En halua tavata muita suomalaisia ulkomailla

Olet normaali,itse asun norjassa ja tapahtui ihan sama asia. Yli kymmenenvuotta sitten norjaan muuttaneena aluksi liikuin suomalaisten kanssa mutta sekin oli ammatista johtuva seikka pohjoisessa. Oslossa kaikki muuttui, sulauduin väestöön ja paikallisiin, kävin suomi seuran pikkjouluissa kerran ja totesin että se ei ollut minua varten vaan voisi jopa hidastaa sopeutumista, tein paria hanttihommaa yhden norjalaisen kanssa josta tuli ystävä ja hänellä ei ollut vaikeuksia ystävystyä suomalasen kanssa joka keskusteli mstä vain.

Pakko kertoa mutta tuo kaveri ei ollut kovin arvostettu paikalla koska hän teki hommia jotka eivät kelpaa norjalaisille, joten häntä pidettiin hiaman tyhmänä. Parin kuukauden kulttua kaveri lopetti ja uusi työpaikka oli avautunut hänelle nasan leivistä punasiirtymien tutkijana. Vaikka nuo hantti hommat eivät olleet minunkaan alaa niin hänen kauttaan tutustuin piireihin joita en ollut edes ajatellut ja jouduin takaisin koulun penkille ja nyt sitä kautta edennyt mielenkiintoiseen ammattiin geologian parissa. Elämä on välistä sattumuksia täynnä ja onnea matkassa niin kaikki on mahdollista.

Aina naurattaa tuo aliarvostettu norjalainen hanttihommissa joita muut ei halua, mutta kaveri ei halunnut sosiaalitukia nauttia vaikka olisi voinut.

Usein kyllä huomaan puhuvani hyvää Suomesta, kaukolämmöstä, siitä miten asunnoissa on miellyttävän lämmintä pakkasillakin (täällä kauhistellaan pohjoismaiden kylmyyttä) ja miten asiat hoituvat niin yksinkertaisesti ym ym. Nautin joka kerta Suomen lomista. Käyn 2 kertaa/vuosi. Mutta täällä en etsi suomalaisten seuraa, en välttelekään. Viime vuosina ei vaan ole sattunut olemaan suomalaisia tuttuja. Usein näen suomalaisia turisteja ja joskus vuosia sitten tervehdinkin heitä mutta huomasin etteivät he siitä välittäneet joten lopetin. On jo kehittynyt jonkinlainen ulkosuomalais-identiteetti ja olen täysin sujut sen kanssa. Monet ystävistäni ovat paikallisia, toiset muualta muuttaneita. Itseasiassa tuo ihmisten alkuperä on ihan mielenkiintoinen lisä. Sen perusteella en kuitenkaan tee ainuttakaan päätöstä (paitsi ruuan suhteen: kun saan illalliskutsun englantilaisilta, keksin jonkun tekosyyn ettei tarvitse mennä, kun kutsu tulee aasialaisilta, kiitän luojaa siitä että minulla on aasialaisia ystäviä). Kun minulta kysytään mistä olen, vastaan: Suomesta mutta asun Italiassa.

Itsellä hieman vastaava tilanne asian suhteen kuin avajalla. Vaikka olenkin viihtynyt oikein hyvin niilä kovin harvoilla lomillani Suomessa / Helsingissä ja suomalaiset sinänsä aivan ok, niin en kuitenkaan ole kovin innustunut heitä kohtaamaan asuinmaassani tai sen enempi seurustelemaan heidän kanssaan. En kuitenkaan väistä jos satun tapaamaan suomalaisia ja jos juttu kulkee niin voi olla ihan mukavakin hetki keskustella. En juuri kuitenkaan suomalaisia ole kohdannut kin hyvin harvoin.

Ehkä tuo "teflonius" suomalaisten suhteen johtuu sitä, että heidän tapaamisensa jollakin alitajunnan asteella "rikkoo" paikallisessa ilmapiirissä olemisen ja elämisen. Perheenjäsenien toisinaan / melko harvon vierailut ovat sitten aivan eri asia.

Tietysti kohtaamisissa oleellisinta on persoonien ja arvojen synkkaaminen jossa kansallisuudella ei ole merkitystä. En kuitenkaan lähtenyt Suomesta löytääkseni itseni ulkomailla jostakin "Suomi-khetosta." Mieluummin kuitenkin paikallisten tai toisten muiden maiden ex-pattien kanssa ;-)

Nyt on jälleen harkinnassa toiseen maahan muutto ( solona ) ja sosiaaliset kontaktit tulee aloittaa puhtaalta pöydältä, nollasta. Taitaa olla hieman Gipsyjen verta, valitettavasti kitarattoman sellaisen, sen verran tahtoo ajoittain maa polttaa jalkojen alla, sillä erolla että heillä perhe ja suku kulkee mukana karavaanissa ja yhteisö on tiivis ;-)

Gipsy kings & Alabina habibi ya nour el ein rare version

- http://www.youtube.com/watch?v=8N_1e9hBVg4&feature=related

-

Suurinnassa osassa paikoista joissa olen asunut on ollut noin 4 suomalaista tai alle/kaupunki, ja niitakin vain kuulopuheiden mukaan. En niita juuri etsinytkaan - miksi menna muualle ja sitten kuitenkin olla sen suomi-klubin mukana (ja metsastamassa kaikkea suomalaista ruokaakin yms)? Ei kiitos.
Edellisesa asuinpaikassa tutustuin varmaan kymmeeneen suomalaiseen 6 vuoden aikana - heista suurin osa siksi etta olivat tyokavereina. Ihan kivaa porukkaa, mutta silti ei tullut juuri mihinkaan tilaisuuteen missa olisi pelkastaan suomalaisia eksyttya.
Nyt olen kauempana, etelaisessa osasa USA, ja taalla on yllattaen enemman vakea, noin 50 suomalaista parin tunnin ajomatkan sisalla. Heita tulee nahtya ehka kerran vuodessa (ja samalla saa laitettua suomenkielisen kirjallisuuden kiertoon, jos sattuu olemaan). Koska tanne on hankalampi muutta kuin EU:n sisalla, se ehka vahentaa niiden kaikkea suomalaista kaipaavien maaraa (joille kaikki on niiiin syvalta asuinmaassa ja kotona paremmin - juuri se tyyppi jota mieluiten kierran kaukaa). Aika erilaista vakea kuin aiemmissa paikoissa, tosin suurin osa nayttaa olleen taalla 10-20 v joten monille satunnainen miitti on myos kielen yllapitamista.

Aluksi jaksoin Shanghaissa tavata suomalaisia, meitä on täällä 1000.
Ensimmäisen vuoden jälkeen aloin vältellä kyseistä porukkaa. Näkisittepä millaista menoa on esim itsenäisyyspäivän juhlissa :) huhhuh!

Ulkomailla haluan olla ulkomailla, muun maalaisten ihmisten seura on paljon positiivisempaa :)

Olen asunut suurimman osan elamaani ulkomailla ja silloin talloin tapaan suomalaisia. Meilla on hauskaa keskenamme. On kiva puhua suomea ja tehda jotain kivaa yhdessa. On kiva vaihtaa kokemuksia keskenamme ja jakaa elamaa toistemme kanssa. Myos nama tuttavani ovat olleet jo pitkaan poissa Suomesta.

Minusta on outoa, etta jotkut suomalaiset valttelevat ystavyys-suhteita oman maansa kansalaisten kanssa. En ymmarra miksi? Minusta on kivaa silloin talloin olla ystavien kanssa joilla on yhteinen tausta. Nama suomalaiset ystavani ovat elavaisia henkiloita joilla on rento asenne ja joiden kanssa voin puhua kaikista asioista.

Ekstraa ystavyydessamme on sekin, etta yksi tuttu asuu meren rannalla, jonne voin menna viikonlopuksi. Toinen taas asuu korkeilla kukkuloilla maaseudulla (mina olen paakaupungissa) 200km paassa, joten joskus voin matkustaa sinnekin muutamaksi paivaksi. Muut ovat lahiseudulla.

Heidan lisakseen minulla on tiestysti ystavia muistakin maista. Mainitsin vain nama suomalaiset, silla on virkistavaa olla valilla oman maan ystavien kanssa ja jakaa elamaa. Tama on yksi elamani rikkauksista.

Mutta tietysti naiden ystavien tulee olla saman mielisia kuin itsekin olen, siis niita jotka nauttivat ystavyydesta toisten suomalaisten kanssa - eihan siita tulisi mitaan, jos on jotain 'katkeria' (chip on the shoulder) suomalaisia jotka valttelee oman maansa kansalaisia eivatka halua ystavystya heidan kanssaan. Minusta on ikavaa kun tallaisia tapaan.

Ihan normaali on aloittajan olotila. Itsekin olen ollut jo ulkomailla lähes seitsemän vuotta, eikä minulla ole mitään erityistä tarvetta seurustella juuri suomalaisten kanssa. Paljon tärkeämpänä olen pitänyt sitä, että saan paikallisia kontakteja ja ystäviä joiden kanssa voin myös kehittää kielitaitoani ja oppia uutta maan kulttuurista. Nykytekniikka (skype/feissari/meili) mahdollistaa yhteydenpidon Suomeen, joten ei ihan suomen kielikään pääse ruostumaan.

Pahimmat selkäänpuukottajat olivat suomalaisten keskuudessa. Toivon hartaasti, etten koskaan olisi ryhtynyt heidän kanssaan tekemisiin sen jälkeen, kun Suomesta läksin.

En ole koskaan ymmärtänyt miksi minun muka pitäisi kaveerata muiden suomalaisten kanssa pelkästään kansalaisuuden takia.
Nykyään, monia kokemuksia rikkaampana ja toivottavasti myös hieman viisaampana, ovat omat kokemukseni valitettavasti saman suuntaisia kuin muutamalla muulla kommentoijalla ja pyrin välttämään muita suomalaisia tarkoituksellisesti.
Aika ajoin, etenkin kesäisin, suomea kyllä kuulee kaupungilla puhuttavan. Itselläni se kuitenkin aiheuttaa lähinnä negatiivisia tunteita enkä koskaan koe minkäänlaista tarvetta heittää sekaan jotain kommenttia suomeksi. Jatkan matkaani ja mieluummin eri suuntaan.

En tuo suomalaisuuttani mitenkään aktiivisesti esiin. Minulla ei ole mitään suomea eikä suomalaisuutta vastaan mutten myöskään näe mitään tarvetta mainostaa sitä maailmalle. Paikalliset kyllä huomaavat aksentin puheessani mutta toistaiseksi kukaan ei ole onnistunut sijoittamaan sitä oikeaan maailmankolkkaan. Toisaalta tässä maassa on niin paljon muualta tulleita että minun alkuperäni ei oikeasti kyllä kiinnosta ketään. Tottakai läheiset sen tietävät mutta heille minä olen minä, en kansalaisuuteni (yksi niistä).

Itse valitsen seurani ja ystäväni sen mukaan minkälaisia he ovat ihmisinä. Jos joku suomalainen siitä mielensä pahoittaa niin se on voi voi. :)

Olen asunut ( ja asun edelleen) yli 20 v' ulkomailla', neljässä eri maassa, kolmessa eri maanosassa, sen lisäksi työ on vienyt moniin eri maihin pidemmiksi ajanjaksoiksi. Muutin Suomesta jo v 1992 ja vaikka olinkin jo asunut lyhyempiä aikoja esim Lontoossa, ja ollut aina aika ns 'kansainvälinen' ,niin silloin aluksi kaipasin kovasti välillä esim suomen kieltä, uutisia, jne.. Silloin kivikaudella ei ollut nettiä! Siltikään en lämmennyt ensimmäisen maani Suomi seuralle- kävin kyllä pari kertaa katsomassa, mutta lähinnä kohtasin suomalaisia kotiäitejä, joiden elämäntilanne vain sattui silloin olemaan aivan erilainen kuin omani...Heille varmasti se oli tärkeä (ja on) tärkeä kohtaamispaikka ja lapsille myös; itsekin olisin ollut kiitollinen esim. suomenkielisestä lastentarhasta, jos minulle olisi siunaantunut lapsia! - Muutoin minulle ihmisten kansallisuus ei oikeastaan merkitse mitään, vaan ihminen itse. - Mutta tunnen silti olevani suomalainen, suomalaisine (tai pohjoismaisine?) arvoineen, mitä tulee esim. naisten asemaan ( ei kissa karvoistaan eroon pääse) , ja kaikissa sujuvastikin puhumissani kielissä kuuluu vieläkin suomi-aksentti, mitä en häpeä ollenkaan! - Olen viim 20 v työskennellyt markkinajohtaja/kansainvälisissä firmoissa (ei Nokia!) ja usein joutunut selittämään tätä 'suomalaisuutta' - monille olen ollut se ensimmäinen ja kenties ainoa suomalainen koskaan jne... välillä rasittavaa, kun täytyy olla sitten se 'suomalainen'. edustaa 'hyvää' Suomi kuvaa (mutta monet tapaamani eivät edes ensin usko minua suomalaiseksi, koska olen kuulemma liian vilkas/puhelias!!), Noissa business ympyröissä teen toivottavasti vain hyvää suomikuvaa (terveiset vaanSuomeen, voisin kenties saada hyvitystä?? varmaankin tehnyt enemmän kuin oni diplomaatti). Lähikuviot esim lähimmät työkollegat tai ystävät tai miesystävä tietävät ja tunnistavat että olen persoona, joka on syntynyt Suomessa, suomalaisen arvomaailman lisäksi monta muuta kokemusmaailmaa...Ja vaikka suomen kieli on tärkeä ja Suomi on erittäin tärkeä, se ei tarkoita, että täytyisi rakastaa jokaista eteen tulevaa heimolaista.

Mielenkiintoista havaita että ainakin tämän pienimuotoisen otannan perusteella ulkosuomalaisten oma kanta "laumaelämiseen" tuntuu olevan kohteliaasti kieltäytyvä.
Samaan suuntaan kallistun itsekin...

Ja sitten hieman off topic.



Itse olisin kyllä pitkän linjan maailmanmatkaajana valmis romuttamaan myös salmiakki - fazerin suklaa - ruisleipä - sinappi - makkara - jne. -ruokatavaramyytin.
Itselläni ei ole koskaan tullut ikävä yhtään kyseisistä ruokatavaroista.
Saunaakin kaipasi ehkä muutaman ensimmäisen vuoden aikana. Nykyään sekään ei oikeastaan kiinnosta.

Oma mielipiteeni on että nuo ovat lähinnä kaipauksen aiheita niille jotka ovat
a.) olleet ulkomailla korkeintaan muutaman vuoden
tai vaihtoehtoisesti
b.) haluavat tuoda esiin omaan 'erilaisuuttaan' (lue paremmuuttaan) koska asuvat ulkomailla ja pitävät sen tähden klisettä yllä

Sanomattakin selvää että ihmistyyppi b on sitä pahinta selkäänpuukottajasakkia jonka ainakin itse kierrän kaukaa....



Pitäkää huolta itsestänne! :)

No mutta.....Olen viettämässä neljättä talveani Gran Canarialla......
Sosiaalisuuteni ajat vaihtelevat niin Suomessa kuin täälläkin.....
Itselläni ei ole kansallisuudesta kiinni vaan ihmisestä haluanko olla tekemisissä hänen kanssaan vai en....
Tänään olin Venäjällä syntyneen naisen kanssa pitkällä kävelylenkillä....

Janna juttu. Olen asunut melkein kaksikymmenta vuotta Briteissa ja minulla on takalainen mies. Aluksi en ollut kovin kiinnostutnut muista suomalaisista, olinhan muutttanut pois heidan keskuudestaan. Silloin talloin tormasin muihin taalla kauan asuneisiin suomalaisiin, jotka olivat huomattavasti vanhempia, joten paljon yhteista juteltavaa ei ollut. Heilla oli teini-ikaiset tai aikuistuvat lapset ja Brittilaan oli lahdetty joskus 60-luvulla. Kokemuksemme olivat aivan erilaisia.
Nyt vuosikymmenten (ihan totta!) jalkeen olen itse samassa jamassa, jos tapaan suomalaisia, usein he eivat olleet edes syntyneet, kun lahdin maailmalle. Joten taaskaan ei ole oikein mitaan yhteista jutun juurta. Itse en tieda tarkkaan nykysuomen jutusta, vaikka siella kerran vuodessa vierailenkin ja nuorille taalla on vuoden parin jalkeen kaikki viela uutta ja ihanaa.
Viimeaikoina ole miettinyt mahdollista paluumuuttoa, kun koti-ikava on alkanut kaivamaan. Vaan suomalaiset tutut ja ystavat ovat kadonnet taivaan tuuliin.
Olisikin kiva, jos tapaisin jonkun taalla kauvan asuneen suomalaisen, joka kanssa voisi miettia ajan kulua ja purkaa takalaiseen elamanmenoon turhautumisen tunteita silloin talloin. Ihan sellaisella hiljaisella suoralla suomalaisella tavalla. Eika olisi vaaraa kenekaan Britin loukkaamisesta.

Mies ja mina oikeastaan kartetaan muita suomalaisia. Osasyy on se, etta suomalaisen valitettavasti ainakin taalla tunnistaa jo kaukaa. Lakananvalkoisia, reppuselkaisia, sandaalit & sukat, kulahtanut t-paita ja naamalla joko toljottava tai hapan ilme. Oma omituisuutensa on "suomalainen mulkaisu", joita nama turistit jakelevat.

Lahdin Suomesta, kun ilmapiiri oli ja on edelleen sita mita se on. Paikalliset taalla ovat iloisia, kohteliaita ja hymyilevaisia.

En ole koskaan pitanyt talvesta, saunasta, suomikahvista enka juuri muistakaan suomalaisuuteen liittyvista asioista. En siis niita kaipaakaan.

Aika samoilla linjoilla aloittajan ja muiden vastaajien kanssa. En välitä olla muiden suokkien kanssa pahemmin tekemisissä. Joskus on pakko ja aika ahdistavaa se on. Onneksi täällä ei niin monia edes ole.
Tunnen ainoastaan yhden ulkosuomalaisen jonka kanssa on kiva käydä ulkonakin. Ei tarvitse sietää sitä monelle suomalaiselle tyypillistä paremman ihmisen esittämistä kun ollaan päästy paremman elämän makuun, yletöntä ryyppäämistä, hirvittävää pukeutumista ja negatiivisuutta.
Tosin hänkin on ollut pitkään Suomesta pois ja monessa maassa jo asunut.

Maahan ja kulttuuriin sopeutuu paremmin ja nopeammin, kun ei roiku muissa suomalaisissa kiinni.

En ole myöskään niitä ihmisiä, jotka haluaa lomailla Suomessa. Samalla rahalla pääsee pidemmälle ja saa luksumpaa tasoa ja useinmiten paikalliset ihmisetkin ovat ystävällisempiä ja mukavempia.

Kävin Suomessa viimeksi 11 vuotta sitten.

Minullakin parisenkymmentä vuotta takana, enkä enää kuvittele syntyvän mitään erityistä kokemusta tai dialogia tuntemattomien suomalaisten kanssa.

Ehkä se jokin fennomaani-haave kariutui kerralla n viiden vuoden oleskelun jälkeen, kun tapasin täällä sattumalta kaksi naista junassa ja tartuin innolla tilaisuuteen jutella eräästä akuutista yht.kunnallisesta aiheesta "naisnäkökulmasta". Uskoin näet saavani tukea (omasta mielestäni) niin suomalaiseen, edistykselliseen näkövinkkeliini... No, toisin kävi, jälkitietojeni mukaan (yhteisiä tuttuja) rouvat olivat kovasti uskonnollisia. Enää en ole luullut, että meillä suomalaisillakaan olisi kovin yhtenevää arvoperustaa enkä haikaile kiinnostavia keskusteluja "meidän suomalaisten kesken".

Onnistunut dialogi ja ystävyys eivät tunne kansallisia rajoja.

Niin paljon hyvia ajatuksia tassa ketjussa, osa jopa kliseisesti "kuin omasta suusta". Aloittaja ei ole yksin mietteineen, enka nakojaan itsekaan...
Olen asunut koko aikuisikani, yli 10 vuotta, poissa Suomesta. Ensimmaisen 1-2 vuoden aikana minulla oli loysia kaverisuhteita toisiin suomalaisiin, kenenkaan kanssa en tosin ystavystynyt. Sitten menin naimisiin ja elama toi mukanaan kokonaan uuden kulttuurin. Suomi ja suomalaisuus tuntui siina vaiheessa ihan yhdentekevalta.

Sitten erosin, tapasin uuden ei-suomalaisen ja muutin ihan toiselle puolen maata. Myos taalla on suomalaisia, varsinkin kesaisin turisti-suomalaisia, mutta he tuntuivat ja tuntuvat edelleen turhilta ihmisilta omassa elamassani... Koen itseni ja oman perheeni hyvin erilaiseksi suomalaisiin verrattuna. Esim. suomalaiseen kulttuuriin kuuluu hilliton viinan vetaminen, meidan perhe ei kayta alkoholia lainkaan. Joskus halusin vieda lapsia Suomi-kerhoon, mutta luettuani kerho-ohjelmaa tajusin sen olevan aika pahasti vinkuloitunut tiettyyn uskontoon, esim. Jeesus pelastaa-lauluja kitaran saestyksella. Joten annoin olla...
Onneksi on internet, joka avaa ikkunan Suomeen myos lapsille.

Tassa vaiheessa olen jo niin pitkaan ollut Suomi-kuvioista ja suomalaisuudesta ulkona, etten osaa enaa kaivatakaan jotain sellaista. En korosta suomalaisuuttani, mutta en sita hapeakaan. Kuten joku tuolla aikaisemmin kirjoitti, etta kun muualta tulleita on niin paljon, ketaan ei kiinnosta toisen alkupera. Sama juttu, olen tyopaikalla "yksi meista". Puheessani on toki aksentti ja naamakin on erilainen, joten jos joku kysyy, mista olen kotoisin, niin kerron mielellani - ja sanon muutaman hyvan sanan Suomesta.

Ja joku toinen ketjussa mainitsi myos tuon "suomalaisen mulkaisun". En ole saastynyt siltakaan. Kerrankin joku suomalainen isanta totesi vaimolleen minun lapseni nahdessaan: noi on niin ruskeita, etta niista saisi hyvat satulan paalliset... Lapseni on taalla syntyneet ja he ovat saaneet tarhasta/koulusta paljon kavereita, he ovat sosiaalisia ja iloisia, eivatka ole koskaan kohdanneet rasismia omassa elamanpiirissaan. Jotenkin siis ironista, etta ainoat (tosin harvat) kuulemani rasistiset kommentit ovat tulleet toisilta suomalaisilta

Annetaan olla, olen jo pessyt kateni ajat sitten, joten annetaan olla. Toivon kaikille ketjuun osallistuneille aurinkoista kesaa!

Komppaan Sveitsistä, en mielelläni tapaile Suomalaisia muuta kun pakosta lukuunottamatta vanhempiani, sisaruksiani ja sukulaisia Suomessa. Lomailu Suomessa saa lähinnä pienen masennuksen pintaan.
Suomalaiset on masentunut juoppo kansa joita ei oikein kehtaa ulkomailla mainostaa. Lisäksi EU inhottaa siinä määrin että parempi pysyä erossa.

Samaam mieltä vieraantuneen kanssa, sen verran omituista ja sosiaalisesti rajoittunutta kansaa, että ei ole miellttävää leimautua suomalaiseksi, varsinkin persujen vaalivoiton ja poliitikkojen töppäilyjen ja möläytysten jälkeen. Kysymykseen 'kotimaasta' vastaan usein että olen siellä syntynyt, mutta lähinnä muualla elänyt.
USAssa, jota suomalaiset mielellään haukkuvat, saa kritisoida huonoja asioita, sitä ei leimata petturuudeksi. Kritisoinit ei indikoi, että henkilö on maanpetturi, kuten se Suomessa heti tulkitaan. Vaan kritiikki asioita kohtaan tarkoittaa, että haluaa edistää asioita. Tai ehkä tämä sääntö koskee vain muualta tulleita ja asuvia.