Jäykistelyä..

kyllä meillä tyttö teki kans samaa.. musta tuntu et se tahallee sen teki, ku päästi aina sellasen hassun äänen ja alko sen jälkeen nauramaan... sinuna en olis huolissani jos ei ole poissa oleva tai ala itkemään sen "kohtauksen" jälkeen..

Oletko ehkä sama kirjoittaja, joka oli täällä aiemmin huolissaan viisikuisen vauvansa kehityksestä? Jos olet, niin kyllä minäkin jo ehdottaisin, että kävisit ammattiauttajan luona. Et ehdi yhtään nauttia vauva-ajasta, jos koko ajan huolehdit ihan tavallisia kehitysvaiheita ja epäilet, että jotain on vialla. Vauvakin saattaa jo aistia, että olet ahdistunut.

Tuollainen jäykistely on ihan normaalia, kun vauva opettelee tuntemaan kroppaansa. Meidän puolivuotias tekee ihan samaa ja myöskin välillä jäykistäessään tärisee, jos on oikein innostunut. Siis jos on vaikka joku huippukiinnostava lelu, niin tavoitellessaan sitä heittää itsensä raajat jäykäksi ja kädet oikein tärisevät. Sekin on normaalia, vauvat tekevät niin innostuessaan, koska kaikki liikkeet ovat heillä vielä niin kokonaisvaltaisia.

Onko sinulla nyt jotain muuta vielä, mistä olet huolissasi? Ehkä voisit kerralla luetella tänne kaikki huolenaiheet, niin ihmiset voivat täällä kertoa, kuulostaako tutulta ja normaalilta? Suosittelen silti sitä ammattiauttajaa, pelkoja on hyvä käydä purkamassa, jos ne häiritsevät elämää.

Jep samainen kirjottaja olen =( valitettavasti...ja nyt huolissaan 6kk vauvan kehityksestä!=D

Toivonkin kovasti että vika on minun korvien välissä eikä rakkaassa vauvassani jota niin rakastan ja en kestäisi jos kaikki ei olisi pienikaisella ok!
Minulla ollut henkisesti rankka raskaus ja jo silloin suuria pelkoja vauvan hyvinvoinnissa jotka jatkuneet heti vauvan synnyttyä,jokin tunne eittei kaikki ole hyvin..Olen ollut paljon vauvojen kanssa tekemisissä ja en ole moista jäykistelyä nähnyt lisäksi tuntemani puolivuotiaat liikkuvat jotenkin, minun pienokaiseni ei=(..
Tuntuu ettei kehityksessä oikeen ole pitkiin aikoihin tapahtunut mitään...onko tälläiset tasavaiheet normaaleja..olen luullut että vauvat oppisivat kovaa tahtia uusia asioita?

Pari päivää sitten oli neuvola ja taas kerran kaikki oli kuulemma normaalisti, itsestäni tuntuu että vähän joka asiassa on jotain outoa,vaikea selittää tunnetta.

Nautin kyllä suuresti vauvastani,mutta jossain takaraivossa vaanii suuri pelko mistä en pääse irti..vauvani on todella iloinen,erittäin hyvä kontakti ja seuraa tarkkaan mitä ympärillä tapahtuu...liikkuminen vaan huolestuttaa ja ihme jäykistelyt.,pienenä suosi toista puolta mutta nyt korjaantunut.

hyvä saada purkaa tämä huoli tänne kun ei ole ketään kelle tästä puhua...=(
kiitokset vastanneille..anteeksi sekava viesti=) vaaveli tässä sylissä hyörii ja pyörii...

Hei. Nyt mene ihmeessä rohkeasti puhumaan tunteistasi ja peloistasi ammatti-ihmisen kanssa. Se ei leimaa sinua eikä tee sinusta huonompaa äitiä, usko pois. Itselläni myös puolivuotias lapsi, jo kolmas perheessä. Ensimmäisen kohdalla olin aivan yhtä hysteerinen kuin sinäkin seuratessani lapseni jokaista tekemistä tai tekemättä jättämistä. Myöhemmin olen tajunnut että olisin tarvinnut silloin ulkopuolista apua.
Toisen ja kolmannen vauvaajasta olen oikeasti pystynyt nauttimaan aivan eritavalla, vaikka viimeisin ei ollutkaan syntyessään terve.
Koet että nautit vauvasta mutta nyt asialle täytyy tehdä jotain ennenkuin huolesi kohta oikeasti näkyvät vauvan voinnissa vaikket sitä ehkä halua uskoakkaan.
Sitäpaitti tämä sinun ihana puolivuotias kuullostaa aivan täysin normi-vauvalta :). Meillä kaksi ensimmäistä opetteli vatsa kääntymään puolivuotiaana ja nyt isompi urheilullisesti lahjakas.
Kaikkea hyvää sinulle ja vauvallesi, pidä itsestäsi huolta jotta voit huolehtia aarteestasi!
Terv. 3:n aarteen äiti

Heippa. Meillä myös jäykistelyä. Ilmenee sylissä kannettaessa silloin kun vauvalla tunne, että ei hallitse tilannetta eli selkäedellä käsivarrella kävellessä tai nopeasti pyörähtäessä selkä edellä. Käytiin läpi kaikki tutkimukset eli myös videoitu aivosähkökäyrä, eikä mitään tavallisuudesta poikkeavaa löytynyt, vaikka epilepsiaa epäilivät. Mikäli kohtaukset menee ohi nopeasti tai itse pystyt omalla tekemiselläsi kohtauksen lopettamaan, niin en usko että kannattaa huolestua. Hyvää jatkoa pienokaisesi kanssa :)

Meillä tuota jäykistelyä kutsutaan pönöttämiseksi. Ja meillä pönötellään paljon. Ihan normaalia.

Mitäpä jos... ihan reilusti puhut siellä neuvolassa tuntemuksistasi ja peloistasi. Jos ne hallitsevat liikaa elämääsi, ei se ole kenellekään hyvä. Ehkä silloin on hyvä käydä jonkun ammatti-ihmisen kanssa puhumassa olotilastasi, jotta voit huokaista ja päästä jatkuvasta ahdistuksesta. Minä olin esikoisen kanssa ehkä sellainen semi-ressaaja, ja sekin olotila oli jo melkoisen ahdistava, saati sitten, että pelkäisi kokoajan joitan. Ja tieto lisää tuskaa, senkin puolesta jos olet lapsia paljon hoitanut ja tiedät asioista joitan, olisi hyvä ehkä päästä niiden pahojen asioiden yli ja rentoutua normaaliin elämään. Ei se susta hullua tai poikkeavaa tee, päinvastoin saat vaihtoehtoisia tapoja ratkaista näitä pelkoja. Itse vain mietin, että jos tämmöisten asioiden parissa painit, etkä uskalla neuvolassa puhua niistä psykiatrin pelossa, niin mitäs sitten jos jotain oikeaa ongelmaa tulisikin...

Eikö ole ihan normaalia etenkin esikoisen kohdalla että kaikki ei ole kaikille tuttua ja toiset ovat helpommin stressaavaa tyyppiä kuin toiset. Te jotka otatte kaiken iisisti niin älkää sitten vetäkö pipoa niin kireälle jos joku kysyy asioista ja on jo stressaavampaa tyyppiä kuin te :)
Antakaa ihmisten rauhassa kysyä. Itsellä on ainakin usein paljon kysyttävää, esikoinen on olemassa, kokemusta vauvoista ei lain ole koska sellaisia ei ole sisaruksilla, kavereilla, lähipiirissä, enkä ole koskaan ollut vauva"fani" (=ihailen toisten vauvoja ja voi kun on söpö, en ole sellainen). Lapsista tykkään ja omaani rakastan, mutta ei ole tullut lapsien kanssa tekemisissä oltua. Eli kaikesta ei aina tiedä mikä on ihan arkista ja mikä ei. Eikö aina lupa ole kysyä. Ja niinkin sanotaan ettei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä vastauksia :)