Onko oikein?

Edustin alaikäisiä poikiani perintöasiassa.
Leskellä on hallintaoikeus testamentin nojalla.
Vaadin pojille lakiosaa ja ne saatiinkin pitkän prosessin jälkeen.
Vaadin myös jakoa jotta ei tarvitse alkaa riidellä myöhemmin mitä kukanenkin saa.

Jako on ollut lainvoimainen nyt yli puoli vuotta.
Koko prosessi on kestänyt nyt aika tarkasti 6 vuotta.

Nyt pesänjakaja ilmoitti että hän ei voi toteuttaa jakoa jakokirjassa sovitulla tavalla koska hän oli maksanut pesän varoista kiinteistöveroja, sähkölaskuja, lähdeveroja, tilinhoitomaksuja 1820€ edestä.

Samaan aikaan pesänjakaja oli maksanut tuottoa leskelle 2442€.

Eikö omaisuuden tuotto ole sitä kun tuloista vähennetään menot?

Laskelmieni mukaan leskelle olisi pitänyt maksaa 2442€-1820€= 622€
3219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Asiantuntemukseni ei ehkä aivan riitä, mutta vastaan silti jotain. Ellei testamentissa määrätä laajempia oikeuksia, niin hallintaoikeus tarkoittaa vain hallinnassa olevan omaisuuden tuottojen käyttöoikeutta, mutta tottahan lesken pitää itse maksaa kulut hallinta-ajaltaan.
Jos pesä on ollut jakokirjan laatimiseen saakka käräjäoikeuden määräämän pesänjakajan hallinnassa, niin kulujen maksaminen pesän varoista on ehkä ok., mutta tottakai silloin myös vastaavan ajan tuotot kuuluisivat pesälle, kuten olet esittänytkin. Tuon lähdeveron osalta en ole nyt viivalla.

Äänestä
  • Lähdevero on pankkitalletuksien koroista pidätettävä vero, sekin on pätkäsity kuolinpesän piikkiin.

    Äänestä

Juttelin asianajajani kanssa ja hän tuli siihen tulokseen että pesänselvittäjä/-jakaja on laiminlyönyt tehtävänsä ja lisäksi aiheuttanut teollaan pesälle taloudellista haittaa josta hän oh perintökaaren mukaan vastuussa.

Saadaampa se viimeinkin asianajajakin (pesänselvittäjä) vastuuseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kummallista touhua?? kirjoitti:

Edustin alaikäisiä poikiani perintöasiassa.
Leskellä on hallintaoikeus testamentin nojalla.
Vaadin pojille lakiosaa ja ne saatiinkin pitkän prosessin jälkeen.
Vaadin myös jakoa jotta ei tarvitse alkaa riidellä myöhemmin mitä kukanenkin saa.

Jako on ollut lainvoimainen nyt yli puoli vuotta.
Koko prosessi on kestänyt nyt aika tarkasti 6 vuotta.

Nyt pesänjakaja ilmoitti että hän ei voi toteuttaa jakoa jakokirjassa sovitulla tavalla koska hän oli maksanut pesän varoista kiinteistöveroja, sähkölaskuja, lähdeveroja, tilinhoitomaksuja 1820€ edestä.

Samaan aikaan pesänjakaja oli maksanut tuottoa leskelle 2442€.

Eikö omaisuuden tuotto ole sitä kun tuloista vähennetään menot?

Laskelmieni mukaan leskelle olisi pitänyt maksaa 2442€-1820€= 622€

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu