uuvuksissa

mami kirjoitti:

Ei varmaan tule tolkkua mitään tekstistäni, pahoittelen jo valmiiksi.. Mutta itku tulee unen sijaan, ja syynä -uskokaa tai älkää- yhdeksän vuotta sitten tapahtunut ero, nyt jo nuoret aikuiset lapset mutta edelleen jatkuva piina kaikesta mahdollisesta millä ihmistä henkisesti piinata voi. En jaksa edes puhua näistä kun harmittaa itseään että antaa toisen sekojuttujen edelleen satuttaa. Mutta sitten kun kuulee sen ihmisen valheet omien lasten toistamana, vaikka olen loputtomiin koittanut jaksaa itse puhua heille isästään niin pitkälle hyvää kuin tässä tilanteessa on mahdollista, ja suojata heitä tältä.. niin voi itku että voi sattua. En raskisi sanoa edes ääneen että hän on sairas - - koska kuulen jo takaraivossani hänen ivallisen vastauksen että kukakohan on.. Mutta, kertokaa joku päättyykö tämä koskaan?? Itse uskon että ei, olen luovuttanut siinä jo. Ja tiedän että pääsisin pakoon itse kyllä, mutta miksi mun lasten elämä pitää mennä näin, voi miksi??? Sorry tosiaan viestin sekavuus, olo vaan niin murheellinen juuri nyt. Ikinä en ole tällaiseen kirjoittanut, saa nähdä oliko ensimmäinen ja viimeinen kerta :D , toivottavasti ei. Hyvää yötä kaikki, ja ennenkaikkea ne jotka voivat jakaa näitä fiiliksiä..

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä