usein palataan tällä palstalla. Siis ,että olisi paljon saman nimisiä (esim.koulussa).
Montako saman nimistä ja mikä nimi on:
1.sukulaisilla/ystävillä/naapureilla
2.päiväkodissa/hoitopaikassa
3.lapsenne koululuokassa
4.työtovereiden lapsilla
Mielenkiintoista tietää, onko todella samalla nimellä paljon lapsia samoissa paikoissa.
Muotinimethän vaihtelevat.
kertokaapa ,kun tähän
6
389
Vastaukset
- Oona
Sami-nimisiä oli kouluaikana omia luokkakavereitani n. kymmenkunta. Johannoja on tuttavapiirissä 6. Tyttären koulussa tuntuu Jonna olevan nyt tosi yleinen (ala-asteella) ja Sameja on sielläkin. Nuoremman päiväkodissa taas on useampi Ida ja Joona. Joita löytyy myös tuttavista.
- Aurora
Linda-nimisiä oli meidän pienessä koulussa yhdellä luokalla kokonaiset 5 kappaletta! Lindat olivat syntyneet 80-luvun alussa.
- Aurora
...kaksi parhaimmista kavereistani ovat kumpikin Heidejä, kolmas Heidi oli ala-asteen luokkakaverini. Nykyisessä opinahjossani samalla luokalla on kaksi Heidiä. Kaikki Heidit ovat syntyneet vuonna 1980.
- tytteliini
'85 syntyneitä Sannoja, Minnoja, Jusseja ja Mikkoja aika paljon. Minulla on ollut myös 5 Anua kaverina.
Noin 2000 vuonna syntyneitä Kaspereita tunnen myös monta, samoin Mikaelaa kuulee usein päiväkodissa. - Fredrika
Jania on paljon tuttavillani.
- TuisKu
Sukulaisista lapsen serkku ja hänen kavereitansa 5 Villeä. Sukulaisnaisten aviomiehiä 3 Harria. Naapuruston lapsissa 4 Hennaa, 4 Veeraa, 3 Iidaa, 3 Nooraa, 5 Joonasta. Lasten koululuokassa 3 Jaakkoa. Tuttavapiirissä 5 Marikaa, 4 Jania, 3 Leoa...
Kyllähän näitä riittää Marikat, Hennat, Veerat ja Iidat ovat ongelmallisimpia erottaa. Monet ovat vielä sisaruksia, joten ei auta, jos kysyy siis Kuka Henna. Vastaus Veeran sisko, siis kumman Veeran, No se joka asuu siellä, niin missä siellä....
Suosin siis erikoisia nimiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283