Meillä on puolitoista vuotias sekarotuinen uros koira (emon puolelta karhukoiraa ja berniä ja isä puolanpaimenkoira). Munat viety noin 2kk sitten. Painoa sellaset 44kg.
Koira on kotona kiltti ja tottelee käskyjä hyvin.
Perheeseen on koiran jälkeen syntynyt pioka ja tää olis nyt 1/2 vuotias. Vauvan kanssa koira on rauhallinen.
Ongelmia on alkanut tulla ulkona käymisen kanssa. Aluksi vain kun vauva oli mukana, nyt jo ilmankin. Elikkä yrittää käydä kaikkien kimppuun jotka vastaan tulevat. Polkupyörät, autot, mopot, ihmiset ja varsinkin toiset koirat, saa herran riehumaan. Leuat louskuu siihen malliin, ettei uskalla enää muiden ihmisten lähelle viedä.
Kun häiriötekijöitä ei ole, koira on varsinainen mallioppilas.
Käskytys näissä tilanteissa kaikuu kuuroille korville. Ison kokonsa takia vaikea fyysisesti hallittava.
Mettässä käydään 3-4 kertaa viikossa jossa koira saa vapaana juosta.
Mikä avuksi?
Asiallisia vastauksia kiitos! Tiedän että vika todennäköisesti on enimmäkseen taluttajassa. En vaan enää keksi miten asiaa ratkoisin...
Koira on kotona kiltti ja tottelee käskyjä hyvin.
Perheeseen on koiran jälkeen syntynyt pioka ja tää olis nyt 1/2 vuotias. Vauvan kanssa koira on rauhallinen.
Ongelmia on alkanut tulla ulkona käymisen kanssa. Aluksi vain kun vauva oli mukana, nyt jo ilmankin. Elikkä yrittää käydä kaikkien kimppuun jotka vastaan tulevat. Polkupyörät, autot, mopot, ihmiset ja varsinkin toiset koirat, saa herran riehumaan. Leuat louskuu siihen malliin, ettei uskalla enää muiden ihmisten lähelle viedä.
Kun häiriötekijöitä ei ole, koira on varsinainen mallioppilas.
Käskytys näissä tilanteissa kaikuu kuuroille korville. Ison kokonsa takia vaikea fyysisesti hallittava.
Mettässä käydään 3-4 kertaa viikossa jossa koira saa vapaana juosta.
Mikä avuksi?
Asiallisia vastauksia kiitos! Tiedän että vika todennäköisesti on enimmäkseen taluttajassa. En vaan enää keksi miten asiaa ratkoisin...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko käyttäytyminen alkanut vasta pojan syntymisen jälkeen? Ja aikaisemmin mennyt nätisti?
Tuon ikäiset koirat koetteleekin jo jonkin verran, kun ovat kasvamassa aikuiseksi, eli ehkä on hieman murrosiässä ja vähän epävarma siitä miten sen pitää suhtautua vieraisiin, ja varmasti yrittää suojella teitä/lasta kun kokee että sen pitää se asia hoitaa.
Eli ensin kannattaa yrittää saada ongelma pois ilman lasta, eli älkää ottako yhteisille lenkeille lasta mukaan, niin pystyt keskittymään paremmin koiraasi. Älä anna koiran ohittaa ohitettavien puolelta, vaan laita se "taaksesi", eli siten että itse olet ensimmäisenä hoitamassa koiran näkökulmasta tilannetta.
Aloita tekemään aluksi kotona kontaktiharjoituksia, ja sitten pihalla, ja sitten lenkillä. Siten että saat koiraan kontaktin muuallakin kuin kotona. Yritä saada koira mieluummin toimimaan hyvällä kuin pahalla. Myöskin itsehillintää (odottamista) kannattaa treenata paljon kotona (ruokakupilla, ulosmenossa), jotta koira pystyisi hillitsemään itseänsä myös ulkomaailmassa paremmin pyydettäessä.
Älä yritä aluksi ohittaa ihmisiä, autoja, mopoja tai varsinkaan koiria liian läheltä. Autojen, pyöräilijöiden ja mopojen kohdalla voisit yrittää istuttaa sen, ja ottamaan kontaktia (ehkä koiran selkä autoa kohti). Jos se onnistuu, niin sitten ihmisten ohittaminen sen verran kaukaa, että se ei pääse kiihtymään. Ja sinun pitää nyt sitten olla se joka hoitaa tilanteet. Eli koira ei saa olla "vastaanottamassa" vieraita ihmisiä lenkillä, vaan sinun pitää olla ensimmäisenä. Pyri saamaan koiraan kontakti (yleensä jos kontakti on harjoiteltu hyvin vahvaksi jo kotona ja muissa tilanteissa). Ja pyri saamaan koiran luottamus.
Saako koira muuten kuinka paljon liikuntaa tuon vapaana juoksemisen lisäksi? Saako se aktiviteettia ja aivotyöskentelyä tarpeeksi? Esimerkiksi jäljestys voisi olla tuolle koiralle ihan hyvä harrastus muiden temppuilujen lisäksi.
Jep, ennen lasta ongelmaa ei ollut ja ihan varmaa ei ole johtuuko kokonaan lapsesta vai onko vaan "siinä iässä". Saattaa olla näiden yhdistelmäkin?
Ulkona lenkkeillään tunnista kahteen päivittäin ja ollaan nyttemmin koitettu valita reittejä ja aikoja sillee, että häiriötekijöitä olis niin paljon. Polkupyörällä olen koiraa kesällä vienyt ja sillon ei niin kerkee muuta huomaamaan kun sen juoksemisen.
Ollaan aika uusia paikkakunnalla, ettei noita koirakavereitakaan ole siunaantunut. Eikä kukaan varmaan halua turreaan tollasen raivoovan koiran lähelle!
Kotona keräilee lelut laatikkoon, etsii piilotettuja namuja ja leikkii kissan kanssa kuurupiiloa. Ja tiätty lokoilee...
Hajuaisti tuntuu olevan huippuluokkaa, et ehkäpä toi jälestys vois olla ihan hyvää puuhaa. Mutta ensi tarvis varmaan saada toi räyhääminen kuriin.
Erikoista tässä on se, että räyhääminen katoaa tyystin, kun ollaan vieraassa paikassa. Oltiin tänään toisella paikkakunnalla ja poikettiin torilla. Vähän ensin mietitytti, muuta kun koira vaikutti rauhalliselta, niin sekaan vaan ja oli kuin herran enkeli! Oiskohan tää joku reviiri juttu?
Kiitos vinkeistä:) Näitä kokkeillaan.
pisti minulla silmään. Eli tuo kun sanot että tunnista kahteen tuntiin liikuntaa päivässä. Yritä saada se ainakin kolmeen tuntiin tai mieluummin neljään jos suinkin mahdollista. Niin ongelmat vähenevät siitä jo huomattavasti. Tuon ikäinen koira tarvitsee ehdottomasti runsaasti liikuntaa.
Nyt on myös hyvä aika päättää millaisen koiran haluat eli jatka kouluttamista ja opettamista vain sitkeästi hyville käytöstavoille. Kun se tulee aikuiseksi vuoden-puolentoista kuluttua niin silloin yllätyt hyvistä tuloksista. Se päivä tulee yllättämään sinut kun huomaat että ponnistelut eivät ole menneet hukkaan.
Näin rauhoitat koiraa:
- Lenkille lähtö suoraan kun koira on herännyt unilta tai on muuten rauhallinen ja aina eri aikaan.
- Älä yllytä sitä millään lailla lähtiessä
- Istuta se jokaisessa mahdollisessa välissä, oven molemmin puolin, rapussa joka tasanteella, portilla, suojatien edessä jne jne.
- Älä anna nuolla nartunpisuja eikä pitkään haistellakaan
- Pidä lyhyitä toko-tuokioita myös ulkona ollessa ja testaa käskyjesi toimivuutta. Tosi tilanteessa niiden toiminta saattaa pelastaa koiran hengen.
Jep, tuo liikunnan lisääminen onkin käynyt mielessä ja omaa laiskuuttaa saanee osaksi syyttää tilanteesta. Meillä tuo toinen aikuinen on vaan reissu hommissa ja useita päiviä peräkkäin poissa kotoa, niin sitte tulee helpommin jäätyä kotiin ja pyöritään vaan "nurkissa". Kun molemmat ollaan kotona niin sitte toi liikuntakin lisääntyy.
Elikkä jos en saa pojalle (6kk) hoitajaa, niin ainoa vaihtoehto on mennä yhdessä ulos.
Käväistii koirakoutsilla eilen ja sain mielestäni hyviä eväitä mukaan. Totesi että koira on pehmeä (päästään? no heh:)) ja hyvin leikkisä (pennut kaiketi yleensä on?). Eli tota mainittua innostamista ei tarvitse yhtään lisätä.
Häiriökoiraan suhtautui hyvin. Eli ei ollut raatelemassa hengiltä vaan asettui alle puolen tunnin ja kävellä jolkotteli sitten jo ihan nätisti ohi.
Pyöritään nyt alkuun namujen voimin enimmäkseen tossa pihalla tuntitolkulla ja palkitaan koiraa vain rauhallisesta ja toivotusta käytöksestä.
On ilmeisesti ollut virhe antaa koiran nuuskia mielensä mukaan kaikki korret ja tolpat.
Sitten kun oppii olemaan reagoimatta häiriöihin niin laajennetaan reissuja.
Mettässä pyritää käymään mahdollisimman usein, kun selkeesti nauttii kun saa höyryjä päästellä. Sielläkin tosin harjoitellaan namujen etsimistä ja luoksetuloa yms. Rauhoittuminen riehakkaan kirmaamisen jälkeen vie vaan enempi aikaa:)
Kiitos vaan kovasti neuvoista!