Vaihdevuodet???

Joko?

Minulla on aina ollut todella runsaat kuukautiset. Ne ovat muistaneet tulla säännöllisesti noin kolmen viikon välein. Koska ne ovat tulleet niin tiheään, niin totta kai ne vastaavasti myös kestävät normaalia pitempään, 7-8 vrk.... Kammottavat menkat!

Mutta nyt yhtäkkiä olenkin odotellut jo reilun neljän viikon verran uskollista, mutta ei niin tervetullutta kumppaniani kylään. Vatsassa tuntuu, että tänään ne alkaa, tänään ne varmasti alkaa. On jotenkin turvonnut olo ja masu on just samanlainen kuin juuri ennen alkavia kuukautisia. Mutta ei vaan lorise, ei.

Voisiko tämä olla enne vaihdevuosille? Mitään muuta vaihevuosioireita ei ole. En ole ärtynyt, ei ole kuumia eikä kylmiä aaltoja, ei hikoiluta muulloin kuin urheillessa, rinnat eivät ole arat ja mitä näitä oireita nyt olikaan nettiin luetteloitu. Oireita oli niin paljon, että ihmettelen, miten kukaan nainen selviää niistä hengissä... Ensin kidutaan kuukautisten kanssa, ja kun ne loppuu, kidutaan kaiken muun kanssa.... Mutta muita oireita ei tosiaan ole ollut kuin että kuukautisia ei vaan kuulu ja massu on sen tuntoinen kuin juuri ennen kuin kuukautiset alkaa. Ja näin on menty jo reilun viikon verran. Normaalisti tällaisien masutuntemusten jälkeen kuukautiset ovat alkaneet päivän parin sisällä.

Olen iältäni 47-vuotias ja minulla on hormonikierukka, joten esim. raskaus on poissuljettu.

Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?

25

3874

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viihdettä kerrakseen

      Mulla on nyt alun kolmatta viikkoa kuukautisia ennen tulevia oireita, mutta kuukautiset ei vain ala. Kohtu supistelee, naamassa finnejä, mieliala apea, nukun huonosti. Kiertoaika on mennyt jo reilusti ohi. Menee hermot odottelemiseen ja varuilla olemiseen. Sitten vielä mietin, että loppuiko ne nyt jo kokonaan, näinkö se yleensä tapahtuu?

      Pimeä vuodenaika yleensä kyllä mulla sotkee kuukautisia, samoin se jos niistä alkaa hermoilla. Ja nyt alkaa olla stressitasot jo aika tapissa. :(

    • neiti48

      Toki tuo on enne v.vuosille. Vai luulitko enteiden alkavan kuusissakymmenissä!

    • ruiskukansininen

      Mene gynelle, utrassa näkee on siellä jotain häikkää, joka voi aiheuttaa vuodot.. kai sentään tiedät senkin, että ennen vaihdevuosia kuukautiset voi muuttua epäsäännölliseksi voi olla pois ja sitten taas tulla ja sitä voi kestää monen monta vuotta..

      Vaihdevuosi-ikäisen naisen paras ystävä on hyvä gyne:)

    • joko???

      Neiti 48, tiedän että voipi olla enne vaihdevuosille. Ja en, en todellakaan elä siinä harhakuvitelmassa, että vaihdevuodet alkaisivat vasta kuusissakymmenissä. Tiedän, että vaihdevuodet voivat alkaa jopa hieman päälle nelikymppisillä. Joten se siitä. Mutta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta vaihdevuosista. Mehän elämme vain kerran. Joten siksi olisi kiva tietää, miten muilla vaihdevuodet ovat alkaneet, millaisia tuntemuksia silloin on ollut jne. Mutta taidanpa noudattaa ruiskukansinisen ohjetta ja alkaa kaveeraamaan hyvä gynen kanssa. =)

    • pumpuli2

      Hei !....Olen 48 vuotias ja minulla alkoi oikeastaan vaihtarit just sillä että menkat alkoikin odottamaan itseään...noin 2 vuotta takaperin.Silloin seurustelin pari kk ja pelkäsin jo olevani raskaan vaikka sterilisaatio on tehty jo aikoja sitten =).....Sit alkoikin kierrot menemään sekaisin.Vuoto tuli joko 2 vko tai 2 kk välein...kesti joko 3 tai 6 pv........

      Vuosi sitten alkoi henkinen hyvinvointi pettää...masenti ahdisti ja muutenkin alkoi olo olemaan sitä luokkaa että hulluksihan tässä tulee.Meni gynelle ja aloitettiin hormonikorvaushoito mikä on pelittänyt suht hyvin vaikka nyt alkaa tuntumaan siltä ettei menkat meinaa tulla edes keltarauhashormoonilla mitä käytän 10 pv kk.Onneksi pari päivää alkoi tyhjennysvuoto (edelliset kunnon menkat elokuun lopussa)....Tässä olikin useimpi viikko pelkkää pms päivää....hermot tiukkana ja ahdisti.....kun vuoto alkoi olo helpottui samana päivänä......

      Tervetuloa joukkoon =))

      • kokeiltu

        Onko sulla hormoonihoitona geeli? Ajattelin vaan, kun sanoit, ettei tyhjennysvuotoa oikein tule keltarauhaskuurillakaan. Itse olen kokeillut Estrogeliä 2kk, eikä sen jälkeen tullut tyhjennysvuotoa 10pv Terolutilla. Ei sen puolen, eipä geeli auttanut pätkääkään vaivoihini. Ei kaiketi edes imeytynyt.


    • joko???

      Hmmm... En tiedä onko kovin ihanaa tulla joukkoonne pumpuli2, mutta kiitos siitä huolimatta. =) Ei mua itse asiassa edes haittaa, jos kyse on vaihdevuosista. Tietääpähän, että pääsee eroon yhdestä vaivasta. Tosin tilalle taitaa tulla 10 lisää...

      Kertokaahan tietämättömälle mitä noi tyhjennysvuodot ovat. En ole kuullutkaan.

      • kokeiltu

        Tyhjennysvuoto on keltarauhashormoonikuurin jälkeen tuleva vuoto, joka tyhjentää kohdun limakalvon. Vuoto on niinkuin kuukautisvuoto, mutta hormoonilla hankittu. Estrogeenihoidon kylkiäiseksi pitää ottaa kerran kk 10pv keltarauhaskuuri(tai 2kk välein), koska estrogeeni kasvattaa kohdun limakalvoa ja voi aiheuttaa kohtusyövän riskin ilman tyhjennysvuotoa.


      • kokeiltu
        kokeiltu kirjoitti:

        Tyhjennysvuoto on keltarauhashormoonikuurin jälkeen tuleva vuoto, joka tyhjentää kohdun limakalvon. Vuoto on niinkuin kuukautisvuoto, mutta hormoonilla hankittu. Estrogeenihoidon kylkiäiseksi pitää ottaa kerran kk 10pv keltarauhaskuuri(tai 2kk välein), koska estrogeeni kasvattaa kohdun limakalvoa ja voi aiheuttaa kohtusyövän riskin ilman tyhjennysvuotoa.

        lisäystä vielä: Mulla alkoi vaihtarit 53vuotiaana. Sitä ennen ei oikeastaan mitään vaivoja ja menkat pelas tosi säännöllisesti siihen asti. Sen jälkeen onkin ollut vuoristorataa puoleen ja toiseen. Alkuun olivat pois 3kk ja sitten kun tulivat, niin eivät osanneet loppua ja välillä olivat 2krt kuussa. Olen nyt 57v ja tänä vuonna omat menkat ovat tulleet vielä pari kertaa. Mulla on paikallishoito Ovestinpuikko käytössä. Käytän luontaistuotteita vaihtelevin menestyksin. Olen kokeillut hormoonia, mutta sivuvaikutuksien takia kokeilut jäi pieneksi..


    • pumpuli2

      Käytän geelinä mitä sivelen alavatsansutuun.Gyne kertoi vatsan aluen olevan paras paikka koska sillä alueella on ohuin iho.Rintoihin geeli ei saa osua.

      • kokeiltu

        Minä sivelin geeliä reisien sisäpintaan tai vaihtelevasti käsivarsien sisäpintaan. Pitää kaiketi vielä kokeilla uudelleen Estrogeliä alavatsalle, jospa sitten imeytyisi paremmin. Mahtaisko geeli auttaa alavireeseen?


    • mmmm9

      44-vuotiaana alkoi tulla outoja kipuja. Mitään ei löytynyt tutkimuksissa.
      Noin 50 v aloin hikoilla, vuotohäiriöitä oli kaksi vuotta. Novofem auttoi tuskaisuuteen ja hikoiluun olin tosi onnellinen ja helpottunut.
      Nyt vuoto on loppunut. Päänsärkyä ja hikoilua on vähän. Turvotus viittaa samaan.
      Ärtyneisyys ja ylienergisyys ovat yksi oire.
      En olisi selvinnyt ilman korvaushoitoa, kaikki olemme yksilöitä, vasta kun itse hoksasin kysyä sain niitä.
      Huomioi myös limakalvojen kuivuminen, kosteuttavat silmätipat ym.

    • pumpuli2

      Muistuipa mieleen että minulla justa alkoi koko homma kipuilulla noin 44 vuotiaana mikä diagnosoitiin fibromyalgiaksi(mikä sitten hävisi hormonihoidon myötä =)

      Seuraavaksi jäi yhdet mensut väliin ja lopulta alkoi heitteleen miten sattui.

      Lopulta tuli melkein koko oireitten kirjo.Fyysinen ja psyykkinen romahdus......Koko kehon kiputilat,jäykkyys,pakotus,valtava ahdistuneisuus,keskittymiskyvyttömyys,ärtyneisyys,alapää kuivu,silmät kuivu,aamuyön hikoilu......Kaiken kaikkiaan ihan romu olo........Estreena gelion onneksi auttanut moniin oireisiin ja terolut ei aiheuta mitään sivuoireita......Näillä nyt mennään.Voi olla että jatkossa joutuu vielä vaihtamaan hormonit kun mennään muutama vuosi eteenpäin.

      Nyt syksyllähän oireet löi hormonikorvaushoidon läpikin kun menkat jäi 2 kk tulematta vaikka terolutia popsin.Olomuuttui heti kun kunnon tyhjennysvuoto alkoi.

      Syksyllä vaikka oli hormonit niin alkoi kuukauden kestävä inhottava turvotus,yöheräilypahoinvointi ja hermojen kireys,ahdistuneisuus...ym,ym.....Nostin geeliä kolmeen painallukseen vrk (ohjeistus 2-3 painallusta)....olen käyttänyt kahta illalla.Kun viimein tyhjennysvuoto tuli laskin geelin kahteen annokseen kun olo helpottui.

    • pumpuli2

      Minulle kyllä geeli toi helpotusta myös alakuloisuuteen mutta ei se minusta entistä "kolmekymppistä" tehnyt....Huomaan vaan muutenkin olevani "vanhempi" ja kyllästyneeni moniin asioihin....esim. ruuanlaittoon,siivoukseen ym......koitan ne asiat suorittaa helpomman kautta ja olen sen suhteen armollisempikin itselleni enkä vaadi itseltäni liikoja.Jos on hellan ääressä ollut jo 18 vuotiaasta lähtien ja nuorena tehnyt kiitettävästi viikkosiivoukset niin ei ole outoa että kyllästyminen tulee mukaan kuvioon.Onneksi olen 16 vuotiaan nuoren kanssa kaksi niin voin monessa suhteessa päästää itseäni helpommalla.

      • kokeiltu

        Juuri tuollaista samaa kyllästymistä on itsellänikin juuri siivoukseen. Ennen tein aina viikkosiivouksen torstaina, imuroin, pesin lattiat ja pyyhkäsin tomut pinnoilta ym. Nykyään en saa itseäni tekemään moista juuri koskaan, eli yritän päästä helpoimman kautta kuten kirjoititkin. Olen vielä kokopäivä työssä ja siellä menee ihan ok.


      • pölypalloja...
        kokeiltu kirjoitti:

        Juuri tuollaista samaa kyllästymistä on itsellänikin juuri siivoukseen. Ennen tein aina viikkosiivouksen torstaina, imuroin, pesin lattiat ja pyyhkäsin tomut pinnoilta ym. Nykyään en saa itseäni tekemään moista juuri koskaan, eli yritän päästä helpoimman kautta kuten kirjoititkin. Olen vielä kokopäivä työssä ja siellä menee ihan ok.

        Haa, onko muitakin, jotka eivät jaksa siivota kuin silloin tällöin! Monta kertaa olen muistellut elämää 30-40-vuotiaana, kun teimme viikkosiivouksen silloisen mieheni kanssa joka perjantai-ilta! Siis ensin kävimme ruoka-ostoksilla, minä laitoin ostokset kaappeihin sillä aikaa kun mieheni jo aloitti imuroinnin. Sitten kuljin perässä ja pyyhin pölyt, silloin tällöin myös moppasin lattiat. Siis miten ihmeessä sitä jaksoi, perjantaina töiden jälkeen! Nykyään saan valtavalla tahdonvoimalla pakotettua itseni tuollaiseen ehkä kerran kuussa! Tai itse asiassa teen siivousta pienemmissä osissa, jos imuroin, se on sen päivän urakka, vessan pesen joku muu päivä jne.

        Vaihdevuosioireita alkoi tulla pikku hiljaa n. 45-vuotiaana, ensin ärtymystä, väsymystä ym. ei niin kovin selvää. Kuukautiset olivat epäsäännölliset muutaman vuoden, aluksi vaivaan tarjottiin avuksi keltarauhashormonia, mutta en sietänyt sitä ollenkaan. Se vain pahensi ärtymystä, olo oli samanlainen kuin joskus nuorempana muutaman päivän ennen kuukautisia, mutta nyt olisi pitänyt kestää kaksi viikkoakin pingottunutta ja kurjaa oloa. Kuukautiset loppuivat lopulta 51-vuotiaana ja samoihin aikoihin tulivat kuumat aallot ja hikoilut. Töissä piti kuitenkin jaksaa ja selvitä, joten aloitin hormonikorvaushoidot. En edes harkinnut sinnittelyä ilman hormoneja, vaikka sivuvaikutuksia ja riskejähän on niilläkin.


      • kokeiltu
        pölypalloja... kirjoitti:

        Haa, onko muitakin, jotka eivät jaksa siivota kuin silloin tällöin! Monta kertaa olen muistellut elämää 30-40-vuotiaana, kun teimme viikkosiivouksen silloisen mieheni kanssa joka perjantai-ilta! Siis ensin kävimme ruoka-ostoksilla, minä laitoin ostokset kaappeihin sillä aikaa kun mieheni jo aloitti imuroinnin. Sitten kuljin perässä ja pyyhin pölyt, silloin tällöin myös moppasin lattiat. Siis miten ihmeessä sitä jaksoi, perjantaina töiden jälkeen! Nykyään saan valtavalla tahdonvoimalla pakotettua itseni tuollaiseen ehkä kerran kuussa! Tai itse asiassa teen siivousta pienemmissä osissa, jos imuroin, se on sen päivän urakka, vessan pesen joku muu päivä jne.

        Vaihdevuosioireita alkoi tulla pikku hiljaa n. 45-vuotiaana, ensin ärtymystä, väsymystä ym. ei niin kovin selvää. Kuukautiset olivat epäsäännölliset muutaman vuoden, aluksi vaivaan tarjottiin avuksi keltarauhashormonia, mutta en sietänyt sitä ollenkaan. Se vain pahensi ärtymystä, olo oli samanlainen kuin joskus nuorempana muutaman päivän ennen kuukautisia, mutta nyt olisi pitänyt kestää kaksi viikkoakin pingottunutta ja kurjaa oloa. Kuukautiset loppuivat lopulta 51-vuotiaana ja samoihin aikoihin tulivat kuumat aallot ja hikoilut. Töissä piti kuitenkin jaksaa ja selvitä, joten aloitin hormonikorvaushoidot. En edes harkinnut sinnittelyä ilman hormoneja, vaikka sivuvaikutuksia ja riskejähän on niilläkin.

        Meillä ei mies ole oikeastaan koskaan osallistunut siivoukseen, eikä tiskaukseen. Ehkäpä kerran 10vuodessa:( Juuripa siksi myös itseltäni on lähtenyt kiinostus, että miksi minä olisin se joka putsaa paikat, kun molemmat käymme kodin ulkopuolella töissä. Minä mukamas laittaisin ruuan,siivoisin töiden jälkeen, kun mies saman aikaisesti istahtaa olkkarin sohvalle ja nappaa kaukosäätimen käteen. Ei, enää se ei onnistu, sillä mitta on tullut täyteen. Jos näyttää siltä, että kämppä kaipaa siivomista, niin siivokoon se kenen mielestä on on kamalaa. Minä vietän laatuaikaa ja menen lenkille ja nautin elämästä:)


    • pumpuli2

      Juu...kyllä siivousinnostukset ovat taakse jäänyttä elämää.Minä olin nuorena superhypersiivoilija ja nyt saa katsella välillä ihan pölypallojen kerääntyvän nurkkiin ja sänkyjen alle.....kun ei siivous huvita niin ei huvita kun sitten pakolla.

      Jotenkin on vaan niin peruskyllästynyt kyseisiin hommiin ja tekisi tehdä kaikkea muuta mukava.Olénkin eliminoinut turhat siivoukset pois.Lähinnä koitan pitää huolen lakananvaihdosta sekä kylppäristä......mut lattiat useimmiten hoituu vaan imuroimalla...pesen kun jaksan...pölyt sit imuroinnin yhteydessä......Tämä vetämättömyys kodinhoitoon alkoi vaiharioireidennpuhjettua.

      • Eikäsitä

        Onpa lohduttavaa lukea näitä kommentteja. Minä en ole siivonnut kirjahyllyn päällystä ja ylimpiä kirjoja varmaan neljään vuoteen, itse asiassa en uskalla edes koskea niihin saati pääse kiipeämään sinne ylös. Minulla tulehtuivat lopulta kummatkin polvinivelet kaiken kamalan lihas- ja nivelkivun päätteeksi. Vieläkään en pysty menemään kyykyyn, enkä polvistumaan lattialle. Sen lisäksi, että siivoaminen on kivuliasta hommaa, niin se ei edes enää kiinnosta vähääkään. Imuroin ja pyyhin pölyt kuitenkin ja jonkinlaisen peruspuhtauden pidän huushollissa. Vaatteiden pitää olla puhtaita aina, samoin ruokapöydän ja tiskipöydän.
        Vaihdevuosioireet ovat kestäneet jo kuutisen vuotta ja ovat edelleen välillä aivan sietämättömät. Tämä fyysinen tankeus ja romu olo ovat kamalat, miten ihmeessä sitä jaksaa vielä parikymmentä vuotta jos tämä elämä jatkuu samanlaisena? Ei tässä jaksa mitenkään valaistua ja kypsyä kun ajoittain jotenkin vain jaksaa raahautua päivästä toiseen. Mikähän ihmeen tarkoitus tällä elämän vaiheella voi olla naiselle?


    • Nainen 47v

      Minä nykyisin laitan kaikki oireet hormoonien syyksi. Ennen yritin etsiä tietoa netin kautta ja huomasin, että oireita voi olla millaisia vain myös esivaihtarissa(premenopaussi).

      Tässä enemmän tietoa Premenopaussista

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01118

      Kävin hakemassa Vagifem -kapselit, kun tuntuu, että alapäätä taas kutittaa.

      VAGIFEM:

      Sitä käytetään lievittämään emättimen vaihdevuosioireita, kuten emättimen kuivuutta ja ärsytystä. Lääketieteellinen nimi näille oireille on ‘emättimen atrofia’. Se johtuu elimistön luonnollisesta estrogeenipitoisuuksien vähenemisestä vaihdevuosi-iässä.

      Vagifem® vaikuttaa korvaamalla estrogeenia, jota naisen munasarjat normaalisti tuottavat. Se asetetaan emättimeen, jolloin hormoni vapautuu siellä, missä sitä tarvitaan ja voi lievittää epämiellyttäviä tuntemuksia emättimessä.

    • amia49

      Mulla on ollut hormonilaastareita pari vuotta, kun tuntui, että kuukautiset alkoivat ottaa ylivallan koko elämästä. Oli äärettömän rasittavaa jatkuvasti pelätä, että opettaessani alan vuotamaan litrakaupalla. Laastari teki tehtävänsä ja toimin nyt suht koht normaalisti sen suhteen. Kuukautiset tulevat ja menevät täysin omaan tahtiinsa, joskus jopa kolme kertaa kuukaudessa. Joskus enemmän, joskus vähemmän mutta ei enää litrakaupalla.
      Suurempana mullistuksena olivat tunnehäiriöt. Ja ne eivät sitten olleetkaan masennusta vaan euforiaa. Rakastuin ja ihastuin tuon tuosta vasemmalle ja oikealle. Positiivisesta mielialasta ei ollut puutetta ja oli semmoinen tunne, että nyt teen kaiken, mitä en elämässäni aikaisemmin uskaltanut tai voinut. Päätin, etten enää kerää pettymyksiä ja loukkauksia, vaan teen jotain elämälläni ja pidän sen, mikä on hyvää. Minkä eron huomasinkaan ympäristössäni, kun en kulkenutkaan myttysenä, vaan annoin ihmisille ilmaisia hymyjä!
      Ystävättäret katselivat suu auki, kun kerroin heille kaikista uusista, oppimistani asioista (siis ei mitään maatamullistavaa mutta kuitenkin uutta) ja sain heidätkin innostumaan uudistamaan suhdettaan miehiinsä varsinkin seksuaalisella tasolla.
      Yritin löytää netistä informaatiota tämmöiseen mullistukseen enkä vieläkään ole löytänyt. Mietin, mitkä lääkkeet voivat vaikuttaa mielialaan tällälailla, mutt eihän mulla ole muuta kuin kilpirauhasen vajaatoiminta ja matala annos lääkettä siihen. Todella outoa, kun kaverini taistelevat eri suuntaan ja minä olen tässä vaiheessa. Milloinkahan se suuri masennus kolahtaa... Ja siivouksesta sen verran ettei huonoon siivousmotivaatioon ole tullut mitään muutosta.

    • Minä sain vaihdevuosioireihin apua luontaistuotteesta nimeltä chello forte. Minulla oli jatkuvia"hikikohtauksia"ja limakalvot todella kuivat. Käytin chelloa viikon ja oireet hävisivät tyystin. Olen aina suhtautunut skeptisesti luontaistuotteisiin mutta tämä ainakin TOIMII!

      • ei Chellolle

        Ihan hienoa, että auttoi sulle, mutta itse en saanut apua siitä ollenkaan. Kirjoitteleppa uudelleen vaikka parin kk päästä, vieläkö silloin vielä auttaa..


    • Ihan ensi oireet

      Niinku joku tuolla jo sanokin, niin ensin on tosiaan premenopaussivaihe. Mä en edes ollut tiennyt että sellanen on olemassa, ihmettelin vaan että eihän ne vaihdevuodet voi tälleen alkaa? Mut alkaa ne, sitten tule perimenopaussi jne.
      Täällä on mun mielestä selitetty hyvin tuo koko ketju:

      http://wariksenvarvas.blogspot.fi/2012/10/waihdevuodet-ne-alkaa-jo-40.html

    • ohi on

      Heh heh, hauska tuo blogi joka edellä mainittiin, kauheeta juttuja sinällään. Mä kuolisin jos olis tommosta mutta mulla on vaan aika lieviä kuumia aaltoja öisin mutta päivällä ei niitäkää. (Olen jo 50v ja kuukautiset loppu vuosi sitten). Migreeniä on lisääntynyt kun ennen oli vaan 1-2 päivää sillon tällön (ei joka kuukausi siis) niin nyt on 2-3 päivää peräkkäin/kk.

      Mutta alkuperäselle kirjottajalle sanosin että minulla kanssa saman ikäsenä (47v) alko kuukautiset temppuilemaan että joko meni 2 kuukautta väliä ettei tullut mitään tai sitten tuli 3 kertaa mensut samassa kuussa. Kauheen runsas vuoto niin että mitkään suojat ei riittäny tai piti olla kaksi yösidettä päällekäin päivälläkin ja tunnin välein piti vaihtaa. Sitä kesti kaksi vuotta siis ja vuosi sitten loppui kokonaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      2453
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      196
      1157
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      110
      1067
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      930
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      296
      888
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      858
    7. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      841
    8. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      89
      837
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      829
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      51
      743
    Aihe