Underground aliens

Nyt toivoisi asiallista keskustelua jo tästäkin hyvin ajankohtaisesta aiheesta.

Tämän tärkeän aiheen pohjustukseksi vaikkapa IL-uutinen "Venäjä ja meriufot".

Onko todelllisuus siis sitennkin paljonkin tarua - ja satuja - ihmeellisempää?
18392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Uskoisin ,osan olevan totta, vähän niinkuin elokuvassa maailmojen sota cruisen elokuva, jossa ufot nousevat maan uumenista.
Voisin uskoa, että osa jonkinlaisista ufoista on jo piilotettu tai odottavat maan sisällä omaa aikaansa.
on nähty ufojen leijuvan veden rajassa ottamassa jotain vesi näytteitä.
Eiköhän ne sukellakkin, tai jantuvat siellä merien pohjissa.
Tämä vain minun uskomukseni.

Äänestä

Tästä aiheesta muuten löytyy melko paljonkin uskottavaa aineistoa niin videoilla
kuin kirjallisestikin, mutta yksi tärkeä näkökulma asiaan on se, että on olemassa myös henkimaailma ja Taivaallinen Hallinto, jolloin kaikki voidaan nähdä suuren jumalallisen suunnitelman osana.

mitä mieltä olette tästä?

Äänestä
  • Myös Aku Ankka ja Hannu Hanhi ovat olemassa joten hoidatappas tuo alati paheneva ufo-mielisairautesi, ennenkuin on liian myöhäistä:
    http://www.Ufo-mielisairaudet.fi/Aku Ankka kertoo kuinka parantui!

    Äänestä

Omaa vakiintunutta ja turvalliseksi koettua maailmankuvaa yritetään ylläpitää usein tosiasioista välittämättä ja itse yllätyin erityisesti tuon avauksessa mainitun uutisen sivuuttamisesta, sillä siinähän se on sanottu; sama asia jonka voi lukea myös Valon Galaktisen Liiton tiedotteista, eli maaplaneetalla on tukikohtia ollut jo hyvin kauan mm. merten pohjissa ja maankuoressakin monissa eri kerroksissa - ja myöskin onton maapallon sisällä (= Agharta, Elysium yms). Tätä ei voi suoraan todeta, mutta asiaa voi tutkia jonkin verran ja todeta sen olevan ainakin todennäköistä. Usein myyytttien perustana on jotain todellista ja tutkikaapa sitä minkälaisia myyttejä liittyy juuri Maan sisäisen maailman olemassaoloon.

Äänestä

Tässä aiheeseen liittyvä uutinen muutaman vuoden takaa:

"Venäjän laivaston salaiset dokumentit kertovat "meri-ufoista""

"Venäjän laivasto on poistanut salauksen arkistoista, joissa kerrotaan venäläisten laivojen ja sukellusveneiden tekemistä havainnoista tunnistamattomista esineistä, jotka vaikuttavat edustavan ihmiskunnalle tuntematonta teknologiaa, Russia Today -lehti kertoi."

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200907289992714_ul.shtml

Äänestä

nämä henkimaailmat ja taivaalliset hierarkiat joutaisi poistella sukkelaan tältä palstalta, ne eivät kuulu tänne

Äänestä

>>nämä henkimaailmat ja taivaalliset hierarkiat joutaisi poistella sukkelaan tältä palstalta, ne eivät kuulu tänne>>

Tuitustu esim. Fatiman ilmestykseen vuodelta 1917-1918, niin voit itsekin vakuuttua siitä, että ufoilmiö ja henkimaailma (Taivaallinen Hallinto) liittyvät toisiinsa.

Äänestä
  • Taivaallisen hallinnon ufoja voi joskus luulla haloilmiöiksi ym.

    Äänestä

  • tuo fatiman juttu ei vakuuta minua yhtään mistään, vähiten henkimaailmasta tai taivaallisesta hallinnosta

    henkimaailman jutut käsitellään ihan toisilla foorumeilla, menisit sinne höpisemään

    Äänestä

  • ******************** kirjoitti:

    tuo fatiman juttu ei vakuuta minua yhtään mistään, vähiten henkimaailmasta tai taivaallisesta hallinnosta

    henkimaailman jutut käsitellään ihan toisilla foorumeilla, menisit sinne höpisemään

    Henkiufot käsitellään tällä foorumilla.

    Äänestä

Et oo sekasi, eet

Äänestä

.>>Henkiufot käsitellään tällä foorumilla>>

Niin, kyllä henkiufot ovat olennaisen tärkeä osa ufoilmiötä. Monet ufotutkijat ovatkin nykyään - täällä Suomessakin - sitä mieltä, että paranormaali ja ufot liittyvät kiinteästi toisiinsa. Se, että esim. Fatiman yhteydessä ei ole puhuttu ufosta, vaan "aurinkoihmeestä" , kertoo kuitenkin siitä kuinka arka aihe on kyseessä. Tämä aika jota nyt elämme, on kuitenkin juuri tuollaisten tabujen murtumisen aikaa .Asioita aletaan katsoa enemmän sellaisina kuin ne ovat.
Mikäli Fatiman tapauksessa olisi puhuttu ufosta, niin moni olisi liittänyt sen heti ET-olentoihin ja maanulkoisiin sivilisaatioihin, kun asia kuitenkin on todellisuudessa monimutkaisempi (on olemassa korkeita Valon maailmoja, joita asuttavat mm. Enkelit jotka ovat korkeasti kehittyneitä valo-olentoja ja valvovat matalammin kehittyneitä maailmoja Taivaallisen Hallinnon alaisuudessa).

Äänestä

En oikeastaan osaa sanoin kuvailla sitä riemua, jonka aiheuttivat sanat "asiallista" ja "meriufot" esitettynä yhdessä ja samassa kirjoituksessa. Lopullinen sydänkohtaustason repeäminen koitti kun samaan "keskusteluun" sotkettiin taivaalliset hallinnot henki- ja valo-olentoineen.

Suunnilleen parasta ikinä :D

Äänestä
  • Jep,näin on että suunnilleen parasta ikinä huumoriahan se on aina silloin,kun myös taivaalliset hallinnot henki-ja valo-olentoineen (ynnä muine örkkeineen) sotketaan "keskusteluun" mukaan.

    Mutta huumoria se on huonokin huumori vaikka eräille erittäin ansioitunelle "tähtien lähettiläille" ne ovat yhtä tosia kuin Raamatun kirjoituksetkin.

    Mikäli "keskustelu" edelleen täysipainoisesti asian suhteen jatkuisi,niin sen vanhan kaavan mukaan "keskusteluun" olisi pikkuhiljaa ujutettu myös ne NWO-tyyliset salaliitot ja myös se kuvitteellinen "ufo-salailu".

    Ja sitten eräässä vaiheessa,sen vanhan kaavan mukaan,joku "tähtien lähettiläs"
    toisi rinta kaarella esille myös ne vanhat dogmit eli:

    -NASA salailee.

    -NASA valehtelee.

    -NASA peittelee totuutta tapansa mukaan.

    -NASA ei julkaise kaikkia Marsmönkijä Curiosityn ottamia kuvia.

    -NASA sensuroi kuvia Marsista ja Kuusta.

    -Ei minulla mitään amerikkalaisia vastaan ole mutta....

    Äänestä

en tajua, miten joku voi olla tosissaan näistä taivaallisista hallinnoista ja valo-olennoista, voi herranjestas sentään...

Äänestä

Kun joku ei parilla muulla foorumilla ei ole saanut,tai saa,minkäänlaista tukea käsityksilleen,oletuksilleen ja uskomuksilleen,niin silloin pitää tietysti yrittää tuupata käsityksiään jollain kolmannella foorumilla.

Ja nämä hömppäkäsitykset ovat ne vanhat tutut,eli:

Venäjä ja meriufot,henkimaailma ja taivaallisesta hallinto,Fatiman ilmestys,Valo-ja Galaktinen liitto,ontto maapallo ja Argathan kansa,enkelit,valon maailma,valo-olennot ynnä muut henkimaailman jutut.

Vaikka näihin hömppäjuttuihin on jo jonkin aikaa törmännyt myös parilla muulla
foorumilla,niin silti ne jaksavat edelleenkin naurattaa.

Äänestä
  • Parempi näiden juttujen on tällä soorumilla ollakin, tämähän on kuin roskalaatikko muihin palstoihin verrattuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


****** kirjoitti:

Nyt toivoisi asiallista keskustelua jo tästäkin hyvin ajankohtaisesta aiheesta.

Tämän tärkeän aiheen pohjustukseksi vaikkapa IL-uutinen "Venäjä ja meriufot".

Onko todelllisuus siis sitennkin paljonkin tarua - ja satuja - ihmeellisempää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu