Tukijussi haluaa nimettömän kanteluoikeuden!

Objektiivinen tiedonvälittäjä, mediamestari
MaaseudunTulevaisuus -niminen MTK:n järjestölehti
kirjoittaa MTK:n haluavan mahdolliseksi
n i m e t t ö m ä n kantelun tekemisen.
Kun eivät uskalla vellihousut nimellään
kannella, kun tulevat m i e l e s t ä ä n
kaltoin kohdelluiksi rupuisia tuotteitaan
S- ja K-kaupalle myydessään.

Tidernapas har man levat.

Varmaan MTK:n suunnittelulaudalla on valmiina
myös urkintajärjestelmä, joka urkkisi,
ketkä kansalaiset ostavat kaupasta ulkomaisia
elintarvikkeita.

Onneksi elämme länsimaisessa oikeusvaltiossa ja
onneksi olemme Euroopan Unionissa. MTK
saa esittää niin tragikoomisen surkuhupaisia
esityksiä kuin ikinä haluaa. Ei niillä ole
kuin halpa viihdearvo.

Elintarvikkeiden tuonnin osuus se vain kasvaa
päivä päivältä. Se on hyvä asia. Ja siihen
tulee tukijussinkin sopeutua ja varautua
tukiaisten loppumiseen.

12

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaahas--

      mitähän horinaa tämäkin on. Etkö osannut linkkiä kyseiseen artikkeliin laittaa että mmuttkin voisivat tarkastaa sen sisällön.

      Kaikki nimittäin eivät ihan sataprosenttisesti noihin tlkintoihisi usko. Useimmiten kun ovat samaa luokkaa kuin pirun raamatun selitykset:)

    • http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/mtk-äimistyi-s-ryhmän-uhkailusta-lisätä-ruuan-tuontia-1.26902

      Sorry, enpä huomannut linkittää. Pidin selvänä,
      että oman järjestönne lehden luette.

      Tuossa linkki.

      Voinpa oikeastaan ennustaa artikkelin pohjalta,
      että ruuan tuonti tulee kasvamaan kiihtyvällä
      vauhdilla. Se lupaa hyvää.

      • TROLLI,

        TROLLI


      • Missä--

        kohdin tuossa puhuttiin että MTK haluaa nimettömän kanteluoikeuden?

        No jos sinun mielestäsi lisääntyvä ruuantuonti lupaa hyvää voihan sitä niinkin ajatella, pääsee moni elintarviketyöläinen työn orjuudesta koska jalosteitahan tuo tuonnin lisääntyminen lähinnä koskee. Niitähän tuonti nytkin pääosin on.


      • jjegyl,
        Missä-- kirjoitti:

        kohdin tuossa puhuttiin että MTK haluaa nimettömän kanteluoikeuden?

        No jos sinun mielestäsi lisääntyvä ruuantuonti lupaa hyvää voihan sitä niinkin ajatella, pääsee moni elintarviketyöläinen työn orjuudesta koska jalosteitahan tuo tuonnin lisääntyminen lähinnä koskee. Niitähän tuonti nytkin pääosin on.

        Alla koko juttu, eikä osaa niinkuin jopan kirjoituksessa.
        Siinä MTK nimenomaan pitää hyvänä kilpailulakien tiukentamista, ei kilpailun rajoittamista.
        Nyt tilanne on se että s-ryhmä voi sanella hinnat tuottajoon päin ja myös kuluttajiin päin, vai miten muuten on mahdollista että suomessa myydään miltei euroopan kalleinta ruokaa euroopan lähes halvimmista suomalaisen alkutuotannon raaka-aineista valmistettuna.
        "MTK:n mielestä kilpailulakiesitys on askel oikeaan suuntaan. Sen lisäksi tarvitaan järjestelyitä tavarantoimittajien ja viljelijöiden aseman parantamiseksi".
        Jopa nyt taas tulkitsee asiat kuten eräs dosentti suomen lastensuojelusta.


    • jegyl,

      "Elintarvikkeiden tuonnin osuus se vain kasvaa päivä päivältä". Jopa

      Ja syy: "Tulevaisuudessa kotimaisuusaste saattaa laskea. Tuontiaste nimittäin nousi tutkimusaikana 5,5 prosenttiyksikköä. Tämä johtuu etenkin tuontituotteiden kallistumisesta, ei niinkään tuonnin määrän lisääntymisestä".
      http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2012/08/23/suomessa-kaupattu-ruoka-75-prosenttisesti-kotimaista/201236264/12

      Miksi sitten s-ryhmä ostaisi ulkoa: "MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila on hämmästynyt kaupan voimakkaista reaktioista kilpailulain tiukentamiseen.

      Työ- ja elinkeinoministeriön lakiesitys pudottaisi määräävän markkina-aseman rajan nykyisestä 40 prosentista 30 prosenttiin, jolloin ketjujen määräävään asemaan voitaisiin puuttua entistä helpommin.

      Marttila muistuttaa, että S-ryhmä on jo nykyisen lain mukaan määräävässä asemassa. Ryhmän markkinaosuus ylittää 40 prosenttia.

      Aseman väärinkäyttö on nykytilanteessakin sanktioitavaa.

      Marttila ei ymmärrä, miten lakimuutos muuttaisi kaupan tilannetta.

      ”Jos he näkevät tässä ongelmia, niin sehän kertoo siitä, että tällä hetkellä esiintyy määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä.”

      Marttilan mielestä vaikuttaa, että kauppa pelkää lakimuutoksen laskevan myyntiä: ”Jos kotimaan hankinnoista siivotaan pois ne, joissa toimitaan vilpillisesti, tulee myyntiin niin iso lovi, että sitä pitää korvata tuonnilla.”

      Marttila muistelee, että aiemmin S-ryhmästä on vastattu, ettei väärinkäytöksiä ole tapahtunut kuin korkeintaan vahingossa.

      ”Siinä mielessä Ojapellon uhkaukset ovat paitsi käsittämättömiä, myös täydellinen muutos siihen, miten asioihin suhtaudutaan.”

      Marttilan mukaan nykyisessä tilanteessa kaikki tavarantoimittajat ovat altavastaajia kauppaketjuihin nähden. Ongelma koskee niin isoja kuin pieniäkin toimittajia.

      ”Esimerkiksi lihapuolella homma näyttää olevan aika lailla sanelupolitiikkaa.”

      Marttila arvioi, että S-ryhmässä hankinnat ovat vielä keskitetympiä ja joustamattomampia kuin K-ketjussa".

      Kuten alla lukee, MTK nimenomaan kannattaa kilpailulakien tiukentamista ettei yksi tai kaksi kauppaa enää voisi sanella myös tuottajiin päin hinnoista.


      MTK:n mielestä kilpailulakiesitys on askel oikeaan suuntaan. Sen lisäksi tarvitaan järjestelyitä tavarantoimittajien ja viljelijöiden aseman parantamiseksi.

      Kirjoittaa objektiivinen tiedonvälittäjä, mediamestari MaaseudunTulevaisuus 2012-10-29

    • TROLLEJA EI

      KANNATA KOMMENTOIDA

      • Nautiskelija...

        Ei niin ja kukapa meitä kieltäisi ostamasta kotimaisia elintarvikkeita. Eipä ulkomailta tuodut elintarvikkeet tulekaan kotiimme vaan ainoastaan suomalaiset. Kahvi ja kaakao sekä suola, koska niillä ei ole alkutuotantoa Suomessa. Hyvin, hyvin harvoin riisiä ostetaan, mutta niin vähän ettei kannata edes mainita.


    • Maausko,

      "MTK:n haluavan mahdolliseksi
      n i m e t t ö m ä n kantelun tekemisen.
      Kun eivät uskalla vellihousut nimellään
      kannella, kun tulevat m i e l e s t ä ä n
      kaltoin kohdelluiksi rupuisia tuotteitaan
      S- ja K-kaupalle myydessään", jopa



      "MTK:n mielestä kilpailulakiesitys on askel oikeaan suuntaan. Sen lisäksi tarvitaan järjestelyitä tavarantoimittajien ja viljelijöiden aseman parantamiseksi.

      Järjestö vaatii systeemiä, jossa yritys voisi kannella saamastaan kohtelusta anonyymisti. Nyt tilanne on se, ettei kukaan uskalla lähteä kantelemaan. Vaarana on, etteivät tuotteet pääse koskaan kauppojen hyllyille.

      Marttila uskoo, että lakiesityksellä on vahva tuki niin poliitikkojen kuin kansalaistenkin keskuudessa". MT

      Kantelu koskee kyllä enemmän elintarvikkeita valmistavia ja toimittavia yrityksiä, harvemmin tuottaja suoraan myy tuotteitaan kaupalle.
      On tuo jopa aika mestari kun pystyy vääntämään asian kuin asian negatioksi maanviljelijöitä kojhtaan.

    • No--

      tämän tasoinen floppi vie kyllä häneltä katu-uskottavuutta jo Arskankin silmissä:)

    • anteeski...

      "Elintarvikkeiden tuonnin osuus se vain kasvaa
      päivä päivältä. Se on hyvä asia". Jopa



      "Tulevaisuudessa kotimaisuusaste saattaa laskea. Tuontiaste nimittäin nousi tutkimusaikana 5,5 prosenttiyksikköä. Tämä johtuu etenkin tuontituotteiden kallistumisesta, ei niinkään tuonnin määrän lisääntymisestä". Taloussanomat

      Yhteenvetona jopa siis pitää hyvänä asiana etta tuontituotteet kallistuvat ja
      niiden käyttö lisääntyy. Kauppataseen alijäämä suurenee sekä myös suomalaisten ruokalasku suurenee.
      Anteeksi maalaisuuteni ja alhainen kombedenssini mutta itse en ymmärrä mitä hyvää siinä on. Ehkä jopa selittää minulle.

    • Mitä tyhmyyttä!

      Tämä oli sinulta, hyvä jopa_vain, pohjanoteeraus. Onko lukemisenymmärtämisesi todellakin noin heikolla tasolla? Vai sumentaako katkeruutesi järkesi noin pahasti?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      198
      32797
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      255
      21132
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      431
      10735
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6585
    5. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      72
      5310
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      53
      4735
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      195
      4030
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1597
    9. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      100
      1517
    10. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      52
      1449
    Aihe