Iso vauva?

Olemme harkinnet aviomieheni kanssa lapsen tekoa jo tovin. Tilanteemme on hyvä ja molemmat haluavat kovasti oman pienokaisen.

Haluaisin kysyä hiukan tyhmän kysymyksen vauvan kokoon liittyen.

Mieheni on noin 195cm ja itse olen 170cm pitkä. Olemme normaalipainoisia molemmat. Mieheni suvussa poikalapset ovat olleet päälle viisikiloisia ( on aikamoinen jytky ensisynnyttäjälle) ja omassa suvussa miehet myös huitelevat siellä parissa metrissä pituudelta. Onko siis todennäköistä, että poikalapsen osuessa kohdalle vauva olisi isokokoinen? Synnytys pelottaa muutenkin ja on yksi syy miksi olen odottanut lapsien tekoa näin pitkään. (Mieheni melkein 30 ja itse 27 vuotias) Kiitos asiallisista vastauksista!
13230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Meillä asiat vielä "pahemmin". Minä olen 176 cm ja mies 198 cm. Miehen suvussa juurikin näitä jättivauvoja. Itse mittautan vauvan tarkasti ja luultavasti päädyn sektioon. Suvun naisilla ollut pahoja repeämisiä ja imukuppisynnytyksiä. Enemmän ajatteluttaa mahd. tyttölapsen aikuiskoko. 8/

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta :) En ole itse keskustellut suvun kanssa millaisia synnytykset ovat olleet. Olen myös miettinyt tuota tyttölapsen kokoa, olen itse suvun lyhyin nainen. Serkut huitelevat lähempänä 180cm. Miehen suvussa naiset kyllä yllättävän lyhyitä.

    Äänestä

Tupakointi raskauden aikana pienentää syntyvän lapsen kokoa, tätä keinoa käyttää Suomessa moni muukin ensisynnyttäjä.

Äänestä
  • En voisi kuvitella tupakoivani muutenkaan, joten saatika sitten raskaana.

    Äänestä

Noo ei se aina niin mene. meillä mies hoikka ja pitkä, minä hitusen ylipainoinen ja keskipituinen, vauvana oltiin molemmat nelikiloisia 51cm pitkiä. Oletin vauvankin olevan suurempaa sorttia. Vauvalla kasvu hidastui rv30, epäiltiin vaikka ja mitä. Aivan kamalaa. Olisin toivonut että kasvaa isommaksi, vaikka sen viis kiloseks mutta ku kasvais. Täysillä viikoilla syntyi ihan hyvän kokoinen 2,9kg ja 48cm poika joka edelleenkin on puolivuotiaana siro ja tervekkin. No meni vähän asian ohi, mutta, siis vaikka meillä pieni vauva, jouduttiin silti tekemään episiotomia, ja vauva oli jumissa, mutta sain ulos kuitenkin. Se riippuu niin ihmisestä ja kuinka joustavaa kudosta iho on. Ja enemmän se on se pää joka punnaa, muu kroppa luisuu sitten yleensä. Päät kun ovat jotakuinkin samaa kokoa. Meidän pojalla oli 33cm.

Ja myydäänhän niitä öljyjä joita raskausaikana levitetään välilihan alueelle, joiden pitäis auttaa siinä joustamisessa. Se että ovatko täyttä huuhaata, en tiedä. Aina voi yrittää.

Tsemppiä ja vointeja, täällä yritetään nyt toista vauvaa. :)

Äänestä
  • Onnea yritykseen. Hyvä että kaikki on kuitenkin mennyt loppujen lopuksi hyvin. :)

    Keskustelen asiasta lääkärissä sitten kun mahdollisesti tärppää ja sinne asti päästään. :)

    Äänestä

  • Niin, päähän sieltä yleensä ensin ulos tulee, joten sillä on merkitystä. Itse oon vaan 157cm pitkä, mutta lapset syntyessään sellasia nelikiloisia. Ja päänympärykset 35 ja 36. Molemmat synnytin alakautta, ja ilman ongelmia.

    Äänestä

Jos vauva on iso ja lääkärit toteaa ettei mahdu syntyyn alakautta, niin sektiolla sitten. Itse olen 156 cm pitkä ja hoikka, lapsen mitat syntyessä oli 4300 g ja 52 cm.
Sektioon laittoivat suoraan, kun ei ollut mitään mahdollisuutta lapsen syntyä alakautta :).

Äänestä
  • Mä olen 185cm ja mun mies 195cm.Esikoisen paino 4200g ja 52cm pitkä....eli ihan normikokoinen vauva ja syntyi alateitse.

    Äänestä

Mä sain lapsen 4750g ja kaveri synnytti pari kk aikasemmin n 2,5kg lapsen.. Kaveri oli tosi pitkään kipee, repes vissiin aika pahastikkin kun vauva tuli pää huonossa asennossa ulos. Ponnistuvaihe oli kestäny melkein tunnin. Mulla muutama tikki, ponnistusvaihe 20 min, eikä sen suurempia kipuja. Ei se lapsen koko aina kerro sen synnytyksen vaikeudesta.

Äänestä

"Tilanteemme on hyvä ja molemmat haluavat kovasti oman pienokaisen." Kirjoititko tänään muutaman viestin tuonne lääkeosioon??

Jos kirjoitit niin tiedät varmasti että esim alpratsolam pitää lopettaa ennen raskaaksi tuloa...

Äänestä

En ole kirjoittanut. :)

Äänestä

Et varmasti olekaan, se oli joku häiriö täällä Suomi24:lla, lähes kaikissa aloituksissa oli tuo anon.-nimimerkki vaikka sellainen ei ketjua ollut aloittanut, surffailin eri osioissa tuon viestinä läh.jälkeen. (nyt se vika on korjattu)

Anteeksi kun luulin sinun kirjoittaneen tuonne lääkeosioon, kas kun silloin kun avasin tämän ketjun niin nimimerkki ei ollut tuo sinun vaikka olitkin ketjun aloittanut, vaan aivan toinen (anonymous)

Onnea mahd.pikaiseen plussaukseen!

Ja meillä minä 165 cm, syntyessäni olin 50 cm, puoliso 193 cm, syntyessään 55 cm, nyt jo teini-ikäinen poikamme (17 v) oli syntyessään 52 c ja nyt hän on 182 cm.

Mieheni kaikki sisarukset olleet isokokoisia, siis painoltaan (kuin myöskin pituudeltaan keskikäyrän yli, eli kaikki olleet yli 52 cm)., miehenikin 4690 gr, sisarensa yli 5 kg, veljensä melkein 5,6 kg, sen sijaan heidän äitinsä, anoppini on juuri ja juuri 160 cm eikä appenikaan ole kuin korkeintaan 175 cm, en tiedä mistä näitä pitkiä sitten on "siunaantunut". Synnytykset kuulema olleet helppoja.

Vielä kerran pahoitteluni että sekoitin sinut toiseen....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vauvakuumeinen1 kirjoitti:

Olemme harkinnet aviomieheni kanssa lapsen tekoa jo tovin. Tilanteemme on hyvä ja molemmat haluavat kovasti oman pienokaisen.

Haluaisin kysyä hiukan tyhmän kysymyksen vauvan kokoon liittyen.

Mieheni on noin 195cm ja itse olen 170cm pitkä. Olemme normaalipainoisia molemmat. Mieheni suvussa poikalapset ovat olleet päälle viisikiloisia ( on aikamoinen jytky ensisynnyttäjälle) ja omassa suvussa miehet myös huitelevat siellä parissa metrissä pituudelta. Onko siis todennäköistä, että poikalapsen osuessa kohdalle vauva olisi isokokoinen? Synnytys pelottaa muutenkin ja on yksi syy miksi olen odottanut lapsien tekoa näin pitkään. (Mieheni melkein 30 ja itse 27 vuotias) Kiitos asiallisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu