaan tahdo yleistää, olemme kaikki niin erilaisia. Luulen kuitenkin, että esimerkiksi 15- vuotias tarvitsee vielä itsekin niin paljon vanhempiaan, ettei hän välttämättä ole valmis ottamaan täyttä vastuuta omasta lapsesta.
Tästä ei varmaankaan sinulle ollut apua, hankala ehkä kenenkään muun on tuollaisessa asiassa auttaa.
Haluan sinun vain tietävän, että et tosiaan ole mitenkään outo tai epänormaali vauvakuumeinesi.
Muistan itsekin itkeneeni asiaa joskus aikoinaan, vaikka se nyt hullulta tuntuukin.
Omalla kohdallani toive vauvasta helpotti, kun sain lapsen syliini.
Kaikkea hyvää!Kiitos paljon viestistäsi ! Tuntui hyvältä lukea miten olet itse kokenut samallalailla ja kuinka vauva lopulta tuli ja rikastutti elämääsi (: Olen jotenkin saanut pohdittua asiaa enemmän ja jaksan vielä odottaa ainakin muutaman vuoden (yritän kovasti) :D Poikaystäväni sanoi myös, että hänkin haluaa paljon vauvan ja lupasi, että intin jälkeen voidaan alkaa yrittämään, jos vaan taloutemme ja silloinen elämän tilanne sallii (: silloin olen jo itsekkin valmistunut ja ehtinyt olla työelämässä vähän aikaa.. Tulin todella hyvälle mielelle viestistäsi, vaikutat aivan ihanalta ihmiseltä ! kiitos paljon (:
- kuumonen
Ihana ketju lukaista läpi, varsinkin tuo Hei!:n viesti. Mulla on samanlaiset vauvakuumeilut ollut ja ne hälvenivät hetkeksi kun mies meni inttiin. Kai se jotenkin biologiasta on kiinni, kun yksin jäädessä ei enää kroppa huutanut vauvaa! ;D Kotiutumisen jälkeen kuumeilu on palannut pikkuhiljaa jo samalle tasolle ja ehkä pahemmallekin. Katselen tippa linssissä joitain kuvia pikkulapsista ja mietin et miksi ei vielä. Miehen kanssa ollaan onneksi samoilla linjoilla lapsien hankinnasta, eli et nuorena halutaan. Joulun jälkeen olis tarkoitus alkaa yrittämään. Tuntuu vaan, etten millään malttaisi odottaa sinne asti, kun jo nyt kuumeilututtaa niin kovasti. Meillä tosin on se tilanne, et molemmilla on opinnot kesken ja valmistumisesta ainakaan mieheni kohdalla ei vielä tietoakaan... Itse olen pian kandi, mut maisteriksi asti olis tarkoitus jatkaa. Hieman mietityttää siis myös tuo, miten lapsen ja opiskeluiden yhdistäminen onnistuu. Minusta tuntuu, että te olette ainakin opintojen ja työelämän osalta valmiimpia lapsen hankintaan.:) Mielestäni ei ole yhtä oikeaa aikaa hankkia lasta. Aina pärjätään, mut tärkeää on se et molemmat vanhemmat haluavat lapsen ja ovat täysillä mukana siitä. Mukava kuulla, et sun poikaystäväs alkaa lämpiämään!:D
- YH+2
Hei!
Olen 27-vuotias, kahden lapsen 4 ja 6-vuotiaiden äiti ja oli pakko kommentoida tänne.. Olin siis 21 kun ensimmäinen lapsen syntyi..
Oma kokemukseni oli että olisin voinut ehkä vielä malttaa hetken..olisin voinut täysi-ikäisenä reissata ja viettää aikaa mieheni kanssa kaksin..kerätä kokemuksia.. mutta kun oli hätähousu ja malttamaton kaikessa...jos vain olisi odottanut, voisi asiani olla "paremminkin" kuin nyt.. ei sillä, minulla on ihanat kaksi tervettä lasta mutta olen yksin, miehen kanssa erosimme 2 v. sitten ja opiskelen nyt vasta itselleni ammattia...
Mitä itse pidän ikää tärkeämpänä on se että sinulla on puolisosi kanssa vakaa parisuhde ja koette molemmat että olette kokeneet elämässä asioita ja olette valmiita asettumaan aloillenne ja viettämään perhearkea. Lapsiperheen arki on rankkaa ja pikkulapsivaihe koettelee parisuhdetta muutenkin, siihen jos vielä paukahtaa parisuhdekriisi siitä ettei toinen sittenkään ollut valmis isäksi/äidiksi niin olette kovilla. Meillä ersimerkiksi mies ei sittenkäänollut valmis tähän kaikkeen vaan jatkoi juhlimista johon minä kypsyin..siis siihen että itse omistauduin lapsille ja kodille ja mies viieltti viikonloput kavereidn kanssa juhlimassa...samoin vaput, juhannukset, uudet vuodet..en siis kaivannut mukaan vaan kaipasin että isä olisi ollut meidän kanssamme..
No, sitten vielä se että sinulla on se ammatti minkä tahdot. Jos haluat olla lähihoitaja hyvä juttu mutta jos haluatkin sairaanhoitajaksi niin opiskele se ensin.. vaikka lasten kanssa voi opiskella (teenhän minäkin niin) niin se on aina rankempaa, rajoittaa ajankäyttöä ja tenttiin lukemisia ja rahallisestikkin se on aika iso asia..
Jos olet tyytyväinen ammattiisi niin hoida asia niin että sinulla on vakituinen työpaikka. Hoitovapaalta sinulla on varma paikka mihin palata (vaikka tuolla alalla ei työt lopu..) ja useimmissa kunnissa kuntalisä (eli äitiysloman jälkeensaat kotihoidontukea ja lisäksi mahd. kunnalta kuntalisää) edellyttää että on jäänyt hoitamaan lasta kotiin ja jäänyt siis pois vakituisesta työpaikasta.
Vaikka raha tai materia ei tuo onnea, kaunis ajatus, mutta se helpottaa kummasti perhe-elämää kun asiat on päälisin puolin kunnossa..siis että on koti missä viihtyy ja missä on tarpeeksi tilaa, on rahaa että voi ostaa lapselle kaiken tarvittavan ja ehkä itselleenkin jotain...
Malta vielä vähän aikaa, se on kaikista viisainta...mitä jos hankkisitkin koiran :) se ei tietenkään ole sama asia kuin lapsi, mutta saisit hoivaviettiäsi vähän laskemaan...
Tiedän kyllä mistä puhut, itse olen ollut myös kauhea vauvakuumeilija aina.. mutt toivottavasti sinä ole tjärkevämpi kuin minä... kyllä sinä niitä lapsia saat jos olet saadaksesi, vaikka odottaisit siihen asti kun olet 25 :)- liiannuoriäidiksi
Tottahan tuo ! Haluaisin opiskella kätilöksi, lähihoitajien palkat ei niin huimat ole ja kätilön ammatti kiinnostaa kovasti. Itseasiassa minä sainkin koiran xd hän on aivan ihana 8kuinen labbis tyttö ja kyllä hieman aluksi laskikin hoivaviettiä ja on hän edelleen aivan minun vauvani ja vietän paljon aikaa puuhaillen koirani kanssa :D mutta jotenkin tuntuu, että näistä viesteistä on ollut paljon apua.. se, että en olekkaan ihan yksin näiden asioiden kanssa tuo paremman olon. Kiitos kun kerroit elämästäsi ja kokemuksistasi. Toivon kovasti, että voin saan vielä nauttia äitiyden iloista ja suruista, mutta aikani ei ole vielä.. Jotenkin alkaa enemmän arvostamaan omaa nuoruutta ja vapautta toteuttaa itseään kun alkaa miettimään miljoonatta kertaa näitä juttuja.. Ja yleensähän se odotus palkitaan, eikö (:
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maksetaanko Vornaselle palkkaa 2 viikon sairaslomasta
Eli torstain kännistä 2 viikon palkallinen sairasloma? Saako muut duunarit myös rännätä 2 viikkoa työnantajan laskuun?2502296- 841891
Mitä te palstan ihanat naiset
Ajattelette hyvin viisaista miehistä, jotka ovat koko ajan jotenkin oudosti väärässä? Vaikka älykkyysosamääräsi olisi 21751565Tapaus Vornanen
Se oli torstai-ilta ja kansanedustaja Vornanen oli juhlimassa seurueensa kanssa pitkän edustusviikon jälkeen. Baarissa o1321332Nainen, kohtelin sua kuin paskaa
Ja silti odotin että annat kaiken anteeksi. Yllätyin kun niin ei käynytkään. Olethan kaikin puolin alle mun tason ja sun641200Nainen, seuraan sun uutta elämää
Hieman naurattaa tuo sun uusi rooli 🤭. Kun et sovi siihen mitenkään. Mutta pakkohan sulla jokin paikka olla missä hämme531155Olet kaikki mitä ikinä tahdonkaan
Voi sinä ihana Jarno olet just se ihminen keneen menin täysin ihastumaan. Kuin salama kirkkaalta taivaalta meidän koht191066- 111064
Ilona Siekkinen
Onko Ilona Siekkinen todellinen henkilö vai tekoälyllä luotu henkilö? Koostettu monesta eri kuvasta ja liitetty yhteen m1990AVARN Security ja julkisen toimeksiannon laiton henkilörekisteri
Kyseessä ei ole VR:än ylläpitämä, vaan Avarnin laiton henkilörekisteri. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000482739.htm13901