Yritys

Kirjoitan apuohjelmalla muutaman sanan ja yritän siirtää sen tänne. Onnistui!

Kirjoitatteko muutkin näin?
12133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Silloin tällöin.
Oikeastaan käytän Worksin kirjoitusohjelmaa, koska se huomauttaa tällaisen sanasokean kirjoitusvirheet ja ne voi sitten helposti korjata, ettei jää mitään ihan hassua näkyviin.
Tosin melkein yhtä hyvä on Googlen työkalupakin Tarkista ohjelma.
Paras taitaa olla kuitenkin Offisen tekstin käsittely, se kun huomauttaa jo suomenkielen kielioppivirheistäkin, mutta ei kai se täällä ole niin nokonuukaa.

Äänestä

Se on makuasia kirjoittaako ensin tekstinkäsittelyohjelmassa tai vain suoraan tähän, mutta jos pitkiä juttuja kirjoittelisin tekstinkäsittelyä käyttäisin, siinä kun on se korjaustoiminto. Palstallekin kaipaisin esikatselumahdollisuuden.
Jos on innokas kirjoittelija tekstink.ohjelmalla juttua voi vaikka osissa rakennella ja pistää palstalle vaikka seuraavana päivänä.

Ja ajatelkaa alotteiden tekijät, kun inspiraatio iskee juttuja voi värkätä ihan varastoon. Sehän on ratonalisointia vaan.

Äänestä
  • ja virheitä vilisee. - Ei ole aikaa. Eläkeläisellä on kiireitä.
    Lapsenlapset odottavat nytkin.

    Äänestä

  • Jos Sinulla on Googlen tyuökalupakki käytössä, niin sieltä löytyy kirjoitettujen sanojen oikoluku. = Tarkista.

    Äänestä

Minä ainakin olen huomannut, että kannattaisi lukea tekstinsä ennen lähettämistä, niin ei tulisi virheitä. Mutta joskus se unohtuu. Ja sitten on virheitä:))

Äänestä
  • Aloittaja

    Entäs kun teksti häipyy keswken kirjoittelun?

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Entäs kun teksti häipyy keswken kirjoittelun?

    Et suinkaan vaan nukahda välillä. Mulle käy joskus niin.

    Äänestä

että saat naiset liikkeelle.

Äänestä

Yritän kirjoittaa tähän jotakin. Kyllästyin lukemaan ja kyllästyin tv.n eduskuntaan. Pilviä on ollut mielen kiintoisen näköisiä koko päivän, varsinkin aamulla olivat värikkäitä.
Lukea ei viitsi kun kaikki on niin turhanaikaista. Herätys oli aikoinaan myös yleensä turhanaikaista. Suomenkielessä on sellaisia kaksoismerkityksiä. Kirjoittaminen ei tunnu niin turhanaikaiselta. Itse en siirrä tätä mihinkään olkoon puolestani tässä.

Äänestä

Itse kirjoitan suoraan tänne, mutta laitan muistiin aina välillä, koska pakkaa joskus teksti poistumaan taivaan tuuliin, hukkaan.

Äänestä

Ne jotka ovat Kirjautuneet ,voi minun mielestäni lukea profiilista kaikki omat ja ne vieraat jotka haluat säästä (jonkun toisenkin kirkoituksia ) jos olet hänen kanssaan kaveri. . Sieltä usein käyn katsomassa mitä minun Mielikirjoittajat ovat saaneet aikaan tänne. Ja ne säilyy ,jos ei poista-

Äänestä

Minä luen palstan juttuja, ja jos jokin asia on mieluinen, vastaan suoraan napsauttamalla "Vastaa".
Siksihän minä olen aina pelkällä ek:lla.
Keskustelupalstat ovat kuin postikortteja. Lyhyesti ja äkkiä.

Yritän tiivistää jaarittelujani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Kirjoitan apuohjelmalla muutaman sanan ja yritän siirtää sen tänne. Onnistui!

Kirjoitatteko muutkin näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu