Oletteko tulleet miettineeksi päiviämme pituutta.

Tavallaan on mietitty,
On huomannu tulleensa vanhaksi, ylijäämäksi, kukaan ei tarvitse,
on riesa lähisukulaisilleen vaikka heitä ei tapaa, eikä ole missään yhteydessä heihin,
on unohdettu yksinäisyyteen, saa pärjätä miten parhaakseen näkee,
ei ole ketään jota hyväilisi hyvästiksi, koska kukaan ei tahdo,
ei halua vanhaa sairasta omaista lähellekkään,
valitettavasti olen pirteä, suhteellisen terve fyysisesti ulkoilen paljon ja kuntoilen muutenki,
kuolema ei ole näköpiirissä ilmeisesti kymmeniin vuosiin, ellei luoja ole armollinen ja vie äkkiä yllättäin ilman että tilasin pois ikuiseen unten maille,
hohoijaa, syvään huokaus,
luojakin on unohtanu vanhan horisevan ihmiskuvatuksen täänne horisemaan omiaan.
rakastin heitä niin,
he lähtivät, ja unohtivat omaisensa yksinäisyyteen,
olen itseeni pettyny, olin muka hyvä ihminen, ainaki itse luulin niin, tahdoin parasta, annoin itsestäni parasta, enkä saanu tämän kummempaa aikaan,
tässä mietin, minne muuttaisi, katoaisin vain jonnekki, en osotetta ilmoita, en ilmoittaisi olen lähteny,
mietin milloin nämä kauniit rikkat hyvät läheiset huomaisi tai muistasi
kuinka vanhus voi, onko elossa, kuinka pärjää, vai meniskö kymmenen vuotta tai enemmänki, ennenkuin joku löytäisi muumion luurangoksi muuttuneena kaivatessaan lähiomaistaan,

" elämä ei ole ruusuilla tanssimista ",

mitähän tuoki sanonta tarkottaa,

ruusuissa on nääs piikkejä jotka pistää kippeesti jos koskettaa.

Näin me ihan erilaiset ihmiset palstalla kohtaamme, muuten emme olisi kohdanneetkaan.
Surullisinta on kenties kohdata ihminen, josta on tullut katkera, koska voi olla, että hänen vaikuttimensa elämässä ovat olleet uhrautumista toisten puolesta. Ei ole osannut tasapainottaa omaa elämäänsä itsekin elämiseen, jollain lailla marttyyrimaisesti uskonut tekevänsä hyvää, jos nyt tuntee, ettei nyt sitten anneta arvoa hänen tekemälleen työlle. Parhaammehan olemme tehneet, kukin siihen, mihin on pystynyt.

Nytkö sitten elämään kuin viimeistä päivää. Minusta ne viimeistä päivää elämiset ovat jo takanapäin. Taitolaji onkin elämä, ei sitä voi toiselle opettaa.
Epäonnistumisen tunteita voi olla jokaisella, mutta turhaa on miettiä mennyttä, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Hyvä on oivalluskin, tuttu varmaan ainakin joillekin....emme me itseämme varten ole lapsiamme synnyttäneet, vaan maailmaa varten, heidän omaa elämäänsä varten. Elämä jatkuu heissä, mutta kyllä heidän oma elämänsä on tehtävä, rankatkin ratkaisut. Emmekä me voi, saa riippua heissä. Emmekä kenties kasvattaa heissä syyllisyyttä taas sukupolvea eteenpäin.
Päästää irti, he vastaavat omasta elämästään, ja me omastamme. Rakkautta ja hellyyttä ei tehdä, se vain on, jos on ollakseen.

Meitä samanikäisiä on hyvin monen kuntoisia sen huomion sain kokea taas eilen.
Meitä samana vuonna syntyneitä diabeetikkoja oli kutsuttu tarkastukseen ja tehtiin joitain testejä.
Odotushuoneeseen mentyäni luulin tulleeni aivan väärään paikkaan, alkoi tuntumaan että olenkin hyvässä kunnossa ja hoksottimetkin pelaa.
Jos joskus tuntuukin ettei kaikki luista kuten pitää, tuon kokemani jälkeen osaan olla kiitollinen kunnostani.
Jossain me olemme itse kukin hyviä joskaan ei ihan parhaita, jossain taas eivät taitomme riitä hyvin pitkälle, vaan sen voi itse mielessään hyväksyä kuten nuoruutemme vuosinakin.
En ole edes tainnut ajatella pitkällekö tämä tieni minua vie?
Niin kauan kuin aamuisin herään virkeänä uuteen päivään, tahdon elää ja tuon voisin kirjoittaa isolla E:llä.
En voi ainakaan tänään vielä ajatella eläväni viimeistä päivää ;-), lupauduin tänään ja huomenna taas omaan rooliini, kaupassa ja apteekissa käyttämiseen ja erään ison koiran lenkittämiseen.
Näin meitä tänne mahtuu erilaisia ihmisiä ajatuksiltaan ja tekemisiltään siksi kai täällä onkin mielenkiintoista keskustella kaikista maan ja taivaan välillä tapahtuvista asioista.
Joskus minua oikein harmittaa kun lapseni näkevät minua usein ja olen luullut että heillä hoksottimet pelaa mutta usein kuitenkin kysyvät kuinka selviydyn siitä sun tästä arjessa.
Kerron kyllä aina 'miten menee'.

Sanonta "Elää kuin viimeistä päivää" voi tarkoittaa kuin pellossa elämistä, vastuutonta kohellusta, kuin huomista ei tulisikaan. Sillä voi olla ihan toisenlainenkin merkitys, jonka ehkä vakavasti sairastuneet tajuavat parhaiten. Jos tämä todella olisi viimeinen päiväni, miten sen käyttäisin. Kokoaisinko rakkaani yhteen, haluaisinko vielä kerran nähdä auringonnousun, pyrkisinkö rauhaan itseni, läheisteni ja Luojani kanssa. Kun on vielä voimissaan eikä ole kuoleman merkitsemä, viimeisen päivän ajatus on silloinkin hyvä : tehdään jokaisesta päivästä hyvä päivä. Joka päivä olemme varmasti lähempänä viimeistä päiväämme.

Kovin suuria asioita Susmorsian pohtii aamutuimaan ... miten lapsista täytyy päästää irti. Pitää vain toivoa ja rukoilla, että he saavat siipiensä alle ilmaa ja siivet kantavat. Lasten maailmalle lähtö aina kirpaisee, olenko antanut tarpeeksi vahvat eväät heille, varustanut matkaan monipuolisesti. Äidin sydän kantaa huolta aina lapsistaan, eikä isän sydän siitä poikkea. Isällisyyteen liitän aina erityisesti huolenpidon ja suojelun. En usko, että lapsille annettua aikaa kukaan katuu elämättömänä elämänä. Monasti paineet ja kiireet ovat itseaiheutettuja, aikansa on kullekin asialle, kaikkea ei tarvitse saada eikä tehdä samaan aikaan.

Rakkautta ei tosiaan voi pakottaa, se syttyy jos on syttyäkseen. Jos rakastaa, hellyys kulkee siinä rinnalla ajatuksina, eleinä ja tekoina. Rakkaus merkitsee myös sitoutumista ja on siinä mielessä tahdonkin asia. Tästä voisi taas keskustella vaikka oman otsikkonsa alla, mutta toisaalta se liittyy kaikkeen ihmisenä olemiseen, kiintymykseen ja elämänasenteeseen...ruokaakin voi laittaa rakkaudella.

Voi minnuu, paraskin sanomaan, ettei huolta kanna, eri juttu ovat kohta omat samanikäiset lapset kuin itse ja lastenlapset. Tungettelelevasti ei voi lasten elämään puuttua, mutta lasten tyttärien kanssa olemme hyvin läheisiä, heistä kun osa on naisellisuuden kynnyksellä, tietävät, että mummilta voi kysyä mitä vaan, ja mummi antaa rehellisen vastauksen. Sitäpaitsi paljonkin kertomastani "empatia-elämästä" nuoren tukena ja turvana koko tämän elämän ajan, hänellä kun ei ole elämässä enää jäljellä muita sukuläheisiä kuin äitinsä ja minä, oman isänsä puoleinen sukuhaara kokonaan jo kuollut. No, siinä onkin minun suurin tehtäväni tässä elämässä ollut.
Mutta sepä se, miten osata rajat säilyttää, että itse jaksaa. Loppuunväsynyt auttaja ei ole auttaja, joten voimia on välillä kerättävä.
Onhan minulla aina ollut näitä jelpattavia, mutta itsenäisyyteen olen yrittänyt aina kuitenkin ohjata.

Hyvä tunne kaikkinensa kuitenkin, kun ei ole marttyyriuden eikä uhrautumisen tunteita, omankin elämänsä on ennättänyt täysipainoisesti elää. Jotenkin pääsee vaikeuksien kautta siihen tunteeseen, että viimeinen päivä voisi olla vaikka huomenna, asiat on hoidettu.
Suurta sopeutumista tarvitaan äärimmäisissä vaikeuksissa ja luovuttamisissa, antaa itsestään silti hävittämättä omaa itseään.

Enempää miettimättä paljonko on hiekkaa tiimalasissa jäljellä, hieman hätkähdytti
Elämää pelissä testitulos, joka antoi neljä vuotta jäljellä olevaa elinvuotta minulle. Lupasi kuitenkin kolme lisävuotta pienillä muutoksilla pinttyneisiin tapoihini.

Epätodelliseltahan tuo tuntuu, vaikka täyttä realismia kuitenkin. Kai he voi erehtyäkin. Paras on kuitenkin elää kuolemattomana eli jatkaa elämää päivä kerrallaan ja olemalla tukena jälkeläisille ja auttamalla senkun voi.
Näköään suku jatkuu. Viime yönä viimeksi kuulin toisen lapsenlapsenlapsen syntyneen. Jatkuvuus on turvattu.

Kyllä tulee ajateltua, koska sukuni molemmilta puolilta on ollut pitkäikäistä.
Äitini äidinäidinäiti eli jo 93 vuotiaaksi. Samalla tulee mietittyä sairauksien määrää,
mitä löytyy näistä katajaisista suvuista, runsautta on ja oli silläkin saralla.

"Päivien kimallus" elokuva tuli aloituksesta mieleen. Silmät punaisina tulimme ulos
elokuvateatterista, kun oli niin romanttista ja ihanaa.

Kuljen omaa tietäni vaikka se joskus olisi kivinen sepä nautinto.hengittää syksyn raikkautta.Tuntuu kauhealta aatella että niin pitkä taival olisi vielä edessä,kuin
mummi siellä kertoili. kyllä lyhempi elämä riittää,jos vaivoja on,kun kaikki ei Terhokotiin pääse.

Minun päiväni ovat 24 h, kaikki.

elämä on rajallista, suren suuresti loppu vääjäämättä häämöttää,
toivon omalta kohdalta että saisin poistua äkkiä kenenkään tietämättä pois,
häipyä vaan jonneki, ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, lopullisesti.

Juuri tänään tuo ajatus päiviemme pituudesta on minulle hyvin ajankohtainen.
Sain juuri tiedon erään aivan lähisukulaiseni äkillisestä sairastumisesta ja kuolemasta.
Pari päivää sitten hän lähetti minulle viestiä sähköpostitse ja iloisen oloinen oli viesti. Ehdin vastata, mutta hyvin lyhyesti ja lupasin palata asiaan. Nyt on niin tyhjä olo. Asiaan en voi palata.
Näin sitä ei voi aavistaa etukäteen päiviensä lukumäärää. Lähtö voi yllättää.

Onhan niin päivää emme tiedä,siitä kiitos muuten koko maailma olisi hulluja täynnä.

Kerron yhden aforismin iloksemme.

Ole luottavainen,vaikka edessä on tyhjyys,vaikka tiellä ei ole viittoja eikä reitillä polkua.Kuuntele sydämesi ääntä.

maan,,,


kiitos hevat aforismista, aivan kuin olisit tienny kuinka umpikujassa on elämä nykyään

" lillukan varsiin " hah



asiahan on niin,
kaikki ajatukset on jo joku joskus sanonu ja keksiny, vai luuleko nämä kasi tässä että joku vielä jotain uutta tässä vanhusten porukassa on itse keksiny, hah,
aforismi oli aivan oikein jälleen kerran meille muistutukseski ja lohduksi kirjotettu,
ei ole mitenkään tärkeää aina ja ikuisesti toistaa kuka on sen sanonu ja ketä on kopioitu,
me kaikki jossain vaiheessa sanomme ja toistamme sanan laskuja
jotka joku on jo aikoja sitten keksiny opetukseksi jälkipolville.

Miksi pahoitta toisten mieltä,koska paljon kirjoitellessamme ei löydy uusia versioita kaikkeen riimii. Täydentäkää jo vamiiksi mietittyjä hyviä sana sutkauksia.Kadehtia ei kannata ,koska mielhyvää me täältä palstoilta haemme,ainakin minä uskoisin joidenkin muittenkin tänne juuri siksi piipahtavan eikä suinkaan kiukuttelemaan,
tyylinsä kullkin.

http://www.youtube.com/watch?v=Wg3YwXvob7k&feature=relatedkullakin.


taas heta tuutoroi.
kuunnellaan ja olkaamme hyvällä mielin.

Kun lueskelee tuolla usealla saitilla,naailmanmenoa köyhyys ja ne ..sieltä saa voimia
kun vesivelliä ja ruislivän kanniikkaa imeskellään.

Iloitkaa,kun on vielä mahdollista.

moninikki, sama kuin he ja merihuisku ????
Toisten köyhyydestäkö saat voimia, kyllä on vinksahtanutta ajattelua !

Onhan sitä näillä kymmenillä syytä alkaa miettimään. Pitäisikö tehdä hoitotestamentti nyt kun vielä on jonniinverran tolkuissaan.
Niin että kun oikein pahasti nitkahtaa, niin eivät ainakaan letkuissa tarttis pitkään ja kalliisti hoidella.

Saattaahan hyvinkin olla, että kymmenen vuoden päästä monet meistä, allekirjoittanut etenkin, olisimme siirtyneet jo ns. ilmavoimiiin.

kaipuuta jostaki jota koskaan ei enään saavuta.


omakohtaisesti on tullu mietittyä jo lähes kymmenen vuotta elämän loppua, ohitusleikkauksen jälkeen ei ole ollu elämä halua,
päivät menee pakko taaplaamisessa, kunnon ylläpitämisessä, ajakuluttamisessa, käsitöitä ja kuntoilua, siimäpä ne suurimmat harrastukset on nykyään,
jos puoliso vielä eläisi, olisi kuitenki kaveri jonkakanssa voisi vielä suunitella vaikka mitä, yksin ei ole haluja suunitella enään yhtään mitään.

Hyvällä lapsella on monta nimee.Noin 8v sitten olin ohitusleikkauksessa 5 ohitusta
elämänhalua en menettänyt..Joskus täällä lukiessa verenpaine nousee,mut kai se vika minussa itsessäni on vika ,hyväähän tarkoitusta monellakin on naljailla.
Vanhana ei muuta tekemistä ole.

Hei! Pistän minäkin lusikkani tähän soppaan. Poismenoa en ole paljoa miettinyt,kun tukka putkella menen moniin juttuihin..Lapsenlapset alkaneet pelätä,että mitä sitten,kun mummoa ei enää ole..Olen yrittänyt neuvoa parhaani mukaan,että asia kerrallaan,ei mitään etukäteis-murehtimista. Kukaan ei ole tänne jäänyt ja kaikille on aika mitattu. Ikäisiäni ihmisiä poistuu ympäriltä ,joten tiedämme,että lähtö on joskus edessä..Innostun sitten siivoamaan hehhee..
Yhden asian olen päättänyt,että olen ystävällinen kaikille,koska ei tiedä,onko viimeinen kohtaaminen..Mutta nyt ei mietitä tulevia,vaan elämme täysillä tämän päivän..Tämä on ainutkertainen ja on huomenna muisto vain.. Iloa päiväänne! t.Irkku

iRKKU-37 SINUNLAISIAkaivataan,käy useammin palstalla luot valoa niihikin,
joilla on miei maassa .Sinulla on sädekehä ympärillisäsi,olisikohan,että nyt minulla näky etiäinen. KAUNIS KIITOS




nyt kuunnellaan
. . . . http://www.youtube.com/watch?v=j7_gG5q-abw&feature=related

Heippa ! Kiitos hevat!..Tuosta etiäisetä tuli mieleen,että meillä varmaan kaikilla on sellaisia kokemuksia,joita ei voi selittää.. Niistä voisimme avata uuden keskustelun aiheen..Mitä siitä ajattelette? Olisi kiinnostavaa kuulla..Esim..Näemme ,että joku kävelee tiellä luoksemme ja ihmettelemme,kun kestää..No sitten vähänajankuluttua henkilö vasta saapuu..Siinä on juuri etiäinen.
Aurasta vielä: Joillakin ihmisillä on selvästi näkyvä aura.Sekin on ihmeellistä..Lapset näkevät auran helpommin,mutta iän myötä kyky nähdä voi hävitä.. Ihmisessä on paljon vielä tuntematonta,jota on vaikeaa selittää tieteellisesti. Kaikkea tuleekin mieleen.Mukavaa päivänjatkoa kaikille..Iloa! t.Irkku