Vasemmistopuolueet ja vihreät haluavat lisää tyhjiä linja-autoja kiertelemään pitkin Riihimäkeä.
Tälläisestä ajatuksesta ei voi kukaan muu olla innoissaan, kuin Ventoniemen kuljetusliikkeen osakkeen omistajat.
Onkohan noilla edellä mainittujen puolueiden ehdokkailla paljonkin osakkeita kyseisessä yhtiössä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tyhjänä kulkevat bussit ovat tämän kaupungin suurin vetonaula. Niitä tullaan katsomaan kaukaakin. Ei niitä saa poistaa.
Ehdotan työpaikkakierrätystä.
Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ylikuormitetut HKL:n kuskit voisivat tulla tänne Rixuun pariksi kuukaudeksi vuodessa lepäilemään helppoihin hommiin. Ei tarvitsisi asettua varsinkään öiseen aikaan kaiken maailman mielenvikaisten hörhöjen väkivallan kohteeksi tai ajaa ruuhkissa tiukan aikataulun mukaisesti.
Täällä kunhan saa tyhjän bussin suhattua läpi sovitun linjasuunnitelman. Joskus voi sitten kyytiin hypätä joku pappa tai mummeli, ja aamuisin muutama koululainen, joka ei vielä ole saanut itselleen mopoautoa. Illalla sitten pääsee hyvissä ajoissa kotiin iltaa viettämään, ja hyvissä ajoissa nukkumaan.