Gumeruksen yläkoulu Siikajoella?

BlackLove :)

Millaista siellä on?
Millaisia oppilaita/opettajia?

Kiitos jos edes joku vastaa,siintä olisi suuri apu!♥

22

2314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entinen oppilas

      Kirjoittelin kyseisestä koulusta toiselle palstalle, mutta kopioin sen tähän:

      "1. Viime vuonna "Suomen lapsiystävällisin" -tittelin saanut kunta oli lakkauttamassa kyseistä koulua. Oppilaat olisi siirretty noin 30km päähän Siikajokeen liitetyn kunnan- Ruukin- kouluun.

      2. Koulua ei sitten lakkautettu, vaan pelkästään luokilta 1-2 vietiin tilat ja siirrettiin samaan rakennukseen jossa opiskelee luokat 3-9. Eli nyt on samassa rakennuksessa 1-9 luokkalaiset. Rakennus on suhteellisen pieni, käytävät ovat ahtaita, naulakkoja on vähän, rakennuksessa on vain 2 kerrosta ja luokkahuoneita on kaikkiaan 23 erillisessä rakennuksessa sijaitseva musiikinluokka.

      3. Muutama opettaja on melkein työkyvyttömyyden partaalla. Entinen luokanvalvojani kärsi jonkin sortin maanisdepressiivisyydestä ja itki tunneilla. Historian/käsityön/kotitalouden/yhteiskuntaopin opettaja (sama opettaja kaikissa aineissa) on selkeästi jo eläkeiän yläpuolella, sillä kyseinen opettaja on opettanut 60-luvulla syntynyttä isääni. Koulussa erottuu räikeästi vanhoillislestadiolais liike. Osa opettajista on lestadiolaisia ja suurin osa oppilaista myös. Oppilaiden uskonnollinen vakaumus vaikuttaa arvosanoihin todellisesta suorituksesta riippumatta. Myös yleiset mielipiteet ja kannat (poliittiset, uskonnolliset, arvopohja, etiikat, alakulttuuriin kuuluminen) vaikuttaa numeroon ja opettajien yleiseen kohteluun oppilasta kohtaan.

      4. Vakavasti/räikeästi kehitysvammaisia oppilaita siirretään normaaleille luokille resursseiden niukkuuden vuoksi. Kyseiset kehitysvammaiset oppilaat häiritsevät tunnin kulkua.

      5. Kiusaaminen on kaikista vakavin ongelma kyseisessä koulussa. On tukioppilaita jotka kiusaavat oppilaita. Opettajilla ei ole "aikaa" katsoa oppilaiden perään vaikka heitä on vajaa 200. Ja yleensä vakavakin kiusaaminen tulkitaan opettajien taholta "harmittomaksi kiusoitteluksi". Mutta sitten jos satut mainitsemaan väärälle opettajalle kiusaamisesta, opettaja ahdistelee kysellen onko kyseisellä kiusatulla oppilaalla "huolia" vaikka kiusaaminen olisi ajat sitten loppunut. Ex-kiusattuja ja kiusattuja pidetään niin oppilaiden kuin opettajienkin taholta luonnonoikkuina. Oletetaan että se on kiusaajan vika, että on tullut kiusatuksi."

      Oletko menossa kyseiseen kouluun, vai muutenko vaan kyselet? Varoitan sen verran että koulu on täynnä ahdasmielisiä juntteja ja lestadiolaisia.

      • Näinonww

        Et kai yleistä että kaikki lestadiolaiset olisi inhottavia ja niin edespäin? Meidän koulussa suurin osa on ihan kivoja.

        Mut ois kiva tietää että miten siinä koulussa puututaan kiusaamiseen? Rehtori? Taitaa kaikissa koulussa olla vajavaista kiusaamisiin puuttuminen -.- Varsinki jos reksi on kiusaajien vanhempien ystäväni, niin harvoin reksi täällä ainakaa puutu tilanteeseen! Niin väärin...


      • mikki:)aa

        mun tuttu ollu pari vuotta sitten tossa koulussa =) musta ihan naurettavaa että opettajia pidetään koulussa sinne 80vuotiaaseen asti!eikö rehtorit oikee jaaksa ajatella?no joo, mut oon kyll samaa mieltä noista sun pointeista!!erilaisuus kunniaann!


      • defrgthyjukiloöploki
        Näinonww kirjoitti:

        Et kai yleistä että kaikki lestadiolaiset olisi inhottavia ja niin edespäin? Meidän koulussa suurin osa on ihan kivoja.

        Mut ois kiva tietää että miten siinä koulussa puututaan kiusaamiseen? Rehtori? Taitaa kaikissa koulussa olla vajavaista kiusaamisiin puuttuminen -.- Varsinki jos reksi on kiusaajien vanhempien ystäväni, niin harvoin reksi täällä ainakaa puutu tilanteeseen! Niin väärin...

        Puhun nimenomaan Gumeruksen koulun lestadiolaisista. Vai mainitsinko jossain kohti että nimenomaan kaikki lestadiolaiset olisivat inhottavia? -Enpä tainnut.

        Kiusaamiseen ei juurikaan puututa. On tukioppilaita jotka itsekiusaavat. Jos menet sanomaan väärälle opettajalle kiusaamisesta -> Saat vainoajan. Kyllähän ne jonkun pienen puhuttelun mahdollisesti pitää, jos kiusaaminen on pahaa, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä ettäkö se siihen jäisi. Kuten sanoin, moni oppilaista on epäkypsiä, jälkeenjääneitä juntteja.


      • fgkhjrukj
        mikki:)aa kirjoitti:

        mun tuttu ollu pari vuotta sitten tossa koulussa =) musta ihan naurettavaa että opettajia pidetään koulussa sinne 80vuotiaaseen asti!eikö rehtorit oikee jaaksa ajatella?no joo, mut oon kyll samaa mieltä noista sun pointeista!!erilaisuus kunniaann!

        paska paikka saatana


      • Anonyymi
        fgkhjrukj kirjoitti:

        paska paikka saatana

        Ketään ei kiinnosta.


      • Anonyymi
        defrgthyjukiloöploki kirjoitti:

        Puhun nimenomaan Gumeruksen koulun lestadiolaisista. Vai mainitsinko jossain kohti että nimenomaan kaikki lestadiolaiset olisivat inhottavia? -Enpä tainnut.

        Kiusaamiseen ei juurikaan puututa. On tukioppilaita jotka itsekiusaavat. Jos menet sanomaan väärälle opettajalle kiusaamisesta -> Saat vainoajan. Kyllähän ne jonkun pienen puhuttelun mahdollisesti pitää, jos kiusaaminen on pahaa, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä ettäkö se siihen jäisi. Kuten sanoin, moni oppilaista on epäkypsiä, jälkeenjääneitä juntteja.

        On aivan ihme touhua puhua jonkun yksittäisten kiusaamisesta, kun itse syrjii lähes 200 lestadiolaista.


    • BlackLove :)

      Kiitos tiedosta ♥

      Menen ehkä kyseiseen kouluun,mutta tuon jälkeen harkitsen vakavasti.. :D

      Olisi tosin kiva tietää onko koulu mitenkin uusittu vai huonossa kunnossa?

      • dfgthyjupoö

        Muistaakseni 90-luvun loppupuolella remontoitu ja uusittu. Rakennus on kyllä itsessän ihan hyvässä kunnossa vaikka ahtaaksi voi käydä tuon mainitsemani muutoksen myötä.


      • öööööööööööööööööööö
        dfgthyjupoö kirjoitti:

        Muistaakseni 90-luvun loppupuolella remontoitu ja uusittu. Rakennus on kyllä itsessän ihan hyvässä kunnossa vaikka ahtaaksi voi käydä tuon mainitsemani muutoksen myötä.

        niinkö


    • voi ei

      öö jooo tai sitte öö ei oo rempattu

      • asdfrgthyjukiol

        Kyllä se nyt vaan on rempattu. Oli suhteellisen eri näkönen 90-luvulla koko rakennus. Sisältäpäin siis. "historia" filmejä olen nähnyt, ja uskon mielelläni niitä.


    • sillonjoskus

      Nii aikanaan itteki tot kouluu kävin eikä se nyt ihan nii paska paikka oo ku tuo antaa ymmärtää... mulkvistiopettajat löytyy joka koulusta, täälä ne vaan oli erityisen räikeitä.

      • asdefrgthyjuio0på+

        Koulusta ei paskaa paikkaa tehnyt pelkästään opettajat, vaan myös nimenomaan omalla luokallani, ja muillakin luokalla, olevat punaniskat. Aika iso osatekijä.


    • asdfghjklöä

      Opettaja josta moni on maininnut eli hän joka on jo yli eläkeiän, niin hänellä on myös omia lellikkejänsä joita hän lellii ja heille hän puhuu paljon paljon ystävllisemmin kuin muille ja ehkä jopa se vaikuttaa todistusnumeroissa.. :c Ja itseasiassa jos totta puhutaan niin tuolla koululla on kuulemani mukaan kaksi yli eläkeiän olevaa opettajaa..

    • onceuponatime

      No uskon kyllä , että nämä yli eläkeiän olevat opettajat ovat töissä ihan omasta tahdostaan eikä siksi ,että rehtori on heidät pakottanut tai jotain. :I
      Mielestäni ihan mukava koulu. :)

      • pöllömuu

        tehköö valitus tai jotain?kuka siellä on rehtorina?


    • vittu!

      c'moon! ei se nii paha paikka oo ! kyseisestä opettajasta on kyllä tehty ilmoituksia ja hän on saanut varoituksia yli sallitun rajan mutta kun tolla persetin kunnalla ei oo varaa muka palkata uusia opettajia ku kyseinen opetaja opettaa niin montaa ainetta. ja haistakaa paska lestat on kivoja ku niihin tottuu ja ne sen yhtää kamalempia oo!

    • niimpäniin

      En menis luonnehtimaan samalla tavalla kuin entinen oppilas. Itse käyn juuri nyt koulua ja mitään en allekirjoita.

    • klup3

      siellä niitä lestadiolaisia riittää

    • ex-oppilas

      Enpä tiedä mikä on nykyään meininki, mutta omasta lapsuudestani ei ole hyviä muistoja koulusta kovinkaan paljon vaikka kavereita riittikin. Opettajilla oli järjetön asennevamma oppilaita ja oppilaiden vanhempia kohtaan. Lestadiolaisuus näkyi vahvasti koulussa, eikä hyvällä tavalla. Oppiaineissa mm. jouduttiin sivuttamaan tiettyjä aihepiirejä kokonaan , eikä opetusmateriaalina voitu tuolloin käyttää kaikkea videomateriaalia (mm. joitain elokuvia) koska kunnassa asuvien lestadiolaisten määrä oli niin suuri ja vaikutusvalta mm. koulun ja opettajien toimintaan vahva.

      Koulu kunnostettiin 1990-luvun puolivälissä. Tilat olivat tuolloin "nykyaikaiset", mutta sekä koulun että kunnan talous oli pahasti kuralla, joten en osaa sanoa onko tasoa pystytty pitämään. Koululla oli pitkään home-ongelmia, joita ei kuitenkaan vuosien varrella suostuttu myöntämään. Sekä opettajat että oppilaat oireilivat. En tiedä tehtiinkö tähän liittyen myöhemmin remonttia, mutta jos ei niin ongelma on taatusti edelleen olemassa.

      Netistä löytyvän opettajalistan mukaan iso osa 90-luvun opettajista on siirtynyt eläkkeelle tai muihin tehtäviin, eli ilmeisesti on uudemman sukupolven opettajia tullu tilalle. Omilta vuosilta 90-luvulta muistan että oli useita hyviä nuoria opettajan alkuja, jotka kylläkin "pistettiin ruotuun" vanhempien opettajien toimesta jos rupesivat liian avoimiksi tai edistyksellisiksi. Eihän se käynyt päinsä että nuoremmat olisivat alkaneet sooloilemaan. Lisäksi opettajilla oli tuolloin keskinäistä valtataistelua joka heijastui myös oppilaisiin sen mukaan miten esim. eri oppiaineiden rahoitus järjestyi...

    • Anonyymi

      Eiks siellä ollu joku opettaja jolla on monta vuotta nuorempi kumppani? eikö semmoinen ole sopimatonta opettajalta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      594
      2094
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      104
      1049
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      987
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      857
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      78
      778
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      87
      727
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe