Vampyyreista ja vampirismista, osa 2

belamis

Vampirismi aiheena on itsessään sangen laaja. Vampirismi voidaan jakaa eri luokkiin, joista tunnetuimmat lienevät psyykkinen- ja energiavampirismi. Lisäksi on olemassa myös ihmisiä, joille vampirismi on hiukan muuta kuin energian imemistä tai luovuttamista. Verta nautitaan eri syistä, sitä ei todellakaan "juoda" litratolkulla ja taudit otetaan huomioon. Lähinnä teini-ikäisistä koostuvan ryhmän aiheuttaman mielikuvan takia asiaa on hiukan hankala mieltää ja sisäistää niiden, jotka eivät ole asiaan perehtyneet tarkemmin. Mikäli vampirismi kuitenkin kiinnostaa, kannattaa asiaa googlettaa. Suosittelen pitämään mielen avoimena, netti on täynnä hölynpölyä mutta kyllä tietoakin löytyy kunhan sitä osaa oikein etsiä.

Mikä sitten saa ihmiset harrastamaan vampirismia? Itsensä ravitseminen tavalla tai toisella, mielihyvä, erilaiset vereen liittyvät fetissit... Kukapa tietää jokaisen henkilökohtaisia syitä, ja onko kenties tarvettakaan? Fakta kuitenkin on, että aihe on mielenkiintoinen ja vampirismi elää eri muodoissaan 2000-luvun ihmisten keskuudessa.

Pelon historiassa törmätään erittäin runsaaseen myyttikertomusten, kummitusjuttujen, uskonnollisen kuvaston ja maagisten rituaalien perintöön, jota kuitenkin punovat yhteen ihmisten samankaltaiset pelonkohteet kaikkina aikoina, kaikkialla maailmassa – sairaus, väkivalta, hulluus ja kuolema. Kauhun tutkimus on reagoinut kehityskulkuun ja se lähestyy vampyyriä nykykulttuurin eräänä keskeisenä metaforana. Näissä analyyseissä perinteinen hirviöhahmo esiintyy ongelmallisten ihmissuhteidemme ja minäsuhteemme kuvana – oli sitten kysymys oraalisten halujen, laihduttamisen ja naiseuteen liittyvien ihanteiden suhteesta, tai "perverssiksi" leimatun seksuaalisuuden käsittelystä vampyyrifiktiossa. Pahimmillaan vampyyri on vain metafora asioille jotka oikeasti pelottavat ja vampirismi ihmisen energian, elinvoiman, elämänhalun ja oman tahdon imemistä ja riistämistä. Vallankäyttöä puhtaimmillaan, nuoruuden ja lahjakkuuden tuhlaamista. Mediaseksikäs vampyyri leikkii hirviömäisyydellään näennäisen inhimillisesti. Kuolema ei enää ole vaihtoehto eikä siihen tarvitse varautua.

On saitteja joilla harrastetaan vampirismia eri muodoissa, oli kyse sitten energiasta tai verestä. On "orjia" ja "isäntiä". Eri asia sitten on, haluaako noilla saiteilla pyöriä. Kenties näinä tautien aikoina olisi ensin hyvä miettiä kiinnostaako tämä aiheena sen enempää, ja jos kiinnostaa haluaako siitä todella ottaa selvää, ja onko tiedon seuraava askel harrastaminen.

1

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lilit2

      אתה לא הולך לראות יותר של אור שמש

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      232
      3384
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      60
      2925
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      26
      2507
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      18
      2482
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      76
      1993
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      85
      1879
    7. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1835
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1832
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1682
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1023
    Aihe