ULKOMAALAINEN

Taidat käyttää ulkomaalaista työvoimaa joka päivä.

Mietikää kuinka paljon käytätte ulkolaista työvoimaa kun ostatte tuotetta joka on valmistettu Made In muualla kuin Suomessa.
Suurimpia ulkolaisen työvoiman käyttäjiä ovat auton, raktorin ja muiden koneiden ostajat, sekä ulkolaisten vaatteiden ruuan sun muun hilpetöörin käyttäjät.

Loppujen lopuksi Virolaiset ja muu ulkolainen työvoima on pieni roska katsojan silmässä, pitäisi avartaa asiaa katselemalla tosiasioita.

VEROPARATIISI, laitoin jo johonkin noitten meppien veronkiertoa, eli verovapaita kulukorvauksia, joista vain pieni osa ovat todelista kuluihin menevää osaa.

SUOMESSA ja miksei muuallakin olisi asiat hyvin mikäli YLÄKERROKSEN väki toimisi rehellisesti ja niiden periaatteiden mukaisesti joista ovat päättäneet.

Muutamaan vuoteen ei ole käsketty kuluttamaan jotta talouskasvaisi ja "loisi" hyvinvointia, ei myöskään ole kerottu mihinkä ne JAKOVARAT hävisi joilla olisi pitänyt lyhentää valtion velkaa.

YLÄKERROKSEN toilaukset ja muut tekoset, jokaisesta asiata pitää päättää käräjillä, esimerkkejä on niin paljon, että tämä palsta kaatuisi vaikka niistä vain osan tänne ohjaisi.
4163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä matkaile ulkomailla, koska kauppatase heikkenee.

Suomesta on tehty kultaakin kalliimpi kotimaa.

Pieni Suomi kerää itselleen velkataakkaa, josta ei isompikaan maa selviäisi.

Mikä on veroleikkuri, no se taitaa olla höylä jolla massoilta höylätään "löysät" pois, esteeksi ei riitä minkäänlaiset virustorjunnat.

Eikö oikeudenmukaisempi tapa olisi laittaa palomuuri liian isoille tuloille.
Miten niin oikeudenmukaisempi?

Perutuslaki turvaa kaikille sellaiset eläkkeet, että niillä tulee toimeen, mutta YLÄKERROKSEN väki vie nekin lisäeläkkeillä.

Missä vaiheessa Suomessa aletaan noudattamaan perustuslakia, tarvitaan taas varmaan vallankumous jotta YLÄKERROKSEN väki saadaan kuriin.

Äänestä

viron orjat ovat jubeadam ja kauhun myrkkyä soomele.Naaber valtio tulee ja tuhoaa alkuperäis suomalaisten elämän tyytyväisiä olut ja hyvinvointia.
Maahan muuttaneille pakolaisista maahanmuuttaja orjia
siirtotyöläiset
Suomesta maahan muuttaneille pakolaiset
Suomen rauhaa toipua ja alkuperäis suomalaisten hyvinvointia samoin.
Orjia ja pakolaiset Virosta tuhoavat myös Suomen markkinoille ja niin edelleen Suomen perheet
hirvittävä

Äänestä

Kyllä lomailu ulkomailla on myrkkyä Suomelle. Meillä on mahtavia kylpylöitä ympäri Suomea. Niissä on aina takuuvarmasti lämmintä,eikä hiekkamyrskyt uhkaa. Ruoka hyvää ja turvallista! Käyttäkää hyvät ihmiset kotimaan paveluja,niin jää ainakin osa rahoista maahamme. Itse en matkusta ulkomaisiin kohteisiin,vaikka minulle on tarjottu muutaman kerran ilmaisia matkojakin.

Äänestä

Niiiiiiiiiiiiiiiiin ja mahtava luonto

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TYÖVOIMA kirjoitti:

Taidat käyttää ulkomaalaista työvoimaa joka päivä.

Mietikää kuinka paljon käytätte ulkolaista työvoimaa kun ostatte tuotetta joka on valmistettu Made In muualla kuin Suomessa.
Suurimpia ulkolaisen työvoiman käyttäjiä ovat auton, raktorin ja muiden koneiden ostajat, sekä ulkolaisten vaatteiden ruuan sun muun hilpetöörin käyttäjät.

Loppujen lopuksi Virolaiset ja muu ulkolainen työvoima on pieni roska katsojan silmässä, pitäisi avartaa asiaa katselemalla tosiasioita.

VEROPARATIISI, laitoin jo johonkin noitten meppien veronkiertoa, eli verovapaita kulukorvauksia, joista vain pieni osa ovat todelista kuluihin menevää osaa.

SUOMESSA ja miksei muuallakin olisi asiat hyvin mikäli YLÄKERROKSEN väki toimisi rehellisesti ja niiden periaatteiden mukaisesti joista ovat päättäneet.

Muutamaan vuoteen ei ole käsketty kuluttamaan jotta talouskasvaisi ja "loisi" hyvinvointia, ei myöskään ole kerottu mihinkä ne JAKOVARAT hävisi joilla olisi pitänyt lyhentää valtion velkaa.

YLÄKERROKSEN toilaukset ja muut tekoset, jokaisesta asiata pitää päättää käräjillä, esimerkkejä on niin paljon, että tämä palsta kaatuisi vaikka niistä vain osan tänne ohjaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu