mikä kissa ?

Antakaapa kissaihmiset vinkki;onko olemassa kissa-allergiselle sopivaa rotua.Olen voimakkaasti allerginen kissoille,mutta kissa olisi meille tervetullut perheenjäsen.Onko keinoja ?
8712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kissa-allergian aiheuttaja on tavallisesti kissan ihosta irtoava hilse, eikä näin ollen esimerkiksi kissan karvan pituudella ole merkittävää vaikutusta kissalle herkistyneen ihmisen oireisiin. Olisi tietenkin kätevää, jos joku lyhyt- tai kiharakarvainen kissa osoittautuisi allergeenivapaaksi, mutta kun ei...

Ainakaan perheenjäseneksi en voi kissaa tapauksessasi suositella. Sähköiset ilmanpuhdistimet, kissan viikottainen pesu ja huoneiston huolellinen imurointi vähintään kaksi kertaa viikossa voi hieman helpottaa allergisen oloa, mutta yleensä sairaus ajan kuluessa kuitenkin pahenee astmapiippuasteelle.

Äänestä

Tietysti saattaa löytyä vaikkapa maatiaisista sellainen yksilö, joka ei aiheuta allergiaoireita - ei ainakaan kovin voimakkaita. Ei kuitenkaan ole kissan kannalta mukavaa lähteä näppituntumalla tekemään havaintoja siitä, mikä kissa aiheuttaa allergiaoireet ja mikä ei. Jos on todettu, että on kissoille allerginen, ei kannata kissaa hankkia. Voithan aina käydä löytökissataloilla auttelemassa. Ehkä allergiasikin lievenee pikkuhiljaa ;).

Itselläni on kaksi kissaa toimineet niin hyvin siedätyshoitona, että pystyn nykyään olemaan ilman minkäänlaisia oireita kaksipäiväisessä kissanäyttelyssä 12 tuntia/päivä. Minulla tosin ei koskaan ole ollut pahaa allergiaa eikä oireita ole koskaan tullut kaikista kissoista.

Äänestä

Siinä käy niin, että allergia pahenee ja kissa joudutaan luovuttamaan uuteen kotiin. Ei kivaa kissalle, eikä omistajalle... Surku tulee puseroon. Kissa on aika monelle tuntemalleni allergiselle ihmiselle suunnilleen se pahin mahdollinen vaihtoehto(minuutti mun kämpässä ja hirveet oireet päällä), koska koirista löytyy vielä sellaisia rotuja, joista tiedetään, etteivät allergisoi niin pahasti (muistaakseni villakoirat ovat tällaisia...)

Äänestä

Ite sanoisin että sfinx-rotu vois olla sulle
sopiva. En usko että kukaan sille on allerginen
ku sillä ei oo karvaa.
Käy tsekaan rotumääritelmä http://www.surex.fi/sfinx.html

Äänestä
  • ...allergia ei johdu kissan karvoista vaan hilseestä joka irtoaa ihosta joten se, että kissalla ei ole karvoja ei ole takuu siitä etteikö sille voisi kukaan olla allerginen.
    Sitä en mene väittämään etteikö se olisi parempi vaihtoehto allergikolle kuin karvainen kissa (tiedä vaikka hilsettä erittyisi vähemmän tai jotain), mutta karvat eivät ole se mikä allergiaa aiheuttaa vaikka niin usein luullaan.

    Äänestä

  • Kissa-allergia ei kyllä johdun kissan karvoista, vaan ihon hilseestä. Useat ihmiset ovat sanoneet, että pystyvät olemaan hyvin tekemisissä pitkäkarvaisten kissojen kanssa, mutta jopa karvattomat aiheuttavat pahan allergiareaktion. Ehkä tähän on syynä se, että hilse ei pääse turkin pintaan pitkäkarvaisella kissalla kovin helposti?

    Ei silti ole oikein, että kissaa käytetään koekaniinan "tuleekohan tästä allergiaa vai ei?" ja se joutuu sen vuoksi koko ajan uuteen kotiin.

    Äänestä

Minulla on ollut kaksi vuotta kissa, vaikka olenkin allerginen. kissa on puolipitkäkarvainen leikattu poika.
Allergia ei sanonut mitään, mitä nyt nenä vähän vuosi, mutta kun kissa täytti vuoden, tämäkin loppui. Tiedän myös kaksi tuttavaani, joille kävi myös samoin.
Joskus saattaa käydä niin, että allergisen henkilön elimistä tottuu tiettyyn eläimeen, eikä herkisty niin kuin muiden ''vieraiden'' eläimien kanssa.
Otan ensi vuonna myös toisen kissan.

En suosittele tätä kellekään, kerroin vain oman tarinani, sillä rakstan kissoja, ja olen aina halunnut saada sellaisen.♥♥♥

Äänestä
  • Minulla on myös kaksi kissaa, vaikka olen melko paha atoopikko. Olen tottunut, vaikka ekan kissan kanssa olinkin aika punainen ja tuskanen. Toinen kissa ei sitten aiheuttanut minkäänlaisia oireita. Kyllä kai ne allergeenit aika samanlaisia on eri kissoilla. Tottuminen vie, ainakin iho-oireita saavilla, noin kuukauden, pari. Sitten helpottaa ja jotkin oireet saattaa jäädä pysyviksi, kuten mulla pikkuvesipallot kämmenissä. Eipä niistä silti suurta murhetta ole verrattuna kissoista saamaan iloon ja seuraan!

    Viisautta sulle päätöksen teossa. Iho-oireita ei kannata pelätä. Jos saat limakalvo-oireita, mieti tarkemmin. Tietysti voit tehdä sopimuksen, että palautat kisun, mikäli et voi sitä pitää, minulle tarjottiin sellaista, kun emmin ekan kisun kohdalla. Tsemppiä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kattimatti kirjoitti:

Antakaapa kissaihmiset vinkki;onko olemassa kissa-allergiselle sopivaa rotua.Olen voimakkaasti allerginen kissoille,mutta kissa olisi meille tervetullut perheenjäsen.Onko keinoja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu