Heti marraskuun alussa paha lähtee liikkeelle.
Aluksi se hiiviskelee nurkissa. Sen voi vain aavistaa kuolleessa mustassa maassa, kylmännihkeässä sumussa joka himmentää talojen valot niin että tuskin näkee kulkea.
Ihmiset muuttuvat tylsiksi ja haluttomiksi, piilevä ilkeys puhkeaa niissä kuin kulkutautina. Ensin se on suhteellisen normaalia, sitten se alkaa!!!!
Minulle tulee vastustamaton halu lähteä liikkeelle kohti noita raunioita jotka olen nähnyt vain unessa.
Minä toivon koko ajan että se olisi nytkin vain unta ja haluaisin herätä tai ainakin muuttaa sitä vähän:
Kääntyä vasemmalle tai oikealle jotta pääsisin ulos tästä painajaisesta.
Mutta minun on vain jostain syystä kuljettava suoraan eteenpäin - niin kuin sinä yönä unessa - vaikka tiedän että olen peruuttamattomasti myöhässä, että se on jo tapahtunut. Minun on pakko kulkea tie ja sitten polku päähän asti – niin kuin sinä yönä - ja se kauhea odottaa siellä polun päässä.
Kuu verhoutuu taas pilveen ja on pimeää..... silti hämärän keskeltä vaistoan rauniot ja sen kaiken pahuuden.
Hitaasti kellarin ovi alkaa avautua ja minä näen sen.....
http://www.youtube.com/watch?v=mP3tKZzoLXI

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirous? Sellaistakin on, mutta kaikki näkymätön ei ole kirousta.
Kiroushan on jonkin sellaisen pahan jatkuvuutta, joka on jostain syystä langennut ihmisen tai asian ylle.
Primitiivinen ihminen vaistoaa asioita aisteillaan, jotka monilla muilla ovat "sivistyksen" tai "tieteellisen uskomuksen" myötä turtuneet. Luonnossa on ja elää henkiä, kuten me ihmisetkin olemme sisäiseltä olemukseltamme. Toiset henget voi kokea voimakkaammin, joitain ei välttämättä ollenkaan. Ihmisillä tämä henkilökohtainen herkkyys vaihtelee.
Vaikka kokisimme näkymätöntä ja kuulumatonta, sisäisesti kuitenkin aistimme. Kuitenkin voimme tehdä kokemastamme myöskin vääriä johtopäätöksiä. Asia voi olla todellinen, mutta sen selitys usein väärä.
Jos haluat aistia Metsän Kuninkaan, mene esim. Korkeasaaren Karhulinnaan. Itseäni suorastaan hyytää se tunnelma. Suuri eläin vain muutaman metrin päässä, lasiseinän takana. Kaiuttimista kuuluu ääntely, ilma tuo tuoksun. Siinä on kaupunkilaisen "Maakasperä".