Ahdistus työtä ja työkavereita kohtaan

Tuttuja oireita, olen kamppailut taudin kera jo n. 20 vuotta, lääkkeet, terapiat käyty, eristäytyminen meinaa vallata, pitäisi vain uskaltaa lähteä liikenteeseen, alkoholi on huono lääke. psykosomaattiset oireet ovat tätä päivää, joten alkaa kysyä huumorintajua. :(

"viime aikoina olen olllut niin ahdistunut, että en ole pystynyt antamaan työlleni kaikkea ja keskittyminen siihen järkkyy"

Lopeta välittämästä mitä muut ihmiset susta ajattelee, mikä ikinä se vähä aika meillä kaikilla on tässä maailmassa, ei ole sen arvoista että törsäät sen suorituspaineisiin ja ahdistukseen. Muista että kukaan ei ansaitse mitään tässä maailmassa! me synnytään, sitte meillä on mahdollisuus tehdä jotain, niin kauan kun me vielä hengitetään.

"Koen, että olen tullut tuossa työssä omien mahdollisuuksieni rajalle, enkä opi enää lisänä mitään uutta mitä pitäisi."

Sulla ei oo mitään rajoja! Kukaan ei ole ketään tyhmempi, ainoastaan asenteella on merkitystä. Asennetta voit muuttaa ihan milloin haluat, mutta sun pitää tehdä se ITSESI vuoksi, ei kenenkään toisen vuoksi.

"Lisäksi olen alkanut pelkäämään sosiaalisia tilanteita ja pysyn kaukana taukohuoneesta esim. silloin kun siellä on ruuhkaa. Jatkuvasti arvion omaa suoriutumistani ja yritän miettiä etukäteen kaikki liikkeeni ja sanomiseni."

Meillä on jokaisella joku esikuva, se henkilö jota olet aina katsonut ylöspäin, ja olet aina halunnut olla enemmän kuten hän. Kuka ikinä sun esikuvas on, niin aina kun ahdistaa, keskity olemaan kuten hän olisi siinä tilanteessa.
Tästä saat itsevarmuutta ja ne vittumaiset fiilikset pysyy kurissa.
Ensikerralla kun on tauko, niin menet sinne huoneeseen ihan millä ilmeellä tahansa, ja jos alkaa ahdistamaan, niin keskityt olemaan samallatavalla kuin esikuvasi olisi. Älä mieti etukäteen liikkeitäsi ja sanomisiasi, lopeta se!

"Epävarmuuteni varmasti näkyy muille ja olen se hiljainen raukkis."

Keskity olemaan itsevarma, se on pelkkä asenne, ja asenteen pystyy muuttamaan jos sitä itse haluaa. Älä välitä siitä että olet hiljainen, hiljaiset ja itsevarmat ihmiset ovat kiehtovia ja puoleensa vetäviä. ;)

"Olen vapaa-ajallani haluton tekemään mitään ja olen jatkuvasti omissa ajatuksissani, en näe sitä mitä minulla on ympärilläni!"

Tää on aika huono juttu :< Sun on pakko hankkia jotain muuta ajateltavaa, jotain tekemistä, jos et mitään muuta keksi niin pakene ajatuksiasi vaikka menemällä ulos ja juokset niin helvetin lujaa ja niin helvetin kauas ku jaloista lähtee!

"Saatan ajatella, että minusta puhutaan selkäni takana, jos "avaan maitopurkin väärin""

Tuttu tunne, kokoajan se tuijotuksen tunne takaraivossa, mutta
ei siellä kukaan mitään sano, unoha vaan kaikki tommoset ajatukset, ja vaikka sanoiski nii mitä väliä mitä se joku siellä sanoo susta sää et koskaan tuu kuuleen sitä sen suusta..

Mää kyllä ymmärrän että nää mun puheet täällä ei paljoa sua liikuta pidät mua todennäkösesti jonain idioottina, mutta pointti on, että oon ollu joskus samassa tilanteessa ku sää, ja käynyt läpi samat ajatukset ja tunteet. Jossain vaiheessa vain oivalsin kuinka turhaa on haaskata aikaa tämmöseen paskaan, ja että vois alkaa taas elään tässä oikeessa maailmassa, ja sää tuut oivaltamaan aivan saman, kun on sen aika.

"duunari12834981489" on aivan oikeassa. Loistava osa on myös tuo itseanalyysi, jossa hän kuvittelee olevansa "idiootti ; )" Itsekin olen kokenut aloittajan esimerkin kaltaista tunnetta. Ja luulen, ettei tämä ominaisuus nykyisissä työpaikoissa ole kenellekään täysin vieras. Varsinkin jos halutaan kilpailuttaa sisäisesti omia myyjiä, joiden palkkaus riippuu omasta panoksesta ja kyvyistä. Siinä voi ahdistus alkaa näkyä koko työyhteisössä. Myyjän homma ei liene helppoa.

"Peikko" voi olla oman yhteisönsä ilmapuntari. Voi olla, että muutkin kokevat asiat aivan kuten sinä, mutta ulkoinen kestävyys on vain hiukan eri tolalla. Ihmisten kilpailuhenkisyydessä ja sen kestävyydessä on todella suuria eroja. Itsekin kuulun siihen porukkaan, joka ei ihan helpolla pysty kaikkea suodattamaan, vaikka niin pitäisi olla. Paremmin sietäisi painetiloja, jos näin olisi. Mutta yleensä se tarkoittaa sitä, että olet myynyt ihmisyydestäsi ainakin osan pois. Olet siis jonkinlainen kone.

Ja kuinka paljon ihmiset nykyään syövät mielialoihin vaikuttavia lääkkeitä oikeasti? Vähän tuntuu siltä, että se on yleisempää kuin mitä äkkiä luulisi. Siksikö ne työkavereiksi kutsutut oliot jaksavat tätä ihme taaperrustaan eurojen perässä?

duunari12834981489 antoi kyllä inspiroivan palautteen siitä, kuinka jokaisen täytyy olla oma itsensä, mutta kuinka tiedämme, että oliko tämä nainen oikean psykiatrisen avun tarpeessa, eikä minkään 'psyykkauksen' tarpeessa?

Hei, minusta näyttää siltä että olet väärässä työpaikassa. Katsos lapsi (voin sanoa lapsi koska minulla on saman ikäiset lapset) joka työpaikassa ei ole tuollaisia älyttömiä tulostavotteita.

ja huom. kun teet rahaa eli myyt paljon, et todellakaan tee sitä itsellesi vaan omistajille.

olet vielä nuori, pistä äkkiä paperit eteenpäin ja vaihda paikkaa. jos et jaksa jää sairaslomalle ja hae silti uutta paikkaa.

jos asia menee niin pitkälle että sanot itsesi ilman uutta paikkaa irti, tulee sinulle 3 kk karenssi. tuolloin etsi hyvä lääkäri ja yritä saada tuo 3 kk saikkua, karenssi aika juoksee siitä huolimatta. eli kun saikku on ohi alat saamaan päivärahaa.

jos et ole liitossa liity heti esim loimaan työttömyyskassaan, halpa ja toimii.

usko, on työpaikkoja joissa ilmapiiri on toisia ymmärtävä ja tukeva ja saat olla oma itsesi.

Kyllä itse tekisin tuossa tilanteessa sen että vaihtaisin hommia sellaisiin joissa kokisin viihtyväni ja selviytyväni.

Tai toinen vaihtoehto on että jatkaisin entisessä hommassa mutta ottaisin paljon rennommin, enkä miettisi liikaa asioita vaan voisin jopa alkaa löysäilemään ja saikuttelemaan yms. Mitä sitten jos joskus tulisi kenkää, ihan yks lysti.

Mä olin juuri melkein puoli vuotta (5 ja puoli kk) töissä yhdessä mestassa ja vaihdoin juuri kokonaan alaa. Ensimmäiset kuukaudet meni ihan hyvin, mutta n. 2-3 kuukauden alkoi tökkimään. Töihin meneminen ei kiinnostanut pätkääkään enää, töissä masensi, tunnit kuluivat hitaasti, ja olin kateellinen koko aika muille siitä että muut pääsivät tekemään monipuolisia hommia, kun itse junnailin saman työtehtävän kanssa päivästä toiseen. Mietin tosi pitkään lopputilin ottamista. Yksi päivä sitten tunsin itseni todella turhautuneeksi, tunteet purkautui ja purskahdin itkuun kesken työpäivän. Silloin tajusin, että nyt on aika laittaa stoppi tälle.

Nyt aloitan ihan uudella alalla ja tunnen pitkästä aikaa olevani oma itseni ja toiveekkaampi :) On turha kituuttaa sellaisessa työssä, missä ei viihdy. Voi olla, että sinun epävarma olosi on vain hetkellistä ja se menee pois, mutta kannattaa kuitenkin miettiä asioita ja jos tuntuu siltä, että haluaisi vaihtaa työpaikkaa/alaa, niin ala vain katsella uusia työpaikkoja. Kyllä se siitä!

Sopiva kipale. http://www.youtube.com/watch?v=S0zqok3ny40&feature=related

Hmmmm.mua hatuttaa ajaminen ja as.palvelu jq olen päättänyt vaihtaa alaa kaikista kauhu kuvista huolimatta :/

Rauhaisaa Joulua kaikille : ) http://www.youtube.com/watch?v=YPRDv2q8LMY