Rahan huijaaminen äänestyksillä - kuka tutkii?

vierailija1

Olenko ainoa, joka ei usko BB:n äänestysten lainmukaisuuteen? Vuodesta toiseen taloon otetaan varma voittaja. Kun muille tulee plusääniä, tuotanto lopettaa äänien kertymisen tilaamalleen voittajalle. Koin tämän ensi kertaa jo v. -07, kun äänestin Saulia. Näppäilin suosikilleni reippaanlaisesti ääniä. - Kun sitten tarkistin saldoni, äänistä ei ollut veloitettu eli ne eivät menneetkään perille. Kukaan ei ilmoittanut kesken äänestyksen, ettei enää voi äänestää.

Myöhemmin, kaudella -09 Niko Nousiainen kertoi itse talossa, että "minut kutsuttiin voittamaan jo vuonna -07". - Janica Kortman kertoi itse talossa ollessaan, että hänelle on luvattu finaalipaikka. - Tällä kertaa taloon on myös kutsuttu voittaja jo ihan alkumetreiltä, Jouko Näivä.

Kun Suomessa voi huijata rahaa ihmisiltä eikä kukaan kyseenalaista tai tutkituta asiaa, voimmeko luottaa muihinkaan "kansan" valintoihin? Mitä jos kuntavaalitkin alkavat mennä merkillisesti. Nieleekö Suomen kansa tosiaan ihan mitä tahansa?

10

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Khyl,Khyl

      Ett taida olla ainoa! Minä olen epäillyt ihan ensimmäisestä BB-vuodesta lähtien toiminnan rehellisyyttä!
      Perttu oli kyllä myös minun suosikki, mutta siitä huolimatta protestoin finaalia ja äänestksen salaperäisyyttä. Itseasiassa finaalin prosentithan julkaistiin vasta kolme päivää finaalin jälkeen, joka on minusta kyllä ennenkuulumatonta! Itse finaalissa julistettiin vaan Perttu voittajaksi, eikä mistään voinu nähdä, millaisella marginaalilla voitto tuli!

      Tästä asiasta on joka vuosi sittemmin keskusteltu ja semmoinen käsitys on tullut, ettei äänestystoimintaa valvo mikään puolueeton taho, vaan tuotannolle annetaan perjaatteessa mahdollisuus tehdä ihan mitä lystää äänien jaon suhteen?!

      Juuri mitään ei anneta ulos! On vaan epämääräiset palkit, jotka epämääräisesti heiluu. Ei prosentteja edes lukuina puhumattakaan äänestysmääristä, joista vois sitten helposti päätellä kaikenlaista!

      Tuntuu siltä, että millää taholla ei ole intressiä lähteä puuttumaan tähän toimintaan? Selvää kuluttajan huijaamistahan se sillon olisi, jos epäilyt pitää paikkansa!

      Ilkka Kylävaara teki tutkintapynnön Mikkoset ohjelman äänestystoiminnasta, joka oli vähintäänkin kyseenalainen, mutta silloinkin poliisi teki päätöksen olla tutkimatta.

      • Keneen olet yrittänyt ottaa yhteyttä? Onko sinulla ehdotuksia siitä, mitä voisi tehdä?


      • Khyl,Khyl
        vierailija1 kirjoitti:

        Keneen olet yrittänyt ottaa yhteyttä? Onko sinulla ehdotuksia siitä, mitä voisi tehdä?

        No kun itse en äänestä, niin ei sen enempää oo tullu tehtyä, kun ihmeteltyä.

        Kuningaskuluttajan nettisivuilta kävin joskus etsiskelemässä hupina, mutta eipä sielläkään ollut Big Brotheria koskevia kysymyksiä kun yks "keisi" jossa ihmisiä oli kehotettu vielä äänestämään, vaikka äänestys oli jo loppunut.

        Kun mikään ei ilmeisesti velvoita äänestyksen järjestävää tahoa ilmoittamaan tuon enempää äänestyksen taustoista tai sitä, että äänestystä edes valvoisi joku puolueeton taho, niin pirun vaikea tuosta vaan lähteä penkomaan.

        Voimme vaan siis toivoa, että laki muuttuisi niin, että se puutuisi edellä mainittuihin vapauksiin. Tietysti jos äänestyksessä sattuu joku kämmi, joka paljastas kuprun tai joku sisäpiirin jäsen avautuu äänestystoiminnasta. Ilmeisesti tuokin kuuluu salassapitosopimuksen alle, joten ei sitäkään kovin suurella todennäköisyydellä tule tapahtumaan?!
        Eli ilmeisesti Big Brotherilla on jatkossakin mahdollisuus tehdä äänestytulosten kanssa mitä lystää.


    • görgyj

      B.B- järjestäjä on ilmoittanut, että jo säännöissä
      mainitaan, että järjestäjä voi halutessaan muut-
      taa sääntöjä. Loppuäänestyksissähän on ollut
      ongelmia saada jonkun ehdokkaan ääniä läpi.
      Aikoinaan oli Vappu Pimiällä koko häätöäänes-
      tyksen ajan kädessä kirjekuori, josta sitten luki
      tuloksen. Tässä nuo säännöt:
      MTV Oy ja Endemol Finland Oy eivät ole velvollisia missään olosuhteissa palauttamaan kuluttajille äänestykseen käytettyjä rahoja. MTV Oy ja Endemol Finland Oy varaavat itselleen oikeuden muuttaa äänestyskäytäntöjä ja sääntöjä.
      Toisin sanoen: Äänestyksillä ei ole mitään merkitystä. Siksi kummia tuloksia.

    • ge gh

      Äänestääkö joku muka vielä oikeasti tuossa fiaskossa? Tänä vuonna tullut uusi rahankeruu temppu. Voit lähettää kysymyksen asukkaille suorassalähetyksessä. Pölvästit jotka myös äänestävät, lähettävät kysymyksiä, joista sit yksi, tai hyvässälykyssä kaksi kysymystä esitetään. Eiköhän tämä ole formaatin viimeinen kausi suomessakin ja otetaan nyt sit kaikilta tyhmiltä vielä rahat pois.

      • rehellistä meininkiä vis

        Rehellisii miehii vaikkakin välillä en tykännyt kun niitä talossa kiusattiin siellä.


      • suljin telkun
        rehellistä meininkiä vis kirjoitti:

        Rehellisii miehii vaikkakin välillä en tykännyt kun niitä talossa kiusattiin siellä.

        Sairaanhoitajakin möyri naamariaan madoissa ja silliltä haisevaa pipoo päähän. En mä siitä oikein tykännyt. Oliks ne skorpionit kaan laitettu oikein. Ei oo mikään helppo ruokalaji. Myrkyllisiä. Sitten ne ei saaneetkaan tupakkia.


      • verenmyrkytyksen saanut
        suljin telkun kirjoitti:

        Sairaanhoitajakin möyri naamariaan madoissa ja silliltä haisevaa pipoo päähän. En mä siitä oikein tykännyt. Oliks ne skorpionit kaan laitettu oikein. Ei oo mikään helppo ruokalaji. Myrkyllisiä. Sitten ne ei saaneetkaan tupakkia.

        Suolikourituksia saivat. Skorpionit on taiten laitettava lounaaksi. Ne on todella myrkyllisiä.


      • sairaus talossa
        verenmyrkytyksen saanut kirjoitti:

        Suolikourituksia saivat. Skorpionit on taiten laitettava lounaaksi. Ne on todella myrkyllisiä.

        Muurahaisten ja skorpioneiden kanssa ei kannnata rehvastella terveydellään. Niiden myrkky tappaa isoimmankin miehen. Poikana panin vuollun tikun muurahaispesään karistelin murkut ja nuolin. Ja sain verenmyrkytyksen.


      • huh huhh
        sairaus talossa kirjoitti:

        Muurahaisten ja skorpioneiden kanssa ei kannnata rehvastella terveydellään. Niiden myrkky tappaa isoimmankin miehen. Poikana panin vuollun tikun muurahaispesään karistelin murkut ja nuolin. Ja sain verenmyrkytyksen.

        Kyllä oli Jonna A:kin kalpee pari viikkoo ja Tea sairastui (jotain keuhkoissa).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1503
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1365
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1308
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      217
      1181
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1105
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1027
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      282
      946
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      307
      943
    Aihe