Kimi jatkaa Lootuksella 2013

Kimi & Lotus 2013

Ensi vuosi on uusi vuosi ja uudet kujeet ja kuten tavanomaista, niin jää nähtäväksi millaisiksi vuoden 2013 voimasuhteet osoittautuvat.

Tällä kaudella ei ole ollut paljosta kiinni, että Kimi olisi saanut Lootuksella riittävät pisteet mestaruuteen, ajotaidoista se ei ole kiinni. Itseasiasa en vuoden alkaessa edes odottanut Lootuksen yltävän sinne missä se tänä vuonna on ollut.

Kimi puolestaan teki eriyisen esimerkillisen commebackin välivuosien jälkeen, kuin ei olisi poissa ollutkaan. Toisinaan ehkä hieman unohdetaan, mutta rallissa huipputasolla savuttamansa näytöt ovat erinomaisia, F1:sistä rallikouruun huippuluokassa ei ole ihan jokaisen lahjakkuuden ulottuvilla ja nopeuttakin riitti.

Lotuksen suhteen on ollut huhuja, että olisivat olleet houkuttelemassa uusia pääomia yritykseen, joka antaisi lisää voimavaroja auton kehittämiseen.

"Lotus ilmoitti videon avulla, että Räikkönen ja tiimi ovat yhdessä myös ensi kaudella. ..... Videon viesti faneille on selvä: Jos piditte siitä, että Kimi Räikkönen on tällä kaudella Lotuksella, pidätte siitä vielä enemmän ensi vuonna."

- http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/2012/10/1645068/raikkonen-jatkaa-ensi-kaudella-lotuksella

Eli ei muuta kuin tsemppiä Kimille tulevalle vuodelle 2013!

5

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DSR KERS

      Itsekin yllättynyt Kimin otteista paluuvuotenaan. Jos joku oli sanonut että Kimi on MM-taistossa 5:n sakissa niin en oli uskonut. Tosin jotkut odottivat heti voittoja ja maailmanmestaruutta, mutta jotain realismia sentään, Shumikin osoitti ettei paluu nyt niin helppoa ole vaikka joku puolijumala olisinkin :)

    • Kimi & Lotus 2013

      Katselin kisan suorana ulkolaiselta kanavalta jossa yhtenä spiikkerinä on Lotuksen testi-varakuski. Repesivät toimittajan kanssa kun Kimi laukoi komentojaan varikkomuurille ja toimittaja totesi sen oleva sitä Kimiä ja tuovan väriä lajiin. Kieltämättä ne laukomiset / tokaisut olivat voiton lisäksi kisan valopilkkuja, joka tosin muutenkin oli eri värikäs.

      Onneksi Nico.R ja intialasikuski selvisivät vaarallisen näköisestä kolarista ok.

      "Viime sunnuntain Abu Dhabin gp:ssä kuultu, ihastusta herättänyt tokaisu "jättäkää mut rauhaan, tiedän mitä teen" koristaa nyt talliväen t-paitojen etumusta."

      "Lotuksen tiedottajan mukaan tallin tehtaalle Englannin Enstoneen tällä viikolle saapunut noin 500 t-paidan lähetys oli lahja vuoden 2007 maailmanmestarilta, jolle sunnuntain voitto oli ensimmäinen F1-paluun jälkeen."

      - http://www.iltalehti.fi/formulat/2012110916311739_fo.shtml

      Kimin tokaisuista on jo aika sitten tullut hittejä ja viime viikonlopun letkautukset on noteerattu ympäriinsä. Ranskaksi käännettynä tuo tokaisu kuulostaa paremmalta kuin suomeksi.

      "Foutez-moi la paix ! Je sais ce que je fais!"

      Klikkaamalla linkissä kohtaa "ici" saa kuulla radion nauhat. ( Régalez-vous donc les oreilles ici )

      Oheinenkin sivusto toivooi Kimin jatkavan samaan malliin, niin tulee vähän lisäväriä lajiin ;-) "Kimi, surtout ne change rien et continue de planer!"

      - http://le-dandy-des-circuits.tumblr.com/post/35002977156/kimi-raikkonen-dans-ses-oeuvres-a-la-radio

    • jeahte

      Kimin tokaisut ovat hyvää T-paitakamaa.

      "Olin paskalla"

    • Kimi & Lotus 2013

      Tuo pitäisi saada myös ranskakasi, sillä se soi lausuttuna jopa paremmin kuin englanniksi: "Foutez-moi la paix ! Je sais ce que je fais!"

      Tuosta paidasta voisi tehdä vaikka pari eri versiota jossa teksti on vaihtoehtoisesti hieman pienemmässä koossa.

      Lootuksella on myös huumoria ja kuten sanottu, niin urheilu on ensisijalla politikoinnin kustannuksella...hyvä niin ;-)

      "Lotus-talli pohtii parhaillaan Kimi Räikkösen kuuluisan t-paidan tuomista yleiseen myyntiin."

      - http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/2012/11/1654116/lotuksen-kimi-paita-tulossa-myyntiin

      Mikäli Lotus saa kehitettyä autoa samaan suuntaan suhteessa kilpalijoihin myös ensi kaudeksi, niin kuvio näyttää kiinnostavalta.

      Saa nähdä saako Kimin tallikaveri pitää paikkansa ja jos ei, niin kuka hänet korvaa. Romain Grosjean on nopea ja lahjakas kuljettaja, mutta ollut virheherkkä starteissa, vaikka läheskään kaikki starttikolarit joissa ollut mukana eivät olekaan hänen syytään. Yksi huippukuskien tavaramerkki on se, että voivat ottaa todella tiukkaan toisiaan vastaan kolaroimatta tietäen tarkoin mihin saakka voi kiristää. Startit ja ensimmäiset mutkat ovat tietysti aina kaikille haasteellsia.

      Bottas ansaitsisi paikan ensi kaudelle. Toivottavasti hän saa palikat linjaan Williamsille.

    • Kimi & Lotus 2013

      Alla kiintoisa näkökulma kuvioiden etenenemisestä Kimin lähdön ja paluun jälken ;-)

      "Pidän siitä ironiasta, että Kimi potkaistiin pois Ferrarilta Alonson tieltä ja hän maksoi Alonsolle maailmanmestaruuden päihittämällä tämän Abu Dhabissa. En ikinä uskonut, että hän pystyisi voittamaan, Brundle sanoi Autosport.comin mukaan."

      - http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/2012/11/1663965/ironista-etta-kimi-maksoi-alonsolle-mestaruuden

      Kimi on omalta puoleltaan urheilijamaisesti ja kypsästi todennut ettei hänellä ole mitään hampaankolossa Ferraria tai ketä vastaan F1:ssä. Laji on kova, hän tuntee sen säännöt ja niillä mennään.

      Hieno paluuvuosi Kimiltä. Alunperin odotettua huomattavasti suurempi pistesaalis myös kartutti hänen tiliään sopimuksen mukaisesti ja syy jonka vuoksi lehdistössä on ollut puhetta että Lotus olisi ollut maksuissa hieman myöhässä. Yllätti Lotuksenkin laskelmat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45389
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      32
      11254
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      211
      10892
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9721
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8538
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3220
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2259
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1697
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1530
    Aihe