Yleinen kasvatustiede

Löytyykö täältä ketään jolla olisi tietoa tai kokemusta siitä miten yleisen kasvatustieteen puolelta voisi järkevimmin hankkia opettajan pätevyyden? Oma tilanteeni on se, että opiskelen toista vuotta ja olen aiemmin ollut hyvin tyytyväinen valintaani suunnata opetustehtävien sijasta enemmän suunnittelun ja hallinnon puolelle, mutta jo jonkin aikaa on kasvanut kiinnostus myös opettamiseen. Sivuaineena minulla on mm. erityispedagogiikka, josta suunnittelen sisällyttäväni aineopinnot kandin tutkintooni. Olen juuri tätä kautta löytänyt kiinnostuksen opetustyöhön. Mikä olisi mielestänne järkevin tapa yrittää lähteä suorittamaan erityisopettajan pätevyyttä esimerkiksi sen jälkeen kun on saanut kandin tutkinnon valmiiksi yleisen kasvatustieteen puolelta? Tuossa vaiheessa tuskin on järkeä lähteä enää normaalin hakuväylän kautta yrittämään kun on kandi tehtynä?
0128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tuli vain mieleen kirjoitti:

Löytyykö täältä ketään jolla olisi tietoa tai kokemusta siitä miten yleisen kasvatustieteen puolelta voisi järkevimmin hankkia opettajan pätevyyden? Oma tilanteeni on se, että opiskelen toista vuotta ja olen aiemmin ollut hyvin tyytyväinen valintaani suunnata opetustehtävien sijasta enemmän suunnittelun ja hallinnon puolelle, mutta jo jonkin aikaa on kasvanut kiinnostus myös opettamiseen. Sivuaineena minulla on mm. erityispedagogiikka, josta suunnittelen sisällyttäväni aineopinnot kandin tutkintooni. Olen juuri tätä kautta löytänyt kiinnostuksen opetustyöhön. Mikä olisi mielestänne järkevin tapa yrittää lähteä suorittamaan erityisopettajan pätevyyttä esimerkiksi sen jälkeen kun on saanut kandin tutkinnon valmiiksi yleisen kasvatustieteen puolelta? Tuossa vaiheessa tuskin on järkeä lähteä enää normaalin hakuväylän kautta yrittämään kun on kandi tehtynä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu