luopumisen tuska!

siksi kun kaikki on vielä hyviä, pidettävässä kunnossa olevaa,
sitten tulee mieleen tämä vanhuus,
elämme pienellä eläkkeellä, ainaki mua huolestuttaa jos tulee aika ettei pysty ostamaan uutta,
ompahan sitte vanhaa kaapeissa päällepantavaa,
ihminen vain on vaihtelun haluinen, ostaa aina uutta ja vanhaa ei voi hävittää, ku ne on laadukasta kaunista hyvää,
siksi kaappimme on aivan liian täynnä taynnä kaikkea jota emme ehdi käyttää.
siivoaminen ja kaappien tuuletus käy vain kovin vaikeaksi kaupunki olossa, parvekkeelle ei saa levitellä suuressa määrin vaatteita tuulettumaan, kun suomi on siisti maa,
pihalle ei voi viedä vaatteita kun ei ole kunnon pihaa, siis vaikeeta on siistinä pito.
mä aina silloin tällöin tyhjennän vaatekaapin ja lajittelen kaikki kauniisiin pinkkoihin santyyliset esm. puserot, toiset pitkähihaisiin pinkoihin ja toiset lyhythihaisiin pinkkoihin,
myös hiukan laatu järjestystä katson, villaset erikseen ja muute erikseen, se hiukan tuulettaa kaappia,
sekin on hyvä konsti, pitää vain pyykin raikkaita vaatteita vaatehuoneessa, siis pesee pyykkiä riittävän usein.

Äitini oli tuollainen hamsteri. Mistään hän ei raaskinut luopua. Kauppakuittejakin oli piironginlaatikossa vuosien ajalta.

Mutta se missä hän oli tarkka, oli se, että aina hän osti parasta. Silloin kun hän vielä ompeli, niin kankaat olivat parasta laatua, samoin kengät ja muut vaatteet, joita joskus osti. Minulla on vieläkin hänen aikoinaan ostamansa keittiöveitset, jotka ovat edelleen hyvässä kunnossa ja päivittäisessä käytössä, kunhan muistaa ne välillä terottaa. Samoin vanhat puukot ja hänen appensa tekemä sirppi. Se tosin on koristeena eteisen seinällä äitini kutoman raanun yläpuolella hänen ensimmäisen miehensä tekemän puikkarin vieressä.

Onhan sitä minullekin kaikenlaista tavaraa kertynyt, mutta ei täällä nyt suuremmin mitään tarpeetonta ole, paitsi että kellarista pitäisi alkaa raivaamaan jotain vanhoja mattoja ja muuta romua.

Kieltämättä tavaraa on kertynyt varastoihin, sellaista mitä voi joskus tarvita.
Joskus säästettiin vanhat lehdetkin. Olen lukenut vanhoja paikkakunnan lehtiä -40-50-luvulta lähtien ain -80-luvulle asti. Ovat tätini keräämiä ja tosi mielenkiintoista luettavaa. Sakot ja käräjätuomiot uutisoitu ihan nimien kera.

Minä pidän kaikesta vanhasta. Huonekalut ja kodin esineistö oli minusta laadukkaampaa ennen kuin nyt. Tutut tietävät mieltymykseni ja kun täällä Pirkanmaalla, lapsuudenmaisemissani, on jo monilla meneillään se vaihe, että muutetaan omakotitalosta kerrostaloon tai tyhjennetään edesmenneitten kodit, minulta kysytään usein olenko kiinnostunut jäämistöstä, sellaisista tavaroista, joita omat eivät tarvitse/kelpuuta. Tietenkin olen kiinnostunut ja jaksan ihmetellä, että esim ryijyt eivät enää näytä kelpaavan meidän lapsillemme kodinsisistukseen.

Välillä meillä on myös jonkun kuolinpesän esineistöä ikäänkuin säilössä.
Tiedän, että asuntojen tyhjennys on iso urakka ja kiireessä tulee hävitetyksi sellaistakin, mitä jälkeenpäin katuu ja alkaa kaivata. Niinpä otan lahjoitukset vastaan sillä sopimuksella, että ne saa ottaa takaisin itselleen, jos tilanne muuttuu.
Varsinaisessa asuinpaikassamme on myös paljon säilytystilaa ja se tietenkin houkuttaa siihen, ettei heitetä juuri mitään pois, kiertoon kyllä laitetaan tavaraa. Kuitenkin minulla on koko ajan "listalla" vähän isompi inventaario, Selvitä talosi-projekti, mikä olisi syytä tehdä nyt, kun vielä on tolkuissaan ja jaksaa...

Silloin, kun asuimme turvekammeissa,
oli siellä pimeää ja ahdasta. Kaitb siel-
lä muodostui pakkomielle, että vielä jo-
nain päivänä meilläkin on. Se vaan on
jäänyt päälle!

Viimeisimmän, toivottavasti toiseksiviimeisen muuttoni jäljiltä minulla on parin, kolmen, ison peräkärryllisen verran roinaa josta voin helposti, mutta ehkä kyyhelehtien luopua.
Uskoisin että joku, sanotaan demeter, tulisi mielellään ne noutamaan, omilla kärryillään.
Niissä olisi mukavan älylliselle ihmiselle paljon mielenkiintoista tutkittavaa.

H.

Vaatekomeroni alaosassa, siellä aivan takana, on laatikko, jossa tärkeät muistot asustelevat. Kirjeitä, kortteja ym. vuosikymmenten takaa, joskus niitä hymyillen selailen ja muistan, ihan kaiken.
Muuten en tavaraa kerää, sitä näkyy kertyvän keräämättäkin.
Valokuvat heistä, joita ei enää ole ja joita en koskaan enää näe, ovat aarteitani.

rauhassa mun puolesta.



jooo, en kaipaa kenekään kuolinpesän jäänöksiä vaikka kuinka ihania esineet olis,
mua puistattaisi aina nähdä jonkun toisen tavaroita omassa huushollissa, varsinki kuoleen ihmisen,
kaikki kuoleet nukkukoon rauhassa ilman sen kumpempaa kummittelua omassa huushollissani,
hautuumaalla voin heitä käydä tervehtimässä mutta en huoli omaan kotiin muistoja kuolleesta.
ennen vanhaa kuulin lapsena vanhojen ihmisten puhuvan että kuolleen ihmisen tavarat täytyy polttaa , niitä ei saa ottaa käyttöön,
kai luultavasti vastenmielisyys toisten tavaroihin kumpuaa lapsuudesta muistoista.

Mikä tuska?
Ylimääräinen tavara on helppo heittää pois.Sitä ihmettelee miksi on alunperinkään moista keräillyt?
Turhaa pölyttymässä nurkissa.
Miksi korvenkukka, esiinnyt nikittömänä?

Varmaan yksi asia mikä on kasvattanut lumppuvuorta meillä, on kaappien paljous.
Lähes kaikki ostettu on unohdettu komeroihin, jokaisen ovea ei varmaan avata edes vuosittain.
Koko ajan suunnittelen karsimista. Haaveissani puran kaapin kerrallaan, tarpeeton mustaan roskasäkkiin, lopuista voi valkata, onko mihinkään.

Muinoin muistelen, kun anopin huushollia tyhjennettiin. Kaapeissa oli vuoria kaupan muovipakkauksia, muovirinksuja, ym.
Alkaa jo itselläin näyttämään samalta, kun taas on tullut säilöttyä jugurttipurkkeja kevään ituistuimiksi.

Tällaista se on, kun hamsteri nai oravan.
Kyllä aika tavaran kaupitsee.