eläkeläiset.

Mitä mieltä olette eläkeläisistä jotka täällä kirjoittelevat? Ovatko he aivan vapaita
keskustelemaan mitä kulloinkin mieltä painaa?
Eikö heistä tehdä jotensakkin pilaakin näillä
palstoilla?Minä olen lueskellut näitä ja
miettinyt parhaimpia juttuja.
En ole aivan näin iäkäs kun tällä palstalla pitäisi olla,mutta voinen silti yhtyä teihin
ja kirjoittaa.En vain kovin kaukana ole
siis en ole aivan nuori että sovellutan itseni
tähän 50-70 palstoille.
Esimerkiksi täällä on kaksi oikein hyvää
kirjoittajaa,en sano keskustelijaa,kun nämä
näkyvät olevan sellaisia inttämis tapauksia,
mutta niitäkin täällä tarvitaan,ehkä kävis
hyvin yksitoikkoiseksi muuten.
Todellakin yhden nikin ympärillä täällä
pyöritään,toisille ei vastata juuri lainkaan,
miksikä on näin.
Te haluatte että vastataan mutta itse ette ota
osaa toisten viesteihin,mitenkä silloin voi syntyä mitään keskustelua mistään.
Tämä yksi nikki kun vastaa,niin jopas jotakin heti ollaan valmiit väittelyyn,eihän se minulle kuulu mitenkään sanoin vain oman kantani tästä asiasta.Vastatkaa hyvät ystävät toisillenne,
niin kyllä teillekkin vastataan.
Älkää silloin moittiko yhtä ja kahta nikkiä,
jos ette itsekkään parempaan pysty.
Mutta kehoittaisin teitä vain ilman mitään
piikkejä kirjoittelemaan,ottakaa tekin vaikka
joku kirja avuksenne sekin on tyhjää parempi.
11501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

taitaa olla, joten kai silloin ohdakkkeellekin täytyy joukosta sijaa löytyä.

Aivan turhaan kirjoitit noin pitkään tyhjästä asiasta.
Sehän olisi selvinnyt parilla lauseella.

Et ole eläkeläinen ja haluat neuvoa meitä eläkeläisiä kuinka meidän on toimittava.
Tässä asiasi kokonaisuudessaan, johon ei ole paljoa muuta sanottavaa.

Äänestä
  • eläkeläinen olen vaikka en laittanut tuohon ikääni,niin yhtälailla eläkkeellä olen.laitoin vain siihen ikähaarukan,en usko että täällä kukaan toinenkaan on tarkkaa ikäänsä laittanut,
    ainoastaan näitä juttuja lueskellessani olen tullut siihen tulokseen että ainoastaan on liena sanonut olevansa jo ylitse 70 olikohan nyt kolmisen vuotta yli.niin sain lukea tuolta.
    miksi on niin nekatiivinen vastaan otto heti,
    oletin että toivotetaan tervetulleeksi palstalle.
    Mutta eihän sen ole väliä,tulin nyt kuitenkin
    ja tuohan oli nyt vain yhden kannanotto.
    ohdake on aivan hyvä kukkana myös,kitkee alleen kaiken mikä tielleen osuu.Aiotko minun kanssa
    alkaa kinaamaan kun heti noin vastasit,eikö
    se yksi nikki sinulle piisaa kinailu seuraksi.
    Hän taitaa olla sellainen jota ei tuulet tempase mukaansa,muuten oikein hyvä kirjoittaja,vaikka
    se taitaakin teitä ärsyttää.
    Älä nyt hermostu en mollaa sinua sanoithan vain
    mielipiteesi asiasta niinkuin minäkin.
    Jos kirjoitan liian pitkään niin jätähän lukematta,sillähän siitä pääsee.

    Äänestä

Kiva saada uuta verta keskusteluihin .Olen samaa mieltä. Eihän meitä mikään pakota osallistumasta inttämiskeskusteluun. Puhutaan mielenkiintoisista asioista. Liitytään vain kiinnostaviin keskusteluihin.
Ei sillä ole merkitystä,kuinka pitkä keskustelun ketjusta tulee.
Kun saatu sanottua oma mielipide,kuultua kaikki mitä muut ovat mieltä, tulee tilanne, jossa voidaan siirtyä seuraavaan keskusteluaiheeseen.
Näinhän teemme myös illanistujaisissa.

Äänestä
  • kiitos vastauksestasi,olen niin saamton
    kirjoittaja,että en yllä kaikkien tasolle.
    mutta kaiketi yritän ainakin,jotain kommenttia
    tuoda esille.

    Äänestä

  • unikko kirjoitti:

    kiitos vastauksestasi,olen niin saamton
    kirjoittaja,että en yllä kaikkien tasolle.
    mutta kaiketi yritän ainakin,jotain kommenttia
    tuoda esille.

    Toki sinä kirjoittaa osaat siinä missä me muutkin. Ei täällä tarvitse "ruudinkeksijä" olla eikä runoilijakaan. Suoraa tekstiä vain ja mitä mieleen juolahtaa. Kiva on lukea tekstiä, joka tulee ihmisestä itsestään. Se kyllä paistaa, jos yrittää vaikuttaa hyvin "kirjaoppineelta". Kyllähän sitä osaa kuka vaan kopsata milloin mistäkin tietosanakirjasta tai lehdestä viisaita juttuja.

    Siis kirjoitellaan vaan, mitä sylki suuhun tuo ja sormet suostuvat naputtelemaan.

    Äänestä

  • Rituli kirjoitti:

    Ritulin viestiin,me kirjoitamme "tyylillämme."
    Minusta on mukava ,että kukkia tulee lisää,unikko on yksi lempikukistani,ja kukat tuovat väriä luontoon,miksi ei toisi tännekin.
    Kun kerromme omia kokemuksia ,"kömmähdyksiä",hauskoja sattumia,sehän antaa aiheen jatkaa.
    Keskusteluksi voi tämmöisiäkin jutusteluja sanoa,tietoa tulee ,joka tuutista,täällä voimme rupatella kevyemminkin,eikö.
    Kirjoitellaan jatkossakin ja olet tervetullut mukaan,unikko,toivottaa pioni "kukkanen."

    Äänestä

Tervetuloa vaan palstoille ,ei täällä ole vaatimuksena olla edes eläkeläinen. Kyky ymmärtää jo vähän ikääntyneitä ihmisiä on paikallaan,mutta kyllä meidän mielipiteet kestää nuorenpienkin vertailun.
Täällä on monenlaista sanojaa ja aina välillä saa kuulla kunniansa .Minäkin vasta sain kuulla olevani tynnyrissä kasvatettu ja oksanreiästä katsova.
Joku aina alentuu arvostelemaan toisia ...ylentääkseenkö itsensä vai miten.
Ei vvälitetä siitä vaan kirjoitellaan mikä tuntuu mielessä olevan ,vastatkoon kuka haluaa.

Äänestä
  • olet MUMMELI1.
    Onkohan täällä ketään joka ei olisi saanut moitetta siitä ettei osaa keskustella.
    Mutta kovasti opetellaan. Sanotaanhan sitä ettei ihminen ole koskaan liian vanha oppiakseen.

    Ja toisekseen, ainakin minä olen oppinut sen ettei kannata ottaa itseensä mitään mitä täältä lukee. Kyllähän toisten tyhmien moittimisetkin opettaa, ainakin pitämään puoliansa, jos ei ennen ole ymmärtänyt sitä tehdä.
    Tai on oppinut edes välttämään juuri näitten "neuvojien" keskustelut.

    Omasta mielestäni me naiset olemme sopineet tänne ilman riitaa, tai ainakin jos on erehdyksiä sattunut kirjoituksiin pujahtamaan, niin osaamme pyytää anteeksi.

    Äänestä

Neuvoja on helppo antaa mutta vaikea noudattaa.

En itse vastaa viesteihin jos aihe ei minua kiinnosta, minulla ei ole silloin myöskään mitään järkevää sanottavaa.

Vastauksia saa myös jos provosoi, kirjoittaa pahaa poissaolijasta. Joudun toistuvasti vastaamaan perättömiltä tuntuviin viesteihin.

Jos lukee keskusteluja huonosti, valikoiden, eikä ole tietoa palstan oikeasta tilasta, ei ole myöskään edellytyksiä puuttua palstan tilaan.

Oikeus kirjoittaa on meillä kaikilla!

Äänestä
  • lukeminen on joskus kyllä kun tervanjuontia. Tarkoitan näitä kilometrin pituisia ketjuja, joita joillakin palstoilla syntyy.

    Tietystikään ei kukaan pakota lukemaankaan, mutta joskus provosoidun vastaamaan, enkä aina tiedä, missä mennään ja mikä on keskustelun aihe.

    Joutavanpäiväinen väittely alkaa kyllä kyllästyttää. On täällä ihan mukaviakin ja leppoisiakin juttuja.

    Äänestä

  • Rituli kirjoitti:

    lukeminen on joskus kyllä kun tervanjuontia. Tarkoitan näitä kilometrin pituisia ketjuja, joita joillakin palstoilla syntyy.

    Tietystikään ei kukaan pakota lukemaankaan, mutta joskus provosoidun vastaamaan, enkä aina tiedä, missä mennään ja mikä on keskustelun aihe.

    Joutavanpäiväinen väittely alkaa kyllä kyllästyttää. On täällä ihan mukaviakin ja leppoisiakin juttuja.

    Unikko kiva nikki, koska mun puutarhassa oli kaikkien aikojen unikkokesä.
    Kolmessa idänunikkopehkossa oli yhteensä 84 kukkaa, suurin reikäleivän kokoinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

unikko kirjoitti:

Mitä mieltä olette eläkeläisistä jotka täällä kirjoittelevat? Ovatko he aivan vapaita
keskustelemaan mitä kulloinkin mieltä painaa?
Eikö heistä tehdä jotensakkin pilaakin näillä
palstoilla?Minä olen lueskellut näitä ja
miettinyt parhaimpia juttuja.
En ole aivan näin iäkäs kun tällä palstalla pitäisi olla,mutta voinen silti yhtyä teihin
ja kirjoittaa.En vain kovin kaukana ole
siis en ole aivan nuori että sovellutan itseni
tähän 50-70 palstoille.
Esimerkiksi täällä on kaksi oikein hyvää
kirjoittajaa,en sano keskustelijaa,kun nämä
näkyvät olevan sellaisia inttämis tapauksia,
mutta niitäkin täällä tarvitaan,ehkä kävis
hyvin yksitoikkoiseksi muuten.
Todellakin yhden nikin ympärillä täällä
pyöritään,toisille ei vastata juuri lainkaan,
miksikä on näin.
Te haluatte että vastataan mutta itse ette ota
osaa toisten viesteihin,mitenkä silloin voi syntyä mitään keskustelua mistään.
Tämä yksi nikki kun vastaa,niin jopas jotakin heti ollaan valmiit väittelyyn,eihän se minulle kuulu mitenkään sanoin vain oman kantani tästä asiasta.Vastatkaa hyvät ystävät toisillenne,
niin kyllä teillekkin vastataan.
Älkää silloin moittiko yhtä ja kahta nikkiä,
jos ette itsekkään parempaan pysty.
Mutta kehoittaisin teitä vain ilman mitään
piikkejä kirjoittelemaan,ottakaa tekin vaikka
joku kirja avuksenne sekin on tyhjää parempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu