Ongelmani on todellinen painajainen.
Haluaisin purkaa sydäntäni tässä ja nyt. Kertokaa omia mielipiteitänne seuraavasta asiasta.
Ongelma liittyy ääneeni. Olen 23-vuotias mies, jolla on paha puhevika, ja korkea naisellinen ääni. Olen kuunnellut haukkuja äänestäni lukuisat kerrat. Nyt kuitenkin asia on alkanut vaivaamaan joka minuutti, aamusta iltaan.
Olen tämän asian myötä tullut aina aremmaksi ja aremmaksi ja jännitän normaaleja esiintymisiä esim. lääkärissä, kaupassa, apteekissa yms....arkiset tilanteet ovat ihan älyttömän vaikeita. Olen vapaa-aikana tuttujen seurassa aivan normaalin oloinen, mutta vieraiden ihmisten kanssa jännitän hirveästi. Olen urheilullinen historian opiskelija. Ulkonäkööni olen täysin tyytyväinen, ja sitä on sentään kehuttukin. Mutta ohessa tämä kauhutarinani:
Olin töissä eräässä kaupassa vuoden, ja useat asiakkaat väittivät minua ulkomaalaiseksi ääneni perusteella. Äännän sanat kuulemma oudosti. Myös silloinen työnantajani vinoili päin mm. matkimalla ääntäni ja lässyttämällä, sekä mainitsemalla homohäistäni 10 vuoden kuluttua jne..en ole kuuna päivänä homo. En ole seurustellut koskaan, ja minulla ei ole ystäviä paljonkaan. Monet ystävistäni ovat naisia. He ovat ymmärtäväisiä ja arvostavat minua juuri sellaisena kuin olen. Toisessa työpaikassani yksi 18-vuotias poika alkoi nälvimään ääntäni, ja komenti minua puhumaan eri tavalla. Olin hänen mielestään hinttimäinen mies.
Sydämeni on särjetty. Miten minun pitäisi jatkaa eteenpäin?
Hyväksyisittekö minut vai nälvisittekö päin naamaa? Voiko kaltaisteni kanssa ystävystyä koskaan? Saanko koskaan perhettä?
Kaikki vähät ystäväni, vanhempani, kaksi parasta työkaveriani ja sukulaiseni väittävät minun olevan täysin normaali, ja kiistävät lievän s-viankin. Mitä siis ajattelette? Miten minun pitäisi suhtautua asiaan? Ketä uskon, ketä en?
Onko vika minussa vai muissa? Olen kiitollinen kaikista asiallisista kommenteista!
En jaksa enää!
9
1167
Vastaukset
- poju
ite ne tiiä viel oikee mitää mistää, mut sen voin sanoo, että se vika on kokonaan muissa...
ethän sä voi sille mitään....!!
kyseisillä henkilöiila on asenneongelma.... siis se todella, mikä on tärkeetä on luonne!! - homoks haukuttu
toi oli asiaa, muakin haukuttii homoks kolmos luokalt asti ku joku idiootti keksi et olin muka imeny yhen kaverin munaa nykyään en viitti oikee ees sanoo moikaa ku heti kaik käy haukkuu et meet siä taas homoilee sen kans se suoraan sanottuna vituttaa helvetist,ja mä en uskalla puolustautuakaan ku oon niin helkutin ujo ja vähä rumakin ja jos mä meinaan puolustautuu ni mä pelkään et ne tulee kostamaan helvetinmoisel jengil ku mulla ei oo oikeest kaverin kaverii muuta ku pari vaan ja niitten muitten piti mennä uskomaan sit idioottii, mä oon nyt 14v ja joun käymään seiskan uuestaa ja sekii vituttaa ku ne käy viäl haukkuu siitäkii et yks jää luokalle.ja toinen juttu on se et en ees uskalla mennä koko kouluun ku pelkään niin helvetist et ne käy haukkumaan ja jos mä pystyn menee ni mä en saa mitään aikaseks ja mä oon harkinnu jo itse murhaa ku kaikki menee päin persettä
- homoks haukuttu
noni nyt mul ei onnistunu kouluu meno mul on viäl mahollisuus mennä uuestaa mut jos ei onnistu kouluu meno ni joun kokeilla toista kouluu,ja mul tuntu tält edellisel illal et voin mä mennä, mut aamul en mä pysty vaan menee mä pelkään et ne käy haukkuu,mut mun vanhemmat sano et ei käy mut mä en pysty luottaa siihe et ne ei kiusaa enkä mä minnee kuusankosken laitokselle haluu mennä ku ei ne pässit osaa mitää en mä haluu olla taas siäl vuotta turhaan ja joutuisin taas käymää seiskan uustaa,mä en haluu mennä sinne!!! Mut jos ei onnistu ni joun menee ja se vituttaa mul kävi taas itsari mieles mut sit mä en uskalla tehä ku tulee mielee et kaikki kumminkin kääntyy hyvinpäin,mäkii toivotan teille onnee toivottavast teil ees menis hyvin.
- lonely cat
näin tyttönä voin sanoo mielipiteeni asiaan...sä et voi sille mitää minkälainen oot eikä oo aihetta ees yrittäää muuttaa sitä...pysy sellasena ku oot..ja sinä "homoksi haukuttu" mä oon ollu vaan yhen kaa meiän koulust ja siitä mulle tuli huoran maine...onhan ne pojat mulle täs 6 vuodes keksiny vaikka mitä..enkä mä taas voi niille mitää..kaks vuotta sitten pojat leikkas mun hiukset väkisin...
hyvää kesää!!! koittakaa jaksaa...
ja älkää missään nimes tehkö itsarii...- apua
älä jää tuollaisen asian kanssa yksin, apua löytyy monelta taholta. ensinnäkin jo opiskelijaterveydenhuollon kautta, hakeudu aluksi terkkarin juttusille, varaa aika sieltä lääkärille ja keskustele asiasta hänen kanssaan. jos tarve, pyydä lähete puhe ja äänihäiriöisten polille ja siellä foniatrin kanssa voit tarkemmin asiaan perehtyä ( on isommissa sairaaloissa). foniatri on äänihäiriöihin perehtynyt lääkäri. ja jos hän katsoo tarpeelliseksi , voinet saada lähetteen puheterapeutille.
toinen apu voisi olla esim psykologin kanssa juttelu, meinaan sitä kautta saat apua jännittämisoireeseesi.
elämäsi on edessäpäin kaikkine iloineen . hae ihmeessä apua äläkä jää yksin ongelmasi kanssa!!
- Mussukka
Heij..!
En usko, että osaan auttaa sen enempää kuin toisetkaan tai edes sen vertaa, mutta kuitenkin tahtoisin kertoa oman näkemykseni asiaan.
Itselläni on nuorempana ollut myös puhevika, ja eräät henkilöt kiusasivat siitä minua. En osannut sanoa 'r' ja 's' kirjainta, ja nimessäni on 'r' kirjain, joten eräs tyttö pyysi minua aina sanomaan oman nimeni. Minulle tuli siitä aina todella paha mieli ja muistan nuo tilanteet erittäin hyvin.. Opin kyllä lausumaan nuo, ja muistan senkin kun pääsin näyttämään kiusaajalleni, että osaan kyllä sanoa nimeni oikein. Se oli minulle suuri voitto. ^^
Itseäni ei ole ikinä häirinny toisten ihmisten äänet, ja toivoisin ettei muitakaan vaivaa. Mielestäni on todella lapsellista haukkua toisia tuollaisita asioista, mille he itse eivät voi minkään. Se muistuttaa minua ala-aste käyttäytymisestä. Ihmiset pitäisi hyväksyä sellaisinaan kuin he ovat. grr..
Anteeksi, tämä ei pahemmin liity asiaan, mutta kuitenkin.. Eräässä anime-ohjelmassa on mies, jolla on ääni näyttelijänä nainen. Mielestäni tuo henkilö on sarjan ihastuttavin ja rakastettavin hahmo. En vertaa Sinua mitenkään tähän hahmoon, mutta ajattelin vain mainita siitä. ^^'
Yritä pärjätä, kulta rakas. Kyllä sinä vielä joskus löydät sen ihmisen, jonka kanssa saat lapsia ja muutat isoon omakotitaloon ja hankit kissan. Ja pupun.
Minä ainakin olisin ystäväsi.- Tytti
Tekipä ilkeää lukea tekstisi. Ajattelin viestiä klikatessani lukevani kauhutarinan yläasteelta. Oletkin samanikäinen kuin minä.
Ystävä- ja perhepiirissäni on monia ihmisiä, joilla on puhevika. Rakkaimmalla serkullani on ollut pienestä pitäen paha r-vika ja parilla ystävälläni on ollut syntyessään huulihalkio, joka tekee molempien puheesta epäselvän. Jos tapaan uuden ihmisen, jolla on ärrävika tai huulihalkion aiheuttama puhevika, he vaikuttavat heti hyvin läheisiltä ja herättävät kiinnostuksen tutustua paremmin.
Tunsin joitakin vuosia sitten kammoa omasta äänestäni. Ääneni on aika matala ja kurkusta tuleva. Lakkasin lähes puhumasta vieraassa seurassa, kunnes.. Kuulin pitkän pätkän omaasta puheestani kotivideolta ja huomasin että se on samanlainen kun pari vuotta nuoremman tyttöserkkuni. No höh, koko ajan olin kammonnut ääntäni, joka oli täysin normaali, eikä häirinnyt minua yhtään.
Pointtini on se, että oma ääni pelottaa monia ihmisiä. Harvoin kuitenkaan kukaan kiinnittää siihen mitään huomiota, eikä se häiritse ketään. Jokin erityinen piirre taas muistetaan helposti, kuten persoonallinen ääni.
Sanoit, että sinulla on useita naispuolisia ystäviä. Uskotko oikeasti, että sinulla on vaikeuksia löytää sydämesi valittu? Minä en. - lady
Tytti kirjoitti:
Tekipä ilkeää lukea tekstisi. Ajattelin viestiä klikatessani lukevani kauhutarinan yläasteelta. Oletkin samanikäinen kuin minä.
Ystävä- ja perhepiirissäni on monia ihmisiä, joilla on puhevika. Rakkaimmalla serkullani on ollut pienestä pitäen paha r-vika ja parilla ystävälläni on ollut syntyessään huulihalkio, joka tekee molempien puheesta epäselvän. Jos tapaan uuden ihmisen, jolla on ärrävika tai huulihalkion aiheuttama puhevika, he vaikuttavat heti hyvin läheisiltä ja herättävät kiinnostuksen tutustua paremmin.
Tunsin joitakin vuosia sitten kammoa omasta äänestäni. Ääneni on aika matala ja kurkusta tuleva. Lakkasin lähes puhumasta vieraassa seurassa, kunnes.. Kuulin pitkän pätkän omaasta puheestani kotivideolta ja huomasin että se on samanlainen kun pari vuotta nuoremman tyttöserkkuni. No höh, koko ajan olin kammonnut ääntäni, joka oli täysin normaali, eikä häirinnyt minua yhtään.
Pointtini on se, että oma ääni pelottaa monia ihmisiä. Harvoin kuitenkaan kukaan kiinnittää siihen mitään huomiota, eikä se häiritse ketään. Jokin erityinen piirre taas muistetaan helposti, kuten persoonallinen ääni.
Sanoit, että sinulla on useita naispuolisia ystäviä. Uskotko oikeasti, että sinulla on vaikeuksia löytää sydämesi valittu? Minä en.Olen 30-vuotias nainen ja minulla on r-vika ja se on ollut ihan pienestä tytöstä asti.Olen käynnyt puheterapiassa jo ala-asteella ja myös yläasteella kävin myös puheterapiassa,mutta r-vikaa ei saatu korjattua.
Minua ei koulussa kiusattu puhevian vuoksi vaan enemmän olen kokenut tuntemattomien aikuisten ihmisten taholta loukkaavaa käytöstä ettei haluta ymmärtää mitä minä sanon,koska minun sukulaiseni ja ystäväni ymmärtää ja kuulee hyvin mitä minä sanon ja saavat selvän puheestani.
Aikaisempina vuosina kamppailin tämän puhevian takia ja minua hävetti oma puhevika,mutta en enää häpeä ollenkaan ja olen ihmisten kanssa tullut toimeen ja suurin osa ymmärtää minun puheeni hyvin.Minulla tahtoo olla puhelimessa ongelmia jos joudun soittamaan virastoihin niin silloin ei meinata ymmärtää mitä yritän sanoa ja erityisesti se on silloin on vaikeaa kun oma etunimessä on r-kirjain.Mutta lopultakin on ymmärretty kun olen sanonut että minulla on puhevika,kyllä se harmittaa kun toinen ei ymmärrä ja käsittää väärin soittajan nimen.Mutta muuten kanssakäyminen onnistuu hyvin ja juttelen ihmisten kanssa kun nähdään.
Toivon sinulle että löydät jonkun kivan naisystävän ja kun sellaisen löydät niin se ihminen varmasti rakastaa sinua sellaisena kuin olet ja se ei anna tulla ja se ihminen ei anna edes puhevälin häiritä teidän suhdettanne ja varmasti löytyy sellainen kunnon ihminen joka rakastaa sinua ja sinä saat rakastaa sitä ihmistä.
Toivon sinulle kaikkea hyvää.
- ystäväsi
Olen TODELLA pahoillani puolestasi. Kyllähän muiden pitäisi ymmärtää että et itse ole ääntäsi valinnut. Se on vain osa sinua. Olet syntynyt sellaiseksi ja se on aivan luonnollinen asia sinussa. Mutta miksi muut eivät hyväksyisi?
Mikä merkitys äänellä oikeastaan on? Se on vain ääni.
Voit olla onnellinen että voit puhua. Se on lahja.
Kyllä sinulla on oikeus äänestä huolimatta keikkeen mihin muillakin. Puhumiseen, perheen perustamiseen, työhön...
Kaikkeen mihin ihminen vain kykenee. Valitse tiesi. Älä luovuta.
Kuuntele: Jos olisin sinun tilassasi, rukoilisin.
Olen monta kertaa rukoillut ja se on auttanut. En tiedä uskotko sinä Jeesukseen mutta minä uskon.
TIEDÄN Jeesuksen olevan.
Olisi paljon kerrottavaa kaikesta siitä mitä ihmeitä olen kokenut mutta niitä on niin paljon ja kaikkia niistä en edes muista.
Itse olen ollut kuisattuna ja tällaisessa tilanteessa:
Kun olin viidennellä luokalla kuisaaminen alkoi. Luokallani olevat pojat haukkuivat mua lestaks vaikka sitä en edes ollut. Ellut mikään lesta. Ja toisin sanoen en myöskään lestadiolainen.
He vain haukkuivat tietämättä todellista asiaa.
Haukkuminen jatkui ja jatkui kuudennellakin vielä. Se vain paheni. Kun pojat menivät ohitseni ne yököttelivät ja peittivät silmät etteivät näkisi minua. Se oli kauheaa. Kun vaihettiin pulpettien järjestystä niin pojat taas kerran oksentelivat kun kuulivat menevän mun viereen.
Sana levisin ja muutkin luokat alkoivat haukkumaan ja syrjimään mua.
EN KESTÄNYT!- "mutta silti kestin"
...Aloin lintsaan koulusta ja meinasin jopa karata kotoa ja lähtä maailmalle. Olin niin epätoivoinen ja väsynyt.
Joka aamu pelotti mennä kouluun. Se oli aivan kauheeta. Monesti itkin ja saatoin lähteä koulusta keskenkaiken.
Kotona sanoin et mää en enään kouluun mee! Mut ei ne ymmärtäny. Ne ei tajunnu kuin kauheelta musta tuntu.
Joskus koulun vessassa yritin tukehuttaa itteeni muovipussiin ja viiltelin itteeni.
Sit mää menin pienluokkaan ja siellä sain olla. Mutta liikunta, muusiikki ja käsityötunnin piti edelleen käydä oman luokan kanssa mutta minähän en sinne menny. En menny vaikka pakotettiin. En kertakaikkiaan vaahn menny.
Siellä pienluokassa oli mun lisäks vaan kaks muuta tyttöö. Ne oli ihan kivoja.
...Mutta eihän se olisi käynyt päinsä että kaikkia koulutunteja ei käyty.
Jouduin todella vaikeuksiin. Äiti sanoi että mut pitäs laittaa johonkin nuortenkotiin jos en suostuis. Mutta edelleenkään en suostunu.
Se lukuvuosi alko käydä jo loppua ja sit pidettiin palaveri johon tuli mun vanhemmat ja erityisoppettajat yms...
Sinnekkään en menny. En kehannu.
Palaverissa sovittiin että suoritan tunteja vapaa-ajalla ja niin tehtiin.
Kesti vielä muutamia viikkoja ja sit alko kesäloma! Voi että oli ihanaa. Mutta nyt se lomakin jo kohta loppuu. Meen nyt seiskalle js uuteen kouluun < ONNEKSI!
Kun vielä olin tuon kaiken keskellä mää rukoilin Jeesusta apuun ja se vahvisti mua.
Yhtenä yönä sitten näin unen jossa näin enkelin. Se hymyili mulle, hymyilin sille takas.
Sitten se uni loppukin.
Unen loputtua aamulla oli ihana olo. Olin nähnyt enkelin.
Sitten myöhemmin yhdellä leirillä juttelin yhhen uskovaisen aikuisen naisen kanssa ja se sano että tuolla unella Jumala halus mua vahvistaa että jaksaisin eteenpäin tuon kaiken keskellä.
Se nainen kertoi meille kaikenlaisia ihmeitä joita se oli kokenut ja ne todella oli ihmeellisiä. Sellaisia joita ei olisi edes voinut tapahtua ilman Jumalan voimaa.
Sinulle tiedoksi: Elä päivä kerrallaan.
Lue raamattua ELÄMÄN LEIPÄÄ.
Jumala rakastaa ja haluaa sinuakin vahvistaa.
Koita sinä pärjäillä ystävä hyvä.
Lupaan rukoilla puolestasi. Mutta rukoile sinä myös itse omastasi.
Hyvät jatkot sinulle!
(Laitan vielä ihan varanvuoksi jos sinä tai joku muu haluaa jutella kanssani: LinneaKeiju@jippii.fi)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380