F l a t a a t t i pitoisuudet ihmisessä, mitä se vaikuttaa?

Muun muassa meikeissä, hiustuotteissa ja ruokapakkauksissa käytettävät ftalaattikemikaalit saattavat tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan aikaistaa vaihdevuosia.
Tutkijat selvittivät naisten ftalaattipitoisuuksia ja huomasivat, että vaihdevuodet alkoivat keskimäärin 2,3 vuotta aikaisemmin niillä naisilla, joiden veressä tai virtsassa oli suuria pitoisuuksia ftalaatteja. Tavallisin ikä vaihdevuosien alkamiselle oli tutkimuksessa 51 vuotta, mutta suurilla pitoisuuksilla keskimäärin 49 vuotta.

Tutkijoiden mukaan vaihdevuodet saattavat joissain tapauksissa aikaistua jopa 15 vuodella normaaliin verrattuna.

Ftalaatit ovat niin sanottuja hormonihäirikköjä eli ne vaikuttavat ihmisen hormonijärjestelmään, joka säätelee elintoimintoja, kuten muun muassa munasarjojen toimintaa.

Vaihdevuosien aikaistuminen on liitetty myös korkeampaan riskiin saada sydäntauti, osteoporoosi tai aivoverenvuoto. Ftalaatit on aiemmin yhdistetty myös muun muassa syöpään ja diabetekseen.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin American Society of Reproductive Medicine -yhdistyksen konferenssissa. Tuloksista kertoi ensimmäisenä Daily Mail.
Maarit Olkkola
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Muun muassa meikeissä, hiustuotteissa ja ruokapakkauksissa käytettävät ftalaattikemikaalit saattavat tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan aikaistaa vaihdevuosia.
Tutkijat selvittivät naisten ftalaattipitoisuuksia ja huomasivat, että vaihdevuodet alkoivat keskimäärin 2,3 vuotta aikaisemmin niillä naisilla, joiden veressä tai virtsassa oli suuria pitoisuuksia ftalaatteja. Tavallisin ikä vaihdevuosien alkamiselle oli tutkimuksessa 51 vuotta, mutta suurilla pitoisuuksilla keskimäärin 49 vuotta.

Tutkijoiden mukaan vaihdevuodet saattavat joissain tapauksissa aikaistua jopa 15 vuodella normaaliin verrattuna.

Ftalaatit ovat niin sanottuja hormonihäirikköjä eli ne vaikuttavat ihmisen hormonijärjestelmään, joka säätelee elintoimintoja, kuten muun muassa munasarjojen toimintaa.

Vaihdevuosien aikaistuminen on liitetty myös korkeampaan riskiin saada sydäntauti, osteoporoosi tai aivoverenvuoto. Ftalaatit on aiemmin yhdistetty myös muun muassa syöpään ja diabetekseen.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin American Society of Reproductive Medicine -yhdistyksen konferenssissa. Tuloksista kertoi ensimmäisenä Daily Mail.
Maarit Olkkola

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu