Miten saisin yhteyden henkioppaaseeni tai muihin korkeamman tason hyviin olentoihin? Kukaan ei ole uskaltautunut vielä ottamaan yhteyttä minuun, vaikka sitä olen yrittänyt heille viestitttää, että olen valmis ja haluaisin jonkinlaista kontaktia heihin tai nähdä heitä jms.
En ymmärrä syytä miksi eivät uskaltaisi tai haluaisi yhteyttä. Mitä vaaditaan, että tällaine yhteys olisi mahdollista ja mitä minun käytännössä olisi tehtävä?
Miten yhteys
7
225
Vastaukset
- se
Voisiko ajatella että ihmisen täytyy täyttää jotkut vaatimukset ennenkuin kontakti onnistuu?
- valotyöntekijä
Kontakti voi syntyä silloin kun sitä ei odota. Se kontakti voi tulla siitäkin että sulla on arkielämässä jollain osa-alueella tulossa/tarpeen muutos parempaan päin mikä pitää käydä läpi ja henkiopas antaa apua siinä prosessissa. Esim. nyt vaikka jonkin addiktion voittaminen. Sit voi olla toki asioita kuten luonnollinen dieetti, joka edesauttaa käpyrauhasen aukenemista ja kontaktien syntymistä. Edelleenkin suosittelen myös lucid uni tekniikoiden harjoittamista, koska niiden avulla pääsee kohtuullisen nopeasti konkreettisiin tuloksiin.
- g
Jep. Kehityttävä on eli edettävä polulla jotta sisäinen ääni kuuluisi selkeästi. Opettaja saapuu, kun oppilas on valmis.
- ei mitenkään
Mitään yhteyttä et voi saada koska mitään henkioppaita eikä muitakaan olentoja ole olemassakaan.
- brina1
Nostata rakkauden tasoasi niin itseesi kuin kaikkeen muuhunkin. Se on niin yksinkertaista, ei muuta tarvita!
- 4 + 1
"Miten saisin yhteyden henkioppaaseeni tai muihin korkeamman tason hyviin olentoihin?"
Okei, haluat saada yhteyttä ns. hyviin henkiolentoihin. Niitä ovat Jumala, Jeesus, Pyhä Henki, enkelit ja joidenkin näkemysten mukaan myös Neitsyt Maria ja pyhimykset. Saat heihin yhteyden rukouksen avulla.
Pahoihin henkiolentoihin eli saatanaan ja hänen enkeleihinsä (joita demoneiksikin kutsutaan), saat yhteyden sitten sitäkin helpommin. Ne kiusaavat jokaista ihmistä jatkuvasti ja houkuttelevat tekemään syntiä. Pahimmassa tapauksessa ne valtaavat koko ihmisruumiin, mitä kutsutaan riivaustilaksi. Jos demoneihin ei muuten tunne saavansa yhteyttä, kannattaa kiroilla kuin merimies ja vetää pää sekaisin kaikilla käsiinsä saamillaan aineilla.
Muita Raamatun tuntemia pimeyden henkiä ovat vainaja- ja tietäjähenget, joita monet kutsuvat tyhmyyttään luokseen okkultistisin (ennustukset, spiritismi, automaattikirjoitus, heilurit, tarot-kortit ym.) keinoin. Näiden henkien kutsumisessa on ihan sama ongelma kuin demonienkin kohdalla: yhteyden saaminen niihin on helppoa, mutta eroon pääseminen on sitten sitäkin hankalampaa. Moni huomaa virheensä vasta siinä vaiheessa, kun huoneissa alkaa vilahdella tummia hamoja ja nurkissa alkaa kolista. Kaikesta muusta jännästä puhumattakaan. Jännitys käy vaan usein niin suureksi, että siihen tarvitaan lopulta avuksi joko pappia tai valkotakkisia.
Että siitä vaan ottamaan yhteyttä henkiin! Raamattu kehottaa kuitenkin aina koettelemaan ne. Helpoin tapa siihen on kysyä, tunnustaako Henki Jeesuksen Kristuksen Herrakseen? Kaikkein varmimman päälle kuitenkin pelaat, kun ruokoilet oppaaksesi Jeesusta, Jumalaa tai Pyhää Henkeä. - 14+20
"Muita Raamatun tuntemia pimeyden henkiä ovat vainaja- ja tietäjähenget, joita monet kutsuvat tyhmyyttään luokseen okkultistisin (ennustukset, spiritismi, automaattikirjoitus, heilurit, tarot-kortit ym.) keinoin. Näiden henkien kutsumisessa on ihan sama ongelma kuin demonienkin kohdalla: yhteyden saaminen niihin on helppoa, mutta eroon pääseminen on sitten sitäkin hankalampaa. Moni huomaa virheensä vasta siinä vaiheessa, kun huoneissa alkaa vilahdella tummia hamoja ja nurkissa alkaa kolista. Kaikesta muusta jännästä puhumattakaan. Jännitys käy vaan usein niin suureksi, että siihen tarvitaan lopulta avuksi joko pappia tai valkotakkisia."
Kannattaisi helureihin ja tarot kortteihin tutustua hieman laaja-alaisemmin ennen kuin vertaa raamatun teksteihin tai ylipäätänsä huonoihin henkiin yhteyden ottamiseen.
Heiluri on vain oman intuition jatke joka auttaa sinua löytämään vastaukset jotka jo tiesit muttet osannut tuoda niitä esille.
Samaan tapaan Tarot kortit toimivat eli et ota korteilla yhteyttä henkiin vaan omaan itseesi ja kaivat itseäsi askarruttavien asioiden ratkaisut omasta itsestäsi etkä minkäänlaisesta henkiolennosta.
Uskomukset missä raamattu torppaa heluirit yms. välineet ei itseasissa löydy raamatusta vaan kirkon luomasta viestistä. Demonit ovat omia pelkoja ja kirkko lietsoo demoneista ja saatanasta siitä syystä että voi hallita ihmisiä. Rakkautta ei voi hallita mutta pelkoa voi. Ja kirkkon viesti on pelkoa helvetistä ja pelkoa demoneista vaikkakin itse raamattu puhuu rakkaudesta ja hyväksynnästä.
En kumminkaan väitä etteikö jeesus voisi olla henkioppaasi sillä jeesushan itse sentään noudatti rakkauden sanomaa. Mutta olen itse sitä mieltä että jokaisen henkiolento/enkeli/jumala ilmenee henkilölle juuri siinä muodossa missä hän odottaa sen tulevan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569