Kirjoitan apuohjelmalla muutaman sanan ja yritän siirtää sen tänne. Onnistui!
Kirjoitatteko muutkin näin?
Yritys
12
133
Vastaukset 12
Silloin tällöin.
Oikeastaan käytän Worksin kirjoitusohjelmaa, koska se huomauttaa tällaisen sanasokean kirjoitusvirheet ja ne voi sitten helposti korjata, ettei jää mitään ihan hassua näkyviin.
Tosin melkein yhtä hyvä on Googlen työkalupakin Tarkista ohjelma.
Paras taitaa olla kuitenkin Offisen tekstin käsittely, se kun huomauttaa jo suomenkielen kielioppivirheistäkin, mutta ei kai se täällä ole niin nokonuukaa.- Katleija
Se on makuasia kirjoittaako ensin tekstinkäsittelyohjelmassa tai vain suoraan tähän, mutta jos pitkiä juttuja kirjoittelisin tekstinkäsittelyä käyttäisin, siinä kun on se korjaustoiminto. Palstallekin kaipaisin esikatselumahdollisuuden.
Jos on innokas kirjoittelija tekstink.ohjelmalla juttua voi vaikka osissa rakennella ja pistää palstalle vaikka seuraavana päivänä.
Ja ajatelkaa alotteiden tekijät, kun inspiraatio iskee juttuja voi värkätä ihan varastoon. Sehän on ratonalisointia vaan.- Oi ei,'ex tempore'
ja virheitä vilisee. - Ei ole aikaa. Eläkeläisellä on kiireitä.
Lapsenlapset odottavat nytkin. - Jopelkueiviittiny
Jos Sinulla on Googlen tyuökalupakki käytössä, niin sieltä löytyy kirjoitettujen sanojen oikoluku. = Tarkista.
- naisesta mummeliksi
Minä ainakin olen huomannut, että kannattaisi lukea tekstinsä ennen lähettämistä, niin ei tulisi virheitä. Mutta joskus se unohtuu. Ja sitten on virheitä:))
- Jopekueiviittiny
Ruuneperi kirjoitti:
Entäs kun teksti häipyy keswken kirjoittelun?
Et suinkaan vaan nukahda välillä. Mulle käy joskus niin.
- taidat jukstata
että saat naiset liikkeelle.
- joutavoinen
Yritän kirjoittaa tähän jotakin. Kyllästyin lukemaan ja kyllästyin tv.n eduskuntaan. Pilviä on ollut mielen kiintoisen näköisiä koko päivän, varsinkin aamulla olivat värikkäitä.
Lukea ei viitsi kun kaikki on niin turhanaikaista. Herätys oli aikoinaan myös yleensä turhanaikaista. Suomenkielessä on sellaisia kaksoismerkityksiä. Kirjoittaminen ei tunnu niin turhanaikaiselta. Itse en siirrä tätä mihinkään olkoon puolestani tässä. - muistiinmuistiin
Itse kirjoitan suoraan tänne, mutta laitan muistiin aina välillä, koska pakkaa joskus teksti poistumaan taivaan tuuliin, hukkaan.
Ne jotka ovat Kirjautuneet ,voi minun mielestäni lukea profiilista kaikki omat ja ne vieraat jotka haluat säästä (jonkun toisenkin kirkoituksia ) jos olet hänen kanssaan kaveri. . Sieltä usein käyn katsomassa mitä minun Mielikirjoittajat ovat saaneet aikaan tänne. Ja ne säilyy ,jos ei poista-
Minä luen palstan juttuja, ja jos jokin asia on mieluinen, vastaan suoraan napsauttamalla "Vastaa".
Siksihän minä olen aina pelkällä ek:lla.
Keskustelupalstat ovat kuin postikortteja. Lyhyesti ja äkkiä.
Yritän tiivistää jaarittelujani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1371772
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2421195Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.173869Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.259637- 33581
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12561- 218551
- 189531
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen19474- 41466
