Susiongelma

Näin suden täällä Nokialla. Kulki asvalttitien yli. Susia alkaa olla liikaa. Kohta joku susi hiippailee meidänkin pihallamme.
107399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

kannatetaan. Susikannat on ylisuuria. Kyllä näille saloille muutama susi mahtuu, mutta liika on liikaa.

Äänestä

Olen kateellinen sinulle. Saanko muuttaa teille, jso pian on pihassanne? Itse asun susialueella, enkä ole yhden yhtä hukkaa päässyt näkemään kuin eläinpuistoissa...

Naapurilla susi kierteli koira-aitausta ja hän kertoi tuosta henkeä salpaavan kauniista hetkestä, olo oli ollut kuin lottovoittajalla, koska pääsi näkemään tuota mahtavaa villiä eläintä pidemmänkin aikaa.

No, toivottavasti omallekin kohdalle joskus sattuu!

Ihmettelen sitä, että jos sinä tai seuraavakin vastaaja pelkäätte, niin miksi ihmeessä susia pitäisi sen takia vähentää? Kyseessä olisi kuitenkin niin suuri menetys luonnolle, että miksi muutaman pelkotilojen takia pitäisi...

Äänestä
  • Erikoisesti suhtaudut susiin... Kyllähän ne sudet kuuluvat luontoon, mutta joillakin alueilla sudet ovat aiheuttaneet kohtuutonta haittaa esimerkiksi lammastilan omistajille tappamalla useita lampaita, ja myös metsästyskoirat ovat liian usein joutuneet susien tappamiksi ja syömiksi. Joskus sudet tulevat ihmisten pihoille ja tappavat lemmikkikoiria tai muita lemmikkieläimiä. Eli kyllä sudet ovat aiheuttaneet paljon harmia ja vahinkoa joillakin alueilla!

    " Naapurilla susi kierteli koira-aitausta ja hän kertoi tuosta henkeä salpaavan kauniista hetkestä, olo oli ollut kuin lottovoittajalla, koska pääsi näkemään tuota mahtavaa villiä eläintä pidemmänkin aikaa.
    No, toivottavasti omallekin kohdalle joskus sattuu! "

    --> Jos susi olisi päässyt koiran kimppuun, niin siitä tilanteesta olisi kyllä ollut "henkeä salpaavan kaunis hetki" -kaukana! Tilanne olisi ollut pikemminkin henkeä salpaavan kauhea ja järkyttävä!

    Vasta äskettäin oli uutisissa tapaus, jossa hirven metsästyksessä käytetty itäsiperianlaika oli joutunut susien raa'an hyökkäyksen kohteeksi. Omistaja oli löytänyt koirastaan vain sen vähän, mitä mitä siitä oli enää jäljellä: verijälkiä sekä luurangon. Sudenjälkiä oli ollut ympäristö täynnä: (herkät, älkää katsoko jutun kuvia.)
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316157094_uu.shtml

    Koiraraukka :(
    Tällaisia tapauksia on ollut turhan paljon!
    Kyllä sudet ovat ongelma tietyillä alueilla ja asialle pitäisi tehdä jotakin.

    Joskus suden hyökkäyksen kohteena voi olla pieni lapsi.

    Äänestä

  • pelottavat sudet kirjoitti:

    Erikoisesti suhtaudut susiin... Kyllähän ne sudet kuuluvat luontoon, mutta joillakin alueilla sudet ovat aiheuttaneet kohtuutonta haittaa esimerkiksi lammastilan omistajille tappamalla useita lampaita, ja myös metsästyskoirat ovat liian usein joutuneet susien tappamiksi ja syömiksi. Joskus sudet tulevat ihmisten pihoille ja tappavat lemmikkikoiria tai muita lemmikkieläimiä. Eli kyllä sudet ovat aiheuttaneet paljon harmia ja vahinkoa joillakin alueilla!

    " Naapurilla susi kierteli koira-aitausta ja hän kertoi tuosta henkeä salpaavan kauniista hetkestä, olo oli ollut kuin lottovoittajalla, koska pääsi näkemään tuota mahtavaa villiä eläintä pidemmänkin aikaa.
    No, toivottavasti omallekin kohdalle joskus sattuu! "

    --> Jos susi olisi päässyt koiran kimppuun, niin siitä tilanteesta olisi kyllä ollut "henkeä salpaavan kaunis hetki" -kaukana! Tilanne olisi ollut pikemminkin henkeä salpaavan kauhea ja järkyttävä!

    Vasta äskettäin oli uutisissa tapaus, jossa hirven metsästyksessä käytetty itäsiperianlaika oli joutunut susien raa'an hyökkäyksen kohteeksi. Omistaja oli löytänyt koirastaan vain sen vähän, mitä mitä siitä oli enää jäljellä: verijälkiä sekä luurangon. Sudenjälkiä oli ollut ympäristö täynnä: (herkät, älkää katsoko jutun kuvia.)
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316157094_uu.shtml

    Koiraraukka :(
    Tällaisia tapauksia on ollut turhan paljon!
    Kyllä sudet ovat ongelma tietyillä alueilla ja asialle pitäisi tehdä jotakin.

    Joskus suden hyökkäyksen kohteena voi olla pieni lapsi.

    Miten erikoisesti? Tiedän,e ttäs udet tappavat eläimiä, mutten silti hysterisoi. Asun susialueella ja haarastan metsästykoiran aknssa. Silti susi on viimeinen pelkoni luonnossa liikuessani, vaarallisinta erämaahan menemisessä one delleen eksyminen sekä hyönteiset ja kyyt. Koska asumme tiedetyllä susialueella täällä ei sudet vie lampiata ei lehmiä tai muita tuotantoeläimiä, koska elinkeinonharjoittajat ovat sivistyneitä ja huolehtivat eläintensä turvallisuudesta. Kaiken maailman koirien omistajat ovat erikseen, koiria lähtee susien mukaan, mutta kyllä ääliöt ovat osansa ansainneet, jos täällä pitävät "perheenjäseniään" narunjatkona...

    "Jos susi olisi päässyt koiran kimppuun, niin siitä tilanteesta olisi kyllä ollut "henkeä salpaavan kaunis hetki" -kaukana! "

    naapurini ei kuulukaan ääliöihin, vaan relaistisiin ihmisiin, jotka kyllä ymmärtävät, että täällä ei pidetä tarhakoiria jos ei osata rakentaa tarvittavankaltaista tarhaa...

    "Vasta äskettäin oli uutisissa tapaus, jossa hirven metsästyksessä käytetty itäsiperianlaika oli joutunut susien raa'an hyökkäyksen kohteeksi. Omistaja oli löytänyt koirastaan vain sen vähän, mitä mitä siitä oli enää jäljellä: verijälkiä sekä luurangon. Sudenjälkiä oli ollut ympäristö täynnä: (herkät, älkää katsoko jutun kuvia.) "

    Uuuuh... kauhua lietsontaa... vapiskaa... ??? Niin si9inä tuppaa käymään jos petojen ruuaksi joutuu, silloin raadellaan...

    "Joskus suden hyökkäyksen kohteena voi olla pieni lapsi"

    Siis ihmislapsiko???!!!! Salatut elämät eivät ole mikään luotettavin elämänopin antaja...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Esimerkkinä käyttämäni iltalehden uutinen ei ollut mitään kauhun lietsontaa, vaan ihan virallinen tieto susien kauheasta teosta. Metsästyskoiria on turhan usein joutunut susien tappamaksi ja syömäksi. Ja kuten sanoin, erityisesti tietyillä alueilla se on ongelma.

    Suhtaudutkohan yhtä lempeästi susiin sen jälkeen, kun oma metsästyskoirasi on joutunut niiden raatelemaksi? Toivottavasti niin ei käy. Sinunkin kannattaisi ottaa sellainen vaara tosissasi. Sudet ovat tosiaankin petoja, niihin tulisi suhtautua sen mukaisesti ja realistisesti. Jotkin ihmiset vaikuttavat suhtautuvan susiin turhan pelottomasti ja "romantisoidusti". Sudet ovat osa luontoa, mutta jos ne tietyillä alueilla aiheuttavat kohtuutonta vahinkoa ja vaaraa ihmisille ja lemmikkieläimille, silloin asialle täytyy tehdä jotakin. Tällä tarkoitan sitä, että ns. "häirikkösudet" täytyy ampua. Susiahan kyllä suojellaan Suomessa asianmukaisesti, joten en usko susikannalle aiheutuvan haittaa silloin kun toimitaan lainmukaisesti (susiahan kaadetaan vain poikkeusluvalla).

    Itse en hysterioi, vaan vastustan turhaa susien romantisointia ja kannatan realistista suhtautumista.

    Ja lapsi voi todellakin olla vaarassa joillakin alueilla: http://www.vakkass.fi/uutinen.phtml?id=319

    Vaara, että susi hyökkää lapsen kimppuun, on aina olemassa, vaikka se olisikin harvinaista. Susihan hyökkää itseään heikomman kimppuun, ja lapsi on sutta heikompi. Lapsi ei myöskään välttämättä osaa toimia vaarallisessa tilanteessa oikein ja järkevästi. Vaikka sudet eivät olekaan tappaneet ihmisiä pitkiin aikoihin, ei se poista sitä vaaraa, että niin voisi vielä käydä. Eli vaara on aina olemassa.

    Äänestä

  • Pelottavat sudet kirjoitti:

    "Suhtaudutkohan yhtä lempeästi susiin sen jälkeen, kun oma metsästyskoirasi on joutunut niiden raatelemaksi?"

    Miksen? Suhtaudun yhtä lempeästi edelleen autoiluun, vaikka viime syksynä viimeksi olen ollut etsimässä auton alle jäänyttä metsästyskoiraa.

    En vaadi autoilua lopetettavaksi vaikka olen nähnyt auton alle jääneen koiran. Olen lukenut auton alle jääneistä koirista myös lehdistä. Siinä riittääv erta ja suoplenpätkiä, ei ole kaunista nähtävää...

    elämä päättyy kuolemaan, sutota kuolemaa hysterisoidaan.

    "Sudet ovat tosiaankin petoja, niihin tulisi suhtautua sen mukaisesti ja realistisesti."

    Aivan! realismia hyvä ihminen. keskivertoinen metsästyskäyttöinen koirasikaan ei todellakaan joudu susien syömäksi. Villi susi ei todellakaan käy yhdenkään ihmisen päälle.

    ymmärrän kyllä pelot, itsekin kärsin yleismmästä varmaan, eli putoamisen pelsota (korkean paikan kammosta). Silti en yritä rajotitaa maamme rakennuspolitiikkaa alle kaksi emtriseksi ja anna puidenkin ksavaa korkeammiksi.

    Jos halaut pelätä koirasi hengen puolesta protestoi jotains ellaista vastaan, jotka aiheuttavat todellsita vaaraa koriillesi, se on sitä realismia. liikenne, ylipaino, käärmeet, hyönteiset...

    "Vaikka sudet eivät olekaan tappaneet ihmisiä pitkiin aikoihin, ei se poista sitä vaaraa, että niin voisi vielä käydä. Eli vaara on aina olemassa. "

    aivan. Ja tästä uutisoidaan varmasti heti seuraavana päivänä kun edellisenä on kerrottu jänisten varustelleen ydinsotaa...

    ihanaa luettavaa. itse olen kanssa maalta kotoisin ja viimeinen asia mitä luonnossa pelkäisin on yksinään liikkuva susi, harvinainen näky, mutta olen saanut olla todistamassa. Ainoa milloin sutta kannattaa pelätä on kun olet itse kuolemaisillasi ja sudella on pentuja sekä nälkä. Eli.. no erittäin epätodennäköistä.

    On totta että sudet vievät lemmikkikoiria, vaan kuka jättää koiransa puolustuskyvyttömäksi pihalle (liekaan tms) ja jos on tiedetty susialue niin kyllä sen pihan pitää olla aidattu, tai ainakin koirilla kunnollinen tarha missä saavat olla turvassa. Se on hauskaa kun joskus käyn tuolla mistä kotoisin olen, ja lähtee yöllä käymään huussissa niin laulaa ja pitää kamalaa meteliä siinä ainakin keväisin (on myös karhualue ja otsoon en haluisi törmätä kun sillä on pienet pennut)

    Äänestä

  • UPDATE_10018353 kirjoitti:

    Itse pidän polkupyöräillessä korvessa varsinkin alamäissä hirveää meteliä itsekseni, yskin teeskennellyn kovasti tai jos olen yksin liikenteessä laulan pirusti. On jostain tullut sellainen kauhea kauhukuva päähän, että saatan ajaa hirvikolarin fillarilla. Onneksi lauluääneni karkoittaa tutkitusti kaiken elävän kuulomatkan säteeltä...

    Äänestä

Sudethan saalistaa huonokuntoisimpia saalistettavia. Näin on ainakin ollut.
Olen miettinyt paljon sitä mitä me ihmiset on aiheutettu susille ja luonnolle yleensä.
Nyt kun luontoon vapautetaan puoliksi kesyjä susia niin en usko. Etteikö susikantakin saada pilattua. Miksi ihmisen pitääkin pilata kaikki ympärillä oleva?
Minäkään en ole onnistunut tapaamaan sutta en edes kuulemaan suden ulvontaa, vaikka liikkunut paljon susialuella.
Ei taida kansa tuntea sutta? Luullaan monasti koiraa sudeksi.

Äänestä
  • "Sudethan saalistaa huonokuntoisimpia saalistettavia."

    -Näin on. Varsinkin talvella sudet tarvitsevat huonokuntoisia hirvieläimiä saalistettaviksi, mutta metsästäjät pyrkivät pitämään kaikki hirvieläimet mahdollisimman hyväkuntoisina harventamalla kantaa. Luonnossa hirvien nälänhätä on susien pelastus sekä hirvien nlkäkuolemat esim. korppien ja kotkien pelastus. Mutta metsästäjiltä puuttuu järki sekä tietämys ekosysteemistä, kun eivät tätä tajua, vaan luulevat tekevänsä vain hyvää luonnolle hirvieläinkantojen vähentämisellä.

    Äänestä

  • oikeassa olet kirjoitti:

    "Sudethan saalistaa huonokuntoisimpia saalistettavia."

    -Näin on. Varsinkin talvella sudet tarvitsevat huonokuntoisia hirvieläimiä saalistettaviksi, mutta metsästäjät pyrkivät pitämään kaikki hirvieläimet mahdollisimman hyväkuntoisina harventamalla kantaa. Luonnossa hirvien nälänhätä on susien pelastus sekä hirvien nlkäkuolemat esim. korppien ja kotkien pelastus. Mutta metsästäjiltä puuttuu järki sekä tietämys ekosysteemistä, kun eivät tätä tajua, vaan luulevat tekevänsä vain hyvää luonnolle hirvieläinkantojen vähentämisellä.

    on varsinainen metsästysasiantuntija vauhdissa... Kyllä sieltä metsästä kuule pyritään poimimaan parhaat ja sopivat yksilöt pois jotta kanta pysyy sopivana. Ja hukille ja muille jätetään ne sairaat ja heikot. Ethän sinäkään ongelle lähtiessäsi tiemmä mätiä kaloja lähde tavoittelemaan? Tai kala tai lihatiskiltä etsi niitä mätiä ja matosia yksilöitä? Aivan samoin toimii metsästäjät, pyrkivät hankkimaan luonnonantimia ruokavalionsa täydennykseksi. Ei siihen sairaita elukoita kaivata. Ne jää korpeille ja hukille. Pääasia on se että kanta pysyy kuitenkin elinvoimaisena, ja siksi ei koko valioyksilöiden kantaa lahdata kerralla vaan poimitaan sieltä täältä kuten puutarhuri karsii kasvejaan.

    Äänestä

  • Paskat.
    Susia on nykyään niin paljon, että aiheuttavat tuhoa eikä hoitoa luonnolle!
    Laumassa hyökkäävät laumaan (lampaat, porot..) ja tappavat niin monta kuin ehtivät.
    Sitten syödään vain parhaat palat.
    Susikantaa pienennettävä ainakin puolella, jos ei enemmänkin.
    Mitä helevattia niillä edes tekee? Turhanpäiväisiä kapisen ison koiran näköisiä turhakkeita.

    Joku päivä vielä ihmisenkin tappavat.. Jonkun pienen koululaisen koulutieltä. Siinä sitte ilmeisesti sudensuojelujoilla ilo on ylimmillään, ehkä koululaiskanta olikin suomessa liian suuri??? Viha tulee näistä "uljas eläin...." kapinen rakki.

    Äänestä

Höpö höpö itsekin asun Nokialla ja susista ei ole ongelmia..ja uskallan kävellä metsissä.

Susia on liian vähän ja allekirjoitin itsekin susiadressiin joka kannattaa susien määrän nousua. Susia on n.140 eli aivan liian vähän ollakseen mitenkään elinvoimaisia. Yhdessä kerrostalossakin on enemmän vessoja kuin susia Suomessa. :(

Äänestä
  • Lisään vielä yhden yhtykäistä ikävä kyllä en ole nähnyt.

    Turhaa vouhkaamista.

    Huvittavinta kun kävimme kylpytynnyrissä maalla alueella jossa ei ole susia laisinkaan niin sielläkin ihmiset sanoi että kuinka uskalsitte siellä mökillä kylpeä iltapimeillä...ettei sudet tule..
    Mistä ne sinne olisi tullut kun ei ole siellä miesmuistiin olleet..suurin osa on vauhkoomista tyhjästä.
    Moni ammuttaa susia pelkonsa takia ei ylisuuren susikannan takia. :(

    Äänestä

  • tgrtytyutyutyu kirjoitti:

    Lisään vielä yhden yhtykäistä ikävä kyllä en ole nähnyt.

    Turhaa vouhkaamista.

    Huvittavinta kun kävimme kylpytynnyrissä maalla alueella jossa ei ole susia laisinkaan niin sielläkin ihmiset sanoi että kuinka uskalsitte siellä mökillä kylpeä iltapimeillä...ettei sudet tule..
    Mistä ne sinne olisi tullut kun ei ole siellä miesmuistiin olleet..suurin osa on vauhkoomista tyhjästä.
    Moni ammuttaa susia pelkonsa takia ei ylisuuren susikannan takia. :(

    Pelkän pelon takia susia ei saisi ampua. Eli tarkoitin juuri "pelkän pelon". Olet oikeassa siinä, että turhaan susia metsästellän. Muuttakoot susikammoiset täältä maalta kaupunkeihin. Ja vastuutonta jättää koiria yöksi yksinään pihaan valvomatta.

    Äänestä

Miks kaikki aina valittaa, että susia on paljon?!!! Niitä on saaskan vähän, niitä tapetaan täällä suomessa tuhansia metsästyksellä ja myös kun sudet syö poroja niin niitä tapetaan siittä myös.......!

Äänestä
  • ammutaan tuhansittain? Heh, mikä pönttö! Juurihan tuossa ylempänä joku kertoi laskeneensa että koko maassa ei ole hänen mielestään kuin 140 sutta ja että lisää kaivattaisiin. Sitäpaitsi susia ei saa ampua tällä hetkellä, poislukien ne joille on lupa annettu. Ja niitä lupia annetaan yksittäin, korkeintaan kaksittain, eikä siis missään tapauksessa tuhansittain.

    Äänestä

  • Miten niin muka kirjoitti:

    ammutaan tuhansittain? Heh, mikä pönttö! Juurihan tuossa ylempänä joku kertoi laskeneensa että koko maassa ei ole hänen mielestään kuin 140 sutta ja että lisää kaivattaisiin. Sitäpaitsi susia ei saa ampua tällä hetkellä, poislukien ne joille on lupa annettu. Ja niitä lupia annetaan yksittäin, korkeintaan kaksittain, eikä siis missään tapauksessa tuhansittain.

    No ihmisiä ainakin on Suomessa päälle 5 400 000. Eikö ole vähentämisen varaa?

    Äänestä

  • vai niiin´ kirjoitti:

    No ihmisiä ainakin on Suomessa päälle 5 400 000. Eikö ole vähentämisen varaa?

    kyllä vähentämisen varaa on. Olen aina ollut sitä mieltä että myydään affenanmaa ruåtsalaisille mutta sitä ennen lähetetään sinne kaikki poliitikot ja viherhipit sun muut nk. "luonnonsuojelijat". Tulisi edes vähän parempi paikka tästä.

    Äänestä

  • No on on kirjoitti:

    Tasa-arvon nimissä kaikki maapallon ihmiset yhdeksi kolonioksi, jolle aiheutetaan jokin laaja joukkokuolema. Sillain maaallo saisi jälleen rauhan.

    Äänestä

  • Totta että on vähän 140 joten tuhansittain ei tapeta mutta salametsästystä on koska kannat laskenut liian pieniksi. Eli samaa mieltä..rajalta tulee jonkun verran mutta vähäisin määrin ja pesueita tulee vuosittain jonkin verran ja niitä on karsittu..liikaakin.. :(
    Ja sudet kuten ahmakin ahdistetaan pois poroalueilta vaikka siellä niillä olisi paremmat olot jo harvaan asutumman seudunkin kannalta.

    Alaspäin kun susi tulee niin taloja on vieri vieressä niin susihavaintoja pakosti tulee.

    Ekoturismiin pitäisi satsata ja niillä rahoilla pystyisi korvaamaan muutaman poronkin mennen tullen.

    Ja riistaa pitää jättää enemmän metsiin..jotta pedoillekin jää metsästettävää.

    Ja maalle ei pidä mennä asumaan jos pelkää pimeätä ja siihen tulevia mielikuvia susista. Pelko ei saa olla syy susivihaan..
    Koirat opitää katsoa turvallisiin aitauksiin myös katto, koska ilveskin on vaarallinen.

    Äänestä

  • cdsghgfjjj kirjoitti:

    Totta että on vähän 140 joten tuhansittain ei tapeta mutta salametsästystä on koska kannat laskenut liian pieniksi. Eli samaa mieltä..rajalta tulee jonkun verran mutta vähäisin määrin ja pesueita tulee vuosittain jonkin verran ja niitä on karsittu..liikaakin.. :(
    Ja sudet kuten ahmakin ahdistetaan pois poroalueilta vaikka siellä niillä olisi paremmat olot jo harvaan asutumman seudunkin kannalta.

    Alaspäin kun susi tulee niin taloja on vieri vieressä niin susihavaintoja pakosti tulee.

    Ekoturismiin pitäisi satsata ja niillä rahoilla pystyisi korvaamaan muutaman poronkin mennen tullen.

    Ja riistaa pitää jättää enemmän metsiin..jotta pedoillekin jää metsästettävää.

    Ja maalle ei pidä mennä asumaan jos pelkää pimeätä ja siihen tulevia mielikuvia susista. Pelko ei saa olla syy susivihaan..
    Koirat opitää katsoa turvallisiin aitauksiin myös katto, koska ilveskin on vaarallinen.

    "Koirat opitää katsoa turvallisiin aitauksiin myös katto, koska ilveskin on vaarallinen."

    Ja petolinnut pienille seurakoirille läpi maan.

    Äänestä

Se susi saattaa hyvinkin olla jonkun koira kuitenkin vaan, joka näyttää vaan sudelta sellaisen ihmisen silmissä, joka ei eroita koiraa sudesta.
Muistuu nimittäin vaan mieleen kuinka Espoossa vuosia sitten kohuttiin sudesta myös ja sitten joku toimittaja tätä sutta peräti bussipysäkillä pipareilla syötteli ja myöhemmin selvisikin ,että tämä susi olikin joltain karkuteille lähtenyt huskykoira.Joten jos suden pääsee noin helpolla näkemään,niin silloin melkein aina voi kyllä olettaa ,että siinä kuitenkin on koira silloin melko varmasti kyseessä eikä susi,sillä suden näkeminen taitaa kyllä tosiaankin olla aikamoinen lottovoitto, jos sellaisen pääsee näkemään.

Äänestä
  • Ei se kyllä koira ollut. Selvä susi. Vaikkakaan en koskaan ennen ole susia luonnossa nähnyt, mutta erotan kyllä koiran ja suden toisistaan.

    Äänestä

  • vähennettävä! kirjoitti:

    Ei se kyllä koira ollut. Selvä susi. Vaikkakaan en koskaan ennen ole susia luonnossa nähnyt, mutta erotan kyllä koiran ja suden toisistaan.

    Aivan! Häikäiset luontotietämykselläsi yleisemminkin, joten miksipä kukaan tuota kyseenalaistaisi...

    Äänestä

  • vähennettävä! kirjoitti:

    Ei se kyllä koira ollut. Selvä susi. Vaikkakaan en koskaan ennen ole susia luonnossa nähnyt, mutta erotan kyllä koiran ja suden toisistaan.

    Yhden suden olet nähnyt elämäsi aikana luonnossa ja susia on mielestäsi liikaa?

    Äänestä

  • siis häh >:-O kirjoitti:

    Yhden suden olet nähnyt elämäsi aikana luonnossa ja susia on mielestäsi liikaa?

    Sitä kutsutaan nollatoleranssiksi.

    Äänestä

Jep kaatakaa enemmän mettää ja ihmetelkää samalla miks villieläimii näkyy ku niil ei enää oo paikkaa missä olla.
Ihminen on julmin ja pahin peto mitä maa päällään kantaa.

Äänestä
  • Ja metsästäkää susien saaliseläimet aivan vähiin. Rakentakaa joka metsänsyrjään yksittäisiä asutuksia, joita susien onkin 1000 km vaellellessaan matkansa aikana yksinkertaista kiertää. Edessä on metsää, sitten taas asumusta, sitten taas metsää, sitten taas aumusta, sitten taas metsää, sitten taas asumusta ym. ja kauhea meteli nostetaan, kun susi vain astelee pihan ohitse, aivan kuin se osaisi ennakoida missä on seuraava ihmisten piha ja aivan kuin sillä ei linnuntietä kulkiessaan kuluisi jo tarpeeksi energiaa.

    Äänestä

  • aivan!! kirjoitti:

    Ja metsästäkää susien saaliseläimet aivan vähiin. Rakentakaa joka metsänsyrjään yksittäisiä asutuksia, joita susien onkin 1000 km vaellellessaan matkansa aikana yksinkertaista kiertää. Edessä on metsää, sitten taas asumusta, sitten taas metsää, sitten taas aumusta, sitten taas metsää, sitten taas asumusta ym. ja kauhea meteli nostetaan, kun susi vain astelee pihan ohitse, aivan kuin se osaisi ennakoida missä on seuraava ihmisten piha ja aivan kuin sillä ei linnuntietä kulkiessaan kuluisi jo tarpeeksi energiaa.

    että vain puolisen sataa vuotta sitten maaseudulla oli asutusta paljon enemmän kuin nyt? Joka töllissä asuttiin ja vielä monta sukupolvea. Miten ne silloin oikein pystyikään välttelemään ihmisasutusta? Ja nyt ei enää, vaikka maaseudulla asuu paljon vähemmän väkeä, kuin silloin kun suomi oli vielä agraariyhteiskunta? Olisikohan johtunut siitä että silloin metelin sijasta nostettiin pyssy ja annettiin muistutus soveliaista käytöstavoista? Olisi asiallista tehdä niin nykyäänkin.

    Äänestä

  • Et taida tietää kirjoitti:

    Silloin susia oli vähemmän, jolloin saaliaeläimiä riitti niille enemmän. Eikä silloin ollut tällaista "perheenjäneskoira"-perinnettä kuin nykyään, eikä media uutisoinut susivahingoista niin tarkasti kuin nykyajan uudella tekniikalla. Ennemmin kuin susien käytös niin ihmisten suhtautuminen susiin on muuttunut. Mutta jos susi tulee minun pihalleni, ryntään haulikon kanssa ulos ja annan varoituslaukauksen. Ainakin yhteen joka ilta pihassani aikoinaan vieralleeseen kettuun se toimi, eli ammuttuani taivaalle kettu säikähti lopullisesti, mutta nykyään ihmiset kesyttävät susia juoksemalla aina iltaisin sisälle karkuun, jolloin sudet vaistoavat ihmisten pelon. Susia ei pidä paeta ja varoa, eikä myöskään turhaan tussautella, vaan jos näkee suden jossain, se tulee ajaa pois, eikä ainakaan lähteä susia pakoon.

    Äänestä

  • ei saa pelätä´ kirjoitti:

    Kyllä aina koiria on ihmisellä ollut metsässä mukana ja harvemmin se susi sen koiran lähelle on mennyt. Vältellyt. Kotikoirina ja kylällä irtikin ovat koirat ennen juosseet, vaan nytpä susi söisi heti..
    SUden käytös muuttunut liikaa.

    Äänestä

Olenpa nähnyt suden raatelemia eläimiä, poroista koiraan ja kamalaa katsottavaa se on.
Peto se on, ei mikään ihana suloinen otus.
Susia olen nähnyt paljon ja jälkiä myös.
Lapsi oli kävellyt kouluun 300m matkan, kävelin saman matkan 10 minuuttia lapsen jälkeen, siinä oli suden jäljet. Oli kävellyt lapsen perässä. Arvatkaas käveleekö enää tuo lapsi ainakaan ykin tuota väliä? Arvatkaas olenko minä ja me kaikki vihaisia tuosta? Mitä jos bussi olisi ollut myöhässä? Joko olisitte saaneet ensimmäisen uhrin niille uljaille susillenne?
Ja kyllä ne jäljet erottaa eräihminen. Se on selvää.

Toivoisin ettei julkisuudessa susien määrää väheksyttäisi ja valehdeltaisi, niitä on paljon enemmän kuin myönnetään.
Toivoisin että niitä vehennettäisiin ja rajamiehillä olisi oikeus rajoittaa susien liikkumista venäjältä suomeen.
kaikki susien aiheuttamat vahingot on korvattava.

Jos villieläimen tarvitsee pihalle koiraa ruoakseen tulla hakemaan niin se kertoo jo siitä, että usia on liikaa riistaan nähden ja susi on liian kesy silloin.

Äänestä
  • Samaa mieltä, mutta millähän keinoin tämä asia saataisiin mahtumaan noiden isojen, mutta henkisesti keskenkasvuisten lastemme(=nämä ituhipit) päähän mahtumaan että petojen kanssa ei leikitä? Monella suomen paikkakunnalla nyt vain odotellaan että kenen pienokainen saa "kunnian" olla ensimmäinen uhri. Järjetöntä tällainen ihmishengillä leikkiminen.

    Äänestä

  • Näin se menee kirjoitti:

    Samaa mieltä, mutta millähän keinoin tämä asia saataisiin mahtumaan noiden isojen, mutta henkisesti keskenkasvuisten lastemme(=nämä ituhipit) päähän mahtumaan että petojen kanssa ei leikitä? Monella suomen paikkakunnalla nyt vain odotellaan että kenen pienokainen saa "kunnian" olla ensimmäinen uhri. Järjetöntä tällainen ihmishengillä leikkiminen.

    Näinpä.
    odotellaan kieli pitkällä sitä ensimmäistä uhria.
    Ei ennen udet ole pihasta koiraa tullut hakemaan eikä metsässäkään samoin koiria vaivannut. Päinvastoin suden kuuluu pelätä koiraa, sillä se haisee erillaiselta kuin muu riista, se haisee ihmisellekkin.
    Pihassa varsinkin haisee ihminen, miksi siis susi tulee pihaan jos jokin ei olisi vialla.
    Poronhoitoalueella ollaan hätää kärsimässä, eihn se susi sinne betonibunkkerimaailmaan tililtä mene rahaa viemään, mutta kun se poron metsästä nappaa niin se on sama asia kuin tililtä kävisi seteleitä napsimassa.
    Eikä korvauksia saa...
    Onko sitten kumma jos on olemassa tätä "susivihaa" joka kylläkin on vihaa niitä kohtaan jotka eivät oikeasti luonnosta ymmärrä hölkäsen pölhäystä ja suojelevat muka susia henkeen ja vereen.
    Toki muutama elukka pitää luonnossa olla, mutta liika on liikaa. Suden kuuluu olla arka, sen kuuluu olla metsässä ja vältellä kaikkea ihmiseen liittyvää.
    Nyt se ei tee niin.

    Äänestä

  • sudenjäljet. kirjoitti:

    Siis kuinka monta sutta sallisit mikä on muutama?
    140 on muutama minusta.

    Ja aivan liian vähän sama juttu ahmalla. :(
    Olisin laittanut miinusta edeltäjille mutta oli joku suljettu tila..

    Sudet ja ahmat kuuluu luontoomme ja ei myös mäyrän metsästykselle ja muille pienriistalle. Ja kanalinnut metsästetty liian paljon..metsästystä vähennettävä kun riistan määrä vähäinen kuten nyt.

    Äänestä

  • nhgjkkjhkhhhgkh kirjoitti:

    Höpö höpö se ole kuin valhettelua tuo 140 yksilöä, todellisuudessa paljon enemmän! Se on näitä luonnonuojelijoiden ja pulliaisten juttuja nuo.
    Ahmojakin liikaa sekä ilveksiä.

    Sellainen kummisusi järjestelmä suomeen, kun kerran on noin innokkaita maksajia susille! Jokainen susisuojelija alkaa maksamaan susien aiheuttamia vahinkoja. Aivan niinkuin poronomistajat nyt tekevät.
    Tai sitten voitaisiin aidata se ahvenanmaa ja pistää kaikki suomen sudet sinne näiden suojelijoiden kanssa, tulisi vähän nälkäpeli tunnelmat kun arvottaisiin kuka selviytyy hengissä.
    Miinuksia annoin sinulle, avaa silmäs ja katsele vähän tarkemmin tätä maailmaa. Koskas sinä viimeksi liikuit edes luonnossa?

    Nappi otsaan jokaiselle sudelle joka liian lähelle ihmisasutusta tulee tai poron repii!

    Äänestä

  • suden jäljet. kirjoitti:

    Virossa susia on 600. Ja suhteutapa se vielä Viron pinta-alaan, hyvä suomalainen.

    Äänestä

  • voi teitä kirjoitti:

    Virossa susia on 600. Ja suhteutapa se vielä Viron pinta-alaan, hyvä suomalainen.

    jonka sanoit virosta on taidettu laskea myös "itä-viron" alue, joka päättyy tyyneen valtamereen. ;D

    Äänestä

  • suden jäljet. kirjoitti:

    Höpö höpö se ole kuin valhettelua tuo 140 yksilöä, todellisuudessa paljon enemmän! Se on näitä luonnonuojelijoiden ja pulliaisten juttuja nuo.
    Ahmojakin liikaa sekä ilveksiä.

    Sellainen kummisusi järjestelmä suomeen, kun kerran on noin innokkaita maksajia susille! Jokainen susisuojelija alkaa maksamaan susien aiheuttamia vahinkoja. Aivan niinkuin poronomistajat nyt tekevät.
    Tai sitten voitaisiin aidata se ahvenanmaa ja pistää kaikki suomen sudet sinne näiden suojelijoiden kanssa, tulisi vähän nälkäpeli tunnelmat kun arvottaisiin kuka selviytyy hengissä.
    Miinuksia annoin sinulle, avaa silmäs ja katsele vähän tarkemmin tätä maailmaa. Koskas sinä viimeksi liikuit edes luonnossa?

    Nappi otsaan jokaiselle sudelle joka liian lähelle ihmisasutusta tulee tai poron repii!

    Mikä oikeus poroilla on olla joka puolella laiduntamassa mutta sudella joka ei ole hyötyeläin ei saa olla lähelläkään lappia. Poromiehet saisi maksaa susille koska vievät niiden alueet ja ajaa ne sieltä pois tai sitten lihavien poromiesten lompakoista veronmaksua lisää koska saavat suomelta ilmaisen laidunmaan.

    Ei lampaitakaan tuollain pidetä joka puolella.

    "90-luvun alussa porojen kokonaislukumäärä lähestyi 430 000 poroa ja poronlihan tuotanto
    ylitti 4 miljoonaa kiloa. Koska poroja oli määrällisesti liikaa, porokarjaa piti vähentää."

    Nykyisin kannan annetaan olla 230000 jotta luonto kestää poromäärän..eiköhän tuosta ole varaa menettää muutama porokin luontaisesti..140sutta on pieni määrä lähes olematon..

    Ja kummallista kun susi veroittaa riistakantaa niin haloo syntyy mutta kun metsästäjä tekee saman niin puhutaan luontoystävästä ja hyvästä harrastuksesta ja riistavalvonnasta.

    Metsästäjät ja kalastajat saa metsästää kaiken ..kanalinnutkin vähissä.. :(

    Äänestä

  • gfguytyiyiuiy kirjoitti:

    Kommenttisi osoittaa vain oman tyhmyytesi ja tietämättömyytesi.

    Äänestä

  • hytuyiuiououoo kirjoitti:

    "90-luvun alussa porojen kokonaislukumäärä lähestyi 430 000 poroa ja poronlihan tuotanto
    ylitti 4 miljoonaa kiloa. Koska poroja oli määrällisesti liikaa, porokarjaa piti vähentää."

    Nykyisin kannan annetaan olla 230000 jotta luonto kestää poromäärän..eiköhän tuosta ole varaa menettää muutama porokin luontaisesti..140sutta on pieni määrä lähes olematon..

    Ja kummallista kun susi veroittaa riistakantaa niin haloo syntyy mutta kun metsästäjä tekee saman niin puhutaan luontoystävästä ja hyvästä harrastuksesta ja riistavalvonnasta.

    Metsästäjät ja kalastajat saa metsästää kaiken ..kanalinnutkin vähissä.. :(

    Riistakanta ja porokanta on kaksi eri asiaa. Poroja on vähennetty jo muutenkin, moni joutuu lopettamaan sillä poronhoito ei enää kannata, sudet aiheuttavat lisää ongelmaa poromiehille, samoin karhut, ahmat ja ilvekset.
    Muutama yksilö ei haittaisikaan, mutta nykyään petoja on LIIKAA!
    140 yksilöä ei ole realistinen luku suomen nykyiseen susikantaan. Jokainen asiasta vähänkin tietävä tietää tämän.
    "Susien tappamien porojen lukumäärä on muuttunut 142 porosta (vuonna 1987) 270 poroon (vuonna
    2000), eli kasvua on ollut 90 %; karhuja koskevat samat luvut ovat: 179 (1987) ja 716 (2000), kasvua 300
    %; ilveksiä koskevat luvut: 108 (1987) ja 136 (2000), kasvua 26 %; ja ahmoja koskevat luvut: 93 (1987)
    ja 1 682 (2000), kasvua 1 708 %.
    Tällaiset lukumäärät ja kuviot osoittavat, että poronomistajien käymä keskustelu petoeläimistä on
    melko ymmärrettävää. Jos nämä kuviot antavat virheettömän kuvan menetettyjen porojen lukumäärän
    kehityksestä, huolestumiseen on syytä. Vuosien 1987 - 2000 aikana, menetettyjen porojen lukumäärä lisääntyi
    531 %, mikä on dramaattinen asia poroelinkeinolle." Ja tuo tuosta sinun linkistäsi, huomaa vuoteen 2000 luvut ovat kokoajan nousseet ja nyt ollaan jo 2012!!
    Tässä nykyajan lukuja:
    http://yle.fi/uutiset/paliskunnat_petojen_suihin_jo_4000_poroa/6098936
    4000 poroa!
    Jos lasketaan poron lihahinnaksi keskinmäärin 8€ lasketaan lihapainoksi keskinmäärin 40kg tulee tappiota 1280000 ja tämä uutinen julkaistu Toukokuussa!!!

    Kuinka jumalattoman toope pitää olla että edelleen väittää susia olevan vain vähän?!
    Syyskuussa 2012 susien määrää arvioitu 180-200 todellisuudessa niitä on paljon enemmän, todellisuudessa osa susista liikkuu rajojen yli, jolloi luotettava laskenta on mahdotonta ja todellisuudessa susihyysääjät eivät kerro todellisia lukumääriä..

    Metsästäjä tappaa vain sen minkä syö, pedot ei.

    " Maa- ja metsätalousministeriön asettama porojen sallittu enimmäismäärä oli vuosina 2000–2009 203 700 yksilöä."
    nämä luvut taitavat olla edelleen voimassa.

    Oikeasti. Sukulaisiani asuu Virossa ja he nauravat meille suomalaisille. Heillä on siellä 1100 ilvestä, 800 karhua ja 600 sutta, vaikka heidän valtionsa on pinta-alaltaan moninkertaisesti pienempi kuin meidän. Viron asukaslukukin on alle 4 miljoonaa ihmistä vähemmän kuin Suomen, eli siellä on ihmisiinkin verrattuna paljon enemmän suurpetoja kuin Suomessa. Kyllä se niin on, että Suomessa suurpetojen kunnioitus on aivan eri tasoa kuin Virossa. Ja suomalaiset muka luontoihmisiä? Virossa uutisoidaan valtavasti suomalaisten raukkamaisesta asenteesta suurpetohin, ja aivan aiheesta.

    Äänestä

  • Viron naurut kirjoitti:

    samaa mieltä kanssasi..me olemme nykyään paperihattukansaa.
    Immeiset menee mökeilleen ja valittaa kun linnut on paskonut heidän laiturinsa ja linnut pitää meteliä..ja pakko hankkia ötökkäsurma ja pelätään pimeätä metsää vaikka siellä ei enään mitään eläimiä ole..luonnonsuojelualueet on kuin puistoalueita ilman eläimiä.

    En ikinä ole nähnyt luonnossa edes metsoa tai majavaa, saukkoa vesissä..saa oikein hakea hakemalla..

    Ja luontokansaa ollaan muka..surullista :(

    Äänestä

  • hgdgjfjkkku kirjoitti:

    Eniten melkein harmittaa, kun omaa pelkoa lietsotaan ja yritetään saada muutkin mukaan tuohon vouhotukseen, jotta itselle tulisi parmepi/turvallsiempi olo, kun tarpeeksi hysteriaa on ilmassa ja susia aletaan vähentää oikeasti, muutaman ihmisen liian vilkkaan mielikuvituksen takia... Niin, siinä ahrmittaa siis se, että kun oma lapsikin on kasvamassa tällaiseen nettimaailmaan jossain vaiheessa... entä jos hän joskus lukee kun joku väittää itseään realistiksi tai järkeä yleensäkin omaavaksi ihmiseksi samalla kun vaahtoaa siitä kuinka sudet pian tulee tappamaan ihmsiä... Siis sitä en ymmärrä miksi lietsoa aivan täysin tarpeetonta pelkoa? Kenenkään elinkeino/omaisuus (koirat jne) eivät ole vaarassa jos susien kanssa osataan elää järkevästi samassa luonnossa. Kenenkään ihmisen henki ei todellakaan ole vaarassa vaikka susia olisi enemmänkin. Ymmärrän siis pelot, niin kauan kun ne nähdään ihan vain pelkoina, eli henkilökohtaisina ominaisuuksian. En ymmärrä pätkääkään, että niistä henkilökohtaisista ongelmista pyritään tekemään ongelmia toisillekin, eli pelotellaan nyt muitakin oman ongelman takia...

    Äänestä

  • Viron naurut kirjoitti:

    Oikeasti. Sukulaisiani asuu Virossa ja he nauravat meille suomalaisille. Heillä on siellä 1100 ilvestä, 800 karhua ja 600 sutta, vaikka heidän valtionsa on pinta-alaltaan moninkertaisesti pienempi kuin meidän. Viron asukaslukukin on alle 4 miljoonaa ihmistä vähemmän kuin Suomen, eli siellä on ihmisiinkin verrattuna paljon enemmän suurpetoja kuin Suomessa. Kyllä se niin on, että Suomessa suurpetojen kunnioitus on aivan eri tasoa kuin Virossa. Ja suomalaiset muka luontoihmisiä? Virossa uutisoidaan valtavasti suomalaisten raukkamaisesta asenteesta suurpetohin, ja aivan aiheesta.

    Virossa on "yli" 4 miljoonaa ihmistä vähemmän kuin Suomessa.

    Ottakaamme mallia Virosta ja suokaamme luonnolle kunnioitusta edes jonkin verran.

    Ja jos joku kommentoi, että "muuta Viroon", niin minä kommentoin, että "muuta kaupunkiin täältä maalta".

    Äänestä

  • Viron naurut kirjoitti:

    Oikeasti. Sukulaisiani asuu Virossa ja he nauravat meille suomalaisille. Heillä on siellä 1100 ilvestä, 800 karhua ja 600 sutta, vaikka heidän valtionsa on pinta-alaltaan moninkertaisesti pienempi kuin meidän. Viron asukaslukukin on alle 4 miljoonaa ihmistä vähemmän kuin Suomen, eli siellä on ihmisiinkin verrattuna paljon enemmän suurpetoja kuin Suomessa. Kyllä se niin on, että Suomessa suurpetojen kunnioitus on aivan eri tasoa kuin Virossa. Ja suomalaiset muka luontoihmisiä? Virossa uutisoidaan valtavasti suomalaisten raukkamaisesta asenteesta suurpetohin, ja aivan aiheesta.

    Miksi meidän tulisi välittää Virolaisten mielipiteistä. Köyhä kansa joka tulee suomeen viemään työpaikat.. Rakennusalalla pimeät virolaiset ovat todella suuri ongelma!
    Miksemme ennemmin ottaisi mallia enemmän meidän kaltaisistamme Ruotsalaisista joilla petoasiat oikealla mallilla!
    Susia vähennetään poronhoitoalueelta ja korvauksia nostetaan.
    Tosin niitä "istutetaan" poronhoitoalueen eteläpuolelle, tätä ei suomeen tarvitsisi.

    Venäjän karjalassa susista maksetaan tapporahaa, tästäkin voitaisiin ottaa mallia.

    Ehkemme siis välitä anu saagimeitten ja muiden virolaisten kommenteista vaan uskomme ennemmin ruotsia ja venäjää, joissa molemmissa enemmän samanlaista suomenkanssa kuin virossa mm. poronhoito.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eniten melkein harmittaa, kun omaa pelkoa lietsotaan ja yritetään saada muutkin mukaan tuohon vouhotukseen, jotta itselle tulisi parmepi/turvallsiempi olo, kun tarpeeksi hysteriaa on ilmassa ja susia aletaan vähentää oikeasti, muutaman ihmisen liian vilkkaan mielikuvituksen takia... Niin, siinä ahrmittaa siis se, että kun oma lapsikin on kasvamassa tällaiseen nettimaailmaan jossain vaiheessa... entä jos hän joskus lukee kun joku väittää itseään realistiksi tai järkeä yleensäkin omaavaksi ihmiseksi samalla kun vaahtoaa siitä kuinka sudet pian tulee tappamaan ihmsiä... Siis sitä en ymmärrä miksi lietsoa aivan täysin tarpeetonta pelkoa? Kenenkään elinkeino/omaisuus (koirat jne) eivät ole vaarassa jos susien kanssa osataan elää järkevästi samassa luonnossa. Kenenkään ihmisen henki ei todellakaan ole vaarassa vaikka susia olisi enemmänkin. Ymmärrän siis pelot, niin kauan kun ne nähdään ihan vain pelkoina, eli henkilökohtaisina ominaisuuksian. En ymmärrä pätkääkään, että niistä henkilökohtaisista ongelmista pyritään tekemään ongelmia toisillekin, eli pelotellaan nyt muitakin oman ongelman takia...

    Se on helppo sanoa kun se oma koira ei siellä suden suussa ole, se susi ei ole siinä omalla pihlalla ja lapsetkaan eivät joudu susialueella kouluun jalan kulkemaan.. Etkä varmankaan omista karjaa, et lehmiä, et lampaita hevosia poroja..

    Niinhän sitä on helpoa sitten huudella niille joiden elanto on vaarassa typerän suomen susipolitiikan vuoksi.

    Minä en ole eläissäni mitään pelännyt, enkä pelkää, suden olen luonnossa tavannut ja karhun, ahmankin nähnyt sekä ilveksen.
    Oikea luontoihminen osaa kulkea niin, että näkee ne eläimet eli ei niinkuin elefantti posliinikaupassa.
    Pienestä saakka metsälläkin kulkenut ja aika monenlaista riistaa sieltä kotiin tuonut, joten minulle on turhaa kitissä peloista ja muista.

    Tokikin tuo pieni lapsi, josta kerroin ja hänen vanhempansa pelkäävät lapsen puolesta, susia oli seuraillut lapsen jälkiä..
    Mutta sehän ei ole joillekkin realistista edes nähdä mitään eläimiä koulumatkan varrella tai lastensa koulumatkan varrella, joten mitäs noista jotka siellä metsässä asuvat..
    Tutustukaa siihen luontoon ja menkää sinne oikeasti, ei se kaupungin puisto mikään luonto ole eikä sinne ikinä mitään majavia tule (joku ilmeisesti katsonut liikaa elokuvia), tällä tahdilla kyllä susia.. Ehkä se onkin tarkoitus.

    Itse asiassa asun kuulemma susialueella..ja yhtään sutta en ole nähnyt.

    Ja tiedän että voisin (mikäli susia oikeasti alueella on)koirani sudelle menettää mutta se on sitten samantyyppinen onnettomuus kuin koirani jäisi auton alle vain paljon epätodennäköinen. Eikä autoja silti aleta vähentään.

    Koirallani on kunnon aitaus myös kattoosa ja kulkee vapaana ollessaan kanssani. Pelkoa minulla ei kuitenkaan ole ja koirani eläneet vanhoiksi ja luonnollinen kuolema.

    Suteen en ole törmännyt ja hyvin epätodennäköistä se olisikin ja marjalla ja sienellä käyn kuten ennenkin. :)
    Karhua minä enemmän pelkään..syksyllä se alkaa varastoimaan enemmän energiaa ja jos jääkaapissa on vain valo niin olen potentiaalinen tuote sen silmissä terve varovaisuus silti kannattaa aina kun menee metsään ;)

    Mutta en ole pelkääjätyyppiä vaan realisti.

    Äänestä

  • sudenjäljet. kirjoitti:

    Miksi meidän tulisi välittää Virolaisten mielipiteistä. Köyhä kansa joka tulee suomeen viemään työpaikat.. Rakennusalalla pimeät virolaiset ovat todella suuri ongelma!
    Miksemme ennemmin ottaisi mallia enemmän meidän kaltaisistamme Ruotsalaisista joilla petoasiat oikealla mallilla!
    Susia vähennetään poronhoitoalueelta ja korvauksia nostetaan.
    Tosin niitä "istutetaan" poronhoitoalueen eteläpuolelle, tätä ei suomeen tarvitsisi.

    Venäjän karjalassa susista maksetaan tapporahaa, tästäkin voitaisiin ottaa mallia.

    Ehkemme siis välitä anu saagimeitten ja muiden virolaisten kommenteista vaan uskomme ennemmin ruotsia ja venäjää, joissa molemmissa enemmän samanlaista suomenkanssa kuin virossa mm. poronhoito.

    Kyllä minä arvostan enemmän virolaista susimentaliteettia kuin suomen susi hysteriaa vaikka hysterioijat edes ole sutta nähnyt luonnossa tuskin sinäkään.

    Äänestä

  • hgdgjfjkkku kirjoitti:

    Itse asiassa asun kuulemma susialueella..ja yhtään sutta en ole nähnyt.

    Ja tiedän että voisin (mikäli susia oikeasti alueella on)koirani sudelle menettää mutta se on sitten samantyyppinen onnettomuus kuin koirani jäisi auton alle vain paljon epätodennäköinen. Eikä autoja silti aleta vähentään.

    Koirallani on kunnon aitaus myös kattoosa ja kulkee vapaana ollessaan kanssani. Pelkoa minulla ei kuitenkaan ole ja koirani eläneet vanhoiksi ja luonnollinen kuolema.

    Suteen en ole törmännyt ja hyvin epätodennäköistä se olisikin ja marjalla ja sienellä käyn kuten ennenkin. :)
    Karhua minä enemmän pelkään..syksyllä se alkaa varastoimaan enemmän energiaa ja jos jääkaapissa on vain valo niin olen potentiaalinen tuote sen silmissä terve varovaisuus silti kannattaa aina kun menee metsään ;)

    Mutta en ole pelkääjätyyppiä vaan realisti.

    Minä olen kerran tuon kauniin eläimen saanut nähdä luonnossa. Ja sinua edeltävän kirjoittajan kirjoitusta epäilen suuresti, ei petoeläinten läsnäollessa tule hiippailla vaan nimenomaan pitää meteliä että eläin lähtee karkuun, en haluaisi karhuun törmätä, saati sitten ahmaan. Ääniä kuullessaan ne lähtevät karkuun.
    Kertoo kovasti tietämättömyydestä, ja suuresti epäilen että susi olisi hänen lastaan seurannut.. Isokokoinen naapurin koira ehkä, mutta ei susi.

    Minä en kyllä pelkää ahmaakaan..ja olisi upeata sellainen nähdä. :)

    Karhu on peloittava minusta. Susi ei..mutta silti karhua pidetään paremmissa luvuissa jostain syystä.

    Mutta kantoja pitäisi kasvattaa varsinkin ahman ja suden kohdalla. Karhuja lienee oikean verran tällä hetkellä. 1500 mutta ahmoja ja susia vain 140.

    Äänestä

  • fdgghdhfhhfhhh kirjoitti:

    Karhukanta on hienolla mallilla, muutama lisää ei haittaisi ketään. Susia on suomessa n. 150-165 yksilöä tällä hetkellä (jos lasketaan venäjän ja suomen rajalla vaeltavat laumat mukaan), kun niitä parhaimmillaan tällä vuosituhannella 270 yksilöä. Susikannan nostattaminen tuonne 300 yksilöön ei varmasti vahingoittaisi ketään :) ( koirat ja lampaat aitaukseen, lehmille sitten vaikka laumanvartijakoirat vahtimaan sitä laumaa)

    Ihminen pelkää luontoa ihan turhaan ja haluaa olla kaiken herra, ollaan irtauduttu liikaa luonnosta eikä ymmärretä sitä niin kai se silloin pelottavalta tuntuu :)

    Äänestä

  • hgdgjfjkkku kirjoitti:

    Itse asiassa asun kuulemma susialueella..ja yhtään sutta en ole nähnyt.

    Ja tiedän että voisin (mikäli susia oikeasti alueella on)koirani sudelle menettää mutta se on sitten samantyyppinen onnettomuus kuin koirani jäisi auton alle vain paljon epätodennäköinen. Eikä autoja silti aleta vähentään.

    Koirallani on kunnon aitaus myös kattoosa ja kulkee vapaana ollessaan kanssani. Pelkoa minulla ei kuitenkaan ole ja koirani eläneet vanhoiksi ja luonnollinen kuolema.

    Suteen en ole törmännyt ja hyvin epätodennäköistä se olisikin ja marjalla ja sienellä käyn kuten ennenkin. :)
    Karhua minä enemmän pelkään..syksyllä se alkaa varastoimaan enemmän energiaa ja jos jääkaapissa on vain valo niin olen potentiaalinen tuote sen silmissä terve varovaisuus silti kannattaa aina kun menee metsään ;)

    Mutta en ole pelkääjätyyppiä vaan realisti.

    Sinäpä et saakaan koiristasi elantoa, moni muu saa eläimistä elantonsa: Karjanomistajat, lampaanomistajat, poronomistajat..

    Enpä minäkään sitä sutta ruokapöytääni tahtoisi.
    Järkyttäviä lukuja susien lukumäärän kasvusta ylempänä!

    Äänestä

  • UPDATE_10018353 kirjoitti:

    Minä olen kerran tuon kauniin eläimen saanut nähdä luonnossa. Ja sinua edeltävän kirjoittajan kirjoitusta epäilen suuresti, ei petoeläinten läsnäollessa tule hiippailla vaan nimenomaan pitää meteliä että eläin lähtee karkuun, en haluaisi karhuun törmätä, saati sitten ahmaan. Ääniä kuullessaan ne lähtevät karkuun.
    Kertoo kovasti tietämättömyydestä, ja suuresti epäilen että susi olisi hänen lastaan seurannut.. Isokokoinen naapurin koira ehkä, mutta ei susi.

    Eipä minun lastani olekkaan susi seuraillut, naapurin lasta kyllä.
    Ja susi se oli, voin kertoa.
    Olenpa päässyt tätä "ihanaa" eläintä rapsuttelemaankin, se vaan ei sitä enää tuntenut.. Elävänäkin nähnyt useita kertoja, ihan luonnossa.
    Kommenttisi osoittaa tietämättömyytesi luonnosta, sellainen ihminen joka siellä on ikänsä liikkunut pääsee eläimiä näkemään. Osaa liikkua ja seurata jälkiä.
    Minä olen sitä mieltä että sellaiset ihmiset päättämään näistä susiasioista joilla on tietoa, metsästäjät (kokeneet) poromiehet (liikkuvat siellä luonnossa kokoajan, tälläkin hetkellä)...
    Miten joku citykani voisi päättää meidän maalaisten asioista, tai sellainenkaan "maalainen" joka metsässä käy korkeintaan sienimetsällä pissimässä housut kun pelkää niin karhua.
    Ei karhua tarvite pelätä, sehän osaa varoa yhtä hyvin kuin susikin!

    Minä en ymmärrä miten suomessa voidaan suojella elinkeinoillekkin vaaraksi olevia elikoita vain sen takia että ne ovat jostain citykanista "upeita ihania ja niin siistejä".
    Kukaan muu ei ilmeisesti tätäkään petoa nyt ole nähnyt kuin minä, mikä merkitsee että ainut joka on siellä metsässä oikeasti liikkunut olen minä.

    isokoisia koiria täällä on paljon, varsinkin nykyään ja se jälki on kokeeneeseen silmään aivan erilainen kuin koiran, kulkutapakin poikkeaa täysin koiran jäljestä.

    Riehukaaa te siellä niiden ihan oikeasti söpöjen citykanienne kanssa (jotka halusitte kaikki heti tappaa, kun ne söi KUKKIA!) ja antakaa meidän jotka olemme sen suden edes nähneet huolehtia luonnosta.

    Joku kysyi aiemmin "Montako on muutama?"
    Muutama olisi vähäinen määrä, eli lukumäärissä susia riittäisi 50-100kpl poronhoitoalueen alapuolella, poronhoitoalueella ei yhtään.
    Lisäksi jokainen liian lähelle asutusta tuleva/karjaa tuhoava yksilö lopetukseen.

    Äänestä

  • UPDATE_10018353 kirjoitti:

    Karhukanta on hienolla mallilla, muutama lisää ei haittaisi ketään. Susia on suomessa n. 150-165 yksilöä tällä hetkellä (jos lasketaan venäjän ja suomen rajalla vaeltavat laumat mukaan), kun niitä parhaimmillaan tällä vuosituhannella 270 yksilöä. Susikannan nostattaminen tuonne 300 yksilöön ei varmasti vahingoittaisi ketään :) ( koirat ja lampaat aitaukseen, lehmille sitten vaikka laumanvartijakoirat vahtimaan sitä laumaa)

    Ihminen pelkää luontoa ihan turhaan ja haluaa olla kaiken herra, ollaan irtauduttu liikaa luonnosta eikä ymmärretä sitä niin kai se silloin pelottavalta tuntuu :)

    Täällähän nämä citykanit/pissikset parantavat maailmaa! HAH!
    "En mä oo ikinä mitään nähny, enkä mä tiedä mistään mitään, mut silti must nää asiat on vähä niiku vääri"
    Juuri noin sanoi eräskin lettipää jota jututin luonnonsuojelullisissa asioissa.
    Oikeasta suojelusta tämäkään neiti ei tiennyt mittään.
    Ihminen ei pelkää luontoa, ihminen ei vain tahdo menettää tulojaan pissisten takia jotka tahtovat suojella sutta.

    Ahma on muuten aika rujo elukka ja arka, vaihkeahan eläintä on pelätä jota ei ole edes nähnyt? Pelkäätkö jääkarhuja?

    Karhukantaa pienennetään jokavuosi ja nin karhut pysyvät arempina kuin susi, karhunmetsästys kun suomessa on ihan laillista puuhaa.
    Suden ei, ilman erityislupia.
    Karhunpyynti on muuten mukavaa hommaa, siinä pakostakin joutuu ihan oikeesti olemaan siellä luonnossa lähellä näitä "hirmuisia petojakin". Kannattaa kokeilla.

    Jos te olettekin selvästi irtaantuneet luonnosta niin me oikeat metsänihmiset, juntit, maalaistollot emme ole.
    Mutta minäpä lähdenkin tästä takaisin metsälle, hirvenlihakeitto oli hyvää, susilakki päähän ja menoksi.

    hirvenlihakeitto onkin oikein maukasta, mieluummin kyllä söisin paistina.. tai ihan vain pihvinä ja mielellään vain vähän ruskistettuna molemmilta puolin, nams.

    Elämäni olen metsissä kulkenut, lapsuuteni leikkikenttä olikin nimenomaan metsä ja koulumatkatkin taitoin sitä kautta ja vain yhden kerran olen päässyt suden näkemään elävänä luonnossa, että oli kauniin näköinen otus.
    Susi kuitenkin pakoon lähtee kun ihmisen äänen kuulee. Niitä tulonlähteitä voi muuten suojella, kautta aikojen on ihmisillä ollut laumanvartijakoiria pitämässä susia loitolla, eivätkä ne sinne tule kun laumaa suojelee muutama lähes seitkyt kiloinen pikku mussukka. Mm. napolinmastiffi olisi oivallinen suojelemaan sinunkin elinkeinoasi. Tästä olisi voinut tulla minunkin elinkeinoni mutta mieleltäni olen sen verran heikko etten olisi voinut isäni lapsuuden kodissa asua hänen kuolemansa jälkeen, joten pitäydyin omalla alallani, vaikka maaseutua rakastankin ja juurilleni tulen vielä joskus palaamaan täältä kaupungin melskeestä.

    Kuinka monta susien hyökkäystä suomessa on ollut, siis ihmistä kohtaan? Ihmisellä on keinot suojella omaa karjaansa ja laumaansa..

    Äänestä

  • sudenjäljet. kirjoitti:

    Se on helppo sanoa kun se oma koira ei siellä suden suussa ole, se susi ei ole siinä omalla pihlalla ja lapsetkaan eivät joudu susialueella kouluun jalan kulkemaan.. Etkä varmankaan omista karjaa, et lehmiä, et lampaita hevosia poroja..

    Niinhän sitä on helpoa sitten huudella niille joiden elanto on vaarassa typerän suomen susipolitiikan vuoksi.

    Minä en ole eläissäni mitään pelännyt, enkä pelkää, suden olen luonnossa tavannut ja karhun, ahmankin nähnyt sekä ilveksen.
    Oikea luontoihminen osaa kulkea niin, että näkee ne eläimet eli ei niinkuin elefantti posliinikaupassa.
    Pienestä saakka metsälläkin kulkenut ja aika monenlaista riistaa sieltä kotiin tuonut, joten minulle on turhaa kitissä peloista ja muista.

    Tokikin tuo pieni lapsi, josta kerroin ja hänen vanhempansa pelkäävät lapsen puolesta, susia oli seuraillut lapsen jälkiä..
    Mutta sehän ei ole joillekkin realistista edes nähdä mitään eläimiä koulumatkan varrella tai lastensa koulumatkan varrella, joten mitäs noista jotka siellä metsässä asuvat..
    Tutustukaa siihen luontoon ja menkää sinne oikeasti, ei se kaupungin puisto mikään luonto ole eikä sinne ikinä mitään majavia tule (joku ilmeisesti katsonut liikaa elokuvia), tällä tahdilla kyllä susia.. Ehkä se onkin tarkoitus.

    Kerrataanko?

    Asun susialueella. Minulla on koira -metsästyskäyttöinen. Minulla on alle kolmevuotias lapsi- ei vielä kouluun kulkevia. Lapseni aikanaan tulee kulkemaan puolisen kilometriä metsäsä ennenkuin on koulukyytien reitillä. Olen kateellinen kun naapurimme pihass pyöri susi. Meillä päin naapurit ovat laaja käsite, koska emme täällä asu vieri vieressä, tuohon naapuriin on siis parikilometriä metsää välissä.

    koska lapseni tulee joutumaan liikkumaan täällä yksin myös pimeän aikaan, on huopmttavasti miellyttävämpää,e ttä hän ei käsri vielä sjtain todella typerästä susipelosta. Siksi ahrmittaa pirusti jokin täysin järjen vastainen pelon lietsominen.

    Nykyisellään lapseni voisi olla vaikka suden saalis, en sitä sano, nä'in lähelle asutusta tuleva susi on epätoivoinen ja lapsi helppo saalis. Mutta kyllät äytyy olla järjen köyhä ihmisen joka pitäisi lasta näissä olosuhteissa (vaikka susia ei olisikaan) valvomatta pihassa. On metsää, on jokia ja on järvi, kukaan ei laita tuon ikäsitä alsta täällä yksin ulos.

    Olen äiti, eli suurin huoleni on tietenkin lapseni turvallisuus. Silti sudet ovat myös tältä kannalta ihan viimeinen asia jota elinpiirissämme pelkäisin.

    miksi ihmeessä pelkäät susia, jos et pelkää susia? tai miksi lietsot pelkoa eläimiä kohtaan jos et itsekään näe kyseisissä eläimissä mitään pelättävää? kokisit olosi yulivoimaiseksi, kun kaikki muut pelkäävät susia? Voisit sitten heille kehuskella, että minäpä en pelkää mitään..?

    Täällä puolestaan keskellä susien reviiriä asuva isä. Susia saa pelätä, mutta niitä tulee myös kunnioittaa. On tajuttava, että oma susipelkonsa on aiheetonta. Itsepä olen muuttanut asuinalueelle, joka ollaan kyhätty susien elinalueen väliin. Ja tänne aiotaan lisätä asutusta, jolloin susien on entistä hankalampaa väistää ihmisten pihoja.

    Äänestä

  • sudenjäljet. kirjoitti:

    Eipä minun lastani olekkaan susi seuraillut, naapurin lasta kyllä.
    Ja susi se oli, voin kertoa.
    Olenpa päässyt tätä "ihanaa" eläintä rapsuttelemaankin, se vaan ei sitä enää tuntenut.. Elävänäkin nähnyt useita kertoja, ihan luonnossa.
    Kommenttisi osoittaa tietämättömyytesi luonnosta, sellainen ihminen joka siellä on ikänsä liikkunut pääsee eläimiä näkemään. Osaa liikkua ja seurata jälkiä.
    Minä olen sitä mieltä että sellaiset ihmiset päättämään näistä susiasioista joilla on tietoa, metsästäjät (kokeneet) poromiehet (liikkuvat siellä luonnossa kokoajan, tälläkin hetkellä)...
    Miten joku citykani voisi päättää meidän maalaisten asioista, tai sellainenkaan "maalainen" joka metsässä käy korkeintaan sienimetsällä pissimässä housut kun pelkää niin karhua.
    Ei karhua tarvite pelätä, sehän osaa varoa yhtä hyvin kuin susikin!

    Minä en ymmärrä miten suomessa voidaan suojella elinkeinoillekkin vaaraksi olevia elikoita vain sen takia että ne ovat jostain citykanista "upeita ihania ja niin siistejä".
    Kukaan muu ei ilmeisesti tätäkään petoa nyt ole nähnyt kuin minä, mikä merkitsee että ainut joka on siellä metsässä oikeasti liikkunut olen minä.

    isokoisia koiria täällä on paljon, varsinkin nykyään ja se jälki on kokeeneeseen silmään aivan erilainen kuin koiran, kulkutapakin poikkeaa täysin koiran jäljestä.

    Riehukaaa te siellä niiden ihan oikeasti söpöjen citykanienne kanssa (jotka halusitte kaikki heti tappaa, kun ne söi KUKKIA!) ja antakaa meidän jotka olemme sen suden edes nähneet huolehtia luonnosta.

    Joku kysyi aiemmin "Montako on muutama?"
    Muutama olisi vähäinen määrä, eli lukumäärissä susia riittäisi 50-100kpl poronhoitoalueen alapuolella, poronhoitoalueella ei yhtään.
    Lisäksi jokainen liian lähelle asutusta tuleva/karjaa tuhoava yksilö lopetukseen.

    Ja varmasti kaikki kirjoittamasi on totta, hah. Usko vain susivihaisaa naapuriasi. Suomalaiset haluavat luontoa ympärilleen. Miksi et muuta kaupunkiin, jos olet niin luonnosta erkaantunut?

    Äänestä

  • UPDATE_10018353 kirjoitti:

    hirvenlihakeitto onkin oikein maukasta, mieluummin kyllä söisin paistina.. tai ihan vain pihvinä ja mielellään vain vähän ruskistettuna molemmilta puolin, nams.

    Elämäni olen metsissä kulkenut, lapsuuteni leikkikenttä olikin nimenomaan metsä ja koulumatkatkin taitoin sitä kautta ja vain yhden kerran olen päässyt suden näkemään elävänä luonnossa, että oli kauniin näköinen otus.
    Susi kuitenkin pakoon lähtee kun ihmisen äänen kuulee. Niitä tulonlähteitä voi muuten suojella, kautta aikojen on ihmisillä ollut laumanvartijakoiria pitämässä susia loitolla, eivätkä ne sinne tule kun laumaa suojelee muutama lähes seitkyt kiloinen pikku mussukka. Mm. napolinmastiffi olisi oivallinen suojelemaan sinunkin elinkeinoasi. Tästä olisi voinut tulla minunkin elinkeinoni mutta mieleltäni olen sen verran heikko etten olisi voinut isäni lapsuuden kodissa asua hänen kuolemansa jälkeen, joten pitäydyin omalla alallani, vaikka maaseutua rakastankin ja juurilleni tulen vielä joskus palaamaan täältä kaupungin melskeestä.

    Kuinka monta susien hyökkäystä suomessa on ollut, siis ihmistä kohtaan? Ihmisellä on keinot suojella omaa karjaansa ja laumaansa..

    Kuinka moni lapsi on kadonnut pihalta maalla? Peto vienyt kun ei ole löydetty. Ihmisell on keinot, nappi otsaan kuten sudenjäljet jo sanoi.
    Laumanvartijaa ei voi suomessa pitää irti poroja suojelemassa metsässä. Siitä sitten tulisikin itku kun joku turisti joutuu purruksi, laumis ei ymmärrä välttis ettei e turisti ole uhka.
    Minulla ei itselläni ole eläimiä, edes koiraa tällä hetkellä, asun kaupungissa ja silti näen asiat toisin kuin moni täällä.
    Mikään eläin ei saa olla elinkeinolle tai ihmiselle uhaksi tässä meidän suomen maassamme. Ei susi eikä mikään mukaan.
    Tunnen yhden lampaankasvattajan ja tiedän millainen hätä voi olla omien eläimien tähden, jututin eteläisessä lapissa yhtä poronaista, kertoi tuskan olevan suuri, kun susi syö hänen ruokansa. Ei tiennyt mitä tehdä, valtio pettänyt. Oli joutunut mies hommaamaan pätkätöitä.

    Helppo minun on betonibunkkeristani huudella kun ei todellisista asioista tiedä, eikä se susi jokapäivään kuulu.. Näin kerran suden eläintarhassa, olihan se komea eläin, ei se silti saa oikeutusta tuhota elinkeinoa, eikä syödä koiraani, eikä lastani.
    Jos joskus maalle muutan (haaveena on) toivon että suomen susikanta on saatu realistisemmaksi.

    Äänestä

  • ssddssdd kirjoitti:

    Täällä puolestaan keskellä susien reviiriä asuva isä. Susia saa pelätä, mutta niitä tulee myös kunnioittaa. On tajuttava, että oma susipelkonsa on aiheetonta. Itsepä olen muuttanut asuinalueelle, joka ollaan kyhätty susien elinalueen väliin. Ja tänne aiotaan lisätä asutusta, jolloin susien on entistä hankalampaa väistää ihmisten pihoja.

    Täällä kaupungissa asuva.
    Susi ei kuulu noin runsaslukuisena suomen luontoon. Ylempänä kerroinkin oman näkökantani.

    Toivon ettei lapsianne susi syö. Etteivät olisi niitä ensimmäisiä joista sitten opitaan ja kantaa vähennetään.

    Äänestä

  • muuta cityyn kirjoitti:

    Ja varmasti kaikki kirjoittamasi on totta, hah. Usko vain susivihaisaa naapuriasi. Suomalaiset haluavat luontoa ympärilleen. Miksi et muuta kaupunkiin, jos olet niin luonnosta erkaantunut?

    terveisiä kaupungista, maalla tämä ei olisi uutinen! eikä kukaan pelkäisi..

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012102416244537_uu.shtml

    Äänestä

  • sudenjäljet. kirjoitti:

    Riistakanta ja porokanta on kaksi eri asiaa. Poroja on vähennetty jo muutenkin, moni joutuu lopettamaan sillä poronhoito ei enää kannata, sudet aiheuttavat lisää ongelmaa poromiehille, samoin karhut, ahmat ja ilvekset.
    Muutama yksilö ei haittaisikaan, mutta nykyään petoja on LIIKAA!
    140 yksilöä ei ole realistinen luku suomen nykyiseen susikantaan. Jokainen asiasta vähänkin tietävä tietää tämän.
    "Susien tappamien porojen lukumäärä on muuttunut 142 porosta (vuonna 1987) 270 poroon (vuonna
    2000), eli kasvua on ollut 90 %; karhuja koskevat samat luvut ovat: 179 (1987) ja 716 (2000), kasvua 300
    %; ilveksiä koskevat luvut: 108 (1987) ja 136 (2000), kasvua 26 %; ja ahmoja koskevat luvut: 93 (1987)
    ja 1 682 (2000), kasvua 1 708 %.
    Tällaiset lukumäärät ja kuviot osoittavat, että poronomistajien käymä keskustelu petoeläimistä on
    melko ymmärrettävää. Jos nämä kuviot antavat virheettömän kuvan menetettyjen porojen lukumäärän
    kehityksestä, huolestumiseen on syytä. Vuosien 1987 - 2000 aikana, menetettyjen porojen lukumäärä lisääntyi
    531 %, mikä on dramaattinen asia poroelinkeinolle." Ja tuo tuosta sinun linkistäsi, huomaa vuoteen 2000 luvut ovat kokoajan nousseet ja nyt ollaan jo 2012!!
    Tässä nykyajan lukuja:
    http://yle.fi/uutiset/paliskunnat_petojen_suihin_jo_4000_poroa/6098936
    4000 poroa!
    Jos lasketaan poron lihahinnaksi keskinmäärin 8€ lasketaan lihapainoksi keskinmäärin 40kg tulee tappiota 1280000 ja tämä uutinen julkaistu Toukokuussa!!!

    Kuinka jumalattoman toope pitää olla että edelleen väittää susia olevan vain vähän?!
    Syyskuussa 2012 susien määrää arvioitu 180-200 todellisuudessa niitä on paljon enemmän, todellisuudessa osa susista liikkuu rajojen yli, jolloi luotettava laskenta on mahdotonta ja todellisuudessa susihyysääjät eivät kerro todellisia lukumääriä..

    Metsästäjä tappaa vain sen minkä syö, pedot ei.

    " Maa- ja metsätalousministeriön asettama porojen sallittu enimmäismäärä oli vuosina 2000–2009 203 700 yksilöä."
    nämä luvut taitavat olla edelleen voimassa.

    Luonto ei kestänyt noita ylisuuria porokantoja siksi vähennettiin ja voisi ajatella että pidetään porokantaa hieman korkeampana niin luontainen karsijakin voi sitä vähentää.

    Moni nuori haluaa muunlaisen ammatin. Ja siirtyy muihin hommiin.

    Ja poronliha erittäin tuottoisa bisnes sukulaisillanikin nykyisin poroja hieman etelämpänä.

    Äänestä

  • jomppa.............. kirjoitti:

    Täällä kaupungissa asuva.
    Susi ei kuulu noin runsaslukuisena suomen luontoon. Ylempänä kerroinkin oman näkökantani.

    Toivon ettei lapsianne susi syö. Etteivät olisi niitä ensimmäisiä joista sitten opitaan ja kantaa vähennetään.

    Onko 140 runsaslukuinen?

    Ja asun maalla eikä yhtään havaintoa mitä nyt malamuuttimme aikoinaan jonkun peläytti ;)

    Äänestä

  • hgfhjuyiyiyiy kirjoitti:

    Luonto ei kestänyt noita ylisuuria porokantoja siksi vähennettiin ja voisi ajatella että pidetään porokantaa hieman korkeampana niin luontainen karsijakin voi sitä vähentää.

    Moni nuori haluaa muunlaisen ammatin. Ja siirtyy muihin hommiin.

    Ja poronliha erittäin tuottoisa bisnes sukulaisillanikin nykyisin poroja hieman etelämpänä.

    Miksi sitten lapissa pormiehet usein miinuksilla? Miksi moni poroyrittäjä mennyt konkurssiin varsinkin nyt kun sudet syöneet ison osan elannosta, ei ole enää karjaa jolla yritttää?

    Miksi puhut paskaa?

    Äänestä

  • UPDATE_10018353 kirjoitti:

    Karhukanta on hienolla mallilla, muutama lisää ei haittaisi ketään. Susia on suomessa n. 150-165 yksilöä tällä hetkellä (jos lasketaan venäjän ja suomen rajalla vaeltavat laumat mukaan), kun niitä parhaimmillaan tällä vuosituhannella 270 yksilöä. Susikannan nostattaminen tuonne 300 yksilöön ei varmasti vahingoittaisi ketään :) ( koirat ja lampaat aitaukseen, lehmille sitten vaikka laumanvartijakoirat vahtimaan sitä laumaa)

    Ihminen pelkää luontoa ihan turhaan ja haluaa olla kaiken herra, ollaan irtauduttu liikaa luonnosta eikä ymmärretä sitä niin kai se silloin pelottavalta tuntuu :)

    Niinpä itse tosiaan pelkään karhua mutta en niitä rajaisi silti alemmaksikaan ja käyn yhtä lailla marjassa kuin ennenkin. Valppaana silti ja meteliä teen ette yllätä.

    Juu en silti ole karhua nähnyt kuin kerran Mikkelin maaseudulla kun menimme autolla järven läheltä. Muistan sen vieläkin upeata oli nähdä.

    Ja pedoista toiseen asiaan näin viime kesänä vaskitsan..kuinkahan moni niitäkin tappaa kyynä..vaikka on hyvin erilainen. :( Tai rantakäärmeen.

    Pelot ei saa hallita metsästystä.

    Äänestä

  • hyizhaisssea! kirjoitti:

    Miksi sitten lapissa pormiehet usein miinuksilla? Miksi moni poroyrittäjä mennyt konkurssiin varsinkin nyt kun sudet syöneet ison osan elannosta, ei ole enää karjaa jolla yritttää?

    Miksi puhut paskaa?

    Ota asioista selvää.

    Äänestä

  • grytuutiyti kirjoitti:

    Ota asioista selvää.

    Niinhän otinkin. Siksipä tiedän asioiden oikean kantin, toisin kuin sinä.

    Äänestä

  • jhfbieuhbviouwnevou kirjoitti:

    Niinhän otinkin. Siksipä tiedän asioiden oikean kantin, toisin kuin sinä.

    Minun on vaikea ottaa selvää. Vaikka miten yritän karttaa tuijotella, en saa selvää siitä milloin Nokia on muutanut porojen hoito alueelle vai onko sen rajaa alskettu Huomatavasti nokiaa pohjoisempana asuvana,e n ole vielä poronm poroa meidänkään pihoissa nähnyt...

    Ymmärrän siis poromiesten vihan susia kohtaan. ei suinkaans en takia, että susista olisi taloudellsita tappiota suoranaisesti, ksoka suden syömsätä porosta tulee varmimmat rahat, mutta koska ne säikytelevät heidän elinkeinoaan ja tekevät näin porojen kasvatuksesta hitusen vaikeampaa.

    Mutta että Nokialainen pelkää susia sen takia, että ne syövät poroja? Montakohan poroa kyseisellä Nokialaisella on?

    Enpä ole nokialta.
    Tuokin on väärä luulo että suden syömästä porosta varmimmat rahat.
    1. Raato harvoin löytyy, eli poro vain katoaa, jolloin siitä ei saa rahoja.
    2. Jos raato löytyy ja korvistakin vielä näkee kenen poro se on, ei suomen valtiolla ole enää korvauskassassa penniäkään.
    3. Kun susi syö kantavan vaatimen tai suvunjatkoiässä olevan vaatimen se syö useamman poron kerralla. Vasahävikki.

    Nokialla ei poroja ole, mutta täällä missä minä asun on ja minua henkilökohtaisesti suorastaan loukkaa, että sinä sanot "Ymmärrän siis poromiesten vihan susia kohtaan. ei suinkaans en takia, että susista olisi taloudellsita tappiota suoranaisesti, ksoka suden syömsätä porosta tulee varmimmat rahat, mutta koska ne säikytelevät heidän elinkeinoaan ja tekevät näin porojen kasvatuksesta hitusen vaikeampaa."
    Sillä tuossa lauseessa ei ole mitään oikein.
    Useat poronomistajat ovat jutuneet luopumaan elinkeinostaan susien vuoksi, se että sinä haluat sutta suojella on toiselle ammatin loppu.

    Minun puolestani niitä susia saa olla siellä poronhoitoalueen eteläpuolella vaikka enemmän kuin ihmisiä, ei häiritse, mutta poronhoitoalueella niitä ei saisi näin paljon olla!

    Äänestä

  • jomppa.............. kirjoitti:

    Kuinka moni lapsi on kadonnut pihalta maalla? Peto vienyt kun ei ole löydetty. Ihmisell on keinot, nappi otsaan kuten sudenjäljet jo sanoi.
    Laumanvartijaa ei voi suomessa pitää irti poroja suojelemassa metsässä. Siitä sitten tulisikin itku kun joku turisti joutuu purruksi, laumis ei ymmärrä välttis ettei e turisti ole uhka.
    Minulla ei itselläni ole eläimiä, edes koiraa tällä hetkellä, asun kaupungissa ja silti näen asiat toisin kuin moni täällä.
    Mikään eläin ei saa olla elinkeinolle tai ihmiselle uhaksi tässä meidän suomen maassamme. Ei susi eikä mikään mukaan.
    Tunnen yhden lampaankasvattajan ja tiedän millainen hätä voi olla omien eläimien tähden, jututin eteläisessä lapissa yhtä poronaista, kertoi tuskan olevan suuri, kun susi syö hänen ruokansa. Ei tiennyt mitä tehdä, valtio pettänyt. Oli joutunut mies hommaamaan pätkätöitä.

    Helppo minun on betonibunkkeristani huudella kun ei todellisista asioista tiedä, eikä se susi jokapäivään kuulu.. Näin kerran suden eläintarhassa, olihan se komea eläin, ei se silti saa oikeutusta tuhota elinkeinoa, eikä syödä koiraani, eikä lastani.
    Jos joskus maalle muutan (haaveena on) toivon että suomen susikanta on saatu realistisemmaksi.

    Älä muuta maalle siellä ei ole katuvaloja ja alat pelkäämään omaa varjoasikin.

    Äänestä

  • kauhistunutLapista kirjoitti:

    Enpä ole nokialta.
    Tuokin on väärä luulo että suden syömästä porosta varmimmat rahat.
    1. Raato harvoin löytyy, eli poro vain katoaa, jolloin siitä ei saa rahoja.
    2. Jos raato löytyy ja korvistakin vielä näkee kenen poro se on, ei suomen valtiolla ole enää korvauskassassa penniäkään.
    3. Kun susi syö kantavan vaatimen tai suvunjatkoiässä olevan vaatimen se syö useamman poron kerralla. Vasahävikki.

    Nokialla ei poroja ole, mutta täällä missä minä asun on ja minua henkilökohtaisesti suorastaan loukkaa, että sinä sanot "Ymmärrän siis poromiesten vihan susia kohtaan. ei suinkaans en takia, että susista olisi taloudellsita tappiota suoranaisesti, ksoka suden syömsätä porosta tulee varmimmat rahat, mutta koska ne säikytelevät heidän elinkeinoaan ja tekevät näin porojen kasvatuksesta hitusen vaikeampaa."
    Sillä tuossa lauseessa ei ole mitään oikein.
    Useat poronomistajat ovat jutuneet luopumaan elinkeinostaan susien vuoksi, se että sinä haluat sutta suojella on toiselle ammatin loppu.

    Minun puolestani niitä susia saa olla siellä poronhoitoalueen eteläpuolella vaikka enemmän kuin ihmisiä, ei häiritse, mutta poronhoitoalueella niitä ei saisi näin paljon olla!

    Olipa yllätys, että seuravaksi olitkin poronhoitoalueella elävä...

    Poroelinkeinon tappaa ihmisten halu saada elintarvikkeensa mahdollsimman halvalla, siksi eettinen eläintenpito ei ole kannattavaa. Nyt luonuaikaikauden koettaessa, poro elinkeinolla alkaa menemään taas paremmin, mikäli luomuinnsotus jatkaa edelleen aksvuaan.

    Poronliha on hinnoiteltu tehotuotettujen sikojen, nautojen ja kanojen rinnalla täysin ulos markkinoilta. Poronliha, suurboxeissa sotettuna noin 15 euroa kilo. nauta ja sika jauheliha noin 6 euroa kilo... Jos kokonaiseen lihaan haluaa verrata; sian kinkku noin 3 euroa kilo.

    Susilla ei ole mitään merkitystä siihen miksi porotalous ei kannata, vaan asiakkaiden puutteella.

    Ja siis tuo viidentosita euron kilohinta poronlihalle on jo poljettu hinta, jotta lihat eivät jäisi mätänemään ja sotajia olisi. Tuolla hinnalla poron kasvatus ei enää todellakaan ole voitollista...

    Kaupassa saat maksaa porosta sen 15 ekeä, mutta alkutuottaja siitä ei saa kuin mx sen 8ekeä.
    Poronhoito on todella luonnonmukaista verrattuna sika-kana-lehmä yms tuotanton.

    Tekstisi on todella epäselvää. Lisäksi taidat olla vainoharhainen? Minä kirjoitin tänne ensimmäistä kertaa muissa asioissa kuin koira-asioissa..

    Syö poroa!

    Äänestä

  • kauhistunut lapista kirjoitti:

    Vertaa kuule sianlihaan..

    Tiedän poron lihan olevan eettisesti tuotettua lihaa, siksi se onkin juuri niin kallista, etteivät ihmiset sitä osta.

    Vauhkoat, että poroelinkeino kuolee, koska elinkeino ei ole kannattava. Olemme yhtä mieltä asiasta tähän asti; poroelinkeino ei ole kannattava ja siksi monet paliskunnat lopettavat elinkeinonsa kannattamattomana. Minä en asu poronhoitoalueella, mutta eräoppaana kuitenkin sen verran olen kiinnostunut lapista, että myös tämän tiedän. Eräoppaudestani ei nyt ollut väliksi, muuten kuin vain halusin tuoda julki sen, että en asua poronhoitoalueella, mutta jokin selityshän pitää olla miksi lapin elinkeinoelämä on myös tuttua... Mutta sinulla siellä asuvana riittääkin selitettävää, miksi ihmeessä sinä et tiedä oman asuinalueesi asioista tuon taivaallsita?

    Tässä tulee siis se ero: sinä väität, että paliskunnat lopettavat poroelinkeinon, koska sudet tekevät tappiota.

    Minä väitän, että paliskunnat lopettavat poroelinkeinon, koska poronlihan tuottaminen ei kannata taloudellisesti.

    Faktat väitteidemme pohjalla on:

    Sinä: Poroja on 200 tuhatta. Sudet syövät niistä 270, eli noin 0,1 prosenttia ja prosentti on siis sadasosa, kuten tilastonikkarina tiedät. Poromies siis kuittaa suden aiheuttamat tappiot nostamalla lihan hintaa 0.1 prosenttia halutessaan. Tämä minun mielipiteeni: Aivan älytön väite, että tuo 0.1 prosentin tappio aiheuttaa sen että koko elinkeino on kannattamaton.

    Minä: Poronlihan hinta on 15 euroa kilo. Nautasika jauhelihan hinta on 6 euroa kilo. Poro 250 prosenttia kalliimpaa, jonka takia ihmiset eivät osta sitä. Ja Siksi poroelinkeino lopetetaan kannattamattomana. Susien 0.1 prosentin aiheuttamilla tappioilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

    Äänestä

  • jomppa.............. kirjoitti:

    Täällä kaupungissa asuva.
    Susi ei kuulu noin runsaslukuisena suomen luontoon. Ylempänä kerroinkin oman näkökantani.

    Toivon ettei lapsianne susi syö. Etteivät olisi niitä ensimmäisiä joista sitten opitaan ja kantaa vähennetään.

    Tervehdys kaupungissa asuva!

    Olen liikuttuntu huolestasi lastani kohtaan! Jotain vastaavaa pitää kai sanoa takaisin? Toivon kovasti ettei sinun lapsesi silmään lennä pingiviiniä tänäkään talvena, vaikka lunta tulisi sinnekin yhtä paljon kuin edellisenä...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tiedän poron lihan olevan eettisesti tuotettua lihaa, siksi se onkin juuri niin kallista, etteivät ihmiset sitä osta.

    Vauhkoat, että poroelinkeino kuolee, koska elinkeino ei ole kannattava. Olemme yhtä mieltä asiasta tähän asti; poroelinkeino ei ole kannattava ja siksi monet paliskunnat lopettavat elinkeinonsa kannattamattomana. Minä en asu poronhoitoalueella, mutta eräoppaana kuitenkin sen verran olen kiinnostunut lapista, että myös tämän tiedän. Eräoppaudestani ei nyt ollut väliksi, muuten kuin vain halusin tuoda julki sen, että en asua poronhoitoalueella, mutta jokin selityshän pitää olla miksi lapin elinkeinoelämä on myös tuttua... Mutta sinulla siellä asuvana riittääkin selitettävää, miksi ihmeessä sinä et tiedä oman asuinalueesi asioista tuon taivaallsita?

    Tässä tulee siis se ero: sinä väität, että paliskunnat lopettavat poroelinkeinon, koska sudet tekevät tappiota.

    Minä väitän, että paliskunnat lopettavat poroelinkeinon, koska poronlihan tuottaminen ei kannata taloudellisesti.

    Faktat väitteidemme pohjalla on:

    Sinä: Poroja on 200 tuhatta. Sudet syövät niistä 270, eli noin 0,1 prosenttia ja prosentti on siis sadasosa, kuten tilastonikkarina tiedät. Poromies siis kuittaa suden aiheuttamat tappiot nostamalla lihan hintaa 0.1 prosenttia halutessaan. Tämä minun mielipiteeni: Aivan älytön väite, että tuo 0.1 prosentin tappio aiheuttaa sen että koko elinkeino on kannattamaton.

    Minä: Poronlihan hinta on 15 euroa kilo. Nautasika jauhelihan hinta on 6 euroa kilo. Poro 250 prosenttia kalliimpaa, jonka takia ihmiset eivät osta sitä. Ja Siksi poroelinkeino lopetetaan kannattamattomana. Susien 0.1 prosentin aiheuttamilla tappioilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

    Paliskunnat eivät ole lopettamassa mitään, poromies ja paliskunta ovat kaksi eri asiaa. Paliskunta on instanssi johon jokaisen poromerkin omistavat on kuuluttava, paliskuntia on useita, jokainen paliskunta kuuluu isoon paliskuntainyhdistyksen.
    Lapissa poroelinkeino on ajettu ahtaalle, kaivokset, pedot, turistit..
    Poron lihahinta ei edelleenkään alkutuottajalle ole 15kg, sinä ostat sen sieltä lähimarketistasi 15 eurolla, siitä vetää välistä niin moni, että poromies saa siitä sen6-8euroa, kyselin eilen mikä on tällä hetkellä se poromiehen saama raha.. Teurastamolle menevistä poromies saa sen n.6 euroa, kotoaan myyvä joskus jopa 8-9 euroa, mutta ennen kotoa myymistä, pitää olla kaikki luvat ja työkalut kunnossa. Pakasteet, lihasahat yms..
    yleensä se liha minkä sinä, eräopas, ostat lähimarketistasi on siis tuottanut kilohinnaltaan poromiehelle sen n.6 euroa.
    Mikäli poromies rupeaisi itse tekemää tuotannon loppuun asti, eli sinne markettii saakka, olisi hänen hankittava siis aikamoinen määrä osaamista ja työvälineitä.

    Poronhoito on tällä hetkellä ikävä kyllä erittäin ahtaalla, varsinkin eteläisissä paliskunnissa susien runsaslukuisuus aiheuttaa todella suurta päänvaivaa.
    Nythän on lisäksi käynyt niin, että susien lukumäärää halutaan lisätä, mikä pitäsi huomioida myös korvauskassan summaa lisämällä, kaikki petovahinkokorvausrahat kun on käytetty tälle vuodelle, saako poromies ikinä rahoja petojen tappamista on arvoitus..

    Tässä sinulle mielenkiintoinen juttu toukokuulta jollet minua usko:
    http://yle.fi/uutiset/paliskunnat_petojen_suihin_jo_4000_poroa/6098936

    Äänestä

  • lappilainenhuolissaa kirjoitti:

    Mitä ihmeen väliä on sillä mitä tuottaja lihastaan saa, kun puhe on siitä, että ihmiset eivät osta poronlihaa, koska se marketissa maksaa 15 euroa kilo? Naudan ja sianlihan tuottajat saavat lihastaan noin euron kilo, kanan tuottajat vielä vähemmän, jos tällä nyt on jotain merkitystä...

    Merkitystä siis on sillä minkä valinnan ostaja kaupassa tekee: ostaako hän 15 eoron lihaa vai 6 euron lihaa. Hän ostaa 6 euron lihaa, jolloin sitä 15 euron lihaa ei kannata tuottaa, koska sille ei ole kysyntää. Ja se tappaa paliskunnat...

    Petojen määrä, polttoainakustannusten nuoseminen, työväen palkkojen nousu, sairaudet jne. nostavat lihankin tuotantokustannuksia, joten hinta nousee luonnollisestikin sitä mukaa mitä nuo kustannukset ovat nousseet. Poronlihalle taas ei riitä ostajia edes tällä halvemmalla hinnalla, joten voi vain kuvitella miten paljon riittää kun nuo kustannukset lisäisivät vielä hintaa entisestään...

    Oi kyllä poronlihalle riittää ostajia, jopa tuolla kalliimmalla hinnalla, mutta välistävetäjät pitäisi ihan todella saada tällä allalla pois, eli poromiehille omaa tuotantoa enemmän.

    Sinä et ehkä poronlihaa osta, mutta moni muu ostaa ja monelle se on elinkeino.
    Susien lukumäärä on liian suuri tällä hetkellä ja ainakin puolet tulisi susista suomessa tuhota.
    Mikäli ostaja haluaa ostaa laatulihaa sillä n8. eurolla, hän alkaa hommaammaan lihaa suoraan poromieheltä.
    Jos hänelle kelpaa (kuten sinulle) tehotuotettu kana tai sika, niin ihan rauhassa vaan popsimaan.

    Meillä muuten pöydässä on vain, hirvenlihaa, poronlihaa, lintuja kaloja..

    Minä kun en kaupan lihatiskille taivu. Iljettää jo ajatus kuinka moni niitäkin lihoja on läprännyt ja onko se aina ollut hygieenista.

    Metsästämällä saan muut lihat ja poronlihan ostan naapurilta.

    Äänestä

  • huolestunutlapista kirjoitti:

    No, sittehän poromiehillä menee hyvin ja elinkeino kukoistaa!

    Hassua vain, että kerroit ensin, että poromiehet joutuvat lopettamaan elinkeinonsa kannattamattomana...

    sudet tekee heille promillen tappiot, joten eikö jos oikein ahneiksi alkavat voisi nostaa vaikka ihan prosentilla lihansa hintaa; silloinhan sudet kävisvät jo voitoksi konsaan? Koska ostajiahan kuulema löytyy sille 15 euron lihalle mielinmäärin, niin varmasti löytyy myös 15.15 euron lihalle...

    Jos nyt lopetetaan suomesta kaikki sudet, ihan vaikka sinun mieliksesi tässä mielikuvitusleikissä, niin milä seuraavaksi perustelisit sitä, että poromiehet kokevat olevansa ahtaalle ajettuna elinkeinossaan? Ok, tapetaan ahmat, karhut ja kotkat nyt samaan syssyyn ja kielletään myös ankarat talvet. Joko silloin olisit valmis myöntämään, että paliskunnat joutuvat ahtaalle sen takia, että heidän tuotteilleen ei ole kysyntää?

    "Susien lukumäärä on liian suuri tällä hetkellä ja ainakin puolet tulisi susista suomessa tuhota"
    Miten susikanta voi olla suuri jos on 140 ja se pitäisi puolittaa sinun mielestä 70..huokaus noita kukkahattutätejä..

    susikanta on jo tuhottu.. :(

    Susia ei edes ole lapin suunnalla vaan ne on ajettu alemmas..

    Niin ja tuota omien ruokatottumustesi esiin tuontia ihmettelen kovasti. tarkoitatko siis, että sinä syöt vuosittain ne 200 tuhatta poroa? Jos sinä pari poroa vuodessa saat syötyä, niin ei se ole kuin pisasra meressä, kun pitäisi ne 199 998 vielä saada myytyä...

    Kyse tässä siis ei ole yksittäisten ihmisten ruokavalioista, siksi suotta minunkaan sillä spekuloit. Vaan kyse on siitä, että keskimääräisesti suomalainen ostaa halpaa ja huonolaatuista ruokaa. Poro ei ole niistä kumpaakaan, siksi keskivertoinen suomalainen ei poroa syö. Siksi paliskunnat eivät saa porojaan kaupaksi ja siksi joutuvat vähentämään elukoitaan ja lopettamaan toimintaansa.

    Sinä taidat olla joko tyhmä tai sitten sinulta puuttuu sisälukutaito, tai sitten haluat vain olla hankala.
    Ostajia löytyy sille 15 euron lihalle, mutta poromies saa siitä vain sen n. 5-6 euroa, joka ei kata sen poron elinkustannuksia, ettoja ja muita. Eli miinukselle mennään.
    Jokaisella ei ole mahdollisuutta hankkia itselleen sitä pakastehuonetta ja lihasahaa tai savustamoa joka tarvittaisiin jatkotuotantoon.
    Silloinkin suoraan poromieheltä lihanhinta on se n.8 euroa, joka sekin on aika heppoinen poronlihasta.
    Poroa kun ei voi verrata tehotuotantoon, poro ei elä missään sikalassa eikä kanalassa.
    Lihahinnan mataluuden lisäksi on se, että joissain paliskunnissa poromies saa pitää liian vähän poroja, nämä ovat niitä eteläisiä paliskuntia joissa petovahingot ovat suurimpia.
    Eli valtio lupaa sinun pitää n. 150 poroa, tällä hetkellä susikanta on niin suuri, että jopa 50kpl voi kadota pedon suihin, noista löytyy se n. 10-20kpl, jotka ovat tunnistettavissa sinulle (positiivisesti ajateltuna), sinä myyt lihaa 30 poron edestä, mutta koska sinulla ei ole omia senssejä lihan laittoa varten joudut myymään yhtiölle, joka maksaa lihasta sen 5-6 euroa kilo. Koska et voi myydä yhtään vaanta, joudut myymään kermiköitä joiden paino on n. 15-20kg siis pelkkä liha, joudut myymään myös vaatimia mikäli susi on syönyt liikaa kermiköitä ja hirvaat alkavat palkisessa menemään jo vähiksi, eli et mielelläsi niitä myy.
    150-50 =100 - 30= 70 joista kaikki eivät ole vaatimia. Sinun seuraava vasavuotesi on n. 30-40 vasaa, eli poroelosi kutistuu hurjasti. Susi tappaa noistakin vasoista, pikkuhiljaa proelosi kuluu loppuun susien vuoksi, jos sinulta katoaisi se 2-5 poroa teille tietämättömille olisi vielä mahdollisuus, mutta koska susimäärät ovat liian suuria, on ammattisi finito, slut. menet konkurssiin. Sitten odottelet jos vielä edes suikorvaukset saisit, mutta etpä niitäkään saa kuin muutamasta, koska petovahinkokassa on tyhjä.. Seuraavana vuonnakin.

    Mutta siinähän etelän susisuojelija nauttii, sinä jäät työttömäksi, sinun lapsesi köyhtyvät. Mutta betonibunkkerista on niin pirun hauskaa huudella muualle, ettei varmaan kiinnosta, eikös juu?

    Lue linkkini, ole hyvä ja ota ihan ajatus matkaan juttuihini. Muutoin en inun kanssasi voi keskustella, kun en osaa sitä sellaisen henkilön kanssa "joka puhuu kengästä kun sinä puhut kokoajan hanskasta"

    Äänestä

  • hgfkkuyoou kirjoitti:

    "Susien lukumäärä on liian suuri tällä hetkellä ja ainakin puolet tulisi susista suomessa tuhota"
    Miten susikanta voi olla suuri jos on 140 ja se pitäisi puolittaa sinun mielestä 70..huokaus noita kukkahattutätejä..

    susikanta on jo tuhottu.. :(

    Susia ei edes ole lapin suunnalla vaan ne on ajettu alemmas..

    Susia on huomattavasti enemmän, lukuja on kaunisteltu suuresti.
    Avaahan linkkini.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Niin ja tuota omien ruokatottumustesi esiin tuontia ihmettelen kovasti. tarkoitatko siis, että sinä syöt vuosittain ne 200 tuhatta poroa? Jos sinä pari poroa vuodessa saat syötyä, niin ei se ole kuin pisasra meressä, kun pitäisi ne 199 998 vielä saada myytyä...

    Kyse tässä siis ei ole yksittäisten ihmisten ruokavalioista, siksi suotta minunkaan sillä spekuloit. Vaan kyse on siitä, että keskimääräisesti suomalainen ostaa halpaa ja huonolaatuista ruokaa. Poro ei ole niistä kumpaakaan, siksi keskivertoinen suomalainen ei poroa syö. Siksi paliskunnat eivät saa porojaan kaupaksi ja siksi joutuvat vähentämään elukoitaan ja lopettamaan toimintaansa.

    Tämä on jotain ihme mututietoa, jonka olet itse pienessä päässäsi kehittänyt.
    Ruokani kerroin koska saanhan kirjoittaa mitä tahdon.
    Tänään ruokana on hirvenlihakeitto, huomenna teeripata.

    Bon apetit.

    Äänestä

  • huolestunutlapista kirjoitti:

    Susia on huomattavasti enemmän, lukuja on kaunisteltu suuresti.
    Avaahan linkkini.

    Eiköhän puolueeton taso ole se mihin kannattaa luottaa. Eli susikanta 140 joten sitä on vaikea enään vähentää vain ihmisten turhien pelkojen vuoksi.

    Paremmin susikannan kasvu on välttämätöntä.

    Äänestä

  • fghghjhggkhllll kirjoitti:

    Eiköhän puolueeton taso ole se mihin kannattaa luottaa. Eli susikanta 140 joten sitä on vaikea enään vähentää vain ihmisten turhien pelkojen vuoksi.

    Paremmin susikannan kasvu on välttämätöntä.

    Selitä sitten tämä:
    http://yle.fi/uutiset/paliskunnat_petojen_suihin_jo_4000_poroa/6098936

    Äänestä

  • sudenjäljet. kirjoitti:

    Miksi meidän tulisi välittää Virolaisten mielipiteistä. Köyhä kansa joka tulee suomeen viemään työpaikat.. Rakennusalalla pimeät virolaiset ovat todella suuri ongelma!
    Miksemme ennemmin ottaisi mallia enemmän meidän kaltaisistamme Ruotsalaisista joilla petoasiat oikealla mallilla!
    Susia vähennetään poronhoitoalueelta ja korvauksia nostetaan.
    Tosin niitä "istutetaan" poronhoitoalueen eteläpuolelle, tätä ei suomeen tarvitsisi.

    Venäjän karjalassa susista maksetaan tapporahaa, tästäkin voitaisiin ottaa mallia.

    Ehkemme siis välitä anu saagimeitten ja muiden virolaisten kommenteista vaan uskomme ennemmin ruotsia ja venäjää, joissa molemmissa enemmän samanlaista suomenkanssa kuin virossa mm. poronhoito.

    Joo otetaan vaan mallia Ruotsista, käy mulle. Tiesitkös että siinä missä Suomessa on n.180 susi yksilöä (joka sinusta on muka liikaa) niin Ruotsissa on 300-400yksilöä? Minustakin pitäisi ottaa mallia Ruotsista, ja saada meille Suomeen vähintään se 300 yksilöä. Sitäpaitsi, Ruotsissa suden salakaadosta saa kovemmat rangaistukset (vankila reissua ainakin tiedossa) kuin meillä täällä. Kovemmat rangaistukset salakaadoista olisivat paikallaan.

    Suurin osa susista kuolee salametsästyksen vuoksi tänä päivänä meillä Suomessa. Ei luonnollisista syistä, tai luvallisista ampumisista, vaan nimen omaan kun hysteeriset maajussit ja metsästäjät suuttuu ja päättää itse vähän harventaa susikantaa. Onko ihme että luonnonsuojelijat ja ihmiset ketkä välittävät luonnon moninaisuudesta kimpaantuvat? Ongelmaa ei tulisi, jos susi kanta olisi tarpeeksi runsas (tällä hetkellä susi on Suomessa erittäin uhanalainen laji) jolloin sukupuuttoa ei tarvitsisi pelätä. Tällöin valtio voisi myöntää enemmän lupia "häirikkö" susien kaatoon, ja voisivat niin "maajussit" kuin "citykanit" nukkua yönsä rauhassa, ja lakata sen turhan pelon lietsomisen. Niin kauan kuin susikanta on liian alhainen, lupia ei voida myöntää kunnolla edes niiden häirikkö tapausten kaatamiseen koska susi on ERITTÄIN UHANALAINEN, mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Terveempi, runsaampi ja hyvinvoimaisempi susikanta, jolla olisi tarpeeksi elintilaa ja reviiriä ilman ihmisasutusta, takaisi harmonisen yhteiselon ihmisen ja suden välille. Kaatoluvista ei tarvitsisi tapella, ja liian kesyt eli "häirikkö" sudet voisi luvallisesti ampua, jolloin taattaisiin myös koko suiskannan hyvinvointi. Kun salametsästystä ei enää tapahtuisi, myös lukumäärätiedot olisivat varmemmat ja susikantaa olisi helpompi seurata. Tämä hyödyttäisi kaikkia.

    Venäjän susissa onkin se ongelma, että siellä on niin paljon koirien ja susien risteytymiä, jotka ovat arvaamattomia ja agressiivisia. Sellaisia ei Suomeen kaivata, vaan puhtaita terveitä susia, joita ei sisäsiittoisuus vaivaa. Tämä voidaan taata vain sillä että sudet pääsevät liikkumaan vapaasti Ruotsin puolelle, eli jotta sudet voisivat asua myös siellä pohjoisessa, missä ihmisasutusta on muutenkin vähemmän, eikä tarvitse pelätä että susi eksyy pihapiiriin. Se kun on susien luonnollinen elinympäristö, ja se sun pitäisi "luonto ihmisenä" tietää.

    Porot aiheuttavat enemmän vahinkoa niin ympäristölle, taloudelle kuin ihmisillekin, ja silti jostain kumman syystä se on kamalan sietämätöntä jos sudet vähän harventavat porokantaa. (liikenteessä poroja kuolee n.4000 vuosittain, siinä missä sudet tappavat alle 1000 poroa vuosittain. Kyllä luin aiemmin linkkisi, mutta sen faktat eivät olleet kohdallaan.) Poronhoito ei ole taloudellisesti kannattavaa ja se kuormittaa luonnollista ekosysteemiä. Siinä ei muutama susivahinko tunnu missään. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että poronhoidosta elantonsa saavien pitäisi saada paremmat korvaukset menetetyistä poroista. Olen tosin aina miettinyt, että kun jonkun mersu menee maantiellä poron takia lommoille, niin maksaako sen valtio, vakuutusyhtiö vai poronomistaja? Eipä koske minua muuten, mutta ihan mielenkiintoista olisi tietää.
    Susi on teoreettinen vaara ihmiselle, mutta hirvikin on realistisempi vaara (hirvikolarit) ja karhu varteen otettava vaara (agressiivisempi kuin susi) susiin verrattuna.

    Ja kellään metsästäjällä ei olisi kumppaninaan rakasta koiraansa, jos susia ei olisi alunperin ollut. Susi ei sitäpaitsi normaali oloissa hyökkää ihmisen tai edes koiran kimppuun. Susi pari yleensä tappaa koiran vain silloin kun on perustamassa uutta laumaa, jolloin sudet puolustavat uutta reviiriään tunkeilijoilta hanakammin. Ja ihan yhtä iso riski toinen koira on koiralle, kuin susikin on koiralle. Omistan sekatoruisen koiran, sellanen isohko, mutta saksanpaimenkoiraa pienempi, ja on sitä pariin kertaan joutunu meneen väliin kun joku ei ole omaa piskiään osannut kouluttaa, ja se on käynyt oman koirani kimppuun. Onneksi meidän koiralla on hyvä suojavarustus kaulan ympärillä, niin ei ole käynyt hassusti. Suden kanssa varmaan kävisi hassusti, mutta eipä sille mitään voisi. Olisi ihan oma vikani jos koirani jättäisin suden armoille yksinään. Jäisin totta kai koiraa kaipaamaan, mutta oli koiran tappaja toinen koira tai susi, niin en mä siitä vaatisi kenenkään päätä pölkylle. (tosin jos kyseessä on toinen koira, pitäisi koira ottaa huostaan koska omistaja ei selkeästi kykene hallitsemaan/kouluttamaan koiraansa).

    Joten turha väittää että susi on tässä se onglema, ihminen on se kellä on asenneongelma susiin.

    Äänestä

  • huolestunutlapista kirjoitti:

    taas toi sama teksti...No ensinnäkin tekstissä ei puhuta mitään susista, vaan kaikista pedoista yhteisesti (esim. Ahma on Suomessa luokiteltu "Elinvoimaiseksi" pedoksi, ja niitä piisaa susiin verrattuna). Ja epäilisin kyseistä lukua vahvasti, kun mitään puolueetonta todistetta en tiedolle mistään löydä, ainoastaan tuon paliskuntien väittämän. Sen lisäksi uskottavuutta syö se, ettei siinä mainita erikseen kuka peto vienyt minkäkin verran poroja? Miksi puhuvat vain pedoista? Mistä sen tietää jos poro katoaa, ettei kyseessä ole pedoista se kaikkein vaarallisen, eli ihminen? Mitä jos sun naapuri päättikin että tekee mieli poroa, ja kävi hakemassa Petterin itselleen keitoksi? No lopputulos on totuudesta huolimatta se, että sutta syytetään, koska susi nyt tuntuu vain olevan yleinen syntipukki.
    Toisekseen, kuten aikaisemmin sanoin, sudet vie n.1000 poroa vuodessa (alle 900 jäänyt viime vuosina) joten tolla artikkelilla ei ole mitään tekemistä susi keskustelun kanssa. Suuttuisit autoille kun liikenteessä niitä poroja kuolee vuosittain melkeen se 4000. Ja jos on poroista huoli, niin pitäkää ne aitauksissa.

    Siinä missä porot ovat Suomessa turisti vieheke, niin mikäs se susi sitten on? Jotenkin kummasti susi aiheiset korut (muista pedoista puhumattakaan) menevät lapissakin hyvin kaupaksi, ja moni turisti odottaa susien kuuluvan Suomen luontoon ihan yhtä paljon kuin karhu ja ilveskin.

    Susi on Suomessa syystäkin suojeltu laji. Se lasketaan erittäin uhanalaiseksi, että lopettakaa jo se väittäminen että susia pitäisi vähentään, kun ne ovat edelleen vaarassa hävitä kokonaan. Jos metsästäjät jättäisivät enemmän hirviä susille, olisi susilla myös enemmän riistaa jolloin poro vahingotkin pienenisivät. Kyllä luonto omansa hoitaa, kunhan ei ihminen turhaan siihen sekaannu.

    Äänestä

Näin ihmisen porvoossa,useita ihmisiä..
Kohta alkaa ihmisiä olla liikaa........

Äänestä

  • ghyuyuiyiiy kirjoitti:

    Siis tänne mieluummin tuli edeltäjälle väärä addressi.
    http://www.adressit.com/sudetrauhaan

    Allekirjoitin :-) Ja lähetin Facebook-kavereilleni tuon adressin.

    Äänestä

  • ghyuyuiyiiy kirjoitti:

    Siis tänne mieluummin tuli edeltäjälle väärä addressi.
    http://www.adressit.com/sudetrauhaan

    Tämän adressin allekirjoittavat ovat äö:ltään melko alhaisessa asemassa.
    Allekirjoita siis ylempi adressi, se on ihmisen puolesta tehty!

    Äänestä

  • kjbcdiejnviejnfvijqo kirjoitti:

    Tämän adressin allekirjoittavat ovat äö:ltään melko alhaisessa asemassa.
    Allekirjoita siis ylempi adressi, se on ihmisen puolesta tehty!

    ja taas nähdään kuinka itseään jalustalle nostavat alhaisen älykkyysosamäärän omaavat ihmiset leikkivät jumalaa

    T. älykkyysosamäärä 135

    Äänestä

  • nainen89-- kirjoitti:

    ja taas nähdään kuinka itseään jalustalle nostavat alhaisen älykkyysosamäärän omaavat ihmiset leikkivät jumalaa

    T. älykkyysosamäärä 135

    Sanoppa muuta, estävät tosilta ammatinharjoittamisen ja normaalin elämisen. Susikanta pienemmäksi!

    T: Onpa sinulla matala älykkyysosamäärä nainen 89

    Äänestä

  • ghyuyuiyiiy kirjoitti:

    Siis tänne mieluummin tuli edeltäjälle väärä addressi.
    http://www.adressit.com/sudetrauhaan

    "1.Miettikääpä tätä; tieteen kuvalehdessä luki, että jostain paikasta oli hävitetty sudet, ja heti sen jälkeen hirvikanta kasvoi räjähdysmäisesti! Eikö ole hyvä että susia on?

    2.Olisitte kiitollisia susille.. ilman niitä ei olisi koiria.."

    jostain paikasta hävitetty sudet..

    MUISTAKAA KAIKKI! Susi on myös elävä olento ja sillä on myös tuntoaisti!! Ei ihminen voi noinvain tuhota jotain, mitä se ei omista. Ihminen on täynnä itseään, ja lisäksi vain tuhoaa ja saastuttaa luontoa.MITEN OLISIKAAN JOS IHMISTÄ EI OLISI? NII-IN, ILMASTONMUUTOSTA EI OLISI JA KAIKKIAALLA OLISI PUHTAAMPAA!

    MINUN TARKOITUKSENI OLISI SIIS KERÄTÄ NIMIÄ TÄHÄN ADRESSIIN SUSIEN PUOLESTA!

    susi auttaa ihmistä hävittämään hirviä.. ja miten olisikaan tuon pikkupojan moskovalla käynyt ilman susia? Susi on sydämmestään kiltti,ja silti myös "peto". Niitä täytyy vain osata ymmärtää.. Kyllä ihminenkin itsekin ottaisitte mitä vain ruoaiksenne jos teillä olisi nälkä.. vai?

    Tuo moskovalaisjuttu oli silkkaa julkisuuden hakuisuutta eikä totta..

    Siis mikä ekaluokkalainen tuon adressin on tehnyt?

    hah hah!

    Äänestä

viron orjat ovat jubeadam ja kauhun myrkkyä soomele.Naaber valtio tulee ja tuhoaa alkuperäis suomalaisten elämän tyytyväisiä olut ja hyvinvointia.
Maahan muuttaneille pakolaisista maahanmuuttaja orjia
siirtotyöläiset
Suomesta maahan muuttaneille pakolaiset
Suomen rauhaa toipua ja alkuperäis suomalaisten hyvinvointia samoin.
Orjia ja pakolaiset Virosta tuhoavat myös Suomen markkinoille ja niin edelleen Suomen perheet
hirvittävä

Äänestä

Siis HALOO sinä suden nähnyt ja siitä heti kauhunomaisin tuntein raportoinut ihminen Nokialta!!!!!!!
Ensinnäkin, minkälainen tietämys sulla on eri koiraroduista ja mimmonen käsitys susista, kun noin vaan yht`äkkiä huomaatkin suden liikkuvan sun kotiseudullas asfalttia pitkin? Menikö se jopa tien yli suojatietä pitkin vai oliko se niin kuin yleensä karkuteillä ollut koira, joka on naapurin remmistä muuta vaihtelua halunnut elämäänsä ja lähtenyt seikkailemaan kaupungin punaisten lyhtyjen alle seuraa etsimään?
Outo juttu muuten; minäkin, ja eräät naapurini tuolla susirajan takana ovat sekottaneet monet koirarodut suteen ja meinanneet jopa ampua

Äänestä
  • Viesti sitten lähti ennen aikojaan joten tässä jatkoa edelliseen: minunkin koirani, kun se oli irti omalla tontillani tuolla maaseudulla. En kyllä ihan helposti usko noita tarinoita, joita joku kertoo susien ja karhujen tapaamisista eteläläsuomessa milloin missäkin.

    Äänestä

  • UPDATE_10116048 kirjoitti:

    Viesti sitten lähti ennen aikojaan joten tässä jatkoa edelliseen: minunkin koirani, kun se oli irti omalla tontillani tuolla maaseudulla. En kyllä ihan helposti usko noita tarinoita, joita joku kertoo susien ja karhujen tapaamisista eteläläsuomessa milloin missäkin.

    Ja kyllä oikeasti jos olisikin susi kyseessä niin vaikeaa sen on mennä tuolla metsissä ettei joskus mene asutuksenkin ohi. Sen verran asutusta meilläkin alkaa olemaan. Ja lapista sudet on metsästetty jossa tilaa olisi enemmän rauhassa mennä niin tulevat alemmas Suomea..Minusta on huvittavaa että kun suden vain näkeekin niin heti ollaan tappamassa ei se nyt mikään keijukainen ole joka voi hävitä näkymättömiin aina tarvittaessa.

    Susi on jätettävä rauhaa ja hyvä tapa peläyttää maalla se jos oikeasti tämä erittäin harvinainen eläin tulee liian lähelle asutusta niin ampuu ilmaan..pelästyy varmasti enemmän kuin sinä.

    Äänestä

  • Oletpa hyökkäävä ihminen keskustelussa. Utsin keskusteluhistoriasi ja aiheesta kuin aiheesta hyökkäät ?

    Minkälainen tietämys sinulla on eri koiraroduista, ihmisitä, keskustelutaidosta, kun vain yht'äkkiä huomaatkin jonkun nähneen jotakin sellaista mitä itse et ole nähnyt. Noista susista jotka kulkevat teitä niitä asfalttiteitäkin on olemassa valokuvat . Susia jää jopa autojen alle asfalttiteillä. Susia on nähty taajamissa ja ihmisten pihoilla.

    IEnnustatko korteista ja katsot niistä puhuuko toinen skeidaa?

    http://www.suurpetohavainnot.fi/esittely.php

    http://www.rktl.fi/riista/suurpedot/susi/

    Äänestä

Ihmiset ovat itse tuhonneet susien ja monien muiden eläinten elinympäristön siksi ne tulevat pihoille ihmisen itse aiheuttaman ahneuden takia porohoitoalueella esimerkiksi mussutetaan että susilla on tilaa olla etelässä koska siellä ei ole poroja ja etelässä sitten mussutetaan että susilla on tilaa olla poronhoitoalueella koska siellä on erämaita metsänhakkuut soiden ojitukset minkin ja supikoiran päästäminen suomen luontoon padotut joet saastutetut vesistöt yli kalastus ja metsästys salametsästys turvetuontanto peltojen salaojitus ja niiden raivaaminen aukeiksi ym maalalouden muut muutokset poronhoito se on kaikissa muissa maissa paitsi suomessa vain saamelaisten etuoikeus se vie myös melkein puolet suomen pintaalasta lapissa on esimerkiksi ilveksiä ja ahmoja porot vievät metsäpeuran elinalueet ja samalla näiltä kahdelta upealta pedolta saaliseläimen koska porot ovat yksityisomaisuutta ja niitä ei saa pedot tappaa eivät ne voi tietää että nämä vapaana olevat hirvieläimet ovatkin kotieläimiä joss pitää mussuttaa on parempi pitää ne kotona kiinni ja olla hyödyntämättä ilmaikseksi toisten maiden jäkälä kankaita jotka tosin ovat kuluneet loppuun luonnotttoman suuren lemikkieläin porokannan takia

Äänestä

Minä en ole enää vuosikausiin ostanut poronlihaa enkä tule koskaan jatkossakaan ostamaan , ihan vain sen vuoksi, koska poromiehet aina haluavat tappaa kaikki sudet ja salaa varmasti tappavatkin heti kun suden vaan näkevät,joten pitäkööt poronsa ja syökööt itse omat poronlihansa.Ja toivottavasti mahdollisimman monet muutkin tekisivät samoin myös,niin siinähän sitten poromiehet kaupittelevat niiden lihat kenelle kaupaksisaavat menemään,mutta minä en niitä osta ja tiedän kyllä muutamia muitakin, jotka ajattelevat ja tekevät samoin myös.
Suorastaan ällöttää tuollainen älytön susihysteria.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vähennettävä! kirjoitti:

Näin suden täällä Nokialla. Kulki asvalttitien yli. Susia alkaa olla liikaa. Kohta joku susi hiippailee meidänkin pihallamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu