Hannu Raittila / Kirjailijaelämää
Nyt en tarkistellut wikipediasta onko tämä kirjailija Raittila julkaissut jotakin viimeaikoina. Minä kun en ole muistaakseni lukenut yhtäkään hänen kirjoistaan, ainakaan sivu sivulta. Eivät ole siis tehneet meikäläiseen minkäänlaista hyminää tai sensellaista, joita yleensä kaunokirjoista saan. Joskus. Siis tarkoitan, että varmaankin luen kaunokirjoja just sentakia, että pörähtäisi. Hyvällä tavalla. Tämän kirjan
Kirjailijaelämää
luin sanasta sanaan. Jotenkin kiinnostaa just prikulleen tällaiset purkaukset. Tämähän on näköjään ilmestynyt (tai ainakin omistamani opus) vuonna 2006. Joo. Onhan siitä jo taas muutama litra Vantaata lirunut siitäkin vuodesta. Vaan samaa ahdistusta riittää. Yhä, sillä tämän kirjan tunnelmista osuvasti kertoo runo, joka on printattu sivulla 162:
runon on kirjoittanut runoilija
Uuno Kailas
” De profundis
Viel' äsken uskoin: nyt on tieni avoin,
ja vuoret odottavat huipuin sinisin —
Sisyphos, veljeni, sun varjos tavoin
taas suistuin rotkoihin.
Siis vietän elävältä peijaiseni,
ja, madot, atrialle olkaa kutsutut!
Te syökää, syökää, kunnes ydinteni
on mehu kuivunut!
— Vaan sitten, aurinko, kun ylle pääni,
tään rotkon ylle sytyt, silmän näkee mun,
niin huutaa lahonneiden luiden ääni:
Täss' olen — poikas sun! ”
Mielestäni hienomielinen ja avoin kirja. Avartanee näkemyksiä itsekullakin, joten
lukekaa Tekin jos näppeihinne osuu.
Nyt en tarkistellut wikipediasta onko tämä kirjailija Raittila julkaissut jotakin viimeaikoina. Minä kun en ole muistaakseni lukenut yhtäkään hänen kirjoistaan, ainakaan sivu sivulta. Eivät ole siis tehneet meikäläiseen minkäänlaista hyminää tai sensellaista, joita yleensä kaunokirjoista saan. Joskus. Siis tarkoitan, että varmaankin luen kaunokirjoja just sentakia, että pörähtäisi. Hyvällä tavalla. Tämän kirjan
Kirjailijaelämää
luin sanasta sanaan. Jotenkin kiinnostaa just prikulleen tällaiset purkaukset. Tämähän on näköjään ilmestynyt (tai ainakin omistamani opus) vuonna 2006. Joo. Onhan siitä jo taas muutama litra Vantaata lirunut siitäkin vuodesta. Vaan samaa ahdistusta riittää. Yhä, sillä tämän kirjan tunnelmista osuvasti kertoo runo, joka on printattu sivulla 162:
runon on kirjoittanut runoilija
Uuno Kailas
” De profundis
Viel' äsken uskoin: nyt on tieni avoin,
ja vuoret odottavat huipuin sinisin —
Sisyphos, veljeni, sun varjos tavoin
taas suistuin rotkoihin.
Siis vietän elävältä peijaiseni,
ja, madot, atrialle olkaa kutsutut!
Te syökää, syökää, kunnes ydinteni
on mehu kuivunut!
— Vaan sitten, aurinko, kun ylle pääni,
tään rotkon ylle sytyt, silmän näkee mun,
niin huutaa lahonneiden luiden ääni:
Täss' olen — poikas sun! ”
Mielestäni hienomielinen ja avoin kirja. Avartanee näkemyksiä itsekullakin, joten
lukekaa Tekin jos näppeihinne osuu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Raittilan kirjat ovat tosi kuivia jäkerryksiä, kuin väkisin tehtyjä. Kun ei mitään ole sanottavana niin on turha yrittää leikkiä viisasta ajattelijaa.