Ufopalsta

Siis onko tämä se sama ufopalsta jossa muutama vuosi sitten viimeksi kävin. Ei hyvää päivää mitä keskustelun avauksia. Tuo osion nimi pitäisi vaihtaa ehdottomasti paremmin aiheeseen sopivammaksi. Olisiko Ufotrollailu parempi, tietäisi moni muukin kiertää kaukaa.
26280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jos et itse tiedä onko se sama, niin mistäpä mekään se sen paremmin tiedettäisiin :)

Tämä on kyllä nykyisellään surkeassa tilassa, eikä parannusta ole kai heti edes tulossa,

Äänestä

Kävi kuin vanhassa Joululaulussa : "Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu"

Kun suurin osa tasokasta keskustelua ylläpitävistä "hörhöistä" ja "skepoista" saivat yksi toisensa jälkeen tarpeekseen, jäi palsta pääasiassa trollaaville kakaroille. Yksi syy oli varmaan kunnioitetun sefumme MrKalan poistuminen.
Dana oli ilmoittanut halukkuutensa sefuksi, mutta mitään ei ole siltäkään suunnalta kuulunut. Palsta kaipaisi ihan oikeasti siivoamista.

Toinen asia on, että jaksaako kukaan kelata kymmeniä vuosia vanhoja tapauksia kerta toisensa perään tai perehtyä jokaiseen hoaxsiin, joita kaikki ufo-palstat ovat nykyään täynnä. Ei se pitkään jaksa kiinnostaa.

Äänestä
  • Totta että nykyiseen ufokeskusteluun ei uusista tapauksista saa enää ketään mukaan. Vanhat ovat puhki kaluttuja, joskin nuo wanhat tapaukset tuntuvat olevan taas wanhojen ufotutkijoiden pyhäinjäännöksiä joihin palaavat aina tietyin väliajoin.
    Niitä on enää vaikea tutkia koska ajan hammas on syönyt todisteet. Taas jos mennään syvemmälle joissa on jopa lähi tuntumaa, ne menettävät äkkiä kiinnostuksensa koska kaiken maailman kanvoijat tuntuvat tietävän asoista enempi. Jos oletetaan että pääsee tai joutuu lähikontaktiin on siinä tavallinen taavi tavallinen ta maija meikäläinen joutuu hämmennyksen valtaan jos joku kontaktihenkilö antaa ohjeita. Kontaktihenkilö on esim. jonkin liiton suomen osaston komentaja jolla on muukalaisten valtuutus lähes asiassa kuin asiassa Mulla ainakin olis pokassa pitelemisessä vaikka asia olisi hämmentävä ja vakava kokijalle. Henk.kohtaisesti olen vetätynyt lähes kaikesta hörhöilystä koska moskaa on niin paljon ja netti on suurin ongelman aiheuttaja. Tutkin itsekseni tätä ilmötä ja muodostan sitten oman käsityksen, joskin tuskin saan vastauksia koskaan kaikkeen kokemaani.

    Äänestä

  • Jos Danalle ei olla ilmoitettu suuntaan tai toiseen sefun virkaa koskien, niin hän voisi laittaa asian vireille toistamiseen.

    Äänestä

Minulle ei ole ilmoitettu mitään S24:n taholta. Näyttää sille ettei palsta tarvitse valvojaa ollenkaan, koska S24 ei ole tehnyt asian eteen mitään, aiemminkaan.

En aio kysellä sheriffin virkaa enää uudelleen, jos kerran ei kelpaa niin antaa olla.

-Dana

Äänestä
  • Aikoinaan kun edesmennyttä Varaktoria haikailtiin sheriffiksi, niin ei niihinkään hakemuksiin koskaan tullut vastausta. Veikkaan, että S24:n ylläpitoa asia ei yksinkerataisesti pätkääkään kiinnosta.

    Äänestä

  • Jos kyseessä on inhimillinen virhe jossain välissä?

    Äänestä

  • Harmi.
    Pidin asiallisesta ja tasapuolisesta tyylistäsi.

    Meneeköhän asia niin, että palstalla vierailut vaikuttavat mainospaikkojen hintaan? Tällöin S-24:llä ei ole intressejä sivuston tason ylläpitämiseen. Pääasia on, että on käviöitä. Tosin käviätkin loppuvat, jos taso laskee liikaa. Tuskin kukaan mainostaja on kiinnostunut, vaikka hymynaama postaisi viisisataa viestiä päivässä samalle palstalle.

    Äänestä

  • Kannattaa liittyä meihin trolleihin ja puskastahuutelijoihin. Pidämme valtaa kaikilla aktiivisilla alueilla.

    Äänestä

  • $$$ kirjoitti:

    Kannattaa liittyä meihin trolleihin ja puskastahuutelijoihin. Pidämme valtaa kaikilla aktiivisilla alueilla.

    On tullut kokeiltua noita molempia, hölmöjen hommaa jossa ei ole mitään järkeä, hauskuudesta puhumattakaan.

    Tämä palsta on ollut aikoinaan mielenkiintoinen paikka keskustella ufoista ja niihin liittyvistä ilmiöistä vain ja ainoastaan sen vuoksi, että palstalla oli keskustelutaitoisia ja hyvän netiketin omaavia henkilöitä. Nyt tämä kaikkien hyvin toimivien, kiinnostavien ja viihtyisten keskustelufoorumeiden perusasia on hävinnyt täältä lähes olemattomiin. S24 Ufopalstasta on tullut huonojen keskustelijoiden (lue trollien) hiekkalaatikko jossa ei enää käydä asiallista keskustelua kuin äärimmäisen harvoin.

    Hyvän ja mielenkiintoisen keskustelufoorumin tekevät sinne kirjoittavat asialliset ihmiset, jos he puuttuvat, käy juuri näin kuin täällä on käynyt.

    Ainoa keino palstan tason nostamiseksi olisi saada tänne valvoja.
    Olen aivan varma siitä että suuri osa vanhoista tänne kirjoittamisen lopettaneista aktiivikeskustelijoista palaisi paikalle jos palsta olisi valvottu asiallisesti.

    Olen pettynyt Suomi 24:n tapaan jättää tiedottamatta tai ylipäätään ottamasta kantaa mihinkään täällä esitettyihin kysymyksiin tai tiedusteluihin. Tässä en viittaa vain omaan valvojan 'viran' hakemiseeni, vaan koko tapaan hoitaa asioita tavallisen keskustelijan näkökulmasta katsottuna.

    Jos minut olisi valittu palstan valvojaksi, olisin toiminut enemmänkin valvontaa suorittavana siivoojana, en sellaisena sheriffinä kuin mr.kala joka osallistui keskusteluihin aktiivisesti.

    Jos palstalle ei saada valvojaa kohtuullisen ajan kuluessa, minä hyppään pois kyydistä ja jatkan keskusteluja jossain muualla.

    Syysterveisin

    -Dana

    Äänestä

  • UPDATE_9252380 kirjoitti:

    "Olen aivan varma siitä että suuri osa vanhoista tänne kirjoittamisen lopettaneista aktiivikeskustelijoista palaisi paikalle jos palsta olisi valvottu asiallisesti."

    Aivan saletisti :)

    Äänestä

  • Vahinko. Vaikutat kuitenkin "tasapuoliselta" tyypiltä.

    Äänestä

  • UPDATE_9252380 kirjoitti:

    On tullut kokeiltua noita molempia, hölmöjen hommaa jossa ei ole mitään järkeä, hauskuudesta puhumattakaan.

    Tämä palsta on ollut aikoinaan mielenkiintoinen paikka keskustella ufoista ja niihin liittyvistä ilmiöistä vain ja ainoastaan sen vuoksi, että palstalla oli keskustelutaitoisia ja hyvän netiketin omaavia henkilöitä. Nyt tämä kaikkien hyvin toimivien, kiinnostavien ja viihtyisten keskustelufoorumeiden perusasia on hävinnyt täältä lähes olemattomiin. S24 Ufopalstasta on tullut huonojen keskustelijoiden (lue trollien) hiekkalaatikko jossa ei enää käydä asiallista keskustelua kuin äärimmäisen harvoin.

    Hyvän ja mielenkiintoisen keskustelufoorumin tekevät sinne kirjoittavat asialliset ihmiset, jos he puuttuvat, käy juuri näin kuin täällä on käynyt.

    Ainoa keino palstan tason nostamiseksi olisi saada tänne valvoja.
    Olen aivan varma siitä että suuri osa vanhoista tänne kirjoittamisen lopettaneista aktiivikeskustelijoista palaisi paikalle jos palsta olisi valvottu asiallisesti.

    Olen pettynyt Suomi 24:n tapaan jättää tiedottamatta tai ylipäätään ottamasta kantaa mihinkään täällä esitettyihin kysymyksiin tai tiedusteluihin. Tässä en viittaa vain omaan valvojan 'viran' hakemiseeni, vaan koko tapaan hoitaa asioita tavallisen keskustelijan näkökulmasta katsottuna.

    Jos minut olisi valittu palstan valvojaksi, olisin toiminut enemmänkin valvontaa suorittavana siivoojana, en sellaisena sheriffinä kuin mr.kala joka osallistui keskusteluihin aktiivisesti.

    Jos palstalle ei saada valvojaa kohtuullisen ajan kuluessa, minä hyppään pois kyydistä ja jatkan keskusteluja jossain muualla.

    Syysterveisin

    -Dana

    Ehkä kannattaisi ottaa asia (palstan ongelmat) puheeksi ylläpidon keskustelusivulla, jos ne jotain vaivaavat.

    http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5557

    Äänestä

Hehe, onks UFO-homoilt ES loppu ku vituttaa? :D:D:D:D:D:D:D:D:D Mul ja Maken broidil riittää ES pärisemäää!!!!!!! :D:D:D

Äänestä
  • Juuri teikäläisä tarkoitin. Ei aivan kaikki muumit veneessä. Seassa hattivatteja... vai

    Äänestä

  • Ääähhh kirjoitti:

    Juuri teikäläisä tarkoitin. Ei aivan kaikki muumit veneessä. Seassa hattivatteja... vai

    Joo näyttää olevan juuri tuollaisia kakaroita sotkemassa homosanaa aiheeseen. toivovat homoja olevan ilmeisesti ihan kaikilla palstoilla. menisivät tuonne seksuaalipalstoille.

    Taitaa heillä olla vielä oma seksuaalissuminänsä hukassa, kun tuollaista roskaa suoltavat. Sotkevat vain täällä keskusteluja. Eipä ihme, että väki ei viitsi kirjoitella iaheesta enää. Kukpa kakaroitten kanssa viitsii yrittää asakeskustelua käydä.

    Osuu tuo jonne-98 kohilleen eli 14-vuotias murkku, joka sekoittaa seksuaalisuusasioitaan väärille palstoillekin.

    Äänestä

Sama palsta on.
On vain ufotutkimuksessa siirrytty uusiin metodeihin :
transsendettiseen mietiskelyyn, galaktiseen kanavointiin , levitoinnin arvoituksen tutkimiseen ja astrologiaan.
Vuosikymmenet "tutkimus" on käsittänyt valopallojen havainnointia ilman konkreettisia tuloksia.
Nyt on korkea aika siirtyä uusiin metodeihin !

Äänestä
  • Me taidemaalarit ollaan mukana tallentamassa ufojen mallikkaita piirteitä. Konkreettiset tallennusmenetelmät ovat tulleet jäädäkseen.

    Äänestä

  • Leo A. Rubens kirjoitti:

    Me taidemaalarit ollaan mukana tallentamassa ufojen mallikkaita piirteitä. Konkreettiset tallennusmenetelmät ovat tulleet jäädäkseen.

    Tervetulemast. Teitä aina tarvitaan !
    Ars longa, vita brevis !

    Äänestä

  • Sinähän näitä kanavointeja tänne tunget ja teet tunnetuksi?

    Äänestä

Tämä nyt on mitä on, kelpaa se sitten tai ei. Positiivista on se ettei tämä tästä voi enää huonontua. Pahinta on ettei tuttuja nimimerkkejä juurikaan enää löydy keskusteluista.

Äänestä

Hankkikaa seriffi valvomaan palstaa, kyllä keskusteluhalukkaita alkaa löytyä, uusiakin.

Äänestä

Tässä keskustelussa on haikailtu palstan aikaisempien keskustelijoiden
ylivertaisuudesta nykyisiin nähden.
Näistä "aikaisemmista" on mm. mainittu nimimerkit:
Varaktori, Eikka, Golf Pallo, Dana, Käpymäki, Kähmy, Ufoäijä, Solarman , B.Borg ym.
Aikoinaan varmaan hyviä persoonia olivat, mutta heidän aikansa on nyt auttamatta ohi.
Ufotutkimuksessa on nykyään astuttu uuteen aikakauteen.
Nyt tutkimuksen perustana on mm.: 1) Ajatusenergian kanavointiviestintä 2) Levitaation fysikaaliset perusteet 3) Transsendenttinen mietiskely 4) Astrologia 5)Telekinesia 6)Teleportaatio 7) Chakrojen avulla tapahtuva informaation saanti 8 ) ESP (Extrasensory Perception) (ilman aisteja tapahtuva havainnointi)
Tässä vain osa nykyaikaisen ufotutkimuksen työvälineistä.
Vuosikymmenet on ufojen arvoitrusta pyritty ratkaisemaan nykyisen fysiikan tietämyksen perusteella , turhaan !
On siis korkea aika antaa tälläkin palstalla uusien tuulien puhaltaa !

Äänestä
  • Eipä tuohon ole juuri lisättävää.
    Annetaan uusien tuulien puhaltaa !

    Äänestä

  • Maharishi Maha Watsa kirjoitti:

    Eipä tuohon ole juuri lisättävää.
    Annetaan uusien tuulien puhaltaa !

    Ja voimalla uudet tuulet puhaltakoot !
    Hiiteen valopallojen havainnointi ja havaintolomakkeet !
    Kosmoksen henkinen energia tuokoon ratkaisun ufojen arvoitukseen !

    Äänestä

Kaikenmaailman galaksitrollareita täällä näköjään enää on. Täytynee mennä muualle, pysyen kuitenkin tässä maailmassa :-)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Seriffi hoi kirjoitti:

Siis onko tämä se sama ufopalsta jossa muutama vuosi sitten viimeksi kävin. Ei hyvää päivää mitä keskustelun avauksia. Tuo osion nimi pitäisi vaihtaa ehdottomasti paremmin aiheeseen sopivammaksi. Olisiko Ufotrollailu parempi, tietäisi moni muukin kiertää kaukaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu