Minusta on tullut sellainen nuori jota mediassa kutsuttaisiin syrjäytyneeksi. Olen käynyt kyllä peruskoulun ja lukion mutta niiden jälkeen seurasi täysi tyhyys. En ole vuoteen tehnyt juuri mitään. Opiskelupaikkaa en ole saanut, sillä kilpailu siitä on niin kovaa. Työkokemusta minulla ei ole, joten työpaikankin saanti on vaikeaa, olen sitäkin yrittänyt. Nyt on ideat loppu. Minulla on perhe joka tukee minua, mutta enää en ole sen ikäinen että he voisivat minua elämässäni auttaa.
Olen sairastanut masennusta noin 7 vuotta. Lisäksi ongelmia on tuottaneet ahdistuskohtaukset, ujous ja epäitsevarmuus. Enkä koskaan ole ollut ns. massateini jonka olisi ollut helppo sopeutua joukkoon. Ala-asteella olin se surkein ja kiusatuin lapsi jota kukaan ei huolinut kaverikseen. Kaipa sekin jätti jäljet minuun.
Kaikki tämä on johtanut myös yksinäisyyteen. En kuulu mihinkään "piireihin" joten uusien ihmissuhteiden löytäminen on hyvin vaikeaa. Sosiaalisen elämän miltei täydellinen puuttuminen tuhoaa kenen tahansa psyykettä. En ole sen vahvempi kuin muutkaan.
Olen siinä pisteessä etteivät presidentti Niinistön ja muiden syrjäytymisen vastaiset neuvot eivät minua enää auta. Ne tuntuvat lähinnä loukkaavilta ja raivostuttavilta.
Yhteiskunta olettaa että minä ja muut kaltaiseni (meitä on tuhansia) vain muuttuisivat yhtäkkiä iloisiksi ja vahvoiksi ja saisivat töitä jos vain hakisivat. Hyvätuloiset keski-ikäiset poliitikot puhuvat siitä kuinka huonovointisten nuorten tulisi yrittää aina vaan lisää ja lisää. Olen itse siinä tilanteessa etten vaan jaksa. Olen miettinyt usein itsemurhaa ja yrittänytkin sitä pari kertaa vuosien kuluessa. Ei minusta oikeasti ole stressaavaan työelämään. Kaikki nämä vaatimukset saavat minut tuntemaan itseni arvottomaksi luuseriksi joka olisi ikäänkuin valinnut syrjäytymisensä itse.
Olisi hienoa jos jotenkin voisin nousta tästä tilanteesta missä olen. Mutta uskoni katoaa hiljalleen ajan kuluessa ja kun näen että vain vahvimmat ja itsekkäimmät voittavat kovassa kilpailuyhteiskunnassa. Ja tiedän etten todellakaan ole ainoa, maa on täynnä kaltaisian nuoria miehiä ja naisia.
Nuoret ovat tulevaisuus. Jos meidän annetaan syrjäytyä ja murtua kovassa kilpailussa, niin kuka tekee työt tulevaisuudessa? Mielenterveyspalvelujen leikkaaminen tulisi lakkauttaa heti ja yhteiskunnan raaka kilpailu tulisi saada loppumaan. En minäkään vastustaisi jos saisin itselleni sopivaa päivätyötä. Olisin todella tyytyväinen siitä. Ainoa mitä toivon, on kohtuullisuus ja yksinkertainen elämä. En halua paljoa rahaa, haluan vain suunnan elämälleni. Mutta nykyinen yhteiskunta ei sitä minulle anna vaikka yritänkin saada.
Olen sairastanut masennusta noin 7 vuotta. Lisäksi ongelmia on tuottaneet ahdistuskohtaukset, ujous ja epäitsevarmuus. Enkä koskaan ole ollut ns. massateini jonka olisi ollut helppo sopeutua joukkoon. Ala-asteella olin se surkein ja kiusatuin lapsi jota kukaan ei huolinut kaverikseen. Kaipa sekin jätti jäljet minuun.
Kaikki tämä on johtanut myös yksinäisyyteen. En kuulu mihinkään "piireihin" joten uusien ihmissuhteiden löytäminen on hyvin vaikeaa. Sosiaalisen elämän miltei täydellinen puuttuminen tuhoaa kenen tahansa psyykettä. En ole sen vahvempi kuin muutkaan.
Olen siinä pisteessä etteivät presidentti Niinistön ja muiden syrjäytymisen vastaiset neuvot eivät minua enää auta. Ne tuntuvat lähinnä loukkaavilta ja raivostuttavilta.
Yhteiskunta olettaa että minä ja muut kaltaiseni (meitä on tuhansia) vain muuttuisivat yhtäkkiä iloisiksi ja vahvoiksi ja saisivat töitä jos vain hakisivat. Hyvätuloiset keski-ikäiset poliitikot puhuvat siitä kuinka huonovointisten nuorten tulisi yrittää aina vaan lisää ja lisää. Olen itse siinä tilanteessa etten vaan jaksa. Olen miettinyt usein itsemurhaa ja yrittänytkin sitä pari kertaa vuosien kuluessa. Ei minusta oikeasti ole stressaavaan työelämään. Kaikki nämä vaatimukset saavat minut tuntemaan itseni arvottomaksi luuseriksi joka olisi ikäänkuin valinnut syrjäytymisensä itse.
Olisi hienoa jos jotenkin voisin nousta tästä tilanteesta missä olen. Mutta uskoni katoaa hiljalleen ajan kuluessa ja kun näen että vain vahvimmat ja itsekkäimmät voittavat kovassa kilpailuyhteiskunnassa. Ja tiedän etten todellakaan ole ainoa, maa on täynnä kaltaisian nuoria miehiä ja naisia.
Nuoret ovat tulevaisuus. Jos meidän annetaan syrjäytyä ja murtua kovassa kilpailussa, niin kuka tekee työt tulevaisuudessa? Mielenterveyspalvelujen leikkaaminen tulisi lakkauttaa heti ja yhteiskunnan raaka kilpailu tulisi saada loppumaan. En minäkään vastustaisi jos saisin itselleni sopivaa päivätyötä. Olisin todella tyytyväinen siitä. Ainoa mitä toivon, on kohtuullisuus ja yksinkertainen elämä. En halua paljoa rahaa, haluan vain suunnan elämälleni. Mutta nykyinen yhteiskunta ei sitä minulle anna vaikka yritänkin saada.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yritätkö vaikuttaa kunnallisvaalitulokseen? Kuulostat vähän paasaavan.
Jos sait lukion läpi, sinulle kyllä löytyy jatkokoulutuspaikka. Syrjäseutujen ammattikorkeakoulut suorastaan huutavat opiskelijoita. Kaikki on mielenkiintoista. Ongelma on mikä olisi mielenkiintoisinta.
Työnsaanti onkin sitten eri juttu, mutta ymmärrän kyllä yrityksiäkin. Kuka haluaa masentuneen, koulutuksettoman ja työkokemuksesttoman nuorukaisen joka vielä vaatii kohtuupalkkaa, jos voi saada asiantunetvan ja ns. varman työläisen. Mutta koulutuksettomana pitää vain nöyrtyä ja aloittaa tosi pohjalta. Siivoojaksi pääsee, mainosten jakajaksi pääsee, kelan maksamaksi harjoittelijaksi pääsee. Kun on esittää edes jotain voi jo päästä varastomieheksi tai kaupankassaksi.
Useimmilla on lukion jälkeen tyhjä vaihe, jossa ei tiedä mitä tehdä. Jonnekin on vain lähdettävä.
Sosiaaliset suhteet ovat sitten kolmas vaikea juttu. Niitähän ei tule jos ei missään käy. Harrastuksen aloittaminen on usein hyvä idea.
Jaa ja lisää Niinistö-paskaa. Oon niin helvetin kyllästynyt tohon "ryhdistäydy nyt"-bullshittiin. Et tiedä mistä puhut, ihan totta. Et tiedä miltä musta tuntuu ja että en voi olla kukaan muu kuin minä. En mä tossa aloituksessani vitsaile.
Onnee vaan sulle, oot varmaan joku työssäkäyvä "menestyjä". Kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin kuin teillä.
Itselläni sosiaalisten tilojen pelko. Ei ihan nimensä mukainen, pystyn olla koulussa, tällä hetkellä intissä satoja jätkiä ympärillä. Eii haittaa yhtään ja nauran heidän kanssaan.
Ongelma vaan on esim 2-8 hengen ryhmässä toimiminen. Työpaikalla tuo olisi erittäin vaikea sopeutua ja pitää se työpaikka. Mietinki miten saan töitä intin jälkeen ;/
No mitäs nyt pitäisi sanoa? En ole työssäkäytvä menestyjä, mutta ei tällä hetkellä varsinaisesti huonostikaan mene. Ei minulla kyllä masennuslääkkeistä ole kokemusta, vaikka joskus ois ehkä voineet auttaa.
Olet varmaan ajatellut asioita. Jos kaikki menisi putkeen, niin mitä rupeaisit tekemään? Haluatko töihin vai kouluun?
Kun itse lukion jälkeen tuskailin työllistymistä KELA tunki minut jollekin Sotekin tätille, jonka kanssa sitten pohdittiin että mitä tässä tyhtäs. Päädyin sitten KELAn rahoilla hanslankariksi kaupungille. Ainakin sain jotain tehtyä, mikä jo auttoi.
Tätä lukiessa herää kysymys: Kuinka tyhminä monet pitävät syrjäytyneitä? Suhtautuminen syrjäytyneeseen nuoreen on samaa kuin avuttomaan pikkulapseen; jaetaan itsestäänselviä neuvoja ja ollaan alentuvia. Ja sitten on vielä se ikävän pysyvän oloinen asenne että syrjäytynyt on itse valinnut syrjäytymisensä.
Lisäksi ei millään uskota että mielenterveydelliset ongelmat ovat vakava asia, eivätkä mitään hetkittäisiä mielen ailahteluja, mitkä voi vaan unohtaa halutessaan.
Nämä näkemykset osoittavat sen että joillakuilla ei ole oikein mitään empatiakykyä ja että ainoat asiat mihin he pystyvät, on syrjäytyneiden syyttely. Ja usein nämä ihmiset eivät itse ole koskaan edes olleet syrjäytymisvaarassa saati sitten syrjäytyneitä. He puhuvat sellaisesta asemasta käsin, minkä saavuttaminen vaikuttaa syrjäytyneestä mahdottomalta.
Voi jeesus, ole nyt tässä sitten empaattinen kun sinä olet päättänyt, että koko maailma on sinua vastaan. Empatia on tyhmiä neuvoja. Tajua nyt olla syyttämättä ketään, Sauli Niinistöä, minua tai itseäsi. Katso eteenpäin.
Suomi 24:ssä on se ongelma että vastaukset tulevat sinun viesteihisi, ei siihen mitä olet. Kuka tahansa voi sanoa olevansa syrjäytynyt ja tarkoittaa kaverien feilaamaa baari-iltaa tai vakavaa sairautta. Vastaukset yleensä tulevat johonkin keskiarvoarvaukseen tilastasi.
Mieti, mitä haluat tehdä tulevaisuudssa. Onko mitään aloja, jotka kiinnostaisivat? Kai olet saanut masennukseesi lääkitystä tai terapiaa?
Oletko miettynyt kaikkia vaihtoehtoja opiskelupaikallesi? Yliopistot, ammattikorkeakoulut, ammattikoulut, avoimet yliopistot....?
Onneksi sinulla on perhe, joka tukee sinua. Kaikilla ei ole.
Ujotkin ihmiset saavat töitä. Esim. poikaystäväni opiskelee fysiikkaa ja siellä on kuulemma tosi paljon ujoja ja hiljaisia ihmisiä, jotka viihtyvät tietokoneillaan :) Mutta töitä riittää silti. Minäkin, hiljainen tyttö, olen saanut joitakin osa-aikatöitä (kokeile esim. vuokratyöfirmoja: VMP, Adecco, Staffpoint...) Niihin pääsee aina haastatteluun.
Töitä voi yrittää saada myös vanhempien tuttujen ja sukulaisten kautta.
Joo tässä ollaan syrjäytyneitä myöskin. Käyn toki töissä, mutta siellä tule juttuun kenenkään kanssa. Kaikki jauhavat mielestäni turhamaista paskaa ja kukaan ei ole oma itsensä. Pomo arvostaa perseennuolijoita enemmän kuin kovan työn tekijöitä ja on mielestäni vastenmielistä olla kyseisessä paikassa. Lopetan varmaan piakkoin, mutta uusia suunnitelmia ei ole. Tuntuu, että kaikki ovat samaa kauraa joka paikassa, joten miksi turhaa lähteä uudestaan samaan touhuun. Jään vailla duunia ja syvennyn asioihin, jotka ovat mieleen. Yhteiskunta voi kustantaa sitten elämiseni, omien vikojensa takia.
Olisipa syntynyt 10000 vuotta sitten yhteisölliseen aikaan. Onni ei olisi kaukana. Naurettavaa pelleilyä tämä nykypäivä.