Viking-line (Helsinki - Tallinna)

ei yhtään hyvä

Hei!

Minä olen Vantaalainen 26-vuotias mies.
Menin Tallinnaan lomalle Viking-Linella,ihan vaan vaihtelun vuoksi. Tämä todellakin oli ensimmäinen ja viimeinen kerta minulla.
Oli aika hiostava tunnelma jo satamassa,kun ei löytynyt parkkipaikkaa autolle ja oli kiirehdittävä lähtöselvitykseen.Siellä epäilyttävän näköiset (alkoholistit) heilui ja huusi yms... ennen kaikkea häiritsi tönimällä.
Kun pääsin vihdoin laivaan,kaikki ravintolojen paikat oli viety.
Olin istumassa löytämälläni penkillä,kannella 7 kun oli tilaa.
Sitten 30.min päästä alkoi humaltuneet ihmiset vaappua ohi inhottavasti.
Samalla 5-7-vuotiaat lapset juoksivat YKSIN leikkien hippaa laivalla,jääden muiden jalkoihin.Naurettavimmat oli 12-14-vuotiaat pojat jotka istuutuivat lattialle ja joivat energiajuomia,huutaen samalla rivouksia matkustajille.
Nuoret roskasivat paljon karkkipapereilla.
Lastenvaunuja työntäneet ei yhtään varonut muita,vaan ajoi päin noita 5-7-vuotiata lapsia.Siinä rytäkässä rattaissa ollut vauva alkoi itkeä korvia raastavasti ainakin 5 min.
1 tunnin päästä halutti syödä. Menin ravintolaan Red rose ja tilasin lihaa.
Jouduin valitettavasti pettymään,koska ei ollut vapaita paikkoja YHTÄÄN!
Jouduin syödä ja juoda seisten.
Kun olin syönyt menin samalle paikalle jossa istuin,mutta se oltiin jo viety.
Menin läheiseen vessaan. (siinä tax-free-kaupan edessä).
Katsoin koppiin ja wc-istuimessa oli hajonnut joku putki kun lattialle tulvi virtsaa ja paskaa ynnä vessapaperia, jota ei oltu vedetty alas.
Jätin wc käymättä.(Kävin satamassa PUHTAAMMASSA vessassa.)
Alkoi jo lopulta yököttämään,mutta selvisin viimein.
Tallinnassa kaikki tunki ja puski amerikkalaisen jalkapallon tyyliin toisia päin.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Paluumatka oli joten kuten samanlainen.
________________________________________________________________

1.Mitä mieltä olette Viking-linen tasosta? (huono)
2. Miksi te liikennöitte juuri Viking-linella? -
3.Annatteko lapsenne riehua Eestin-laivalla? (en)
4.Onko teillä mitään muuta kommentoitavaa edellämainituista? -

Kehotan lapsiperheille vaihtamaan parempaan ja jättämään alkoholisteille koko surkea palvelu ja paska!

laiva (Viking-line Xpres)
Aika (24.10.2012)

29

2131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopa joops

      Olisit antanut palautteen laivalla varustamolle,
      voisit myös korjata useat kirjoitusvirheesi ollaksesi uskottava. Olisit voinut myös saapua terminaalille ajoissa niin ei tarvitsisi valittaa omaa surkeuttasi täällä.
      Kyseisellä laivalla ei edes ole Tax free myymälää, usein kun jättää paikkansa niin joku muu ottaa sen käyttöönsä, näin ei tapahdu pelkästään laivoilla.
      Yleensäkin lapsilla on tapana juoksennella ympäriinsä, tämäkään ei ole pelkästään laivoilla tapahtuvaa.

      Lopuksi kysynkin: tuliko nyt hyvä olo kun sai oikein tyhjentää pahan olonsa

      Viking linen tasosta ei ole mitään negatiivista sanottavissa,

    • ei yhtään hyvä

      Kysyn ensin muilta mielipidettä.
      En tule toista kertaa koko laivalle.Koin tämän ihan äskettäin.
      Tulin ajoissa 30.min ennen lähtöä.Silti kaikki puski takaa lähtöselvitykseen VÄKISIN.
      Valitan palvelun ja laivan surkeutta,en omaa surkeutta.Kirjoitusvirheitä sattuu kaikille.
      Et näytä olevan ollut Viron laivalla! 2 ja ½ tunnissa laiva oltiin sotketttu ja useat paikat oli hajonnut. Esim: 3 wc:n lukko,yksi wc-putki,sotkettu tusseilla koko wc-koppi.
      Niinkuin sanoin et ole ollut Viron-laivalla. Kyllä Viking XPRES laivalla on tax-free!!!
      Puhut ihan puuta heinää nimim:joopa joops.
      Mene vittuun koko Suomesta!

      • Dachs frei.

        "Kyllä Viking XPRES laivalla on tax-free!!!"

        Ei muuten ole. EU lopetti tax-free myynnin laivoilla unionin sisällä.

        Se on sitten eri asia että laivat itse kutsuvat myymälöitään tax-free;ksi.

        Se ei sitä asiaa muuta että tax-free myynti laivoilla tuli kielletyksi EU;n myötä.

        Vielä lainaus valtiovarainministeriöltä:

        "Euroopan yhteisön oikeuden mukaan yhteisön sisäisellä lennolla, merimatkalla tai lentokentän tax-free-myymälässä ostajan mukaan otettaviksi myytävät tavarat tulevat valmiste- ja arvonlisäverollisiksi 1.7.1999 lähtien, mikäli ostaja matkustaa toiseen jäsenvaltioon."

        Lue vaikkapa itse: http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/1999/6816/name.jsp

      • XPRS:n merimyymälä

        "Shopping World

        Merkkituotteiden merelliset hinnat ovat aina houkuttelevia ja Viking XPRS -laivalla ostosten tekeminen on keskeisellä sijalla. Kaarikäytävä myymälän edessä toimii samalla erinomaisena kohtauspaikkana laivalla. Shopping World -myymälässä on tarjolla kaikkea mahdollista, niin ranskalaisia viinejä, hajuvesiä kuin naisten ja miesten kosmetiikkaakin. Valikoimiin kuuluu myös makeisia, suuri lajitelma juomia sekä koruja, laukkuja ja asusteita."

        Ei siis Tax free jota ei ole EU:n sisäisessä llikenteessä mahdollista harjoittaa.

        Itse et ilmeisesti ole koskaan edes käynyt helsingin ja tallinnan välisillä aluksilla, muutenhan olisit asiasta tiennyt!

    • ohnime

      No voi hellanlettas sentään :)))))))))))))))))))))))))))))))

    • ei yhtään hyvä

      Jotkut matkustajat puhuivat ohimennnen Shopping World tax freestä...
      Mutta olkoot sitten pelkkä merimyymälä.

      • ei yhtään hyvä

        Ps: En tullut tänne juttelemaan mistään myymälöistä.

      • Dachs frei.
        ei yhtään hyvä kirjoitti:

        Ps: En tullut tänne juttelemaan mistään myymälöistä.

        Itse aloit väittää vastaan että XPRS-laivalla on tax-free. Ei ole! Usko jo!

      • Rautalangasta ....

        Helsinki tallinna välillä liikennöivillä laivoilla ei ole oikeutta verovapaaseen ( TAX FREE) myyntiin johtuen EU:n sisäisestä liikenteestä. Laivojen pitää poiketa EU:n ulkopuoleisilla alueilla ( kanarian saaret, kanaalin saaret tai ahvenanmaa ) voidakseen hyödyntää oikeutta verovapaaseen (TAX FREE ) myyntiin.
        Se on siis aivan sama mitä ihmiset puhuvat, ei se muuta helsinki tallinna välin alusten verollista myyntiä verovapaaksi ( TAX FREE )

    • Kysyn minä

      Sana ryysis Tallinkilla. Eckeröllä rauhallisempaa.

      Nyt tosin puhut matkustajista ja laitat heidän käytöksensä laivan syyksi.Miksi?

      • Kokemus puhuu

        En ole aloittaja, mutta olen huomannut ihan saman ilmiön nimenomaan Viking XPRS-laivalla. Siellä on jotenkin tukkoista ja ahdasta ja silti ei esimerkiksi lapsille ole kuin pieni ja ahdas komero leikkipaikaksi.

        Kahviloissa XPRS-laivalla yleensä joutuu pitämään lautasia sylissä jossain särmin päällä kun paikkoja on niin vähän.

        XPRS ei mielestäni sovellu oikein kellekään: ei ole biletystä, ei ole kiva lapsille ja aikuisillekin se on lähinnä tylsä.

        Minusta XPRS on konseptina ja laivanakin epäonnistunut luomus.

      • Kokemuksille
        Kokemus puhuu kirjoitti:

        " ei ole biletystä"

        ei mistään löydy paikkaa nimeltä biletys, biletys lähtee aina itsestään,
        ei siis ole paikasta kiinni missä bilettää.

        "Minusta XPRS on konseptina ja laivanakin epäonnistunut luomus"

        Niin et ilmeisesti ole kyseiseisen laivan käyttäjäkuntaa, alushan toimii erittäin hyvin, on kaiken lisäksi se kaikkein tuottoisin alus varustamolle, josta voi todeta aluksen olevan ERITTÄIN ONNISTUNUT LUOMUS ...

      • Dachs Frei.
        Kokemus puhuu kirjoitti:

        En ole aloittaja, mutta olen huomannut ihan saman ilmiön nimenomaan Viking XPRS-laivalla. Siellä on jotenkin tukkoista ja ahdasta ja silti ei esimerkiksi lapsille ole kuin pieni ja ahdas komero leikkipaikaksi.

        Kahviloissa XPRS-laivalla yleensä joutuu pitämään lautasia sylissä jossain särmin päällä kun paikkoja on niin vähän.

        XPRS ei mielestäni sovellu oikein kellekään: ei ole biletystä, ei ole kiva lapsille ja aikuisillekin se on lähinnä tylsä.

        Minusta XPRS on konseptina ja laivanakin epäonnistunut luomus.

        "Minusta XPRS on konseptina ja laivanakin epäonnistunut luomus."

        Et ole tajunnut XPRS-konseptia. Se on kuin suomenlinnan-lautta mutta vain suuremmassa kokoluokassa. Siis tarkoitettu 2.5h matkalle Tallinnaan. Siis VESIBUSSI.

        Ei kai kukaan mene "bilettämmän" vajaan 3 tunnin merimatkalle, DOH!

        XPRS on siis tehty kuljettamaan ihmisiä Tallinnaan ja takaisin ja siinä välissä nyhtäistä ihmisiltä rahaa kaupoissa ja ravintoloissa.

      • DOH!
        Dachs Frei. kirjoitti:

        " DOH! " ... = suomennettuna?

      • pyydettiin:

        DOH suomennettuna, ei mitään linkkejä.

        Liian vaikea toteutettavaksi vai, no sitten kannattaa lopettaa keskustelupalstoilla kirjoittaminen jos ei osaa selvää suomea!

      • Miten on?
        pyydettiin: kirjoitti:

        DOH suomennettuna, ei mitään linkkejä.

        Liian vaikea toteutettavaksi vai, no sitten kannattaa lopettaa keskustelupalstoilla kirjoittaminen jos ei osaa selvää suomea!

        Missä kohden doh on selvää suomea? Vai onko sinulla ilmaisuvaikeuksia?

      • se suomennos
        Miten on? kirjoitti:

        Missä kohden doh on selvää suomea? Vai onko sinulla ilmaisuvaikeuksia?

        Pyydettiin suomentamaan kirjain yhdistelmä DOH, eikä selittelemään miksei pysty selvittämään käyttämiään kirjainyhdistelmiä selvällä suomenkielellä, mikä jäi vielä epäselväksi.
        Älä selittele vaan kerro omin sanoin Kirjain yhdistelmäsi määritelmä selvällä suomen kielellä, saattaa tuntua omituiselta, täällähän yleensä itketään linkkien perään, tällä kertaa selvän suomenkielen perään.
        Onko siis ymmärtämisongelmia selvän pyynnön osalta

      • Näin on!
        Miten on? kirjoitti:

        Missä kohden doh on selvää suomea? Vai onko sinulla ilmaisuvaikeuksia?

        Parempi olla käyttämättä kirjainyhdistelmiä joita ei itse pysty selventämään selvällä suomenkielellä

      • ei yhtään hyvä

        Matkustajat tuhoavat koko laivan.
        Pistää vihaksi tuommoinen!!!

      • Purkkiseilaaja
        Kokemus puhuu kirjoitti:

        En ole aloittaja, mutta olen huomannut ihan saman ilmiön nimenomaan Viking XPRS-laivalla. Siellä on jotenkin tukkoista ja ahdasta ja silti ei esimerkiksi lapsille ole kuin pieni ja ahdas komero leikkipaikaksi.

        Kahviloissa XPRS-laivalla yleensä joutuu pitämään lautasia sylissä jossain särmin päällä kun paikkoja on niin vähän.

        XPRS ei mielestäni sovellu oikein kellekään: ei ole biletystä, ei ole kiva lapsille ja aikuisillekin se on lähinnä tylsä.

        Minusta XPRS on konseptina ja laivanakin epäonnistunut luomus.

        Olen samaa mieltä

      • Käväissyt

        Päivä Tallinnassa-tuote toimii sikäli ettei mitään hauskaa illalla laivassa joten ajoissa petiin, aamulla potkastaan aikasin pihalle niin ehtii tehdä perillä mitä tekeekin, sitte iltasella nopeesti takas kotiin. Aamukahvi vaikka kuinka niukka vois kuitenki olla tarjolla, ilman on aika ankee alotus klo kuus aamusta.

    • minä rakasta viin<33

      Se o iha normaalii et siäl o känäs porukkaa ... ja varsinki ny ku o syysloma..

    • Purkkiseilaaja

      en ole aloittaja,mutta myöskin olen huomannut että 2 ja ½ tunnin matka ahtaassa ja pienessä lautassa tuntuu ihan 5 tunnilta.

    • Noin se menee

      Mitä ihmettä odotatte pikalaivalta, jossa kokonaismatka-aika on kaksijapuoli tuntia? Täyttä floorshowta, kunnon päivätansseja, loistolounasta?

      Kyllä nuo pikalaivat ovat juuri sitä mitä Tallink sanoo eli shuttleja, joilla siirrytään nopeasto toiseen paikkaan. Laivalla on sitten lisäksi mahdopllisuus haukata jotain, kuunnella musiikkia, ostaa jotain jne, mutta nuo ovat lisäominaisuuksia.

    • Purkkiseilaaja

      Haluatko itse sitten seistä ahtaassa laivassa 2 ja ½ tuntia?
      Itse kuljen usein Tallinnaan työmatkalle.
      Hytit varataan heti.
      Ravintolat on täysiä,kun ei ole paikkoja,musiikin kuunetlu ei onnistu melussa kunnolla,ostaa kyllä voi,mutta siellä on kallista.Ei kannata ostaa mitään,ellei ole nälkä,tai haluaa tupakkaa.
      Kaipaisin itse enemmän istumapaikkoja laivalle,sekä laajentaisivat edes vähäsen niitä ravintoloita,että jotkut jotka haluaa syödä istuen niin pääsisivät istumaan.
      Minun taktiikkani on tulla ajoissa.
      Miksi useat istuu lattialla?
      Mitä varten matkustajat istuu ravintoloissa "miettimässä menneisyyttään" eikä päästä ruokailijoita pöytään???
      Wc kunnosta en osaa sanoa mitään.Normaali kai se on.
      Olen vähän vain aloittajan kannalla.
      Miltä itsestänne tuntuu seistä vajaa 3 tuntia laivalla odottamassa paikkoja tai shoppailemassa yhessä myymälässä?

      • viimeinen Viikinki

        Laiva on laiva. Reissu on reissu. Jos ei tarjonta kiinnosta, niin ainahan voi ostaa oman laivan ja mennä sillä mihin on menossa.

        Mutta kyllä muakin votutti. Ostin siitä äks..mikäsenyon iltapiletin hki-tall ja että nukkumaan ja aamulla seitsemältä tallinnasta auton kanssa ulos. Puoliltaöin koputtelivat ja kyselivät että ekkö sä jo nouse ja lähe menemmään. Ei se mitää, mutku siinä meidän lyksyshytissä! missä meinattiin emännän kanssa nukkua aamuun, liinavaatteet haisi Vanhalle Tupakille!

        Siinä vedät peittoa korviin, ja jonkun muun vanhat tupakkihaisut öklöttää. Haet sit jotaki nokan ja haisun väliin. Ple, nukkua olis tarvinnu mutku ei.

        Vissiin oli jotkut joilla avain on, käyny liinavaatevarastossa tupakilla. Ja MONTA KERTAA.

        Älkää vain hyvät ihmiset ainakaan ostelko koskaan mitään makuupaikkoja VikingLineltä, ellette itse tupakoi, tai ole immuuneja sen vanhaan haisuun! Tietysti voi olla, että just teidän lakana ja peitto ei haise, mutta RISKI ON SUURI! Ja jos sen otatte, niin toivottavasti matkan toisessa päässä on sauna ja kotipuhtaat vaatteet.

    • Roskapostirobotti700

      Just olin taas Vikingillä liikkeellä,niin lakanat,peitot ja tyynyt haisi omituiselta...
      Olen huomannut aivan saman kuin sinä.

      • SiivousRobotti

        Ne haisee nykyään valitettavasti kaikilla laivoilla kun pestään "myrkyillä".

    • Näin on

      Mitä varustamo vastasi kertoessasi heille havainnoistasi?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2480
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      197
      1173
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1081
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      901
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    7. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    8. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      90
      850
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      839
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      55
      789
    Aihe